Rehn oli iltapäivällä Ylistaron kirkossa sanomalehti Pohjalaisen virsilauluilassa puhujana. Piti käydä kuuntelemassa mitä asiaa komissaarilla on.
Aikaisemmin nämä Pohjalaisen järjästämät virsilauluillat ovat nostaneet koviakin tunteita varsinkin Keskustalaisten keskkuudesta. Siellä varsinkin alussa oli pääasiassa Kokoomuslaisia vaikuttajia puhumassa. Ilkka-lehdessä oltiin kovin huolestuneita kirkon tilasta kun sinne päästetään puhumaan politikkoja.
Vastaus tuli yleensä jykevänä veisuuna sitten varsinaisessa tilaisuudessa. Väkeä oli paljon ,iso kirkko lähes täynnä. Sinnehän mahtuu 2500 ihmistä keralla.
Nyt ei protesteja ole kuultu, olisiko syynä juhlapuhuja. Niin luulisin.
Rehn piti hyvän puheen. Hän puhui siitä minkälaista on olla Suomalaisena EU:ssa ja toisaalta toisinpäin Suomessa Eurooppalaisena. Rehn kiinitti huomiota siihen, että jos Euroopalla menee hyvin niin Suomellakin menee hyvin. Näin on sekä taloudessa, että myös rauhankysymyksissä. Näinhän se on, Suomi kuuluu Eurooppaan ja liittyminen EU:hin oli ainoa oikea ratkaisu, puhuu Soini sitten mitä soopaa tahansa.
Talvisodan alkamisen vuosipäivä on nyt myös. Rehnin ajatus oli se, että toinen mailmansota alkoi Talvisodasta. Sen sodan uhrien määrä oli suuri. Käsityksensä tueksi hän mainitsi jonkin Englantilaisen tutkijan nimen. Hän piti myöskin Jatkosotaa Talvisodan jatkona, sitä ei muuten voi käsitellä. Hän toi esille joidenkin Suomalaisten toisenlaisen tulkinnan.
Kyllä komissaarilla näyttää asiat olevan hallussa, hyvä on ulosanti ja käsitykset oikeita.
Yhdentymiskomissaari Olli
8
245
Vastaukset
- paavo46
ollin tervepäisyyttä ole
kukaan kyseenalaistanutkaan. - oivahärkönen
Luonnollisesti toinen maailmansota alkoi Suomen kannalta Talvisodasta. Sehän oli olennainen osa Maailmansotaan johtavaa kehitystä. Eka maailanasodassa, Vapausodassa, Saksa auttoi meitä voittamaan vallankumouksen Venäjällä tehneiden kommunistien tukemat omat demarimme ja kommunistimme,joilla oli samanlaiset tavoitteet kuin aatekumppaneillaan Venäjällä.
Sitten Saksa olikin tukijamme maailmansotien välisen ajan, mutta möi meidät Venäjän etupiiriin, kun Stalin ja Hitler tekivät sopimuksen Euroopan jakamisesta. Talvisota oli vain tuon sopimuksen toimeenpanoa. SSamalla venäjä hyökkäsi Baltian maihin ja Itä-Puolaan. Saksa taas rynni Länsi-Eurooppaan.
Mutta tiedetään, että Saksa kehoitti Suomea tekemään pikaisen rauhan Talvisodasta ehdoista riippumatta ja samalla vihjasi Suomen herroille, Rydille, Tannerille ja Mannerheimille, että pian saatte kaiken takaisin korkojen kera. Niinpä päätettiinkin lähteä Natsi-Saksan kanssa hyökkäyssotaan Nevostoliitto avastaan.
Siinä sodassa jouduimme vielä tukalampaan asemaan N-liitton nähden kuin talvisodassa. Nuo kolme johtjaamme olivat tehneet väärän tilannearvion, kun luottivat Saksaan. Tosin Suomen kansa oli helppo vetää siihen sotaan, sillä olihan N-liitto kohdellut meitä kaltoin Talvisodassa. Mutta johtajat kantavat vastuun. Olisi pitänyt enemmän ajatella Saksan asemaa, maa, joka pari vuotta aikaisemmin pettänyt meidät luovuttamalla Venäjälle.- mvv
..mieltä, että Vapaussodan tapahtumat ovat suoraa jatkoa Talvisodalle. N-Liittoon oli paennut vallankumousmielisiä Suomalaisia jotka tekivät myyrätyötä isänmaataan kohtaan. N-Liiton johto oli myöskin nöyryytetty Suomessa, päätettiin saattaa loppuun se työ minkä silloiset Sosialidemokraatit olivat aikoinaan aloittaneet.
