Uusi-Ukki tärkeä tiedote 12.9 aamup.

Uusi-Ukki

Huomenta vaan palstalaiset, toivon mahdollisemman monen lukevan juuri tämän avaukseni. Koska kaikki ne solvaajani jotka vastasivat eiliseen Tiedotusavaukseeni joutuvat häpeään. Puhun siis Pääministeristämme Matti Vanhasesta, olen aina kärsinyt syyllisyyttä kun olen joutunut jatkuvasti kertomaan palstalaisille miten avuton ja suorastaan tyhmä pääministeri meillä tällähetkellä on.

Aikaansa seuraavat palstalaiset saivat tänä aamuna kuulla Televisiosta, suranaisia totuuksia Pääministeristämme. "Jälkiviisaat", ohjelmassa Suomen kansa sai kuulla tiedotusvälineen kertomana minkälainen Pääministeri meillä Suomessa on. Minä Uusi-Ukki Pohjanmaalta, sain uskolleni vahvistusta kuin Lesdatiolaiset seuroissaaqn.

Tässä ohjelmassa yksi jäsen oliko nimi Isokallio, en oikein muista, mutta hän epäili vahvasti Puhuuko Vanhanen mitä puhuukin oikein selvin päin, hän vertasi pääministerin puheita humalaisen miehen sössötykseksi, sanoi kuitenkin Vanhasen olevan tietojensa mukaan raivo raitis mies. Mutta tämä Tellisuusmies(Elektroniikkaa edustava) antoi kyllä Vanhasesta lausunnon, että siinä Ukin arvostelut pääministeristämme on vain Pintaraapaisuja.

Kaksi tämän palaverin jäsentä tuomitsivat Vanhasen toimet täysin, tai eihän Vanhasella mitään toimia olekaan, he siis tuomitsivat Pääministerin saamattomuudesta kaikessa asioissa, mitkä Pääministerille kuuluvat.

Nyt kun minua ovat nämä Kepulireppanat jatkuvasti mollanneet tietämättömäksi "Punikiksi", niin tuo "Jälkiviisaat" ohjelma todisti Ukin arviot mitä vanhasees ja hänen avuttomuutensa tulee täysin oikeiksi. Kyllä tuntuu pirun hyvältä, kun Valtakunnantelevisiossakin Ukin ajatukset todistetaan täysin oikeiksi. Se antaakin minulle uskoa tuoda tällä palstalla tosiasioita, ja tositietoa esille. Tuleekin tuo vanha aforismi mieleeni joka sopii hyvin tähän tilanteeseen. Karavaani kulkee Keskustakoirat räkyttää.

Palaan vielä tuohon eiliseen Tiedoteavaukseeni, näkyy siinä viimeinen vastaaja minua solvaten kertovan, että minulla olisi vain yksi totuus, ja minun ajatukseni, eivät toteudu nyt eikä tulevaisuudessakaan, jotenkin tuohon tapaan siellä joku päästelee.

Nyt minulla on kuitenkin näyttöä tämän Tv-ohjelman myötä, että minun ajatuksiani tukee jopa Suomen teollisuuden kirkkaimmat "Aivot" tämän Isokallion myötä. Minusta tuntuukin siltä Kepulireppanat, olette anteeksipyynnön velkaa Ukilta, miettikääpä sitä

Tuli tuossa mieleeni kun Nummisuutarin Esko meni sinne kosiomatkalleen, jossa hän riitaantui Häiden sulhasen kasaa, kun hän Talon isännälle loihe lausumaan, "Joo met annetaan sinulle raukalle anteeksi." (siis sulhaselle) Myskin minä Uusi-Ukki ja Jälkiviisaat Ohjelmassa esiintyjät, myöskin me annetaan teille poloisille Hyväuskoisille "Hölmöille" anteeksi.

Ukki lähteekin taas hyvillä mielin lekilleen, kun sieltä tulen vastailen mielellänne teidän "Viisaisiin" kannanottoihinne, muistakaa kuitenkin, minulla on Kansan tuki takanani, juuri tämä TV-ohjelma sen todisti.??????

43

1246

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oivahärkönen

      ... piilee kaikki totuus. Ensinnäkin se sossujen isännöimän YLE:n tuote. Siellä ei ole koskaan ollut yhtään Keskustalle myönteistä esiintyjää, aina siellä on haukuttu kepua ja pääministeriä.

      Sossujen pitäisi kyllä olla huolissaan omasta puheenjohtajastaan. Hän on avuton esiintyjä ja eikä näytä tuntevan politiikkaa eikä taloutta. Metsäteollisuuden supistamispäätösten jälkeen hän ei pystynyt kuin mälähtämään, että hallituksen vika.

      • Uusi-Ukki

        Eikös tuo Isokallio, ole Prvareiden Kermaa, ei taida paljon Sossuja arvostaa. Ja mitä Sossuihin muuten tulee minä en ole sitoutunut mitenkään Soossuihin. Se että Olen kaksissa vaaleissa äänestänyt Matti Ahdettä, Inhimillisistä Syistä, ei vielä pitäisi minuakaan Demariksi liittää, Mutta sen sanon, kyllä Demarit aina Kepun "Pesee", mennen tullen ainakin mitä Kansanedustajien "Järjenjuoksuun tulee.

