Tää on taas näitä päiviä, huokaus.
Pelkäätkö kuolemaa?
On tässä päivänä muutamana käynyt mielessä että, olen "seuraavana listalla" poistumaan elävien kirjoista, vanhemmat sukulaiseni ovat kaikki kuolleet.
Ja jos järjestyksessä mennään, minun pitäisi olla seuraava.
Vahvasti kyllä tuntuu siltä että sinnittelen 110 vuotiaaksi, kaikkien Iloksi=)
KuolemanPelko?
21
887
Vastaukset
- tunto
vaikea sanoa jotenkin ajattelen että itse kuolemaa en pelkää mutta ennen sitä olevaa tilaa kylläkin. sairastan syöpää ja olen joutunut paljonkin pohtimaan kuolemaa ja jotenkin tällähetkellä kun kaikki on "hyvin" en osaa sitä pelätä mutta en tiedä mitä sitten kun/jos tauti leviää ja kivut tulevat .
toisaalta sitä on turha murehtia etukäteen kun ei kerran tulevaisuuttansa voi tietää. Olen oppinut elämään yhtä päivää kerralla ja se kyllä helpottaa elämistä.
Turha murehtia koska kuolee kun ei kerran siihen (onneksi) vastausta saa ja toisaalta jos elääkin 100v.niin on tosi pitkä aika murheelle, siispä olen tullut siihen tulokseen että (vanha sanonta)vaikka kuolisin huomenna tänään istutan omenapuun- namisuku
todella että syöpä on kohdallasi taltutettu ja nujerrettu.
Usein ajattelen että kun 3 ystävätärtäni ovat rintasyövän "kourissa", niin kuinka itse olen siltä säästynyt ja miksi juuri minä?
Kaikkea Hyvää Sinulle=) Olen terve, mutta ihan samanlaisia ajatuksia silti täälläkin. Se omenapuun istutus oli kaunis ajatus.
- namisuku
miljoona kirjoitti:
Olen terve, mutta ihan samanlaisia ajatuksia silti täälläkin. Se omenapuun istutus oli kaunis ajatus.
että pitäis vielä saada istutettua syyssipulit että heti keväästä saisi nauttia kukista;)
namisuku kirjoitti:
että pitäis vielä saada istutettua syyssipulit että heti keväästä saisi nauttia kukista;)
Sipuli- ja mukulakukkia on tosi ihana odottaa keväällä taas nousevan.
Itse laitoin Mustanmeren ruusun mukulat lepäämään varastoon talven ajaksi. Sitä on aina niin kiva odottaa keväällä, siis se on huonekasvi ja mun lempikukkani.
on pahempi pelko. Jossain värssyssä oli kauniisti jotenkin näin: Ei kuolema ole mikään rangaistus, vaan ihmisen ihana oikeus väsyneenä nukahtaa.
Minä monta vuotta pelkäsin liikaa elämää ja sen tuomia vastoinkäymisiä. Nyt olen iso tyttö ja tiedän että kaikella on tarkoituksensa. Ei tarvitse pelätä, ei elämää eikä kuolemaa.- namisuku
se pelko vaan joskus iskee, ajatus, ei kivun, vaan Rakkaiden suru.
Pitkää Elämää Meille "ilman ylim, kipuja"
Kunpa elämä soljuisi kaikilla kuin pieni iloinen puro,joka ei olisi kateellinen isoille koskille=)
- mies-v57
Jos ja toivottavasti tuo 110 vuotta pitää
sinun kohdalla paikkansa,olet tavattoman iloinen.Sinunkaltainen viehättävä ja naisellinen nainen on rikkaus,missä liikutkin.Jokainen vuotesi
on vuosi lisää meidän miesten iloksi ja ihailuksi.
Oikein mukavaa ja positiivisen iloista iltaa
sinulle!- namisuku
oli ja meni, tässä aamukahvia hörpiskellen tk:n ääressä (minkä olen lapsilta kieltänyt ankarasti) mietin huomista ja kaikkien halukkaiden tapaamista=)
Kiitos Positiivisuudestasi! - mies-v57
namisuku kirjoitti:
oli ja meni, tässä aamukahvia hörpiskellen tk:n ääressä (minkä olen lapsilta kieltänyt ankarasti) mietin huomista ja kaikkien halukkaiden tapaamista=)
Kiitos Positiivisuudestasi!Minä olin pitkään illalla töissä ja nyt vasta juon kahvia,joten anteeksi että viipyi vastaus.Minä
ajattelen sinua,millainen olet"siviilissä" ja
oletko yhtä kiva ja viehättävä ihminen.En ole
ravintola ihmisiä,joten tuohon tapaamiseen tule,
mutta toivon että kaikilla on hauskaa.Itselläni on tyttö ja poika,myös me puhumalla ja sopien asiat käydään läpi.Olen lapsille isä,mies ja kaveri.
