Loistava kolumni Mauri Pekkarisesta

Santeri_Alkio

Kalle Isokallio on kirjoittanut hyvän kolumnin Iltalehteen ministeri Mauri Pekkarisen toilauksista:

"YHDEN SUHDE KOLMEEN

Ministeri Pekkarinen on yksi Suomen taitavimmista poliitikoista. Kunhan poliitikkona toimiminen määritellään ammatiksi, jossa tavoitteena on vain ja yksinomaan ajaa oman taustaryhmänsä etuja.

Se, että Pekkarinen pystyy huolehtimaan muita paremmin taustaryhmänsä eduista verovaroin, ei tee Pekkarisesta huonoa poliitikkoa, mutta tekee huonoja niistä poliitikoista, jotka eivät saa Pekkarista aisoihin.

Isänmaan kannalta Pekkarinen ei välttämättä ole hyvä poliitikko.

Ministerin viime viikolla esittämä ajatus siitä, että säädettäisiin uusi laki, joka määrittelee biopolttoaineen osuuden Suomessa kaksinkertaiseksi siihen verrattuna, mitä EU:ssa on päätetty, ei perustu ympäristönsuojeluun, ei kestävään kehitykseen eikä taloudellisiin tosiasioihin. Sillä ehdotuksella hän yrittää vain ylläpitää kannattajakuntansa metsäomaisuuden arvoa maksattamalla muilla ylihintaisen polttoaineen.

Populistinen veto ministeriltä oli sekin, että hän esitti perusteluinaan sen, että Suomessa voidaan tuottaa biopolttoainetta viljelyskelvottomilla alueilla eli metsissä. Se ei tee biopolttoaineesta yhtään sen kannattavampaa - ei taloudellisesti eikä moraalisesti - ettei Suomessa biopolttoainetta tuoteta syömäkelpoisesta biomassasta.

Yksinkertainen totuus, jota ei edes ministeri varmaan kiellä, on se, että biopolttoaine on auringon tuottamaa energiaa. Biomassan kasvamiseen tarvitaan aurinkoa, vettä ja lehtivihreää. Suomalaisessa metsässä on saman verran vettä ja lehtivihreää kuin muuallakin, mutta eteläisimpiin metsiin verrattuna meillä on aurinkoa huomattavasti vähemmän. Siksi biomassan tuotanto on Suomessa hitaampaa kuin lähempänä päiväntasaajaa.

Vaikka oletettaisiin, että suomalaisessa mäntytukista saisi puristetuksi saman verran öljyä kuin eukalyptustukista, niin suomalaisesta tukista tehty öljy on kalliimpaa. Näin siksi, että siellä missä eukalyptus kasvaa on auringonvaloa kolme kertaa enemmän.

Sen johdosta sinä aikana, kun yksi suomalainen tukki ehtii kasvaa puristuskokoon, ehditään etelän tukkeja kaataa kolmeen kertaan. Jotta kotimaisella tukilla olisi kilpailukykyä niissä puristustalkoissa, sen pitäisi sisältää kolminkertainen määrä öljyä. Jota siinä ei ole.

Kun maamme on harvaan asuttu ja Pekkarinen haluaa sen sellaisena pitää, minua ihmetyttää se, että hän haluaa nostaa keinotekoisesti kuljetusten ja lämmityksen hintaa. Vai onko jatkosuunnitelmissa lisätä kuljetusten ja lämmityksen verotukea harvaan asutuille alueille?

Silloinhan ympyrä sulkeutuisi, metsäomaisuuden arvo säilyisi, metsänomistajat saisivat verorahoin tukea energian käytölleen ja maksumiehinä olisivat kahteen kertaan muiden puolueiden äänestäjät.

Kuten sanoin, Pekkarinen on maamme paras edunvalvoja eli poliitikko.

Jään odottamaan, kuinka pian hän kehtaa esittää haja-asutusalueille tukea energiahankintoihin."

KALLE ISOKALLIO, ILTALEHTI 29.6.2009

49

582

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oivahärkönen

      ... kepukaunainen kirjoittaja. Hän on sairaalloisen vamman saanut kepusta sieluunsa. Ei osaa muusta kirjoittaakaan kuin kepusta pahaa.

