Tää nyt on noloa paljastaa mut nimettömänä sen voin tehdä. Eli olen 19 vuotias nainen ja neitsyt. En ole koskaan edes seurustellut, tapaillut kyllä ja suudellut ja yhden kanssa jopa sormettanut, mutta sitä pidemmälle en ole koskaan mennyt. Koska haluan menettää neitsyyteni sellaiselle johon olen syvästi ihastunut ja jonka tiedän myös olevan minuun. Mutta siihenkin on jo toivo mennyt, koska en ihastu helposti enkä ole tavannut vielä ketään jonka kanssa kipinöisi kunnolla, toisin sanoen minulla ei ole tuntunut missään edelliset miehet joita olen tapaillut, ei kipinän kipinää :/
Mutta nyt itse asiaan, eli pelkään että kun joskus tulen harrastamaan seksiä, miehen penis ei mahdu sisääni, tai edes mene. Itse saan juuri ja juuri kaksi sormea sisääni ja se jo tekee hieman kipeää, enää ei niin paljon koska se on varmaan venynyt hieman omissa käsittelyissäni. Mutta vähän aikaa sitten koitin vielä paksumpaa "dildoa" sisääni, mutta en saanu sitä yhtään sisään, en sitten mitenkään, sattui ku yritin melkein väkisin, ja se oli ehkä hieman ohuempi kuin oikea penis. Joten miten kukaan voi ikinä mahtua sisääni vai onko "aito" penis sitten helpompi. Olen kuullut että kun yhdyntä oikeasti sattuu kohdalle niin kaiken pitäisi mennä suht mutkattomasti, vaikka kipeää saattaa tehdäkin.
Pelkään jääväni ikuiseksi neitsyeksi. :( Kiitos jo etukäteen vastauksista!
Mahtuuko? :(
7
2265
Vastaukset
sinun ei tarvitse pelätä jääväsi neitsyeeksi. itse saan 30v poikamiehenä pelätä ihan tosissaan, koska olen pettynyt niin paljon etten pysty luottamaan naisiin pidemmän päälle, kaikki vaikuttavat niin samanlaisilta, ei ketään sellaista joka ilahduttuisi kuuliessa musta, kaikki ajattelee tuo poika on vammanen, jos se ei ole edes yhdynnässä ollut ja seurustellut koskaan.
Omasta mielestä oon täysin terve, ei ole mitään sairauksia, syy on vain siinä et ei vain naisten kans ajatukset synkkaa yhteen ei löydy sitä sopivaa. Onko kaikille edes tarkoitettu.
Itse oon pieni mies ja sen myötä pieni penis, luulisi mahtuvan, jos yhdynnässä tässä elämässä voin olla.
Ansaitsisin jo rahapalkinnon tai jotain muuta, kun saan olla ikuisesti neitsyt.
Sä oot sen mun iässä jo kokenut, ei naiset neitsyinä joudu olemaan näin kauan.- n***
Hei! On kurjaa, jos on joutunut pettymään ihmissuhteissa, mutta ethän anna sen vaikuttaa koko elämääsi. Huonot kokemukset voi ottaa kokemuksen kannalta. Et varmasti ole esim. sinisilmäinen kokemasi jälkeen ja olet itsekin kasvanut ehkä keskivertoa suvaitsevaisemmaksi. Mietipä, kuinka arvostettuja piirteitä nuo ovat! Päihittää playerin mennen tullen. Jos omasta mielestäsi olet normaali ja terve, olet normaali ja terve. Se, että olet joutunut pettymään naisiin monesti ei todellakaan tee sinusta "vammaista". Itse määrittelet, kuka olet. 30v kokematon mies ei ole kummajainen. Näiltä palstoilta on voinut lukea muitakin kirjoituksia samanikäisiltä kokemattomilta miehiltä JA naisilta.
- umpi impi
Kokemattomuus ei liene mikään pahe , omaa "harjoitteluasi " voit helpottaa opettelemalla rentoutumaan . Jos jännität tilanteessa kun peniksen sisäänvienti alkaa tunnet ahtautta ja
kipuakin , ota avuksi jokin miellyttävän tuoksuinen käsivoide harjoitellessasi , runsas voide auttaa
nautinnon aikaansaamista etsi ja yritä tuntea ja ole utelias tuntemuksiesi suhteen , myös niille
mitä et oikein dikkaa . - hgfvjuuj
Se on se immenkalvo siinä emättimen suulla, joka siellä junnaa vastaan. Yleensähän kerrotaan, että se rikkoutuu eka kerralla. itselläni oli niin, että ekat kerrat hieman sattuivat, mutt tavallaan sillain hyvällä tavalla, koska olin niin kiihottunut ja halusin yhdyntää todella. Jos halu ja kiihoittuneisuus ei olis olleet niin kovat, olisi kipu ollut varmaan todellisempi. Mutta siis mulla tuo immenkalvo mitä ilmeisemmin venyi ja rikkoutui pikkuhiljaa niiden ekojen kertojen yhteydessä. Jäljestä päin tuli aina hieman verta, mutta ihan vähän vain, sen verran että just huomas.
