Haaste uskoville

M@k3

Aina kun näet kaupungilla jonkin vaikeavammaisen henkilön, rukoile Jumalaltasi tälle ihmeparantumista. Toista tämä sata kertaa ja tule kertomaan kuinka moni vammaisista parani, jotta saamme rukoukselle onnistumisprosentin.

Itse olen tämän jo tehnyt, aikaa meni tosin parikymmentä vuotta koska vammaisia tuli vastaan niin harvoin.

54

443

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Torontox

      Olen toiminut julistajana karismaattisessa (=Pyhän Hengen armolahjoja korostavassa) liikkeessä. Erään päivän aikana Raleighin lähellä USA:ssa luokseni tuotiin kaikkiaan 47 vaikeasti sairasta/vammaista henkilöä, joiden vaivoihin lukeutuivat mm. ALS-tauti, melanooma, diabetes I, Alzheimerin tauti, kuurosokeus ja alaraajojen halvaus. Rukoilin Jumalaa heidän parantumisekseen. Hämmästyin itsekin, kun viikon kuluessa 28 näistä ihmisistä otti minuun yhteyttä ja ilmoitti parantuneensa joko täysin tai saaneensa ainakin huomattavaa helpotusta oireisiinsa. Täydellisiä paranemisia oli joukossa 13 eli 28 % kaikista tapauksista. Mikäli vain ihmisen kehittämä lääketiede parantaisi ihmisiä, olisi prosentin täytynyt olla 0 %. Yksi ihminen esimerkiksi toipui ALS-taudista, mikä on lääketieteellisesti katsottuna ihme.

      Paranemiset tapahtuivat vuonna 1997. 8.11.2000 herätin lähetyskohteessani Lesothon maaseudulla henkiin lapsen, joka oli kuollut kolme tuntia aikaisemmin AIDS-komplikaatioon. Sittemmin olen herättänyt kuolleista Suomessa myös liikenneonnettomuudessa kuolleen 52-vuotiaan ja itsemurhan tehneen 19-vuotiaan. Kummassakin tapauksessa kuolemasta oli kulunut yli vuorokauden verran.

      Tarkkaan ottaen Jumala herätti nämä kolme ihmistä eloon kauttani; en katso, että minulla olisi yliluonnollisia kykyjä. Jumala toimii maailmassa karismaattisten saarnaajien kautta. Tämä on kiitosta siitä, että juuri karismaattinen liike on "herättänyt henkiin" apostolien alkuperäisen kristillisen uskon, joka ihmisiä pelastaa.

      • Vuoden vajakein

        viesti?

      • siis ikinä

        Olen asunut puolet elämästäni hartaan uskovaisessa karismaattisessa herätysperheessä, jossa järjestettiin erilaisia herätyskokouksia ja rukoustilaisuuksia viikottain. Näissä tilaisuuksissa mainostettiin myös eri tavalla sairaiden parantuvan rukouksen voimasta. Näin noita tilaisuuksia noin 15-20 vuotta aitiopaikalta ja seurasin näiden parantuneiden elämää. Jokaisessa tilaisuudessa useat ihmiset paranivat, ponkaisivat ylös ja hihkuivat kuinka he ovat parantuneet. Suurin osa näistä ihmisistä, vakavasti sairaista aivan kaikki, kuolivat pian tämän parantumisensa jälkeen ja aina täsmälleen siihen samaan tautiin, josta olivat jo kokonaan parantuneet.

        Siis ei yhtään mitään koskaan.

      • vahingossa

        No voi voi kun nyt "unohdit" ihan kokonaan laittaa ainotakaan faktan murusta noista "ihmeistäsi" esille?

        Kyllä luulisi kuolleista heräämisten ja muidenkin lääketieteellisesti katsottujen ihmeiden herättäneen suurtakin mielenkiintoa?

        Kun taas se seikka että hihhuleilla ei ole minkäänlaista moraalia jatkuvan valehtelun suhteen (tällä palstalla tuhannesti toteen näytetty fakta) ei herätä minkäänlaista mielenkiintoa, koska se on niin jokapäiväisen tylsää.

      • Minä taas hämmästelen sitä että, miksei kaikkia paranneta? Ja miksi tämä teidän herranne tarvitsee jonkin vä'likäden parannus töilleen??
        Nämäkin "sinun kauttasi" parannetut olivat varmaan niin sanotusti, taloudellisesti hyvin toimeen tulevia ihmisiä. Eikö??

      • Kiinnostusta

        Miksi jumalan pitää toimia saarnaajien kautta? Eikö olisi fiksumpaa järjestää iso näytös nimenomaan niille ihmisille, jotka eivät asiaan usko, kuin pelleillä siellä jo valmiiksi uskovaisten kokouksissa?