      Missä eukalyptus kasvaa ei ole kolme kertaa enemmän aurinkoa. Meillä on pitkä valoisa kesä. Isotalon ajattelullahan ei mitään puuta kannattaisi täällä viljellä, vaan kaikki etelässä. Kuitenkin Suomi on metsätalouden johtavia maita.

      Biopolttoaineen kustannuksista on vain pieni osa kasvin kasvukustannuksia. Pääosa on vilelyä, korjuuta, kuljetusta, valmistusta, taas kuljetusta ja kauppaa. Taitaisi kasvukustannusten ero nopeasti huvet eukalyptus polttoaineen kuletukseen tänne Suomeen.

      • asiaa. Kasvunopeudet

        on eucalyptus istutuksilla peräti 40 m3/ha/v...

        http://www.metla.fi/aikakauskirja/full/ff00/ff003474.pdf

        Suomessa keskimääräinen (Metla) kasvunopeus on (istutuksilla) vaivaiset 6 m3/ha/v..

        Eli ero on seitsemän kertainen. Lisäksi eukalyptyksen kasvua pystyvät vielä lisäämään 40% entisestään.

        Vaikka kuinka kuljet absoluuttiset kepulasit silmillä, niin pysytäänkö sentään edes vähän totuudessa. Sinähän alat vaikuttamaan Anneli Jäätteenmäeltä tai Matti Vanhaselta totuuden vääristelemissä..

      • Oiva-ressukka: Se nimi on Kalle Isokallio ei Isotalo.

        Virkeheitoilla opistoinssi Oivalla näyttää muutenkin olevan vajavainen ymmärrys puun kasvuvauhdista ja kasvuolosuhteista.

        Lueppa Oiva nyt vielä kerran tämä DIPLOMI-INSINÖÖRI Isokallion kirjoitus ja ota opiksesi.

      • pitäisi...
        asiaa. Kasvunopeudet kirjoitti:

        on eucalyptus istutuksilla peräti 40 m3/ha/v...

        http://www.metla.fi/aikakauskirja/full/ff00/ff003474.pdf

        Suomessa keskimääräinen (Metla) kasvunopeus on (istutuksilla) vaivaiset 6 m3/ha/v..

        Eli ero on seitsemän kertainen. Lisäksi eukalyptyksen kasvua pystyvät vielä lisäämään 40% entisestään.

        Vaikka kuinka kuljet absoluuttiset kepulasit silmillä, niin pysytäänkö sentään edes vähän totuudessa. Sinähän alat vaikuttamaan Anneli Jäätteenmäeltä tai Matti Vanhaselta totuuden vääristelemissä..

        metsän antaa lahota pystyyn ja roudata tänne prasilialaista eucalyptuspuuta, että ei vain maalaiset saisi työtä ja toimeentuloa?

      • puun...
        Känä kirjoitti:

        Oiva-ressukka: Se nimi on Kalle Isokallio ei Isotalo.

        Virkeheitoilla opistoinssi Oivalla näyttää muutenkin olevan vajavainen ymmärrys puun kasvuvauhdista ja kasvuolosuhteista.

        Lueppa Oiva nyt vielä kerran tämä DIPLOMI-INSINÖÖRI Isokallion kirjoitus ja ota opiksesi.

        kasvuvauhti siihen energiatuotantokysymykseen kuuluu?

      • Puuhaa ja pullateetä
        Känä kirjoitti:

        Oiva-ressukka: Se nimi on Kalle Isokallio ei Isotalo.

        Virkeheitoilla opistoinssi Oivalla näyttää muutenkin olevan vajavainen ymmärrys puun kasvuvauhdista ja kasvuolosuhteista.

        Lueppa Oiva nyt vielä kerran tämä DIPLOMI-INSINÖÖRI Isokallion kirjoitus ja ota opiksesi.

        Diplomi-liite insinöörin tai ekonomin edessä ei tee ihmisestä kaikkien asioiden asiantuntijaa. Hyvän puhujan ja nettitiedon kopioijan ehkä, mutta ei jokapaikan ammattilaista. Onhan se jo nähty Lenitankin kohdalla :)

      • -Jäbä

        Kyllä Isokalliokin saa Pekkarista haukkua ilman kepukaunaa, jos Pekkarinen on niin hölmö, että vaatii puusta keitettäväksi tikkuviinaa autojen bensan jatkeeksi, vaikka tikkuviinan keittoon kuluu enemmän energiaa, mitä se auton tankissa tuottaa.

