Kausipaikkalaisia on moneen lähtöön, kuten liikkuviakin karavaanareita. Näin aluksi voin kerrata tositarinoita puutarhakaravaanarin aktiviteeteistä, joihin osa lukijoista on jo aikaisemmin tutustunut.
Puutarhakaravaanari on varsinainen työmyyrä toisin kuin kausipaikkalainen. Hän puurtaa ja touhuaa mammansa kanssa aamusta iltaan, kuokkien ja harventaen istutuksiaan. Aurinkoisena kesäpäivänä pappa jaksaa väsymättä kantaa kastelukannulla vettä kuivuudesta kärsiville nauriille ja muille luonnonantimille, kuten hän niitä nimittää. Näin lopputulos on hämmästyttävän monimuotoinen, jopa kuivana kesänä.
Puutarhakaravaanari elää omilla säännöillään, toisin kuin kausipaikkalainen joka ei välitä mistään säännöistä tuon taivaallista. Puutarhakaravaanari on keksinyt oivan keinon välttää rakennusvalvonta. Hän on asettanut soliferin pukkien päälle ja rakentanut tämän ympärille niin kesäkeittiön kuin vaunun taakse mammalle ikioman kylpylaitoksen muiden katseilta piiloon. Ryytimaasta ja monenmoisista istutuksista koostuva karavaanaripalsta ei kuitenkaan ole mikä tahansa siirtolapuutarha, sillä ne tarvitsevat kaikenmaailman luvat. Tämä kaikki on onnistunut sillä puutarhakaravaanari tuntee laissa olevat porsaanreiät ja käyttää niitä surutta hyväkseen ja mikä ettei käytä, kun kerran laki sen sallii.
Kaikesta edellä kuvatusta huolimatta puutarhakaravaanaripappa on aivan tavallinen karavaanari, joka viettää vapa-aikaansa vain leirintäalueella. Hän on siis matkailua harrastava karavaanari, näin virallisessa mielessä, eikä mikään pysyviä rakennelmia kyhäävä siirtolapuutarhuri. Tosin aika hankalaa se vaunu olisi irrottaa kesäkeittiö-grilli yhdistelmästä irti, mutta sitä ei suuremmin huudella ainakaan viranomaisten suuntaan.
Näin ollen miksikään apaattiseksi kausipaikkalaiseksi häntä ei voi missään muotoa ajatella, sillä hänellä on puuhaa sadepäivänäkin yötä myöten. Kaikkia me harrastajat sen tiedämme, että hänen paratiisinsa on rakkaudella ja tunteella saatu kukoistamaan. Kaiken tämän lisäksi pappa jaksaa olla kaikkien karavaanareiden pyyteetön auttaja ja jaksaapa hän vielä päivittää nettisivujaan joilla löytyy mitä mahtavin kuvagalleria tästä loistokkaasta paratiisista. Epäilijät voivat tähän paratiisiin tutustua googlettamalla, sillä onhan netin antama tietomäärä valtaisa kunhan osaa vain hakea oikeilla nimillä.
Tämä kaikki on vain mahdollista vuosikymmenten rakastavaisilla, joilla onni on kukoistanut, aina on rakkainta myös ymmärretty ja muistettu yllätyksillä ja anteeksiannolla. Tällainen saumaton ikuinen rakkaus ja huomaavaisuus, on nähtävissä myös ympäröivässä puutarhaleirissä. Se on täydellistä harmoniaa rakkaudesta elämänkumppaniin, lajitovereihin ja karavaaniharrastukseen, jopa ulkopuolinen näkee miten se pursuaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ja ymmärtämystä kohtalotovereille. Heitä kaikkia yhdistää se, ettei harrastus jostakin syystä päätynytkään siihen, kun ei olut haluja ympäri maita ja mantuja kulkea. Sitä on vain jääty hankittujen matkailuvälineiden vuoksi paikoilleen, ja kun on tekevät kädet ja mieli, niin paratiisia rakastavaiset ovat aina ympärille rakentaneet. Näin tässäkin on käynyt, nyt saavat kaikki karavaanarit hyvän esimerkin täydellisestä puutarhakaravaanarista ja runsaslukuiset kuva-albumit netissä antaa vastaukset epäilijöille, kyl jämti on niin.