        Ja eikö nyt kuitenkin olisi kaikille osapuolille helpompaa estää ne sairaudet ja onnettomuudet vaikka juuri ennen niiden tapahtumista?

        Tiedän kyllä, että nämä kysymykset on kysytty miljardi kertaa ennenkin. Pitää vain kysyä uudelleen, kun kukaan ei ole vielä vaivautunut vastaamaan.

      • Suomen Skepsis ry lupaa 10 000 euroa valvotuissa oloissa tehdylle yliluonnolliselle ihmeelle:
        http://www.skepsis.fi/haaste/

        James Randi lupaa miljoona dollaria samasta asiasta:
        http://fi.wikipedia.org/wiki/James_Randi

        Sinun väittämäsi ihmeet täyttävät kirkkaasti kriteerit. Miksi ihmeessä et kirkasta jumalasi kunniaa vaan kätket tulen vakan alle? Järjestä televisio paikalle ja kirkasta jumalasi kunnia!

        Odotamme mielenkiinnolla.

      • Torontox
        KeljuKooKojootti kirjoitti:

        Suomen Skepsis ry lupaa 10 000 euroa valvotuissa oloissa tehdylle yliluonnolliselle ihmeelle:

        Jumalako alentuisi parantamaan jonkun kauttani ANTAAKSEEN MINULLE RAHAA? Ei. Jumala parantaa uskovia uskon vahvistukseksi. Ateistia ei vakuuta mikään todiste Maan päällä, siksi todelliset Jumalan ihmeet pysyvät karismaattisten seurakuntien sisällä. Mene helluntaikirkkoon ja ota kaste. Sitten näet.

      • missähän ne
        Torontox kirjoitti:

        Ja TAAS sinulta unohtuI "ihan vahingossa" KAIKKI FAKTAT niistä
        valehtelemistasi asioista. Miksi teillä hellareilla ei ole mitään moraalia?

        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8334041/39027466

        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8334041/39027579

        Minä olen elänyt helluntaiseurakunnassa yli 30 vuotta enkä ole koskaan
        nähnyt mitään oikeita ihmeparantumisia väitetyistä viikottaisista ihme-
        parantumisista huolimatta. Enkä ole koskaan kuullutkaan noista edellä
        mainitsemistasi "ihmeistä", joita mitkään tiedotusvälineet tai asialliset
        ja luotettavat faktalähteet missään eivät myöskään tunne. Ei mitään.

        Olin helluntaikirkossa ja näin. Pelkkiä valheita. VALHEITA VALHEITA.

      • Puke_Skywanker
        Torontox kirjoitti:

        Jumalako alentuisi parantamaan jonkun kauttani ANTAAKSEEN MINULLE RAHAA? Ei. Jumala parantaa uskovia uskon vahvistukseksi. Ateistia ei vakuuta mikään todiste Maan päällä, siksi todelliset Jumalan ihmeet pysyvät karismaattisten seurakuntien sisällä. Mene helluntaikirkkoon ja ota kaste. Sitten näet.

        rahoja ole pakko itsellä pitää, voit antaa ne hyväntekeväisyyteen.

      • Torontox kirjoitti:

        Jumalako alentuisi parantamaan jonkun kauttani ANTAAKSEEN MINULLE RAHAA? Ei. Jumala parantaa uskovia uskon vahvistukseksi. Ateistia ei vakuuta mikään todiste Maan päällä, siksi todelliset Jumalan ihmeet pysyvät karismaattisten seurakuntien sisällä. Mene helluntaikirkkoon ja ota kaste. Sitten näet.

        Kyse onkin jumalan kunniasta Torontox. Haluatko sinä tämän ihmeellisen armolahjasi kautta kirkastaa jumalan kunniaa? Haluatko? Uskon vahvistuksesta siinä onkin kyse, heikko uskova saa vahvistuksen ja suu puhkeaa herran ylistykseen riemukarkeloissa.

        Etkö uskalla koetella jumalaa? Niinkö heikko uskosi on?

        Voit antaa rahat evankelioimistyöhön sielujen voittamiseksi herralle. Niin kirkastaisit jumalan kunniaa!

      • Kössönöm

        Nyt sitten olet niin kiltti, että kirjoitat näiden "parantuneiden" nimet ja julkaisut, joissa näistä ihmeparantumisista on kerrottu. Eikö niin?

      • usko pois
        Kössönöm kirjoitti:

        Nyt sitten olet niin kiltti, että kirjoitat näiden "parantuneiden" nimet ja julkaisut, joissa näistä ihmeparantumisista on kerrottu. Eikö niin?

