... ennustamisella on monilla ennustajilla erilaiset tavoitteet:
- oppositio mustamaalaa tulevaisuuden, jotta saisi pikavoittoja vaaleissa. Sossuilla se ei ainakaan onnistunut viime vaaleissa.
- Rahamiehillä saattaa olla semmoinenkin tavoite, että peloittelemalla tulevaisuudella perusteita liioitellen, odotettavat pörssikurssien laskevan, jolloin niitä pääsevät ostamaan halvalla.
- Hallitus haluaa ylläpitää optimismia, ja näin jarruttaa tarpeetonta lamaa sekä myös puolustaa hallituksen toimia.
Talouden tulevan kehityksen ...
13
471
Vastaukset
- Minä vaan
Tilanne on yksinkertainen: lama tulee, jos suomalaisia tuotteita ei osteta ulkomailla eikä kotimaassa. Silloin putoaa työllistämismahdollisuuksilta pohja ja kaikkien veromuotojen tulot valtiolle pienenevät.
Hallitus on nyt tehnyt erittäin paljon sellaista, mitä ei kuusitoista vuotta sitten ymmärretty tehdä.
Nyt on annettu pankeille takuut, että pankit voivat rahoittaa yrityksiä yli sellaisten kassakriisien, jotka aiheutuvat kysynnän tilapäisestä vähenemisestä.
Nyt on alennettu palkkojen verotusta, jotta kotimarkkinoiden ostovoima lisääntyisi ilman, että hinnat nousevat. Palkansaajien ostovoima kasvaa ensi vuonna huimat 4%.
Nyt on käynnistetty runsaasti julkisia investointeja, että verovaroilla työllistettäisi ihmisiä mm. julkiseen rakentamiseen.
Koulutukseen ja tutkimukseen panostetaan lisää, korjausrakentamisen vähennysoikeutta yksityisen kansalaisen verotuksessa on korotettu.
Monet näistä toimista tehtiin jo ENNEN kuin USA:n rahoituskriisi puhkesi yleiseen tietoisuuteen.
Tämä hallitus on tehnyt kaiken oikein, mitä oppositio ei voi sulattaa. Siksi oppositio ratsstaa erittäin härsikllä populismilla paisutelklen median uutisia siitä, että opposition itsensä uudistaman yt-lain mukaan yritysten on pakko aloittaa lomautukset ja irtisanomisista neuvottelut kauan ennen kuin niitä todellisuudessa edes tarvitaan.
Tämä lama tulee, jos se tulee, Suomen ulkopuolelta ja syvenee, jos se syvenee, pelkästään opposition lietsoman lamahysterian vuoksi.
SDP on menettänyt loputkin asiallisesta uskottavuudestaan ja vastuullisuudestaan. Tämä merkitsee, että SDP:stä ei tule hallituspuoluetta, ellei se ryhdy asialliseen politiikkaan nykyisen räksyttämisensä sijaan.
Kokoomus johtaa hallitusta 2011 vaalien jälkeen. Punamultaa ei tule koskaan, ellei SDP muut linjaansa vastuullisemmaksi ja asiallisemmaksi.
Markkinoiden ehdoilla toimivassa globaalissa taloudessa hallituksiin ei oteta vastuuttomia populisteja. Tämä on SDP:n hyvä painaa mieleens.- enpä tiennytkään
Paljonko inflaatiovauhti on ollut Suomessa tänä vuonna? Entä ovatko mitkään maksut nousseet kuluvana vuonna? On ruuan hinta pysynyt yhtä edullisena kuin viime vuonna? Minä vuonna Taxel poltti sotilaspassinsa?
- Minä vaan
enpä tiennytkään kirjoitti:
Paljonko inflaatiovauhti on ollut Suomessa tänä vuonna? Entä ovatko mitkään maksut nousseet kuluvana vuonna? On ruuan hinta pysynyt yhtä edullisena kuin viime vuonna? Minä vuonna Taxel poltti sotilaspassinsa?
Sulle jo vastattiin alempana...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000040112890
...joten lue sieltä. - OIVALLISTA!
Alussa puhut aivan asiaa, mutta sitten mitätöit uskottavuutesi siinäkin ryhtymällä puhumaan lööperi-propagandaa.
"Tämä lama syvenee, jos se syvenee, pelkästään opposition lietsoman lamahysterian vuoksi."
Mitä tuollainen on muuta kuin puhdasta paskaa. Et taatusti usko siihen itsekään, et sinä niin tyhmä ole.
"SDP on menettänyt loputkin asiallisesta uskottavuudestaan ja vastuullisuudestaan. Tämä merkitsee, että SDP:stä ei tule hallituspuoluetta, ellei se ryhdy asialliseen politiikkaan nykyisen räksyttämisensä sijaan."
Onko sinulla ihan oikeasti niin lyhyt muisti, ette muista kepun puheita Lipposen hallitusten aikana tai kokoomuksen puheita Vanhasen ykkösen aikana? Nykyisen opposition käyttäytyminen on asiallista niihin verrattuna. Itse asiassa senkin tiedät, sillä et sinä niin huonomuistinenkaan ole.