        Ja muutenkin Oiva, Minä en luule mitään, minä Tiedän pirun paljon asioita, no muistinkanssa on vähän niin ja näin. Kerronkin tässä kevennyksenä Isäni Kunnan Lautamiesjäsenenä oli Käräjillä siis Maalikkojäsenenä, kuten käytäntö on vieläkin. Nyt kyllä tästä käytännöstä Tuomarit haluaisivat jostakin syystä eroon syytä en tiedä, tietenkin voi itse kukin arvailla miksi.???

        Niin naapuri ilmiantoi Naapurinsa Pontikankeitosta, no aikanaan tuli kutsu Käräjille, nyt olikin näitten naapurusten suhteet parantuneet, niin paljon, että kun Tuomari kysyi no näittekö te että tämä Peräkylän vihtori keitti pntikkaa, naapuri kieriskeli, no oon voinut nähdäkin, No mikä vastaus tuo nyt oli näittekö vai ettekö. Valanpäälle puhunut todistaja loihe lausumaan, no olen voinut nähdäkin, mutta kun en jaksa muistaa. no tämä Ukkotuomari kun tiesi asioiden kulun armahti miehen, no eihän sille mitään voi, jos ei jaksa muistaa, Että sellainenkin tositapaus Sieltä entiseltä Juonenkylältä.

        Sinä Oiva, et liioin tahdo jaksaa aina tosiasioita muistaa, mutta sinähän oletkin "Kepusairas, ja se sairaus syö miestä kuin pahanlaatuinen Syöpäkasvain, valitettavasti.

        Nyt minä vasta pääsen sinne Lenkilleni, tuli vieraita, eikä niitä sovi poiskaan häätää, läksivät juuri, olen taas vapaa kuin taivaan lintu.

      • soperruksellasi. Tonttu.
        Uusi-Ukki kirjoitti:

        >>>Eikös tuo Isokallio, ole Prvareiden Kermaa

      • osmium

        lähtien on toimittajien puolueet olleet Kepu, Kepuänkyrä tai stalinisti, siis SKP vähemmistö.

        Kekkosen luottomies Eino S.Repo ml/Skdl/kepu/Komm, loi tämän systeemin joka toimii vielä tänäänkin.

        Myöhemmin Ylen sääntöjä muutettiin siten, että pääjohtaja ei voi "sekaantua" ohjelmapolitiikkaan eikä ohjelmien sisältöön. Tämä täysin liike-elämälle vieras toimintamalli tehtiin sen vuoksi, että pahimmat Reporadion kommunistipropakanda vähenisi.
        Tämän muutoksen ajoivat isänmaalliset voimat änkyröiden ja telaketjukommunistin vastustaessa. Repo joutui ensin radion puolelle ja sitten nuorena suurelle eläkkeelle.
        Muistaakseni Johannes Virolainen oli muutoksen ajajien joukoissa.

    • mielipidettä

      Urpilaisen naama oli tosi venynyt kuin kumiukolla. Avutonta sössötystä.

      Demarimafialla on vaalipamiikki iskenyt. Haukkuvat kaikkea mikä liikkuu.

    • Isokalliosta

      En nyt mitenkään halua olla Oivan ja Sonnimiehen rinnalla, mutta muutama tosiasia Isokalliosta pitää sanoa:

      1 Hänen suurin ansio Nokian toimitusjohtajaksi oli se, että hän oli ainakin silloin Mika Tiivolan vävy.

      2 Hän johti yhdessä Simo Vuorilehdon kanssa Nokiaa Kari Kairamon itsemurhan jälkeen niin, että Nokia oli vähällä menneä konkurssiin.

      3 Isokallio ja Vuorilehto erotettiin, Tiivolakin joutui olemaan erottamassa vävyään. Nokian vietiin uusille urille ja pelastettiin Jorma Ollilan johdolla. Ollila oli ollut nuoruudessaan kepulainen, mutta sillä ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa (Oiva ja Sonnimies saavat olla vapaasti eri mieltä)

      4 Isokallio sai 40 vuotiaana palkkioksi ison eläkkeen koko loppuelämäkseen.

      Isokallio on mielestäni eläkkeellä ollut ihan hyväkin kolumnisti. Viime aikona on kuitenkin näyttänyt siltä, että Isokalliolla on tässäkin mennyt kusi päähän. Hänen pitäisi muita arvostellessaan muistaa omat ansionsa.

      Pieni juttu Vuorilehdosta, joka todistaa, että paha saa joskus ainakin osittain palkkansa. Hän myi erotessaan kaikki Nokian osakkeensa ja osti purjeveneen. Sitä on sanottu maailman kalleimmaksi purjeveneessä, koska niillä osakkeilla olisi pian saanut 100 samanlaista purjevenettä.