Näin lopuksi voin mainita, että jos jollakin meni palkokasvin siemenet nenuseen, niin ei se maailmanmenoa miksikään muuta. Uusi kasvukausi puhkeaa aikanaan, näin se vain on.
Jesse Jeesiö ®
Puutarhakaravaanari ei vaivu apatiaan
19
546
Vastaukset
- Köyhyys on pysyvää
Niin se valkoinen roskasakki elelee.
- ????????????????????????
J L N B Ruunegreen joka kirjottaa kirjan suoli 24 sivuille?
- Puutarhakaravaanari
Olen onnistunut herättämään sinunkin mielenkiintosi kesäparatiisistamme kertovaan kuva-albumiin. Hiukan lennokkaasti ja taiteellisella vapaudella kuvailet puutarhaleirimme elämää, mutta haitanneeko tuo mittää. Tarkoituksenihan on ollut herättää ajatuksia mitä voisi olla sen jälkeen, kun kiinnostus yhdistelmällä kiertelyyn on menettänyt mielenkiintonsa, mutta ei kuitenkaan ole halua vetäytyä neljän seinän sisälle odottamaan kuolemaansa.
Meillä on ollut onni ja sanoisin etuoikeus asettua paikkaan, joka suosii oma-aloitteisuutta ja on tarjonnut mahdollisuuden luoda itseämme miellyttävän ja kanssakulkijoidenkin silmää ilahduttavan kesäpaikan. Tämän idean soisi saavan enemmänkin jalansijaa Suomalaisessa matkailu- ja kesämaisemassa.
http://kestosippi.kapsi.fi/KestoCoppermine/index.php?cat=10006- matkailija.
"Tämän idean soisi saavan enemmänkin jalansijaa Suomalaisessa matkailu- ja kesämaisemassa."
Miksi!? Miksi muille, etenkin ulkomaalaisille matkailijoille pitäisi antaa sellainen kuva, että suomalainen käyttää matkailuvaunua kiinteänä mökkikopperona. Voi hyvänen ainka sentää! Perustettakoon siirtolapuutarhojen tapaan alueita, jonne (rakentamisesta annettua lakia kiertäen tai noudattaen) pystytetään vanhoista matkailuvaunuista yhddyskuntia, mutta EI HERRAN TÄHDEN SOTKETA SITÄ MATKAILUUN.
Silmää nämä kaiken kirjavin rakennelmin "höystetyt" vaunut eivät hivele matkailumaisemassa sen enempää kuin kesämaisemassakaan. - Puutarhakaravaanari
matkailija. kirjoitti:
"Tämän idean soisi saavan enemmänkin jalansijaa Suomalaisessa matkailu- ja kesämaisemassa."
Miksi!? Miksi muille, etenkin ulkomaalaisille matkailijoille pitäisi antaa sellainen kuva, että suomalainen käyttää matkailuvaunua kiinteänä mökkikopperona. Voi hyvänen ainka sentää! Perustettakoon siirtolapuutarhojen tapaan alueita, jonne (rakentamisesta annettua lakia kiertäen tai noudattaen) pystytetään vanhoista matkailuvaunuista yhddyskuntia, mutta EI HERRAN TÄHDEN SOTKETA SITÄ MATKAILUUN.
Silmää nämä kaiken kirjavin rakennelmin "höystetyt" vaunut eivät hivele matkailumaisemassa sen enempää kuin kesämaisemassakaan....katoavaista ja rumuus senkun lisääntyy - kuulee sanottavan. Itse sanoisin kauneuden olevan katsojan silmässä. Tuo nyt oli sinun näkemyksesi meidän kesäparatiisimme kauneudesta ja mitäpä sitä muuksi väänkämään. Lukuisa määrä ovat kuitenkin ne karavaanarimatkailijat jotka ovat jääneet ihastelemaan puutarhaleiriämme ja todenneet, että näinkin se voi olla.
