Mitä on tapahtunut täällä palstoilla ?
Täällä oli vilkasta sananvaihtoa ja nyt aivan tyrehtynyt koko kirjoitus tuotanto, oletteko lakossa vai onko joku oikea syy ?
Eihän kaikkiin tarvitse vastata, eikä ottaa kantaa saisi jokainen kuitenkin asiaa esille.
Ho Hoiiii.. -- .. kuuluko , onko kotona ketään ; D
Mikä kumma vienyt
59
3005
Vastaukset
- Hintriika*
Ainakin yksi syy on ulkona: Kesä! Lämpömittarin lukema kertoo melkein yhtä tarkasti kuin silmät, moniko on täällä käynyt "painavan sanansa" sanomassa.
Eikä syytä ole moittiminen. Terveellisempää ulkona puuhastelu on kuin tietokoneen ääressä istuminen. Pimeät talvi-illat ovat omiaan tälle harrastukselle.ihmettele, että palsta hiljentyy, nyt on aika nauttia kesästä, auringosta ja lämmöstä.
Kesä kutsuu myös kyläilemään, ystävien kanssa yhdessä vietetty aika korvaa useinkin tietokoneen.
Mukava tietenkin on käydä lukemassa myös kuulumisia, ainahan kotona väliin ollaan ja joku viesti ehditään laittaa.
Kirjoitellaan, mutta myös kesästä nauttikaamme;))- kurkkasin
Aina on aikaa hauskalle sanailulle. Näillä pastoilla se ei kuitenkaan onnistu. Jos teet vetävän aloituksen niin muinaisjäänteet sen kurtaavat. Napakat vastaukset poistaakin sitten Seriffi, Hetken täällä oli yli kaksisataa viestiä päivässä, nyt sitten enää muutama kymmenen.
Poistoja poistoja poistoja......... - Hepo@Katti
kurkkasin kirjoitti:
Aina on aikaa hauskalle sanailulle. Näillä pastoilla se ei kuitenkaan onnistu. Jos teet vetävän aloituksen niin muinaisjäänteet sen kurtaavat. Napakat vastaukset poistaakin sitten Seriffi, Hetken täällä oli yli kaksisataa viestiä päivässä, nyt sitten enää muutama kymmenen.
Poistoja poistoja poistoja.........Olemme jo aikaisia herääjiä, ja liikkuu täällä kuitenkin lukijoita, numerothan näkyy.
En useinkaan käy täällä, enkä tosiaan tiedä tapojanne, ihmettelen vaan oikein sivulla.
60 n kirjoittajat eivät käytä rekattuja nikkejä, senkin olen pistänyt merkille, joten minäkin tuulesta tempasin...nikin.
Kesää on turha syytellä, sille kuuluu kiitos ! - Maalaismies*
Hepo@Katti kirjoitti:
Olemme jo aikaisia herääjiä, ja liikkuu täällä kuitenkin lukijoita, numerothan näkyy.
En useinkaan käy täällä, enkä tosiaan tiedä tapojanne, ihmettelen vaan oikein sivulla.
60 n kirjoittajat eivät käytä rekattuja nikkejä, senkin olen pistänyt merkille, joten minäkin tuulesta tempasin...nikin.
Kesää on turha syytellä, sille kuuluu kiitos !Sanot ettet useinkaan käy täällä etkä tiedä tapojamme. Mikä saa sinut kaipaamaan tänne enemmän kirjoittajia? Miksi ihmeessä!
- Hepo@Katti
Maalaismies* kirjoitti:
Sanot ettet useinkaan käy täällä etkä tiedä tapojamme. Mikä saa sinut kaipaamaan tänne enemmän kirjoittajia? Miksi ihmeessä!
Täällä käydessä on ollut monet mukavat ja mielenkiintoiset hetket, lueskellessa keskustelujen kulkua.
Pieni paussi töiden lomassa, nyt kirjoitan sulle vastausta kun luettavaa ei ole.
Toivottavasti vastaukseni tyydytti. - navannöyhtä
kurkkasin kirjoitti:
Aina on aikaa hauskalle sanailulle. Näillä pastoilla se ei kuitenkaan onnistu. Jos teet vetävän aloituksen niin muinaisjäänteet sen kurtaavat. Napakat vastaukset poistaakin sitten Seriffi, Hetken täällä oli yli kaksisataa viestiä päivässä, nyt sitten enää muutama kymmenen.
Poistoja poistoja poistoja.........Sheriffi ansaitsee kiitoksen työstään.
- *Ihmettelijä*
navannöyhtä kirjoitti:
Sheriffi ansaitsee kiitoksen työstään.
En oikein ymmärrä miten se tähän kyselyyn liittyy??
- navannöyhtä
*Ihmettelijä* kirjoitti:
En oikein ymmärrä miten se tähän kyselyyn liittyy??
Vastasin nimimerkille -kurkkasin- .Kyllä se sille sopii mummielestä.
- ja sen
navannöyhtä kirjoitti:
Vastasin nimimerkille -kurkkasin- .Kyllä se sille sopii mummielestä.
ymmärtäminen ovat kaksi eri asiaa,
- verrattuna
navannöyhtä kirjoitti:
Sheriffi ansaitsee kiitoksen työstään.
B-mieheen aivan eri maata,, hyvä ja viisas
- Ahkera liikkuja
Maalaismies* kirjoitti:
Sanot ettet useinkaan käy täällä etkä tiedä tapojamme. Mikä saa sinut kaipaamaan tänne enemmän kirjoittajia? Miksi ihmeessä!
Totta kai kirjoittajia kirjoituspalstalle jokainen toivoo, mitähän muuta se voisikaan olla.
Ilkeillä huomautuksilla ei kannata mukaan tulla ollenkaan, täällä tarvitaan uusia kirjoittajia, näkee sen lukijaluvuista että kansa liikkuu.
Jos joku kyselee niin on aivan aiheellista, nyt sen näkee että kiinnostuneita on on kiitettävästi.
Jääköön omaan arvoonsa ja jokaisen ajateltavaksi miksi nämä palstat on ja kelle, kirjoitellaan - paremmin lakaisisi
Ahkera liikkuja kirjoitti:
Totta kai kirjoittajia kirjoituspalstalle jokainen toivoo, mitähän muuta se voisikaan olla.
