KEPU ja Vanhanen pilasivat Suomen maineen

"Vaalirahoitusskandaali tahraa Suomen maineen" otsikoi artikkelinsa laatulehti Financial Timesin Pohjoismaiden-kirjeenvaihtaja David Ibison, jonka mukaan yli kuukauden Suomessa vellonut vaalirahoituskohu on ollut pahin poliittinen skandaali Suomessa vuosikausiin.

Ibisonin mukaan skandaali on asettanut outoon valoon maan, joka oli tunnettu olemattomasta korruptiostaan ja joka on ylpeillyt avoimuudellaan ja läpinäkyvyydellään.

Ibisonin mukaan skandaali, joka alkoi KEPUn eduskuntaryhmän puheenjohtajan Timo Kallin "ohimennen heitetystä kommentista", on ollut erityisen kiusallinen pääministeri Matti Vanhaselle, jolle (vaalirahoitus)"skandaali oli viimeinen asia, jota hän kaipasi"

Kohu on kietonut pauloihinsa jo Vanhasen, joka vastaanotti vaalirahoitusta KMS-nimiseltä (Kehittyvien maakuntien Suomi ry) bisnesmiesten ryhmältä, mutta joka on sanonut, ettei hänellä ollut tietoa siitä, että hän oli saanut (KMS:ltä) tukea, eikä siitä, mikä KMS oli.

Yhä ikävämmäksi skandaalin tekee Vanhasen kannalta Ibison mukaan se, että kohun aikana on tullut ilmi, että KMS perustettiin KEPUn päämajassa ja että Vanhanen on osoittanut blogissaan ymmärrystä KMS:n tukemalle Vihdin-Ideapark-hankkeelle.

Ibison ei malta olla ottamatta artikkelissaan esiin myöskään Vanhasen yksityiselämään liittyviä sotkuja.

Naimaton pääministeri on taistellut jo pitkään karistaakseen hänen yksityisten asioiden hoitamiseen kohdistuneen kritiikin, mikä lisääntyi sen jälkeen, kun hänen entinen tyttöystävänsä julkaisi heidän suhteestaan juorukirjan (kiss-and-tell book), Ibison kirjoittaa Susan Ruususen Vuosisadan rakkaustarina -kohukirjaan viitaten.

Ibison huomauttaa artikkelissa, ettei Kalli suinkaan ole suinkaan ollut ainoa suomalaispoliitikko, joka on käyttänyt hyväkseen Suomen löyhää vaalirahoitussäädäntöä.

Poliitikot ovat olleet pakotettuja kertomaan (kohun puhkeamisen myötä) häpeissään lähes päivittäin, että he ovat toimineet samoin (kuin Kalli).

Vaikuttaa ilmeiseltä, että rahaa lahjoittaneet yritysorganisaatiot vaativat jossain vaiheessa vastinetta rahoilleen, kristillisdemokraattien puheenjohtaja Björne Kallis arvioi Financial Timesin haastattelussa.

Tässä linkki Financial Timesin mainioon artikkeliin:

http://www.ft.com/cms/s/0/054fd33a-3679-11dd-8bb8-00007 79fd2ac.html?nclick_check=1

2

113

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      178
      3741
    2. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      726
      2710
    3. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      58
      2554
    4. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      146
      2361
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      67
      2046
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      315
      1944
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1441
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      21
      1403
    9. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      38
      1377
    10. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      16
      1275
    Aihe