Onko alkuräjähdys luonnonlakien vastainen?

_-lukio-_

Onko alkuräjähdys luonnolakien vastainen tapahtuma? Termodynamiikan 2 pääsäännön eli entropian mukaan kaikki pyrkii kohti epäjärjestystä. Alkuräjähdyksen mukaan kaikki on lähtöisin pienestä "pisteestä". Tämä piste jostain kumman syystä räjähti ja sai aikaan laajenevan tilan. Teorian mukaan kuitenkin tämän kaaoksen ja epäjärjestyksen keskellä alkoi tapahtumaan järjestystä. Eikä tämä ole entropian kasvua vastaan? Entropiaa voimme soveltaa myös ihmisen kehitykseen. Ajan myötä kaikki pyrkii kohti epäjärjestystä, myös ihminen. Evoluution mukaan kuitenkin ajanmyötä olisi tullut tapahtua pikemminkin järjestystä.
Tässä linkki "kehityksen kulku" kuvaan: http://www.kp-art.fi/taustaa/taustaa2/img/01_12_02.jpg

Kreationistien väitettä enropiasta on pyritty kumoamaan:
""Evoluutio rikkoo termodynamiikan toista pääsääntöä: järjestys ei voi spontaanisti lisääntyä."

Kreationistit ovat innokkaasti propagoineet tätä väitettä unohtaen samalla aktiivisesti sen tosiasian, että toinen pääsääntö koskee eristettyjä järjestelmiä. Niissä entropia kasvaa eli järjestys vähenee vääjäämättä. Mutta maapallo ei ole eristetty järjestelmä, sillä se saa ulkopuolista energiaa auringosta. Näin ollen järjestys maapallolla voi kasvaa auringon järjestyksen vähenemisen kustannuksella.

Tämä on tyypillinen esimerkki siitä tieteellisen tiedon vääristelystä, jota kreationistit harrastavat. Juuri tällaisen myyräntyön takia on mielestäni tarpeellista kritisoida kreationisteja ja vastustaa heidän pyrkimyksiään." ------ http://cs.joensuu.fi/~vtenhu/kretsuvastaukset.html -------

Evolutionistit ovat taineet unohtaa muutaman seikan kyseisestä laista.
Ensinnäkin entropia on universaali laki eli sitä on todettu tapahtuvan kaikkialla.
Univesumi missä olemme, katsotaan olevan suljettu systeemi. Joten nämä väitteet olivat "puolitotuuksia"?

Laittakaapa tähän keskusteluun lisää näitä väittämiä vastaan olevia argumentteja.
Jumalan siunausta vastauksiin :)

11

337

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • _-lukio-_
    • kasvaa se

      aikainen valtava gravitaatio huomioidaan, oli BB:n aikana hyvin pieni entropia. Universumin kokonaisentropia on siis kasvanut BB:sta lähtien. Selitys veisi likaa tilaa, mutta ks. Brian Greene: "Kosmoksen rakenne".

      • asianharrastaja

        ..senkin mukaan, mitä olen kosmologiasta oppinut. Alkuräjähdyksen jälkeinen tila oli hyvin matalalla entropiassa, ja siitä on sitten lasketeltu kohti suurempaa epäjärjestystä kaikkeuden tasolla. Paikallisia järjestyksenlisääntymispyörteitä toki mahtuu silti mkaan tähtitieteellisiä määriä.

        Alkuräjähdys itsessään ei joko noudata tuntemiamme luonnonlakeja tai on itsessään jonkin korkeamman kokonaisuuden järjestyksenlisääntymispyörre, koska se pystyy tuottamaan matalan entropian tilan. Emme tiedä, mikä alkuräjähdys on.


      • Juuri näin

        Miten toimii tämä ns. gravitaatio?

        Jos et tiedä, niin miksi uskot siihen?

        Uksotko ulkopuolisiin Jumaliin kenties?

        Ei vetävää voimaa tai laajenevaa tila ole, eikä niitä mihinkään tarvita!

        .


      • LauriT
        Juuri näin kirjoitti:

        Miten toimii tämä ns. gravitaatio?

