Kysymyksiä OSP:stä

Sikamaster

Olen yrittänyt tutustua tähän Onesimpleprincipleen ja kantavana ajatuksena tuntuu olevan gravitaation korvaaminen jonkinlaisella painevoimalla. Kyseinen painevoima ilmeisesti syntyy kun kappaleet jollain tavalla laajenevat ja siten työntyvät toisiaan kohti. Joten muutama kysymys:

1)Miten OSP-selittää kappaleiden (esim. komeettojen) ratojen muutoksen ilman fyysistä kontaktia raskasmassaisten kappaleiden läheisyydessä?

2)Mikä muu kuin, näin tämän päättelin, todistaa näkyvän maailmankaikkeuden ulkopuolella olevan energiaa suunnattomasti linkoavan pisteen olemassaolosta?

3)Onko "ajatuksen voimalla" muita ilmenemiskohtia kuin ihmisten liikkuminen kyseistä voimaa käyttämällä?

4)Teoriaan liittyy ilmeisen paljon erilaisia säteileviä energia-aaltoja, onko näitä havaittu ihan kokeellisesti missään?

4a)Teorian mukaan näyttäisi siltä että jokaisella massaa omaavalla kappaleella on kyky lähettää näitä energia-aaltoja rajattomasti. Eikö silloin kaikkien kappaleiden energiapotentiaali ole ääretön?

4b)Jos kappaleiden energiapotentiaali on ääretön, miten energia-aallot synnyttävät näitä kappaleita?

5)Onko olemassa mitään koetta jolla OSP voidaan todistaa tai falsivoida?

Jos näihin saisi vastauksen niin kuva kyseisestä teoriasta selkeytyisi edes hiukan.

27

396

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Viksumpi

      tuota kolmatta kysymystä, niin katsotaan saanko vastausta aikaiseksi.

      • Onesimplepriciple.com sivuilla selkeästi sanotaan näin:

        "Kaikki ilmiöt ovat selitettävissä yhdellä voimalla ja tämä voima on painevoima. ( Ajatuksen voimaa ei toki pidä unohtaa! Sinäkin saat itsesi liikkumaan ajatuksesi voimalla! )"

        Haluaisin vain tietää onko muidenkin asioiden kuin oman itsensä liikuttelu ajatuksen voimalla mahdollista ja jos on niin miten on todettavissa se että tuo liikkuminen johtuu nimenomaan ajatuksen voimasta?

      • tavaroita
        Sikamaster kirjoitti:

        Onesimplepriciple.com sivuilla selkeästi sanotaan näin:

        "Kaikki ilmiöt ovat selitettävissä yhdellä voimalla ja tämä voima on painevoima. ( Ajatuksen voimaa ei toki pidä unohtaa! Sinäkin saat itsesi liikkumaan ajatuksesi voimalla! )"

        Haluaisin vain tietää onko muidenkin asioiden kuin oman itsensä liikuttelu ajatuksen voimalla mahdollista ja jos on niin miten on todettavissa se että tuo liikkuminen johtuu nimenomaan ajatuksen voimasta?

        Ihminen kykenee liikuttamaan muita kappaleita ajatuksensa voimalla. pitää vain ohjata ajatuksensa voimalla oman kehonsa energiaa niin että se saa muut kappaleet liikkumaan halutulla tavalla!

        Esim. otat kädelläsi kiinni kahvikupista ja juot kahvin.

      • kykene ?
        tavaroita kirjoitti:

        Miksei esim. rautapallo kykene samaan, jos uskomuksesi mukaan se on sitä ihan samaa "energiaa" kuin mekin ?

      • C6H12O6
        tavaroita kirjoitti:

        Ihminen kykenee liikuttamaan muita kappaleita ajatuksensa voimalla. pitää vain ohjata ajatuksensa voimalla oman kehonsa energiaa niin että se saa muut kappaleet liikkumaan halutulla tavalla!

        Esim. otat kädelläsi kiinni kahvikupista ja juot kahvin.

