Urheiluministeri Stefan Wallin siis aikoo selvityttää hiihtoliitossa 1990-luvulla tapahtuneen, joka huipentui tunnetulla surullisella tavalla Lahden maalimanmestaruuskisoissa 2001.
Pinnan alla on ilmeisesti jo kauan vellonut, ja pullistumia paineista kertoa on tullut pintaankin viime aikoina. Kun nyt case avataan, sieltä näkyviin tulevan rinnalla saattaa antiikin kuulu Pandoran lipaskin näyttää korurasialta.
Esko Aho toimi Hiihtoliiton puheenjohtajana viisi vuotta 1996-2000. Lahden dopingin paljastuttua Aho varmaan risti kätensä kyynärpäitä myöten, että oli ehtinyt luovuttaa liiton johdon Paavo Petäjälle. Petäjä on luotetuissa piireissä Ahoa kironnutkin ja sanonut joutuneensa tämän pettämäksi.
Mutta nyt Esko ehkä tuntee outoa kutinaa siellä aroissa paikoissaan, sillä jos ja todennäköisesti kun nyt asia selvitetään pohjamutia myöten, epäilemättä tulee ilmi, että kaikki on tapahtunut Hiihtoliiton korkeimman johdon tieten ja siunauksella.
Jostakin kertoo, että kun Esko Aho esim. vuoden 2000 KukaKukinOn kirjassa kertoo olevansa Hiihtoliiton puheenjohtaja ja Kansainvälisen hiihtoliiton varapresidentti vuodesta 1996, niin uusimmissa curriculum vitaeissaan, ainakin netistä löytyvissä englannninkielisissä, hän nuo meriittinsä unohtaa!
- - -
Olen ollut näihin asti enemmänkin sitä mieltä, ettei noita vanhoja asioita enää kannattaisi vatvoa, sillä vanhakin paska haisee, jos sitä pöyhii. Mutta asia on jo edennyt pisteeseen, jolta ei voida enää palata kunniallisesti hys hys –tietä. Joten selvitettäköön – ja varmaan myös selvitetään – koko homma perinpohjin. Suomen kilpahiihdon uskottavuus ei palaudu koskaan, ellei vanhoja sotkuja selvitetä ja näytetä koko rumuudessaan.
Ei ole mikään puolustus se, että samaa todennäköisesti on tapahtunut muuallakin. Mutta jos sitä on tapahtunut esim. länsinaapureissamme, ovat olleet paljon fiksumpia kuin me, kun eivät ole kärynneet. Selittäisiköhän sitä se, että siellä ei ole kepua huseeraamassa urheilun(kaan) johtopaikoilla?
Esko Aholla kilin tunteet?
21
874
Vastaukset
- lyhyesti ja ytimekkäästi
Ei kukaan sun tekstejä jaksa lukea, vaikka sulla hyviä ajatuksia olisikin.
Vierivät kivet eivät sammaloidu.- KapiKorhonen
...ei varmaan auttaisi häntä ymmärtämään asiaa, vaikka tiivistäisin sanottavani yhteen lauseeseen. Ellei se sanottavani olisi "keskusta on paras". Mutta enhän minä viitsi valehdella jonkun toisen iloksi, kun häpeä siitä jäisi itselleni.
- osaa ei arpaa
Niin, kyllähän urheilussa on aina käytetty kiellettyjä aineita ja menetelmiä. Hiihdossa varsinkin, pieni laji maailmanlaajuisesti mutta Suomessa suuri. Piikkipaikalle on päästy kuntopiikillä jossa ei ole pelkkää mustikkasoppaa tai ternimaitoa ollut. Mutta ei se doping Kepun tai Ahon syytä ole. Paremminkin Kekkosen
Hiihto on maailmalla pieni mutta meillä suuri laji. Piirit ovat pieniä, kaikki tuntevat toisensa. Meillä oli YYA-Suomessa suuri ja mahtava urheiluvaltio naapurissa, sen kanssa harjoitettu ystävyys ja avunanto ei rajoittunut politiikan saralle vaan saimme urheiluumem itäistä "valmennustietoutta" jonka avulla silloiset karpaasimme niittivät kunniaa ja mainetta. Norskit ja svedut saattoivat kateellisina katsoa kuinka suomalainen totesi: tulin näin ja voitin. No, suuri ja mahtava romahti, DDR siinä sivussa. Ja meidän itäimaiset menetelmät. Alkoi amatöörien puuhastelu jota nyt pengotaan.
