juolahdus

xyu

Tätä ei tarvitse ottaa äärimmäisen harkittuna tai vakavana mielipiteenä, kunhan vain juolahti mieleeni.

Eli paljon puhutaan siitä oikeanlaisesta "kolhduksesta", mikä pitää tapahtua, jotta toisesta kiinnostuu. Eikä siinä mitään, minusta kemia on tärkeä asia parisuhteen muodostuksessa. Tärkein jopa.

Ajattelinpa kuitenkin hieman haastaa näkemystä siitä kolahduksen tapahtumisesta.

Eli voisiko olla nin, että ihmiset jotka eivät koskaan tunnu löytävän sitä kolahtavaa tyyppiä eivät oikein anna lupaa itselleen siihen? Voisiko olla että jotkut ovat niin fiksoituneet tietylaisiin piirteisiin, jotka ovat katsoneet elintärkeiksi, että eivät enää näe mitään muuta kuin niiden puutteen?

Voisiko siis olla että kun on joskus itsekseen päättänyt että pituus on elintärkeä asia, niin se estää kiinnostumisen jo lähtökohtaisesti? Tai koulutus. Tms tms.

Itselleni käy usein niin että huolimatta siitä mitä olen etukäteen ajatellut, saatan kuitenkin ihastua tyyppiin joka on jotain ihan muuta. Joskus se tapahtuu vasta jälkeenpäin, että tajuaa toisessa olevan jotakin mahtavaa. Jotakin sellaista jolle ei ole antanut mahdollisuutta kun on miettinyt että "tuo nyt ei ihan mun tyylinen ole".

Puhun siis myös itseni kautta, omasta kokemuksesta. Esimerkkinä nyt vaikka muutama liikakilo, joka estää viehättymisen naiseen, mutta mikä jälkeenpäin tuntuu vain pelkästään naurettavalta, kun on tutustunut ja päässyt sisälle hänen persoonaansa ja muuhun elämäänsä.

Avoimempi mieli saattaisi olla ihan paikallaan välillä. Ainakin minulle.

4

600

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ytimessä...

      tai ainakin sen juurella.
      Tästä asiastahan täällä silloin tällöin yritetään puhua: siitä että antaa mahdollisuuden niille pienille asioille, on avoinna epätodennäköiselle, muita hienoja ilmaisuja sille asialle.

      Mutta se on useille kovin vaikeaa. En edes tiedä mistä se johtuu. Ovatko ihmiset niin kasvaneet sellaiseen kontrolli- ja mittauskulttuuriin, missä kaikkea voi mitata ja mittaustuloksista voi aina tehdä päätelmiä... tai jonkinmoiseen monivalintatodellisuuteen, missä ruksit pannaan ruutuihin ja lopussa tulostetaan testitulos kaavasta. En tiiä.

      Mutta niinhän se menee, että siitä asiasta saat tuloksia, mitä mittaat: jos mittaat puutteita, saat tuloksia puutteellisuudesta. Jos jätät mittaamatta, herra tietää, minkälaisia tuloksia saat, ja mistä !! Ei mitään kontrollia... se voi myös olla ahdistavaa.

    • huomannut

      edellisistä parisuhteista aina muka "ottaa opikseen" ja päättää että tuota ja tuota ominaisuutta ei saa kumppanissa olla.
      silti loppupeleissä niitten ja tunteitten kanssa ei tunnu olevan yhtäläisyyttä.
      periaatteessa hyvä ihminen ei vaan viehätä oikealla tavalla. ja toisaalta taas omista kriteereistä kauas jäävä voi olla se, joka saa sydämen sykkimään.
      miksi näin, en osaa sanoa.

    • PunainenParoni

      "Itselleni käy usein niin että huolimatta siitä mitä olen etukäteen ajatellut, saatan kuitenkin ihastua tyyppiin joka on jotain ihan muuta."

      Tämä on kyllä niin totta. Yleensä ne pienetkin ihastumiset tulevat aina puun takaa - ehkä siinä jotenkin käy niin, että kun unohtaa ne omat "ihanteet" ja keskittyy toiseen ihan ihmisenä - saattaa alkaa tapahtua.

      Pitäis siis hieman vissiin karsia tuota tässäkin jo monessa ketjussa ollutta "turn-off" -listaa :) Näkis silloin paremmin ehkä pintaa syvemmälle.

    • Näinhän se varmasti menee... Suurin rakkaus joka polulleni on törmännyt oli sellainen kaveri-mies joka ei ulkoisesti ollut juuri mitenkään erikoinen, eikä ns. mun tyyppiä, mutta kun tutustuin ihmiseen parin vuoden aikana rakastuin sen ihmisen huumoriin ja sisimpään aivan täpöllä...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      84
      2605
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      36
      1819
    3. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1684
    4. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      370
      1609
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      18
      1562
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1417
    7. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      119
      1227
    8. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      13
      1166
    9. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      9
      1126
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      1029
    Aihe