Olen antanut itselleni kertoa, että Euroopan sivistysmaissa nämä "puutarhaleirit" ovat hyvin yleisiä. Siksi tulee ihmeteltyä, että olemmeko me suomalaiset sittenkään ja tässäkään asiassa niin sivistyneitä. Vai pitäisiköhän vain uskoa joidenkin yksittäseten tapausten olevan tälle idealle niin vastahankaan. Syillä on täysin turhaa alkaa päätään vaivaamaan.
Aika aikaa kutakin, nyt on aika hoitaa puutarhaa ; ) - jarrupala
matkailija. kirjoitti:
"Tämän idean soisi saavan enemmänkin jalansijaa Suomalaisessa matkailu- ja kesämaisemassa."
Miksi!? Miksi muille, etenkin ulkomaalaisille matkailijoille pitäisi antaa sellainen kuva, että suomalainen käyttää matkailuvaunua kiinteänä mökkikopperona. Voi hyvänen ainka sentää! Perustettakoon siirtolapuutarhojen tapaan alueita, jonne (rakentamisesta annettua lakia kiertäen tai noudattaen) pystytetään vanhoista matkailuvaunuista yhddyskuntia, mutta EI HERRAN TÄHDEN SOTKETA SITÄ MATKAILUUN.
Silmää nämä kaiken kirjavin rakennelmin "höystetyt" vaunut eivät hivele matkailumaisemassa sen enempää kuin kesämaisemassakaan.Juuri noin. Matkailun kanssa ei mitään tekemistä. Silmää ei muutenkaan hivele yritykset tehdä vaunusta mökkiä. Tulos on usein monen materiaalin erivärinen sekamelska. Kokonaisuutta ei paljon paranna kukkapenkit etuteltan vieressä.
- matkaan vaan
jarrupala kirjoitti:
Juuri noin. Matkailun kanssa ei mitään tekemistä. Silmää ei muutenkaan hivele yritykset tehdä vaunusta mökkiä. Tulos on usein monen materiaalin erivärinen sekamelska. Kokonaisuutta ei paljon paranna kukkapenkit etuteltan vieressä.
siis matkailun kanssa ei mitään tekemistä ja vaikka joukossa olisi yksi siistimpi viritelmä niin kokonaisuus on aina kuin hökkelikylä
- kuin olikin...
sujuvasanaista tekstiä, houkutteli lukemaan aivan loppuun asti.
- pink lady
uskoa silmiäni kun kävin vilkasemassa noita kuvia???Olen luullut että nää on jotain tsoukki juttuja että joku tosiaan laittelee tänne nettiin jotain omia kuviaan!!!Ei tulis kyllä mieleenkään laittaa jotain henkilökohtaisia kuvia,itsestä tai perheenjäsenistä kaiken kansan töllisteltäväks.Anteeks vaan mutta eikö tuollainen kuvien julkaiseminen ole ensinnäkin,hiukan arveluttavaa esim;pedofiilithan ovat kovin kiinnostuneita pienten lasten kuvista.Rikollisia täällä voi olla vaikka kuinka seurailemassa,mitä kukin omistaa,varsinkin kun tälläisillä kuvilla on myös ilmeisesti julki tuoda yleisesti näytille mitä sitä oikein omistetaan.Sitten vaan perään tarkka osoite,ja loman ajankohta,että konnat tietävät milloin voivat poiketa kyläilemässä.
- nokiotsa
Se että Mellamaamies ja muut kääkät hallitsevat koko saittia kun melajärvellä lapissa oli vähän levää niin kuntalaiset pistivät kaikki hanat kiinni. Siitäkö se meteli nousi karavaanarien keskuudessa, että kaikki nyt ja jopa maat viedään?!?!?