Annettaisiin olla.- KapiKorhonen
Kilpahiihdon kansainvälisessä historiassa ylivoimaisesti menestynein maa on Norja. Toiseksi menestynein on Ruotsi. Mutta meillä on kyllä kunniakas kolmas sija.
Mutta jos aletaan historiaa listata vasta vuodesta 1954, jolloin Neuvostoliitto tuli ensi kertaa mukaan MM-kisoihin - olympialisiin vasta 1956 - niin Neuvostoliitto-Venäjäkin menee Suomen ohi, paljolti naishiihtäjiensä ansiosta, vaikka onhan heillä ollut myös suuria miestähtiäkin.
Minulla on tuosta itse selvittämääni tilastotietoakin, jota joskus olen esittänyt jossakin lehtikirjoituksessani, mutta kun ei ole sähköisessä muodossa, niin en viitsi nyt ruveta sitä tähän kopsaamaan. Mutta usko pois, että asia on niin kuin sanon.
Kun otetaan huomioon Norjan väkiluku, vähäisempi kuin Suomen, Norjan ylivoima korostuu. Ja näkyyhän se Norjan voima hiihdossa nytkin, ennen muuta huipputason laajuutena, sillä Norjassa suurin kynnys on päästä maan joukkueeseen arvokisoihin. Meillä sinne ei ole tungosta.
Yleisurheilussa aikoinaan Suomi oli kauan maailman paras väkilukuun suhteutettuna, kun oli vielä sotiin asti absoluuttisestikin maailman neljänneksi menetynein maa - Yhdysvaltojen, Saksan ja Iso-Britannian jälkeen. Ranska lähinnä kilvitteli kanssamme neljännestä sijasta.
NL:n urheilun "puhtaudesta" ei liene epäselvyyttä sen enempää kuin oli DDR:nkään, ja näyttää siltä, että Venäjä siinäkin suhteessa jatkaa NL:n perinteitä. Mutta mainitsepa yksikin kärähtänyt norjalainen hiihtäjä? Ei taida olla kärähtäneitä muissakaan lajeissa Norjassa.
- - -
Mutta mikään edellä todetusta ei saa muuttamaan minua mielipidettäni siitä, mitä avauksessa esitin. Enkä oikein voi millään uskoa, etteikö Hiihtoliitossa olisi sen ylintä johtoa myöten tiedetty, missä mennään ja miten ja miksi.
Aikoinaan maailmalla keskusteltiin aika paljon siitä miten Suomeen saatiin nuo myöhemmin surullisen kuuluisiksi tulleet hiihdon MM-kisat Lahteen. Silloin oli aika paljon puhetta, että Suomen Hiihtoliitto lahjoi tiettyjä kehitysmaiden delegaatteja äänestämään Lahden puolesta. Tämä tapahtui täysin Esko Ahon tieten ja hyväksyen...
Tätäkin vasten ei olisi ollenkaan kummallista, että hiihtäjien douppaus oli tapahtunut sekä Esko Ahon tieten että jopa suoraan kannustaen...
Varsinkin kun tietää, että KEPU PETTÄÄ AINA!- KapiKorhonen
...tuollaista keskustelua käydyn, jossa vuoden 2001 MM-kisoja myös halunneen maan hiihtojohto syytti Suomen hiihtojohtoa vilpillisistä kosnteista, lahjonnastakin. Oliko tuo maa Sveitsi vai Itävalta? Mutta kateellisten puheena se kuitenkin meillä kuitattiin. Ehkäpä Ahokin jälkeenpäin ajatteli, että "voi, kun olisimme hävinneet siinä kisassa".
- känän päskää
katkeran kääkän päskää.
- voiperi
Verovarojen käyttö pois urheilusta. Ei päivääkään mene, etteikö ole jotain huume- tai dopingkeskustelua.
- KapiKorhonen
Verovarojamme käytetään paljon enemmän paljon tarpeettomampaan kuin urheiluun. Jopa urheilun tiimoilta syntyneitä varoja. Veikkaushan oli alunpitäen vain urheilun hyväksi tarkoitettua toimintaa, mutta nyt siitä suurin osa menee ihan muualle. Hyviin tarkoituksiin tosin paljon, kuten moninaiseen kulttuurin tukemiseen.
