Kylmää vettä sataa koko ajan mannertenvälisen nahjuksen Nolla-Matti Vanhasen niskaan.
KEPUn vahva taustavaikuttaja, sanomalehti Keskisuomalaisen päätoimittaja Erkki Laatikainen ryöpyttää kovin sanoin Matti Vanhasta hallituksen ryhdittömästä johtamisesta.
Laatikainen kirjoittaa lehdessään, että Vanhanen on tasapainoillut ministeri Jyri Häkämiehen (kok.) Venäjä-puheellaan aiheuttamassa kohussa tavalla, joka "ei yleensä sada laariin".—
Pääministeriltä odotettiin selkeää sanomaa, jossa hän olisi osoittanut olevansa hallituksen suvereeni johtaja ja edellyttävänsä ministereiltä vakavuutta ja joukkuemieltä.
Sittemmin Vanhanen ryhtyi Haloskan nöyräksi lakeijaksi tässä kysymyksessä.
Ei ole helppoa Nolla-Matilla. Turpaan tulee erityisesti omalta puolueelta.
Lähtölaskenta kiihtyi jälleen.
KEPUn Laatikainen lyö nyt Vanhasta
7
335
Vastaukset
- känisijä
jo levyä. Ei tälläisillä jutuilla voita muuta kuin tyhmänmiehen maineen ja vuoden känisijä-palkinnon.
Sekään ei kyllä ole mikään pysti, eikä rahapalkinto, vaan maineen ja kunnian menetys.
Paikallinen demari yhdistys pitää luovutstilaisuuden ja tarjoaa hernekeittolautasellisen euromarketin kuppilassa. Jälkiruokana kahvi korpun kera.
Laatikainen saattaa lahjoittaa edellisen vuoden Keskisuomalaisen vuosikerran, Raimorin pilapiirroksen kera.
Oletko otettu.- näytön paikka
Nyt on Vanhasella näytön paikka! Pystyykö hän hurmaamaan Arskan vaimon, Maria Shriverin? On se Lapanen.
- Haha hehe!
näytön paikka kirjoitti:
Nyt on Vanhasella näytön paikka! Pystyykö hän hurmaamaan Arskan vaimon, Maria Shriverin? On se Lapanen.
Tännepäin!
http://www.politicalstar.com/photos/maria-shriver.jpg!
- kirjoittaa
noin tyhmästi.
- oikeassa olet
Mutta Sonnimiespä ei olekaan suomalainen, vaan sitä idäntuontia.
- isolla ÄMMMÄLLÄ.
oikeassa olet kirjoitti:
Mutta Sonnimiespä ei olekaan suomalainen, vaan sitä idäntuontia.
131. Missä Vanhasen kemikaalivirasto on?
Ei ole näkynyt missään eikä näy. Yksinkertainen Matti Taneli Vanhanen kusetettiin totaalisesti EU:n kokeneiden kehäkettujen toimesta. Vanhanen menetti Suomelle jo elintarvikeviraston ja luuli saaneensa jotain tilalle. Todellisuudessa Matti Taneli...
16.3.2005 - kirjoittanut: Känä -
Politiikka > Keskusta
132. Onko Vanhasen kemikaalivirastoa näkynyt?
Ei ole näkynyt missään eikä näy. Yksinkertainen Matti Taneli Vanhanen kusetettiin totaalisesti EU:n kokeneiden kehäkettujen toimesta. Vanhanen menetti Suomelle jo elintarvikeviraston ja luuli saaneensa jotain tilalle. Todellisuudessa Matti Taneli...
17.3.2005 - kirjoittanut: Känä -
Politiikka > Keskusta
- Malla-Notti
Joko Känä on päättänyt, kaatuuko hallitus ennen juhannusta vai juhannuksen jälkeen?
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1723310
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262590Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?542456- 1462321
- 671976
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2841850- 311411
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201349Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi381307Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161245