Ilkeillä huomautuksilla ei kannata mukaan tulla ollenkaan, täällä tarvitaan uusia kirjoittajia, näkee sen lukijaluvuista että kansa liikkuu.
Jos joku kyselee niin on aivan aiheellista, nyt sen näkee että kiinnostuneita on on kiitettävästi.
Jääköön omaan arvoonsa ja jokaisen ajateltavaksi miksi nämä palstat on ja kelle, kirjoitellaanMiksi odotat uusia, ala ensin keskustella "vanhojen" kanssa.
- elma05
Aikaisemmin jo sanottiin tai kirjoitettiin ,jotta kesä hiljentää nämä kirjoitukset.Totta ,minäkin vietin aivan suurenmoisen päivän lastenlapsieni kanssa tuolla rannassa.UItiin ,ongittiin (kalakin tuli,siitä iso riemu)ja nautittiin kesästä ...viimeinkin.Aivan ihanteelinen päivä.
Aamulla leivottiin pikku-tytön kanssa pullaa ja sitä sitten nautittiin koko ystävä-kavereiden kanssa.(4kpl´)
Tätä mummin riemua...Kiitos että saan viettää tällaista kesää...- Muumi-iso-Äiti
Lasten kanssa iltapäivän, sydän kurkussa 'vahdin' mopolla ajavia pieniä huimapäitä.
Silmät kiinni piti katsella joskus kun rätisi ja rämähteli, heillä on sellainen esterata.
Tuossa lähtiessä pyytelin että ei olisi kun 1x viikossa tuota moottoriurheilua, muuten joudun hankkimaan tahdistimen sydämelle, hengityskin salpaantuu liian usein.
Että on tässä jännitystä ollut, oikein nyt naurattaa kun selvittiin ehjin nahoin. - Emmanu & Elle
Muumi-iso-Äiti kirjoitti:
Lasten kanssa iltapäivän, sydän kurkussa 'vahdin' mopolla ajavia pieniä huimapäitä.
Silmät kiinni piti katsella joskus kun rätisi ja rämähteli, heillä on sellainen esterata.
Tuossa lähtiessä pyytelin että ei olisi kun 1x viikossa tuota moottoriurheilua, muuten joudun hankkimaan tahdistimen sydämelle, hengityskin salpaantuu liian usein.
Että on tässä jännitystä ollut, oikein nyt naurattaa kun selvittiin ehjin nahoin.Hyvin pärjäsit kuitenkin, mielikuvituksessa ajattelin miten mukavaa mahtoikaan 'motoristeilla' olla kun mummi nenä valkoisena vierestä seuraili.
Mutta, tässä 2 v sitten oli tosi kysymyksessä, pojan poikani putosi pieneen puroon ja koko sakki tuli aivan mutapeiton alla kotiin, valokuvia vain näin mutta hurjannäköistä oli.
Onneksi ei kaatunut pyöränsä kanssa, vaan jumittui mutaan, jota oli n 50 cm kertojien mukaan
Aina ne sykettä nostaa nuo lapsen lapset jos ei hyvässä niin jännitys tulee lisäksi.
Oikein hyvää kesää sinulle sinne moottoriradan viereen.
Napakoita sananvaihtoja katsellessa tulee välillä mieleen, että siellä sama henkilö kinastelee itsensa kanssa vaihtaen vain nikkiään.
Tai sitten keskustelu on pohjaltaan vain eipäs juupas luonteista, tai sitten vähitellen henkilöön kohdistuvaa, pikku hiljaa kiihtyvää, kunnes menee lopulta poiston rajoille.
Me tällä palstalla viihtyvät, olemme kai sen vaiheen elämästämme jo ohittaneet. Ryystämme vain kahviamme ja juttelemme rauhallisesti.
Eihän se nyt niin vilkkaalta ulkopuolisesta näytä, mutta me viihdytään.- ei nimimerkillä tällä kertaa
Ne parhaimmat kirjoittajat kadehdittiin pois ilkeilyllä ja hyökkäyksillä.
Vuosi-pari sitten tämä palsta oli täynnä mitä moninaisimpia kirjoituksia ja näkemyksiä maailman laidasta toiseen.
Eipä uskoisi, että palstan kirjoittajat ovat elämänsä ehtoossa, niin keljuja ja lapsellisia hyökkäyksiä tehtiin kirjoittajia kohtaan. Lopuksi perustivat uuden saittinsa.
Eihän pitäisi muistella, kuinka täällä ennen oli sitä ja sitä, vaan nyt pitää innostua kirjoittamaan vetäviä otsikoita ja mielenkiintoisia tekstejä. Pitää näyttää, että uudet tuulet ovat paremmatkin kuin entiset! - nostaa
ei nimimerkillä tällä kertaa kirjoitti:
Ne parhaimmat kirjoittajat kadehdittiin pois ilkeilyllä ja hyökkäyksillä.
Vuosi-pari sitten tämä palsta oli täynnä mitä moninaisimpia kirjoituksia ja näkemyksiä maailman laidasta toiseen.
Eipä uskoisi, että palstan kirjoittajat ovat elämänsä ehtoossa, niin keljuja ja lapsellisia hyökkäyksiä tehtiin kirjoittajia kohtaan. Lopuksi perustivat uuden saittinsa.
Eihän pitäisi muistella, kuinka täällä ennen oli sitä ja sitä, vaan nyt pitää innostua kirjoittamaan vetäviä otsikoita ja mielenkiintoisia tekstejä. Pitää näyttää, että uudet tuulet ovat paremmatkin kuin entiset!jos ei kissa itse. Ei varmaan kyse ole aina kateudesta, jos joku tyyppi saa kritiikkiä osakseen.
- ei kommemtoitavaksi.
suomi24 kirjoituspalstalle kirjoitetaan n. 30.000 viestiä keskimäärin päivittäin, niistä n, 50 tälle palstalle. Yleisesti ottaen suuri joukko vaeltelee palstalta toiseen ja pysähtyy mielenkiintoiseen ketjuun. Niitäkin täällä Suomi 24:ssä on aivan riittämiin. Jos siis haluaa kiinnostavaa juttuseuraa sitä kyllä löytyy Suomi 24:jän keskustelupalstoilta. Tämä palsta on jo lähes kuollut.
puhutaan palstan kuolemasta, täällä vaan ollaan.