      • Huomioitsija

        Kalle Isokalliolla on myös varsin laaja kirjallinen tuotanto. Hän lienee pyrkinyt kirjoissaan artopaasilinnamaiseen kepeän syvälliseen huumoriin ja yhteiskuntakritiikkiin, mutta on epäonnistunut hulppeasti. Meitsi on lukenut yhden, Taivaallinen nappikauppa, se riitti.

        http://www.kalkhas.fi/kirjat.htm

      • Aimo Kallio
        Huomioitsija kirjoitti:

        Kalle Isokalliolla on myös varsin laaja kirjallinen tuotanto. Hän lienee pyrkinyt kirjoissaan artopaasilinnamaiseen kepeän syvälliseen huumoriin ja yhteiskuntakritiikkiin, mutta on epäonnistunut hulppeasti. Meitsi on lukenut yhden, Taivaallinen nappikauppa, se riitti.

        http://www.kalkhas.fi/kirjat.htm

        Kylläpä on hyvin pinnallista tuo teidän Nokia-tietous. Jorma Ollila ei ole nykyisen Nokian menestyksen alkulähde, vaikka hänellä oli isot ansiot saaneerauksessa. Nokia tuli maailman jätiksi yhden miehen ansiosta ja se mies oli edesmennyt tekn. tri Heikki K. Koski. Hän loi Nokialle, paperi- ja kumiyhtymälle uran, jolla yhtiöstä tuli maailman johtava puhelinjätti. Jorma Ollilan ansiot oli pikemminkin siinä, että hän saneerasi Nokiasta muut osat pois tappiota tuottamasta ajoissa, mutta Koski sai todella taistella tosissaan, että sai pidettyä puhelintuotekehitystutkimuksen talossa ajankohtana, jolloin Aimo Kairamokin, itsensä oman käden kautta tappanut konsernin päämies ja Euroopan omistaja piti puhelinalaa taakkana.

        Kosken kuoleman jälkeen hänen paikkansa peri professori Yrjö Neuvo Tampereelta. Neuvon viisaus on ollut monissa ratkaisevissa strategisissa asioissa tärkeämpi kuin talousmies Jorma Ollilan.

      • riittää
        Aimo Kallio kirjoitti:

        Ensiksi pari sanaa nimistä. Aimo kairamo oli kyllä Demarin päätoimittaja ja hänellä tuskin oli merkittävää osuutta Nokian kehityksessä. Tarkoittanet kuitenkin Kari Kairamoa. Mielestäni Heikki K Koski on myös väärin, mutta tarkoittanet Henkilöä, joka kuoli sairaskohtauksee jossain Euroopan lentokentällä.

        Kn minä olin Kaapelitehtaan elektroniikkaosastolla haqrjoittelijana, osastoa johti Kurt Wikstedt. Hänen uskonsa asiaan ja Nalle Westerlundin tappioiden sietäminen ovat monen mielestä olleet ehdot6amat edellytykset Nokiian kehitykselle.

        Minä en muuten tiedä, miten tuon mainitsemasi henkilö vaikuttia Nokian strategiaan, koska hän kuoli paljon ennen Kairamoa. Tietysti tiedä, että hän oli etevä kaveri ja ilmiseti Kairamon lähin mies.

        Kairamo taas osteli televisiotehtaita ympäri Eurooppaa ja oli viemässä Nokiaa turmioon. Eikä hänessä ollut miestä karsimaan Nokiaa.

        Arvostan tietysti tutkimusta, mutta ei yrityksiä yksin siltä pohjalta synny.

        Mutta, mutta. Kyllä Ollila valitsi strategian, jollaa Nokia nousi suosta, johon sen Kairamon jälkeen veivät yhä syvemmälle Isokallio ja Vuorilehto. Tietysti tarvittiin myös Casimir Ehrnroothin täysi tuki. Ollla oli kysellyt Casimirilta neuvoja, mutta Casimir oli sanonut, että ei hän asiasta mitään ymmärrä, joten tee oman järkesi mukaan, minä tuen.

        Se siitä pinnallisuudesta.

      • Emeritus

        ...Isokallio oli aikoinaan "reittä" pitkin kivunnut silloisen Nokian johtoon, josta hänet heivattiin pihalle, kun totuus hänen kyvyistään selvisi.
        Isokallio oli jossain vaiheessa minunkin esimieheni, ja siinä yhteydessä minulla oli "ilo" tutustua hänen bisnes- ja johtamiskykyihin, ei vakuuttanut!
        Vuorilehto ja Kairamo olivat myös minun esimiehiäni, mutta näin jälkeenpäin katsottuna "valovuosia" Isokallion kyvyistä edellä.
        Vuorilehto oli henkilöstölle etäinen, mutta Kairamo oli hyvinkin pidetty meidän keskuudessamme ja monet kerrat yhdessä iltaa myös istuttiin.
        Mitä tulee Isokallion totuuksiin, niin ne ovat todellakin vain hänen "omia" totuuksia, joilla ei ole mitään tekemistä faktojen kanssa.
        Isokallio on korkeintaan verbaaliakrobaatti, siinäkin kohtalaisen surkea.

      • Emeritus
        riittää kirjoitti:

        Ensiksi pari sanaa nimistä. Aimo kairamo oli kyllä Demarin päätoimittaja ja hänellä tuskin oli merkittävää osuutta Nokian kehityksessä. Tarkoittanet kuitenkin Kari Kairamoa. Mielestäni Heikki K Koski on myös väärin, mutta tarkoittanet Henkilöä, joka kuoli sairaskohtauksee jossain Euroopan lentokentällä.

        Kn minä olin Kaapelitehtaan elektroniikkaosastolla haqrjoittelijana, osastoa johti Kurt Wikstedt. Hänen uskonsa asiaan ja Nalle Westerlundin tappioiden sietäminen ovat monen mielestä olleet ehdot6amat edellytykset Nokiian kehitykselle.

