Mistä teidät voi bongata kiltit tytöt, jotka eivät ihan joka jampan mukaan lähde ja etsivät enemmänkin pitkää suhdetta ja pyrkivät sellaiseen? Onko teitä missään, jotka ovat oikeasti valmiit näkemään vaivaa suhteen toimintaan saamiseksi, ettekä ratkaise kaikkia suhdeongelmia kumppania vaihtamalla?
Tämä kirjoitus on lähinnä sitä varten, kun tuntuu, että baari on melkein ainut paikka, missä uusiin ihmisiin tutustuu. Niistäkin tahtoo enimmäkseen yhdenillan juttuihin painottua. Onkohan vika siinä, että yleensä baarista etsiikin tiedostamatta enemmän potentiaalista yhdenyön seuraa kuin kumppania?
Missä teihin voi tutustua?:D
Missä ovat kiltit tytöt?
179
3475
Vastaukset
- 12 v.
me pyritään pitkään suhteeseeen ja pysytään siinä. Kundi on vähän myöhässä. Nämä suhteet alkavat ko 10 vuotiaana.
- skinssississis
hullu, mitä puhut!
- Älä kysele
Riippuu iästäsi mutta suosittelen laajan tuttavapiirin hankintaa yms. esimerkiksi eriasteista harrastetoimintaa tai toimintaa jossa on tietyt sosiaaliset kuviot.
Sitä kautta ne löytyvät
Itsellä on ollut samoja ongelmia kunnes tajusin että tuollaisistahan ne löytyvät jolloin heidän kriteerinsä miehille ovat myös erilaiset (siis samalla henkilölläkin!) kuin jos etsivät baarista tai netistä ns. vapailta markkinoilta.
Monet näistä kivoista "kilteistä" tytöistä menevät ns. "tiskin alta" erilaisissa suljetuissa ympyröissä kuten opiskelijaporukoissa.
Tosin näin 30-vuotiaana nyt enää on turha odotella että moinen lottoarpa sattuu eteen että löytäisi lapsettoman itseään kehittävän normaalioloisen ja painoisen kiltimmän puoleisen naisen joka kuitenkaan olisi pelkkä kynnysmatto ja . Lähes mahdoton tehtävä.
Valitettavasti moni näistä "kilteistä" tytöistä on jo eri tavoin pihalle pantuja ja sellaisia ympyröitä joihin tutustuttaessa he katsovat miestä muutenkin kuin statusobjektina tai elämänsä pelastajina eli ihminen ihmiselle on vaikea löytää.- Älä kysele
jäi lause kesken elikkäs "joka kuitenkaan ei olisi pelkkä kynnysmatto ja kodinhengetär"
- mies30+
"tuollaisistahan ne löytyvät jolloin heidän kriteerinsä miehille ovat myös erilaiset (siis samalla henkilölläkin!) kuin jos etsivät baarista tai netistä ns. vapailta markkinoilta."
Kuka muka voisi kiinnostua niin epätasapainoisesta naisesta, jonka miesmaku muuttuu kellonajan ja paikan mukaan? - fhfjgjkl
mies30+ kirjoitti:
"tuollaisistahan ne löytyvät jolloin heidän kriteerinsä miehille ovat myös erilaiset (siis samalla henkilölläkin!) kuin jos etsivät baarista tai netistä ns. vapailta markkinoilta."
Kuka muka voisi kiinnostua niin epätasapainoisesta naisesta, jonka miesmaku muuttuu kellonajan ja paikan mukaan?Taitavat miehetkin etsiä vaimolta ja rakastajattarelta erilaisia ominaisuuksia.
- Scout Girl
olisi minut voinut tavata Kilkessä. Nyt olen taas kesätöissä kunnes opinnot alkavat. Sitten ainakin eräässä elokuvakerhossa...
- Täällähän minä
istuskelen kotona. Kumma juttu, ettei olla tavattu.
- Wandering man
Tää juttu lähti liikkeelle, ku pohdin erään jutun jälkimaininkeja. Luulin törmänneeni yhteen tälläiseen, mutta totuus valitettavasti paljastui vasta, kun olin korviani myöten lätkässä. Tyttö tais loppujen lopuks olla suht selkärangaton kiertopalkinto. Toisaalta mitä sitä ihmeitä odottaa, jos ei tyttö ole muidenkaan kanssa saanut aikaiseksi kuin yhden vuoden suhteen about kolmenkymmeen ikävuoteen mennessä. Eräs vastaajista sanoi aika hyvin, pilalle pantu...
-Enhän mä edes 10-vuotiiana ollut tytöistä sillä tavalla kiinnostunut:D
-Elokuvakerho kuulostaa mielenkiintoiselta paikalta toiseen tutustumiseen. Pitääpä sellainen etsiä käsiini;)
-Milläs tavalla sinut saa houkuteltua pois kotoa?:D - lenkki_tyttö 26v.
Wandering man kirjoitti:
Tää juttu lähti liikkeelle, ku pohdin erään jutun jälkimaininkeja. Luulin törmänneeni yhteen tälläiseen, mutta totuus valitettavasti paljastui vasta, kun olin korviani myöten lätkässä. Tyttö tais loppujen lopuks olla suht selkärangaton kiertopalkinto. Toisaalta mitä sitä ihmeitä odottaa, jos ei tyttö ole muidenkaan kanssa saanut aikaiseksi kuin yhden vuoden suhteen about kolmenkymmeen ikävuoteen mennessä. Eräs vastaajista sanoi aika hyvin, pilalle pantu...
-Enhän mä edes 10-vuotiiana ollut tytöistä sillä tavalla kiinnostunut:D
-Elokuvakerho kuulostaa mielenkiintoiselta paikalta toiseen tutustumiseen. Pitääpä sellainen etsiä käsiini;)
-Milläs tavalla sinut saa houkuteltua pois kotoa?:DMinut löytää lenkkipolulta kolmesti viikossa. Ei ole vain kukaan vielä kiinni saanut. Toisinaan viikolle mahtuu myös sulkapallovuoro tai käyn salilla. Kerran viikossa käyn lukemassa kirjastossa, muuten vapaa-aika taitaakin mennä kotosalla. Baareista et minua tavoita.
Yhden yön suhteita en ole koskaan kokeillut enkä tule kokeilemaan. Tämä erottaa meidät koska vaadin sitä myös tulevalta kumppaniltani.
Hyvää työpäivää ja onnea etsintään. - kivajuttu.
lenkki_tyttö 26v. kirjoitti:
Minut löytää lenkkipolulta kolmesti viikossa. Ei ole vain kukaan vielä kiinni saanut. Toisinaan viikolle mahtuu myös sulkapallovuoro tai käyn salilla. Kerran viikossa käyn lukemassa kirjastossa, muuten vapaa-aika taitaakin mennä kotosalla. Baareista et minua tavoita.
Yhden yön suhteita en ole koskaan kokeillut enkä tule kokeilemaan. Tämä erottaa meidät koska vaadin sitä myös tulevalta kumppaniltani.
Hyvää työpäivää ja onnea etsintään....suako ei haittaisi vaikka mies ole kokematonkin, vaikka olisi sua vanhempikin?
- Run-away
lenkki_tyttö 26v. kirjoitti:
Minut löytää lenkkipolulta kolmesti viikossa. Ei ole vain kukaan vielä kiinni saanut. Toisinaan viikolle mahtuu myös sulkapallovuoro tai käyn salilla. Kerran viikossa käyn lukemassa kirjastossa, muuten vapaa-aika taitaakin mennä kotosalla. Baareista et minua tavoita.
Yhden yön suhteita en ole koskaan kokeillut enkä tule kokeilemaan. Tämä erottaa meidät koska vaadin sitä myös tulevalta kumppaniltani.
Hyvää työpäivää ja onnea etsintään.On mukavaa lukea kommenttiasi ja nähdä, että niitä kunnollisia, itsestäänhuolehtivia tyttöjä on vielä jäljellä Suomen maaperällä.
Sinun kanssasi olisi mukava lenkkeillä. - lenkki_tyttö 26v.
kivajuttu. kirjoitti:
...suako ei haittaisi vaikka mies ole kokematonkin, vaikka olisi sua vanhempikin?
Ei haittaisi. Toivon että jossain on joku joka on minua varten ja minä häntä. Meillä olisi loppu elämämme aikaa tutustua toisiimme ja jakaa kaikki kokemukset yhdessä.
- lenkki_tyttö 26v.
Run-away kirjoitti:
On mukavaa lukea kommenttiasi ja nähdä, että niitä kunnollisia, itsestäänhuolehtivia tyttöjä on vielä jäljellä Suomen maaperällä.
Sinun kanssasi olisi mukava lenkkeillä.Kiitos. On mukavaa huomata että on miehiä jotka arvostavat muutakin kuin diskojen kimallusta.
Toivottavasti ilmat viilenevät niin saa vähän lisätä vauhtia lenkillä. - lenkki_mies
lenkki_tyttö 26v. kirjoitti:
Kiitos. On mukavaa huomata että on miehiä jotka arvostavat muutakin kuin diskojen kimallusta.
Toivottavasti ilmat viilenevät niin saa vähän lisätä vauhtia lenkillä."Toivottavasti ilmat viilenevät niin saa vähän lisätä vauhtia lenkillä. "
Treenaatko siksi, että pääset sitä kunnollista miestä karkuun, jos hän tulee esittäytymään sulle? Täytyy munkin sitten keskittyä tuohon nopeuteen, että saan sut sitten kiinni. - lenkki_tyttö 26v.
lenkki_mies kirjoitti:
"Toivottavasti ilmat viilenevät niin saa vähän lisätä vauhtia lenkillä. "
Treenaatko siksi, että pääset sitä kunnollista miestä karkuun, jos hän tulee esittäytymään sulle? Täytyy munkin sitten keskittyä tuohon nopeuteen, että saan sut sitten kiinni.Paremminkin treenaan siksi etteivät pelimiehet saa kiinni... no oikeasti ihan omaksi iloksi ja tietysti hyvän olon vuoksi.
- lenkkeilijä78
lenkki_tyttö 26v. kirjoitti:
Ei haittaisi. Toivon että jossain on joku joka on minua varten ja minä häntä. Meillä olisi loppu elämämme aikaa tutustua toisiimme ja jakaa kaikki kokemukset yhdessä.
misäs lenkkeilet ? :)
- N+40
jos vaikka näetkin jonkun naisen monen eri miehen kanssa juttusilla , flirttailevan ja jopa miesten lähtevän kys. naisen mukaan tämän kotiin.
itse ainakin mietin tarkkaan kenen kanssa puuhilen muutakin kuin juttelen / vaihtaen ajatuksia .
Mutta silti minulla käy miehiä aikas usein kylässä ja on ollut jopa yötäkin ,minusta nähden naapurit ja muut saa aatella mitä vaan , paras kun itse tietää mitä on tehnyt tai tekee ja kenen kanssa!
Kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää . oletkos koskaan kokenut / kuullut mitä on Ystävyys , joskus vaan on niin että miehen ja naisen välinen ystävyys on niin mutkatonta , jolloin on vaan paljon mutkattomampo ja helppo luottaa toiseen ja jutella kaikenlaisista asioista... joista ei ehkä omaa sukupuolta oleville ystävilleen voikkaan jutella samoin. Kannattaa kokeilla :)
Toki se seksikin olis mukavaa puuhaa sen ns. oikeen oman kullan kanssa, mutta kun ei kukaan ole ollut kiinnostunut kanssano siihen pysyvää suhteeseen eikä vain yhden illan juttuihin niin mua ei oikeen nappaa, mielummin olen sitten yksin ystävien kera viettäen.
Mutta nämä miespuoliset ystävät joita minulla on ,ivät ole niitä joiden kanssa harrastaisin seksiä en ikuna, ystävät ovat ystäviä ja sellaisina pysyy. - kiltti tyttö
Ravintolaan en mene kuin korkeintaa syömään omalla kaveriporukalla ja juoppoja en jaksa edes ajatella katselevan missään menomestoissa. Oletus kun tuntuu olevan että sinne menään juuri niitä panoja hakemaan. Niissä kuulee niitä törkeitä ehdotuksia ihan liikaa. Todella törkeää on että miehet jotka aikansa ovat lennelleet kukasta kukkaan edes kuvittelevat että kelpaavat sen lentelyn jälkeen kiltille tytölle.
Hei kiltti tyttö haluaa että myös se vastapuoli on elänyt sen kiltin elämän - eikä niitä yhden illan panoja ole takana.
Mutta kuule minä en kelpuuta miestä itselle joka on harrastanut niitä yhden illan keikkoja koska pelimies ei todellakaan kelpaa minulle. Ei vaikka tavattaisiin missä.
Tapailin tosi mukavaa miestä pari kuukautta mutta minulta meni maku kun kuulin että hänellä oli aikaisemmin ollut tapana tehdä näitä yhdenillan panoja. Onneksi emme oleet päätyneet sänkyyn tai homma mennyt vakavammaksi. Itse en halua olla vain yksi siinä loputtoman pitkässä kokeilusarjassa.
Joten kiltii tyttö joka ei joka jampan mukaan lähde ei myöskään halua että se mies jota tapailee on mikään kylän pukki joka on puikottanut rivin naisia.
Joten jos olet jo valinnan tehnyt ja alkanut kiertää näitä baari pimuja niin ole hyvä ja pysy niiden joukossa sekä jätä aidosti kiltit tytöt niille aidosti kilteille miehille- kilttimies.
...mutta missäs suhun sitten voisi tutustua? Anna vinkkejä siihenkin.
kilttimies. kirjoitti:

Näitä vinkkejä itsekin etsin :)
Luin kirjoituksesi, se todella kosketti minua. Itse olen 31 v aina yksin ollut ihan mukavan näköinen kiltti mies. Lopetin 22-vuotiaana mestoista katsomisen, kun tajusin ei sieltä voi tavata arvoisaa kilttiä tyttöä, jolle todella olen tarkoitettu, tiedän et sieltä löytyy se oikea aito, kiltti tyttö, joka osaa ymmärtää, ajatella toisen parasta, sitä et on vuosia jo odottanut, et löytäisi sen aidon kiltin sieluntoverin vierelleensä.
Minäkään en huolisi ja haluaisi naista, joka olisi lentänyt kukasta kukkaan, käynyt suhteita eri renttumiesten välillä, kun on tullut petetyksi moneen kertaan ja järkiinsä elämään, sit haluaisi kiltin, uskollisen miehen itselleen. Mitäpä sekin sitten tekisi. Pitää minusta olla samanlaiset arvot molemmilla.
Itselläni ei ole koskaan vielä ollut suhdetta. Välillä kun pohtii syvällisempi, tuntuu jo niin pahalta, eikö koskaan tässä elämässä saa löytää sitä hyvää aitoa ystävää, jonka kanssa jakaa ilot ja surut, olla toistemme tukena. Osaisin arvostaa tätä asiaa enemmän kun monet muut osaa, etenkin nuo jotka vain leikkii ihmissuhteilla, harrastelee yhden illan juttuja. En kykenisi itse koskaan harrastamaan noita, sen verran arvostan, rakastan itseäni ihmisenä, kun elän edelleen neitsyydenä. Haluan löytää hyvän ja oikean ihmisen, joka omaa elämässään samanlaiset arvot.
Itse en juo ja polta lainkaan, joten baari ei siinäkään mielessä olisi paikka mulle etsiä samanhenkistä seuraa. Avoimena, tunteellisena ihmisenä välillä tuntuu ahdistavalta vuosia jatkuva yksinäisyys. Meistä jokainen ihminen tarvitsee läheisyyttä, hellyyttä, tulla rakastetuksi jne.
Kiltti mies ois niin onnellinen, jos joskus löytäisi sieluntoverinsa, voisi nukkua elämässään ensimmäisen yön ystävänsä vieressä, herätä aamulla hänen kauniiseen hymyynsä.
Tuntunut jo vuosia ettei kiltillä miehellä ole enää arvoa, pitäisi vain saada kohdata se kiltti tyttö. Hän osaisi heti todellakin arvostaa. :)
Sinun kirjoituksesi huomattua, olisi todella mukavaa vaihtaa ajatuksia kanssasi, juteltavaa aiheesta riittäisi.
Ilmoittele itsestäsi!- ---............----
Komppaan niin kirjoitustasi!!! Nämä "entiset" pelimiehet/yhdenyön panoja harrastaneet kun kuvittelevat saavansa kiltin tytön itselleen vaimoksi, me kun emme huoli näitä ja sekös kismittää.
