Suomalaiset talouspäättäjät näyttävät nukkuvan ruususen unta, kun laman tai vähintään kasvun hidastumisen merkit huutavat ilmassa.
Yksi konkreettinen esimerkki oli Helsingin musiikkitalon urakkahinnan putoaminen kymmenillä miljoonilla euroilla. Muutetuilla ratkaisuilla selittyy vain osa alennuksesta. Epäileekö rakentaja, että huonot ajat ovat tulossa, ja haluaa ison urakan pienemmälläkin katteella?
Kansainvälisen valuuttarahaston johtaja varoitti muutama päivä sitten koko maailmantaloutta uhkaavasta pankkikriisistä. Amerikkalaiset kuluttajat ovat menettäneet uskonsa talouteen. Kiinalainen valtiollinen sijoitusrahasto ostaa osuuksia halventuneista yhdysvaltalaispankeista.
Suomessa osakkeiden arvot ovat pudonneet jopa sellaisissa yhtiöissä, joiden talous näyttää edelleen olevan mallillaan. Usko alkaa loppua. Ja kun se loppuu, alamäki alkaa.
Talouden alamäki on vähän kuin tsunami: se näyttää laajalla merellä pieneltä asialta, mutta rantautuessaan saa suuria tuhoja aikaan.
Talouden käänteen ennustaminen on erittäin vaikeaa. Esimerkiksi 90-luvun alun lamaa ennustajat eivät pystyneet ennakoimaan.
Asuntojen hintojen nousu on pysähtynyt ja myyntiajat ovat pidentyneet. Työllisyystilanne on heikkenemässä.
Metsäteollisuudella jo ryhtyi koviin toimiin tuotannon rajoittamiseksi, koska porvarihallitus ei saanut mitään positiivista kehitystä venäläisen puun tullikiistassa.
Yhdysvaltain uusi presidentti on maan ja kansainvälisen talouden suhteen keskeisessä asemassa. Todennäköisesti vaalit ratkeavat talousasioihin, sillä yhdysvaltalaisten kuluttajien luottamus maansa talouteen on alhaisimmillaan 16 vuoteen.
Ensi töikseen uusi presidentti aloittanee massiivisen talouselvytyksen ja maan keskuspankki vie koron lähelle nollaa. Jos tämä ei nopeasti auta, niin ovella on taantuman ikävämpi muoto eli lama.
Venäjän ja Aasian talouden hyvä veto auttaa Suomen vientiä ja toimii siten puskurina hiipumista vastaan.
Täällä lintukodossamme selviämme toivottavasti vain taantumalla, mutta tohdin sitä epäillä. Viime päivinä kaikki ennustelaitokset ovat pudottaneet arvioitaan Suomen talouskasvusta ensi vuonna.
Jälleen kerran keskustavetoinen porvarihallitus on saamassa isänmaamme kaaokseen.
Laman merkit jo huutavat ilmassa
10
189
Vastaukset
- Vai miten se oli.
..vai oliko kuitenkin Kokoomusvetoinen vai kenen se oli taitaa olla sossujen valetta.
Koittakaa te luuserit päättää kenen vetämä tämä hallitus on kun noin on epämääräistä kirjoittelua.- kun Sonnimiehen
on tullut kirjoitti:
ilmestyksiä siitä, mitä tulossa on:
http://www.youtube.com/watch?v=5jZgz32kkVgsonnistakin on jäljellä vain tähteet ja mies hourailee noin tuskissaan.
Suomen on varauduttava talouden alasajoon, jolle Esko Ahon päivät ovat vain leikkipeliä. Pääkaupunkiseudun asumiskustannukset ovat karanneet vähintään kolminkertaiseksi yli sen maksukyuvyn, mikä ylitettiin Esko Ahon päivinä ja jouduttiin ennen näkemättömään lamaan.
Asumiskustannuksissa maksukyvyn ylitys on se kaikkein eniten tuhoa generoiva hirviö, jonka kynsissäkin Sonnimies heittelee kuin vieteriukko!
Yritysjohtajat (talouspäättäjät) tosin eivät ole aivan niin naiveja, kuin annetaan ymmärtää. Metsätalouden päättäjät tosin ovat kovapalkkaisimmasta päästä, ja heikoimmilla päättäjänkyvyillä varustetut. Vain vähän ennen tehtaan lopettamista Suomessa, siihen on investoitu miljoonia.
Taantuman ja laman rantautuminen Suomeen antaa talouspäättäjille jälleen kerran mahdollisuuden järjestellä asioita uuteen uskoon. Kannattamattomat "rönsyt" heitetään laman mustaan aukkoon ja uusille työtehtäville pyrkiville annetaan työtä "uusilla ehdoilla". Paikallinen sopiminen paikallistuu edelleen ja ay-liikkeen mahdollisuudet vaikuttaa mihinkään loppuvat käytännössä. Suomi siirtyy lopullisesti saalistajien yhteiskuntaan, jossa kaiken arvon mitta on jonossa. Nöyryyden yhdistäminen ahneuteen on etusi, Valvo Sitä!
Näin tapahtuu aina, kun porvarihallitus on vallassa. Mekanismi on toisiaan ruokkiva. Villin Lännen toimintatapoja suosivat yritysjohtajat ja -ryppäät suosivat porvaripuolueita näiden oikeistolaidoilta ja kun ne saadaan valtaan, poliitikot joutuvat maksamaan velkansa suosijoilleen. Säälittävää.- Duunari.