        Ihan tarkkaan ottaen kahveekuppi nousee tässä huulillesi soluhengityksessä käsivartesi lihassolujen vapauttaessa glukoosiin sitoutunutta energiaa. Ajatuksen voimalla kupponen ei nouse.

    • Komeetoista ainakin jutt

      www.onesimpleprinciple.com sivuilla on juttua ainakin komeetoista!

      2. dark Flow ilmiö jonka onesimpleprinciple ennusti jo 28.5.2008

      Dark Folw ilmiöstä oli uutinen vasta puoli vuotta myöhemmin!

      4. Kyllähän näitä energia-aaltoja tulee tähdistä, planeetoista, kuista ja pienemmistäkin kohteista. Eihän niitä muuten voisi havaita! Ei energiakeskittymistä se energia heti lopu. Sen takaavat ne hiukkaset jotka tulevat muista energiakeskittymistä ja jotka säteilevät energiaansa muihin energiakeskittymiin.

      Sinunkin atomien ytimien energia on voinut vaihtua ajan kanssa useaan kertaan, samalla kun atomiesi ytimien energia on muuttunut koko ajan vähemmän tiheäksi energiaksi!

      Totuuden todistaa jokainen havaittava ilmiö!

      esim. Aurinko on säteillyt sitä itseään mistä Aurinko koostuu, jo 5 miljardia vuotta. jos voisimme ottaa ja tunkea tuon energian takaisin Auringon sisään, olisi Aurinko tietysti paljon tiheämpi kuin nyt. Silti Aurinko olisi paljon vähemmän tiheämpi kuin 5 miljardia vuotta sitten, koska myös Auringon atomien ytimien energia on ajan kanssa muuttunut koko ajan vähemmän tiheäksi energiaksi!

      • eukko !

        >

        Tosin siis mitään ennustusta ei ollut, mutta jälkikäteenhän Savorinen sepittää ad hocinsa tarkoittaneen oikeastaan mitä tahansa jo havaittua asiaa.

      • Sinulle esitettiin kysymyksiä. Mikset vastaa niihin? Etkö osaa?

      • Dark Flow
        eukko ! kirjoitti:

        >

        Tosin siis mitään ennustusta ei ollut, mutta jälkikäteenhän Savorinen sepittää ad hocinsa tarkoittaneen oikeastaan mitä tahansa jo havaittua asiaa.

        Kukapa olisi osannut ennustaa että siellä suunnassa just sillä etäisyydellä tullaan havaitsemaan galakseja jotka liikkuvat niin nopealla vauhdilla ettei kukaan nykyisen fysiikan uskovainen olisi osannut ennustaa tätä havaintoa etukäteen.

        onesimpleprinciple kuitenkin ennusti että tällainen erittäin nopea liike voitaisiin havaita joillakin galakseilla. Se etteivät näillä ennustuksessa käyetetyillä galakseilla ainakaan vielä ole havaittu tällaista erittäin nopeaa liikettä suhteessa muihin galakseihin, ei vähennö ennustuksen arvoa.

        http://www.onesimpleprinciple.com/forum/viewtopic.php?t=2259&sid=52c4ab613b78b6b9469307aa1aac2ab1

        Että silleen.

        Vaan eipä pseudofysiikan ylipapit osanneet tuollaista ennustaa.

        .

      • 2. Dark flow voi hyvinkin olla myös alkuräjähtäneen kappaleen liikettä. Ei ole vieläkään mitään syytä että maailmankaikkeuden ulkopuolella olisi jotain. Ja sitäpaitsi jos dark flow olisi jonkin "pisteen" linkoaman energian aikaansaannosta siinä havaittaisiin muutoksia kulmissa. Nyt liike on kuitenkin kaikkialla samaan suuntaan.

        4.Mitä ihmeen energia-aaltoja? Mitä? Kuka näitä on havainnut? Missä? Milloin? Miten? Kyllähän jokainen kappale jotain säteilee mutta ei lähellekään teoriasi ehdottamilla voimakkuuksilla. Enkä usko hetkeäkään että teoriasi vaatima "säteily" olisi jäänyt nykyfyysikoilta huomaamatta.