"Kokoomus johtaa hallitusta 2011 vaalien jälkeen."
Ennustuksesi on yhtä OIVALLINEN kuin Oivan puheet siitä, että ei tule lamaa eikä edes taantumaa.
"Punamultaa ei tule koskaan"
Ei koskaan pidä sanoa ei koskaan. Mutta seuraavaa ek.kautta ajatellen saatat olla oikeassakin. Ehkä tulee sinipuna sdp:n joholla. - Minä vaan
OIVALLISTA! kirjoitti:
Alussa puhut aivan asiaa, mutta sitten mitätöit uskottavuutesi siinäkin ryhtymällä puhumaan lööperi-propagandaa.
"Tämä lama syvenee, jos se syvenee, pelkästään opposition lietsoman lamahysterian vuoksi."
Mitä tuollainen on muuta kuin puhdasta paskaa. Et taatusti usko siihen itsekään, et sinä niin tyhmä ole.
"SDP on menettänyt loputkin asiallisesta uskottavuudestaan ja vastuullisuudestaan. Tämä merkitsee, että SDP:stä ei tule hallituspuoluetta, ellei se ryhdy asialliseen politiikkaan nykyisen räksyttämisensä sijaan."
Onko sinulla ihan oikeasti niin lyhyt muisti, ette muista kepun puheita Lipposen hallitusten aikana tai kokoomuksen puheita Vanhasen ykkösen aikana? Nykyisen opposition käyttäytyminen on asiallista niihin verrattuna. Itse asiassa senkin tiedät, sillä et sinä niin huonomuistinenkaan ole.
"Kokoomus johtaa hallitusta 2011 vaalien jälkeen."
Ennustuksesi on yhtä OIVALLINEN kuin Oivan puheet siitä, että ei tule lamaa eikä edes taantumaa.
"Punamultaa ei tule koskaan"
Ei koskaan pidä sanoa ei koskaan. Mutta seuraavaa ek.kautta ajatellen saatat olla oikeassakin. Ehkä tulee sinipuna sdp:n joholla.Ellei SDP:llä ole politiikassa muut annettavaa, kuin eduskunnan kyselytunnilla siunailla iltapöäivälehtien lööppien otsikoita yt-neuvottelujen lomautusuhkista, niin kai minä sitä saan pitää sen verran vastuuttomana populistina, etten pidä tuollaista sdp:tä hallitukseen kelpaavana puoluena.
Kokoomuksen kasvu on ollut sen verran vakuuttavan tasaista, että se jatkaa kasvuaan näillä asetelmilla ihan varmasti vuoteen 2011 ja eduskuntavaaleihin saakka, ellei sdp muutu asiallisemmaksi ja vastuullisemmaksi.
Jos muutos tapahtuu, niin asiat ovat hyvin. Kyllä maa tarvitsee vastuullisen sdp:n, mutta ei sellaista räksyttäjää, mikä sdp on ollut Lipposen jälkeen.
Voi sinipuna toisaalta syntyä siitäkin syystä, että kepu hajoaa ja korhoslaiset maalaisliiton siltarumpupopulistit saavat puolueessa vallan. Ei kokoomukselle silloin juuri muuta mahdollisuutta jää, kuin ottaa sdp hallitukseen.
Huono tilanne sekin olisi, sillä politiikassa tarvitaan nykyään halua ja kykyä kantaa vastuu asioista hieman pidemmälle kuin seuraavaan Taloustutkimuksen kannatusgalluppiin saakka.
- Taxell ei
Eilisessä aamu-tv:ssa Chritoffer Taxell sanoi, että olemme nyt huonommassa tilanteessa kuin 1990-luvun alussa, ja lamasta tulee vaikeampi.
Miksi Taxel puhuu noin, vaikka se edellinen lama sattui hänen ministeriaikaansa? Luulisi, että silloista hallitusta puolustellakseen hän nyt sanoisi, että silloin oli pahempi tilanne, ja siksi mentiin niin syvälle. Niin kepulainen sanoisi. Mutta Taxell ei ole kepulainen, vaan siis rehellinen.
Mutta ei kai Taxell sittenkään sinunveroinen asiantuntija ole. Hän on ollut vain ministerinä yhtäjaksoisesti 4 037 päivää, eli 11 vuotta (opetusministerinä Holkerin hallituksessa 30.4.1987–13.6.1990, oikeusministerinä Koiviston II hallituksessa, Sorsan III hallituksessa ja Sorsan IV hallituksessa (26.5.1979–30.4.1987).
Kansanedustajana hän toimi 16 vuotta (1975-91), Rkp:n puheenjohtajana 1085-91, Partek Oy:n toimitusjohtajana 1990-2002, EVA:n puheenjohtajana 2005-2006 ja vuodesta 2007 alkaen Åbo Akademin kanslerina.
Mutta mitä tuo on sen rinnalla, kun sinä olet toiminut parikymmentä vuotta neuvostokaupassa ja ollut koko ikäsi kepulainen; noita paremmin talouspolitiikkaankaanm pätevöittäviä tekijöitä ei ole.