        Jos Pekkarinen on kuin hölmöläinen, että leikkaa peiton toista päätä jatkaakseen toista, ja vielä valtion tukiaisilla avustettuna, niin ei sen kritisoimiseen kaunaa tarvita.

        -Jäbä

      • Känä kirjoitti:

        Oiva-ressukka: Se nimi on Kalle Isokallio ei Isotalo.

        Virkeheitoilla opistoinssi Oivalla näyttää muutenkin olevan vajavainen ymmärrys puun kasvuvauhdista ja kasvuolosuhteista.

        Lueppa Oiva nyt vielä kerran tämä DIPLOMI-INSINÖÖRI Isokallion kirjoitus ja ota opiksesi.

        Isopääkallio, tuo luusereitten kuningas, josta ei ollut työelämässä mihinkään, on tosiaankin neuroottinen kepun suhteen. Täysi tollisko. Sinun punikkisianporsaan, kapon ja erneston veikkainen punikkiluuseri.

      • Abogado

        Brasilian eucalyptusviljelmillä 50 m3/ha/vuosi on normaalia. Joillain istutusalueilla on saatu paljon suurempiakin tuotoksia. Puhutaan jopa 100 m3ha/vuosi kasvuista.

      • boldor
        Inventine kirjoitti:

        Isopääkallio, tuo luusereitten kuningas, josta ei ollut työelämässä mihinkään, on tosiaankin neuroottinen kepun suhteen. Täysi tollisko. Sinun punikkisianporsaan, kapon ja erneston veikkainen punikkiluuseri.

        sun kirjoitus Isokalliosta täyttää herjauksen tunnusmerkit.Tälläisistä kirjoituksista täytyy tehdä ilmoitus.Poliisi kolkuttaa pian ovellasi.Pysy pois keskustelupalstoilta.

      • tarvitse vakavampaa
        boldor kirjoitti:

        sun kirjoitus Isokalliosta täyttää herjauksen tunnusmerkit.Tälläisistä kirjoituksista täytyy tehdä ilmoitus.Poliisi kolkuttaa pian ovellasi.Pysy pois keskustelupalstoilta.

        toimintaa. Tässä hän kertoo itse elämästään ja selittää varmaan monelle, minkälaisesta luuserista on kysymys. Tämä on todella hänen itsesä kirjoittama juttu:

        Hauska rahapeli kesällä.
        Kirjoittanut: Sonnimies 3.12.2008 klo 09.16

        Nuorna miesnä pelasin tätä paljonkin. Miehiä sai osallistua peliin vaikka kuinka monta. Laitettiin sovittu rahasumma yhteiseen pottiin ja käytiin selinmakuuseen.

        Se, kenen nokanpäähän ensiksi istui kärpänen sai koko potin. Sitten aloimme ihmettelemään, kun yksi pukiasentaja keräsi melkein poikkeuksetta potin. Aloin seuraamaan oliko sillä jotain vippaskonsteja mielessä ja olihan sillä.

        Miekkonen kaivoi takasilmäänsä sormellaan ja pyhkäisi sillä nokanpäätään, ottiko peräti "hiertimen"? Hetihän semmoiseen nokkaan kärpänen lehahti.

        Hoh, hoh hoooooo,kun tuli mukavia muistoja mieleen, tuonkin pelin myötä.

      • Osmium67

        Ensinnkin meillä on pitkä talvi juuri sen vuoksi, että aurinko paistaa niin vähän. Jos me eläisimmekkin lähempänä päiväntasaajaa paistaisi aurinko enemmän ja siitä tulisi energiaa ja lumi ei pysyisi maassa vaan sulaisi.

        Puusta, viljasta ja turpeesta polttoainetta valmistettaessa, siinä kuluu enemmän energiaa , kun saadaan.
        Silloin sanotaan, että sen energietase on negatiivinen.
        Samoin myös päästöt ovat suutemmat kuin öljyperäisiä polttoaineita käytettäessä.

      • dieseliä...
        Osmium67 kirjoitti:

        sillä vanhalla saksalaisten keksimällä menetelmällä niin mitä sillä on väliä mitä se maksaa, kun kaikki raha pysyy kotimaassa?

      • valtavaa palkkaa;-))
        dieseliä... kirjoitti:

        sillä vanhalla saksalaisten keksimällä menetelmällä niin mitä sillä on väliä mitä se maksaa, kun kaikki raha pysyy kotimaassa?