Toistaiseksi ollaan aivan hyvin pärjätty.
Kiitos sinulle että olet olemassa juuri tuollaisena.
Ja kovasti voimia ja iloa,positiivista mielialaa
päivääsi! - namisuku
mies-v57 kirjoitti:
Minä olin pitkään illalla töissä ja nyt vasta juon kahvia,joten anteeksi että viipyi vastaus.Minä
ajattelen sinua,millainen olet"siviilissä" ja
oletko yhtä kiva ja viehättävä ihminen.En ole
ravintola ihmisiä,joten tuohon tapaamiseen tule,
mutta toivon että kaikilla on hauskaa.Itselläni on tyttö ja poika,myös me puhumalla ja sopien asiat käydään läpi.Olen lapsille isä,mies ja kaveri.
Toistaiseksi ollaan aivan hyvin pärjätty.
Kiitos sinulle että olet olemassa juuri tuollaisena.
Ja kovasti voimia ja iloa,positiivista mielialaa
päivääsi!nähdä tuleeko kukaan tapaamiseen?!
Itse olen kyllä paikalla kuten olen kirjoittanut vaikkakaan en kovin hehkeässä kunnossa, flunssa on ottanut mehunsa:(
On nuija juttu kun ihmiset ensin innostuu ja sit myöhemmin peruu:(
Tietysti ymmärrän yhtäkkiset menot (tärkeät) ja sairaudet..mutta..
Itse olen välillä tod. rasittavan impulsiivinen ja kaikki pitäis tapahtua sormia napsauttamalla.
Pienestä pitäen ihmiset kehittyvät vanhemmuuteen ja vastuuseen katraastaan, näinhän asian pitää ollakkin:) Ja puhumallahan ne asiat hoituu ja kovana kakkosena tulee Huumori, mitä ilman en kyllä pärjäisi=)
Sinä olet myös Harvinaisen empaattinen ja ihastuttava ihminen.
Ettei nyt menis ihan kehumiseks, joskus myös ärsyttävän positiivinen;)
Sinulle ja Perheellesi myös Hauskoja Hetkiä ja mukavaa HalloWeenaikaa...BÖÖÖÖ - mies-v57
namisuku kirjoitti:
nähdä tuleeko kukaan tapaamiseen?!
Itse olen kyllä paikalla kuten olen kirjoittanut vaikkakaan en kovin hehkeässä kunnossa, flunssa on ottanut mehunsa:(
On nuija juttu kun ihmiset ensin innostuu ja sit myöhemmin peruu:(
Tietysti ymmärrän yhtäkkiset menot (tärkeät) ja sairaudet..mutta..
Itse olen välillä tod. rasittavan impulsiivinen ja kaikki pitäis tapahtua sormia napsauttamalla.
Pienestä pitäen ihmiset kehittyvät vanhemmuuteen ja vastuuseen katraastaan, näinhän asian pitää ollakkin:) Ja puhumallahan ne asiat hoituu ja kovana kakkosena tulee Huumori, mitä ilman en kyllä pärjäisi=)
Sinä olet myös Harvinaisen empaattinen ja ihastuttava ihminen.
Ettei nyt menis ihan kehumiseks, joskus myös ärsyttävän positiivinen;)
Sinulle ja Perheellesi myös Hauskoja Hetkiä ja mukavaa HalloWeenaikaa...BÖÖÖÖKiitos kovasti! Ei minulla ole perhettä kuin itseni ja yhteishuoltajuudessa olevat lapset.
Kyllä minustakin tuo ilmoittautuminen pitäisi olla pitävä ja toivon että mahdollisimman moni tulee.
Itse aloitin isän mukana työt 7 vuotiaana ja aikamoinen kasvu jo siitä alkoi.Se oli tapana siihen aikaan.Kun nuorempia siskojaan hoiti yksinään kotona,ehkä siinä sai oppia isänä olon alkeista.
Huumori on minullekkin terapiaa.E#i niinkään
vitsit kuin tilanne huumori.
Varmasti olet siellä tilaisuudessa kovasti
hehkeänä ja olethan sinä tavattoman tutustumisen arvoinen ihminen.Otto nyt kihisee,mutta tulihan
kuitenkin sanottua.Nyt lähden töihin ja
kovasti kivaa päivää,iltaa sinulle!
Sinä sinnittelet mahdollisimman pitkään - mahdollisimman terveenä :)
Kuten joskus aiemminkin olen todennut: en enää pelkää kuolemaa (kertaalleen elvytetty), mutta vihaan ajatusta siitä - en ole vielä valmis lähtemään...