Tietysti pitää muistaa ,että tällä välin oli punaiset jakautuneet kahteen puolueesen, SDP:hen ja Kommunisteihin. - laukkaa taas
Ei Suomessa ollut kotimaisia kommunisteja Sisällissodan aikana. Suomalainen Kommunistinen Puolue perustettiin Moskovassa elokuussa 1918. Nimi muuttuiSuomen Kommunistiseksi Puolueeksi 1920.
Talvisodassa taas Neuvostoliiton tavoitteet eivät toteuneet, joten oli täysin selvää, että asiaan palataan. Länsimaiden apuun Neuvostoliiton asetovereina ei voitu luottaa, joten ainoa merkittävä apu oli mahdollisuus saada vain Saksasta. Ryti, Tanner ja Erkko merkittäviltä osiltaan pelastivat Suomen silloisessa pakkoraossa. - oivahärkönen
laukkaa taas kirjoitti:
Ei Suomessa ollut kotimaisia kommunisteja Sisällissodan aikana. Suomalainen Kommunistinen Puolue perustettiin Moskovassa elokuussa 1918. Nimi muuttuiSuomen Kommunistiseksi Puolueeksi 1920.
Talvisodassa taas Neuvostoliiton tavoitteet eivät toteuneet, joten oli täysin selvää, että asiaan palataan. Länsimaiden apuun Neuvostoliiton asetovereina ei voitu luottaa, joten ainoa merkittävä apu oli mahdollisuus saada vain Saksasta. Ryti, Tanner ja Erkko merkittäviltä osiltaan pelastivat Suomen silloisessa pakkoraossa.... alussa kommunisteja, bolzevikkejä olivat. Mutta heitäkin sanottiin marxilais-leninistisen kommunismin kannatajiksi. Jotta ei noilla käsitteillä kannata kiistellä. Meillä ei vielä sisällisodan alkaessa virallisti kommmunisteja. Mutta äkkiäpä sivat kokoon puolueen sodan loputtua.
Joka tapauksessa nuo Suomen herrat tekivät virhearvion, kun luottivat Saksaan. Olisi Suomella ollut erilainen kohtalo, jos sodassa emme olisi leimautuneet Saksan kumppaniksi. Ei länsivallat olisi antaneet Suomea kokonaan N-liiton armoilla. Länsivaltojen painostuksesta johtuenhan Suomea ei miehitetty kokonaan -44.
Mielikuvituksen pitääkin pohtia asioita toisiltakin kanteilta. Etpä taida pystyä virhettä osoittamaan ajatuksistani. Näköjään virkaheitto opistoinssi taas tekee omaa surutonta historian tulkintaansa.
Tosiasia on, että Talvisodan jälkeen Suomi oli täysin yksin ilman liittolaisia. Tuossa tilanteessa muka puolueettomuuden valitseminen olisi ollut todella typerää ja sen myötä olisimme joutuneet automaattisesti Neuvostoliiton osaksi. Ainoa vaihtoehto oli liittoutua toisen suurvallan kanssa ja se oli Saksa. Suomi ei allekirjoittanut mitään akselivaltojen liittosopimusta, mutta käytännössä Suomi liittoutui Saksan kanssa. Pohjois-Suomen puolustuksesta vastasi käytännössä Saksa. Siellä oli satoja tuhansia saksalaisia sotilaita parhaimmillaan.
Oiva olisi varmaan mielellään nähnyt, että Suomi olisi liittoutunut Neuvostoliiton kanssa. Niinhän sittemmin kävi kollaboraattori Urho Kaleva Kekkosen presidenttikaudella.
- Minä vaan
...ettei keskustan ns. "kenttä", joka kannattaa raivolla puoluesihteeri Korhosta, ollenkaan anna arvoa Olli Rehnin kaltaisille poliitikoilleen?
Olli Rehn nimittäin edustaa minun mielestäni juuri sellaisia asiallisia ja maltillisia keskustavoimia, joiden varassa keskusta voisi hyvin palata takaisin maan suurimman puolueen asemaan- Otsikossa hymiö
...
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7272286Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?502269- 1282215
- 1342147
- 541766
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2411643- 311361
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201309Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161195Kyllähän tämä vähän kirpaisee
Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah381147