Mikä on elämän tärkein asia.
Onko se ystävä.
Mikä on elämän tärkein asia?
16
463
Vastaukset
Elämän tärkein asia on että saa olla hengissä.
Ystävä taitaisi olla extraa.
- viivatiina
ensin sit terveys.
- alima
ehdottomasti päinvastoin.
Jos ei terveyttä ole, eikä jaksa edes itsestään huolehtia, niin ei jaksa välittää myös perheestään.
Tämän olen henk.koht kokenut. Kun itse olin todella sairas, niin aivan sama oliko perhettä tai ei.
Ainut oli mieheni siinä mielessä, että hän jaksoi minusta huolehtia ja kuskata lääkäreihin ym hoitoihin.
Koin itseni vain rasitteeksi koko perheelle.
Lapsenlapsikaan ei jaksanut innostaa.
Sairaus voi viedä elämän halun ja sen myötä menee merkitys kaikkeen, myös perheeseen.
Eli ehdottomasti terveydestä kaikki lähtee ja omasta jaksamisesta.
Kauhistuttaa todella, et jos sairastuis niin, että joutuis olemaan toisten armoilla ja joutuisi odottamaan et pääsis pois toisia rasittamasta.
Sellainen on mun kauhuskenaario tulevaisuudesta.
- Pirre*
ja terveys.
- k/k
se et elämäst ei jäärä eläkkeelle,se on rämmittävä loppuun asti sovussa ittensä kanssa.
- Meriläinen
ei ole kenraaliharjoituksia.
Eikä voi ottaa uusintaa.
- helisevä
Elämässä tärkeintä on olla sovussa ittensä kaa,
sillä siitä se kaikki lähtee.- Hertta2009
Ja olla onnellinen itsestään ja elämästään:)
Sitä kautta voi myös rakastaa toisia!
- ei ole yhtä
yksittäistä asiaa, joka olisi tärkein, vaan kokonaisuus on se, mikä tekee siitä täydellisen ja muistorikkaan.
- tänäänkin pystyin
jallittamaan kuoleman.
- tietäisin, olisin
neroista neroin.
...Tasapainoinen seesteinen elämä...
Ilman lääkitystä*hymy*=)
Terve kun saa olla,aika tärkee pointti,
ystävilla tai ilman niitä=)- turha mikä turha
Olisi paljon mielekkäämpää elää eläimen lailla, ei mitään pakkoelämistä. Jos olisi heikko, niin ei olisi elämisenmahdollisuutta. Ihminen joutuu pakosta elämään puutteineen, kun on annettu inhimillisyys ja ajattelevat aivot.
- ent.tehtaantyttö
t.friidu
- pala palalta
Viisastua päivä päivältä ja toimia kulloisenkin viisautensa mukaisesti. Siitä onni, ilo ja tasapaino. Viisaudella ei ole mitään tekemistä älyn kanssa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271528Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391389Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121335Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391291Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681245- 12978
- 7921
- 20919
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7861- 71796