Muutama oli tolkussansa lähteny viemään vaunuaan pois ennen poliisin tuloa, ja onnekkaasti et etäivät sakkoa olisivat saanut! Muut saivat, luvatomasta häiriöstä, ja olemassaolosta, toisen portilla, tai sempielessä. - rututurpa epsanjasta
nokiotsa kirjoitti:
Se että Mellamaamies ja muut kääkät hallitsevat koko saittia kun melajärvellä lapissa oli vähän levää niin kuntalaiset pistivät kaikki hanat kiinni. Siitäkö se meteli nousi karavaanarien keskuudessa, että kaikki nyt ja jopa maat viedään?!?!?
Muutama oli tolkussansa lähteny viemään vaunuaan pois ennen poliisin tuloa, ja onnekkaasti et etäivät sakkoa olisivat saanut! Muut saivat, luvatomasta häiriöstä, ja olemassaolosta, toisen portilla, tai sempielessä.Ei mellan matti pysty sopuva viemään, Jeesiölle varsinkaan, muualle, tahi varsinkaan sieltä takaisin. Siinä vaunut ja alkovit natisee, kun iso musta karhu yrittää paskantaa karhuvuoren raosesta kolmoisjärven maastoon ylisuuren pukaman vierestä.
Siinä on koko kääkkkäpolven olemus lyhyesti ja karusti. - kirjoittaisit uusiksi
nokiotsa kirjoitti:
Se että Mellamaamies ja muut kääkät hallitsevat koko saittia kun melajärvellä lapissa oli vähän levää niin kuntalaiset pistivät kaikki hanat kiinni. Siitäkö se meteli nousi karavaanarien keskuudessa, että kaikki nyt ja jopa maat viedään?!?!?
Muutama oli tolkussansa lähteny viemään vaunuaan pois ennen poliisin tuloa, ja onnekkaasti et etäivät sakkoa olisivat saanut! Muut saivat, luvatomasta häiriöstä, ja olemassaolosta, toisen portilla, tai sempielessä.kun selviät, että kirkosta tulijatkin ymmärtäisi.
- jees*
Jeesiää alkoi harmittaan
- evox
Olipas JÄLLEEN kerran pitkäpiimäinen, tylsä sepitelmä. En vaivautunut tälläkertaa edes lukemaan läpi.
Kannattaa noi wannabe-wässykkäpakinat jättää jo ihan oikeasti vaikkapa Tervon tai Hotakaisen huoleksi, ei tuommoista rönsyilevää ja pitkäveteisen sekavaa selittämistä (lue paskaa) jaksa kahlata millään ilveellä läpi...silkkaa palvelintilan hukkaamista.
Alkaa muuten noi lopun herne/palkojutut olemaan aika väsynyttä läppää 2000-luvulla...tästä voisi päätellä ko. "pakinoitsijan" itsekin elävänsä voimakkaasti jo elämänsä ehtoopuolla...zemppiä vaan sinne plantaasille!
...lainatakseni vielä pakinoitsijan kiteyttämäänsä elämän viisautta: "kyl jämti on niin" =) Ensimmäinen ja Ärtymyksestä Kiikkerä ulostulo ja ilmoitus "ARVOISALLE" "yLLÄ" "pIDOLLE", että:
PIRSKATTI, lopettakaas Nyt Heti Tämä sivuston ulkoasun reistaus ja runkkaaminen, jolla ei sitten ole LopunPerin mittään tekoa Tolkun Matkailu-Ihmisten Elämän ja varsinkaan niitten Literaalisen Ulosannin Parannukseksi! Taas on kaikki pantu ihan sekaisin, ihan niinkuin tuo viimeinen ei jo olisi riittänyt!
Saatanan nörtit!
Toiseksi. Kiitoksia Jesse, Melkomoisen (poikkeuksellisen?) positiivis-sävytteisestä kirjoituksesta, jossa Oivallisen Koloristisesti ruodit Varttuneemman Matkailuikäpolven arkitoimia, pitkien matkojen jälkeen, kun on viimeinkin aika jo hieman rauhoittaa jokapäiväistä rahtaumista pikkakuntien A,B, ja C-välillä vuodesta toiseen (Epäilen että kyseessä on kuitenkin pelkkä Hämäys??)