Niin kauan kun olen mukana ollut, on puhuttu, etsitty keskustelua, on sitä löytynytkin.
Eikö riitä se mitä kirjoitellaan, jos ei huvita kirjoittaa tyydytään olevaan.
Minusta tämä palsta on hyvä tälläisenään, väliin kirjoitellaan paljonkin, sitten taas hiljenee, kun aihetta ja intoa saadaan, taas vilkastuu.
Olen vakaasti sitä mieltä, että kesällä on vaikutuksensa, odotellaanhan syksyyn;))- Maalaismies*
Ken tänne käy niistäkööt nenänsä ja pyyhkikööt jalkansa! Ottakoot lakin päästään ja koputtakoot ovelle. Vasta sitten voi kysyä saako puhutella, sillä täällä kirjoittavat Suomi24:n veteraanit.
Meitä kirjoituskykyisiä ei ole paljon, mutta olemme lajimme valioita ja palstaa lukevat kuuluvat eliittiin. - teksti
SkillaN kirjoitti:
puhutaan palstan kuolemasta, täällä vaan ollaan.
Niin kauan kun olen mukana ollut, on puhuttu, etsitty keskustelua, on sitä löytynytkin.
Eikö riitä se mitä kirjoitellaan, jos ei huvita kirjoittaa tyydytään olevaan.
Minusta tämä palsta on hyvä tälläisenään, väliin kirjoitellaan paljonkin, sitten taas hiljenee, kun aihetta ja intoa saadaan, taas vilkastuu.
Olen vakaasti sitä mieltä, että kesällä on vaikutuksensa, odotellaanhan syksyyn;))kunnes kuolee
- Atolfia
Maalaismies* kirjoitti:
Ken tänne käy niistäkööt nenänsä ja pyyhkikööt jalkansa! Ottakoot lakin päästään ja koputtakoot ovelle. Vasta sitten voi kysyä saako puhutella, sillä täällä kirjoittavat Suomi24:n veteraanit.
Meitä kirjoituskykyisiä ei ole paljon, mutta olemme lajimme valioita ja palstaa lukevat kuuluvat eliittiin.ja sisään pääsin. Kylläpä röyhistän rintaani. Kuulun tämän palstakansan eliittiin, kun täällä lueskelen mukavia kirjoituksia. Kirjoittelen harvemmin, vaikka nykyään on tullut tavaksi joku sana heittää joka päivä. Kirjoituskykyisten joukkoon en taida yltää.
Unohdin kysyä, saako puhutella, mutta nenäni niistin jo aikoja sitten ja lapsenlapsenikin nenän siinä sivussa. Atolfia kirjoitti:
ja sisään pääsin. Kylläpä röyhistän rintaani. Kuulun tämän palstakansan eliittiin, kun täällä lueskelen mukavia kirjoituksia. Kirjoittelen harvemmin, vaikka nykyään on tullut tavaksi joku sana heittää joka päivä. Kirjoituskykyisten joukkoon en taida yltää.
Unohdin kysyä, saako puhutella, mutta nenäni niistin jo aikoja sitten ja lapsenlapsenikin nenän siinä sivussa.maalaismies sitten mukava mies.
Mahtaiskoos hän vielä muistaa niitä vanhoja aikoja kun minä ja hänkin kirjoiteltiin Skillanin kahvee pirttiin .
Siittä on ainakin 6v.
Sain sitten hyvän mato lääkkeen vaivaani ,mahtaakoos vielä muistaa HÄN" .
Joskus vaan tulee mieleen kun muistelee niitä slkuaikoja ,Skilla on pitänyt hyvin porukat kasassa ,on hänellä sitä naisellista taitoa.
Muuten se tehos se mato satsi hyvin ,en ole varmaankaan kiittänyt ,mutta pitänyt on monta kertaa,KIITOS.Entinen ullapulla.- Skillanin kahvipirtistä?
ullamirjami kirjoitti:
maalaismies sitten mukava mies.
Mahtaiskoos hän vielä muistaa niitä vanhoja aikoja kun minä ja hänkin kirjoiteltiin Skillanin kahvee pirttiin .
Siittä on ainakin 6v.
Sain sitten hyvän mato lääkkeen vaivaani ,mahtaakoos vielä muistaa HÄN" .
Joskus vaan tulee mieleen kun muistelee niitä slkuaikoja ,Skilla on pitänyt hyvin porukat kasassa ,on hänellä sitä naisellista taitoa.
Muuten se tehos se mato satsi hyvin ,en ole varmaankaan kiittänyt ,mutta pitänyt on monta kertaa,KIITOS.Entinen ullapulla.Kiitoksen aihetta löytyy.
- Hepo@Katti
Skillanin kahvipirtistä? kirjoitti:
Kiitoksen aihetta löytyy.
Kysymykseni on inspiroinut kirjoittajia kiitoksen arvoisesti.
Tietysti kesällä on muutakin tekemistä kuin istua koneella ja mökkielosta nauttiminenkin ihan mukavaa.
Olen aikainen herääjä, liikun täällä, aina sen jälkeen kun luen lehdet, nytkin sama järjestys.
Nytkin aamupalan kanssa tässä koneella, saa näppäimistökin osansa vaikka tarkoitus ei olekaan.
Näin aamuisin on vielä niin kylmää ettei oikein viihdy terassin puolella aamukahvilla.
Hellettä on luvassa, tästä se alkaa tämäkin sunnuntai päivä. - retkeläinen
Skillanin kahvipirtistä? kirjoitti:
Kiitoksen aihetta löytyy.
pirttiä ei ole tarpeen mollata, vaikka siellä ei itse viihdykään. Onhan meillä kaikilla hetkemme ja retkemme.
- HelgaNeiti -38
retkeläinen kirjoitti:
pirttiä ei ole tarpeen mollata, vaikka siellä ei itse viihdykään. Onhan meillä kaikilla hetkemme ja retkemme.
Enpä ole huomannut aloittajan mollaavan, aivan asiallinen kysymys.
Onhan täällä kulkijoita ja retkeilijöitä paljon muitakin,,minäkin yksi heistä, ja monet riidat mollaukset olen lukenut, lieneekö juuri retkeilijän aloittamat, turhaa provoilla jos ei muuta sanomista!