- katos.
---............---- kirjoitti:

Tännehän eksyi älymies 23 ja Vauhdin jne. naispuolisia vastineita, jotka haaveilevat neitsytpojista. No, neitsytpojan löytäminen ei ole läheskään niin vaikeaa kuin neitsyt naisen.
- .............
---............---- kirjoitti:
Komppaan niin kirjoitustasi!!! Nämä "entiset" pelimiehet/yhdenyön panoja harrastaneet kun kuvittelevat saavansa kiltin tytön itselleen vaimoksi, me kun emme huoli näitä ja sekös kismittää.
"Komppaan niin kirjoitustasi!!! Nämä "entiset" pelimiehet/yhdenyön panoja harrastaneet kun kuvittelevat saavansa kiltin tytön itselleen vaimoksi, me kun emme huoli näitä ja sekös kismittää."
Älä puhu paskaa! :D Kilteillä ja tuhmilla tytöillä on yksi yhteinen piirre: kummatkin tykkää ihanista pelimiehistä.
Moni kiltti/semi kiltti nainen ottaa kumppanikseen entisen pelimiehen, koska sellainen mies on naisen seurassa niin ihanan itsevarma ja jännittävä. Tiedän lukuisia pariskuntia missä mies on aiemmin nuohonnut baareissa ja bileissä ja pannut sitä ja tätä naista ja nainen taas on kohtuullisen rauhallista elämää viettänyt tavallinen nainen. - Kiltti tyttö
kilttimies. kirjoitti:
...mutta missäs suhun sitten voisi tutustua? Anna vinkkejä siihenkin.
Käyn yleensä ulkoilemassa ( vaikka kunto ei ole mikään kilpaurheilijan) kirjastosssa, teatterissa ja kavereiden kanssa hyvissä ruokaravintoloissa. Mitä nyt tylsät ja hiljaiset ihmiset tekee yleensä pääkaupunki seudulla - on paljon kotona.
Mikään absoluutisti en ole mutta en myöskään ymmärrä niitä kännejä vetäviä. Lasi punaviiniä tai kuohuvaa illassa kyllä juhliessa menee mutta taitaapa se siihen jäädä. Tanssiakin tykkäisin mutta kun täälä nuo tanssipaikat on kun yleisiä lihaesittelyitä ja niitä humalaisia pelimiehiä täynnä, mutta kesäisin tulee joskus kaveriporukoilla lavalle uskallettua.
Heikkouksiakin löytyy josta varmaan pahin on se suklaalevy hyvän leffan puitteissa ja se etten edes kohteliaisuutta jaksa olla kännisten ihmisten seurassa kovinkaan pitkään. - ----......-------
............. kirjoitti:
"Komppaan niin kirjoitustasi!!! Nämä "entiset" pelimiehet/yhdenyön panoja harrastaneet kun kuvittelevat saavansa kiltin tytön itselleen vaimoksi, me kun emme huoli näitä ja sekös kismittää."
Älä puhu paskaa! :D Kilteillä ja tuhmilla tytöillä on yksi yhteinen piirre: kummatkin tykkää ihanista pelimiehistä.
Moni kiltti/semi kiltti nainen ottaa kumppanikseen entisen pelimiehen, koska sellainen mies on naisen seurassa niin ihanan itsevarma ja jännittävä. Tiedän lukuisia pariskuntia missä mies on aiemmin nuohonnut baareissa ja bileissä ja pannut sitä ja tätä naista ja nainen taas on kohtuullisen rauhallista elämää viettänyt tavallinen nainen."Kilteillä ja tuhmilla tytöillä on yksi yhteinen piirre: kummatkin tykkää ihanista pelimiehistä."
Tuota mieltä on vain pelimies, mutta ette tajua, ettei sillä saa kunnon naista itselleen jos käy tuikkasemassa kylän jokaista naista, teillä kun on aivan väärä kuvitelma siitä kuviosta. Kiltti tyttö kirjoitti:
Käyn yleensä ulkoilemassa ( vaikka kunto ei ole mikään kilpaurheilijan) kirjastosssa, teatterissa ja kavereiden kanssa hyvissä ruokaravintoloissa. Mitä nyt tylsät ja hiljaiset ihmiset tekee yleensä pääkaupunki seudulla - on paljon kotona.
Mikään absoluutisti en ole mutta en myöskään ymmärrä niitä kännejä vetäviä. Lasi punaviiniä tai kuohuvaa illassa kyllä juhliessa menee mutta taitaapa se siihen jäädä. Tanssiakin tykkäisin mutta kun täälä nuo tanssipaikat on kun yleisiä lihaesittelyitä ja niitä humalaisia pelimiehiä täynnä, mutta kesäisin tulee joskus kaveriporukoilla lavalle uskallettua.
Heikkouksiakin löytyy josta varmaan pahin on se suklaalevy hyvän leffan puitteissa ja se etten edes kohteliaisuutta jaksa olla kännisten ihmisten seurassa kovinkaan pitkään.Täytyypä pitää silmät auki siis, samaisia ajanvietteitä itelläkin. Tosin teikäläistä en tule varmaan tapaamaan koska asun kolmisensataa kilometria länteenpäin :)
- .............
Kiltti tyttö kirjoitti:
Käyn yleensä ulkoilemassa ( vaikka kunto ei ole mikään kilpaurheilijan) kirjastosssa, teatterissa ja kavereiden kanssa hyvissä ruokaravintoloissa. Mitä nyt tylsät ja hiljaiset ihmiset tekee yleensä pääkaupunki seudulla - on paljon kotona.
Mikään absoluutisti en ole mutta en myöskään ymmärrä niitä kännejä vetäviä. Lasi punaviiniä tai kuohuvaa illassa kyllä juhliessa menee mutta taitaapa se siihen jäädä. Tanssiakin tykkäisin mutta kun täälä nuo tanssipaikat on kun yleisiä lihaesittelyitä ja niitä humalaisia pelimiehiä täynnä, mutta kesäisin tulee joskus kaveriporukoilla lavalle uskallettua.
Heikkouksiakin löytyy josta varmaan pahin on se suklaalevy hyvän leffan puitteissa ja se etten edes kohteliaisuutta jaksa olla kännisten ihmisten seurassa kovinkaan pitkään."Käyn yleensä ulkoilemassa ( vaikka kunto ei ole mikään kilpaurheilijan) kirjastosssa, teatterissa ja kavereiden kanssa hyvissä ruokaravintoloissa. Mitä nyt tylsät ja hiljaiset ihmiset tekee yleensä pääkaupunki seudulla - on paljon kotona."
Ja noissako tilanteissa odotat että mies kerää rohkeutensa ja tulee sulle juttelemaan, kun sun seurassa on vielä liuta muita ihmisiä? Vai odotatko että miehet tulee sut kotoa hakemaan? On ihan omaa syytäsi ettei miestä ole löytynyt jos itse ole aktiivinen. - Kiltti tyttö
Jk79 kirjoitti:
Luin kirjoituksesi, se todella kosketti minua. Itse olen 31 v aina yksin ollut ihan mukavan näköinen kiltti mies. Lopetin 22-vuotiaana mestoista katsomisen, kun tajusin ei sieltä voi tavata arvoisaa kilttiä tyttöä, jolle todella olen tarkoitettu, tiedän et sieltä löytyy se oikea aito, kiltti tyttö, joka osaa ymmärtää, ajatella toisen parasta, sitä et on vuosia jo odottanut, et löytäisi sen aidon kiltin sieluntoverin vierelleensä.
Minäkään en huolisi ja haluaisi naista, joka olisi lentänyt kukasta kukkaan, käynyt suhteita eri renttumiesten välillä, kun on tullut petetyksi moneen kertaan ja järkiinsä elämään, sit haluaisi kiltin, uskollisen miehen itselleen. Mitäpä sekin sitten tekisi. Pitää minusta olla samanlaiset arvot molemmilla.
Itselläni ei ole koskaan vielä ollut suhdetta. Välillä kun pohtii syvällisempi, tuntuu jo niin pahalta, eikö koskaan tässä elämässä saa löytää sitä hyvää aitoa ystävää, jonka kanssa jakaa ilot ja surut, olla toistemme tukena. Osaisin arvostaa tätä asiaa enemmän kun monet muut osaa, etenkin nuo jotka vain leikkii ihmissuhteilla, harrastelee yhden illan juttuja. En kykenisi itse koskaan harrastamaan noita, sen verran arvostan, rakastan itseäni ihmisenä, kun elän edelleen neitsyydenä. Haluan löytää hyvän ja oikean ihmisen, joka omaa elämässään samanlaiset arvot.
Itse en juo ja polta lainkaan, joten baari ei siinäkään mielessä olisi paikka mulle etsiä samanhenkistä seuraa. Avoimena, tunteellisena ihmisenä välillä tuntuu ahdistavalta vuosia jatkuva yksinäisyys. Meistä jokainen ihminen tarvitsee läheisyyttä, hellyyttä, tulla rakastetuksi jne.
Kiltti mies ois niin onnellinen, jos joskus löytäisi sieluntoverinsa, voisi nukkua elämässään ensimmäisen yön ystävänsä vieressä, herätä aamulla hänen kauniiseen hymyynsä.
Tuntunut jo vuosia ettei kiltillä miehellä ole enää arvoa, pitäisi vain saada kohdata se kiltti tyttö. Hän osaisi heti todellakin arvostaa. :)
Sinun kirjoituksesi huomattua, olisi todella mukavaa vaihtaa ajatuksia kanssasi, juteltavaa aiheesta riittäisi.
Ilmoittele itsestäsi!Auts olen sinua kaksi vuotta vanhempi ja muutaman kerran seurustellut, yhden vakavasti- pettyen karvaasti. Joten en ehkä kaikkein ihanteellisin sinulle, mutta kyllä meitä kilttejä vain on. Kuitenkin me kiltit emme pidä meteliä itsestämme ( emme jaksa irvailua) vaan olemme oppineet tyytymään osamme.
Vakava suhde (kihloissa) päättyi kun kävi ilmi että hän tapaili myös toista, muut kyllästyivät siihen että sitä seksiä ei ole todellakaan tiedossa ennen kuin suhde on vähän vakavampaa.
Olen myös turhamainen joka on aika monen miehen mielestä se negatiivinen juttu. Pidän siitä että koti on tip top, käytän aika paljon rahaa kaikkeen mikä silmää miellyttää ja kengät on heikkous. Tiedän että pitkät hiukset on epäkäytönnälliset mutta turhamaisena en raaski niistä luopua vaikka aina välillä siitä kuulee huomautettavan. Ajatukseltani ole vanhanaikainen ja varovaiseksi olen joutunut kasvamaan.
Yleensä jos mies tulee minulle juttelemaan kyllästyy hän tietoon ettei minun kämpille ole asiaa ihan heti enkä minkään mene hänen. Olen siis joistakin asioista todella nipo. Poikkeuksia ei tule. Joten suhde ei ole minulle niin tärkeä että olisin sen valmis lunastamaan sängyn kautta ja myymään itseni ale lapulla varustettuna vaikka ikääkin löytyy siis ihan riittävästi. Mikään uskossa oleva en ole joten tämäkin rajaa tietyt kiltit miehet pois.
Riitävän kauan kun on ollut yksin niin itsekäitä tapoja on varmaan tullut opittua kuten mistä pitää ja mistä ei. - kenelle ei
............. kirjoitti:
"Komppaan niin kirjoitustasi!!! Nämä "entiset" pelimiehet/yhdenyön panoja harrastaneet kun kuvittelevat saavansa kiltin tytön itselleen vaimoksi, me kun emme huoli näitä ja sekös kismittää."
Älä puhu paskaa! :D Kilteillä ja tuhmilla tytöillä on yksi yhteinen piirre: kummatkin tykkää ihanista pelimiehistä.
Moni kiltti/semi kiltti nainen ottaa kumppanikseen entisen pelimiehen, koska sellainen mies on naisen seurassa niin ihanan itsevarma ja jännittävä. Tiedän lukuisia pariskuntia missä mies on aiemmin nuohonnut baareissa ja bileissä ja pannut sitä ja tätä naista ja nainen taas on kohtuullisen rauhallista elämää viettänyt tavallinen nainen.Sinkuissa naisissa on paljon näitä kilttejä tyttöjä joille se pelimies ei kelpaa, miellummin yksi kun pelimiehen vaimona.
Tiedämme että mihinkäs se kettu karvoistaan pääsee vaikka se kuinka yrittäisi sitä pestä. JOten kerran pelimies on AINA pelimies, toki pahimmat osaavat kusettaa sitä kilttiä mennen tullen ja palatessa. - Kiltti tyttö
............. kirjoitti:
"Käyn yleensä ulkoilemassa ( vaikka kunto ei ole mikään kilpaurheilijan) kirjastosssa, teatterissa ja kavereiden kanssa hyvissä ruokaravintoloissa. Mitä nyt tylsät ja hiljaiset ihmiset tekee yleensä pääkaupunki seudulla - on paljon kotona."
Ja noissako tilanteissa odotat että mies kerää rohkeutensa ja tulee sulle juttelemaan, kun sun seurassa on vielä liuta muita ihmisiä? Vai odotatko että miehet tulee sut kotoa hakemaan? On ihan omaa syytäsi ettei miestä ole löytynyt jos itse ole aktiivinen.Kyllä, realistisesti eipä ole ruuhkaa näkynyt.
Yleensä ne on juuri niitä pelimiehiä jotka ehdottelevat jotain. Niitä kilttejä miehiä tuntuu olevan vain kavereiden puolisoina ( ei millään tasolla siis edes potenttiaaleja) joten on se varmaan totta että nuorempana nämä yleesä läytävät toisensa ja näin hieman vuosia kun kuluu niin homma vaikeutuu.
Pelimiehet ja naiset ovat valtaosa minunkin ikäisistä sinkuista. Ja koska olen niin vanhanaikainen että miehen iskeminen ei oikein tunnu luontevalta - ei edes sen kiltin miehen. Joten voi olla että tässä kirjoitaakin se vanhapiika.
Ja siitä aktiivisuudesta niin kerrohan missä ne kiltit miehet sitten sitä aikaa kuluttaa? Ylipäätään se miesten vapaa-ajan vietto kun on hieman puutteelisella tiedolla ( jos baaria ei lasketa) .
Luonteeni heikouteen kuuluu myös että vieraiden ihmisten seurassa ( varsinkin miesten) olen hieman varautunut ja varovainen ( siis vapaa-ajalla) jos en osaa arvioida mitä toinen ajaa takaa.
Jten saahan sitä minullakin olla se haave että kenties joskus joku mies vaikka tulisi keskustelemaan ja haluaisi vaikka kahvin ääressä jatkaa juttua. - joten ehkä jatkan haaveilua vaikka reali on joka päivä kyllä tiedossa. Kiltti tyttö kirjoitti:
Kyllä, realistisesti eipä ole ruuhkaa näkynyt.
Yleensä ne on juuri niitä pelimiehiä jotka ehdottelevat jotain. Niitä kilttejä miehiä tuntuu olevan vain kavereiden puolisoina ( ei millään tasolla siis edes potenttiaaleja) joten on se varmaan totta että nuorempana nämä yleesä läytävät toisensa ja näin hieman vuosia kun kuluu niin homma vaikeutuu.
Pelimiehet ja naiset ovat valtaosa minunkin ikäisistä sinkuista. Ja koska olen niin vanhanaikainen että miehen iskeminen ei oikein tunnu luontevalta - ei edes sen kiltin miehen. Joten voi olla että tässä kirjoitaakin se vanhapiika.
Ja siitä aktiivisuudesta niin kerrohan missä ne kiltit miehet sitten sitä aikaa kuluttaa? Ylipäätään se miesten vapaa-ajan vietto kun on hieman puutteelisella tiedolla ( jos baaria ei lasketa) .
Luonteeni heikouteen kuuluu myös että vieraiden ihmisten seurassa ( varsinkin miesten) olen hieman varautunut ja varovainen ( siis vapaa-ajalla) jos en osaa arvioida mitä toinen ajaa takaa.
Jten saahan sitä minullakin olla se haave että kenties joskus joku mies vaikka tulisi keskustelemaan ja haluaisi vaikka kahvin ääressä jatkaa juttua. - joten ehkä jatkan haaveilua vaikka reali on joka päivä kyllä tiedossa."Ja siitä aktiivisuudesta niin kerrohan missä ne kiltit miehet sitten sitä aikaa kuluttaa? Ylipäätään se miesten vapaa-ajan vietto kun on hieman puutteelisella tiedolla ( jos baaria ei lasketa) ."