        Jos et tiedä, niin miksi uskot siihen?

        Uksotko ulkopuolisiin Jumaliin kenties?

        Ei vetävää voimaa tai laajenevaa tila ole, eikä niitä mihinkään tarvita!

        .

        Eihän ne magneetit toisiaan puoleen vedä tai erimerkkiset varaukset.


    • Olipa viestisi sekava. Ilmeisesti lainasit pätkiä eri lähteistä? Ei oikein ottanus selvää, mistä lainaus loppui ja mistä seuraava alkoi tai mikä oli omaa tekstiäsi..

      Joka tapauksessa, muutama perusseikka entropiasta

      1) Entropiasta
      Entropian "suomentaminen" epäjärjestyksen mitaksi on asiaa liiallisuuksiin yksinkertaistava juttu, jolla pyritään saamaan maalikotkin tajuamaan entropiasta jotain. Se on toki mainio "suomennos", mutta piilottaa osan totuudesta alleen. Kyse on kuitenkin pohjimmiltaan mikroskooppisista ilmiöistä. Systeemin entropia muuttuu myös siten, ettei ihmisaistein ole havaittavissa mitään järjestyksen tai epäjärjestyksen kasvua.

      2) Alkuräjähdyksestä
      Jos mietimme hetkeä ennen alkuräjähdystä, niin kaikki materia on ollut hyvin tiheästi keskittyneenä yhteen äärimmäisen tiheään pisteeseen. On siis selvää, että alkuräjähdyksen jälkeen universumin kokonaisentropia on kasvanut, juuri niin kuin termodynamiikan 2.pääsääntö sanoo kun materia on levittäytynyt pisteestä valtavalle alueelle.

      3) Termodynaamiset systeemit
      Hyvin usein sanotaan virheellisesti termodynamiikan toisen pääsäännön koskevan suljettua systeemiä. Tämä moka näkyy olevan jopa suomenkielisessä wikipediassa. Munaus johtaa kenties juurensa englanninkielisessä kirjallisuudessa (ja/tai huonosta käännöksestä), jossa hyvin usein harhaanjohtavasti käytetään synonyymeinä sanoja "closed" ja "isolated".

      Suljettu (closed) systeemi pystyy vaihtamaan ympäristönsä kanssa energiaa, mutta ei materiaa. Tälläisen systeemin entropianmuutoksesta ei tietenkään pysty sanomaan mitään, ellei systeemi ole tarkkaan tunnettu. Systeemin sisäenergiahan muuttuu ja se voi aiheuttaa entropiaan positiivisen tai negatiivisen muutoksen. Todellisuudessa termodynamiikan 2.pääsääntö pätee vain eristettyihin systeemeihin (isolated), eli systeemeihin jotka eivät pysty vaihtamaan ympäristönsä kanssa materiaa eikä energiaa. Tälläisen systeemin kokonaisentropia ei voi milloinkaan vähentyä, valehtelivatpa ja vääristelivätpä hihhulit asiaa miten paljon lystää.

    • niin ?

      Niin kauan kun vesi jäätyy eli sen entropia vähenee, niin niin kauan luonto kulkee evoluution kanssa samoilla luonnonlaiella.

      Tosiaan, veden jäätyminen on spontaani prosessi, jossa entropia vähenee - siis ihan samanlainen termodynaamisesti kuin evoluutio. [Tietenkin siis tässäkin tapauksessa kokonaisuudessaan entropia lisääntyy.]

      Vai lähtee kreationistit kiistämään veden jäätymisen talviyönä. OHHOH !

      Mieti nyt, oletko ihan järjen kanssa liikkeellä.

    • En ole fyysikko mutta yritän parhaani ennenkuin se OSP-hihhuli iskee

      "Tämä piste jostain kumman syystä räjähti ja sai aikaan laajenevan tilan. Teorian mukaan kuitenkin tämän kaaoksen ja epäjärjestyksen keskellä alkoi tapahtumaan järjestystä. Eikä tämä ole entropian kasvua vastaan?"

