Miksi kiusaat itseäsi. Miksi annat ajatusten viedä sinut mukanaan ja haavoittaa tuskaisella kosketuksellaan. Etkö uskalla tarttua hetkeen ja rakentaa todellisuutta, jossa haaveet eivät pärjää oikealle elämälle. Vai turvaudutko haaveisiin, koska niitä voi itse ohjata, eikä tarvitse pelätä menetyksen tuskaa ja kipua. Vapaudu ja anna elämän koskettaa sinua. Joskus se voi tehdä kipeää, mutta haavat paranevat aina ja tilalle tulee entistä eheämpi kuori. Älä kuitenkaan piiloudu tämän kuoren taakse, vaan näytä maailmalle kuka olet ja mitä elämältä haluat. Muista olla kuitenkin tarpeeksi nöyrä kulkiessasi elämän polkuja, koska nöyryys ja muiden kunnioitus vie sinut pitkälle.
-JP-
Lainattu
Päivän mietelause
1
166
Vastaukset
Pitää oikein lukea pariin kertaan. Antaa ajattelemisen aihetta.
Tämä lyhyt savolainen ajatelma kulkee aina mukanani:
"Epäonnen kohdalla tuumaile : eilen sitä ei ollut ja huomenna se on ohitse."
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1753466
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262620Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?542486- 1462331
- 672006
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2981888- 311421
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen211363Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi381327Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161245