Mäkään en ollut ennen eka yhdyntää saanut mitään sisääni ja totta puhuen kauhulla ajattelin, että miten mikään sinne voi mahtuakaan. Mutta kyllä se on aidossa rakastelutilanteessa miehen kanssa ihan eri asia.
Kannattaa miehelle kertoa, että ei ole kovin kokenut ja itse aktissa sitten ihan suoraan neuvoa tyyliin "rauhallisemmin", "hitaammin" tms.. Itse koeta rentouttaa itsesi esim rentouttamalla leukasi (tämä ihan oikeasti toimii samanaikaisesti myös alapäähän:D). - Uskollinen Ukkiomies
Kun valintasi on kunnon mies, eikä nössö.
Kyllä se sisään menee kun saat itekkin sitä "kipinää" ja olet sieltä kostea ja haluat antaa miehelle.
Myös mies pitää olla sellainen jolla seisoo kunnolla, eikä yritä velttoa letkukaluaan tukkia sisääsi.
Luonto on vehkeet luonut toisilleen sopiviksi. Toimii varmasti kun molemmat haluavat.
Ekalla kertaa pitää kuitenkin edetä varovasti, painaa pikkuhiljaa sisään, niin ettei satu, kertatyönnöllä ei saa rytkäistä heti pohjaan saakka.
Oli munkin vaimo ensin vähän tiukka, mutta hiljaa ujuttamalla meni hienosti sisään. Senjälkeen on ollu pelkkää nautintoa.
Lapsiakin on tehty jo monta.- toisenlainen vastaus
Kuulostaa tutulta. Olin joskus samassa tilanteessa kuin sinä nyt! Pitää täysin paikkansa, että sitten kun hetki on oikea, niin homma luistaa paremmin. Toki voi kirpaista, mutta tuota kipua ei voi verrata mihinkään, koska samaan aikaan se on kiihottavaa.
Ennen omaa ekaa kertaani harrastin myöskin dildoilua, ja opettelin siihen että pitää mahtua. Pikkuhiljaa laitoin sisälleni vähän isompaa. Viimein sain sisälleni normaalikokoisen banaanin, ja kyllähän siitä pari tippaa verta tuli ja alapäässä tuntui vähän ikävältä pari päivää, mutta olin iloinen siitä että se onnistui :D Banaanista siirryin takaisin normaaliin dildoon jota käytin muutaman kerran viikossa, niin että totuin siihen. Tyydytin myös eri asennoissa niin että opin sietämään pientä venytystä ja pieniä kipuja :)
Kun eka kerta koitti, tiesin mitä on tulossa, ja se sujui mukavasti. Pieni repeymä siitäkin seurasi, mutta se ei tuntunut enää miltään koska olin sen jo kerran omassa turvallisessa käsittelyssäni kokenut, heh...
Nyt takana pari seksivuotta ja se on mahtavaa!
Luulen, että kaiken avain on itseensä tutustuminen ja se että seksistä tulee ensin omissa käsissä mukavaa ja asia jota ei tarvitse jännittää.
- Galleriast tuttu
Oon kyllä vasta 16, mutta kun ekan kerran kokeilin seksiä tyttöystäväni kanssa, penikseni ei mahtunut sisään mutta ei se mitään haitannut, kyllä se sitten seuraavalla kerralla meni pitkän esileikin jälkeen.
Eli uskoisin että jos mies oikeasti sinusta välittää, niin ei sen heti ekalla kerralla tarvitse täysin mennä nappiin. Uskoisin että minusta vanhempi mies on tarpeeksi kypsä ymmärtämään tilanteen, jos taas ei ymmärrä, voit lyödä häntä ja sanoa idiootiksi joka ei ymmärrä mistään mitään. Liukkari ja pitkä esileikki on kyllä aika jees :))
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271568Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391559Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly131363Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3411319Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681255- 121018
- 7971
- 20929
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7911- 71836