Niinhän siinä kävi, että eilinen MTV3:n vaaliväittely oli kahden kauppa. Kokoomuksen Katainen ja SDP:n Urpilainen hallitsivat keskustelua ja esiintyivät hyvin.
Mannertenvälinen nahjus Matti Va-Vanhanen oli hätää kärsimässä. Enimmäkseen hän murjotti naama punoittaen ja jalat ristissä. Va-Vanhasesta näki, että hänellä oli tukalat oltavat.
Va-Vanhasen johdolla KEPU on ottanut turpaansa jo neljissä vaaleissa peräkkäin. Kunnallisvaaleissa tulee rökäletappio ja sen jälkeen Va-Vanhaselle KEPU näyttää ovea. Lehtomäki jo kärkkyy taisteluasemissa ja himoitsee puolueen puheenjohtajuutta.
Va-Vanhanen vaikeuksissa väittelyssä
8
264
Vastaukset
- eilinen sen todisti
Eilinen MTV3:n vaaliohjelma antoi kyllä Matti Vanhasesta oikein lusmun kuvan, miten hän onkaan niin epäluotettavan näköinen ja oloinen sanat toista teot toista politiikko. Kaikeksi kauhuksemme, Matti Vanhanen tunnusti Suomen surevalle kansalle sen, että hallitus suhtautui Jokelan tapahtumiin hällä väliä meiningillä ja Matti Vanhanen piti Jokelan tapahtumaa kylmäverisesti "yksittäistpahtumana".
- mieleiseksesi
Jo tuo toisen puheen matkiminen osoittaa tasosi.
- Valtiomiesmäisyyttä
käytöstä. Asiat hallussa parhaiten.
Asiantuntijat arvioivat Vanhasen esiintymisen ylimieliseksi. Jos ylimielisyys on "valtiomiesmäisyyttä", niin sitä se sitten oli...
Asiantuntijat sanovat Vanhasen jääneen keskustelussa täysin sivulliseksi. Ei ihme, että Vanhasella on usein tapana luistaa tällaisista tilaisuuksista. Varmaan näiden vaalien alla nähdään taas keskustelu, jossa Vanhanen on sopivasti "sairastunut" juuri ennen keskustelua ja lähettää paikalle jonkun muun.
- oli asiallinen
Vanhasen ei annettu vastata kysymyksiin, eikä esittää itse vastakysymyksiä. Mikä siinä että nuo demarit ovat kaikki vastenmielisiä huutajia, eivätkä osaa keskustella. Taitaa olla niin, että on parasta huutaa koko ajan, etteivät muut pääse kysymään demareilta mitään, kun heillä ei ole mitään positiivista sanottavaa tekemisiinsä hallituksessa ollessaan. Nyt osataan kyllä räyhätä kun asioille ei ole esittää vaihtoehtoja, vaan pitää ääniä kerätäkseen olla kaikkien puolella. Miksei Urpi vastannut mitään Vanhasen kysymykseen, mitkä veronalennukset olisi pitänyt jättää myöntämättä? Oikein sai pinnistellä, että sai Vanhasen ja Kataisen sanoista selvää. kun yksi huusi päälle koko ajan. Tällaisissa keskusteluissa pitäisi olla toimittajat, jotka jakavat puheenvuoroja eivätkä anna kenenkään dominoida keskustelua hajalle. Urpi neuvottelutaidon kurssille!
- tv-katsoja
Vanhanen oli jotenkin poissaoleva. Välillä hänellä näytti olevan keskittymisvaikeuksia. Tuo Jokela-Kauhajoki tragedia osuus keskustelusta osui Vanhasta arkaan paikkaan ja hän joutui myöntämään, että Jokelan jälkeen olisi pitänyt tehdä jotain.
- hoh hoh hoh hooooooooo
hoh hoh hoh hoooooo, tuota hullua. Muut "oikeat" ihmiset näki toisin. Nauru ei lopu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1612810
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262460Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?532364- 1352220
- 631905
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2481734- 311391
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201329Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi311222Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161215