        Ja tuossa aurinkoesimerkissä ei ole mitään järkeä.

        Ja ottaen huomioon että annoit vastaukset kahteen seitsemästä kysymyksestä, jotka ovat kuintenkin ihan ABC-tasoisia, ei teoriaasi voi ainakaan vielä pitää kattavasti selitettynä.

    • SikamusPrime

      Otsikko kertoo kaiken..

    • Sivut ensin kokonaan

      "4a)Teorian mukaan näyttäisi siltä että jokaisella massaa omaavalla kappaleella on kyky lähettää näitä energia-aaltoja rajattomasti. Eikö silloin kaikkien kappaleiden energiapotentiaali ole ääretön?"

      Ei ole

      Esim. kvarkit absorboivat koko ajan itselleen lisää energiaa niistä hiukkasista joita kvarkien läpi koko ajan liikkuu. saamalla kvarkit laajenevat eli muuttuvat vähemmän tiheäksi energiaksi ja säteilevät enegriaansa pois päin itsestään jne.

      Lukekaa sivut ensin ja kyselkää sitten lissee

      www.onesimpleprinciple.com

      • Mitä käy kvarkille joka esiintyy energiattomassa tyhjiössä? Säteileekö se energiansa pois ja siten lakkaa olemasta? Vai jatkaako se tätä säteilyä lopettomiin? Ja mitä ovat nämä hiukkaset joita kvarkkien läpi liikkuu? Voiko niitä mitata, havaita, laskea, analysoida yms. jota havaittavissa oleville fyysisille elementeille tehdään?

        Ja olen tutustunut kyllä osp-sivuihin mutta kun kaikki siellä on täysin järjestelemätöntä horinaa josta noin puolet rikkoo nykyisiä fysiikan lakeja ja toinen puoli soveltaa niitä erittäin villisti, niin nämä yksinkertaiset kysymykset ovat helpompi tapa selvittää onko "teoriasta" mihinkään. Ja huomaa että tämä ei ole vielä mitään verrattuna siihen miten vertaisarviointi tulee teoriaa haastamaan. Jos et selviä edes näistä helpoista harjoitteista (kysymyksistä on edelleen yli puolet vastaamatta) niin ei ole mitään mahdollisuutta että teoria menisi yleisesti tiedekommuunin läpi. Olen pahoillani mutta todistamisen taakka on edelleen sinun harteillasi.

      • Todistiko kopernikus?
        Sikamaster kirjoitti:

        Mitä käy kvarkille joka esiintyy energiattomassa tyhjiössä? Säteileekö se energiansa pois ja siten lakkaa olemasta? Vai jatkaako se tätä säteilyä lopettomiin? Ja mitä ovat nämä hiukkaset joita kvarkkien läpi liikkuu? Voiko niitä mitata, havaita, laskea, analysoida yms. jota havaittavissa oleville fyysisille elementeille tehdään?

        Ja olen tutustunut kyllä osp-sivuihin mutta kun kaikki siellä on täysin järjestelemätöntä horinaa josta noin puolet rikkoo nykyisiä fysiikan lakeja ja toinen puoli soveltaa niitä erittäin villisti, niin nämä yksinkertaiset kysymykset ovat helpompi tapa selvittää onko "teoriasta" mihinkään. Ja huomaa että tämä ei ole vielä mitään verrattuna siihen miten vertaisarviointi tulee teoriaa haastamaan. Jos et selviä edes näistä helpoista harjoitteista (kysymyksistä on edelleen yli puolet vastaamatta) niin ei ole mitään mahdollisuutta että teoria menisi yleisesti tiedekommuunin läpi. Olen pahoillani mutta todistamisen taakka on edelleen sinun harteillasi.

        Todistiko Kopernikus Aurinkokeskeisen mallin?

        Ei. Julkaisin vasta kuolinvuoteellaan. Oli siis viisaampi kuin minä ja ei lyönyt päätään sen ajan ihmisten puupäihin.