Urheilulla on ollut ja on edelleen arvokasta monin tavoin. Lasten ja nuorison ohjautuminen urheilun pariin on varmasti voittopuolisesti erinomainen asia - tapaus Karalahdista ja nyt juniorijääkiekkojoukkueemme tempauksista huolimatta. Urheilun harrastaminen nuoruudessa säilyy usein elinikäisenä kuntoiluna, ja luulenpa, etten minäkään tässä enää näinkin hyvävoimaisena keikkuisi ilman tuota taustaa - vaikken koskaan missään lajissa huippuja ollutkaan tai edes huipulle pyrkinytkään, huvikseni vaan harrastelin.
Ainakin minulle ja uskoakseni ainakin ikäluokastani enemmistölle huippu-urheilun seuraaminen on mitä parhainta viihdettä. Urheilulähetykset meidän tv-katsomistammekin paljon ohjaavat.
Vaikka en ihan epäkulturelli muutenkaan ole, vaan käyn silloin tällöin teatterissa ja jopa oopperassa ja konsereissakin, mutta jos vaihtoehdoiksi niille pantaisiin vaikkapa Suomi-Ruotsi-yleisurheilumaaottelun katsominen, niin luultavasti viimeksi mainittu voittaisi. Ei ole jäänyt Suomessa pidetyistä montakaan katsomatta vuoden 1951 jälkeen silloin, kun Suomessa olen ollut, ja muutaman kerran olen asiakseni mennyt myös Ruotsiin niitä katsomaan, kerran jopa Göteborgiin asti!
Kyllä urheilu tukensa ansaitsee!
Nuo selvitettävät vuodethan eivät rajoitu vain Esko Ahon puheenjohtajuuskauteen 1990-luvun lopulla, vaan Marjo Matikaisen pöydällä nähdyksi väitettyyn EPO-pulloon viitaten ne ulottuvat 1980-luvulle saakka.
Marjo Matikaisen ollessa parhaimmillaan Hiihtoliiton puheenjohtajana toimi muuten kenraaliluutnantti Matti Autio, joka oletettavasti oli hyvä ystäväsi ja saunatoverisi. Eli häntäkin kalvavat nuo kilin tunteet, mikäli elossa vielä on.
Itse en kylläkään pidä todennäköisenä, että kukaan entisistä tai nykyisistä Hiihtoliiton puheenjohtajista on ollut tietoinen ajankohtansa järjestelmällestä dopingin käytöstä. Miksi valmennusporras sellaisia kertoisivat pelkille puheenjohtajille? Eivät he mitään strategeja ole, vaan heidän ainoat tehtävänsä ovat liittoa koskevien isompien sponsorisopimusten tekeminen, sponsoreiden pitäminen hyvällä tuulella ja tietenkin puheen johtaminen silloin tällöin pidettävissä kokouksissa.
Sama koskee muutakin johtokuntaa, Matti Louekoskea ja kumppaneita.- KapiKorhonen
...tuo sotilasurallaan minua huomattavasti korkeammalle kohonnut jokseenkin ikäiseni sallalaissyntyinen jäyhä eversti evp, kun hänen uransa oli tuolla rajavartioston puolella. Peräti rajavartiostojen komentajaksi hän taisi kohota - kakkosmieheksi ainakin.
Mutta olen kyllä tavannut hänet "tasaisella", eli joskus ammoin olimme samoissa suunnistuskilpailuissa, ja olisikohan peräti käynyt niin, että minä olin parempi. Toki hän monin verroin minua parempi urheilija oli, sotilaspartiohiihdossa olympia- ja MM-edustajammekin.
Mutta kun en ole edes veljeni vartija, niin vielä vähemmän voisin olla minua korkeamman sotilaan vartija, joten en ota kantaa hänen tekemisiinsä tai tekemättä jättämisiinsä tuolla alueella. Esko Aho on avaukseni asian kannalta paljon merkittävämpi henkilö.
En olisi pahoillani, jos selvityksen LUOTETTAVA lopputulos olisi, että dopingissa tosiaan oli kyseessä vain amatöörien puuhastelu, kuten Kari Kyrö asian ilmaisi, ja se olisi tapahtunut Hiihtoliiton ylempien portaiden tietämättä. Mutta tällä iällä ja näillä kokemuksilla elämästä yleensä ja poliitikkojen tekemisistä eritoten en ole niin hyväuskoinen, että niin uskoisin olevan. Ellei siis todella LUOTETTAVASTI toisin todisteta. - KapiKorhonen
...Matti Autiosta niin, että vielä sängystä piti nousta sanomisiaan oikaisemaan. Puhuin everstistä, jollainen Matti Autio oli minun puolustusvoimista eläköitymiseni aikoihin vuosien 1980-81 vaihteessa. Mutta kyllä hänestä tosiaan kenraaliluutnantti ja rajavartiostojen komentaja tuli, sillä vaikka hän näkyy olevan vuoden minua vanhempi (tarkistin upseerimatrikkelista), hän ye-upseerien tapaan palveli 60-vuotiaaksi asti.
