Kepu alennustilassa

Jäbä

Kepun alennustila alkoi viimeistään Matti Vanhasen tulosta puolueen puheenjohtajaksi. Nahjusmainen Vanhanen ei ole missään vaiheessa saanut otetta puolueesta ja hänen suosionsa onkin täysin alamaissa samaan tapaan kuin kepun suosio puolueenakin.

Epätoivoiset sohaisut sinne sun tänne eivät lisää luottamusta Vanhaseen eikä Kepuun. Surkuhupaista on, että Vanhanen väittää keksineensä tämän eläkefiaskon Rukan lumilla. Sehän on vain alennustilassa olevan puolueen alennustilassa olevan johtajan epätoivonen tavoite päästä otsikoihin.

Päähallituspuolue Kokoomus on toiminut koko ajan fiksummin. Ei ole ihme, että Kokoomus on jo pitkään ollut ylivoimaisesti suosituin puolue. Jyrki Katainen on taitava puoluejohtaja ja hän on onnistunut ministerinäkin vähintään kohtuullisesti. Kepun kannatus sen sijaan on jo pitkään ollut syöksylaskussa.

Veikkaan, että tämä hallitus joutuu eroamaan ennen tämän vuoden juhannusta. Seuraavassa hallituksessa ei ole enään kepulle paikkaa. Seuraava hallitus muodostetaan Kokoomuksen ja demareiden varaan. Pääministeriksi nousee Katainen. Demareista tulevan valtiovarainministerin nimi ei ole vielä tiedossa. Tuskin se kuitenkaan Urpilainen on, vaikka Urpilainen on pikkuhiljaa saamassa otteen oppositiojohtajan roolista.

6

112

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Citykepu

      onkin kokoomus, joka ei hallitukseen mahdu?

    • taisi mennä

      Valitettavasti asia on nyt niin, että sinipuna tulee vasta sitten, kun demarit lopettavat tarpeettoman vastakkainasettelun lietsomisen ja tunnustavat, että me kaikki olemme samaa suomalaista työväkeä.

      -Jäbä

    • oivahärkönen

      ... esitystä eläkeiän korottamisesta, joka hänelle avautui Rukan lumilla.

      Se osoittaa pääministerin johtajuutta, jota vastustamaan Katainenkaan ei ilmeisesti edes havahtunut. Eläkeiän nosto on tehtävä. Kun eläkelakeja 60-luvulla säädettiin, oli keski-ikä 73, nyt se on 80. Jokainen huomaa eläkekustannusten nousseen kymmeniä prosenttejä. Nyt on aika korottaa eläkeikää. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö terveytensä menettäneet pääse entiseen tapaan eläkkeelle.

      • asia ookoo

        Vanhanen on oikeasssa ja kokoomus yksimielisesti Vanhasen tukena. Avaaja on sama luuseri, joka kirjoittelee myös sinun nimissäsi.

        -Jäbä


      • Virkaheitolla opistoinssillä on taas kerran pallo pahasti kateissa.

        Virkaheitto opistoinssi kirjoittaa: "Kun eläkelakeja 60-luvulla säädettiin, oli keski-ikä 73, nyt se on 80.". Virkaheiton opistoinssin mielestä suomalaisten keski-ikä on siis 80.

        Mitähän ihmeen litkua virkaheitto opistoinssi on taas juonut.

        Teollisuudessa opistoinssejä kutsutaan "paskainsseiksi". Näin ne erotetaan insinöörikunnan parhaista eli diplomi-insinööreistä.


    • näkyy olevan

      joku seonnut.
      Yhdessä kirjoituksessaan yhtä ja toisessa toista mieltä samasta asiasta.
      Kapin, hietasen, erneston ja mpp:n kanssa samanlaisia paskureita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      727
      2316
    2. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      50
      2269
    3. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      130
      2255
    4. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      135
      2160
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      55
      1782
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      241
      1643
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1371
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      20
      1309
    9. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      16
      1205
    10. Kyllähän tämä vähän kirpaisee

      Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah
      Ikävä
      38
      1147
    Aihe