..ei pääse ikinä hallitukseen tekemään sellaisia järjestelmiä,jotka sitten kolahtaa ennemmin tai myöhemmin eniten köyhien niskaan.
Duunari. kirjoitti:
..ei pääse ikinä hallitukseen tekemään sellaisia järjestelmiä,jotka sitten kolahtaa ennemmin tai myöhemmin eniten köyhien niskaan.
Katsotaan nyt tämä systeemi viimeiseen asti.
- TruthSayer
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Sosiaalidemokraattien suosio romahtanut Länsi-Euroopassa/1135239393580
- oivahärkönen
... ennenkään vienyt maata kaaokseen. Viimeksi se oli Holkerin sinipuna. Kun se lopetti oli maan BKT yli 6 % syöksyssä. Ahon hallituksen tultua virkaan, saatiin heti laskun lisääntyminen pysähtymään, mutta kesti kaksi vuotta kun noustiin nollaan. Tämän kolmivuotisen BKT:n laskun aikaiset kurjuudet tulivat näkyviin vasta Ahon hallituksen aikana. Se nostikin maan kuiville niin, että 93 lopulla oltiin jo samassa kasvussa, josta Holkeri syöksyn aloitti.
Nyt Vanhasen hallituksen aikana meille ei taantuma ole edes iskenyt: työllisyys paranee, valtion ja kuntien taloudet ovat kunnossa, Suomi on monessa suhteessa huippumaa, jota käydään katsomassa. Pörssikurssit kyllä laskevat kansainvälisen pörssitoiminnan myötä. Metsäteollisuuden vaikeudet ovat tosiasiassa kansainvälisen taantuman aiheuttamaa kysynnän vähennystä ja taitaapa paperin kulutus laskea pysyvästikin mm. siksi että asioita hoidetaan sähköisesti ja pakkauksissa käytetään muovia.Siinä taas näkee, että virkaheitto opistoinssi ei elä reaalimaailmassa.
"Pörssikurssit kyllä laskevat kansainvälisen pörssitoiminnan myötä."
Mikä helkutin "kansainvälistä pörssitoiminta"?
Pörssikurssit laskevat, koska sijoittajat uskovat huonojen aikojen olevan edessä. Pörssikurssit ovat mitä mainioin ennakoiva mittari talouden suhdanteille. Suomessa mennään kohti vaikeita aikoja täysin tuuliajolla KEPUvetoisessa hallituksessa.
"Metsäteollisuuden vaikeudet ovat tosiasiassa kansainvälisen taantuman aiheuttamaa kysynnän vähennystä"
Metsäteollisuuden vaikeudet ovat kotikutoisia. Metsäteollisuudessa on tuudittauduttu uskomaan, että halpaa raaka-ainetta on tarjolla maailman tappiin itärajan takaa. Teollisuus ei ole uudistunut eikä kehittänyt uusia kilpailukykyisiä tuotteita. Perinteisellä paperintuotannolla ei kertakaikkiaan pärjää nykymaailmassa. Nyt itse asiassa Pesonen ja Karvinen joutuvat korjailemaan edeltäjiensä raskaita virheitä.
Taas kerran näkee, että virkaheitolta opistoinssiltä puuttuu suhteellisuudentaju.- käy kateeksi
Känä kirjoitti:
Siinä taas näkee, että virkaheitto opistoinssi ei elä reaalimaailmassa.
"Pörssikurssit kyllä laskevat kansainvälisen pörssitoiminnan myötä."
Mikä helkutin "kansainvälistä pörssitoiminta"?
Pörssikurssit laskevat, koska sijoittajat uskovat huonojen aikojen olevan edessä. Pörssikurssit ovat mitä mainioin ennakoiva mittari talouden suhdanteille. Suomessa mennään kohti vaikeita aikoja täysin tuuliajolla KEPUvetoisessa hallituksessa.
"Metsäteollisuuden vaikeudet ovat tosiasiassa kansainvälisen taantuman aiheuttamaa kysynnän vähennystä"
Metsäteollisuuden vaikeudet ovat kotikutoisia. Metsäteollisuudessa on tuudittauduttu uskomaan, että halpaa raaka-ainetta on tarjolla maailman tappiin itärajan takaa. Teollisuus ei ole uudistunut eikä kehittänyt uusia kilpailukykyisiä tuotteita. Perinteisellä paperintuotannolla ei kertakaikkiaan pärjää nykymaailmassa. Nyt itse asiassa Pesonen ja Karvinen joutuvat korjailemaan edeltäjiensä raskaita virheitä.
Taas kerran näkee, että virkaheitolta opistoinssiltä puuttuu suhteellisuudentaju.Ottaa se luonnolle kun huomaa olleensa väärällä puolella koko ikänsä. Suomi on porvarihallituksen johdolla melkeimpä parhaiten pärjäävin maa koko Euroopassa. Kukapa järkevä ihminen äänestäisi enää demareita johtoon.
Katainen ja Vanhanen tulevat luotsaamaan maatamme vielä parikymmentä vuotta. Siinä vaiheessa kun he luovuttavat vallan nuoremmille porvareille, Lipposta ja varsinkaan Urpilaista ei muista enää kukaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1723280
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262580Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?542446- 1462321
- 671976
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2821842- 311411
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201339Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi361299Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161235