On kausia jolloin ei tapahdu täällä sivuilla juuri mitään, olen yrittänyt käydä siellä sun täällä lukemassa, vaan 'veri' vetää ikäisten seuraan. - Anna-Ulla-Elina
HelgaNeiti -38 kirjoitti:
Enpä ole huomannut aloittajan mollaavan, aivan asiallinen kysymys.
Onhan täällä kulkijoita ja retkeilijöitä paljon muitakin,,minäkin yksi heistä, ja monet riidat mollaukset olen lukenut, lieneekö juuri retkeilijän aloittamat, turhaa provoilla jos ei muuta sanomista!
On kausia jolloin ei tapahdu täällä sivuilla juuri mitään, olen yrittänyt käydä siellä sun täällä lukemassa, vaan 'veri' vetää ikäisten seuraan.Huomenta Suomeen!
Täällä minäkin, ainakin nyt jotain yritän sanoa, kirjoittelen harvoin, mutta liikun päivittäin lueskelemassa. Eihän kaikki aina kirjoittele ja vastaa ja liity keskusteluun, minä yksi niistä.
Politiikka ei kiinnosta, eikä myöskään mollaamiset. Jokainen taidoillaan ja aivoillaan kyhää sanottavansa, mielestäni nuo 'rönsyilyt' asiasta hiukan poikkeavat tuovat vaan lisäväriä.
Tämä on yksin elävälle hyvä kanava keskustella, harvemmin olen nähnyt mitään sanasotaa, asiat ne vaan nähdään eri kantilta, ikävää jos olisimme yksimielisiä ja latteita kaiken suhteen.
Aurinko on jo korkealla, nyt sitten ulkoilmaan !! - elmerieveliina
Anna-Ulla-Elina kirjoitti:
Huomenta Suomeen!
Täällä minäkin, ainakin nyt jotain yritän sanoa, kirjoittelen harvoin, mutta liikun päivittäin lueskelemassa. Eihän kaikki aina kirjoittele ja vastaa ja liity keskusteluun, minä yksi niistä.
Politiikka ei kiinnosta, eikä myöskään mollaamiset. Jokainen taidoillaan ja aivoillaan kyhää sanottavansa, mielestäni nuo 'rönsyilyt' asiasta hiukan poikkeavat tuovat vaan lisäväriä.
Tämä on yksin elävälle hyvä kanava keskustella, harvemmin olen nähnyt mitään sanasotaa, asiat ne vaan nähdään eri kantilta, ikävää jos olisimme yksimielisiä ja latteita kaiken suhteen.
Aurinko on jo korkealla, nyt sitten ulkoilmaan !!Yksi hiljentävä seikka on se, että on tullut muitakin palstoja. Suomi24 on ison Eniron juuri osittain myymä palvelu, eli joku teki taas kivasti rahaa meidänkin aktiivisuudella(17€/kävijä oli joku laskenut).
Kannattaakin katsella ilman ennakkoluuloja ympärilleen ja tunnustella, että missä foorumilla on sellainen ilmapiiri ja tunnelma, että siellä on kiva olla aktiivisesti mukana. Toiset siis tykkää suomi24:stä ja toiset ovat kotiutuneet muualle. - Katicat2
Anna-Ulla-Elina kirjoitti:
Huomenta Suomeen!
Täällä minäkin, ainakin nyt jotain yritän sanoa, kirjoittelen harvoin, mutta liikun päivittäin lueskelemassa. Eihän kaikki aina kirjoittele ja vastaa ja liity keskusteluun, minä yksi niistä.
Politiikka ei kiinnosta, eikä myöskään mollaamiset. Jokainen taidoillaan ja aivoillaan kyhää sanottavansa, mielestäni nuo 'rönsyilyt' asiasta hiukan poikkeavat tuovat vaan lisäväriä.
Tämä on yksin elävälle hyvä kanava keskustella, harvemmin olen nähnyt mitään sanasotaa, asiat ne vaan nähdään eri kantilta, ikävää jos olisimme yksimielisiä ja latteita kaiken suhteen.
Aurinko on jo korkealla, nyt sitten ulkoilmaan !!Vain osa palstan ketjuista on varsinaisia mielipidekirjoituksia. Monissa ketjuissa on vaan ihmisten kertomuksia omista kokemuksistaan. Silti ne ketjut eivät ole latteita. On kirjoituksia puutarhanhoidosta, mökkeilystä, ruuista, siivouksista ja kaikesta mitä jokapäiväiseen elämään kuuluu. Ei synny niitä piristäviä mielipide-eroja, mutta silti kirjoittajia löytyy. Suurimmat mielipide-erot syntyvät ketjuissa politiikka, palstan sheriffi, palstan kirjoittajien kirjoitustyylit ja millaisen palstan pitäisi olla ym. Toki mielipide-erot tuovat "särmää" palstalle, mutta pidän enemmän kyllä leppoisasta jutustelusta, niinkuin palstan otsikkokin mainostaa.
- EVE-Liina
elmerieveliina kirjoitti:
Yksi hiljentävä seikka on se, että on tullut muitakin palstoja. Suomi24 on ison Eniron juuri osittain myymä palvelu, eli joku teki taas kivasti rahaa meidänkin aktiivisuudella(17€/kävijä oli joku laskenut).
Kannattaakin katsella ilman ennakkoluuloja ympärilleen ja tunnustella, että missä foorumilla on sellainen ilmapiiri ja tunnelma, että siellä on kiva olla aktiivisesti mukana. Toiset siis tykkää suomi24:stä ja toiset ovat kotiutuneet muualle.Kirjoitustasi toisista palstoista, olen ollut paljon aivan muualla, näitä juttupalstoja on aivan riittävästi jo nyt, ja lisää kai on kaiken aikaa tulossa.
Kyllä verkossa kannattaa pyöriä ja etsiä.
