Sekä Keskusta, että Kokoomus haluaa pudottaa Presidentin valtaa.
Sauli on tällä hetkellä kansan suosikki.
Sauli on pannut eduskunnassa hulttioita kuriin ja ojennukseen.
Pelkääkö nuo kaksi puoluetta, että Sauli pressana rutistelisi niitä liikaa.
Koska Sauli tuskin haluaisi olla vallaton pressa, niin hänestä päästään näin eroon ja saadaan kiltimpi henkilö käsiä puristelemaan.
Presidentin valta
17
702
Vastaukset
Tasavallan Presidentiltä on viety lähes kaikki valta.
Enemmistöhallitusten aikana ei hallitusta saada kaadettua millään eikä Eduskuntaakaan hajoitettua.
Kukahan on seuraava Suomen Tasvallan Pokkuroija?- Maalaismies*
Pirjo Auvinen kyseli juuri päättyneessä radiohaastattelussa Niinistön tuntoja näissä pressakysymyksissä. Tämä sanoi tulleensa takaisin kotimaan politiikkaan puolueen pyynnöstä kerätäkseen sille ääniä.
Näin sivusta seuraajana (en kuulu mihinkään puolueeseen) olen näkevinäni Kataisen pyrinnön pääministeriksi. Pressalta riisuttu ulkopoliittinen valta siirtyisi hänelle. Niinistössä on pressa-ainesta, joten...
Käynnissä on julma poliittinen peli.Mietin mitä Katainen on saanut aikaan?
Antoi poliittisen lopetusiskun median jo maahan runnomalle kaverilleen ja itki sen päälle.
Sai siitä kovan ja päättäväisen johtajan maineen.
Nosti vähävaraisiin eniten vaikuttavia tervesyskeskusten maksuja n.16 %, mutta jätti pienentämättä yksityisen lääkäritoiminnan saamia kelakorvauksia, joka olisi vaikuttanut suurituloisten kustannuksiin.
Yrittää innokkaasti saada aikaan perintöverolain, joka antaa suuromistajille paljon, mutta ei paljon mitään tavalliselle kansalle.
Sanoo voi voi, kun pitäisi tehdä jotain pienten kuljetusliikkeiden hyväksi.
Onhan tässäkin jo jotain meriittiä pääministetiehdokkaalle.
Vai olisiko jotain muuta vielä?
- Reino
...ja odottaa tulevaa presidentinvaalikampanjaa. Niin kunnianhimoinen mies ei anna periksi. Saattaa vielä tulla valituksi Suomen presidentiksi.
- JOS
Paavo Väyrynen, kunnon mies, olisi valittu presidentiksi v. 1982,
Suomi olisi säästynyt Mauno Koiviston typerältä talouspolitiikalta ja sen pohjiin asti vieneeltä lamalta, joka oli presinentin toimien johdosta Suomessa pahempi katastrofi kuin missään muualla maailmassa.
MaunoKoiviston väitöskirjan aihe oli ¤Sosiaaliset suhteet Turun satamassa¤.
Ihmisellä ei ollut minkäänlaista taloudellista koulutusta eikä järkeä.
Hänen jäljiltään tehtiin konkursseja ja itsemurhia
Suomessa ennätysmäärät. - (sanoi TV:ssä)
JOS kirjoitti:

Suomessa ennätysmäärät.suurin syy presidentti Mauno Koivistolla) tuohon
laman niin mahdottomaan onnettomuuteen Suomessa.
Nyt nuo Fortumin äijien viidetkymmenet miljoonat eurot (markoissa onko se 300 000 000 mk )
niin arvatkaapa, olisiko Urho Kekkonen hyväksynyt!
Ei taatusti olisi!
Eikä olisi Paavo Väyrynen hyväksynyt.
Vasemmalle viistoon mennään jotta hurisee! - haloo...kuuluuko???
JOS kirjoitti:
Paavo Väyrynen, kunnon mies, olisi valittu presidentiksi v. 1982,
Suomi olisi säästynyt Mauno Koiviston typerältä talouspolitiikalta ja sen pohjiin asti vieneeltä lamalta, joka oli presinentin toimien johdosta Suomessa pahempi katastrofi kuin missään muualla maailmassa.
MaunoKoiviston väitöskirjan aihe oli ¤Sosiaaliset suhteet Turun satamassa¤.
