Koska täällä on silloin tällöin luomisopin auktoriteettiteoksen pohjalta maan liikkeen kieltäviä ihmisiä, niin kerronpa seuraavaa mitä olen itse havainnut:
Olen tehnyt astronomisia havaintoja mm. muuttuvasta kaksoistähdestä RZ Cassiopeiae, joka himmenee lähes pari kirkkausluokka 1.1952 päivän välein, koska sen kiertävä kaveri pimentää sitä. Se näkyy ja pystyy mittaamaan kiikarilla.
Olen tarkkaillut ja mitannut tarkkaan sitä kymmeniä kertoja.
Laittaessani havaitsemani pimennysajat suoralle huomasi että pimennyksien ajanhetket hiukan vaihtelee säännöllisesti (väitetyn=oletetun) maan kiertoliikkeen tahdissa:
-Toukokuussa pimennysajat myöhästyy noin 5 minuuttia
-Marraskuussa pimennysajat edistyy noin 5 minuuttia
Huomataan, jos piirretään 3-ulotteinen avaruusmalli, että marraskuussa RZ Cassiopeiae on samalla puolen aurinkoa kuin maa eli maa on lähempänä RZ CAssiopaiea tähteä,
toukokuussa taas maa on kauimpana.
Esim. toukokuun (alkukesän) aikojen myöhästyminen johtuu yksinkertaisesti siitä että maa kiertäessään aurinko ja ollessaan kauempana RZ CAS tähdestä, valonnopeuden ollessa rajallinen, sen pimennyksistä saapuva informaatio
viivästyy juuri sen lisämatkan mikä valonsäteeltä kuluu sen joutuessa kulkemaan "auringon ohi" kohti kauempana olevaa maata. Marraskuun (alkutalven) tienoilla taas päinvastoin valo saavuttaa nopeammin lähempänä olevan maan kun se on kiertänyt auringon ympäri toiselle puolen.
Maan kiertoliike auringonympäri siis selittää tuon ja antaa syyn miksi nuo viivästykset ja edistykset noudattavat vuodenaikoja.
Englanninkielellä kaaviokuvin, mitatuin arvoin ym lisää täältä:
http://www.student.oulu.fi/~ktikkane/AST/helioc.html
Todiste miksi maa kiertää aurinkoa
10
424
Vastaukset
- ei vaineskaa....
Onhan se vähän ihmeellistä, että joku vielä uskoo auringon kiertävän maata, mutta pelkään pahoin, että olet turhaan nähnyt vaivaa.
Kreationisti vain sanoo, että olet mitannut väärin, tai valonnopeus on erilainen maailmankaikkeuden eetterissä kesällä ja talvella ja sitten vaihtaakin aihetta ja alkaa inttämään asian vierestä. Kreationistien lisäksi netistä löytyy runsaasti erilaisia itseoppineita hihhulifyysikoita, joiden teorioilla saa selvänkin asian näyttämään harvinaisen monimutkaiselta.- eri tavalla eri puolilla
Oikeasti tila vain laajenee eri tavalla eri puolilla avaruutta ja sen takia kirkkauden vaihtelut. Maapallo se mitään liiku.
- ylimääräisissä.........
eri tavalla eri puolilla kirjoitti:
Oikeasti tila vain laajenee eri tavalla eri puolilla avaruutta ja sen takia kirkkauden vaihtelut. Maapallo se mitään liiku.
Eikun oikeasti valo liikkuu pidemmän matkan ylimääräisissä tilaulottuvuuksissa eri aikoina, koska pimeä aine on kahvilla pimeän energian kanssa!
- DiplomiNeroPatti
ylimääräisissä......... kirjoitti:
Eikun oikeasti valo liikkuu pidemmän matkan ylimääräisissä tilaulottuvuuksissa eri aikoina, koska pimeä aine on kahvilla pimeän energian kanssa!
Raamatun mukaan maailmassa on yö ja päivä sekä kesä ja talvi kaikkialla yhtä aikaa. Maailmankaikkeuden valoetteri tiivistyy talvella, ja siitä valon nopeuden muutos.
Maapallo pysyy paikallaan. Se on helppo testata: Käännä selkäsi itään ja hyppää niin korkealle suoraan ylöspäin kuin pystyt. Mittaa etenemäsi matka. Saatttaa olla aika lähellä nollaa? Ehkä mittaustarkkuus ei riitä? No, hypi vaikka sata kertaa ja mittaa uudestaan. Taidat olla edelleen samalla paikalla? Jos maapallo pyörisi, niin se olisi ehtinyt hypyn aikana pyörähtää allasi pienen matkan ennen kuin laskeudut maahan ja sinun olisi pitänyt siirtyä länteen jonkin verran. - Apo-Calypso
DiplomiNeroPatti kirjoitti:
Raamatun mukaan maailmassa on yö ja päivä sekä kesä ja talvi kaikkialla yhtä aikaa. Maailmankaikkeuden valoetteri tiivistyy talvella, ja siitä valon nopeuden muutos.