Kesästä nauttimassa rannalla, mökillä, uimassa, kesäteatterissa, elokuvateatterissa, kävellen tyytyväinen ilme kasvoillaan luontoa ihaillessa, terasseilla ja ravintoloissa ystävien kera ja yleensä haavemaailmoista :)- .........
Kiltti tyttö kirjoitti:
Kyllä, realistisesti eipä ole ruuhkaa näkynyt.
Yleensä ne on juuri niitä pelimiehiä jotka ehdottelevat jotain. Niitä kilttejä miehiä tuntuu olevan vain kavereiden puolisoina ( ei millään tasolla siis edes potenttiaaleja) joten on se varmaan totta että nuorempana nämä yleesä läytävät toisensa ja näin hieman vuosia kun kuluu niin homma vaikeutuu.
Pelimiehet ja naiset ovat valtaosa minunkin ikäisistä sinkuista. Ja koska olen niin vanhanaikainen että miehen iskeminen ei oikein tunnu luontevalta - ei edes sen kiltin miehen. Joten voi olla että tässä kirjoitaakin se vanhapiika.
Ja siitä aktiivisuudesta niin kerrohan missä ne kiltit miehet sitten sitä aikaa kuluttaa? Ylipäätään se miesten vapaa-ajan vietto kun on hieman puutteelisella tiedolla ( jos baaria ei lasketa) .
Luonteeni heikouteen kuuluu myös että vieraiden ihmisten seurassa ( varsinkin miesten) olen hieman varautunut ja varovainen ( siis vapaa-ajalla) jos en osaa arvioida mitä toinen ajaa takaa.
Jten saahan sitä minullakin olla se haave että kenties joskus joku mies vaikka tulisi keskustelemaan ja haluaisi vaikka kahvin ääressä jatkaa juttua. - joten ehkä jatkan haaveilua vaikka reali on joka päivä kyllä tiedossa."Pelimiehet ja naiset ovat valtaosa minunkin ikäisistä sinkuista. Ja koska olen niin vanhanaikainen että miehen iskeminen ei oikein tunnu luontevalta - ei edes sen kiltin miehen. Joten voi olla että tässä kirjoitaakin se vanhapiika."
Sitä saa mitä tilaa. Jos haluat leikkiä prinsessaa ja odotella kilttien miesten aloitteita siitä vaan. Ethän kuitenkaan surkuttele sinkkuuttasi, koska siihen sinulla ei ole oikeutta? - ............
Kiltti tyttö kirjoitti:
Auts olen sinua kaksi vuotta vanhempi ja muutaman kerran seurustellut, yhden vakavasti- pettyen karvaasti. Joten en ehkä kaikkein ihanteellisin sinulle, mutta kyllä meitä kilttejä vain on. Kuitenkin me kiltit emme pidä meteliä itsestämme ( emme jaksa irvailua) vaan olemme oppineet tyytymään osamme.
Vakava suhde (kihloissa) päättyi kun kävi ilmi että hän tapaili myös toista, muut kyllästyivät siihen että sitä seksiä ei ole todellakaan tiedossa ennen kuin suhde on vähän vakavampaa.
Olen myös turhamainen joka on aika monen miehen mielestä se negatiivinen juttu. Pidän siitä että koti on tip top, käytän aika paljon rahaa kaikkeen mikä silmää miellyttää ja kengät on heikkous. Tiedän että pitkät hiukset on epäkäytönnälliset mutta turhamaisena en raaski niistä luopua vaikka aina välillä siitä kuulee huomautettavan. Ajatukseltani ole vanhanaikainen ja varovaiseksi olen joutunut kasvamaan.
Yleensä jos mies tulee minulle juttelemaan kyllästyy hän tietoon ettei minun kämpille ole asiaa ihan heti enkä minkään mene hänen. Olen siis joistakin asioista todella nipo. Poikkeuksia ei tule. Joten suhde ei ole minulle niin tärkeä että olisin sen valmis lunastamaan sängyn kautta ja myymään itseni ale lapulla varustettuna vaikka ikääkin löytyy siis ihan riittävästi. Mikään uskossa oleva en ole joten tämäkin rajaa tietyt kiltit miehet pois.
Riitävän kauan kun on ollut yksin niin itsekäitä tapoja on varmaan tullut opittua kuten mistä pitää ja mistä ei."Vakava suhde (kihloissa) päättyi kun kävi ilmi että hän tapaili myös toista"
Sinäkin rakastuit pelimieheen. Ehkä kannattaa pysytellä niissä ja jättää kiltit miehet rauhaan. - päin.
............ kirjoitti:
"Vakava suhde (kihloissa) päättyi kun kävi ilmi että hän tapaili myös toista"
Sinäkin rakastuit pelimieheen. Ehkä kannattaa pysytellä niissä ja jättää kiltit miehet rauhaan.Onkin parempi pysytellä erossa ihan KAIKISTA miehistä sillä jokainen mies on petturi jos vain tilaisuuden saa. Harvempi sitä mainostaa suhdetta aloittaessa.
- vlgdkjd
......... kirjoitti:
"Pelimiehet ja naiset ovat valtaosa minunkin ikäisistä sinkuista. Ja koska olen niin vanhanaikainen että miehen iskeminen ei oikein tunnu luontevalta - ei edes sen kiltin miehen. Joten voi olla että tässä kirjoitaakin se vanhapiika."
Sitä saa mitä tilaa. Jos haluat leikkiä prinsessaa ja odotella kilttien miesten aloitteita siitä vaan. Ethän kuitenkaan surkuttele sinkkuuttasi, koska siihen sinulla ei ole oikeutta?Kyllähän sitä voi sinkkuuttaan surkutella ihan vapaasti. Kuka siinä oikeuksia kyselee. Mäkin surkuttelen, vaikka olen mies.
- ...........
vlgdkjd kirjoitti:
Kyllähän sitä voi sinkkuuttaan surkutella ihan vapaasti. Kuka siinä oikeuksia kyselee. Mäkin surkuttelen, vaikka olen mies.
jatkaa miesten kanssa eikä itse koskaan tee mitään aloitteita, on myös ihan turha valittaa jos ei miestä ole.
- ..............
päin. kirjoitti:
Onkin parempi pysytellä erossa ihan KAIKISTA miehistä sillä jokainen mies on petturi jos vain tilaisuuden saa. Harvempi sitä mainostaa suhdetta aloittaessa.
"Onkin parempi pysytellä erossa ihan KAIKISTA miehistä sillä jokainen mies on petturi jos vain tilaisuuden saa. Harvempi sitä mainostaa suhdetta aloittaessa."
Kuulostat kovin katkeralta. Parempi että yrität päästä siitä ensin eroon sillä katkera ämmä ei kiinnosta yhtäkään miestä. - tyttö tuollainen
........... kirjoitti:
jatkaa miesten kanssa eikä itse koskaan tee mitään aloitteita, on myös ihan turha valittaa jos ei miestä ole.
Se taisi kuitenkin olla tuo aloittaja mies, vai miten se meni? Jos mies ei tee aloitetta niin olkoon vaikka kuinka kiltti minun puolestani. En valita. Viihdyn ihan hyvin itseksenikin.
- edellinen
.............. kirjoitti:
"Onkin parempi pysytellä erossa ihan KAIKISTA miehistä sillä jokainen mies on petturi jos vain tilaisuuden saa. Harvempi sitä mainostaa suhdetta aloittaessa."
Kuulostat kovin katkeralta. Parempi että yrität päästä siitä ensin eroon sillä katkera ämmä ei kiinnosta yhtäkään miestä.En ole katkera vaan realisti. Puheet on puheita ja teot toisia.
- Kiltti tyttö
......... kirjoitti:
"Pelimiehet ja naiset ovat valtaosa minunkin ikäisistä sinkuista. Ja koska olen niin vanhanaikainen että miehen iskeminen ei oikein tunnu luontevalta - ei edes sen kiltin miehen. Joten voi olla että tässä kirjoitaakin se vanhapiika."
Sitä saa mitä tilaa. Jos haluat leikkiä prinsessaa ja odotella kilttien miesten aloitteita siitä vaan. Ethän kuitenkaan surkuttele sinkkuuttasi, koska siihen sinulla ei ole oikeutta?En surkuttele, totean että tilanne on tämä ja nautin siitä mitä elämässä jo on, enkä itke ja surkuttele sitä mitä siitä puuttuu.
Ja en leiki prinsessaa mutta en myöskään metsästä sitä miestä. Kuten kerroin olen riittävän vanhanaikainen jotta aloiten tulee mieheltä, ja jos ei tule niin ollaan sitten yksin - ............
tyttö tuollainen kirjoitti:
Se taisi kuitenkin olla tuo aloittaja mies, vai miten se meni? Jos mies ei tee aloitetta niin olkoon vaikka kuinka kiltti minun puolestani. En valita. Viihdyn ihan hyvin itseksenikin.
"Se taisi kuitenkin olla tuo aloittaja mies, vai miten se meni?"
Mitä sitten? Vastasin nimimerkille "Kiltti tyttö" joka valittelee kun ei miehet tee aloitteita.
"Jos mies ei tee aloitetta niin olkoon vaikka kuinka kiltti minun puolestani. En valita. Viihdyn ihan hyvin itseksenikin."
Hyvä juttu sinulle. Ethän sitten jatkossakaan ala narisemaan yksinäisyydestäsi jollei rohkeus riitä itse tekemään aloitteita. - ..............
Kiltti tyttö kirjoitti:
En surkuttele, totean että tilanne on tämä ja nautin siitä mitä elämässä jo on, enkä itke ja surkuttele sitä mitä siitä puuttuu.
Ja en leiki prinsessaa mutta en myöskään metsästä sitä miestä. Kuten kerroin olen riittävän vanhanaikainen jotta aloiten tulee mieheltä, ja jos ei tule niin ollaan sitten yksin"En surkuttele, totean että tilanne on tämä ja nautin siitä mitä elämässä jo on, enkä itke ja surkuttele sitä mitä siitä puuttuu."
Hyvä, tuo on oikea asenne. Jos et ole valmis ottamaan vastuuta miehen löytämisessä, ts. laittamaan itseäsi likoon miesten puolesta, eli tekemään aloitteita, sinulla ei ole oikeutta valittaa jos olet yksin. Et voi vaatia miehiltä aloitteita jollet itsekään tee niitä.
"Ja en leiki prinsessaa mutta en myöskään metsästä sitä miestä."
Onko sinun mielestäsi se miehen "metsästämistä" jos olisit hieman aktiivinen ja tekisit asiallisia aloitteita? Hyvä kun et käyttänyt sitä toista naisten vakiomantraa eli "en halua tyrkyttää itseäni".
Mielestäni tuossa naisten asenteessa ettei haluta tehdä aloitteita, on kyse ihan siitä että nainen on niin narsisti että hän haluaa että hänet isketään: Nainen tuntee itsensä kauniiksi ja seksikkääksi kun miehet ovat valmiita tekemään hänelle aloitteita. Naiselle ei sovi että joutuisi itse laittamaan itsensä likoon miehen puolesta, vaan miehen täytyy uhrautua naisen puolesta.
"Kuten kerroin olen riittävän vanhanaikainen jotta aloiten tulee mieheltä, ja jos ei tule niin ollaan sitten yksin"
Mikä sinun suuressa egossasi estää sen että tekisit itse aloitteita? Vanhanaikaisuuteen vetoaminen on tyhjyyttään koliseva mantra jota naiset hokevat kun heillä ei ole mitään oikeaa syytä perustella passiivisuuttaan. - Kilttii tyttö
............ kirjoitti:
"Vakava suhde (kihloissa) päättyi kun kävi ilmi että hän tapaili myös toista"
Sinäkin rakastuit pelimieheen. Ehkä kannattaa pysytellä niissä ja jättää kiltit miehet rauhaan.Aloitimme seurustelun 19 v ja kummallakaan ei ollut ollut muita ( tai ainakin näin väitettiin minulle) molemmat hieman ujoja ja opisekelut kesken. Kihloissa olimme ja häitäkin suuniteltiin kun yksi kaunis kerta silloinen sulhanen lähti kavereiden kanssa ulos ja oli näköjään päätynyt toisen naisen luoksi yöllä.
Kunnon kusettajan tapaan kehtasi vielä jättää se kertomatta ja jatkoi pokkapäällä häiden suunnitelua kunnes sitten kerran tämä nainen tuli juttelemaan miehelle ja minä oli kuuloetäisyyden päässä.
Ja muuten juuri sitähän kerroin että kun huomasin että olin kihloissa pelimiehen kanssa ( jonka olin kuvitellut olevan se kilttimies) niin homma loppui siihen samantien.
Joten en ole väittänyt ettei ole tehnyt koskaan virhearviota, mutta toivottavasti siitä oppii jotain. Joten nykyisin osaan ottaa paremmin selvää millainen mies oikeasti on ja pudottaa ne pelimiehet pois. Sillä niillehän on niiiiiiiin paljon kilpailua ettei se yhtä kilttiä tyttöä sekaan kaipaakaan. Enemmän se kirpaisi että huomasi että oli rakastanut jotain mitä kuvitteli toisen oikeasti olevevan, mutta todellisuudessa sitä toista ei ollut edes tuntennut, joten miehen oikeaa minää ( pelimiestä) en voinnut tämän jälkeen edes sietää nähdä.
Joten Ap:lle tiedoksi miksi kiltti tyttö haluaisi ottaa itseleen kiertopalkinnon joka ei ole muillekaan kelvanut? Pukki on pukki läpi koko elämän eikä se koskaan sovellu suhteeseen missä yksiavioisuus olisi arvossa. Pukkista ja kukasta kukaan hyppääjästä ei koskaan tule uskollista aviomiestä. Tämä on totuus, - tyttö tuollainen
............ kirjoitti:
"Se taisi kuitenkin olla tuo aloittaja mies, vai miten se meni?"
Mitä sitten? Vastasin nimimerkille "Kiltti tyttö" joka valittelee kun ei miehet tee aloitteita.
"Jos mies ei tee aloitetta niin olkoon vaikka kuinka kiltti minun puolestani. En valita. Viihdyn ihan hyvin itseksenikin."
Hyvä juttu sinulle. Ethän sitten jatkossakaan ala narisemaan yksinäisyydestäsi jollei rohkeus riitä itse tekemään aloitteita.Usko pois. En aio kitistä tai valittaa. Eikä tainnut valittaa "kiltti tyttö" nimimerkkikään. Jos oikein tarkasti lukee niin siinähän on että hän jatkaa haaveilemista että josko joku mies joskus jne.
En olekaan ennen ajatellut että aloitteiden tekemättömyys miehellä on pelkuruutta. - ..........
edellinen kirjoitti:
En ole katkera vaan realisti. Puheet on puheita ja teot toisia.
miehille, sinulla olisi realistisia mahdollisuuksia saada mies. Tällä hetkellä ainut realistinen suunta sinulla on vanhan piian status.
- ...............
tyttö tuollainen kirjoitti:
Usko pois. En aio kitistä tai valittaa. Eikä tainnut valittaa "kiltti tyttö" nimimerkkikään. Jos oikein tarkasti lukee niin siinähän on että hän jatkaa haaveilemista että josko joku mies joskus jne.
En olekaan ennen ajatellut että aloitteiden tekemättömyys miehellä on pelkuruutta."En olekaan ennen ajatellut että aloitteiden tekemättömyys miehellä on pelkuruutta."
Ihan yhtä lailla kuin naisellakin. Ja koska ylivoimainen enemmistö kaikista maailman aloitteista on miesten tekemiä, niin mitä tästä voimmekaan päätellä. ;) - edellinen
.......... kirjoitti:
miehille, sinulla olisi realistisia mahdollisuuksia saada mies. Tällä hetkellä ainut realistinen suunta sinulla on vanhan piian status.
No sitten se on sitä. Enpä ala moisesta sen enempää kinaamaan.
- ............
Kilttii tyttö kirjoitti:
Aloitimme seurustelun 19 v ja kummallakaan ei ollut ollut muita ( tai ainakin näin väitettiin minulle) molemmat hieman ujoja ja opisekelut kesken. Kihloissa olimme ja häitäkin suuniteltiin kun yksi kaunis kerta silloinen sulhanen lähti kavereiden kanssa ulos ja oli näköjään päätynyt toisen naisen luoksi yöllä.