        Koskaan ei tulee mitään faktoja.

        Ainoastaan voi tulla herjausta meitä kohtaan, jotka emme
        usko selviä jumalallisia "faktoja". Kiistämme "totuuden".

        Sanaa valehtelu/valehteleminen taas hellari ei kykene
        ymmärtämään. Ei kuulu sanavarastoon. Hellarin mielestä
        kaikki mitä hän uskoo ja kuvittelee on aina totta.

      • Vai oikein rahaa
        KeljuKooKojootti kirjoitti:

        Suomen Skepsis ry lupaa 10 000 euroa valvotuissa oloissa tehdylle yliluonnolliselle ihmeelle:
        http://www.skepsis.fi/haaste/

        James Randi lupaa miljoona dollaria samasta asiasta:
        http://fi.wikipedia.org/wiki/James_Randi

        Sinun väittämäsi ihmeet täyttävät kirkkaasti kriteerit. Miksi ihmeessä et kirkasta jumalasi kunniaa vaan kätket tulen vakan alle? Järjestä televisio paikalle ja kirkasta jumalasi kunnia!

        Odotamme mielenkiinnolla.

        Uskotko tosiaan, että Jumala juoksee ja tekee ihmeitä skepsiksen tarjoaman rahan perässä, hehehehehiihihihi, kaikkea se saatana yrittää, hahahahiiiihhiihiihhiiheheheh.-Ostaa ihmeitä, ja kun piru tietää, ettei Jumala tee pienintäkään ihmettä hänen tarjouksensa vuoksi, piru saa sidottua oman köörinsä epäuskoon entistä tiukemmin .

        Ja te hölömöt ootte olevinanne sitten oikeassa, kun ihmeitä ei tapahdukaan, vaikka on oikein rahhaa tarjottu.

        Kuinka te voitte olla noin pimeyden narutettavissa, eikö teillä oo minkäänlaista kontrollia, joka neuvoisi ees yksinkertaisia hengellisiä asioita tajuamaan?

      • Totuuden Jugurtti
        usko pois kirjoitti:

        Koskaan ei tulee mitään faktoja.

        Ainoastaan voi tulla herjausta meitä kohtaan, jotka emme
        usko selviä jumalallisia "faktoja". Kiistämme "totuuden".

        Sanaa valehtelu/valehteleminen taas hellari ei kykene
        ymmärtämään. Ei kuulu sanavarastoon. Hellarin mielestä
        kaikki mitä hän uskoo ja kuvittelee on aina totta.

        ja jos ette usko, valehtelemme lisää.

      • Puke_Skywanker
        Vai oikein rahaa kirjoitti:

        Uskotko tosiaan, että Jumala juoksee ja tekee ihmeitä skepsiksen tarjoaman rahan perässä, hehehehehiihihihi, kaikkea se saatana yrittää, hahahahiiiihhiihiihhiiheheheh.-Ostaa ihmeitä, ja kun piru tietää, ettei Jumala tee pienintäkään ihmettä hänen tarjouksensa vuoksi, piru saa sidottua oman köörinsä epäuskoon entistä tiukemmin .

        Ja te hölömöt ootte olevinanne sitten oikeassa, kun ihmeitä ei tapahdukaan, vaikka on oikein rahhaa tarjottu.

        Kuinka te voitte olla noin pimeyden narutettavissa, eikö teillä oo minkäänlaista kontrollia, joka neuvoisi ees yksinkertaisia hengellisiä asioita tajuamaan?

        ole kyse pelkästään jumalista, kaikki yliluonnollinen taitaa kelvata. ei ole kukaan vielä onnistunut.

      • edes jotain
        Vai oikein rahaa kirjoitti:

        Uskotko tosiaan, että Jumala juoksee ja tekee ihmeitä skepsiksen tarjoaman rahan perässä, hehehehehiihihihi, kaikkea se saatana yrittää, hahahahiiiihhiihiihhiiheheheh.-Ostaa ihmeitä, ja kun piru tietää, ettei Jumala tee pienintäkään ihmettä hänen tarjouksensa vuoksi, piru saa sidottua oman köörinsä epäuskoon entistä tiukemmin .

        Ja te hölömöt ootte olevinanne sitten oikeassa, kun ihmeitä ei tapahdukaan, vaikka on oikein rahhaa tarjottu.

        Kuinka te voitte olla noin pimeyden narutettavissa, eikö teillä oo minkäänlaista kontrollia, joka neuvoisi ees yksinkertaisia hengellisiä asioita tajuamaan?

        Tyhjän saa aina pyytämättäkin. Mikään ei estä esittämästä "todisteita" ilman mitään valuutan liikahduksia. Aina voi tehdä kaiken ilmaiseksi. Koska tahansa.