      Tämä meni enemmän niin päin että tila laajeni (inflaatio) ja negatiivinen paine loi maailmankaikkeuteen energiaa joka nykyään sitten havaitaan massana. Inflaatioon liittyviä prosesseja ei vielä tarkkaan tunneta mutta kaikki havainnot tukevat sen ennustuksia ja ei, se ei ole entropian kasvua vastaan.

      "Entropiaa voimme soveltaa myös ihmisen kehitykseen. Ajan myötä kaikki pyrkii kohti epäjärjestystä, myös ihminen. Evoluution mukaan kuitenkin ajanmyötä olisi tullut tapahtua pikemminkin järjestystä."

      Tässähän tämä on kauniisti pähkinänkuoressa, syy sille miksi fysiikkaa ei pitäisi yrittää sekoittaa biologiaan. Evoluutiossa on pääasiallisesti kyse informaation muokkaantumisesta. Voima tähän muutokseen tulee eliöiden energiataloudesta jotka ovat avoimia järjestelmiä joten ei entropia estä kehitystä sielläkään.

      "Evolutionistit ovat taineet unohtaa muutaman seikan kyseisestä laista.
      Ensinnäkin entropia on universaali laki eli sitä on todettu tapahtuvan kaikkialla.
      Univesumi missä olemme, katsotaan olevan suljettu systeemi. Joten nämä väitteet olivat "puolitotuuksia"?"

      Niin, universumi voi olla suljettu systeemi mutta maapallo ei ole. Eli kyllä se on kretiinit jotka ovat jotain unohtaneet entropiasta ja evoluutiosta. Kuka on muka väittänyt että kaikki tulee jatkumaan ikuisuuden? Ei ainakaan evoluutioteoria.

      • MSc hihhuli

        Tiukalle veti tuo ajoituksesi OSP hihhulin kanssa. Muutamasta minuutista kiinni.

        Seltyksesi on ihan hyvä. Alkuräjähdys on kuitenkin huono nimitys tapahtumalle. Maallikko luulee helposti, että jossain päin avaruutta tapahtui sattumalta yhdessä pisteessä räjähdys, joka levitti kaiken sitten ympäriinsä. Ei se niin ole. Ennen sitä ei ollut olemassa aikaa eikä tilaa. Alkuräjähdyksen tapahtumapaikka on nykyään juuri täällä missä minä olen, mutta myös siellä missä sinä olet, ja myös kaikkein kaukaisimmassa näkyvässä kvasaarissa. Tuskin kysymyksessä myöskään oli sattuma. Yhtä hyvin olisi voinut Jumalan mieleen pälkähtää sattumalta, että luonpas tässä joutessani taivaan ja maan.


    • Juuri näin

      Entropia vaikuttaa kaikkeen aineeseen/energiaan!

      Myös kvarkkien energiaan ja koko ajan!

      Kvarkitkin siis laajenevat eli hajaantuvat eli räjähtävät, samalla kun absorboivat näkyvän maailmankaikkeuden energiaa vastaan tulevasta energiasta itselleen koko ajan lisää energiaa jne.

      Entropiaa kaikki on vaan!

      Ikuinen energia räjähtää tällä hetkellä ikuisessa tilassa joka ei laajene!

      .

      • kuvainraastaja

        Kaksi vastakkaista lausetta.
        "Entropiaa kaikki on vaan!
        Ikuinen energia räjähtää tällä hetkellä ikuisessa tilassa joka ei laajene!"
        Jos avaruus olisi ikuinen olisi se entropian takia jo aiooneja sitten kohdannut lämpökuoleman. Kaikki energia olisi "ikuisuuden" aikana ehtinyt tasaantua äärettömän monta kertaa.

        Hassua, että kahdessa yksinkertaisessa lausessa hemppa ehtii vetää itseään korville notta raikuu.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      172
      3280
    2. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      726
      2580
    3. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      54
      2446
    4. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      146
      2321
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      67
      1976
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      282
      1842
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1411
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      20
      1339
    9. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      36
      1299
    10. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      16
      1235
    Aihe