Kunnon kusettajan tapaan kehtasi vielä jättää se kertomatta ja jatkoi pokkapäällä häiden suunnitelua kunnes sitten kerran tämä nainen tuli juttelemaan miehelle ja minä oli kuuloetäisyyden päässä.
Ja muuten juuri sitähän kerroin että kun huomasin että olin kihloissa pelimiehen kanssa ( jonka olin kuvitellut olevan se kilttimies) niin homma loppui siihen samantien.
Joten en ole väittänyt ettei ole tehnyt koskaan virhearviota, mutta toivottavasti siitä oppii jotain. Joten nykyisin osaan ottaa paremmin selvää millainen mies oikeasti on ja pudottaa ne pelimiehet pois. Sillä niillehän on niiiiiiiin paljon kilpailua ettei se yhtä kilttiä tyttöä sekaan kaipaakaan. Enemmän se kirpaisi että huomasi että oli rakastanut jotain mitä kuvitteli toisen oikeasti olevevan, mutta todellisuudessa sitä toista ei ollut edes tuntennut, joten miehen oikeaa minää ( pelimiestä) en voinnut tämän jälkeen edes sietää nähdä.
Joten Ap:lle tiedoksi miksi kiltti tyttö haluaisi ottaa itseleen kiertopalkinnon joka ei ole muillekaan kelvanut? Pukki on pukki läpi koko elämän eikä se koskaan sovellu suhteeseen missä yksiavioisuus olisi arvossa. Pukkista ja kukasta kukaan hyppääjästä ei koskaan tule uskollista aviomiestä. Tämä on totuus,kun pysyttelet passiivisena, suurin osa sinulle juttelemaan tulevista miehistä on pelimiehiä. Ehkä kannattaisi jo pikku hiljaa laskeutua sieltä norsunluutornista alas ja alkaa tehdä aloitteita.
- tyttö tuollainen
............... kirjoitti:
"En olekaan ennen ajatellut että aloitteiden tekemättömyys miehellä on pelkuruutta."
Ihan yhtä lailla kuin naisellakin. Ja koska ylivoimainen enemmistö kaikista maailman aloitteista on miesten tekemiä, niin mitä tästä voimmekaan päätellä. ;)Sitten pitänee jatkaa pelkurimaista elämää. Onneksi onnellisena näinkin.
- ..........
edellinen kirjoitti:
No sitten se on sitä. Enpä ala moisesta sen enempää kinaamaan.
ettei sinua taida miehet hirveästi edes kiinnostaa, jollei ole valmis tekemään mitään niiden eteen.
- voi surku
Kiltti tyttö kirjoitti:
En surkuttele, totean että tilanne on tämä ja nautin siitä mitä elämässä jo on, enkä itke ja surkuttele sitä mitä siitä puuttuu.
Ja en leiki prinsessaa mutta en myöskään metsästä sitä miestä. Kuten kerroin olen riittävän vanhanaikainen jotta aloiten tulee mieheltä, ja jos ei tule niin ollaan sitten yksin...mä surkutella sitä, että nyt jää joltain kunnolliselta mieheltä kiltti nainen saamatta. Yksin et jää vain sinä, vaan kaksi ihmistä.
Kyllä sun ainakin pitäisi flirttailla. Ei miehet lähesty, poislukien lipevät pelimiehet, jos et itse osoita kiinnostusta. - höh!
tyttö tuollainen kirjoitti:
Sitten pitänee jatkaa pelkurimaista elämää. Onneksi onnellisena näinkin.
...mieti nyt, miten hienompaa se olisi, miten saisit elämääsi toisen ulottuvuuden, kun voisit jakaa arjen ja juhla, jonkun toisen kanssa, kiltin, hellän miehen kanssa: rakastella ja rakastaa. Oletko kokeillut nettiä. Tee deitti-ilmo. Hyvän eteen täytyy joskus tehdä vähän työtä.
- Kiltti tyttö
Kiltti tyttö kirjoitti:
En surkuttele, totean että tilanne on tämä ja nautin siitä mitä elämässä jo on, enkä itke ja surkuttele sitä mitä siitä puuttuu.
Ja en leiki prinsessaa mutta en myöskään metsästä sitä miestä. Kuten kerroin olen riittävän vanhanaikainen jotta aloiten tulee mieheltä, ja jos ei tule niin ollaan sitten yksinKuten sanoin minulle ei kelpaa mies joka itse on harrastanut tilapäistä seksiä ja omaa kasan suhteita vaikka kuinka toivoisi. Minusta on kohtuutonta olettaa että mies sallisi itselle menneisyyden mikä ei ole mitenkään kehuttava mutta ei sallisi samaa myös naiselle. Tai päinvastoin.
Ja koska olen vanhanaikainen niin odotan sitten sen miehen tekevän aloitteen, sillä toivon myös miehen olevan vanhanaikainen. Ja jos se ei osu kohdalle niin sitten ei osu, periaatteista ei kannata luopua vaan olla tyytyväisenä sinkuelämään mielummin kun ottaa rinnalle mies joka ei ole se mitä osaa kunnioittaa ja jonka ajatumaailma on kaukana omasta.
Osa miehistä loukaantuu ja huutelee solvauksia kun heille kertoo että heidän menneisyys tiputtaa heidät pois varteenotettavien seurustelukummpaneiden listalta.
Kait sitä saisi helposti miehen jos menisi iskemään tai tyytyisi sellaiseen jolla on ollut kymmeniä naisia panokoneina - mutta mitä sellaisella miehellä tekee; oman elämän onnettomaksi. Joten jos ottaa miehen pitää sen tuoda jotain positiivista elämään.
Kuten elämässä elämässä niitä aidosti kiltejä normaaleja ja vapaita mieheiä on vähän markkinoilla. Kiertopalkintoja taasen on ihan liikaakin liikenteessä - eikä niitä oikeasti kukaan halua vakavaan suhteeseen
Joten heippa taasen kaikille, tulihan tämäkin taasen nähtyä - Kiltti tyttö
............ kirjoitti:
kun pysyttelet passiivisena, suurin osa sinulle juttelemaan tulevista miehistä on pelimiehiä. Ehkä kannattaisi jo pikku hiljaa laskeutua sieltä norsunluutornista alas ja alkaa tehdä aloitteita.
Pysyn yksin kun alan tekemään miehelle aloitteita, sorry ei kuulu minun ajatusmaailmaan.
Se että mies on kiltti ei tarkoita että hän olisi kyvytön tekemään aloitteen jos kiinostan tarpeeksi. Ja jos en niin sehän on minun puute / vika ja tämähän tilanne ei muutu vaikka kuinka olisin se aloitteen tekijä, mutta epätoivoisen oloinen silloin olisin. Mies joka haluaa naisen joka tekee aloitteen ei sitten arvosta vanhanaikaista naista joten silloin olisi auttamattomasti väärä henkilö tälle miehelle.
Modernisti ajatteleva nainen uskoo että aloitteen voi tehdä yhtä hyvin nainen kun mieskin, mutta vanhanaikainen ajattelee sitten erillälailla.
Kyllä ne kiltitkin ihmiset osaavat normaalisti keskustella myös vastakaisen sukupuolen kanssa, joten vaikka vastassa olisi varattumies tai vaikka pelimies niin keskustelen niiden kanssa asiallisesti asiasta mutta mitään säpinää tässä sitten ei ole.
Joten jos en olisi vanhanaikainen vaan moderni ( siis jotain mitä oikeasti en ole) niin saisin suhteen.
Tiedossa on jos laskee rimaa saa helposti sen suhteen, mutta kun tavoite on saada hyvä suhde niin sitä ei saavuta laskemalla rimaa.
Ehkä kuvaavaa on kova vaatimuslista ( useimmille täysin mahdoton)
1) ei kymmeniä naisien kanssa suhdetta
- suhteita saa olla ollut jos ne on ollut vakavia ja harkittuja eikä näitä lyhyitä kertakäyttösuhteita.
- tämä pudottaa väintään yli 50 % miehistä heti pois
2) Vapaa
- siis ei edes tapaile muita kun pyytää ulos, vanhat heilat on todellakin entisiä
3) Normaali järjellä varustettu
4) ei ongelmia alkoholin, huumeiden ym kanssa
- ei siis mitää joka viihtyy nuppi turvoksissa
5) osaa käytöstavat
6) hakee aitoa parisuhdetta eikä vain leiki
- tämä viekin sitten ne potenttiaaliset miehet vähiin
7) osaa pukeutua siististi, ei ole tatuointeja, ei korvakoruja ym
- ja aina vain vähenee
8) on valmis näkemään vaivaa tutustua minuun ihmisenenä
9) on aidosti kiinostunut seurustelemaan minun kanssani
10) Jolle riittää normaali elämä ilman mitään suuria extream kokeiluja
- ei kimppakivaa tai muutakaan pervohommeleita.
11) Jolle nainen voi olla nainen ilman että sitä pitää kohdella kun likaämpäriä.
12) Kun kiinostuu minusta riittävästi tulee juttelemaan ja tekee sen aloitteen
13) Tietää minun olevan vanhanaikainen ja osaa myös arvostaa sitä- eikä yritä sitä muuttaa väkisin.
14) Minä täytän miehen listan ehdot ilman kompromisseja.
Joten tässä varmaan se kohtuuttoman suuri vaatimuslista. Ja kuten moni on sanonut olen vain liian ronkeli kun en jousta tästä listasta, useimmat naiset ovat sitä mieltä ettei tuollaisia miehiä ole olemassa ainakaan vapaalla jalalla joka tuon seulan läpi menee. Voi olla että ei ole - mutta ei se ole minulle mikään syy muttaa omaa listaa. - Kiltti tyttö
voi surku kirjoitti:
...mä surkutella sitä, että nyt jää joltain kunnolliselta mieheltä kiltti nainen saamatta. Yksin et jää vain sinä, vaan kaksi ihmistä.
Kyllä sun ainakin pitäisi flirttailla. Ei miehet lähesty, poislukien lipevät pelimiehet, jos et itse osoita kiinnostusta.Jos miehellä ei ole daamiseuraa ja sormuskin puuttuu ( vaikka nykyisin ei mikään tae). Kason silmiin ja hymyilen ( mutta en jää tuijottelemaan) .Luonteeltani ole hillitty ja mitään suoraa flirttiä en edes halua harrastaa.
Olen 160 cm, 45 kg ja omasta mielestä en mitenkään pahan näköinen, pukeudun naisellisesti ja käyttäydyn aina korrektisti joten ilmaisen sen mielenkiinnon hymyllä ja katse kontaktilla.
Eräälläkin kursilla oli eräs joka kanssa vaihdoimme usein katseita ja jopa kohteliaasti tervehdimme. Mutta en vain herättänyt riittävästi miehen mielenkiintoa koska mitään aloitetta ei miehen puolelta tullut. Kurssi loppui mutta mies jäi mieleen mutta tuskin minä hänen.
Ihanne mies on sellainen josta minä pidän ja myös mies pitää minusta. Joten se ei riitä että mies on minun ihanne, sillä minunkin pitää olla sitä samaa miehelle.
kiitos kuitenkin kauniista sanoista, niitä kun kuulee niin vähän nykyisin. Miehet kun tuntuvat arvostava enemmän modernia naista joka hoitaa sen iskemisen ja hänelle se on hyvinkin tuttua ja miehiä on ollut ja mielellään vielä paljon sekä se että suhtautuu siihen seksiin kun se olisi hengenlähtö jos sitä ei ole. Nainen jolla kokemusta ei ole riittävästi ja monipuolisesti on vähemmän kiehtova ja kaljaa pitää osata ottaa kun miehet. Bilehile vie sen voiton meistä kilteistä. Vanhanaikaisuus naisissa ei vain tunnu olevan muodissa tai sitten pitäisi olla uskossa. - Kiltti tyttö
.............. kirjoitti:
"En surkuttele, totean että tilanne on tämä ja nautin siitä mitä elämässä jo on, enkä itke ja surkuttele sitä mitä siitä puuttuu."
Hyvä, tuo on oikea asenne. Jos et ole valmis ottamaan vastuuta miehen löytämisessä, ts. laittamaan itseäsi likoon miesten puolesta, eli tekemään aloitteita, sinulla ei ole oikeutta valittaa jos olet yksin. Et voi vaatia miehiltä aloitteita jollet itsekään tee niitä.
"Ja en leiki prinsessaa mutta en myöskään metsästä sitä miestä."
Onko sinun mielestäsi se miehen "metsästämistä" jos olisit hieman aktiivinen ja tekisit asiallisia aloitteita? Hyvä kun et käyttänyt sitä toista naisten vakiomantraa eli "en halua tyrkyttää itseäni".
Mielestäni tuossa naisten asenteessa ettei haluta tehdä aloitteita, on kyse ihan siitä että nainen on niin narsisti että hän haluaa että hänet isketään: Nainen tuntee itsensä kauniiksi ja seksikkääksi kun miehet ovat valmiita tekemään hänelle aloitteita. Naiselle ei sovi että joutuisi itse laittamaan itsensä likoon miehen puolesta, vaan miehen täytyy uhrautua naisen puolesta.
"Kuten kerroin olen riittävän vanhanaikainen jotta aloiten tulee mieheltä, ja jos ei tule niin ollaan sitten yksin"
Mikä sinun suuressa egossasi estää sen että tekisit itse aloitteita? Vanhanaikaisuuteen vetoaminen on tyhjyyttään koliseva mantra jota naiset hokevat kun heillä ei ole mitään oikeaa syytä perustella passiivisuuttaan.Mies joka ei arvosta naisessa sitä vanhanaikaisuutta ei todellakaan sitä voikaan koskaan ymmärtää.
Joten koska meidän arvomme eroavat liikaa niin emme koskaa tule ymmärtämäänkään toistemme tapaa ajatella.
En minä sinun etkä sinä minun.
Onneksi ihmiset saamme olla jokainen omanlaisemme. Turha siitä on suuttua että ajattelemme erillälailla. - sieltähän niitä on
höh! kirjoitti:
...mieti nyt, miten hienompaa se olisi, miten saisit elämääsi toisen ulottuvuuden, kun voisit jakaa arjen ja juhla, jonkun toisen kanssa, kiltin, hellän miehen kanssa: rakastella ja rakastaa. Oletko kokeillut nettiä. Tee deitti-ilmo. Hyvän eteen täytyy joskus tehdä vähän työtä.
Erehdyin laittamaan kuvan ja kirjoitin huolella E-kontakti ja mitäs sattui
1 Päivä ja automaatti lähetti tässä olis tälläinen ja tälläinen ja mahtava mats % perätti 50. Vaikka täytyy myöntää että ne kysymyksen ja vaihtoehdot oli ihan himmeitä osa.
2. Päivä automaatti lähetyksiä ( siis niitä mitä mies lähettää jokaiselle sinne tulevalle) ei vaivaudu kirjoittamaan
3 Päivä muutama voitais tavat viesti ( profiilissa luki että ensinnä tutustutaan)
4 Päivä noin 10 ehdotusta miten olisi pieni koekierros ja panot
5 päivä kuvia miehen sukupuolielimistä sekä pari tiedustelua pidänkö minkälaisesta seksitä
6 päivä ja meikäläinen jätti homman siihen
Ja muutamalta muulta kuultuna oma kokemus
Niissä liikkuu haetaan vakavaa suhdetta nämä melkein vapaat ukkomiehet sekä juuri tämä pelimiesten kasti
Miehillä on lukivaikeuksia kun eivät ymmärrä mitä vakavalla suhteella tarkoitetaan. - paha paha virhe
sieltähän niitä on kirjoitti:
Erehdyin laittamaan kuvan ja kirjoitin huolella E-kontakti ja mitäs sattui
1 Päivä ja automaatti lähetti tässä olis tälläinen ja tälläinen ja mahtava mats % perätti 50. Vaikka täytyy myöntää että ne kysymyksen ja vaihtoehdot oli ihan himmeitä osa.
2. Päivä automaatti lähetyksiä ( siis niitä mitä mies lähettää jokaiselle sinne tulevalle) ei vaivaudu kirjoittamaan
3 Päivä muutama voitais tavat viesti ( profiilissa luki että ensinnä tutustutaan)
4 Päivä noin 10 ehdotusta miten olisi pieni koekierros ja panot
5 päivä kuvia miehen sukupuolielimistä sekä pari tiedustelua pidänkö minkälaisesta seksitä
6 päivä ja meikäläinen jätti homman siihen
Ja muutamalta muulta kuultuna oma kokemus
Niissä liikkuu haetaan vakavaa suhdetta nämä melkein vapaat ukkomiehet sekä juuri tämä pelimiesten kasti
Miehillä on lukivaikeuksia kun eivät ymmärrä mitä vakavalla suhteella tarkoitetaan.Jos laittaa kuvan ja on ihan ok näköinen, vetää kyllä sen pohjasakan liikkeelle.