Siksipä on lohdullista, että sinuun uskoen olemme varmat, että mitään lamaa ei tule, ei edes kunnon taantumaa. Näinhän olet vakuuttanut:
----------------------
Suomen talous niin vahva ...
Kirjoittanut: oivahärkönen 13.7.2008 klo 22.03
... tällä erää, että tuleva kansainvälinen taantuma ei paljonkaan meitä koske.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000036515091#22000000036515091
-
Tuleva lama ei pahasti vavistele ...
Kirjoittanut: oivahärkönen 4.7.2008 klo 13.24
... Suomea. Hallitus on tehnyt viisaalla politiikallaan taloudemme vahvaksi, valtiontalouskin on kunnossa ja olemme paremmin varautuneet kansainväliseen suhdannetaantumaan.
Viimeksi oli toisin, kun maan syöksyi vuosisadan lamaan Holkerin sinipunahallituksen aikana -79 ... 81.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000036312648#22000000036312648
-
On se teillä sossuille kiusallinen ...
Kirjoittanut: oivahärkönen 30.7.2008 klo 09.38
... tilanne, kun taantuma ei näytä tavoittavankaan kunnolla Suomea.
Viiimeinen lamahan oli Holkerin punamustan ja Koiviston aiheuttama.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000036872915#22000000036872915
-
>> hallitus on hoitanut Suomen talouteen sellaiseen kuntoon, että lama ei meitä kaada -90-luvun laman malliin.- ennustamaan.
Kepu-uskossaan voi tosi asiat kieltää kevyesti. Toivottavasti kepulaisilla ei ole oivan kaltaisia talousmiehiä enempää, muuten meille voi käydä ohraisesti.
- Hyvin hoidettu.
.... miksi nykyinen talous-lama on Suomen kannalta pahempi, kuin-90 luvulla koettu.Se on pahempi siitä syystä, että se on mailmanlaajuinen, toisin kuin -90 luvulla. TAXell korosti myöskin, että Suomen valmiudet kohdata lama ovat parhaimmat maailmassa ja siitä kiitos molemmille Matti Vanhasen hallituksille.Siis asioita on hoitettu mallikelpoisesti, mutta pahalta näyttää, kun vienti ei vedä mihinkään ilmansuuntaan.
Esittämäsi sitaatit Härkösen kirjoituksista syyskuulta olivat vähemmän optimistisia, kuin talouden asiantuntijat tuolloin esittivät. Puoluesihteeri KOrhonen sanoi parikuukautta sitten mihin talouden suhteen ollaan menossa ja sai Kataisen haukut niskaansa ja joutui sinipuna mediassa sylkykupiksi.Totuuden puhujalle ei löytynyt "yösijaa". - Kysyn vaan
Globaali tilanne, finanssikriisi ja lama muualla maailmassa on todella paljon pahempi kuin 90-luvun alussa.
Suomen tilanne sen sijaan on parempi, ellet satu tietämään, niin et varmaan mitään mistään tajuakaan.
- J. Leinonen
Se taantuma (sanotaan näin, on nätimpi sana kuin lama) on jo ihan totta monella alalla.
Hyvä tuttavani kertoi että konapajateollisuus yksii sekä pajojen että koneiden toimittajien puolella (lomautukset käynnissä). Toinen tuttavani (rakennusinsinööri muuten) kertoi että työs vähenevät koko ajan (varsinkin omakotitalojen osalta) ja vaikka autokaupan kuulumisia näimme muutama päivä sitten telkkarin uutisista.
Eli eiköhän nyt jo olisi aika kääriä hihat ja miettiä miten lamasta selvitään eikä sitä miten se vältetään? Pahoin vaan pelkään asia menee ihan persiilleen kun sillä polikoidaan sekä hallituksessa että oppositiossa. Toivon että olen väärässä, alkaa nimittäin kohta näkymään omassakin tilinauhassa... Sovitaanko niin, että virkaheitto opistoinssi jättää kansantalouden analyysit niille, jotka kansantaloudesta jotain ymmärtävät.
Jälleen kerran näissä raapustetuissa riveissä ole järjen hiventäkään.
Totuushan on se, että KEPU ja Vanhanen ovat epäonnistuneet totaalisesti valtiontalouden hoidossa. On käymässä aivan samoin kuin Esko Tuhoahon hallituksen aikana. Työttömyys on lähtenyt hallitsemattomaan kasvuun, valtio velkaantuu vauhdilla jne.
Edellisen KEPUpääministerin aikana tarvittiin jopa yrittäjien kriisiryhmiä, sillä niin ahtaalle Esko Tuhoaho mm. yrittäjät ajoi.- surkimusten surkimus
hullu Känän-päskä on hiljaa.
- kohdallaan
Sinulla taitaa olla niitä KOKnitiivisiä tietoja?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7272316Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?502269- 1302255
- 1352160
- 551782
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2411643- 311371
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201309Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161205Kyllähän tämä vähän kirpaisee
Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah381147