Elämästä vieraantuneille poliitikoille maailma avautuu iltapäivälehtien lööpeistä. Niiden perusteella ryhdytään hätäisesti säätämään uusia lakeja, joilla kielletään pyssyt tai vaaliavustukset.
Lähimenneisyyteen perehtyneet tietävät, että poliittinen korruptio menneinä vuosikymmeninä oli monikymmenkertaista nykyiseen verrattuna.
Esimerkiksi idänkaupan yhtiöt joutuivat maksamaan kymmenien miljoonien suojelurahat maalaisliitto/KEPU:n ja Urho Kekkosen hallitsemille säätiöille. Ilman lahjuksia ei tullut idänkauppoja.
Kun jotkut idänkaupan yhtiöt eivät suostuneet maksamaan kymmenyksiä Kekkoselle, ne joutuivat vaikeuksiin. Kekkonen lähetteli hävyttömiä myllykirjeitä Wärtsilän ja Rauma-Repolan pääjohtajille, jotka pärjäsivät omilla suhteillaan idänkaupassa.
Wärtsilän pääjohtaja Wilhelm Wahlforss antoi lopulta periksi Kekkoselle ja suostui lahjusten maksamiseen moskovalaisessa hotellissa vietetyn kostean yön jälkeen. Antautumisensa Wahlforss vahvisti kirjeellään, jonka kanssa KEPU:n taloudenhoitaja ilmestyi joka vuosi Wärtsilän pääkonttoriin.
Rauma-Repolan pääjohtaja Paavo Honkajuuri oli taas Kekkosen harmiksi luonut omat suhteensa Leonid Brezhneviin silloin, kun tämä ei ollut vielä merkittävä hahmo. Honkajuuri sai idänkaupan osuutensa ilman Kekkosen apuakin. Kekkonen yritti leimata myllykirjeessään Honkajuuren ulkopoliittisesti epäluotettavaksi, mutta sekään ei tehonnut.
Poliittista rahaa Suomeen valui monia kanavia myöten. Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA antoi rahaa kommunisminvastaiseen työhön etenkin sosiaalidemokraateille. Neuvostoliiton tiedustelupalvelu KGB rahoitti kommunisteja ja maalaisliitto/KEPU:a. Venäjällä on 300 vuoden perinne rahoittaa avustajiaan naapurimaissa. Jo Ruotsin myssyt saivat Venäjältä rahaa.
Maalaisliitto/KEPU:n puoluesihteerin työhuoneessa oli suuri kassakaappi, joka pursui KGB:n lahjoittamia setelinippuja. Kun rahapulassa oleva maakuntalehden päätoimittaja tuli valittamaan ongelmiaan, puoluesihteeri latoi hänelle laukullisen seteleitä.
KGB:n rahojen perintönä KEPU:la on yhä murskaava mediaylivoima Savossa, Keski-Suomessa, Pohjanmaalla, Kainuussa ja Lapissa. Kun äärikeskustalainen Ilkka päättää, kuka menee europarlamenttiin tai eduskuntaan, vaali on pelkkä muodollisuus.
Jos Urho Kekkonen seuraa pilvenreunalta puolueensa perillisten toimintaa, häntä varmaan hävettää Matti Vanhasen ja Antti Kaikkosen tapaiset opiskelijoiden asuntorahojen vohkijat.
KEPUlla pitkät perinteet hämärärahan käytössä
17
330
Vastaukset
- Osmo Ojasalmi
Kepu sai ennen rahaa uhkailemalla ja kiristämällä. Neuvostoliiton tiedustelupalvelu KGB rahoitti Kepua merkittävästi. Itse asiassa se oli Arvo Korsimon puoluesihteeriaikana Kepun merkittävin rahoittaja.
Jarmo Korhonen osaa konnatemput ja samoin Matti Vanhanen. Kepun rahoituksesta nytkin iso osa tulee sellaisista lähteistä, että ne eivät kestä päivänvaloa.- Sonnimies195
Kepu osaa konnamaisuudet, sillä kepu on rikollisjärjestö.
- Pentti Iisalo
Korsimo ja Kekkonen rakensivat rahantekokoneen, joka on edelleen käynnissä. Poliisi ei ole aiemmin oikein tutkinutkaan kepun rahoitusta. Nyt tutkii.