        Minä en muuten tiedä, miten tuon mainitsemasi henkilö vaikuttia Nokian strategiaan, koska hän kuoli paljon ennen Kairamoa. Tietysti tiedä, että hän oli etevä kaveri ja ilmiseti Kairamon lähin mies.

        Kairamo taas osteli televisiotehtaita ympäri Eurooppaa ja oli viemässä Nokiaa turmioon. Eikä hänessä ollut miestä karsimaan Nokiaa.

        Arvostan tietysti tutkimusta, mutta ei yrityksiä yksin siltä pohjalta synny.

        Mutta, mutta. Kyllä Ollila valitsi strategian, jollaa Nokia nousi suosta, johon sen Kairamon jälkeen veivät yhä syvemmälle Isokallio ja Vuorilehto. Tietysti tarvittiin myös Casimir Ehrnroothin täysi tuki. Ollla oli kysellyt Casimirilta neuvoja, mutta Casimir oli sanonut, että ei hän asiasta mitään ymmärrä, joten tee oman järkesi mukaan, minä tuen.

        Se siitä pinnallisuudesta.

        ...Kari kairamo osteli tosiaan myös "kulutuselektroniikkaa", mutta oli hänellä myös visioita. Kaikki varmaan muistaa, kun Kairamo puhui Korbatsovin kanssa Moskovaan tiiliskiven kokoisella "kännykällä"!
        Tästä visiosta mielestäni Jorma Ollila on nostanut Nokian siihen asemaan, missä se tällä hetkellä on.

    • tuot esille jälleen.

      Etkö sinä tommppeli vieläkään ymmärrä, että jälkiviisaat on kepuvsastaisuuden pesäke.
      Sinnehän ei pääse, jos demareita moittii.
      Kaikki ovat demareita tai muita hihhuleita.
      Santavuorikin joutui pois, kun laukoi totuuksia demreista, vain yhden kerran, se riitti.

      Mikset kommentoinut kun stasi arkistoista löytyy demareita maatansa myymässä?

      Minun kertomani vaalityö on demareisa alkanut.
      Ei ole itsessään eikä aikaansaannoksissaan mitään kehumista, niin haukutaan muita!
      Sitähän se demarien politiikka on aina ollut.

      Vanhanen on liian hyvä, siitä tuo kaunaisuutesi johtuu.
      Onneksi ei vääntele naamaansa niinkuin Urpilainen.
      Urpilainen ei käy täysillä. Akalla menee hermot ja pillauttaa itkun tai lyö jotain, ennenkuin kuntavaalit ovat ohi.

      Sinähän olet tietämätön punikki.
      Eihän tuo nyt paljoa tietoa vaadi, jos toisen paskan haukkuihin yhtyy.

      Sinulta kukaan anteeksi pyytele.
      Mistähän muuten johtuu, että aina pitäis demareilta muka pyytää anteeksi.
      Oletteko te jotain ylimyksiä olevanne, ettei teidän tarvi koskaan pyytää anteeksi.

      Tässäpä onkin Ukkeli mielenkiintoisenpi aihe.
      Lipponen huuteli anteeksipyyntöjen perään kun itse töpeksi.(irak,elintarvikevirastoasiat)
      PuniKit huutavat anteeksipyyntöjen perään, kun vallankaappausyrityksensä epäonnistui, jne.
      Kyllä tähän jatkoakin löytyy muilta..
      Minä en nyt jouda huru-ukkojen kanssa vehtaamaan.

      • onko niitä

        noinkin akkamaisia,mukamas miehiä,häpeä vähän.

    • Kepulireppana

      Vai pitää Kepulireppanan pyytää anteeksi Ukilta.

      Mitähän tuon anteeksipyynnön tulisi koskea?

      Jälkiviisaat on hauska ohjelma jossa sanantaitajat keskustelevat ajankohtaisista ilmiöistä. Saattavat haukkua pääministeri, presidentin tai kenet milloinkin. Joitakuita joskus kehuakin.

      Santavuori sai kenkää ohjelmasta sorruttuaan liian värikkääseen kielenkäyttöön USA värillisen presidenttiehdokkaan afrikkalaisista juurista. Suorasukaista tekstiä suoltaa Isokalliokin, ja kyllä siinä kaikki saavat osansa, joten äläpä Ukki ihan vielä revi pelihousujasi. Saattaa meinaan ensi viikolla osansa saada demaritollotkin

      Tässä verryttelyksi Isokallion kirjoituksia demareiden uudesta puheenjohtajasta

      http://www.iltalehti.fi/kolumnistit/200808048046621_k1.shtml

      Satuitko muuten eilen illalla katsomaan keskustelua jossa Eero Heinäluoma oli Stubbin, Heidi Hautalan ja professori Esko Antosen kanssa keskustelemassa Georgian kriisistä ja ulkopolitiikasta ylipäätään. Oli meinaan Eero joutunut sellaiseen seuraan että sääliksi kävi. Tuossa seurassa Eeron yksinkertaisuus ja osaamattomuus oikein korostui, miten te aikanaan saatoittekin valita tuollaisen tyhjäpään puheenjohtajaksenne? No, SDP maksoi siitä kalliin hinnan kannatuksen putoamisena, mistä osa tuli meille Keskustaan. Kiitos siitä

      • Uusi-Ukki

        Sinuakin Reppanaa, millä helevetin simällä ja korvilla sinä tuota ohjelmaa katsoit, minä katsoin sitä puolueettoman Kansalaisen silmällä, ja tiedätkö mitä tuli meleeni, on pirun viisas ja sananvalmis mies tuo Heinäluoma. Hän selvitti perusteellisesti asiain kulu, ja miten mikin asia vaikuttaa toiseen. Vai noinko sinä poloinen olet tuossa Kepuliuskossasi, ette näe "kiviä puilta".