        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8334041/3902854

        Mutta jos EI KOSKAAN OLE ESITTÄÄ YHTÄÄN MITÄÄN LUKUISISTA JA TOISTUVISTA PYYNNÖISTÄ HUOLIMATTA, niin tätä on normaalikielessä tapana kutsua valehteluksi. Täällä suomessa toimitaan normaalikielen mukaan, ei teidän ikioman fantasiakielenne mukaan, jossa valehtelua ei tunneta.

        Minä listaan nyt tähän KAIKKI NE FAKTAT, joita tässä ketjussa on uskonne
        puolesta toistaiseksi esitetty (siitä tulee aika lyhyt lista):

      • Vai oikein rahaa kirjoitti:

        Uskotko tosiaan, että Jumala juoksee ja tekee ihmeitä skepsiksen tarjoaman rahan perässä, hehehehehiihihihi, kaikkea se saatana yrittää, hahahahiiiihhiihiihhiiheheheh.-Ostaa ihmeitä, ja kun piru tietää, ettei Jumala tee pienintäkään ihmettä hänen tarjouksensa vuoksi, piru saa sidottua oman köörinsä epäuskoon entistä tiukemmin .

        Ja te hölömöt ootte olevinanne sitten oikeassa, kun ihmeitä ei tapahdukaan, vaikka on oikein rahhaa tarjottu.

        Kuinka te voitte olla noin pimeyden narutettavissa, eikö teillä oo minkäänlaista kontrollia, joka neuvoisi ees yksinkertaisia hengellisiä asioita tajuamaan?

        Kerrotko tarkemmin mitä saatana yrittää? Ymmärsinkö oikein että kun jumalalta pyytää näyttämään suuruutensa ja voimansa se onkin saatanan yritys eksyttää? Onko jumalasi niin heikko?

        Mikä on se yksinkertainen hengellinen asia joka minun/meidän pitäisi ymmärtää?

      • Kössönöm
        usko pois kirjoitti:

        Koskaan ei tulee mitään faktoja.

        Ainoastaan voi tulla herjausta meitä kohtaan, jotka emme
        usko selviä jumalallisia "faktoja". Kiistämme "totuuden".

        Sanaa valehtelu/valehteleminen taas hellari ei kykene
        ymmärtämään. Ei kuulu sanavarastoon. Hellarin mielestä
        kaikki mitä hän uskoo ja kuvittelee on aina totta.

        ja kristillisyys on rumaa. Siinä ihannoidaan kuolemaa ja kiduttamista. Äklöä touhua.

      • Minäkin ajattelin ateismilta miljoonan kehitysvammaisen muuttumista normaaliksi laskettavien joukkoon. Kaikki parantuivat.

      • Ja mikset tekisi
        KeljuKooKojootti kirjoitti:

        Kerrotko tarkemmin mitä saatana yrittää? Ymmärsinkö oikein että kun jumalalta pyytää näyttämään suuruutensa ja voimansa se onkin saatanan yritys eksyttää? Onko jumalasi niin heikko?

        Mikä on se yksinkertainen hengellinen asia joka minun/meidän pitäisi ymmärtää?

        Jeesushan sanoi, " jos joku tekee minun sanani mukaan, tulee hän tietämään, onko tämä Jumalasta, ja he tekevät samoja asioita, kuin minä, ja suurempiakin he tekevät, sillä minä menen Isäni tykö".

        Ymmärrätkö, mitä nuo Jeesuksen sanat sisältävät?

        Ja ymmärrätkö, mitä te ateistit teette, ootteko tehnyt Jeesuksen sanojen mukaan, vai uskotteko te vain omaan epäuskoonne, ja ymmärrättekö edes sitä, että olipa kyseessä mikä asia tahansa, johon ei uskota, se asia ei tule kehittymään ollenkaan, ja käsiinne jää vain epäonnistunu pettymys?

        Pankaapa edes merkille omassa elämässänne tapahtuvia asioita, oikealla tasolla, älkääkä juosko turhan perässä päivästä toiseen itseänne kehuen ja muita kiroten.

        Ja ymmärtäkää se, että Jumala pystyy tekemään ihmeitä, ja samalla Hän pystyy olemaan teiltä niin piilossa, ettette näe ihmeitä tapahtuvan, vaikka se tapahtuisi teidän edessänne.

      • Nasse.
        Ja mikset tekisi kirjoitti:

        elää hetki selvinpäin ja muistaa että jeesus on fiktiivinen hahmo, aivan kuten aku ankkakin?