- käykää katsomassa
Pentti Iisalo kirjoitti:
Korsimo ja Kekkonen rakensivat rahantekokoneen, joka on edelleen käynnissä. Poliisi ei ole aiemmin oikein tutkinutkaan kepun rahoitusta. Nyt tutkii.
Juuri tänään saimme lukea Iltalehdestä köyhille tarkoitetusta asuntosäätiöstä Tampereella, jonka rahoja oli jaettu kokoomukselle ja demareille. Nämä uutiset vain eivät leviä niin tehokkaasti kuin keskustaa koskevat, koska niitä ei kuuluteta jokaisessa mediassa vaan ne osuvat joskus silmään sattumalta.
- Sonnimies,
Akseli Anttilan tuon kauhean punikin ja maanpetturin jälkeläinen aukoo saastaista punaista päätään. Punikin avaus on aina perseestä.
- Iventine
Hoohhoohoo. Sonnimies, kärpästen herra, hohhohohoo, voi tuota ulosteissaan rypevää iljetystä.
- Isto Ilkeä
On se Matti Vanhanen aikamoinen sian porsas.
>>>Esimerkiksi idänkaupan yhtiöt joutuivat maksamaan kymmenien miljoonien suojelurahat maalaisliitto/KEPU:n ja Urho Kekkosen hallitsemille säätiöille. Ilman lahjuksia ei tullut idänkauppoja.
- sit.
pelastanut maailman monelta pahalta.
- käykää lukemassa
sit. kirjoitti:
pelastanut maailman monelta pahalta.
Tampereen yhtiöt tukeneet lähinnä demareita ja kokoomusta . http://www.magma.fi/aamulehti/tampereen-kaupungin-yhtioet-ja-saeaetioet-tukeneet-demareita-ja-kokoomusta
- pol.pot
Eino S. Repo valittiin Ylen johtoon maalaisliittolaisena.
- väitteitä
pol.pot kirjoitti:
Eino S. Repo valittiin Ylen johtoon maalaisliittolaisena.
Ikinä en ole kuullut, että Eino S Repo olisi ollu maalaisliittolainen ja olen elänyt 56 vuotta ja muistan reporadion ajan.
- pol.pot
väitteitä kirjoitti:
Ikinä en ole kuullut, että Eino S Repo olisi ollu maalaisliittolainen ja olen elänyt 56 vuotta ja muistan reporadion ajan.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Eino_S._Repo
Kekkosen tahdosta Eino S. Repo nostettiin Ylen johtoon. pol.pot kirjoitti:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Eino_S._Repo
Kekkosen tahdosta Eino S. Repo nostettiin Ylen johtoon."Yleisradion pääjohtajan Einar Sundströmin jäätyä eläkkeelle 1965 Repo nostettiin hänen seuraajakseen Maalaisliiton ehdokkaana. Valintaa tuki presidentti Urho Kekkonen, jonka lähipiiriin Repo kuului." (Wikipedia)
Wikipedian mukaan Repo oli siis maalaisliiton ehdokas tuolle paikalle ja kuului Kekkosen lähipiiriin, mutta siinä ei kuitenkaan väitetty, että Repo itse olisi maalaisliittolainen. Vielä tänä päivänäkin hallituspuolueet esittävä valtionyhtiöiden johtopaikoille ehdokkaita, jotka kuuluvat muihin puolueisiin tai ovat sitoutumattomia.
Yllä mainitun sanamuodon merkitys havainnollistuu samasta artikkelista hieman jäljempänä, jossa todetaan:
"Repo valittiin 1969 Yleisradion radiojohtajaksi SKDL:n mandaatilla, ja tästä virasta hän jäi eläkkeelle 1974".
- juornalismin alennus
häntä tarvittais tosissaan Suomessa, lööppikama on niin likaista etta se on aivan punaista, niinkuin niiden kirjoittajatkin,yäk yäk likasankojuornalismia.alennusmyynnissä.
- lukemista
Wikipediassa luki että Repo valittiin SKDL:n edustajana radiojohtajaksi 1969.
- pol.pot
lukemista kirjoitti:
Wikipediassa luki että Repo valittiin SKDL:n edustajana radiojohtajaksi 1969.
Minkä ryhmän edustajana valittiin Yleisradion pääjohtajaksi 1965?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1783741
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262710Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?582554- 1462361
- 672046
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall3151944- 311441
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen211403Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi381377Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161275