        No tuo anteeksipyyntö tulisi tietenkin koskea Ukin aiheetonta haukkumista mitä tällä palstalla ilmenee pilvin pimein, eikä loppua ole näkyvissä. Koska nämä Jälkiviisaat todistivat tietomiesten ja naisten suulla Ukin olevan oikeassa.

      • Toivotalkoissa

        keitettyä pontikkaa,sillä Eero Heinäluomahan oli viisain ja luotettavin näistä keskustelijoista.

      • Voi rääpäle

        Heh heh. Ukki on pimmee.

      • Kepulireppana
        Toivotalkoissa kirjoitti:

        keitettyä pontikkaa,sillä Eero Heinäluomahan oli viisain ja luotettavin näistä keskustelijoista.

        En minä Toivotalkoisiin mene, en vaikka pontikkaa siellä tarjoilisivat.

        Tietenkin jos näkee viisautena sen, että puhuu sanomatta yhtään mitään, niin toki siinä tapauksessa Heinäluoma oli viisain. Kun taas tarkastellaan sanojen substanssia niin säälitti tuon tyhjäpään turinat. Jos satuit huomaamaan niin tämä Antonen heitti melkoisia piikkejä juuri Heinäluomalle, jolta tosin nen jäi huomaamatta, samoin kuin ilmeisesti monelta demarikatsojalta.

    • pitää...

      aina innostua jostakin ulkomaalaisesta mallista, niinkuin nyt tuon Isokallion kehumisesta siitä että, "keskieuroopassa rakennetaan rautatien partaaseen niin siitä pääsee helposti junalla töihin".

      Se mikä on hyvä siellä ei välttämättä ole hyvä täällä.
      Suomalaiset tekevät omia ratkaisujaan, niinkuin haluaa.

    • Heh heh

      Johtuu heidän kyvyttömyydestään tehdä muuta kuinpaskoa kaikki paikat täyteen.

    • Elintarvikeviraston

      Ja Bushin kanssa sopi Irakin sodan alkamisesta.

      Hento nainen syrjäytti Goljatin. Sekö se ukkia kyrsii.

      Heinäluomakin siirrettiin Lipposen kaveriksi nahkurin orsille. Nyt on puheenjohtajana Suomen tyhmin Blondi.

      • Uusi-Ukki

        pysyä vähänkin asiassa mistä on kyse, tässä juuri nähdään sinunkin kuten koko Kepulilauman tyhmyys kun teille poloisille lyödään tosiasioita pöytään, te haette vaikka Nooan aikaisia tapahtumia päästäksenne "Paskantamaan" saitille. Luulempa teidän vielä lipposen kuoltuakin vetävän hänet aina esille, tuon on jo ihan sairasta Politikointia.

        Olletikin kun koko Suomen kansa näki ja kuuli tämän Anneli Tradekian, kaikessa alastomuudessaan, mutta ei, sieltä vaan haetaan uskoa väärälle politiikalle, jota Keskusta on aina harjoittanut.

        Tuo Televisio kun on niin pirun lahjomaton tiedonvälittäjä, eikä sinne edes päästetä Paskanjauhajia, oliko nytkään Uutisvuodossa yhtään Kepulaisesti ajattelevaa ihmistä, kaikki olivat Fiksuja puolueettomia Suomen kansalaisia, ja sekös teitä Kepulireppanoita risoo, kuten taas tämäkin avaukseni osoittaa, mene sinäkin nurkkaan häpeämään Lipposesi kanssa.

      • pääministeriä

        Oli tähdenlento politiikassa.

      • kansalle

        Kun puljautti Lipposen syrjään.

      • Päiväkaudet

        Patelaveskaa suoltaa. Valehtelee sen kuin kerkiää. Vielä on entisten valheiden takuista syömättä hatullinen paskaa. Mies ei pidä sanaansa koskaan, eikä asiat mitkä esittää pidä paikkaansa.

      • pool set
        Päiväkaudet kirjoitti:

        Patelaveskaa suoltaa. Valehtelee sen kuin kerkiää. Vielä on entisten valheiden takuista syömättä hatullinen paskaa. Mies ei pidä sanaansa koskaan, eikä asiat mitkä esittää pidä paikkaansa.

        Kaltaisiisi paskaa suoltaviin talikkokomuihin Ukki on koko ajan asialinjalla.

      • osmium

        Sen oikeuskin totesi. Suomenmaan, sis Keskustan pää-äänenkannattaja kirjoitti Annelin kaaduttua, ettei hän ymmärrä miten tästä voisi sosialidemokraatteja syyttää. Tekstin kirjoitti päätoimittaja Kontro (muistaakseni).

        Kuinka monta kertaa nämä asiat pitää toistaa että ymmärtäisitte....no ettehän te änkyröitä olisikaan jos olisi toisin...

      • Raukka mies
        osmium kirjoitti:

        Joutui nahkurin orsille.