        Huomaat äkkiä, että sillä on todella väliä, mitä energia maksaa;-)) Oiva Härkönen esitti aikoinaan, että maataloustukia voitaisiin nostaa pilviin, koska se raha kiertäisi taloudessamme ja olisi hyödyksi kaikille;-))) Tuota on vaikea enää alittaa. Mutta kokeile yksityistaloudessasi, niin äkkiä huomaat ehdotuksesi typeryyden..
        Me joudumme kaikesta huolimatta käymään kauppaa rajojemme yli..

      • hankkinut...
        valtavaa palkkaa;-)) kirjoitti:

        tarvittavan polttopuun aina omasta metsästäni. En ole koskaan tullut laskeneeksi mitä se olisi tullut maksamaan jollakin tuontienergialla.

        Mutta se raha olisi sitten tienattava jostakin muualta ja annettava sitten ulkolaisen energian tuottajalle.

      • liikaa...
        valtavaa palkkaa;-)) kirjoitti:

        Huomaat äkkiä, että sillä on todella väliä, mitä energia maksaa;-)) Oiva Härkönen esitti aikoinaan, että maataloustukia voitaisiin nostaa pilviin, koska se raha kiertäisi taloudessamme ja olisi hyödyksi kaikille;-))) Tuota on vaikea enää alittaa. Mutta kokeile yksityistaloudessasi, niin äkkiä huomaat ehdotuksesi typeryyden..
        Me joudumme kaikesta huolimatta käymään kauppaa rajojemme yli..

        se 20 sentin (kuutiolta) kantohinta, joka on liian korkea?

      • matti mielikäinen
        Inventine kirjoitti:

        Isopääkallio, tuo luusereitten kuningas, josta ei ollut työelämässä mihinkään, on tosiaankin neuroottinen kepun suhteen. Täysi tollisko. Sinun punikkisianporsaan, kapon ja erneston veikkainen punikkiluuseri.

        ihmeen vamma sinulla on.

        näet vain punaista kaikkialla,

        äitisi housut lienee siis alus

        olleet sellaiset punaiset.

        ryhdistäydy ja kiiruhda

        suviseuroihin hyvä mies.

      • matti mielikäinen
        -Jäbä kirjoitti:

        Kyllä Isokalliokin saa Pekkarista haukkua ilman kepukaunaa, jos Pekkarinen on niin hölmö, että vaatii puusta keitettäväksi tikkuviinaa autojen bensan jatkeeksi, vaikka tikkuviinan keittoon kuluu enemmän energiaa, mitä se auton tankissa tuottaa.

        Jos Pekkarinen on kuin hölmöläinen, että leikkaa peiton toista päätä jatkaakseen toista, ja vielä valtion tukiaisilla avustettuna, niin ei sen kritisoimiseen kaunaa tarvita.

        -Jäbä

        eihän mauria parempaa venkoilijaa ole olemassakaan.

        en nyt puutu ulkoiseen habitukseen mutta totean

        että' kun näen maurin niin alkaa naurattaa ja

        kun mauri alkaa perustella pelkään että

        otsani naurulta repeää.on siinä epeli

        toivottavast arkaadian mäen sirkus ei

        ensi vaaleissa menetä vanhinta pelleään.

        koska ei sinne pääse kepusta kuin

        kourallinen pellejä kyllä ovat niin

        ryssineet kaiken mihin ryhtyvät.

        olisko liliuksella hommia maurille.

      • matti mielikäinen
        dieseliä... kirjoitti:

        sillä vanhalla saksalaisten keksimällä menetelmällä niin mitä sillä on väliä mitä se maksaa, kun kaikki raha pysyy kotimaassa?

        aatun innssithän jo sollä ajattivat sotakonetta kohti

        stalingratia.

        minksi valmista hiommaa ei panna pyörimään

        olisko ollila lopannut mauria.

    • houraa?...

      Eihän sitä biomassa suomessakaan MÄNTYTUKISTA ryhdytä puristamaan.

      Kaupunkilais metsänomistajien hoitamattomat risukot saataisiin hyötykäyttöön.

      Isokullion olemattomista munista ei voi puristaa muuta kuin kusta!