Jos on ihan ok ei koskaan kannata laittaa kuvaa ( pätee naiseen) - ajatuksia...
Kiltti tyttö kirjoitti:
Pysyn yksin kun alan tekemään miehelle aloitteita, sorry ei kuulu minun ajatusmaailmaan.
Se että mies on kiltti ei tarkoita että hän olisi kyvytön tekemään aloitteen jos kiinostan tarpeeksi. Ja jos en niin sehän on minun puute / vika ja tämähän tilanne ei muutu vaikka kuinka olisin se aloitteen tekijä, mutta epätoivoisen oloinen silloin olisin. Mies joka haluaa naisen joka tekee aloitteen ei sitten arvosta vanhanaikaista naista joten silloin olisi auttamattomasti väärä henkilö tälle miehelle.
Modernisti ajatteleva nainen uskoo että aloitteen voi tehdä yhtä hyvin nainen kun mieskin, mutta vanhanaikainen ajattelee sitten erillälailla.
Kyllä ne kiltitkin ihmiset osaavat normaalisti keskustella myös vastakaisen sukupuolen kanssa, joten vaikka vastassa olisi varattumies tai vaikka pelimies niin keskustelen niiden kanssa asiallisesti asiasta mutta mitään säpinää tässä sitten ei ole.
Joten jos en olisi vanhanaikainen vaan moderni ( siis jotain mitä oikeasti en ole) niin saisin suhteen.
Tiedossa on jos laskee rimaa saa helposti sen suhteen, mutta kun tavoite on saada hyvä suhde niin sitä ei saavuta laskemalla rimaa.
Ehkä kuvaavaa on kova vaatimuslista ( useimmille täysin mahdoton)
1) ei kymmeniä naisien kanssa suhdetta
- suhteita saa olla ollut jos ne on ollut vakavia ja harkittuja eikä näitä lyhyitä kertakäyttösuhteita.
- tämä pudottaa väintään yli 50 % miehistä heti pois
2) Vapaa
- siis ei edes tapaile muita kun pyytää ulos, vanhat heilat on todellakin entisiä
3) Normaali järjellä varustettu
4) ei ongelmia alkoholin, huumeiden ym kanssa
- ei siis mitää joka viihtyy nuppi turvoksissa
5) osaa käytöstavat
6) hakee aitoa parisuhdetta eikä vain leiki
- tämä viekin sitten ne potenttiaaliset miehet vähiin
7) osaa pukeutua siististi, ei ole tatuointeja, ei korvakoruja ym
- ja aina vain vähenee
8) on valmis näkemään vaivaa tutustua minuun ihmisenenä
9) on aidosti kiinostunut seurustelemaan minun kanssani
10) Jolle riittää normaali elämä ilman mitään suuria extream kokeiluja
- ei kimppakivaa tai muutakaan pervohommeleita.
11) Jolle nainen voi olla nainen ilman että sitä pitää kohdella kun likaämpäriä.
12) Kun kiinostuu minusta riittävästi tulee juttelemaan ja tekee sen aloitteen
13) Tietää minun olevan vanhanaikainen ja osaa myös arvostaa sitä- eikä yritä sitä muuttaa väkisin.
14) Minä täytän miehen listan ehdot ilman kompromisseja.
Joten tässä varmaan se kohtuuttoman suuri vaatimuslista. Ja kuten moni on sanonut olen vain liian ronkeli kun en jousta tästä listasta, useimmat naiset ovat sitä mieltä ettei tuollaisia miehiä ole olemassa ainakaan vapaalla jalalla joka tuon seulan läpi menee. Voi olla että ei ole - mutta ei se ole minulle mikään syy muttaa omaa listaa.Tuon listan luettuani oli pakko tulla sanomaan, että tässä olisi yksi kaveri, joka tuon sinun vaatimuslistan läpäisee ilman nikottelua. Oikeastaan alkoi ihan hymyilyttämään kun pääsin listan loppuun, ja totesin ettei tuossa ole oikeasti yhtäkään kohtaa, joka aiheuttaa minulle ongelmaa. Kerrankin, edes paperilla ja ilman ulkonäkökysymyksiä, vaikutan olevan (täysin) naisen vaatimusten mukainen. Kiitos siitä :).
Tietenkin esimerkiksi kohdat 3 ja 5 ovat hyvin subjektiivisia, mutta sen verran kun olen nyt kirjoituksiasi lukenut, uskoisin läpäiseväni nuokin kohdat. Se, että joku sanoo olevansa listan vaatimusten mukainen, ei toki tarkoita, että sinä olisit sitä mieltä myös, mutta....no kuitenkin.
Olen sinua muutaman vuoden nuorempi, mikä kenties tuhoaa teoreettisetkin mahdollisuudet johonkin yhteiseen, vai? Ja ei, ei tarvitse nyt heti sanoa, ettet hae netistä seuraa tms. vaan oikeasti kiinnostaisi mielenkiinnosta tietää, sopisiko sinulle nuorempi kumppani? - Kiltti tyttö
ajatuksia... kirjoitti:
Tuon listan luettuani oli pakko tulla sanomaan, että tässä olisi yksi kaveri, joka tuon sinun vaatimuslistan läpäisee ilman nikottelua. Oikeastaan alkoi ihan hymyilyttämään kun pääsin listan loppuun, ja totesin ettei tuossa ole oikeasti yhtäkään kohtaa, joka aiheuttaa minulle ongelmaa. Kerrankin, edes paperilla ja ilman ulkonäkökysymyksiä, vaikutan olevan (täysin) naisen vaatimusten mukainen. Kiitos siitä :).
Tietenkin esimerkiksi kohdat 3 ja 5 ovat hyvin subjektiivisia, mutta sen verran kun olen nyt kirjoituksiasi lukenut, uskoisin läpäiseväni nuokin kohdat. Se, että joku sanoo olevansa listan vaatimusten mukainen, ei toki tarkoita, että sinä olisit sitä mieltä myös, mutta....no kuitenkin.
Olen sinua muutaman vuoden nuorempi, mikä kenties tuhoaa teoreettisetkin mahdollisuudet johonkin yhteiseen, vai? Ja ei, ei tarvitse nyt heti sanoa, ettet hae netistä seuraa tms. vaan oikeasti kiinnostaisi mielenkiinnosta tietää, sopisiko sinulle nuorempi kumppani?Huojentavaa tietää koska useimmat sanovat minun listan olevan aivan liian vaativan ja sen syyn miksi yhä olen vapaalla markkinoilla.
No useimmiten miehelle se vuoden ikäero on se este, naisena sillä nyt ei merkitystä ole, kunhan se mies ei ihan kymmenissä vuosissa ole nuorempi.
Harrastukset eivät siten ole mitenkään trendikkäät, käyn mielelläni teatterissa ja jopa klassista musiikkia kuuntelemassa, pidän baleetista ( vaikka en huoli miestä mukaan jos hänestä se on tylsää) Golffiakin ole kokeillut ( mitään taitojahan minulla ei sen suhteen ole) Hevosen selässäkin viihdyn vaikka en sitä aktiiviststi harrasta. Merellekin minut saa houkuteltua. Liikun mutta en ole mikään himo urheilija. Kirjojen parissa vietän paljon aikaa koska sattuneesta syystä sitä vapaa-aikaakin on paljon.
Mutta kannattaa myös lukea muut kirjoitukseni koska jossakin asioissa olen todellakin nipo ja parisuhden kuuluu ehdottomasti tähän sarjaan - en siis osaa tehdä kompromisseja omista periaatteista.
Joten mielenkiinosta mitä odotat parisuhteelta ja mikä on sinun tiukka lista mistä ei edes neuvotella? - 19
Kiltti tyttö kirjoitti:
Jos miehellä ei ole daamiseuraa ja sormuskin puuttuu ( vaikka nykyisin ei mikään tae). Kason silmiin ja hymyilen ( mutta en jää tuijottelemaan) .Luonteeltani ole hillitty ja mitään suoraa flirttiä en edes halua harrastaa.
Olen 160 cm, 45 kg ja omasta mielestä en mitenkään pahan näköinen, pukeudun naisellisesti ja käyttäydyn aina korrektisti joten ilmaisen sen mielenkiinnon hymyllä ja katse kontaktilla.
Eräälläkin kursilla oli eräs joka kanssa vaihdoimme usein katseita ja jopa kohteliaasti tervehdimme. Mutta en vain herättänyt riittävästi miehen mielenkiintoa koska mitään aloitetta ei miehen puolelta tullut. Kurssi loppui mutta mies jäi mieleen mutta tuskin minä hänen.
Ihanne mies on sellainen josta minä pidän ja myös mies pitää minusta. Joten se ei riitä että mies on minun ihanne, sillä minunkin pitää olla sitä samaa miehelle.
kiitos kuitenkin kauniista sanoista, niitä kun kuulee niin vähän nykyisin. Miehet kun tuntuvat arvostava enemmän modernia naista joka hoitaa sen iskemisen ja hänelle se on hyvinkin tuttua ja miehiä on ollut ja mielellään vielä paljon sekä se että suhtautuu siihen seksiin kun se olisi hengenlähtö jos sitä ei ole. Nainen jolla kokemusta ei ole riittävästi ja monipuolisesti on vähemmän kiehtova ja kaljaa pitää osata ottaa kun miehet. Bilehile vie sen voiton meistä kilteistä. Vanhanaikaisuus naisissa ei vain tunnu olevan muodissa tai sitten pitäisi olla uskossa....bilehile sidukkatypy otetaan, kun kunnollinen, kiltti nainen on melkein yhtä harvinainen kuin yksisarvinen.
- ajatuksia....
Kiltti tyttö kirjoitti:
Huojentavaa tietää koska useimmat sanovat minun listan olevan aivan liian vaativan ja sen syyn miksi yhä olen vapaalla markkinoilla.
No useimmiten miehelle se vuoden ikäero on se este, naisena sillä nyt ei merkitystä ole, kunhan se mies ei ihan kymmenissä vuosissa ole nuorempi.
Harrastukset eivät siten ole mitenkään trendikkäät, käyn mielelläni teatterissa ja jopa klassista musiikkia kuuntelemassa, pidän baleetista ( vaikka en huoli miestä mukaan jos hänestä se on tylsää) Golffiakin ole kokeillut ( mitään taitojahan minulla ei sen suhteen ole) Hevosen selässäkin viihdyn vaikka en sitä aktiiviststi harrasta. Merellekin minut saa houkuteltua. Liikun mutta en ole mikään himo urheilija. Kirjojen parissa vietän paljon aikaa koska sattuneesta syystä sitä vapaa-aikaakin on paljon.
Mutta kannattaa myös lukea muut kirjoitukseni koska jossakin asioissa olen todellakin nipo ja parisuhden kuuluu ehdottomasti tähän sarjaan - en siis osaa tehdä kompromisseja omista periaatteista.
Joten mielenkiinosta mitä odotat parisuhteelta ja mikä on sinun tiukka lista mistä ei edes neuvotella?Mitä odotan parisuhteelta...en nyt tiedä kuinka pikkutarkat asiat sinulla oli mielessä, mutta ainakin unelma tietenkin olisi sellainen, jossa aidosti keskustellaan ja tehdään asioita yhdessä. Kumpikin uskaltaa kertoa mitä mielessä on, ilman pelkoa että toinen teilaa samantien kaiken. Omia menoja tietenkin pitää olla myös, en halua että kirjaimellisesti pukeudutaan samanlaisiin tuulipukuihin eikä mennä mihinkään ilman toista.
Nainen saa todellakin olla nainen, se olis aivan unelma, jos esimerkiksi tykkäis joskus vaikka leipoa jotain. Ja esim. tuo kodin "tip top" -pito ja turhamaisuus, no siitä vaan hei. Ehkä se vaan kertoo siitä, että minäkin pidän mielummin paikat siistinä, kuin eläisin sikolätissä.
Yleensäkin kaipaisin pysyvyyttä ja sitoutumista, aina ollut ajatuksena että löytäisi sen yhden itselle täydellisen sopivan naisen, jonka kanssa rakentaa yhteistä elämää. Sen verran tässä on nähty, että sellaisen naisen löytäminen on todella vaikeata, ja oma aktiivisuus riittää vain tiettyyn pisteeseen asti.
Mutta jos nyt jotain listaa koitan väkertää: (ei tärkeysjärjestyksessä kuitenkaan)
1) Sinkku, tietenkin. Ei todellakaan kiinnosta kolmiodraamat tms.
2) Samankaltaiset arvot, maailmankuva, mielenkiinnonkohteet...
3) Ymmärtää, että mieskin voi joskus olla epävarma/tunteellinen, ja ei niin "äijä".
4) Ei huumeidenkäyttöä, eikä tupakoi. Ei (suuria) tatuointeja
5) Käytöstavat, "normaalijärkinen", jne. tietenkin ovat selviöitä.
6) Ei testaile miestä älyttömillä prinsessatempauksillaan.
7) Ulkonäöllisesti minun silmää miellyttävä
8) Osaa olla välillä spontaani
9) Ei omista kissoja. Pidän sinällään eläimistä, kunhan ne eivät ole omia :P
10) Pitää itsestään kaikinpuolin huolta yleensäkin.
Tuollaista nyt tuli tähän väliin mieleen...sitten on noita samoja juttuja kun sun listassa. Ja tuskin se nyt sitten yhteen kattiin tyssäisi, jos muuten klikkaisi, joten täysin kirjaimellisesti tuota ei tule lukea. - Kiltti tyttö
ajatuksia.... kirjoitti:
Mitä odotan parisuhteelta...en nyt tiedä kuinka pikkutarkat asiat sinulla oli mielessä, mutta ainakin unelma tietenkin olisi sellainen, jossa aidosti keskustellaan ja tehdään asioita yhdessä. Kumpikin uskaltaa kertoa mitä mielessä on, ilman pelkoa että toinen teilaa samantien kaiken. Omia menoja tietenkin pitää olla myös, en halua että kirjaimellisesti pukeudutaan samanlaisiin tuulipukuihin eikä mennä mihinkään ilman toista.
Nainen saa todellakin olla nainen, se olis aivan unelma, jos esimerkiksi tykkäis joskus vaikka leipoa jotain. Ja esim. tuo kodin "tip top" -pito ja turhamaisuus, no siitä vaan hei. Ehkä se vaan kertoo siitä, että minäkin pidän mielummin paikat siistinä, kuin eläisin sikolätissä.
Yleensäkin kaipaisin pysyvyyttä ja sitoutumista, aina ollut ajatuksena että löytäisi sen yhden itselle täydellisen sopivan naisen, jonka kanssa rakentaa yhteistä elämää. Sen verran tässä on nähty, että sellaisen naisen löytäminen on todella vaikeata, ja oma aktiivisuus riittää vain tiettyyn pisteeseen asti.
Mutta jos nyt jotain listaa koitan väkertää: (ei tärkeysjärjestyksessä kuitenkaan)
1) Sinkku, tietenkin. Ei todellakaan kiinnosta kolmiodraamat tms.
2) Samankaltaiset arvot, maailmankuva, mielenkiinnonkohteet...
3) Ymmärtää, että mieskin voi joskus olla epävarma/tunteellinen, ja ei niin "äijä".
4) Ei huumeidenkäyttöä, eikä tupakoi. Ei (suuria) tatuointeja
5) Käytöstavat, "normaalijärkinen", jne. tietenkin ovat selviöitä.
6) Ei testaile miestä älyttömillä prinsessatempauksillaan.
7) Ulkonäöllisesti minun silmää miellyttävä
8) Osaa olla välillä spontaani
9) Ei omista kissoja. Pidän sinällään eläimistä, kunhan ne eivät ole omia :P
10) Pitää itsestään kaikinpuolin huolta yleensäkin.
Tuollaista nyt tuli tähän väliin mieleen...sitten on noita samoja juttuja kun sun listassa. Ja tuskin se nyt sitten yhteen kattiin tyssäisi, jos muuten klikkaisi, joten täysin kirjaimellisesti tuota ei tule lukea.Kohdasta 9) on kantani hieman kovempi. Asunnossa ei mitään elukoita missä minä asun. Kissan tai koiran karvat esim makuuhuoneessa on kun painajaisfilmin katsomista. Kissat ja koirat on ok mutta minun asunnon ulkopuolella.