Sitä en tiedä, elääkö hän enää, mutta en kyllä muista huomanneeni uutisoidun hänen kuolemastaankaan.
Matti Louekosken jäsenyydestä Hiihtoliiton johdossa minulla ei ole mitään mielikuvaa.
- ja mikä lipas?
Kyselee tyhmä kepulainen.
- KapiKorhonen
..olet viisaampi kepulainen! ;)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pandora
Ei ollut muuten pahannäköinen tuo Pandora, ei siis Bandora:
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/9/94/Pandora.jpg/200px-Pandora.jpg
- purkista,
pussista tai pullosta!
Siinä on lehdistölle tutkittavaa!
Suomen lehdistö on kiinnostunut ainoastaan suomalaisten hiihtäjien lokaamisesta, vaikka vain väitteillä, mutta kuitenkin. Norjalainen lehdistö ei kysele norjalaisten hiihtäjien huippusuoritusten perään. Ilmeisesti Norjassa pärjätään pelkällä harjoittelulla? Miksi ei siis Suomessa?
Koska lehdistö on lähtenyt lokakamppanjaan Suomen hiihtoliittoa vastaan, niin olisi ainakin kohtuullista tuoda jotain todisteitakin esiin pelkkien nimettömien lähteiden väittämien sijaan. Jokin konkreettinen ja kiistämätön todiste vauhdittaisi lehdistönkin lokakamppanjaa kummasti. Nyt lukijat tuomitsevat Hiihtoliiton ainoastaan pelkkien väitteiden ja huhujen pohjalta.
Milloin Suomen lehdistö tajuaa vetää hieman kotiinpäin tai tulla julkisuuteen sitten pitävien todisteiden kera. Helposti löydään syyllisen leima otsaan kepein perustein.Tässä ei ole suinkaan olennaista suomalaisen urheilun lokaaminen, vaan vilpin paljastaminen ja kitkeminen urheilusta. USAn olympiajoukkueellekin on asetettu nyt selkeä tavoite Pekingin kisoissa. Urheilijoiden pitää olla puhtaita dopingista, menestystavoite on tälle alisteinen.
Vilpin uhreja ovat aina ne kanssakilpailijat, jotka haluvat menestyä rehdisti. Lahden katastrofista muistan, kuinka Suomen naisjoukkueen hiihtäjä Kati Venäläinen oli suorastaan raivoissaan siitä, että häneltä on tällä tavoin riistetty edustustehtäviä ja menestysmahdollisuuksia kisoissa. Hän oli tässä aivan oikeassa.
Median tulee harjoittaa tutkivaa journalismia. Tietysti pelkkien väitteiden esittäminen ei tunnu ihan reilulta. Nelosen uutiset on ilmeisesti ottanut sellaisen strategian, että se odottaa kunnianloukkaussyytteitä tai muuta asian oikeuskäsittelyä, mihin tietolähteet ovat luvanneet tulla valaehtoisen lausuntonsa mukaisesti todistamaan. Nyt asiassa voisi edetä niin, että media nimeäisi yhden tai usemman syylliseksi dopingilla pelaamiseen. Näin nämä henkilöt voitaisiin provosoida viemään asia oikeuteen, jolloin lähteet tulisivat esille.
Mediassa on arvuuteltu myös Nelosen uutisten tietolähdettä. Yleisin epäilty lienee Kari-Pekka Kyrö. Kyrön motiivit voi ymmärtää niin, että tähän asti lähinnä vain hänet on nimetty pääsyylliseksi Lahden katastrofiin ja suomalaiseen hiihtodopingiin. Kyrö saattaa pitä tällaista leimaa vääryytenä, kun kanssasyylliset kulkevat arvostettuina henkilöinä.- KapiKorhonen
Mielipidepankki kirjoitti:
Tässä ei ole suinkaan olennaista suomalaisen urheilun lokaaminen, vaan vilpin paljastaminen ja kitkeminen urheilusta. USAn olympiajoukkueellekin on asetettu nyt selkeä tavoite Pekingin kisoissa. Urheilijoiden pitää olla puhtaita dopingista, menestystavoite on tälle alisteinen.