Jokaista juttupalstaa on luettava, aika pian pääsee käsitykseen viihtyykö vai ei ?
esim. eräällä 'terveys' palstalla sain oikein hyvän ohjeen, tietopuolista palstaakin löytyy pilvin pimein, aikaa se vie, mutta kannattaa. - pinaatinkasvattaja
Katicat2 kirjoitti:
Vain osa palstan ketjuista on varsinaisia mielipidekirjoituksia. Monissa ketjuissa on vaan ihmisten kertomuksia omista kokemuksistaan. Silti ne ketjut eivät ole latteita. On kirjoituksia puutarhanhoidosta, mökkeilystä, ruuista, siivouksista ja kaikesta mitä jokapäiväiseen elämään kuuluu. Ei synny niitä piristäviä mielipide-eroja, mutta silti kirjoittajia löytyy. Suurimmat mielipide-erot syntyvät ketjuissa politiikka, palstan sheriffi, palstan kirjoittajien kirjoitustyylit ja millaisen palstan pitäisi olla ym. Toki mielipide-erot tuovat "särmää" palstalle, mutta pidän enemmän kyllä leppoisasta jutustelusta, niinkuin palstan otsikkokin mainostaa.
Hyviä kommentteja, eli kannattaa todellakin avoimin mielin liikkua netissä ja selata mitä vaihtoehtoja on. Täällä on jostain kumman syystä aina melkoinen parjaaminen muista foorumeista, mutta minä ainakin haluan itse muodostaa oman käsityksen ja se onnistuu parhaiten oman tutkimuksen kautta.
Osallistun täällä suomi24:llä, mutta kirjoitan myös muualla ja kirjoittamiseni jollekin palstalle riippuu ihan käsiteltävästä asiasta.
Suomessa on muuten erittäin hyviä vaikkakin hieman toisistaan poikkeavia foorumeita/palstoja, eli kannattaa lähteä tutkimusmatkalle.
Muistakaa hyvät ihmiset se, ettei tarvitse olla vain yhden palvelun käyttäjä. Ihan hyvin voi selata ja kulkea muissakin paikoissa ihan sen oman mieltymyksen mukaan!! - Keitto ;D
pinaatinkasvattaja kirjoitti:
Hyviä kommentteja, eli kannattaa todellakin avoimin mielin liikkua netissä ja selata mitä vaihtoehtoja on. Täällä on jostain kumman syystä aina melkoinen parjaaminen muista foorumeista, mutta minä ainakin haluan itse muodostaa oman käsityksen ja se onnistuu parhaiten oman tutkimuksen kautta.
Osallistun täällä suomi24:llä, mutta kirjoitan myös muualla ja kirjoittamiseni jollekin palstalle riippuu ihan käsiteltävästä asiasta.
Suomessa on muuten erittäin hyviä vaikkakin hieman toisistaan poikkeavia foorumeita/palstoja, eli kannattaa lähteä tutkimusmatkalle.
Muistakaa hyvät ihmiset se, ettei tarvitse olla vain yhden palvelun käyttäjä. Ihan hyvin voi selata ja kulkea muissakin paikoissa ihan sen oman mieltymyksen mukaan!!Olen tehnyt töitä silloin joskus ammoin tietokoneella ja joutunut hyvin paljon tarkistelemaan asioita, verkko tullut tutuksi ja haut, mitä mistäkin löytää. Taitoa se ei vaadi vaan hiukan uteliaisuutta, sitähän se joskus elämäkin on.
Isoissa taloissa on omat ohjelmansa ja tehty mittatilaustyönä, mutta lisät ja faktat asioihin pitää tarkistaa.
Osaan kyllä joten kuten käyttää ohjelmia ja konettakin, vaan jos jotain koneeseen ilmenee, olen aivan avuton, se johtuu juuri tuosta että ei saanut koskea mihinkään jos tilttasi.
Vain tukihenkilö tai asiantuntija oli hälytettävä paikalle, no silläkin on puolensa.
Kyllä tässä ruudulla menee aika näin aurinkoisenakin päivänä, vaan kun pitää vahtia ruokien valmistumista niin hyvä tässä on naputella ajankuluksi.
Aurinkoista jatkoa kansalaiset..! - nokkospuskasta
pinaatinkasvattaja kirjoitti:
Hyviä kommentteja, eli kannattaa todellakin avoimin mielin liikkua netissä ja selata mitä vaihtoehtoja on. Täällä on jostain kumman syystä aina melkoinen parjaaminen muista foorumeista, mutta minä ainakin haluan itse muodostaa oman käsityksen ja se onnistuu parhaiten oman tutkimuksen kautta.
Osallistun täällä suomi24:llä, mutta kirjoitan myös muualla ja kirjoittamiseni jollekin palstalle riippuu ihan käsiteltävästä asiasta.
Suomessa on muuten erittäin hyviä vaikkakin hieman toisistaan poikkeavia foorumeita/palstoja, eli kannattaa lähteä tutkimusmatkalle.
Muistakaa hyvät ihmiset se, ettei tarvitse olla vain yhden palvelun käyttäjä. Ihan hyvin voi selata ja kulkea muissakin paikoissa ihan sen oman mieltymyksen mukaan!!Puhut asiaa, siis asian , kiinnostavan aiheen mukaan palstan valitseminen onkin ok. On vain niitä, jotka muista syistä jumittuvat jonnekin...
- Pirkko3
nokkospuskasta kirjoitti:
Puhut asiaa, siis asian , kiinnostavan aiheen mukaan palstan valitseminen onkin ok. On vain niitä, jotka muista syistä jumittuvat jonnekin...
Kyllä täällä on kiva pistäytyä lueskelemassa, kannattaa silmäillä muitakin aihepiirejä, löytyy vaikka mitä.
Tällaiset pohdinnat ihan paikallaan, ei sitä vaan tule ajatelleeksi, että kesämökit ovat niitä suvipaikkoja, sinne suomalaiset rientää ja nauttivat olostaan, aistit avoimina, kuten kuuluu.
Ulkona on mukavaa viettää aikaansa, vaan kun aurinko saa pilvipeiton on tultava sisätiloihin, ja siten kurkkimaan koneelle, missä aikaa on mukavinta viettää.
Minä nyt täällä ikäisteni parissa.. - Anekaupan kassa
Pirkko3 kirjoitti:
Kyllä täällä on kiva pistäytyä lueskelemassa, kannattaa silmäillä muitakin aihepiirejä, löytyy vaikka mitä.
Tällaiset pohdinnat ihan paikallaan, ei sitä vaan tule ajatelleeksi, että kesämökit ovat niitä suvipaikkoja, sinne suomalaiset rientää ja nauttivat olostaan, aistit avoimina, kuten kuuluu.