        60 vuotta myöhemmin vasta Galileo Galilei alkoi todistmaan Aurinkokeskeistä mallia.

        Voi olla että todistan onesimpleprinciple mallin, mutta vähintään yhtä todennäköisesti joku muu tulee ja todistaa onesimpleprinciple mallin.

        teidtä ei ole todistamaan onesimpleprinciple mallia vääräksi.

        Jos väitätte onesimpleprinciple mallin olevan väärä malli, teillä on todistustaakka, mutta suosittelen että kerrotte mallistani viisaammille, jotka voivat yrittää todistaa mallini vääräksi teidän puolestanne. :);):)

      • on !
        Todistiko kopernikus? kirjoitti:

        Kyllä meistä on.

        "Mallisi" väittää, että energia-aaltojen osuminen saa energian laajenemaan nopeammin. "Mallisi" mukaan nopeammin Maan pintaan osuva kappale (esim. Helsingissa kuin Meksikossa) saa enemmän energia-aaltoja muualta työntämään sen kohti Maata. Näin siis "teoriasi" sanoo aivan ehdottomasti, että tuollaiset nopeammin putoavat kappaleet myös räjähtävät nopeammin kuin hitaammin putoavat.

        Kuitenkin kaikki atomit pysyvät täsmälleen samanlaisina, olipa ne "missä tahansa" putoamiskiihtyvyydessä.

        "Teoriasi" on siis murskattu. Sitä ei tulla todistamaan oikeaksi, koska se todistettiin jo vääräksi. Ei se mitään, onhan noita vääriä teorioita ja "teorioita" ollut vaikka kuinka ennenkin. Ei tuo OneEpicFailisi ollut mikään poikkeus.

      • LUULO ei ole tietoa
        on ! kirjoitti:

        LUULET vaan.

        Ei sinun sepustuksissasi ole päätä eikä häntää. Kirjoittelet täysin omiasi eli olet vain pieni trolli.

      • onkin !
        LUULO ei ole tietoa kirjoitti:

        LUULET vaan.

        Ei sinun sepustuksissasi ole päätä eikä häntää. Kirjoittelet täysin omiasi eli olet vain pieni trolli.

        >

        Kerropa, mikä siinä oli vastoin "teoriaasi" ! Nyt yrität puhua omia sanojasi vastaan.

        1. "Teoriasi" väittää, että mikäli atomiin osuu enemmän energia-aaltoja, se räjähtää nopeammin. (Kyllä/ei ?)

        2. Väität, että noita energia-aaltoja osuu enemmän esim. rauta-atomiin, jos se putoaa nopeammin. (Kyllä/ei ?)

        3. Näistä selkeänä johtopäätelmänä saadaan: suuremmassa putoamiskiihtyvyydessä rauta-atomit muuttuvat suhteessa pienemmän putoamiskiihtyvyyden rauta-atomeihin. (Kyllä/ei ?)

        4. Havaitaanko tuollaista "teoriasi" täysin väistämättömästi ennustamaa rauta-atomien muutosta toisiinsa nähden ? (Kyllä/ei ?)

        5. Mitä voit sanoa "teoriasta", joka ennustaa tapahtuman, jota ei ole ? Onko se virheellinen "teoria" ? (Kyllä/ei ?)

      • huomioon!!!!!!!!
        onkin ! kirjoitti:

        Sinun ongelmasi on siinä ettet ota kaikkia asioita huomioon. poimit vain muutaman ilmiöön vaikuttavan asian ja yrität niillä kumota koko totuuden.

        Se että kaukaisista supergalaksijoukoista tulee hiukkasia jotkaovat kehittäneet ympärilleen energiakentän kuten galaksien keskusten jättimäiset energiakeskittymät ovat kehittäneet ympärilleen energiakentän tähdistä, tarkoittaa sitä että näistä energiakentistä säteilevä energia vaikuttaa kaikkeen.