6) Prinsessa syndrooman omista aivan pommin varmasti vaikka tiedä siitä testauksesta.
Turhamaisuus näkyy monessa asiassa. Kotona värien harmonia on tärkeää, joten mitää esim parittomia petivaateita ei voi olla ( en saa nukuttua, lapsellista tiedän kyllä) Astiastot ovat samaa sarjaa tai vähintään sointuvat toisiinsa. eikä ihan mitään kaikkein halvinta. Mitään kamalia marimekon isoja kukkakuvioita ei voi myöskään olla. Vehoissa ei mitää kukkia ja röyhelöitä. Joten pelkästään siivottu koti ei oikein niin kuin riitä, vaan se pitää olla paikka missä sielu lepää. Joten yksi kohden mihin tuhlaan rahaa.
Värit joita suosin on sinisen- viherän eri sävyt, tehosteena harmaita, ruskeita ja musti yksityiskohtia. Puuta ja graniittia. Muovi ja muu kitsi jää sitten minun asuttamasta kämpästä oven ulkopuolelle. Mielummin vähemmän ja laadukasta kun paljon ja täyttä kuraa.
Yksityiselämässä ne mistä turhamaisen naisen tunnistaa on pitkät hiukset, epäjärkevät kengät ( joita sitten on ja paljon) eli piikkarit, pitkät kynnet, hajuvedet, hameet ja niiden on sitten soinnuttava toisiinsa eikä siihen kuntoon laittoon ihan 10 min / päivä sitten riitä. Joten jos lähden johonkin menee siihen äkkiä se tunti tai pari.... siis arjen ulkopuolella. Osa miehistä kun sitten tätä ei hyväksy tai edes halua ymmärtää.
Tätä on kyllä muutama sitten kuvaillut prinsessa syndroomaksi. Minä en lähde ulos (juhlat) sitten arkikamppeissa joten kyllä valitettasti niitä prinsessa oireita sitten taitaa olla. Mutta mikään ei latista sitä fiilistä kuin farkut ja tuulitakki yhdistettynä järkeviin tasapohjaisiin mummokenkiin. Samoin kun kokkaan niin sillä esillepanolle annanan kyllä niin paljon painoarvoa, että mitkään syödään suoraan kattilasta ei oikein sovellu. Eli jos vaivaudun laittamaan ruokaa niin odotan että se myös syödään pöydän ääressä, olohuone ei ole mikään ruokailupaikka tai muutenkaan mikään kaatopaikka johon kerätään viikon lehdet, likaset vaatteet ym mikä kädestä sattuu tippumaan.
Samoin minulla on aika inhottava piirre myös huomauttaa jos katson ettei miehen vaatetus oikein soinnu kokonaisuuteen / tilaisuuteen ja olen aika alerginen jos miehellä on pitkät hiukset, rastat tai hirveä keinotekoinen väri päässä. Joten en todellakaan ole niitä jotka ovat riittävän kohteliaita ollakseen hiljaa jos kyseessä on mies jota minä tapailen. Joten en tiedä kuinka teilaavana koe sen että jos esim puvunhousujen kanssa on lenkkarit niin palaute tulee suoraan ja kiertelemättä eikä se todellakaan ole edes kohteliaisuuden vuoksi peitelty. Se on vain niin hirveän tyylitöntä. Samoin kun retuset farkut jos menemme esim teatteriin. Miehen vain pitää osata pukeutua tilaisuuden mukaan tai hyväksyä että hänelle kerrotaan mitä odotetaan häneltä päältään löytyvän. Ja taatusti tämä on täysverinen prinsessa syndroma.
Ja olen riittävän suorasanainen etten halua edes kaunistella omia huonojakaan puolia. Säästää molempia osapuolia turhilta haavekuvilta.
Mutta kiitoksia sinulle, ehkä minulla sitenkin on toivoa vaikka tuolla ylhäällä se tunnuttiin teilaavan kokonaan. - Pasi81^_^
Kiltti tyttö kirjoitti:
Pysyn yksin kun alan tekemään miehelle aloitteita, sorry ei kuulu minun ajatusmaailmaan.
Se että mies on kiltti ei tarkoita että hän olisi kyvytön tekemään aloitteen jos kiinostan tarpeeksi. Ja jos en niin sehän on minun puute / vika ja tämähän tilanne ei muutu vaikka kuinka olisin se aloitteen tekijä, mutta epätoivoisen oloinen silloin olisin. Mies joka haluaa naisen joka tekee aloitteen ei sitten arvosta vanhanaikaista naista joten silloin olisi auttamattomasti väärä henkilö tälle miehelle.
Modernisti ajatteleva nainen uskoo että aloitteen voi tehdä yhtä hyvin nainen kun mieskin, mutta vanhanaikainen ajattelee sitten erillälailla.
Kyllä ne kiltitkin ihmiset osaavat normaalisti keskustella myös vastakaisen sukupuolen kanssa, joten vaikka vastassa olisi varattumies tai vaikka pelimies niin keskustelen niiden kanssa asiallisesti asiasta mutta mitään säpinää tässä sitten ei ole.
Joten jos en olisi vanhanaikainen vaan moderni ( siis jotain mitä oikeasti en ole) niin saisin suhteen.
Tiedossa on jos laskee rimaa saa helposti sen suhteen, mutta kun tavoite on saada hyvä suhde niin sitä ei saavuta laskemalla rimaa.
Ehkä kuvaavaa on kova vaatimuslista ( useimmille täysin mahdoton)
1) ei kymmeniä naisien kanssa suhdetta
- suhteita saa olla ollut jos ne on ollut vakavia ja harkittuja eikä näitä lyhyitä kertakäyttösuhteita.
- tämä pudottaa väintään yli 50 % miehistä heti pois
2) Vapaa
- siis ei edes tapaile muita kun pyytää ulos, vanhat heilat on todellakin entisiä
3) Normaali järjellä varustettu
4) ei ongelmia alkoholin, huumeiden ym kanssa
- ei siis mitää joka viihtyy nuppi turvoksissa
5) osaa käytöstavat
6) hakee aitoa parisuhdetta eikä vain leiki
- tämä viekin sitten ne potenttiaaliset miehet vähiin
7) osaa pukeutua siististi, ei ole tatuointeja, ei korvakoruja ym
- ja aina vain vähenee
8) on valmis näkemään vaivaa tutustua minuun ihmisenenä
9) on aidosti kiinostunut seurustelemaan minun kanssani
10) Jolle riittää normaali elämä ilman mitään suuria extream kokeiluja
- ei kimppakivaa tai muutakaan pervohommeleita.
11) Jolle nainen voi olla nainen ilman että sitä pitää kohdella kun likaämpäriä.
12) Kun kiinostuu minusta riittävästi tulee juttelemaan ja tekee sen aloitteen
13) Tietää minun olevan vanhanaikainen ja osaa myös arvostaa sitä- eikä yritä sitä muuttaa väkisin.
14) Minä täytän miehen listan ehdot ilman kompromisseja.
Joten tässä varmaan se kohtuuttoman suuri vaatimuslista. Ja kuten moni on sanonut olen vain liian ronkeli kun en jousta tästä listasta, useimmat naiset ovat sitä mieltä ettei tuollaisia miehiä ole olemassa ainakaan vapaalla jalalla joka tuon seulan läpi menee. Voi olla että ei ole - mutta ei se ole minulle mikään syy muttaa omaa listaa.No eipä tuo lista nyt kovinkaan vaativalta vaikuta, tunnen useammankin miehen jotka ainakin minun tietojeni mukaan täyttävät nuo vaatimuksesi ja myös itsekin täytän nuo vaatimukset ihan hyvin, tosin kohdat 10 ja 12 ehkä hieman varauksella. Suurimmaksi ongelmaksi myödostuu siis se että tässäkään asiassa kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa. Eli palaamme siis tuohon ketjun aloittajan kysymykseen, eli siihen mistä se sopiva kumppani löytyy?
Parista vaatimuksestasi vielä vähän kommenttia:
10 kohta on hieman outo. Vaikka itse pidänkin itseäni seksuaalisesti ihan normaalina, niin en todellakaan tiedä mitä sinä pidät "pervona" ja jo ihan ajatuksena se että tietäisin tällähetkellä tarkastikin sen millaisesta seksielämästä nautin 10 tai ehkä 30 vuoden on täysin absurdi. Ei sitä voi tietää tarkalleen nyt mitä sitä tulevaisuudessa haluaa ja toki sitä pitkässä parisuhteessa pitää uskaltaa jotain uuttakin myös tuolla seksin saralla kokeilla kun vuodet vierivät. Minusta pitkään parisuhteeseen (avioliitto) kuuluu myös aktiivinen ja kokoajan kehittyvä seksielämä, mutta en tästä paljoa tiedä, sillä olen ollut vain yhdessä 7kk kestänessä suhteessa elämäni aikana, jossa ei paljon mitään ehditty kokeilla, mutta näin ainakin toivoisin asian olevan.
12 kohta on myös hieman kyseenalainen. SIllä en itse lähesty kovinkaan usein täysin tuntemattomia naisia. Baarissa olen joskus 3-5 vuotta sitten moista muutaman kerran yrittänyt ilman sen kummempaa tulosta. Yleensä tutustun naiseen jossain muissa merkeissä ja sitten kun olen tutustunut ja sitä myöten kiinnostunut hänestä, niin teen sen aloitteen. Ehkä tämä on se suurin syy miksi olen vielä 29 vuotiaanakin yksin. - ajatuksia....
Kiltti tyttö kirjoitti:
Kohdasta 9) on kantani hieman kovempi. Asunnossa ei mitään elukoita missä minä asun. Kissan tai koiran karvat esim makuuhuoneessa on kun painajaisfilmin katsomista. Kissat ja koirat on ok mutta minun asunnon ulkopuolella.
6) Prinsessa syndrooman omista aivan pommin varmasti vaikka tiedä siitä testauksesta.
Turhamaisuus näkyy monessa asiassa. Kotona värien harmonia on tärkeää, joten mitää esim parittomia petivaateita ei voi olla ( en saa nukuttua, lapsellista tiedän kyllä) Astiastot ovat samaa sarjaa tai vähintään sointuvat toisiinsa. eikä ihan mitään kaikkein halvinta. Mitään kamalia marimekon isoja kukkakuvioita ei voi myöskään olla. Vehoissa ei mitää kukkia ja röyhelöitä. Joten pelkästään siivottu koti ei oikein niin kuin riitä, vaan se pitää olla paikka missä sielu lepää. Joten yksi kohden mihin tuhlaan rahaa.
Värit joita suosin on sinisen- viherän eri sävyt, tehosteena harmaita, ruskeita ja musti yksityiskohtia. Puuta ja graniittia. Muovi ja muu kitsi jää sitten minun asuttamasta kämpästä oven ulkopuolelle. Mielummin vähemmän ja laadukasta kun paljon ja täyttä kuraa.
Yksityiselämässä ne mistä turhamaisen naisen tunnistaa on pitkät hiukset, epäjärkevät kengät ( joita sitten on ja paljon) eli piikkarit, pitkät kynnet, hajuvedet, hameet ja niiden on sitten soinnuttava toisiinsa eikä siihen kuntoon laittoon ihan 10 min / päivä sitten riitä. Joten jos lähden johonkin menee siihen äkkiä se tunti tai pari.... siis arjen ulkopuolella. Osa miehistä kun sitten tätä ei hyväksy tai edes halua ymmärtää.
Tätä on kyllä muutama sitten kuvaillut prinsessa syndroomaksi. Minä en lähde ulos (juhlat) sitten arkikamppeissa joten kyllä valitettasti niitä prinsessa oireita sitten taitaa olla. Mutta mikään ei latista sitä fiilistä kuin farkut ja tuulitakki yhdistettynä järkeviin tasapohjaisiin mummokenkiin. Samoin kun kokkaan niin sillä esillepanolle annanan kyllä niin paljon painoarvoa, että mitkään syödään suoraan kattilasta ei oikein sovellu. Eli jos vaivaudun laittamaan ruokaa niin odotan että se myös syödään pöydän ääressä, olohuone ei ole mikään ruokailupaikka tai muutenkaan mikään kaatopaikka johon kerätään viikon lehdet, likaset vaatteet ym mikä kädestä sattuu tippumaan.
Samoin minulla on aika inhottava piirre myös huomauttaa jos katson ettei miehen vaatetus oikein soinnu kokonaisuuteen / tilaisuuteen ja olen aika alerginen jos miehellä on pitkät hiukset, rastat tai hirveä keinotekoinen väri päässä. Joten en todellakaan ole niitä jotka ovat riittävän kohteliaita ollakseen hiljaa jos kyseessä on mies jota minä tapailen. Joten en tiedä kuinka teilaavana koe sen että jos esim puvunhousujen kanssa on lenkkarit niin palaute tulee suoraan ja kiertelemättä eikä se todellakaan ole edes kohteliaisuuden vuoksi peitelty. Se on vain niin hirveän tyylitöntä. Samoin kun retuset farkut jos menemme esim teatteriin. Miehen vain pitää osata pukeutua tilaisuuden mukaan tai hyväksyä että hänelle kerrotaan mitä odotetaan häneltä päältään löytyvän. Ja taatusti tämä on täysverinen prinsessa syndroma.
Ja olen riittävän suorasanainen etten halua edes kaunistella omia huonojakaan puolia. Säästää molempia osapuolia turhilta haavekuvilta.
Mutta kiitoksia sinulle, ehkä minulla sitenkin on toivoa vaikka tuolla ylhäällä se tunnuttiin teilaavan kokonaan.Tuon kissajutun laitoin lähinnä liennytyksenä, sillä oma kokemukseni on ollut, että naiset ovat enemmänkin eläinten perään kuin etteivät olisi.
Parittomat petivaatteet :)
Kyllä minusta on johonkin juhlatilaisuuteen aivan oikein laittautua, mutta ettei nyt aivan päivittäin tartte semmosta, jos vaan ruokakaupassa tms. käy.
Laittaako joku oikeesti lenkkarit puvun housujen kaa? :) paitsi jotkut hip-hop -laulajat.
Tuon prinsessajutun minä ajattelin enemmänkin käytöksenä, vaikka niin, että käsketään hakea suklaajäätelöä kioskilta keskellä lumimyräkkää iltamyöhällä, vaikka pakastimessa olisi mansikanmakuista, ja jos mies ei lähde, saa hän tuta sen jossain muodossa aivan varmasti. Tai se perinteinen: nainen tietää, että miehellä on sovittu meno ollut jo viikkoja, ja noin tuntia ennen miehen menoa, nainen ilmoittaa, että jos nyt menet poikien kanssa ulos, ei ole takas tulemista. tms. älytöntä testausta. Nuo mitä sinä sanoit, itsensä laittaminen jne, koen aika pitkälle puhtaasti naisena olemiseen. Sanotaan vaikka vielä, että naiselliseen naiseen nuo asiat minusta viittaavat enemmänkin.
Aivan varmasti sinulla on toivoa, mieti nyt kuinka minäkin tässä olen illan aikana sulle kirjoittanut. Et vain ole vielä tavannut sitä sopivaa. Sama tilanne se minulla on. - kyllästynyt....
höh! kirjoitti:
...mieti nyt, miten hienompaa se olisi, miten saisit elämääsi toisen ulottuvuuden, kun voisit jakaa arjen ja juhla, jonkun toisen kanssa, kiltin, hellän miehen kanssa: rakastella ja rakastaa. Oletko kokeillut nettiä. Tee deitti-ilmo. Hyvän eteen täytyy joskus tehdä vähän työtä.
"Oletko kokeillut nettiä. Tee deitti-ilmo. Hyvän eteen täytyy joskus tehdä vähän työtä."
Miksi nainen nyt ilmoituksen nettiin laittaisi, hehän eivät halua "tyrkyttää" itseään... - ............
Kiltti tyttö kirjoitti:
Pysyn yksin kun alan tekemään miehelle aloitteita, sorry ei kuulu minun ajatusmaailmaan.