Ulkona on mukavaa viettää aikaansa, vaan kun aurinko saa pilvipeiton on tultava sisätiloihin, ja siten kurkkimaan koneelle, missä aikaa on mukavinta viettää.
Minä nyt täällä ikäisteni parissa..Miksi pitää tavallisia kirjoituksia ja mielipiteitä poistaa, onko jotain erikoista syytä.
Pitääkö sitten kysyä joltain lupa mitä mieltä asioista on.
Hapatusta on tarpeeksi, tahallista kiusan tekoa en oikein ymmärrä?
Kummastuksen ilme hämmästyneen kasvoilla - Uusmaalainen oo
Anekaupan kassa kirjoitti:
Miksi pitää tavallisia kirjoituksia ja mielipiteitä poistaa, onko jotain erikoista syytä.
Pitääkö sitten kysyä joltain lupa mitä mieltä asioista on.
Hapatusta on tarpeeksi, tahallista kiusan tekoa en oikein ymmärrä?
Kummastuksen ilme hämmästyneen kasvoillaSäkenöi jossain, jyrinä kuuluu ;-))...!
Olisikohan vkln nesteet jälkimainingeissa?
Miksi sopu on vaikeaa pitää koossa, joskus olisi aihetta kuten nytkin toisella puheaiheella?
Ehkä se miten minua totellaan, hiipii esiin jo - Paksu perhonen
Uusmaalainen oo kirjoitti:
Säkenöi jossain, jyrinä kuuluu ;-))...!
Olisikohan vkln nesteet jälkimainingeissa?
Miksi sopu on vaikeaa pitää koossa, joskus olisi aihetta kuten nytkin toisella puheaiheella?
Ehkä se miten minua totellaan, hiipii esiin joKyllä sisätiloissa kesäaikana harvemmin viihdytään, ainakin jos aurinkoa riittää.
Sateella on mukava kurkistella näkeekö tuttuja tekstejä, tuleeko halua vastailla.
Mutta eihän tällaiset keskustelut kokonaan koskaan lopu, vähentyy kyllä kausittain.
Taitaa olla nyt ulkoilu kausi alussa...paiii - Elän elämääni
Paksu perhonen kirjoitti:
Kyllä sisätiloissa kesäaikana harvemmin viihdytään, ainakin jos aurinkoa riittää.
Sateella on mukava kurkistella näkeekö tuttuja tekstejä, tuleeko halua vastailla.
Mutta eihän tällaiset keskustelut kokonaan koskaan lopu, vähentyy kyllä kausittain.
Taitaa olla nyt ulkoilu kausi alussa...paiiiTänään viihdyn sisällä, on tulista, puhaltaa pohjoisesta. Piti olla aivan muualla, vaan muutokset tulee ja menee.
Aina sitä jotain tänne mieli tekee kirjoitella kun ei ole vakituista kudinta, käsityötä tämäkin on.
Lukeminen ei maistu kuin laiturilla, vaan nyt olisi siellä toppapuku oltava.
Näillä ajatuksilla ja kivaa päivää täällä muille liikkujille. - Varsinainen **
Maalaismies* kirjoitti:
Ken tänne käy niistäkööt nenänsä ja pyyhkikööt jalkansa! Ottakoot lakin päästään ja koputtakoot ovelle. Vasta sitten voi kysyä saako puhutella, sillä täällä kirjoittavat Suomi24:n veteraanit.
Meitä kirjoituskykyisiä ei ole paljon, mutta olemme lajimme valioita ja palstaa lukevat kuuluvat eliittiin.Eikös se keskustelu sujukaan kuin piikittelemällä, kyllä kaikki osaa kirjoittaa, mutta sinä tahallasi piikittelet et keskustele
- mikähän
Varsinainen ** kirjoitti:
Eikös se keskustelu sujukaan kuin piikittelemällä, kyllä kaikki osaa kirjoittaa, mutta sinä tahallasi piikittelet et keskustele
kiukuttelunpurkaus tämäkin oli. Toivottavasti vähän helpotti edes.
- Maalaismies*
Jos nyt välttämättä haluaa vertailla ikäkausipalstojen kirjoittajien määrää, on helppo panna merkille että hiljaisinta on nuorten palstoilla. Vasta 5-kymppisistä näkyy, että siellä ollaan kaikin puolin vedossa. Energiaa on vaikka muille jakaa. Useimmat taitavat olla työelämässä mukana ja tietokoneen käyttö on hallinnassa. Vierailen siellä usein lukijana. Hyvä palsta!
6-kymppisissä on myös mukava käydä lukemassa. Ollaan astuttu tai astumassa eläkkeelle. Pohditaan siihen liittyviä asioita. Poweria on vaikka kuinka paljon, seksikin on lujasti kuvioissa. Tärkeä ikäkausi.
Meillä 7-kymppisillä ovat asiat selkiintyneitä mitä ikään tulee. Useimmat meistä ovat päässeet tietotekniikan hienouksiin mukaan vasta eläkkeellä. Se on jo hatun noston arvoinen suoritus. Erityisesti ihailen upeita naisiamme. He ovat huuomorintajuisia, sanavalmiita ja viisaita kuin mikä.
Äskettäin vielä oli niin pahoja kahinoita palstalla, että jotkut lähtivät muille maille. Nyt on rauhallista juttelua, mikä kuuluu parhaimmillaan ikäkauteemme. Se, ttä kehuin palstaamme veteraanien palstaksi on taivahan tosi. 8-kymppisinä jo hiljennytään. Kaikki alkaa jo olla sanottu.- tuota perspektiiviä
kun sinulla näyttää olevan. Laadi lista 10 parasta naiskirjoittajaa , sanotaan nyt kolmen vuoden ajalta. Sinänsä kunnioitettavaa, että annat naisille tunnustusta.
- Maalaismies*
tuota perspektiiviä kirjoitti:
kun sinulla näyttää olevan. Laadi lista 10 parasta naiskirjoittajaa , sanotaan nyt kolmen vuoden ajalta. Sinänsä kunnioitettavaa, että annat naisille tunnustusta.
Halusin vastata ainoastaan ketjun avaajalle, joka antoi ymmärtää, että täällä ei keskustella. Täällä on käyty ja käydään keskustelua monella tasolla. Me aktiivit emme voi mitään heille, jotka eivät osallistu. Minä puolestani suosittelen osallistumista. Mukaan vaan!
