Nekkarissa

portsari vajaus

Olen huomannut nekkarissa sellaisen ongelman, että siellä ei ole kuin yksi portsari viikonloppuisin vahtimassa koko puljua. Useita läheltä piti tilanteita on tullut ja tappeluita, joista joutuu sivullisetkin kärsimään syyttä, kun ei ole kuin tuo yksi portsari, jolla on vahdittavana ovi, yläterassi, ravintola ja ulkoterassi. Ja joutuu vielä blokkaamaan siinä portsarin hommien lomassa. Välillä jopa tuntee olonsa turvattomaksi siellä, kun ei järkkäreitä ole kuin se yksi. Miksi ihmeessä eivät ota sinne toista portsaria? Ja nyt kun huhun mukaan nekkari on vielä laajentumassa.. Sunnuntaisin kun siellä on paljon porukkaa superissa, niin näitä tappeluita tulee liikaakin ja todellakin sivulliset ihmiset joutuvat niistä kärsimään sen takia, kun ei ole varmaa, että kuka tappelun on alunperin aloittanut ja syytöntä porukkaa lentää ulos. Joten, rupeammeko tekemään töitä sen eteen, että saamme nekkariin myös toisen portsarin vastaamaan turvallisuudestamme ja viihtyvyydestämme?

10

1846

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Omasta mielestäni kolme järjestyksenvalvojaa olisi noihin tiloihin sopiva määrä, varsinkin jos karaokebaaria saunatiloihin vielä rakentavat. Luulisi tähän olevan jokin lakikin, että tiettyyn neliömäärään tai anniskelupaikan asiakaspaikkoihin olisi tietty määrä järjestyksenvalvojia? Joku voisi googletella vähän lakitietoja tänne, niin tulisi selvyyttä tähänkin asiaan.

      • LAKI24

        Anniskeluluvassa (lääni) voi olla ehtoja ja lisäksi paikallispoliisi on voinut ohjeistaa valvonnasta tarkemmin.
        Kovin usein annskeluluvassa ei mainita tarkkoja määriä tai miehitystä sillä laki lähtee siitä että anniskelualueella töissä olevat vastaavat valvonnasta niin järjestyksen kuin anniskelun osalta. Eräissä paikoissa anniskelua suorittavilla onkin järjestyksenvalvojan tunnus erikseen. Erilliset järjestyksenvalvojat siten tukevat näiden toimintaa.
        Nykyisin monissa ravintoloissa tilanne on täysin toinen ja järjestyksenvalvojat täysin erikseen valvomassa järjestystä ja anniskelua (alkoholin pysyminen alueella ja ihmisten kunto).
        Ravintola voi siten melko vapaasti itse päättää miten valvonnan suorittaa, ellei em. tahot ole antaneet määräyksiä asiasta.

      • yksinkaksin
        LAKI24 kirjoitti:

        En oo käyny aikoihin Nekkarissa. Käykö siellä nykyään paljonkin porukkaa? Ihan tungokseen astikkin? Oispa kiva kun porukka löytäisi paikan ja Z jäisi vähemmälle...

      • ike666
        yksinkaksin kirjoitti:

        En oo käyny aikoihin Nekkarissa. Käykö siellä nykyään paljonkin porukkaa? Ihan tungokseen astikkin? Oispa kiva kun porukka löytäisi paikan ja Z jäisi vähemmälle...

        pe ja la ovat olleet sopivan täysiä puoleen yöhön ,sit tyhjenee.mutta euron sunnuntait ovat jopa liian täysiä,euron kalja vetää torpan ihan täyteen mikä on mukava homma.silloin olisi kyllä oltava kaksi järjestyksenvalvojaa,on siinä kyllä show -ilta.kaikinpuolin.

      • paikat
        yksinkaksin kirjoitti:

        En oo käyny aikoihin Nekkarissa. Käykö siellä nykyään paljonkin porukkaa? Ihan tungokseen astikkin? Oispa kiva kun porukka löytäisi paikan ja Z jäisi vähemmälle...

        Mutta eihän Nekkaria ja "Z" voi verrata toisiinsa, onhan ne ihan erilaiset paikat..

    • Bulgaari

      Eipä kyllä Varkaudessa paljon tappeluita näy. Mestarissa, nekkarissa tai harrisonissa ei koskaan. Jos haluaa "hyvän fightin" bongata niin suuntaa rammariin tai pöntiselle. Tässäkin tietty ajoitus ratkaisee. Mutta siellähän ne poliisitkin pörrää koko ajan.

      • parhaat fiilikset

        Niin kuin eilenkin,nuorta ja urheiluhenkistä porukkaa,tuntee toinen toisensa,monen vuoden kokemuksella en ole nähnyt yhtään rähinää,terv. vanhan bupin portsari.(nykyinen asiakas,vakio sellainen).

      • make222
        parhaat fiilikset kirjoitti:

        Niin kuin eilenkin,nuorta ja urheiluhenkistä porukkaa,tuntee toinen toisensa,monen vuoden kokemuksella en ole nähnyt yhtään rähinää,terv. vanhan bupin portsari.(nykyinen asiakas,vakio sellainen).

        ..vai rauhallista,puukosta sai kaveri nekkarin pihalla.haapala sanoi että kahdella kokeneella valvojalla tätäkään ei olisi sattunut.

      • nexxar
        make222 kirjoitti:

        ..vai rauhallista,puukosta sai kaveri nekkarin pihalla.haapala sanoi että kahdella kokeneella valvojalla tätäkään ei olisi sattunut.

        mennä ulos, ois pysyny sisällä ni ei ois tullu puukosta.
        Vai että oikein Haapala sanoi..........

    • Rölli Peikko

      kyllä on ollut tappeluita ja melkein joka kapakassa. Sitä ei voi kukaan sanoa etteikö olisi. Nekkarissa oli ennen joskus todella huono ilmapiiri ku mandoliinot ym. pyörivät siellä. Nyt varmaan parempi. Tuollaiseen kapakkaan on suotavaa olla ainakin 2 portsaria tekemässä portsarin työtä kiireisimpinä aikoina, eikä plokkaamassa kusituoppeja. Eiköhän se paljonkin ole siitäkin kiinni kuka siellä on ovella. Kun ongelmatapaukset pidetään pihalla ei ongelmia tule! Ei ole rakettitiedettä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?

      Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa
      Sinkut
      56
      2188
    2. En rehellisesti usko et oisit

      Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos
      Ikävä
      31
      1680
    3. Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa

      Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin
      NATO
      372
      1496
    4. Ei ole kyllä mennyt

      Kovin hyvin kun alussa pieni sekoaminen hänestä 😏
      Ikävä
      10
      1484
    5. Näin sinusta taas unta!

      Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly
      Ikävä
      14
      1474
    6. Nainen, olet jotenkin lumoava

      Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel
      Ikävä
      68
      1337
    7. Se sinun kaipauksen kohde

      Ei todellakaan käy täällä höppänä mies.
      Ikävä
      12
      1108
    8. En muuttaisi sinusta mitään

      Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul
      Ikävä
      8
      1034
    9. Olet muutenkin tyhmä

      Ja käyttäydyt epäasiallisesti siinä työssäsi.
      Ikävä
      81
      1002
    10. Et katso sitä

      Niinkuin minua. Ehkä se luo toivetta
      Ikävä
      20
      969
    Aihe