KEPU ja Vanhanen ajoivat läpi lain, jonka mukaan metsänomistajat vapautettiin metsämyynnin veronmaksusta.
Veronmaksajat pantiin taas kerran maksumieheksi KEPUn sidosryhmille annetuista tulonsiirroista. Aiemmin verot oli jo poistettu maatilojen sukupolvenvaihdoksista.
Tämä se on sitä jakopolitiikkaa ihan vanhaan malliin.
Vanhaselta mersuja metsänomistajille
3
163
Vastaukset
- ryhmä :
on kyseessä löytyy veronalennuksia ja tulonsiirtoja heille rakettimaisella nopeudella
Nokian entinen pääjohtaja Kalle Isokallio kommentoi tätä verojen poistoa Iltalehden kolumnissaan hyvin.
Isokallio sanoi, että tässä pannaan veronmaksaja maksamaan metsäyhtiöiden heikkoja liiketoimintapäätöksiä. Kaikkien kurjimmassa kunnossa oleva yhtiö on itse asiassa lähellä KEPUa. Metsäliitto ja m-real ovat rahoittaneet KEPUn toimintaa merkittävällä tavalla. Tällä verojen poistolla siis ohjataan rahaa suoraan KEPUa tukeville tahoille.
- mihinkään -
Hummeri se olla pitää! Sillä on hyvä käydä
katsastelemassa tiluksia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1723240
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262580Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?542446- 1462321
- 671976
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2821842- 311411
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201339Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi361289Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161235