        Jokainen kvarkki Maapallolla saa itselleen liike-energiaa kohti laajenevan Maapallon keskustaa. Jokainen hiukkanen joka liikkuu atomien ytimien välisellä alueella saa itselleen liike-energiaa kohti laajenevan Maapallon keskustaa.

        samalla tietysti lisää energiaa.

        Näin esim. varaus säilyy, koska ylimääräiset "elektronit" saavat myös itselleen lisää energiaa niistä hiukkasista joita niiden läpi liikkuu.

        Tuossa nyt alkuun yksi asioihin vaikuttava asia jota et ottanut huomioon kun sepitit taas kerran omiasi.

        Sen lisäksi pitää tietysti ottaa huomioon millaisia hiukkasia Maapallon keskustasta työntyy ja miten ne vuorovaikuttavat atomien ytimien kanssa ja miten ne vuorovaikuttavat Maapalloa kohti tulevien hiukkasten kanssa jne.

        Sinä olet vain pieni trolli ja et edes ymmärrä sitä!

        .

      • vaikuttaa asiaan ?
        huomioon!!!!!!!! kirjoitti:

        Miten tuo sepitelmäsi edes vaikuttaisi asiaan ?

        Siis kun rauta-atomi putoaa nopeammin, se saa enemmän osumia, joten se myös räjähtää nopeammin. Tässä on täysin sivuseikka se, millaisia nuo aallot olisivat. Väitteesi on, että jos rauta-atomi putoaa nopeammin, se saa enemmän osumia (energiaa), joten se myös räjähtää nopeammin. Noin.

        Nuo ovat siis ainoastaan omat sanasi.

        Nyt:
        5. Mitä voit sanoa "teoriasta", joka ennustaa tapahtuman, jota ei ole ? Onko se virheellinen "teoria" ? (Kyllä/ei ?)

      • missä sanon?
        vaikuttaa asiaan ? kirjoitti:

        sanon jokaisen kvarkin saavan suht samassa suhteessa liike-energiaa niiltä hiukkasilta joita muista tähdistä tulevat hiukkaset säteilevät?

        Eikö ymmärrä?

        Pistä linkki, missä sanon esittämälläsi tavalla, niin voin mennä ja oikaista sanomiseni, siis jos olen muka jossakin sanonut niin?

        .

      • lukea ?
        missä sanon? kirjoitti:

        sanon jokaisen kvarkin saavan suht samassa suhteessa liike-energiaa niiltä hiukkasilta joita muista tähdistä tulevat hiukkaset säteilevät?

        Eikö ymmärrä?

        Pistä linkki, missä sanon esittämälläsi tavalla, niin voin mennä ja oikaista sanomiseni, siis jos olen muka jossakin sanonut niin?

        .

        Pistin jo "teoriasi" väittämät edelliseen viestiin. Jokaisen väittämän lopussa kysyin, pitääkö ne paikkaansa (Kyllä/ei). Tässä siis uudestaan (kun en jaksa alkaa etsiä noita linkkejä), jos olet eri mieltä "teoriasi" väitteistä, kirjoita, miten "teoriasi" tänään niistä sanoo kohta kohdalta:

        1. "Teoriasi" väittää, että mikäli atomiin osuu enemmän energia-aaltoja, se räjähtää nopeammin. (Kyllä/ei ?)

        2. Väität, että noita energia-aaltoja osuu enemmän esim. rauta-atomiin, jos se putoaa nopeammin. (Kyllä/ei ?)

        3. Näistä selkeänä johtopäätelmänä saadaan: suuremmassa putoamiskiihtyvyydessä rauta-atomit muuttuvat suhteessa pienemmän putoamiskiihtyvyyden rauta-atomeihin. (Kyllä/ei ?)

        4. Havaitaanko tuollaista "teoriasi" täysin väistämättömästi ennustamaa rauta-atomien muutosta toisiinsa nähden ? (Kyllä/ei ?)