Se että mies on kiltti ei tarkoita että hän olisi kyvytön tekemään aloitteen jos kiinostan tarpeeksi. Ja jos en niin sehän on minun puute / vika ja tämähän tilanne ei muutu vaikka kuinka olisin se aloitteen tekijä, mutta epätoivoisen oloinen silloin olisin. Mies joka haluaa naisen joka tekee aloitteen ei sitten arvosta vanhanaikaista naista joten silloin olisi auttamattomasti väärä henkilö tälle miehelle.
Modernisti ajatteleva nainen uskoo että aloitteen voi tehdä yhtä hyvin nainen kun mieskin, mutta vanhanaikainen ajattelee sitten erillälailla.
Kyllä ne kiltitkin ihmiset osaavat normaalisti keskustella myös vastakaisen sukupuolen kanssa, joten vaikka vastassa olisi varattumies tai vaikka pelimies niin keskustelen niiden kanssa asiallisesti asiasta mutta mitään säpinää tässä sitten ei ole.
Joten jos en olisi vanhanaikainen vaan moderni ( siis jotain mitä oikeasti en ole) niin saisin suhteen.
Tiedossa on jos laskee rimaa saa helposti sen suhteen, mutta kun tavoite on saada hyvä suhde niin sitä ei saavuta laskemalla rimaa.
Ehkä kuvaavaa on kova vaatimuslista ( useimmille täysin mahdoton)
1) ei kymmeniä naisien kanssa suhdetta
- suhteita saa olla ollut jos ne on ollut vakavia ja harkittuja eikä näitä lyhyitä kertakäyttösuhteita.
- tämä pudottaa väintään yli 50 % miehistä heti pois
2) Vapaa
- siis ei edes tapaile muita kun pyytää ulos, vanhat heilat on todellakin entisiä
3) Normaali järjellä varustettu
4) ei ongelmia alkoholin, huumeiden ym kanssa
- ei siis mitää joka viihtyy nuppi turvoksissa
5) osaa käytöstavat
6) hakee aitoa parisuhdetta eikä vain leiki
- tämä viekin sitten ne potenttiaaliset miehet vähiin
7) osaa pukeutua siististi, ei ole tatuointeja, ei korvakoruja ym
- ja aina vain vähenee
8) on valmis näkemään vaivaa tutustua minuun ihmisenenä
9) on aidosti kiinostunut seurustelemaan minun kanssani
10) Jolle riittää normaali elämä ilman mitään suuria extream kokeiluja
- ei kimppakivaa tai muutakaan pervohommeleita.
11) Jolle nainen voi olla nainen ilman että sitä pitää kohdella kun likaämpäriä.
12) Kun kiinostuu minusta riittävästi tulee juttelemaan ja tekee sen aloitteen
13) Tietää minun olevan vanhanaikainen ja osaa myös arvostaa sitä- eikä yritä sitä muuttaa väkisin.
14) Minä täytän miehen listan ehdot ilman kompromisseja.
Joten tässä varmaan se kohtuuttoman suuri vaatimuslista. Ja kuten moni on sanonut olen vain liian ronkeli kun en jousta tästä listasta, useimmat naiset ovat sitä mieltä ettei tuollaisia miehiä ole olemassa ainakaan vapaalla jalalla joka tuon seulan läpi menee. Voi olla että ei ole - mutta ei se ole minulle mikään syy muttaa omaa listaa."Se että mies on kiltti ei tarkoita että hän olisi kyvytön tekemään aloitteen jos kiinostan tarpeeksi. Ja jos en niin sehän on minun puute / vika ja tämähän tilanne ei muutu vaikka kuinka olisin se aloitteen tekijä, mutta epätoivoisen oloinen silloin olisin."
Nytkö se syy selvisi eli sun mielestä nainen joka tekee aloitteen on epätoivoinen? :D - ..............
Kiltti tyttö kirjoitti:
Huojentavaa tietää koska useimmat sanovat minun listan olevan aivan liian vaativan ja sen syyn miksi yhä olen vapaalla markkinoilla.
No useimmiten miehelle se vuoden ikäero on se este, naisena sillä nyt ei merkitystä ole, kunhan se mies ei ihan kymmenissä vuosissa ole nuorempi.
Harrastukset eivät siten ole mitenkään trendikkäät, käyn mielelläni teatterissa ja jopa klassista musiikkia kuuntelemassa, pidän baleetista ( vaikka en huoli miestä mukaan jos hänestä se on tylsää) Golffiakin ole kokeillut ( mitään taitojahan minulla ei sen suhteen ole) Hevosen selässäkin viihdyn vaikka en sitä aktiiviststi harrasta. Merellekin minut saa houkuteltua. Liikun mutta en ole mikään himo urheilija. Kirjojen parissa vietän paljon aikaa koska sattuneesta syystä sitä vapaa-aikaakin on paljon.
Mutta kannattaa myös lukea muut kirjoitukseni koska jossakin asioissa olen todellakin nipo ja parisuhden kuuluu ehdottomasti tähän sarjaan - en siis osaa tehdä kompromisseja omista periaatteista.
Joten mielenkiinosta mitä odotat parisuhteelta ja mikä on sinun tiukka lista mistä ei edes neuvotella?"No useimmiten miehelle se vuoden ikäero on se este, naisena sillä nyt ei merkitystä ole, kunhan se mies ei ihan kymmenissä vuosissa ole nuorempi."
Miehille ei muutamankaan vuoden ikäero suuntaan tai toiseen haittaa mitään. Naiset on niitä jotka ikäerosta nipottaa: miehen täytyy olla naista vähintään vuoden ja kaksi päivää vanhempi jotta nainen voi ajatella miestä vakavasti otettavana vaihtoehtona.
Naisille on kauhistus pelkkä ajatuskin että mies olisi heitä jopa vuoden nuorempi, puhumattakaan useammasta vuodesta. Naiset alkaa aina lässyttämään sitä paskaa jotenkin näin että esim 25-vuotias mies on henkisesti samalla tasolla kuin 24-vuotias nainen, 22-vuotias mies on samalla tasolla kuin 21-vuotias nainen jne.... - ............
Kiltti tyttö kirjoitti:
Kohdasta 9) on kantani hieman kovempi. Asunnossa ei mitään elukoita missä minä asun. Kissan tai koiran karvat esim makuuhuoneessa on kun painajaisfilmin katsomista. Kissat ja koirat on ok mutta minun asunnon ulkopuolella.
6) Prinsessa syndrooman omista aivan pommin varmasti vaikka tiedä siitä testauksesta.
Turhamaisuus näkyy monessa asiassa. Kotona värien harmonia on tärkeää, joten mitää esim parittomia petivaateita ei voi olla ( en saa nukuttua, lapsellista tiedän kyllä) Astiastot ovat samaa sarjaa tai vähintään sointuvat toisiinsa. eikä ihan mitään kaikkein halvinta. Mitään kamalia marimekon isoja kukkakuvioita ei voi myöskään olla. Vehoissa ei mitää kukkia ja röyhelöitä. Joten pelkästään siivottu koti ei oikein niin kuin riitä, vaan se pitää olla paikka missä sielu lepää. Joten yksi kohden mihin tuhlaan rahaa.
Värit joita suosin on sinisen- viherän eri sävyt, tehosteena harmaita, ruskeita ja musti yksityiskohtia. Puuta ja graniittia. Muovi ja muu kitsi jää sitten minun asuttamasta kämpästä oven ulkopuolelle. Mielummin vähemmän ja laadukasta kun paljon ja täyttä kuraa.
Yksityiselämässä ne mistä turhamaisen naisen tunnistaa on pitkät hiukset, epäjärkevät kengät ( joita sitten on ja paljon) eli piikkarit, pitkät kynnet, hajuvedet, hameet ja niiden on sitten soinnuttava toisiinsa eikä siihen kuntoon laittoon ihan 10 min / päivä sitten riitä. Joten jos lähden johonkin menee siihen äkkiä se tunti tai pari.... siis arjen ulkopuolella. Osa miehistä kun sitten tätä ei hyväksy tai edes halua ymmärtää.
Tätä on kyllä muutama sitten kuvaillut prinsessa syndroomaksi. Minä en lähde ulos (juhlat) sitten arkikamppeissa joten kyllä valitettasti niitä prinsessa oireita sitten taitaa olla. Mutta mikään ei latista sitä fiilistä kuin farkut ja tuulitakki yhdistettynä järkeviin tasapohjaisiin mummokenkiin. Samoin kun kokkaan niin sillä esillepanolle annanan kyllä niin paljon painoarvoa, että mitkään syödään suoraan kattilasta ei oikein sovellu. Eli jos vaivaudun laittamaan ruokaa niin odotan että se myös syödään pöydän ääressä, olohuone ei ole mikään ruokailupaikka tai muutenkaan mikään kaatopaikka johon kerätään viikon lehdet, likaset vaatteet ym mikä kädestä sattuu tippumaan.
Samoin minulla on aika inhottava piirre myös huomauttaa jos katson ettei miehen vaatetus oikein soinnu kokonaisuuteen / tilaisuuteen ja olen aika alerginen jos miehellä on pitkät hiukset, rastat tai hirveä keinotekoinen väri päässä. Joten en todellakaan ole niitä jotka ovat riittävän kohteliaita ollakseen hiljaa jos kyseessä on mies jota minä tapailen. Joten en tiedä kuinka teilaavana koe sen että jos esim puvunhousujen kanssa on lenkkarit niin palaute tulee suoraan ja kiertelemättä eikä se todellakaan ole edes kohteliaisuuden vuoksi peitelty. Se on vain niin hirveän tyylitöntä. Samoin kun retuset farkut jos menemme esim teatteriin. Miehen vain pitää osata pukeutua tilaisuuden mukaan tai hyväksyä että hänelle kerrotaan mitä odotetaan häneltä päältään löytyvän. Ja taatusti tämä on täysverinen prinsessa syndroma.
Ja olen riittävän suorasanainen etten halua edes kaunistella omia huonojakaan puolia. Säästää molempia osapuolia turhilta haavekuvilta.
Mutta kiitoksia sinulle, ehkä minulla sitenkin on toivoa vaikka tuolla ylhäällä se tunnuttiin teilaavan kokonaan.järkevä mies ei tee sitä virhettä että alkaa sua tapailemaan.
- Kiltti tyttö
ajatuksia.... kirjoitti:
Tuon kissajutun laitoin lähinnä liennytyksenä, sillä oma kokemukseni on ollut, että naiset ovat enemmänkin eläinten perään kuin etteivät olisi.
Parittomat petivaatteet :)
Kyllä minusta on johonkin juhlatilaisuuteen aivan oikein laittautua, mutta ettei nyt aivan päivittäin tartte semmosta, jos vaan ruokakaupassa tms. käy.
Laittaako joku oikeesti lenkkarit puvun housujen kaa? :) paitsi jotkut hip-hop -laulajat.
Tuon prinsessajutun minä ajattelin enemmänkin käytöksenä, vaikka niin, että käsketään hakea suklaajäätelöä kioskilta keskellä lumimyräkkää iltamyöhällä, vaikka pakastimessa olisi mansikanmakuista, ja jos mies ei lähde, saa hän tuta sen jossain muodossa aivan varmasti. Tai se perinteinen: nainen tietää, että miehellä on sovittu meno ollut jo viikkoja, ja noin tuntia ennen miehen menoa, nainen ilmoittaa, että jos nyt menet poikien kanssa ulos, ei ole takas tulemista. tms. älytöntä testausta. Nuo mitä sinä sanoit, itsensä laittaminen jne, koen aika pitkälle puhtaasti naisena olemiseen. Sanotaan vaikka vielä, että naiselliseen naiseen nuo asiat minusta viittaavat enemmänkin.
Aivan varmasti sinulla on toivoa, mieti nyt kuinka minäkin tässä olen illan aikana sulle kirjoittanut. Et vain ole vielä tavannut sitä sopivaa. Sama tilanne se minulla on.No minun kokemuksen mukaan miehillä löytyy niitä koiria ja pahimmassa tapauksessa käärmeitä tai liskoja.
Parittomat petivaatteet on sitä että pussilakanat ja tyynyt eivät stemmaa ja aluslakana on jotain joka vain ei stemmaa.
Ja puvun kanssa olen oikeasti nähyt lenkkarit vaikka hieman tyylitellyt sellaiset ja 30 vuotiaalla miehellä. Samoin että puvun kanssa paita ei ole housuissa....
No tuon jäätlön hakeminen keskellä yötä olisi minusta lähinnä kakaramaista käytöstä, ei todellakaan kuulu hyviin käytöstapoihin.
Tuon prinsessa syndroma on se mistä minua on moitittu monesti, kuten alla olevasta jututsta saata päätellä. Normaalilla kun nykyisin tarkoitetaan lähinnä sellaista rentoa ( minusta lähinnä hyvä jätkä sarjaan kuuluvaa) modernia naista jolle tyyli ei ole niin nipon tärkeää. Jos haluaa näyttää tyylikkäältä ( asuvalinnat ja hillitty meikki) niin se on sitä prinsessa leikkiä. Itselle se itsensä laittaminen tuo sen mukavan fiiliksen joten en pidä itsestäni jos olo on suttuinen edes silloin kun olen yksi. Mutta tyyli arkena ei ole läheskään niin hyvä kun silloin kun olen viihteellä. Pidän siis siitä tunteesta että juhla poikeaa arjesta. Olen siis esteetikko joka kiinittää huomiota myös niihin yksityiskohtiin. Vanhoissa rakennuksissakin katse kiinittyy usein kauniisiin yksityiskohtiin ja taidokkaaseen työn jälkeen. Nyky arkkitehtien huitaisut saa aina välillä kaipaamaan elämään niitä pieniä hienoja yksityiskohtia. Arvostan siis vanhoja hyväkuntoisia ja kauniita esineitä ja rakenelmia. Vanhat romut taas eivät sitä arvostusta saa.
Ja jep, sama tilanne. Oman tyylistä on hyvin vaikea löytää. Mutta tunnen itseni riittävän hyvin että tajua että jos toinen on täysin eri linjoilla niin mitään pitkäikäistä ja tyydyttävää suhdetta ei sellaisen kanssa ole mahdollista rakentaa. Olen siis äärettömän laiska yrittämään edes sitä jos en usko että se voisi kestää. Inhoan siis myös turhaa riitaa ja usein se tuntuu johtuvan siitä että toista yrittää muuttaa sellaiseksi kuin toivoisi toisen olevan - ihan turhaan eikä se toinen oikeasti muutu vaikka kuinka yrittäisi. Meissä jokaisessa on niitä hyviä ja huonoja puolia. Siksi kannattaa välttää sellaisten seuraa joiden tyyli on päinvastainen mihin itse uskoo - näin vätää niin monta harmia. Joten jos joku kriteeri on itselle tärkeä niin niistä on pakko pitää kiinni ennen kuin aloittaa. Suhteessa varmaan tulee niitä kompromisseja eteen mutta kyllä perusta pitää olla yhteinen - ei vain toisen ehdoilla luotu - Kiltti tyttö
Pasi81^_^ kirjoitti:
No eipä tuo lista nyt kovinkaan vaativalta vaikuta, tunnen useammankin miehen jotka ainakin minun tietojeni mukaan täyttävät nuo vaatimuksesi ja myös itsekin täytän nuo vaatimukset ihan hyvin, tosin kohdat 10 ja 12 ehkä hieman varauksella. Suurimmaksi ongelmaksi myödostuu siis se että tässäkään asiassa kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa. Eli palaamme siis tuohon ketjun aloittajan kysymykseen, eli siihen mistä se sopiva kumppani löytyy?
Parista vaatimuksestasi vielä vähän kommenttia:
10 kohta on hieman outo. Vaikka itse pidänkin itseäni seksuaalisesti ihan normaalina, niin en todellakaan tiedä mitä sinä pidät "pervona" ja jo ihan ajatuksena se että tietäisin tällähetkellä tarkastikin sen millaisesta seksielämästä nautin 10 tai ehkä 30 vuoden on täysin absurdi. Ei sitä voi tietää tarkalleen nyt mitä sitä tulevaisuudessa haluaa ja toki sitä pitkässä parisuhteessa pitää uskaltaa jotain uuttakin myös tuolla seksin saralla kokeilla kun vuodet vierivät. Minusta pitkään parisuhteeseen (avioliitto) kuuluu myös aktiivinen ja kokoajan kehittyvä seksielämä, mutta en tästä paljoa tiedä, sillä olen ollut vain yhdessä 7kk kestänessä suhteessa elämäni aikana, jossa ei paljon mitään ehditty kokeilla, mutta näin ainakin toivoisin asian olevan.