      • xczkuppalöo
        Ja mikset tekisi kirjoitti:

        Jeesushan sanoi, " jos joku tekee minun sanani mukaan, tulee hän tietämään, onko tämä Jumalasta, ja he tekevät samoja asioita, kuin minä, ja suurempiakin he tekevät, sillä minä menen Isäni tykö".

        Ymmärrätkö, mitä nuo Jeesuksen sanat sisältävät?

        Ja ymmärrätkö, mitä te ateistit teette, ootteko tehnyt Jeesuksen sanojen mukaan, vai uskotteko te vain omaan epäuskoonne, ja ymmärrättekö edes sitä, että olipa kyseessä mikä asia tahansa, johon ei uskota, se asia ei tule kehittymään ollenkaan, ja käsiinne jää vain epäonnistunu pettymys?

        Pankaapa edes merkille omassa elämässänne tapahtuvia asioita, oikealla tasolla, älkääkä juosko turhan perässä päivästä toiseen itseänne kehuen ja muita kiroten.

        Ja ymmärtäkää se, että Jumala pystyy tekemään ihmeitä, ja samalla Hän pystyy olemaan teiltä niin piilossa, ettette näe ihmeitä tapahtuvan, vaikka se tapahtuisi teidän edessänne.

        "Ja ymmärtäkää se, että Jumala pystyy tekemään ihmeitä, ja samalla Hän pystyy olemaan teiltä niin piilossa, ettette näe ihmeitä tapahtuvan, vaikka se tapahtuisi teidän edessänne."
        Tuo oli kyllä typerin selitys pitkään aikaan.

      • Kuinka on mahdollista
        xczkuppalöo kirjoitti:

        "Ja ymmärtäkää se, että Jumala pystyy tekemään ihmeitä, ja samalla Hän pystyy olemaan teiltä niin piilossa, ettette näe ihmeitä tapahtuvan, vaikka se tapahtuisi teidän edessänne."
        Tuo oli kyllä typerin selitys pitkään aikaan.

        Nähdä hengen silmin. Enkä tarkoita mielikuvitus näkemistä ?

        Jos sinä oot hengellisesti sokea, niin miten ihmeessä sinä niin sokea oot, ettet edes näe sitä sokeuttasi.

      • Kuinka on mahdollista kirjoitti:

        Nähdä hengen silmin. Enkä tarkoita mielikuvitus näkemistä ?

        Jos sinä oot hengellisesti sokea, niin miten ihmeessä sinä niin sokea oot, ettet edes näe sitä sokeuttasi.

        Minä kyllä tiedän nämä puheet. Ihmisten manipulointia ja aivopesua ja suggestiota. Sinuunkin on nämä istutettu koska tuollaista roskaa tulet kertomaan. Todista minulle"hengen silmin" näkeminen.

        Sinä tässä sokea olet.

      • dwakuppaölp
        Kuinka on mahdollista kirjoitti:

        Nähdä hengen silmin. Enkä tarkoita mielikuvitus näkemistä ?

        Jos sinä oot hengellisesti sokea, niin miten ihmeessä sinä niin sokea oot, ettet edes näe sitä sokeuttasi.

        "Tiedätkö Kuinka on mahdollista Nähdä hengen silmin."
        Kerro.

        "Enkä tarkoita mielikuvitus näkemistä ?"
        Eiköhän se ole sama asia.

        "Jos sinä oot hengellisesti sokea, niin miten ihmeessä sinä niin sokea oot, ettet edes näe sitä sokeuttasi."
        Sanoo sokea.

      • Mietippä sitä
        KeljuKooKojootti kirjoitti:

        Minä kyllä tiedän nämä puheet. Ihmisten manipulointia ja aivopesua ja suggestiota. Sinuunkin on nämä istutettu koska tuollaista roskaa tulet kertomaan. Todista minulle"hengen silmin" näkeminen.

        Sinä tässä sokea olet.

        Jumala on todistanu minulle itsensä, ja sinulle ei. Mitä minun siis pitää sulle todistaa,?
        Minä vain kerron, mitä Jumala on mulle tehnyt, ja sinä oot pihalla asiasta, eikö niin?

      • Totuus esiin
        siis ikinä kirjoitti:

        Olen asunut puolet elämästäni hartaan uskovaisessa karismaattisessa herätysperheessä, jossa järjestettiin erilaisia herätyskokouksia ja rukoustilaisuuksia viikottain. Näissä tilaisuuksissa mainostettiin myös eri tavalla sairaiden parantuvan rukouksen voimasta. Näin noita tilaisuuksia noin 15-20 vuotta aitiopaikalta ja seurasin näiden parantuneiden elämää. Jokaisessa tilaisuudessa useat ihmiset paranivat, ponkaisivat ylös ja hihkuivat kuinka he ovat parantuneet. Suurin osa näistä ihmisistä, vakavasti sairaista aivan kaikki, kuolivat pian tämän parantumisensa jälkeen ja aina täsmälleen siihen samaan tautiin, josta olivat jo kokonaan parantuneet.