Eniten pelottaa omien vanhempieni ja enoni puolesta, koska heillä on ikää/sairauksia..:(((- namisuku
kanssa=)
Kaikki me ihmiset jotenkin kuljetaan samoja polkuja ristiin, rastiin.
Joku aikaisemmin toinen myöhemmin, samoja asioita läpi käydään.
Ystävien AITOUS ja tuki ovat kultaakin kalliimpaa:)
Vaikkakin kullan hinta on nyt huipussaan;)
- ibiza*
murehtia sitä, mikä on vääjäämättä edessä... Ainoa toivomus olisi, että lähtö täältä olisi kivuton ja nopea silloin kun sen aika on...
- namisuku
auttaa paljolti tietämättömäisyys tulevasta:)
Terveyttä Sinulle=)
- Otto-Vaan
Meni parivuotta käsitellä sitä.Näin kauheita
painajaisia ja koin syyllisyyden tuntoa tapahtumaan.
Vaikka en siihen voinut omalta osaltani mitenkään
vaikuttaa.Tällä nyky tietämykselläni olisin
voinut kyllä osaltani auttaa,silloin olin ihan
ummikko ensi avun antamisessa.
Olen ollut muutaman kerran kuolevan henkilön
tukena loppuun saakka ja itsekkin kerran samalle
viivalle lähestymässä.
Joten en osaa tuntea pelkoa itse kuolemaa
kohtaan.Enämpi herättää ajatuksia miten sen lopun
joutuu kohtaamaan.
Toivottavasti hyvin äkillisesti ja kivuttomasti
sitten kun se aika koittaa.
Toivottavasti ei ihan vielä,nytkin ukin shakki
kaveri tarvitsee korva kipuun hoivaa.- namisuku
läheisyydessä on tosiaan Oikeasti avuton ja kun kuolema on totta, se tulee Aina kuitenkin yllättäen.
Ikävä on välillä niin lohdutonta:(
Mutta enivei, hoitakaahan korvat terveeksi=)
Huomenna Juhlitaan, kipaiseppa galleriassa=) - Otto-Vaan
namisuku kirjoitti:
läheisyydessä on tosiaan Oikeasti avuton ja kun kuolema on totta, se tulee Aina kuitenkin yllättäen.
Ikävä on välillä niin lohdutonta:(
Mutta enivei, hoitakaahan korvat terveeksi=)
Huomenna Juhlitaan, kipaiseppa galleriassa=)Tuosta kuoleman yllättävyydestä.Pitkä aikais
voisko sanoa riutuvalla on minun huomioni mukaan
nähtävissä paria päivää ennen se lopullisen
hetken koittaminen.
Vaan se siitä.
Niin huomenissa olisi pippalot "kapernaumissa",
Kyl mie olin panostanut siihen ja ollut vähä
ruokaisena koko viikon.:)
Kyllä nyt on niin että monen yhteensattuman summa
ajoittuu just tälle viikonlopulle ja koko katras
kaipaa perään katsojaa.Oma silmätulehdus nyt ei
olisi estänyt sitä,olispa ollut jo valmiiksi
punaiset silmät.
Valitettavasti tässä kävi nyt näin,pidän tään
työssä käyvän nuorison auttamista etusijalla. - namisuku
Otto-Vaan kirjoitti:
Tuosta kuoleman yllättävyydestä.Pitkä aikais
voisko sanoa riutuvalla on minun huomioni mukaan
nähtävissä paria päivää ennen se lopullisen
hetken koittaminen.
Vaan se siitä.
Niin huomenissa olisi pippalot "kapernaumissa",
Kyl mie olin panostanut siihen ja ollut vähä
ruokaisena koko viikon.:)
Kyllä nyt on niin että monen yhteensattuman summa
ajoittuu just tälle viikonlopulle ja koko katras
kaipaa perään katsojaa.Oma silmätulehdus nyt ei
olisi estänyt sitä,olispa ollut jo valmiiksi
punaiset silmät.
Valitettavasti tässä kävi nyt näin,pidän tään
työssä käyvän nuorison auttamista etusijalla.se yleensä on että kun jotain on odottanut, ei kaikki menekkään kuin olis halunnut.(
Minullakin eka nuhalämpö päällänsä kolmeen vuoteen ja just nyt, tietty.
Sitkeenä sissinä silti piipahdan katsomassa (mahdollisia) halloJuhlijoita Pianissimossa=)
Hauskoja Hetkiä Teille Kaikille=)
- niin luulen
en pelkää, koska niin moni läheinen on sen jo kokenut, niin kyllä kait minäkin siitä selviän. Oikeastaan jo odotan vuoroani, sillä mitä minä enää täälläkään teen.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa762509En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos361809- 101654
Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3721597Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly181552Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681417- 1181204
- 131146
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul91116- 201019