      • kokoomuksen tyyliä

        Tämä on kokoomuksen tyyliä. Samassa hallituksessa istutaan ja samalla käytetään omaa mediaa keskustan selkään puukottamiseen. Pekkarinen on urhea mies, kun uskaltaa pitää maakuntien puolta, mutta sehän ei näille helsinkiläisille sovi. Jatka vain yrittämistä, Pekkarinen.

      • pidä mitään
        kokoomuksen tyyliä kirjoitti:

        maakuntien puolta. Eikä Kepu. Nähtiinhän se Kemijärvikiistassa. Pekkarisen heitti Kemijärvellä eräs poliisi päälleen hankeen pystyyn. Ihan vain muistutukseksi makuntien olemassaolosta. Ainut mies, joka Kepussa on maakuntien mies on puoluesihteeri Korhonen, jota City-kepulaiset vihaavat.

      • Otsikossa hymiö
        kokoomuksen tyyliä kirjoitti:

        Tämä on kokoomuksen tyyliä. Samassa hallituksessa istutaan ja samalla käytetään omaa mediaa keskustan selkään puukottamiseen. Pekkarinen on urhea mies, kun uskaltaa pitää maakuntien puolta, mutta sehän ei näille helsinkiläisille sovi. Jatka vain yrittämistä, Pekkarinen.

        18.1.2009 IL: ”Lehti:
        Ruuhka-Suomi elättää muuta maata
        Etelä-Helsingin osuus verotuloista on suurempi kuin monen maakunnan, kirjoittaa Helsingin Sanomat.
        Etelä-Helsingissä riittää veronmaksajia.
        Ruuhka-Suomi elättää muuta maata, otsikoi Helsingin Sanomat sunnuntaina. Lehden johtopäätös perustuu valtiontalouden tilinpitoon.
        Vain kuusi maakuntaa maksaa valtiolle enemmän euroja kuin saavat siltä takaisin. Maakunnat ovat Kymenlaakso, Itä-Uusimaa, Pirkanmaa, Päijät-Häme, Uusimaa ja Varsinais-Suomi.
        Nettosaajista suurimpia ovat Ahvenanmaa, Kainuu ja Pohjois-Karjala.
        Helsingin Sanomien haastattelema Tilastokeskuksen yliaktuaari Aku Alanen täsmentää, että pelkän Etelä-Helsingin osuus verotuloista on suurempi kuin monen maakunnan.
        - Se, miten lukuja käytetään, onkin sitten politiikkaa, hän kuitenkin toteaa.”

    • kapitalistin...

      mielestä energiaa pitäisi tuoda halvan työvoiman kehitysmaista.

      Onhan suomessa energiapuuta vaikka kuinka paljon, ei sitä tarvitse kasvattamaan alkaa ja odottaa kymmeniä vuosia.
      Mutta korjuukustannukset ovat täällä korkeastipalkattujen duunarien maassa niin suuret, että siihen tarvitaan tukea (ainakin aluksi).

      Isokallio jättäisi suomalaisen työn tekemättä ja syytäisi lyhytnäköisesti rahat kankkulan kaivoon.

      • väite:

        "Mutta korjuukustannukset ovat täällä korkeastipalkattujen duunarien maassa niin suuret, että siihen tarvitaan tukea".

        Harvesterilla ne korjataan. Puun hinta on korkea, todella korkea Suomessa (kantohinta). Maajussi on ahne.

      • kuutio!

      • rahaa!
        väite: kirjoitti:

        "Mutta korjuukustannukset ovat täällä korkeastipalkattujen duunarien maassa niin suuret, että siihen tarvitaan tukea".

        Harvesterilla ne korjataan. Puun hinta on korkea, todella korkea Suomessa (kantohinta). Maajussi on ahne.

        Kokonaista 200 euroa tuhannen kuution risu ja kantokasasta!

        Antakee demarien talousnerot sijoitusvinkkejä.

        Ökyisäntä

    • Isohkokallio?

      Kyllä Kalle Isohkokallio on todella oikeassa. Ei meidän suomessa pidä mitään bio polttonestettä alkaa valmistamaan vaa mennään suoraan perimmäiseen asiaa mikä tämän takana oikeasti on.
      PIMENNETÄÄN AURINKO niin Kalle Isohkokallio voi nukkua yönsä ihan rauhassa, näin toteutuu se monimutkaisen luonnonilmiön, lehtivihreän ilmestymättömyys koskaan suomen niemelle ja Isohkokallion pihapiiriin.
      HYVÄ ISOHKO KALLIO !