Ihmisellä ei ollut minkäänlaista taloudellista koulutusta eikä järkeä.
Hänen jäljiltään tehtiin konkursseja ja itsemurhia
Suomessa ennätysmäärät.Häpeäisit Jos,,,,JOS noita perättömiä uskomuksiasi vouhottaessasi.
Niillä ei ole piirun vertaa todellisuusperää.
Lama oli muuallakin kuin Suomessa ja Koivistoko sen aiheutti sielläkin ja sitä paitsi se on mennyttä ja katse on suunnattava tulevaisuuteen.
Menneen talven mietteillä ei ole tilaa nykymaailmassa.
Kannattaa perehtyä asioihin, sillä maailmaa on laajalti takametsän takanakin.
Suomelle olisi suuri häpeä ja perikato, jos Väyrysen kaltainen taantumuksellinen uhoaja olisi ohjaksissa.
40 000 venäläistä asuu nyt jo Suomessa ja moni rantapalsta on heidän omistuksessaan.
Kannattaa harkita tarkkaan kenestä suomalaisten presidentti.
NUORTA VERTA KEHIIN! haloo...kuuluuko??? kirjoitti:
Häpeäisit Jos,,,,JOS noita perättömiä uskomuksiasi vouhottaessasi.
Niillä ei ole piirun vertaa todellisuusperää.
Lama oli muuallakin kuin Suomessa ja Koivistoko sen aiheutti sielläkin ja sitä paitsi se on mennyttä ja katse on suunnattava tulevaisuuteen.
Menneen talven mietteillä ei ole tilaa nykymaailmassa.
Kannattaa perehtyä asioihin, sillä maailmaa on laajalti takametsän takanakin.
Suomelle olisi suuri häpeä ja perikato, jos Väyrysen kaltainen taantumuksellinen uhoaja olisi ohjaksissa.
40 000 venäläistä asuu nyt jo Suomessa ja moni rantapalsta on heidän omistuksessaan.
Kannattaa harkita tarkkaan kenestä suomalaisten presidentti.
NUORTA VERTA KEHIIN!Koivisto tänne ne Venäläiset kutsui.
- Maksumies
JOS kirjoitti:
Paavo Väyrynen, kunnon mies, olisi valittu presidentiksi v. 1982,
Suomi olisi säästynyt Mauno Koiviston typerältä talouspolitiikalta ja sen pohjiin asti vieneeltä lamalta, joka oli presinentin toimien johdosta Suomessa pahempi katastrofi kuin missään muualla maailmassa.
MaunoKoiviston väitöskirjan aihe oli ¤Sosiaaliset suhteet Turun satamassa¤.
Ihmisellä ei ollut minkäänlaista taloudellista koulutusta eikä järkeä.
Hänen jäljiltään tehtiin konkursseja ja itsemurhia
Suomessa ennätysmäärät.Mauno Koiviston suurin virhe oli vaikeana aikana antaa suuri valta aivan untuvikolle Esko Aholle. Esko se yhdessä Iiro Viinasen kanssa mesoi ja runnoi suurimman osan noista huikeista omaisuuksien siirroista, jotka vasta nyt alkavat tulla julkisuuteen.
Mauno Koivisto halusi saada demokratiaa tähän maahan ja alkoi vallan siirron pressalta eduskunnalle. - vastaan
LateVaan kirjoitti:
Koivisto tänne ne Venäläiset kutsui.
Tarkoitat nähtävästi inkeriläisiä, joille Koiviston aikana annettiin maahanmuuttolupa.
Nämä venäläiset (huom! pienellä), joita minä
tarkoitan, ovat niitä joille kepulaiset myyvät
maansa ja mantunsa. vastaan kirjoitti:
Tarkoitat nähtävästi inkeriläisiä, joille Koiviston aikana annettiin maahanmuuttolupa.
Nämä venäläiset (huom! pienellä), joita minä
tarkoitan, ovat niitä joille kepulaiset myyvät
maansa ja mantunsa.siellä koulutetaan parhaillaan lisää maahanmuuttajia, joten homma ei ole ohi, vaikka Manun aika onkin.
- eivät olisi hyväksyneet!