    • haukkuminen

      Sano ukki yksi asia minkä Vanhanen on hoitanut huonosti. Sinulla ei ole mitään muuta koskaan esittää kuin henkilökohtaista haukkumista. Onko se sitä demarimafian politiikkaa.

      Vanhanen on hoitanut kaikki asiat erittäin hyvin. Sillä sinäkin turvaudut haukkumaan vain henkilöä. Se on sitä Lipposlaista politiikkaa.

      • Sonnimies

        muuta esittää, kuin valheiuta valheitten perään. Yhteiskunnan elätti. Teki ovelan konkan, jonka veronmaksajat 1500-sattaa maksajaa maksoi. Metsäperä-Boys aloitti taas puhtaalta pöydältä, olihan velat siluvei.

        Tuommoinen pirullinen punikkirääpäle ei tarvitsisi muuta kuin remmiä perseelle, että miehistyisi edes vähän ennen veivinheittoa.

      • Uusi-Ukki

        Vanhanen on hoitanut hyvi, kysyn vaan,? kun se ongelma onkin siinä, kuten nuo jälkiviisaatkin totesivat, Vanhanen ei ole hoitanut mitään asioita. Siis tyyliin, asetettiin toimikunta tutkimaan asiaa, voi jukup lauta tuota keputyhmyyttä. Eihän asiat sillä hoidu, että kun pitäisi tehdä ratkaisuja vaikka hallituksen kannalta huonojakin, niin asetetaan toimikunta tutkimaan asiaa. Ja kuten kaiikki vähänkin asioita tuntevat kansalaiset tietävät kyseiset asiat haudataan toimikuntaan ei siis tapahdu mitään. Tämä on Vanhasen politiikan ydin, revi siitä.?????

      • neuvosto?

        Vanhanen asettelee toimikuntia. Sossut taasen asettelee neuvostoja. Kun on tarpeeksi monta sossuneuvostoa asetettu ja liitetty toisiinsa syntyy Neuvostoliitto. Sen me tiedämmekin miten hyvin asiat hoituvat tuollaisessa Neuvostoliitossa. Mutta sitä tämä Ukki poloinen näemmä kaipailee

      • mitään
        Uusi-Ukki kirjoitti:

        Vanhanen on hoitanut hyvi, kysyn vaan,? kun se ongelma onkin siinä, kuten nuo jälkiviisaatkin totesivat, Vanhanen ei ole hoitanut mitään asioita. Siis tyyliin, asetettiin toimikunta tutkimaan asiaa, voi jukup lauta tuota keputyhmyyttä. Eihän asiat sillä hoidu, että kun pitäisi tehdä ratkaisuja vaikka hallituksen kannalta huonojakin, niin asetetaan toimikunta tutkimaan asiaa. Ja kuten kaiikki vähänkin asioita tuntevat kansalaiset tietävät kyseiset asiat haudataan toimikuntaan ei siis tapahdu mitään. Tämä on Vanhasen politiikan ydin, revi siitä.?????

        Jos Heinäluoma olisi nyt pääministerinä niin mistään ei tulisi mitään. Kalju vain punottaisi kuin kylypijän takapuoli.

      • Veronmaksajat
        Sonnimies kirjoitti:

        muuta esittää, kuin valheiuta valheitten perään. Yhteiskunnan elätti. Teki ovelan konkan, jonka veronmaksajat 1500-sattaa maksajaa maksoi. Metsäperä-Boys aloitti taas puhtaalta pöydältä, olihan velat siluvei.

        Tuommoinen pirullinen punikkirääpäle ei tarvitsisi muuta kuin remmiä perseelle, että miehistyisi edes vähän ennen veivinheittoa.

        Olisi paikallaan sinunkin kohdallasi, mieluiten per heti notta annas mennä vaan. Perikunnalle voidaan maksaa sama tapporaha kuin muistakin lutikoista.

    • sinä nyt uskot

      että sinut entisen kommunistin, nykyisen demarin pää on aivopesty.
      Siellä on sellaiset vermeet sisällä ettei ne hyväksy muuta kuin vasemmistopropakandaa.

      Sinä olet sanonut aikaisemmin aina äänestäneesi demreita, jopa pyydellyt yläkerrasta anteeksi, kun nuoruudessa hairahduit isäsi pakottamana kepulaisena olemaan.
      Sen keputurkinhan sinä kuulemma heti Ouluun siirryttyäsi olit joutunut riisumaan, kun jouduit punikkien ahdistamaksi työpaikallasi.
      Näinhän se asia eteni.
      Tuskin sinä porvaria olet äänestänyt silloin.
      Ainut mahdollisuus milloin olet ehkä kokkareita voinut äänestää, on kun olit yrittäjänä.
      Mutta minä veikkaan silloin tolluskan äänestäneen SMP:tä.

      Ei sentään. Kommareita ja demareita ukkeli on äänestänyt.
      Vaan olet sinä höyrypäissäsi kokoomusta tai smp:tä voinut äänestää sen jälkeen kun ladan vaihdoit toyotaan.
      Sitä ennenhän sinulla oli Moskvisth elite.
      aikaisemminhan sinä kulitkin mopolla ja polkupyörällä kun ei ollut korttia.

      jäi vähän hataraksi tuo ensimmäinen oikomisesi, joten anteeksi siitä. Mutta hyvinhän sinä sait oikeaa tietoa noilta muilta. Jopa yksi demarikin saattoi olla kanssasi erimieltä.