        5. Mitä voit sanoa "teoriasta", joka ennustaa tapahtuman, jota ei ole ? Onko se virheellinen "teoria" ? (Kyllä/ei ?)

        Näin. Nyt sitten vielä tämä uudemman kerran terotettuna: Jos osumia (energiaa) on enemmän, atomi räjähtää nopeammin (tämä kai on ehdoton fakta "teoriassasi"). Putoamiskiihtyvyys määrätyy erilaisten osumien (osumatiheyksien) mukaan, joten nopeammin putoava saa enemmän osumia/energiaa, joten sen pitäisi räjähtää nopeammin kuin hitaammin putoavan (siis putoamisesta nähdään osuvan energian määrä). Näin ei kuitenkaan käy.

      • ei pidä paikkaansa
        lukea ? kirjoitti:

        Riittää että nopeammin putoavaan kohdistuu pienempi työntävä voima Maapallon keskustasta päin.

        Esimerkiksi.

        Voisin keksiä paljon muitakin asiaan vaikuttavia juttuja, mutta miksi niistä sinulle kertoisin?

        .

      • voisit keksiä
        ei pidä paikkaansa kirjoitti:

        Ahaa, eli se saakin vähemmän osumia ja siis räjähtää hitaammin. Tämä ei muuta tilannetta: edelleen rauta-atomin pitäisi muuttua suhtessa sellaisen rauta-atomin kanssa, joka kokee erilaisen putoamiskiihtyvyyden. Aivan sama kummin päin tuota selität. Ja tosiaan: vaikka rauta-atomi kiertäisi Maata (eli vielä paljon pienempi putoamiskiihtyvyys) tai Kuuta tai olisi Marsissa, niin edelleen rauta-atomit pysyvät muuttumattomina toisiinsa nähden.

        >

        Jep, "keksimiäni faktoja". Jep jep.

      • voisit...
        ei pidä paikkaansa kirjoitti:

        Riittää että nopeammin putoavaan kohdistuu pienempi työntävä voima Maapallon keskustasta päin.

        Esimerkiksi.

        Voisin keksiä paljon muitakin asiaan vaikuttavia juttuja, mutta miksi niistä sinulle kertoisin?

        .

        "Voisin keksiä paljon muitakin asiaan vaikuttavia juttuja, mutta miksi niistä sinulle kertoisin?"

        Ja nimen omaan KEKSIÄ. Ilman mitään faktuaalista pohjaa.
        Jo nyt tuo yksinkertainen periaatteesi on niin ad hoceilla kuormitettu, ettet enää itsekään pysy perässä omissa väitteissäsi.

        Atomeja molekyyliksi yhdistelevät vaimat ja molekyylejä toisiinsa yhdistelevät kemialliset sidosvoimat ovat kaikki sähkömagnetismin aiheuttamia VETÄVIÄ voimia.

        Ennen kuin vänkäät vastaan, kumoa Coulombin laki. Kumoamiseen ei riitä tyhjä väite, eikä "keksitty havainto". Hokkus pokkus ja simsalabim. Ananasakäämä ja suolaa suolaa. Muuhunhan sinä huulien heilutaja et pysty.

    • Nyt kun tämä OneSimpleFailaaja on jälleen ottanut osakseen järjettömän horinan jatkamisen täällä palstalla niin ajattelin postittaa uusintana nämä kysymykset joihin ei vieläkään ole tullut vastausta. Ei ole mitään järkeä lähteä tämän pidemmälle jauhamaan asiasta jos edes tälläisiin perustason harjoitteisiin ei löydy vastauksia.

      Toisekseen haluaisin muistuttaa kaikkia että Onesimpleprincipal.com on google-mainoksilla viritetty loputtoman horinan suo josta kyseinen horisija kerää rahaa mainos-viewejä keräämällä. Älkää maksako trollille vierailemalla kyseisillä sivuilla!!

      • pam...

        pom

    • asianharrastaja

      Jospa hänet on vaikka saatu paranemaan harhoistaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      172
      3310
    2. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      726
      2590
    3. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      54
      2456
    4. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      146
      2321
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      67
      1976
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      284
      1850
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1411
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      20
      1349
    9. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      38
      1307
    10. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      16
      1245
    Aihe