(sanoi TV:ssä) kirjoitti:
suurin syy presidentti Mauno Koivistolla) tuohon
laman niin mahdottomaan onnettomuuteen Suomessa.
Nyt nuo Fortumin äijien viidetkymmenet miljoonat eurot (markoissa onko se 300 000 000 mk )
niin arvatkaapa, olisiko Urho Kekkonen hyväksynyt!
Ei taatusti olisi!
Eikä olisi Paavo Väyrynen hyväksynyt.
Vasemmalle viistoon mennään jotta hurisee!Eikä Claes Anderssonkaan! Olisivat jyrähtäneet!
Mutta Tarja sanoi hyväksyvänsä.
Fortumin pomoille ja muille menee rahat,
veroparatiiseihin ulkomaille.
Vanhuksilla ei ole kansalaisoikeuksia nyky-Suomessa.
Omaisuuden suojaa ei ole, eläke voidaan peruuttaa juuri kun jää eläkkeelle, niinkuin tapahtui meidän kansaneläkkeemme kanssa, terveydenhoito on ikärasistista samoin kaikki muukin.
Oletteko nyt tyytyväisiä?
- Maalaismies*
Meillä presidentti yhdessä valtioneuvoston kanssa hoitaa ulkopolitiikkaa. Se ei mielestäni ole lainkaan hullumpi ratkaisu. Uusi perustuslakimme astui voimaan vuonna 2000. Se on selkokielinen opus, jota tavallinen kansalainenkin ymmärtää.
Perustuslain muuttaminen näin pian ei tunnu aiheelliselta. Perustelut, jonka mukaan valta siirtyisi parlamentille ei sisällä koko totuutta, koska presidentin valtaoikeudet siirtyisivät pääministerille.
Presidentti kansainvälisissä kokouksissa sivuuttaa pääministerin, mikäli hän on muutakin kuin kättelypresidentti. Meillä on tällä hetkellä kansan arvostama presidentti, aktiivinen ja vastuuntuntoinen. Sellainen löytyisi varmaan jatkossakin ellei häneltä viedä kaikkea valtaa pois.- Kuljeskelija
pitää antaa kansan äänestää. Mielstäni puolueet sähläävät tuon asian kanssa.
Jos meillä on presidentti, pitää sillä olla myös jonkinlaista valtaakin. Miksi me ylläpitäisimme kulissipresidenttiä?
Tässä asiassa J. Katainen ym:t ovat menneet hakoteille. - ajastin
Kuljeskelija kirjoitti:
pitää antaa kansan äänestää. Mielstäni puolueet sähläävät tuon asian kanssa.
Jos meillä on presidentti, pitää sillä olla myös jonkinlaista valtaakin. Miksi me ylläpitäisimme kulissipresidenttiä?
Tässä asiassa J. Katainen ym:t ovat menneet hakoteille.Kansa on valinnut presidentin maallemme. Sitä valintaa pitää kunnioittaa. Politiikot kadottavat lopunkin uskottavuutensa jos eivät luota kansan valintaan.
Politiikkaillaan itselleen valtaa joka kuuluu presidentille.
Liikaa hamutessa jää asioita hoitamatta, kun ei ehdi. Presidentillä pitää olla valtaa, seuraavahan voi olla vaikkapa mies. Juuri hän joka kaventelisi. ajastin kirjoitti:
Kansa on valinnut presidentin maallemme. Sitä valintaa pitää kunnioittaa. Politiikot kadottavat lopunkin uskottavuutensa jos eivät luota kansan valintaan.
Politiikkaillaan itselleen valtaa joka kuuluu presidentille.
Liikaa hamutessa jää asioita hoitamatta, kun ei ehdi. Presidentillä pitää olla valtaa, seuraavahan voi olla vaikkapa mies. Juuri hän joka kaventelisi.Seuraavissa eduskuntavaaleissa äänestetään vain sellaisia ehdokkaita, jotka kannettavat presidentin valtaoikeusksien säilyttämistä.
- on minun tavoitteeni
Jopel kirjoitti:
Seuraavissa eduskuntavaaleissa äänestetään vain sellaisia ehdokkaita, jotka kannettavat presidentin valtaoikeusksien säilyttämistä.
Tavjalla valtaa riittävästi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1562748
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262450Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?532364- 1352210
- 631895
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2471730- 311391
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201329Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161215Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi311212