    • Kolumnista.

      Se on loistava osoitus Isokallion typeryydestä.

    • asiaa asiaa

      Ministeri menee Ähtäriin 12.7 sieltä jatkaa Vimppeliin joten koko Etelä-Pojnmaa on tämän teeman alla. Paniikkia kun on riveissä se on tätä.
      Lukekaa netistä ohjelmassa on, että ...äänet omilta kanattaja kulmilta Ilkka lehteen on varattu sivu tolkulla tilaa uskoisin, tilaa
      Hyvä kun iltalehti kirjoittaa totta.
      Sitä syytetään tietysti ajojahdiksi kun totta puhutaan.

    • JoutavainenX

      Kallen tuottoisin hetki oli päästä SYP:n pääjohtajan, Mika Tiivolan vävyksi. Muita ansioita ei hänellä IBM:n jälkeen oikein ole ollutkaan. On kummallista, että diplomi-insinlööri voi olla yhtä sivistymätön kuin Aarno Laitinen, joka sentään on "vain" ylioppilas.

      • Isokallio on

        eräs parhaita nykyisen menon huomioitsijoita ja kritisoijia. Virassa olevat yhtiöiden johtajat eivät uskalla sanoa mitään. On vain nyökyteltävä niskat rasvattuina, kun osakkeenomistajat ja yhtiöiden hallitukset ja hallintoneuvostot puhuvat.

      • burjan
        Isokallio on kirjoitti:

        Jurppii TAAS Keskusta ökyjä. Eihän ne osaa itse tehdä mitään. Metsätyät teetetään yhtiöillä, ei osata edes myydä ilman tukiaisia. Tänään kuulin tv-stä KUN ISOANTTI LA kertoi että, maanviljelijöiden pitäis saada myydä maansa toiselle ökylle ilman veroo. KYSYN missä on EU-N Kilpailuasiamiehet nyt, kun pikkuyrittäjien tarjoukset tutkitaan suurennuslasilla. Luulis RUOTSINKIN jo heräävän, sillä tämähän vääristää sitä paljon kuulutettua kilpailua. Ei muuta kun ISOKALLION näkemyksiä maailmantaloudesta lisää, kaikki hyvin perusteltuva ja tarkistettavissa. ISOKORVASET baarissapuhujat vähemmälle.

      • sanonut..
        burjan kirjoitti:

        että brasilian sademetsissä isännät osaa itse kaataa eukalyptyspuut eikä yhtiön miehiäkään tarvita?

        ApuVA apuva perusteltuVA :)))

        Älä perhana onko se Anttila semmosta ehdottanu että peltoo pitäis saada myydä toiselle ilman veroo?Se tarkotti varmaan että semmonen myynti olis verotonta vain VORSSASSA.
        On se Kepun väki monipuolista väkee.
        Maukka on bioalalla.
        Sirkka-Liisa hoitaa maataloutta.
        Matti häärii viestintäalalla.

      • sulle kivat

        ja kivat sulle.

      • burjan
        sanonut.. kirjoitti:

        että brasilian sademetsissä isännät osaa itse kaataa eukalyptyspuut eikä yhtiön miehiäkään tarvita?

        ApuVA apuva perusteltuVA :)))

        Pitää näin kaupunki tolloille kertoa, itse tukki ja massametsässä möyrineenä . Suomessa pitää metsää hoitaa harventamalla. Siinä maanjussi pärjää traktorilla jos vaan on halua, aikanani ajettiin hevosella. Maanjussi on pelkkä tuilla köllöttelelijä loinen, tosin ei omasta syystään .Mitä tulee eugalyptyksen korjuuseen koneella. niinhän se pitää tehdäkkin. koska puut ovat istutettu luotisuoraan tätä korjuuta silmällä pitäen. SUOMESSA VEDETÄÄN METSÄ SILEEKSI, koska täällä ei onnistu vastaava viljely. Eli jolle maanjussi hoida metsäänsä, se vedetään sileeksi ja istutetaan ja odotetaan seuraava 60 vuotta että saadaan satoa. Enne todelliset maanjussit ottivat metsästä joka talvi satoa rahatilanteen parantamiseksi. Itse hakkaamalla, ei talvea pankolla köllötellen. Ennen EU-ta maanjussit sai pintaalalisää sekä tukea kauranvientiin jenkkien hevosille. Maatalous burjetista 70 luvulla tehdyssä tutkimuksissa. Maatalouden pyrokratia vei 60 % jussit sai 40 % mikähän suhde EU-ssa.

