Lääkärilakon aikana vuonna 2001 silloinen pääministeri Paavo Lipponen uhkasi hajottaa sovittelulautakunnan, ellei tulosta tule. Osapuolet sopivat kiistansa pikavauhtia.
Nyt mannertenvälinen nahjus Zero-Matti Vanhanen vain välttelee päätöksentekoa ja ei suvaitse edes osallistua lakkoa ruotivaan eduskuntakeskusteluun.
Vanhanen vätystelee TEHY-asiassakin
18
344
Vastaukset
- Näin on
Kokoomuksenne käyttää sattumaministeriä häikäilemättä hyväkseen.
Ja Oiva Härkönen taputtaa käsiään ja huutaa hyvä Vanhanen, kaikkien aikojen suosituin pääministeri. - TV 1 klo 21.05
Siellä on myös Heinäluoma.
Josko löytyy uhkailemalla ratkaisu. - pitänyt
näpit irti kokoomuksen/Kataisen keittämästä sopasta.
Kataisesta voi sanoa, että keskenkasvuinen nulikka sooloilee miten sattuu ja tyhmyyttään keitti sopan joka jää historialliseksi maamerkiksi politiikkaan.
Kokoomuksen väki on tosi julman leikin sankareita.- Keskusta on puolueeton
Keskusta sietää yllättävän pitkään:
- Häkämiehen ja Salolaiset natotusta
- Kataisen ja Risikon terveydenhuolto-ohjelmaa
Lipponen olisi ottanut Kokoomusta jo niskasta kiinni murahtelemalla ja mulkoilemalla kuin kaltaisensa vääpeli.
Vääpeli Vanhanen kunnioittaa kepulaiseen itsehallintoperinteeseen vedoten Kokoomuksen autonomiaa.
- Ei Jyrkikään osallistunut
http://img.mtv3.fi/mn_kuvat/mtv3/uutiset/kotimaa/muuta_sekalaista/479973.jpg
- Lööppi-Matti
jotenkin Vanhasen nimeen kytketyt nimeet kyllä sopivasti kuvaavat sankaria: Zero-Matti, Lööppi-Matti, Vätys-Vanhanen, Tussu-Vanhanen ....
itse on jätkä nimensä ansainnut- Ei muiden
Selvähän se että sinusta käytettyjä nimiä koulussa.
- KUKKAKEPPI-ZEROKEESI
ZERO-VANHANEN ON NYHVERÖ! LÖYSÄ, NAHJUSMAINEN, VARSINAINEN TAKARIVIN TAAVI SENHÄN NÄKEE JO EU KOKOUKSISSA KUN ÄIJÄ LYMYILEE TAKAALALLA KUN MUUT KILISTELEE KUPPEJAAN MEIDÄ ZERO SE VAAN POMMAKKI LASINKANSSA KUIKUILEE!!!
- viitsi mulkero
HUUTAA !!!!!
- sellainen se on
kyllä matti kyllä osaa puhua todella kauniisti,
mutta tarkemmin ajellen en yhtään halusi sellaisia sanoja
omalta rakkaalta mieheltäni kuulla.
jotain siinä on kylmää ja kaukaista.- profetia
Koska Halonen on myös armeijan ylipäällikkö,
luonnollisesti hän hylkää Tehyn pakkolain
huomenna.Siitä syystä Matti Vanhasen kannattaa
kysyä äidiltään,miksi hän tajuaa asiat huonommin
kuin kansa?
Sieluhan on myös aineellinen tajunta.Kun terveen
henkilön aistit ja järki muodostavat tajunnan,
sielunlaki tarkoittaa sitä,että puolet
äärettömän maailmankaikkeuden miehistä
tajuaa todellisuuden naisellisella tavalla.
Sielunlain perusteella herrojenkin henki eli
rahavallan elämä katoaa kuolemassa,joten
kaikki uskonnot ovat ihmiskunnan
suurimpia erehdyksiä ja rahavallan pimityksiä.
Jos kansat haluavat vapautua pahuudesta,
tyhmyydestä ja onnettomuudesta,meidän
pitää luopua valtioista,rahasta ja
uskonsaduista.
- Harmillista
joukkohysteriaa aivan turhaan. Ei toisaalta vaikuta muuhun kuin haukkujien päähän pahana olona.
- kapinenkorhonen
Molemmilla sama tauti.
- siltä että
on vietävä nopeasti hoitton tämä vaippahousu Känä. Mitkään hoitajien lakotkaan eivät estä viemästä Känää pakkohoitoon, saastuttamasta ja pilaamasta ilmaa!
- zero-zero-löllö
tietääkö kukaan oliko zeron avioerossa kyseessä toinen nainen vai ura ennen perhettä?
- tiatooo
Merja Vanhanen kyllästyi kun Zero kulki koko ajan vieraissa. Tanja oli yksi, mutta oli niitä muitakin.
- sinä kulkenut aina
tiatooo kirjoitti:
Merja Vanhanen kyllästyi kun Zero kulki koko ajan vieraissa. Tanja oli yksi, mutta oli niitä muitakin.
Känä hame päällä tirkistelemässä Matin nyrkin alla?
- pakkolaki
Risikko on nyt asetettu myös syylliseksi. Suurta sos. dem. propagandaa. Vastakkain kokoomuksen Jaana L-P ja kokoomuksen Risikko. Ja sitten vielä syytetään kokoomuksen Kataistakin.
Ministerillä ei ole muuta mahdollisuutta, olkoonpa sitten terveydenhoitaja Seinäjoelta tai ei. Hallituksen leivissä ei ole muuta vaihtoehtoa estää kuolemia, siitähän tässä on kyse.
Katos kun lukis oikein kunnolla, osaisit muutakin kuin vähän sieltä täältä - tai siis kansa, tuli nyt vaan sinä-muodossa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1612810
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262460Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?532364- 1352220
- 631905
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2481734- 311391
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201329Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi311222Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161215