        Siis ei yhtään mitään koskaan.

        Kuika tahansa käsittää, että puheesi on paskaa !

      • hyvähyvä

        Ja paljonko maksoit näille "parantamillesi" tekosairaille? Ei kuule ystävä hyvä kaikkiin uppoa tuollaiset selvät kusetukset ja sirkustemput...

    • msi

      Jumala haluaakin, että tämä henkilö on vammainen eikä halua parantaa tätä? Murheet voivat joskus saada paljon hyvää aikaan.

      • M@k3

        Enkä Jumalalla on niin kiire aiheuttaa keskenmenoja ettei hän kerkeä parantelemaan vammaisia. Kuollut ihminen toisen ihmisen sisällä tuntuu huvittavan häntä koska hän ei koskaan kyllästy siihen.

    • Pasi Toskala

      Kautta puhuvan käärmeen! Jos olisi olemassa hyvä Jumala, kukaan ei edes syntyisi vammaisena eikä vammautuisi.

    • että..

      olen hellari, mutta en koskaan ole uskonut ihmeparantumisiin? Uskon kyllä että Jumala voi halutessaan "ihmeparantaa", mutta sitä Hän ei kuitenkaan tee.
      Jumala priorisoi asiat omalla tavallaan ja siihen on ihmisen vaikea vaikuttaa.

    • elo on kärsittävä, turvautuessa Kristukseen siinä saa lohtua,voimia,rauhaa ym.

    • Tässä nyt unohdetaan se kaikkein tärkein eli Jumalan tahto ja suunnitelma asioiden suhteen. Myös se, että jos Jumala vastaa, että "ei", on sekin rukousvastaus, tosin vaikemmin otettavissa vastaan. Silloin tarvii sitä luottamusta Jumalaan, jota myös usko on.

      • konna

        Mihin helvettiin kaikkivaltias jumala tarttee suunnitelmaa? Tekisi vaan, niin kuin tahtoo, jos kerran on olevinaan jumala...

        Koko suunnitelmahäslinki on pelkkää seliseliä sille, että mitään ei koskaan tapahdu. Eikä voikaan tapahtua, koska paitsi että keisarillanne ei ole vaatteita, ei teillä ole edes keisaria. Olette vain uskoneet vanhan sadun karvoineen kaikkineen.

        Koettaisit viimein aikuistua sinäkin.

      • Kuk regus susej
        konna kirjoitti:

        Kiitos lainasta.

      • konna kirjoitti:

        sekaannun keskusteluunne. Eihän meillä Keisaria olekkaan, vaan muuan Nazaretilainen Rabbi Kuningasten Kuningas, Herrojen Herra Jeshua Messias.

        Kun toisaalta näen ja koen jo omassa elämässäni Jumalan johdatusta ja suunnitelmaa niin vaikeaha sitä on kieltää. Tai no joituisi valehelemaan itselleen ja omasta elämästä ja se taas ei olisi hyvä asia eikä palvelisi ketään.

      • konna
        juhani1965 kirjoitti:

        keisari tuo sinulle onnen tunteen, niin mikä minä sitä tunnetta olen sinulta kieltämään.

        Minä kyllä tarvitsen onneeni mieluummin näkyvän, mutta vaatteettoman keisarittaren. Mutta kukin halujensa mukaan:)))

      • Kössönöm

        Mikäs ongelma kaikkivaltiaalla olisi luoda just sellainen universumi, missä kaikki sujuisi kuin tanssi ja kaikilla olisi kivaa? Mietipä sitä.

      • konna
        hobo7 kirjoitti:

        sekaannun keskusteluunne. Eihän meillä Keisaria olekkaan, vaan muuan Nazaretilainen Rabbi Kuningasten Kuningas, Herrojen Herra Jeshua Messias.

        pitääkö sen "Nazaretilainen Rabbi Kuningasten Kuningas, Herrojen Herra Jeshua Messias":aan suunnitella tekemisensä, kuten ihmisen, vai onko se sellainen jumala, joka saa itsekin tehdä jotain muutakin kuin ristiinnaulittaa itsensä?

      • konna kirjoitti:

        keisari tuo sinulle onnen tunteen, niin mikä minä sitä tunnetta olen sinulta kieltämään.