      • omista...

        vaan kaupunkilaiset ne omistaa nykyään. Maajussi osaa kyllä hoitaa, ja sen on pakko osata koska siitä saa lisätuloa.

        Ei metsänomistuksesta ole koskaan saanut mitään "pinta-alalisää".

        ...Minusta näyttää, että sinä olet valehtelemalla itsensä elättävä luuseri joka ei osaa eikä pysty tekemään OIKEAA TYÖTÄ!

      • burjan
        omista... kirjoitti:

        Saivartelee pikku virheistä, taitaa ollakin akranoomi juntti. joka ei tiedä 60-70 luvun maataloudesta mitään. Tarkoitin pintaalalisällä peltoalueita. Olisi pitkä lista jos luettelisin tahän kaikki muna/rasva ym, ym,ym tuet joilla suvventoitiin hintoja, ulosviennin tähden. Selvyyden vuoksi lue 2 eri kertaa, ja ajattele myös jos kykenet. Mutta niinhän se PAPPIKIN KYSYI HALLAN ISÄNNÄLTÄ ETTÄ PANIKOS SE HALLA VIIMEYÖNÄ. .JOHON ISÄNTÄ VASTASI KYLLÄ PANI, JA KAKSIKIN ERI KERTAA. Näkemykseni on EU-hun maksut stop. Tämä raha jaetaan kansalaisille jossakin suhteessa. Esimerkiksi 2000 ekee per nenä, vauvasta vaariin. Maanjussi kertoo mitä tarvii peruna/lihakilosta et pärjää. Ei se hinta kovinpaljon nouse, sillä sillon ruvetaan panostaan viljelysmaan tuottoon. Rajalle tulee tietysti tullit, mut niinhän ne oli ennenkin. Radikaaki ehdotus mutta, mutta tätähän on jo nähtävissä. Muissa maanosissa on tulleja jo kiristetty oman maan hyväksi.

      • lisät...

        tähän energiakeskusteluun liitty???

      • matti mielikäinen
        boldor kirjoitti:

        Älä perhana onko se Anttila semmosta ehdottanu että peltoo pitäis saada myydä toiselle ilman veroo?Se tarkotti varmaan että semmonen myynti olis verotonta vain VORSSASSA.
        On se Kepun väki monipuolista väkee.
        Maukka on bioalalla.
        Sirkka-Liisa hoitaa maataloutta.
        Matti häärii viestintäalalla.

        tottavie on noi takinkääntäjät aika vempuloita,

        saas nähdän ensivaalien jälkeen kuin noi

        suut niilä sitten vientyilee.

      • burjan
        lisät... kirjoitti:

        tähän energiakeskusteluun liitty???

        Maaseurulla maanjussi ei ota zetorista sauhujakan ellei sitä tueta. Eli biodiisselit , etanolit, kaasut. Niitähän tarvii yhteiskunnan tuella tehdä sillä ne ideat ei ole kannattavia. Joten Pekkarisen hömpötykset on aivan skeiraa, siinä kun Maurin suolikaasutkin. Joten puuta pesään ja kuitua selluksi mitä tehtaat tarvii. Jätetään loput metsään laatua kasvamaann, eikä tuhota niitä jälkipolvilta. Suurilla yhteiskunnan tuilla (duunarin). PS UNOHDETAAN koko juttu.

    • aiv-Jehu

      Sen sijaan että aktiivi-keskutalainen kommentoija ottaisi kantaa sisältöön, hän sortuu läskittelemään ja punikoimaan.
      Kun ei ymmärrä sisältöä?
      Kei, kokeillaanpas sitä maalaisjärkeä...
      Kyse on siis siitä suurinpiirtein että pitäisi kasvattaa kuusia ja mäntyjä kasvihuoneissa ja tehdä niistä sitten löpöä, ja tämän löpön pitäisi olla hinnaltaan n.1,2 euroa litra. Laskekaapa nyt vähän.
      Kasvattaa havupuita kasvihuoneissa tammikuussa ydinsähköllä ja ulkona -32 astetta ja väittää touhua JÄRKEVÄKSI?
      Ja tällaista pitäisi verovaroin tukea?