- Jolkottuttaja

Montakohan siihen listaan mahtuu?
Ei se määrä vaan se laatu!
On täällä hirveen pitkiä kirjoituksia jotka kiertää tuolta Uhtualta Pirkanmaalle jonkun pienen asian ilmaisun vuoksi.
( ei ole tässä ketjussa ) - Maalaismies*
Jolkottuttaja kirjoitti:
Montakohan siihen listaan mahtuu?
Ei se määrä vaan se laatu!
On täällä hirveen pitkiä kirjoituksia jotka kiertää tuolta Uhtualta Pirkanmaalle jonkun pienen asian ilmaisun vuoksi.
( ei ole tässä ketjussa )Ei täällä listata ihmisiä paremmuusjärjestykseen. Ne ajat ovat (onneksi) kaukana takanapäin. Ikäkausipalstat mielestäni edustavat eräänlaista vertaisryhmää.Täällä ollaan anonyymeina rekatuista tai rekkaamattomista nikeistä huolimatta. Opimme tuntemaan ja hyväksymään toisemme kirjoitustyylin perusteella.
Mies tai nainen, oppinut tai oppimaton, johtaja tai työtön ovat samanvertaiset. Kuka tänne asettuu keskustelemaan, hyväksyy tämän. Tuemme toisiamme tässä toisessa ikäkaudessa astuaksemme aikanaan parhain päin kolmanteen ikään. Se alkaa täytettyämme 80. - Pirkko3
Maalaismies* kirjoitti:
Ei täällä listata ihmisiä paremmuusjärjestykseen. Ne ajat ovat (onneksi) kaukana takanapäin. Ikäkausipalstat mielestäni edustavat eräänlaista vertaisryhmää.Täällä ollaan anonyymeina rekatuista tai rekkaamattomista nikeistä huolimatta. Opimme tuntemaan ja hyväksymään toisemme kirjoitustyylin perusteella.
Mies tai nainen, oppinut tai oppimaton, johtaja tai työtön ovat samanvertaiset. Kuka tänne asettuu keskustelemaan, hyväksyy tämän. Tuemme toisiamme tässä toisessa ikäkaudessa astuaksemme aikanaan parhain päin kolmanteen ikään. Se alkaa täytettyämme 80.Varmasti olemme jossain asiassa tasa-arvoisia, yksi niistä on se että olemme jo leipätyömme päättäneet.
Monessa suhteessa kuitenkin eriarvoisuus on nähtävissä, kaikilla ei ole esim meidän niin rakastamaa konetta pöydällä, mutta se ei tee meistä silti parempia eikä pahempia.
Ennakkoluulot siinä se, eilen viimeksi oli tapaus jossa tietokoneen käyttö laskettiin *hölmäilyyn*, siellähän vain kalastellaan kavereita !! Eikö ole mitään kunnon tekemistä?
Lasten tietokoneen käyttö hyväksyttiin, mutta ei oikein suopeutta suotu eläkeikäisten liikkumiseen verkossa.
Sama täällä, ne jotka kirjoittelee asioista ja ottavat kantaa, he vaan ovat näkyvämpiä kuin me toisaikaiset kirjoittajat, meillä joku toinen 'lohko' on aktiivisempi.
Sitten vaan toiset hyväksyy oman mielensä mukaan asioista omat puolensa, eikä kuitenkaan tunne ihmisenä. Se tässä virtuaalimaailmassa onkin suoja, voi säilyä nimimerkin takana kasvottomana, se onko rekattu vai rekkaamaton sillä ei liene merkitystä isommin. - makriina ek
tuota perspektiiviä kirjoitti:
kun sinulla näyttää olevan. Laadi lista 10 parasta naiskirjoittajaa , sanotaan nyt kolmen vuoden ajalta. Sinänsä kunnioitettavaa, että annat naisille tunnustusta.
Miksi jonkun tulisi panna kirjoittajat paremmuusjärjestykseen?
Tämä on vapaa foorumi, jolle jokainen voi kirjoittaa sääntöjen puitteissa. Sisääpääsykokeita ei ole.
Jos kirjoittajat listattaisiin, niin ei se ainakaan lisäisi osallistujien määrää. - kaikkee nähnyt
makriina ek kirjoitti:
Miksi jonkun tulisi panna kirjoittajat paremmuusjärjestykseen?
Tämä on vapaa foorumi, jolle jokainen voi kirjoittaa sääntöjen puitteissa. Sisääpääsykokeita ei ole.
Jos kirjoittajat listattaisiin, niin ei se ainakaan lisäisi osallistujien määrää.On näitä listoja täällä näkyny, toivottuja ja ei-toivottuja nimetty, lähteneitä haikailtu. Ihan nimimerkeillä mainiten. Puhumattakaan piilolistoista, kuka kellekin vastaa ja suopeutta osoittaa.
- listooitta paras
kaikkee nähnyt kirjoitti:
On näitä listoja täällä näkyny, toivottuja ja ei-toivottuja nimetty, lähteneitä haikailtu. Ihan nimimerkeillä mainiten. Puhumattakaan piilolistoista, kuka kellekin vastaa ja suopeutta osoittaa.
jossakin, jotakin, niin heti alkaa tälläiseet marinat ilman nokkimista kaikki on mielestäni tervetullutta joukkoon.
- Muumi-iso-Äiti
kaikkee nähnyt kirjoitti:
On näitä listoja täällä näkyny, toivottuja ja ei-toivottuja nimetty, lähteneitä haikailtu. Ihan nimimerkeillä mainiten. Puhumattakaan piilolistoista, kuka kellekin vastaa ja suopeutta osoittaa.
Tuo maininta 'uusia kirjoittajia' on herättänyt suoranaista katkua, minä kyllä ymmärrän että parempi aina jos kirjoittajia ja mielipiteitä lisääntyy.
Jotain kireyttäkin, se nyt on turhaa, ei kaikkiin tarvitse sydän vertaan vuodattaa.
Piikittelyt onkin jätetty aivan omaan arvoon, tietty niillä on oma vaikutus, lisää jännitettä!
Tässä sitä vaan mielipidettä minäkin kirjain kirjaimelta synnytän ja valmistaudun uuteen päivään.
Olkoon kaikille lukijoille ja kirjoittajille päivä oikein runsas ja monisanainen.