        Minä kyllä tarvitsen onneeni mieluummin näkyvän, mutta vaatteettoman keisarittaren. Mutta kukin halujensa mukaan:)))

        Toisaalta se jonka sinä koet näkymättömäksi, on minulle näkyvää arkea joka päivä, enhän muutoin uskoisi :)

        Mutta kuikin tavallaan ja tyylillään, se vapaus meillä on, onneksi :)

      • Kössönöm kirjoitti:

        Mikäs ongelma kaikkivaltiaalla olisi luoda just sellainen universumi, missä kaikki sujuisi kuin tanssi ja kaikilla olisi kivaa? Mietipä sitä.

        Eihän se ollutkaan, johan Jumala sellaisen loi, nimittäin paratiisin. Mutta me ihmisen rutjakkeet rysittiin sekin, ja täällä raadollisessa ja vajavaisessa maailmassa sitte ollaan ja omasta syystäpä vielä. Liekkö ihminen ikinä oppii?

      • m.i.

        Sinä siis sanot, että paratiisi oli täydellinen paikka?

        Minä taas kysyn, että miten sellainen voi olla täydellinen mikä voi mennä perseelleen omenan puraisusta?

        Täydellinen sanan kaikissa merkityksissä on sellainen jota ei voi edes pilata mitenkään.

        Jumala ei siis luonut täydellistä vaan virheelle alttiin maailman. Joko ei pystynyt tai ei halunnut. Kummassakaan tapauksessa moinen tumpelo ei ansaitse minkäänlaista kunnioitusta tai palvontaa.

      • m.i. kirjoitti:

        Toisaalta ihminen luotiin vapaaksi olennoksi. Hänellä on vapaus tehdä omia päätöksiä, tämän mukana tulee luonnollisesti vastuu. Jos ihminen itse teki jotain mikä oli kiellettyä hän myös kantaa vastuun, ei siinä auta Jumalaa syyttää, sehä on vastuunpakenemista.

        Ehkäpä täydellinen onkin väärä sana tässä yhteydessä, sillä siellä missä on ihminen mukana on täydellisyys mahdottomuus.

        Kiertää ja Kaartaa mutta ei pääse perille. Mikä se on? No sehän on hihhuli.

        Miksei jumala sitten luonut täydellistä maailmaa? Miksi? On kaksi vaihtoehtoa:

        1. Hän ei pystynyt eikä näin ollen ole kaikkivaltias.

        2. Ei tahtonut ja on näin ollen sadisti kun tiesi kuitenkin ihmisen lankeavan, koska jumalahan tietää ja näkee kaiken eikä aika koske häntä. Vai mitä? Ansaitseeko moinen sadisti palvontaa? Ei. Ja samasta syystä voi ihmetellä, että miksi hän loi ihmisen niin epätäydelliseksi? Mulkku mikä mulkku, niin kuin jokainen seuraajansakin.

        Jos jumala olisi rakastava ja armollinen jumala hän olisi luonut täydellisen maailman ja kaikilla olisi asiat hyvin.

      • Kuk regus susej
        juhani1965 kirjoitti:

        Toisaalta ihminen luotiin vapaaksi olennoksi. Hänellä on vapaus tehdä omia päätöksiä, tämän mukana tulee luonnollisesti vastuu. Jos ihminen itse teki jotain mikä oli kiellettyä hän myös kantaa vastuun, ei siinä auta Jumalaa syyttää, sehä on vastuunpakenemista.

        Ehkäpä täydellinen onkin väärä sana tässä yhteydessä, sillä siellä missä on ihminen mukana on täydellisyys mahdottomuus.

        "sillä siellä missä on ihminen mukana on täydellisyys mahdottomuus."
        Jumalasi loi ihmisen omaksi kuvakseen, eli, jumalasikin on epätäydellinen.

      • >>>Tässä
        Kirjoittanut: juhani1965 / Eilen / klo 19:50

        Tässä nyt unohdetaan se kaikkein tärkein eli Jumalan tahto ja suunnitelma asioiden suhteen. Myös se, että jos Jumala vastaa, että "ei", on sekin rukousvastaus, tosin vaikemmin otettavissa vastaan. Silloin tarvii sitä luottamusta Jumalaan, jota myös usko on.

      • unohdetaan? =O

        Eikös aina rukoillessa ole selvää, että jumala toimii tahtonsa mukaisesti? Miksi se tässä jotenkin poikkeus olisi? En nyt oikein ymmärrä kommenttiasi. Eikö olisi vain hyvä, että jokainen uskovainen aina nähdessään vaikeasti vammaisen tai muitakin avun tarvitsijoita, ihan oikeasti rukoilisi?