Vilpin uhreja ovat aina ne kanssakilpailijat, jotka haluvat menestyä rehdisti. Lahden katastrofista muistan, kuinka Suomen naisjoukkueen hiihtäjä Kati Venäläinen oli suorastaan raivoissaan siitä, että häneltä on tällä tavoin riistetty edustustehtäviä ja menestysmahdollisuuksia kisoissa. Hän oli tässä aivan oikeassa.
Median tulee harjoittaa tutkivaa journalismia. Tietysti pelkkien väitteiden esittäminen ei tunnu ihan reilulta. Nelosen uutiset on ilmeisesti ottanut sellaisen strategian, että se odottaa kunnianloukkaussyytteitä tai muuta asian oikeuskäsittelyä, mihin tietolähteet ovat luvanneet tulla valaehtoisen lausuntonsa mukaisesti todistamaan. Nyt asiassa voisi edetä niin, että media nimeäisi yhden tai usemman syylliseksi dopingilla pelaamiseen. Näin nämä henkilöt voitaisiin provosoida viemään asia oikeuteen, jolloin lähteet tulisivat esille.
Mediassa on arvuuteltu myös Nelosen uutisten tietolähdettä. Yleisin epäilty lienee Kari-Pekka Kyrö. Kyrön motiivit voi ymmärtää niin, että tähän asti lähinnä vain hänet on nimetty pääsyylliseksi Lahden katastrofiin ja suomalaiseen hiihtodopingiin. Kyrö saattaa pitä tällaista leimaa vääryytenä, kun kanssasyylliset kulkevat arvostettuina henkilöinä.Täsmälleen. Ja mainitsemillasi perusteilla.
- KapiKorhonen
...ei ole syyllisiksi koskaan todistettu. Jos olisi niin kuin uskot, niin ovatpahan ainakin olleet siinäkin meitä osaavampia. Meillä on oltu sellaisia, joista Kekkonen tuhahtaisi "saatanan tunarit".
Mutta minä kyllä olen taipuvainen jopa uskomaan Norjan hiihdon puhtauteen. Ovathan myös he - jaarvatenkin varsinkin he - jatkuvassa kansainvälisessä kontrollissa, varmaan ihan suurennuslasin alla, ja käryjä ei vain ole tullut.
Norjan mahtavaa menestystä selittää se uskomattoman suuri suosio, joka Norjassa hiihdolla on, ja se suosio on nostanut siellä kilpahiihtoonkin meihin verrattuna kymmenkertaisen määrän harrastajia, josta joukosta kova kilpailu nostaa paljon menestyjiäkin.
Mielipidepankki on vastannut hyvin ja oikein tuolta toiselta kannalta asiaa katsoen. - joka vähänkään
ajattelee, tajuaa ettei tuollainen menestys verrattuna väestön määrään ole mitenkään edes teoriassa mahdollista...siis puhtain keinoin.
tämähän on puhdasta matematiikkaa... - VAI MITÄ?
KapiKorhonen kirjoitti:
...ei ole syyllisiksi koskaan todistettu. Jos olisi niin kuin uskot, niin ovatpahan ainakin olleet siinäkin meitä osaavampia. Meillä on oltu sellaisia, joista Kekkonen tuhahtaisi "saatanan tunarit".
Mutta minä kyllä olen taipuvainen jopa uskomaan Norjan hiihdon puhtauteen. Ovathan myös he - jaarvatenkin varsinkin he - jatkuvassa kansainvälisessä kontrollissa, varmaan ihan suurennuslasin alla, ja käryjä ei vain ole tullut.
Norjan mahtavaa menestystä selittää se uskomattoman suuri suosio, joka Norjassa hiihdolla on, ja se suosio on nostanut siellä kilpahiihtoonkin meihin verrattuna kymmenkertaisen määrän harrastajia, josta joukosta kova kilpailu nostaa paljon menestyjiäkin.
Mielipidepankki on vastannut hyvin ja oikein tuolta toiselta kannalta asiaa katsoen.vain NORJALAISET
- MIETI SITÄ
...STT-uutispäällikkö , tai vastaava Sallinen tuomittiin oikeudessa ja menetti virkansa.
Toimittajien kapakka-illoissa asiaa on vatvottu vuodesta toiseen ja sieltä niitä nousee näitä salattuja lähteitä ja puskasta-ampujia. Kuten esim.MARJO Matikaisen jutussa ja nyt tässä viimeisessä.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1824160
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262830Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?692728- 1532520
- 722162
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall3482046- 331528
Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi391447Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen211433Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,171322