Palataan taas asiaan kun päivän lukujärjestys on kirjaimellisesti noudatettu. - Hepo@Katti
Muumi-iso-Äiti kirjoitti:
Tuo maininta 'uusia kirjoittajia' on herättänyt suoranaista katkua, minä kyllä ymmärrän että parempi aina jos kirjoittajia ja mielipiteitä lisääntyy.
Jotain kireyttäkin, se nyt on turhaa, ei kaikkiin tarvitse sydän vertaan vuodattaa.
Piikittelyt onkin jätetty aivan omaan arvoon, tietty niillä on oma vaikutus, lisää jännitettä!
Tässä sitä vaan mielipidettä minäkin kirjain kirjaimelta synnytän ja valmistaudun uuteen päivään.
Olkoon kaikille lukijoille ja kirjoittajille päivä oikein runsas ja monisanainen.
Palataan taas asiaan kun päivän lukujärjestys on kirjaimellisesti noudatettu.Lueskeltuani aloituksia tulin siihen ymmärrykseen että tämä keskustelu kai olisi pitänyt aloittaa aivan toinen henkilö, päivitellään onko liika liikaa vai liian vähän.
Ei minua haittaa jonkun on saatava olla parempi ja niinhän se menee, minäkin laitoin vain hetken mielijohteesta aloituksen, koska oli silmään pistävää väheneminen. - Muumi-iso-Äiti
Hepo@Katti kirjoitti:
Lueskeltuani aloituksia tulin siihen ymmärrykseen että tämä keskustelu kai olisi pitänyt aloittaa aivan toinen henkilö, päivitellään onko liika liikaa vai liian vähän.
Ei minua haittaa jonkun on saatava olla parempi ja niinhän se menee, minäkin laitoin vain hetken mielijohteesta aloituksen, koska oli silmään pistävää väheneminen.Ei näitä kaikkia kirjoituksia pidä ottaa vakavasti, meitä kun on henkeviä ja hengettömiä.
Sinä voit tulla koska vaan, käynhän täällä minäkin vaikkei paljonkaan asiaa ole, kunhan sormet saa työtä, eikä ihan perättömiä ala latelemaan.
Parempi olla mukana ja siirrellä ajatuksia sivulle, kuin pahoittaa mielensä.
Muutamat luulevat että isolla näyttävällä tietoudella voi ostaa sieluja, eihän se yksinkertaista ole.
Olen lahjoittanut sieluni jo ! - 1938
Muumi-iso-Äiti kirjoitti:
Ei näitä kaikkia kirjoituksia pidä ottaa vakavasti, meitä kun on henkeviä ja hengettömiä.
Sinä voit tulla koska vaan, käynhän täällä minäkin vaikkei paljonkaan asiaa ole, kunhan sormet saa työtä, eikä ihan perättömiä ala latelemaan.
Parempi olla mukana ja siirrellä ajatuksia sivulle, kuin pahoittaa mielensä.
Muutamat luulevat että isolla näyttävällä tietoudella voi ostaa sieluja, eihän se yksinkertaista ole.
Olen lahjoittanut sieluni jo !Tuskin nämä verkkosivut ja kirjoituspalstat vähenee ja loppuu, vastahan nyt alkaa eläköitymään surin osa niistä henkilöistä jotka ovat koko työelämänsä olleet compuutterin kanssa tekemisissä.
Kyllä veikkaukseni on että lisääntyy ja paljon, sivut monipuolistuu ja keskustelut monipuolistuu, ei varmaan tällaista maailman parannusta ja hampaiden kiristelyä siedä monikaan, kontrolli tulee kiristymään.
Johan nyt 40, 50 sivuilla on tosi vipinää, hekin vanhenee ja kiertokulku jatkuu. Eipä tarvitse kummonen matemaatikko olla kun voi päätellä tulevaa, se onko ne Suomi24 sivut tai jotain muuta, epäilen että aivan muuta!
Me olemme kierokulun loppupäässä, meidän jälkeemme tulee ihmisiä ja elämä jatkuu, emme ole korvaamattomia! - 1938
1938 kirjoitti:
Tuskin nämä verkkosivut ja kirjoituspalstat vähenee ja loppuu, vastahan nyt alkaa eläköitymään surin osa niistä henkilöistä jotka ovat koko työelämänsä olleet compuutterin kanssa tekemisissä.
Kyllä veikkaukseni on että lisääntyy ja paljon, sivut monipuolistuu ja keskustelut monipuolistuu, ei varmaan tällaista maailman parannusta ja hampaiden kiristelyä siedä monikaan, kontrolli tulee kiristymään.
Johan nyt 40, 50 sivuilla on tosi vipinää, hekin vanhenee ja kiertokulku jatkuu. Eipä tarvitse kummonen matemaatikko olla kun voi päätellä tulevaa, se onko ne Suomi24 sivut tai jotain muuta, epäilen että aivan muuta!
Me olemme kierokulun loppupäässä, meidän jälkeemme tulee ihmisiä ja elämä jatkuu, emme ole korvaamattomia!Tulihan sinne hieno kirjoitusvirhe sain nauraa omalle huolimattomuudelle!!
po kiertokulun - Kurkkasin
1938 kirjoitti:
Tulihan sinne hieno kirjoitusvirhe sain nauraa omalle huolimattomuudelle!!
po kiertokulunKyllä koko aika lisääntyy nettisivujen käyttäjät, heitä työikäisiä on jo paljon täällä näkeehän sen noista nuoremmista ikäluokista ja luvuista, ja vapauduttuaan työelämästä on tuttupaikka tulla tänne surffailemaan.
Jäin jokin aika sitten eläkkeelle ja olen huomannut liikkuvani täällä useamman tunnin päivää kohden, tämä on niin helppo unohtaa jos on jotain muuta hommaa, ja taas voi jatkaa seikkailuja on.
Enimmäkseen lueskelen lehtiä ja opettelen pelejä, joskus ne pimeät ja sateet kuitenkin on tulossa.
Ja nyt pesukoneen rumpu pysähtyi, vaatteet narulla saa vielä kuivat illaksi kaappiin !
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7272336Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?502279- 1302265
- 1352170
- 561801
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2411653- 311371
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201309Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161205Kyllähän tämä vähän kirpaisee
Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah381147