      :DDDDDDDDDDD

      Mutta Mauri taitaa vaan höpöttää, helle pehmentää tupén alla muhivaa ajatusten kompostia...

      Mutta hirvittävää on nähdä nykyinen puunkorjuu, sieltä avohakkuulta viedään jopa kannot juurineen, oksat, risut ja havut!
      Mikä jää sitomaan maaperää? Mustikat?
      Osaako "isännät" arvata huuhtoutuuko multa- ja humuskerros huitsin nevadaan?
      Vai jokiin ja järviin ja sitä kautta mereen?
      Pyyhkiikö tuuli pian hiekka-aron pintaa?
      Ratsastaako Tsingis-kaani sitä pitkin T-72:lla pohjanmaalle raveihin?
      Kaikki tietää, että ravinnekerros, jossa metsä kasvaa, on esim. kainuussa n. 10 -15cm. Sitten alkaa hiekka, savi, hieta, sora, kivi ja kallio.
      Miten tällainen on mahdollista?
      Edes laillista!?

      Entä seuraukset?
      Koska ravinnekerros on ohentunut jne. koska ei ole maatuvaa puuainesta jne.,
      annetaan lannoitetukea, ja kas,
      helikopterit kylvää nitraattia ja fosforia metsiin, joista ne pääsääntöisesti valuu jokiin ja
      maailman saastuneimpaan mereen, itämereen...
      Matkalla ne tappavat kalat, esim. pohjanmaan joet ovat hirvittävässä kunnossa.

      Luulisi maalla (maaseudulla) näkevän mihin maapallolla ollaan menossa ilmaston jne. kanssa... vaan ei.
      Onko Zetoreissa jo niin hyvät ääni-, lämpö ja tärinäeristetyt kopit, on gps:sät, netit, surroundstereot, littunäytöt, ilmastoinnit ettei ns.
      palajoo kiinnosta, vain kun näkkee hirven niin yrittää ampua?
      (Lempäälässä yksi hirviporukka ampui KAIKKI alueensa hirvet. Nyt siellä ei ole ollut niitä elikoita pariin vuoteen.)

      Vai oletteko salaa huolissanne ja siksi ajatte öisin tyhjäämiänne talouslikakaivoja mehtiin haisemaan ja levittämään raskasmetalleja, kemikaaleja ja viemärikaasuja?
      Otanko kuvia tamppooneista ja kortsuista roikkumassa katajissa, jotka haisevat kuin ... mätänevä paska? Tuolla parin kilometrin päässä mökiltä löytyy.
      Ja isäntäkin on tiedossa.

      • aktivisti...

        luulee, että täällä ei ole valmiiksi turvesuota ja biomassaa? Jos pelkän turpeen vuotuisen kasvun verran otettaisiin vuosittain biodieselin valmistukseen niin siitä riittäisi koko suomessa käytettävä dieselpolttoaineen määrä.

      • boldor

        Puhut jehu asiaa metsätaloudesta.Liian kauan on raiskattu metsiä metsäteollisuuden ehdoilla.Tavallinen duunarikin tajuaa ettei metsänhoitotöihin kuulukantojen repiminen eikä maan muokkaus.On varmasti totta että isäntiä on monenlaisia.Toivotaa että lopulta järki voittaa rahanvallan.

    • vituttaa...

      kun kaikenmailman luuserit, jotka ei ole koskaan työkuvaa nähneet, alkaa kirjoittelemaan semmoisista asioista mistä ne ei tiedä yhtään mitään!

      ...vieläkö löytyy kyykytettäviä?

      • halua...

        sitä tavallista nöyryytystä?

        t. Lady Domina

    • Kyllästyneempi

      Ei Pikku-Mauri ymmärrä eikä edes halua ymmärtää koko Suomen edusta.

      Pikku-Mauri on tyypilinen kähmypoliitikko, joka pyrkii kähmimään etuisuuksia pikkuryhmille.

      Tätä se pekkarointi on pahimmilllaan!

      • määräilee..

        Mitä se pikku Mauri hääräilee ja määräilee, tehdään niinkuin rosvot määräilee! ..Hohhoijjaa...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      727
      2306
    2. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      50
      2269
    3. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      129
      2241
    4. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      134
      2147
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      55
      1772
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      241
      1643
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1371
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      20
      1309
    9. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      16
      1195
    10. Kyllähän tämä vähän kirpaisee

      Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah
      Ikävä
      38
      1147
    Aihe