      Ilmiselvästi yrität jälleen kieroilla isäntäsi lailla vapaaksi demari pakkopaidastasi.
      Niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan.
      Rääkäseppä vielä kerran, niin varmistuu asia itsellesikin.

      Kyllä ne ruotii nyt jokaisen puheenjohtajan vuoronperään, joten kirjoitahan sitten, kun Juttaasi "kehutaan".

      Kyllä minäkin taidan liittyä demareihin, kun ne ovat niin täydellisiä ihmisiä.
      Ai niin, enhän minä olekkaan täydellinen, joten meni sekin toivo nousta "muita parempien" kastiin.
      Mulla nimittäin ei ole hampaita korjattu kullalla.

    • C.C.C.P.

      Tuli tuossa vastaan Stasin arkistojen kätköistä dokumentti, jossa Ukin kestosuosikki Matti Ahde informoi tovereitaan

      Ahde1-tiedosto

      "Muistio saunasta Sdp:n kansanedustajan ja valtion nuorisoneuvoston puheenjohtajan Matti Ahteen kanssa 22.4.1971 DDR:n tiloissa"

      "Tov. Nestler tämän jälkeen toi esiin yllättymisensä siitä, että Sdp:n pää-äänenkannattaja Suomen Sosialidemokraatti jo kuukausien ajan ei ole raportoinut DDR:stä mitään, vaikka erikoistarjonnasta on selvästi sovittu. Kysyttäessä syitä tähän selittämättömään Suomen työväenpuolueen pääorgaanin asenteeseen, Ahde toi ilmi, että se on ollut myös hänen henkilökohtainen kokemuksensa." Muistion tekijä Peter Schädlich oli Stasin mies, joka sittemmin 1979 loikkasi Helsingin kautta länteen.

      Ahde2-tiedosto

      "Muistio keskustelusta kansanedustajan, Sdp:n puoluejohdon edustajan ja valtion nuorisoneuvoston puheenjohtajan Matti Ahteen kanssa 12.9.1972"

      "Keskustelun aiheiksi isäntien taholta oli ajateltu informaatio Sdp:n johdosta, eduskunnan työn alkamisesta ja prosessi suomalaisesta DDR:n nuorisoviikosta."

      1. Ahde kertoo Sdp:n sisäisen päätöksenteon kulusta.

      2. Böttcher kysyy Ulf Sundqvistin Länsi-Saksan matkasta. Ahde vastaa, ettei hän tiedä. "Tavoite oli löytää yhteinen näkemys ajankohtaisista asioista".

      3. Böttcher kysyy, koska DDR:n SED-puolue tulisi Sdp:n kutsumaksi Suomeen. Ahde vastaa Sdp:n johdolla olevan kiinnostusta, mutta "kansainvälisestä työstä vastuullisilla tovereilla ei ole vielä konkreettisia ehdotuksia. Hän tulee kuitenkin kysymään asiaa puolueen johtokunnalta seuraavan tilaisuuden tullen puolueen johtokunnalta."

      4. Ahteelta kysytään, kuka Sdp:tä johtaa. (Puoluesihteeri Kalevi Sorsasta oli kaksi viikkoa aiemmin tullut pääministeri.)

      5. Ahde kertoo Sdp:n tulevista nimityksistä.

      6. Ahde kertoo Johannes Virolaisen huolehtineen paljon Euroopan kansanedustajien konferenssista.

      8. Ahde kertoo DDR:n nuorisoviikon olleen itselleen rankka mutta täyttäneen tarkoituksensa. "Ahde oli iloinen, että lehdistö antoi viikolle niin paljon huomiota. Hän suunnittelee nyt uutta, joskin yksityistä matkaa, ensi talveksi ja/tai kevääksi. Hän pyysi yhä välittämään Suomen nuorisoneuvoston kiitokset nuorisoasioiden virastolle."

    • Tal.tied.tri.

      anteeksi, eli ukki saa tyhmyytensä anteeksi, sillä ei se ole ukin vika vaan isän ja äidin vika. Voiko kitutilallisen pojasta tulla kummempaa.

      • eivät voi

        juurikaan moittia muita tyhmyydestä. Käväisepäs peilin edessä niin näet kuin vastaan katsoo tyhjät silmät ja rinnuksilla roikkuva ala-leuka :D

      • Uusi-Ukki

        Kiitos Ymmärtäväisyydestäsi, on se hyvä, että on minulla tällä palstalla myöskin minua ymmärtäviä ihmisiä. Minua vaivasi tänä aamuna tavattomasti, mitä helkatin tuttua tuossa miehessä onkun Jälkiviisaita katselin. Minulle selvisi miehen henkilöllisyys vasta kun noita aloitukseeni tulleita Asiallisiakin vastauksia alkoi tulla.

        Selvesi taas Ukille tämänkin Isokallion historiikki, vai oli hän naimisissa Mika Tiivolan tyttären kanssa.? muitakin asioita taas minulle maalaistollolle selvisi, tämä oli yksi parhaista avauksistani. Niin olenhan jo kahden vuoden ajan lukenut tätä Iltalehden Kolumnistia siksi hän vaikuttikin niin viisaalta ja tutulta.

        Kiitos kaikille asiallisille kommenteille, mutta valitettavasti noita Sonnimiesmäisiä vastauksia on vielä turhan paljon, mikä on valitettavaa.