        Ihan kuin olisi jotenkin väärin kehottaa rukoilemaan jumalalta apua. Siksikö, että kehotettiin myös kertomaan, mikä lopputulos sitten oli? Etkö usko, että jumala parantaisi - edes osan? En minäkään. Mutta raamattu kehottaa uskomaan ja rukoilemaan. Jos teillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran jne.

        Anokaa, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Ja jokaiselle kolkuttajalle avataan.

      • että ihminen
        juhani1965 kirjoitti:

        Toisaalta ihminen luotiin vapaaksi olennoksi. Hänellä on vapaus tehdä omia päätöksiä, tämän mukana tulee luonnollisesti vastuu. Jos ihminen itse teki jotain mikä oli kiellettyä hän myös kantaa vastuun, ei siinä auta Jumalaa syyttää, sehä on vastuunpakenemista.

        Ehkäpä täydellinen onkin väärä sana tässä yhteydessä, sillä siellä missä on ihminen mukana on täydellisyys mahdottomuus.

        sittenkin erotti hyvän ja pahan toisistaan jo ennen hyvän ja pahan tiedon puusta maistamista? Vai mistä ihminen olisi tiennyt, että on paha olla tottelematta jumalan kieltoa?

      • Kössönöm
        juhani1965 kirjoitti:

        Eihän se ollutkaan, johan Jumala sellaisen loi, nimittäin paratiisin. Mutta me ihmisen rutjakkeet rysittiin sekin, ja täällä raadollisessa ja vajavaisessa maailmassa sitte ollaan ja omasta syystäpä vielä. Liekkö ihminen ikinä oppii?

        Katsos kun sillä kaikkivaltiaalla olisi kaikki mahdollisuudet tunkea koko helahoito roskiin ja aloittaa ihan alusta.

        Etkö sinä ollenkaan tajua kuinka typerään juttuun sinä uskot?

      • Kössönöm
        juhani1965 kirjoitti:

        Toisaalta ihminen luotiin vapaaksi olennoksi. Hänellä on vapaus tehdä omia päätöksiä, tämän mukana tulee luonnollisesti vastuu. Jos ihminen itse teki jotain mikä oli kiellettyä hän myös kantaa vastuun, ei siinä auta Jumalaa syyttää, sehä on vastuunpakenemista.

        Ehkäpä täydellinen onkin väärä sana tässä yhteydessä, sillä siellä missä on ihminen mukana on täydellisyys mahdottomuus.

        "Toisaalta ihminen luotiin vapaaksi olennoksi. Hänellä on vapaus tehdä omia päätöksiä, tämän mukana tulee luonnollisesti vastuu. Jos ihminen itse teki jotain mikä oli kiellettyä hän myös kantaa vastuun, ei siinä auta Jumalaa syyttää, sehä on vastuunpakenemista."

        - Yritä nyt edes hiukan miettiä tuon stoorin olematonta logiikkaa. jumala loi kaikkivaltiaana paratiisin ja siihen ihmiset ja laati pelin säännöt. Miksi se ne sellaisiksi teki?

        "Ehkäpä täydellinen onkin väärä sana tässä yhteydessä, sillä siellä missä on ihminen mukana on täydellisyys mahdottomuus."

        - Kukaan ei ole täydellinen ja täydellisyydestäkin on vaikka kuinka paljon eri käsityksiä.

    • Miksi pitäisi odottaa, että näkee vaikeavammaisen ihmisen? Eikö kerralla voisi rukoilla kaikkien vammaisten ihmisten puolesta?

      Ja niille jotka englantia ymmärtävät on tämä Mr. Deity jakso kohtuuttoman hauska:
      http://www.youtube.com/watch?v=UaZDcS-rMf4

      Vastaajaan tullut 2 996 847 600 viestiä ja Mr. Deity kuuntelee muutaman.. sitten tuhoaa loput. Totetaa ettei kannata tehdä mitään rukouksien takia koska osa pyydetyistä asioista kuitenkin toteutuu ja osa ei. Ne jotka toteutuu niin Deity saa kunnian. Jos ei toteudu niin Deityä ei siitä syyllistetä joten miksi sekaantua.

      Vastaajassa oleva viesti jossa joku näinen huutaa "Oh god, oh God..." on myös aika hauska.

      Deity koittaa miettiä mihin rukoukseen viimeksi vastasi. Miettii kauan ja viimeksi kuulemma auttoi pientä Timmyä etsimään koiranpentua. Tosin koiranpentu oli jo kuollut mutta auttoi kuitenkin. En spoilaa enempää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      178
      3781
    2. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      726
      2720
    3. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      61
      2584
    4. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      147
      2379
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      67
      2056
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      315
      1944
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1441
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      21
      1403
    9. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      38
      1377
    10. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      16
      1275
    Aihe