Maapallo pysyy paikallaan. Se on helppo testata: Käännä selkäsi itään ja hyppää niin korkealle suoraan ylöspäin kuin pystyt. Mittaa etenemäsi matka. Saatttaa olla aika lähellä nollaa? Ehkä mittaustarkkuus ei riitä? No, hypi vaikka sata kertaa ja mittaa uudestaan. Taidat olla edelleen samalla paikalla? Jos maapallo pyörisi, niin se olisi ehtinyt hypyn aikana pyörähtää allasi pienen matkan ennen kuin laskeudut maahan ja sinun olisi pitänyt siirtyä länteen jonkin verran.Toivottavasti pilailet. Edes tolloinkaan kretupelle ei pysty moiseen sontaan, jaa, tuo "asdfasd..." saattaisi kyllä pystyä...
- DiplomiNeroPatti
Apo-Calypso kirjoitti:
Toivottavasti pilailet. Edes tolloinkaan kretupelle ei pysty moiseen sontaan, jaa, tuo "asdfasd..." saattaisi kyllä pystyä...
Oletetaan vaikka, että olen täysin tärähtänyt, enkä pilaile. Pääsisikö tuolla kuitenkaan edes top ten listalle tämän palstan hölmöyksissä? Yritys oli hyvä, mutta ei vielä riittävä. Ehkä se asdf-tyyppi ja Viksumpi ovat panneet paremmaksi jo moneen kertaan. Vai tuleeko mieleen vielä jotain parempaa?
- sitä
eri tavalla eri puolilla kirjoitti:
Oikeasti tila vain laajenee eri tavalla eri puolilla avaruutta ja sen takia kirkkauden vaihtelut. Maapallo se mitään liiku.
onesimpleprincipleä taas?
- Apo-Calypso
DiplomiNeroPatti kirjoitti:
Oletetaan vaikka, että olen täysin tärähtänyt, enkä pilaile. Pääsisikö tuolla kuitenkaan edes top ten listalle tämän palstan hölmöyksissä? Yritys oli hyvä, mutta ei vielä riittävä. Ehkä se asdf-tyyppi ja Viksumpi ovat panneet paremmaksi jo moneen kertaan. Vai tuleeko mieleen vielä jotain parempaa?
Myönnettäköön: Et pääsisi. Ongelmasi on se, että kretinoidien parodiointi on mahdoton tehtävä.
Pistit miten seinähullun "ajatuksen" hyvänsä, niin eiköhän joku ihka-aito kretupelle pistä paljon paremmaksi, ihan tuosta vasemmalla kädellä, ilman edes yrittämistä ja kuitenkin ihan vakavissaan. Apo-Calypso kirjoitti:
Toivottavasti pilailet. Edes tolloinkaan kretupelle ei pysty moiseen sontaan, jaa, tuo "asdfasd..." saattaisi kyllä pystyä...
>
Osuit veikkauksessasi oikeaan.
Tämä palstamme geosentroidi alias asdafasda on itseasiassa jo tuonkin kortin käyttänyt eräässä kauan sitten käydyssä keskustelussa. Tarkalleen ottaen kyse ei ollut kyllä hyppimisestä vaan muistaakseni paikallaan leijuvasta helikopterista tms. jonka geosentroidin mukaan pitäisi paikallaan levitoiden päästä kätevästi maapallon toiselle puolen kunhan odottelee 12 tuntia jos Maa todella pyörisi.
Hänelle selitettiin yksityiskohtaisesti, miksei näin tapahdu, pyöriipä Maapallo tai ei. Ei liene tarpeen kertoa ymmärsikö hän sen selityksen vai ei.- Osa 2.....
Vanellus kirjoitti:
>
Osuit veikkauksessasi oikeaan.
Tämä palstamme geosentroidi alias asdafasda on itseasiassa jo tuonkin kortin käyttänyt eräässä kauan sitten käydyssä keskustelussa. Tarkalleen ottaen kyse ei ollut kyllä hyppimisestä vaan muistaakseni paikallaan leijuvasta helikopterista tms. jonka geosentroidin mukaan pitäisi paikallaan levitoiden päästä kätevästi maapallon toiselle puolen kunhan odottelee 12 tuntia jos Maa todella pyörisi.
Hänelle selitettiin yksityiskohtaisesti, miksei näin tapahdu, pyöriipä Maapallo tai ei. Ei liene tarpeen kertoa ymmärsikö hän sen selityksen vai ei.Sontaa täältä löytyy vaikka kokonainen Nooan arkillinen.
Eikös joku selitellyt joku aika sitten vedenpaisumusta sillä, että komeetat kiersi melkein samaa rataa maan kanssa ja kevyesti laskeutuivat maahan? (ei muuten taida olla edes raamatun mukainen selitys)
Sitten jonkun isoisä oli metsästänyt kivikirveellä (ilmeisesti hirvinautoja?). Tämä kommentti tuli, kun joku ihmetteli, että missä vaiheessa kivi- ja pronssikaudet olivat kun raamatun mukaan ne menivät sukupolven aikana.
Väittikös joku metaania öljyksi, vai muistanko ihan väärin? Kysymyksessä taisi olla uutinen siitä, että Saturnuksen kuussa on metaania.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1562748
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262450Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?532364- 1352210
- 631895
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2471730- 311391
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201329Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161215Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi311212