      • Siinä meillä taas oikein "tohtori", joka ei osaa edes tutkintonimikkeen lyhennettä.

        Taloustieteen tohtorin lyhenne on TTT.

        Taidat olla niitä Alkio-opiston "tohtoreita".

    • Sonnimies

      Tässä tiivistettynä asioita:

      Työministeri Tarja Cronberg vastasi kansanedustajien kysymyksiin eduskunnan suullisella kyselytunnilla.

      Hallitus ei lainkaan nielaissut opposition arvostelua, kun eduskunta torstain kyselytunnillaan pääsi kuulustelemaan sitä vaikeuksiin joutuvien metsäteollisuuspaikkakuntien auttamisesta.

      Suurimman oppositiopuolueen Sdp:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen syytti, että hallitus on ollut perillä metsäteollisuuden vaikeuksista mutta ei ole ajoissa varautunut irtisanomisiin esimerkiksi laatimalla valmiussuunnitelman. "Miksi hallitus ei ole ottanut sitä vastuuta, mikä hallitukselle kuuluu?" hän kysyi.

      Kaikki ovat olleet vaikeuksista tietoisia, ja varauduttu on "monella, erittäin monella tavalla", pääministeri Matti Vanhanen (kesk) vastasi.
      Vanhanen luetteli hallituksen toimia Esko Ahon työryhmän raportista puun myynnin väliaikaiseen verohelpotukseen ja hallituksen keskiviikkona tekemiin kriisialueiden avustuspäätöksiin.

      Urpilainen ei ollut tyytyväinen vaan ihmetteli, että hallitus on ensi vuoden budjetistaan karsinut työttömyysmäärärahoja. Hän kyseli, onko hallitus valmis täydentämään budjettiesitystään.

      "Hallitus toimii nopeammin", Vanhanen livautti ja kertoi lisärahojen tulevan jo tämän syksyn lisäbudjetissa.
      Työministeri Tarja Cronberg (vihr) huomautti, että työllisyysrahoja on vähennetty, koska työttömyys on vähentynyt, ja että lisärahaa annetaan lähinnä muutosturvaan.

      Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk) arveli, että valmiuksia on ollut, kun kriisiryhmät saatiin kaikilla paikkakunnilla keskiviikkona koolle muutamassa tunnissa.

      Keskustelussa oli merkillepantavaa, ettei kukaan enää kysellyt omistajaohjausministeri Jyri Häkämieheltä (kok), miksei valtio osaomistajana estänyt Stora Enson saneeraustoimia. Kemijärven sellutehdasta viime talvena lakkautettaessa se oli keskeinen poliittinen keskustelunaihe.

      Martti Korhonen (vas) kuvasi hallituksen toimia Venäjän puutullikysymyksessä "loivaliikkeisiksi".

      Vanhanen vastasi, että siihen on käytetty erittäin paljon aikaa.
      Pekkarinen maalaili, että metsäteollisuus on tulevaisuuden ala mutta ei nykyisillä tuotteilla – innovaatioiden etsiminen on myöhässä.
      Antti Kalliomäki (sd) oli samaa mieltä: metsäteollisuus on investoinut "käsittämättömälläkin tavalla".

      • osmium

        liimapalkkitehdas lisää kuten Kemijärvelle, niistähän on huutava pula änkyrämitalla mitattuna, oikeasti sekä Keski-Euroopassa että Suomessa on valtava ylikapasiteetti liimapalkeista ja liimapuusta.

        Rahaa jaettaessa tulee olla, kuten Kemijärvelläkin etusijassa kepulaiset liikemiehet, jotka ovat tuomittu talousrikoksista.

        Kehittyvien Maakuntien Suomi ja Yli-Saunamäki olisi mitä oivallisin, ellei istu tällä hetkellä talousrikoksista.

    • keskustoista

      Vanhanen tunnetaan lintukoto-mallista. Monella linulla koti on pöntössä. Näyttää kuitenkin siltä, että Nurmijärven lintukodossa asuu ainakin yksi pönttö, jonka ympärillä on lennellyt jos jonkinmoista kottaraista. Susaa ja Kaarinaa, Tanjaa ja Sirkkaa. Jonkun kottaraisen kädestä lensi vessapaperirulla kun oli vähän siipi maassa.

      Saamattomuudesta tätä pönttönikkaria ei siis voi syyttää. Kotimaisen perunankasvatuksenkin eteen hän on tehnyt kovasti työtä, Ja sähköautoiluakin hän on ponnekkaasti edistänyt. Vastustamalla ydinvoimaloita ja vesivoiman rakentamista. Sähköhän tulee töpselistä ja sillähän ne uuniperunatkin lämpeää.

      Mattihan on myös huikea yhdyskuntasuunnittelija. Hajakeskusta malli on kuin luotu Keskustalle joka on hajallaan kuin Vanhasen eväät. Keskustalla on katto korkealla ja seinät levällään, kuten Ideaparkissakin jonne sillä sähköautolla sieltä lintukodosta huristellaan. Pönttöä tämä touhu on

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      178
      3721
    2. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      726
      2700
    3. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      55
      2541
    4. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      146
      2361
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      67
      2036
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      314
      1939
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1441
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      21
      1393
    9. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      38
      1367
    10. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      16
      1275
    Aihe