Onhan kuitenkin Taivaan Tosi se, että, kun toinen jalka ottaa jo nytkin lyhyempää askelta vierustoveriinsa nähden, niin pian on joka äijällä kävely pelkkää hanhenmarssia pyöreän pöydän ympärillä!
HEIL!
Meillä Automatkailuun hurahtaneilla se ei kuitenkaan koviksi haittaa menoa, sillä kun kaasujalka alkaa kuoleentua, otetaan se toinen vielä viimeiseksi avuksi, ja matka jatkuu taas!
No, veikkailen tälle aiheelle pikaista kuolemaa ennen sen syntymistä, mutta mitäpä Jesse, olet mieltä siitä, kun norjalaisten viljelmä Kilpisen reunoilla alkaa tuottaa satoa?
Syntyykö sieltä mansikkaa, perunaa vaiko kokonainen uusi Öljykenttä?? Pitäisiköhän panostaa ensimmäisessä osakeannissa Saana-Oil: in osakkeisiin vaiko vielä odotella???
Ehkäpä tämä Riihimäen suunnan panostus on kuitenkin paremmassa linjassa Ukko Yli-Jumalan alkuperäisen tarkoituksen kanssa.
Kiitoksia siis vielä asiallisesta kannanotosta aiheeseen.
Tässä nyt enempiä ehdi pohdiskella- ei pakollinen
oli taas ihmeellinen vuodatus, mutta kirjottajan kyseessä ollessa mitä muuta olisi odotellutkaan. Mikä on Jeesion motiivina kirjotella katkeria kirjotuksia matkailevista karavaanareista, alituisesti ja jo vuosien ajan?
- Osmo Här
voi muutakaan tedä kun joku varasti vaunun pyörät.Siellä kusikoppi on ollut pukeilla monta vuotta,mutta on Jeesiö marissutkin monta kuunkiertoa.
- Puutarhakaravaanari
Jos minä puutarhakaravaanarina en pahastunut tuosta Jessen kieli poskessa tekemää esseestä, niin miksi siitä kukaan toinenkaan vetelee herneitä nenäänsä. Jopa mielestäni kohtuuden mitoissa siinä karikeerattiin puutarhaleirimme elämää.
- kausipaikkalainen
Puutarhakaravaanari kirjoitti:
Jos minä puutarhakaravaanarina en pahastunut tuosta Jessen kieli poskessa tekemää esseestä, niin miksi siitä kukaan toinenkaan vetelee herneitä nenäänsä. Jopa mielestäni kohtuuden mitoissa siinä karikeerattiin puutarhaleirimme elämää.
Toiset tykkäävät kierrellä vaunulla ja toiset taasen asettua jonnekin paikkaan...kumpikin tapa suotakoon. Itse hankimme ensimmäisen vaunun tänä kesänä ja täytyy myöntää että paljon sitä ei vedelty vaan hankimme 50km etäisyydeltä kausipaikan,jossa voimme käydä mahd. paljon-ja tämä ratkaisu sopii meille erittäin hyvin. Ja kyllä kuvia saa laitella paikastaan,pakkohan niitä kenenkään ei ole katsoa(enkä ymmärrä miten pedofiili tuohon nyt tuli jollain mukaan),paikka oli muuten ihan hieno ja näyttää pariskunta viihtyvän omalla pihallaan...ja eikös se tässä ole pääasia-jokainen tekee sen mikä hänet tekee onnelliseksi.Itse odotan taas innolla vkl,että pääsee vaunulle pihaa laittamaan syyskuntoon ja talvella myös käytössä...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7272336Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?502279- 1302265
- 1352170
- 561801
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2411653- 311371
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201309Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161205Kyllähän tämä vähän kirpaisee
Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah381147