12 kohta on myös hieman kyseenalainen. SIllä en itse lähesty kovinkaan usein täysin tuntemattomia naisia. Baarissa olen joskus 3-5 vuotta sitten moista muutaman kerran yrittänyt ilman sen kummempaa tulosta. Yleensä tutustun naiseen jossain muissa merkeissä ja sitten kun olen tutustunut ja sitä myöten kiinnostunut hänestä, niin teen sen aloitteen. Ehkä tämä on se suurin syy miksi olen vielä 29 vuotiaanakin yksin.No noin asiaaliseen voin vastata
10 pervoa = esim julkinen paikka, itsensä kuvaaminen nettii, parinvaihto ja kahden keskisten asioiden julkinen puimiminen joka tuntuu tänäpäivänä olevan muodissa.
Tiedän jo nyt että vaikka 50 v kuluisi niin näiden kanssa en ole vain sinut.
12) No koska harvemmin minut edes löytää baarista niin lähinnä siellä kuulee ne heikot iskuyritykset joiden tarkoitus on saada vaivatonta ja helppoa yhdenillan seuraa. Lähinnä tarkoitan esim tervehdystä ym normaalia ihmisten välistä keskustelua. Ja se että on muuta kautta tuttu ei sulje tätä aloitetta pois.
Niitä sopivia paikkoja on joka puolella sillä en usko mihinkään iskupaikkoihin jossa ne halukaat parveilee. Baari luo minulle mielikuvan paikasta josta seuraa hakevat ne jotka haluavat niitä nopeita ja vaihtuvia suhteita sen pysyvän tilalle. Humalainen mies on kauhein mitä tiedän sen tutustumisen kannalta. - Kiltti tyttö
............ kirjoitti:
järkevä mies ei tee sitä virhettä että alkaa sua tapailemaan.
No pelkoa ei tarvitse tuntea koska me emme ainakaan koskaan tule olemaan siinä riskiryhmässä että meistä tulisi millään tasolla edes keskustelukumppaneita.
Ihan lohdukeeksi, älä edes huomaa että olen olemassa sillä selvästi en ole sen huomiosi arvoinen - teet sillä meille molemmille suuren palveluksen. - Kiltti tyttö
............ kirjoitti:
"Se että mies on kiltti ei tarkoita että hän olisi kyvytön tekemään aloitteen jos kiinostan tarpeeksi. Ja jos en niin sehän on minun puute / vika ja tämähän tilanne ei muutu vaikka kuinka olisin se aloitteen tekijä, mutta epätoivoisen oloinen silloin olisin."
Nytkö se syy selvisi eli sun mielestä nainen joka tekee aloitteen on epätoivoinen? :DSellainen nainen on ajattelutaan moderni joten koitahan lukea tämä ajatus kirjain kirjaimeltaan monta kertaa. Muistutan että minusta jokaisella on oikeus omaan tyyliin vaikka se ei olisikaan minun oma. Pääasia että ihminen on itse siihen tyytyväinen.
Se että jos minä toimisin toisin mikä on minun tyyli tekisi se minusta epätoivoisen jota en kuitenkaan tunne olevani. Tätäkin kannataa miettiä monta kertaa. Minä en tuomitse tai kiellä mitään tyylejä mutta totean että jotkut tyylit vain eivät sovi minun tyyliini enkä koe niitä omakseni.
Sekä miettiä mitä eroa näillä kahdella ajatuksella on.... - Kiltti tyttö
.............. kirjoitti:
"No useimmiten miehelle se vuoden ikäero on se este, naisena sillä nyt ei merkitystä ole, kunhan se mies ei ihan kymmenissä vuosissa ole nuorempi."
Miehille ei muutamankaan vuoden ikäero suuntaan tai toiseen haittaa mitään. Naiset on niitä jotka ikäerosta nipottaa: miehen täytyy olla naista vähintään vuoden ja kaksi päivää vanhempi jotta nainen voi ajatella miestä vakavasti otettavana vaihtoehtona.
Naisille on kauhistus pelkkä ajatuskin että mies olisi heitä jopa vuoden nuorempi, puhumattakaan useammasta vuodesta. Naiset alkaa aina lässyttämään sitä paskaa jotenkin näin että esim 25-vuotias mies on henkisesti samalla tasolla kuin 24-vuotias nainen, 22-vuotias mies on samalla tasolla kuin 21-vuotias nainen jne....Voin päätellä että korvan on vielä märät on sun puheesi sen verran vielä nuoren kollin puheita.
Koitahan tajuta ettei kaikki miehet tai edes naiset ole samasta puusta veistettyjä eivätkä kaikkien arvot ole samoja. Mutta tähän tietämykseen tarvitaan muutama elämänkokemus että sen oppii ymmärtämään.
Nuo mielipiteet ovat ehkä nuorison parissa olemassa usealla mutta meillä hiema enemmä elämää takana olevilla näistä kliseistä on jo aikaa sitten päästy eroon. - kiltti jk79
Kiltti tyttö kirjoitti:
Auts olen sinua kaksi vuotta vanhempi ja muutaman kerran seurustellut, yhden vakavasti- pettyen karvaasti. Joten en ehkä kaikkein ihanteellisin sinulle, mutta kyllä meitä kilttejä vain on. Kuitenkin me kiltit emme pidä meteliä itsestämme ( emme jaksa irvailua) vaan olemme oppineet tyytymään osamme.
Vakava suhde (kihloissa) päättyi kun kävi ilmi että hän tapaili myös toista, muut kyllästyivät siihen että sitä seksiä ei ole todellakaan tiedossa ennen kuin suhde on vähän vakavampaa.
Olen myös turhamainen joka on aika monen miehen mielestä se negatiivinen juttu. Pidän siitä että koti on tip top, käytän aika paljon rahaa kaikkeen mikä silmää miellyttää ja kengät on heikkous. Tiedän että pitkät hiukset on epäkäytönnälliset mutta turhamaisena en raaski niistä luopua vaikka aina välillä siitä kuulee huomautettavan. Ajatukseltani ole vanhanaikainen ja varovaiseksi olen joutunut kasvamaan.
Yleensä jos mies tulee minulle juttelemaan kyllästyy hän tietoon ettei minun kämpille ole asiaa ihan heti enkä minkään mene hänen. Olen siis joistakin asioista todella nipo. Poikkeuksia ei tule. Joten suhde ei ole minulle niin tärkeä että olisin sen valmis lunastamaan sängyn kautta ja myymään itseni ale lapulla varustettuna vaikka ikääkin löytyy siis ihan riittävästi. Mikään uskossa oleva en ole joten tämäkin rajaa tietyt kiltit miehet pois.
Riitävän kauan kun on ollut yksin niin itsekäitä tapoja on varmaan tullut opittua kuten mistä pitää ja mistä ei.Sinua oikein sattui kertomani, ainoastaan kiltit, ajattelevaiset tytöt ajattelevat tunteilla. Ilkeät ajattelevat vain säälittävänä tapauksena, hanki elämä sun muulla asenteella. Elämä on pitkään ollut jo hankittuna. Probleema on siinä e törmää aina samanlaisiin ilkeisiin tapauksiin, todella mielummin törmäisi kiltteihin, hyväsydämisiin naisiin, koska he todella ymmärtävät ja ottavat huomioon, osaavat todellakin arvostaa. Miksipä rakastuisi johonkin huonoon naiseen. Kilttiin, samanhenkiseen naiseen rakkaus olisi juuri sitä aitoa ja todellista, antaa vain tunteiden puhua, suutelisi syvästi, katsoen välillä silmiin, jatkaen hellää suutelua, se ois sitä ihanaa kilttien ihmisten rakkautta, emme tee pahaa toisillemme milloinkaan, arvostamme suhdettamme yli kaiken, pitäen aina sen elossa, koska kilttien ihmisten välillä rakkaus on todellista.
Toivottavasti kohtaisin rakkauteni joskus elämässäni, joku kiltti nainen odottanut vain minua.
Häneen rakastun kyllä pysyvästi, jos niin suuri onni kohdalle sattuu jonakin päivänä. :) - hemmo vaan
----......------- kirjoitti:
"Kilteillä ja tuhmilla tytöillä on yksi yhteinen piirre: kummatkin tykkää ihanista pelimiehistä."
Tuota mieltä on vain pelimies, mutta ette tajua, ettei sillä saa kunnon naista itselleen jos käy tuikkasemassa kylän jokaista naista, teillä kun on aivan väärä kuvitelma siitä kuviosta.kuin naisilla: jos asut asukasluvultaan vaikka top5 kaupungissa Suomessa, valtaosa naisista joiden kanssa pelimies on sängyssä, ei tiedä toisistaan. Eikä kukaan pelimiehen ja vaimokandidaatin tuttu tiedä välttämättä monestakaan naisesta, ellei pelimies ole tyhmä ja leveile asialla. Pelimiehen kaverit eivät välttämättä tiedä heistä kaikista, eivätkä usein kerro vaikka tietäisivät.
Itse en ole se pelimies, vaan parin sellaisen kaveri. Ihan mukavia ja luotettavia kavereita, toiselle miehelle. - 9giaigpa
......... kirjoitti:
"Pelimiehet ja naiset ovat valtaosa minunkin ikäisistä sinkuista. Ja koska olen niin vanhanaikainen että miehen iskeminen ei oikein tunnu luontevalta - ei edes sen kiltin miehen. Joten voi olla että tässä kirjoitaakin se vanhapiika."
Sitä saa mitä tilaa. Jos haluat leikkiä prinsessaa ja odotella kilttien miesten aloitteita siitä vaan. Ethän kuitenkaan surkuttele sinkkuuttasi, koska siihen sinulla ei ole oikeutta?Pata kattilaa soimaa?
- olin prinssin kans
Kiltti tyttö kirjoitti:
Pysyn yksin kun alan tekemään miehelle aloitteita, sorry ei kuulu minun ajatusmaailmaan.
Se että mies on kiltti ei tarkoita että hän olisi kyvytön tekemään aloitteen jos kiinostan tarpeeksi. Ja jos en niin sehän on minun puute / vika ja tämähän tilanne ei muutu vaikka kuinka olisin se aloitteen tekijä, mutta epätoivoisen oloinen silloin olisin. Mies joka haluaa naisen joka tekee aloitteen ei sitten arvosta vanhanaikaista naista joten silloin olisi auttamattomasti väärä henkilö tälle miehelle.
Modernisti ajatteleva nainen uskoo että aloitteen voi tehdä yhtä hyvin nainen kun mieskin, mutta vanhanaikainen ajattelee sitten erillälailla.
Kyllä ne kiltitkin ihmiset osaavat normaalisti keskustella myös vastakaisen sukupuolen kanssa, joten vaikka vastassa olisi varattumies tai vaikka pelimies niin keskustelen niiden kanssa asiallisesti asiasta mutta mitään säpinää tässä sitten ei ole.
Joten jos en olisi vanhanaikainen vaan moderni ( siis jotain mitä oikeasti en ole) niin saisin suhteen.
Tiedossa on jos laskee rimaa saa helposti sen suhteen, mutta kun tavoite on saada hyvä suhde niin sitä ei saavuta laskemalla rimaa.
Ehkä kuvaavaa on kova vaatimuslista ( useimmille täysin mahdoton)
1) ei kymmeniä naisien kanssa suhdetta
- suhteita saa olla ollut jos ne on ollut vakavia ja harkittuja eikä näitä lyhyitä kertakäyttösuhteita.
- tämä pudottaa väintään yli 50 % miehistä heti pois
2) Vapaa
- siis ei edes tapaile muita kun pyytää ulos, vanhat heilat on todellakin entisiä
3) Normaali järjellä varustettu
4) ei ongelmia alkoholin, huumeiden ym kanssa
- ei siis mitää joka viihtyy nuppi turvoksissa
5) osaa käytöstavat
6) hakee aitoa parisuhdetta eikä vain leiki
- tämä viekin sitten ne potenttiaaliset miehet vähiin
7) osaa pukeutua siististi, ei ole tatuointeja, ei korvakoruja ym
- ja aina vain vähenee
8) on valmis näkemään vaivaa tutustua minuun ihmisenenä
9) on aidosti kiinostunut seurustelemaan minun kanssani
10) Jolle riittää normaali elämä ilman mitään suuria extream kokeiluja
- ei kimppakivaa tai muutakaan pervohommeleita.
11) Jolle nainen voi olla nainen ilman että sitä pitää kohdella kun likaämpäriä.
12) Kun kiinostuu minusta riittävästi tulee juttelemaan ja tekee sen aloitteen
13) Tietää minun olevan vanhanaikainen ja osaa myös arvostaa sitä- eikä yritä sitä muuttaa väkisin.
14) Minä täytän miehen listan ehdot ilman kompromisseja.
Joten tässä varmaan se kohtuuttoman suuri vaatimuslista. Ja kuten moni on sanonut olen vain liian ronkeli kun en jousta tästä listasta, useimmat naiset ovat sitä mieltä ettei tuollaisia miehiä ole olemassa ainakaan vapaalla jalalla joka tuon seulan läpi menee. Voi olla että ei ole - mutta ei se ole minulle mikään syy muttaa omaa listaa.täytän listan ehdot mut minä en kyl huolisi sinua, vaikutat sellaiselta jonka kans seksielämä on kurjaa ja harvaa. ja olet kyl jonku sortin pinnallinen prinssi.
- fghjkl
sieltähän niitä on kirjoitti:
Erehdyin laittamaan kuvan ja kirjoitin huolella E-kontakti ja mitäs sattui
1 Päivä ja automaatti lähetti tässä olis tälläinen ja tälläinen ja mahtava mats % perätti 50. Vaikka täytyy myöntää että ne kysymyksen ja vaihtoehdot oli ihan himmeitä osa.
2. Päivä automaatti lähetyksiä ( siis niitä mitä mies lähettää jokaiselle sinne tulevalle) ei vaivaudu kirjoittamaan
3 Päivä muutama voitais tavat viesti ( profiilissa luki että ensinnä tutustutaan)
4 Päivä noin 10 ehdotusta miten olisi pieni koekierros ja panot
5 päivä kuvia miehen sukupuolielimistä sekä pari tiedustelua pidänkö minkälaisesta seksitä
6 päivä ja meikäläinen jätti homman siihen
Ja muutamalta muulta kuultuna oma kokemus
Niissä liikkuu haetaan vakavaa suhdetta nämä melkein vapaat ukkomiehet sekä juuri tämä pelimiesten kasti
Miehillä on lukivaikeuksia kun eivät ymmärrä mitä vakavalla suhteella tarkoitetaan.Mitäs muuta odotit e-kontaktista, kun se mainostaa itseään "nyt tuhansia sinkkuja - tulisempia kuin koskaan". Sehän saa kaikki seksinvonkaajat liikkelle. Tulisuudessa kun tuosssa yhteyssä mielestäni viitataan juuri seksiin. Naisten ei sinne palstalle kannata mennä, ellei ole seksiä hakemassa.
Suosittelen match.comia. Toimii paljon paremmin, eikä pervoja ehdotuksia tule. Ei ainakaan minulle tullut. Hyvä deittejä tuli sekä uusia ystäviä, vaikkei niistä sitten mitään mitään tullutkaan.
- :P
On meitä. Tule noutamaan minut kotoa.
- tulentulen
...ja paikka?
- kaikki on jo varattu
Kaikki ne oman ikäiset ns. kiltit tytöt ovat pariutuneet jo ajat sitten, eikä minulla ole enää tässä 27 ikävuoden iässä enää mitään mahdollisuutta moista naista itselleni saada.
Ensimmäiset noista "kilteistä tytöistä" varattiin jo siinä lukion ja jopa yläasteen aikana, Viimeisimmät joskus 21-23 ikävuoden tienoilla. Naiset ovat tutustuneet miehiinsä lähinnä koulun tai harrastuksiensa kautta, loput ovat sitten tavanneet miehensä oman uskonnollisen lahkonsa kautta ja nuo "vasta" 21 vuotiaana rengastetut sitten työpaikan kautta. Yksikään noista naisista ei ole löytänyt miestään baarista tai netistä. Ja jos se ensimmäinen suhde on sitten jostain syystä kariutunut, niin uusi on yleensä löytynyt jo parin kuukauden sisällä, joten väliin en ole ehtinyt mennä.- Wandering man
Moni luulee, että olen kovakin pelimies. Asiat eivät kuitenkaan ole aina mustavalkoisia. Vaikka olen kohtalaisen kiltti mies, olen myös kohtalaisen seksuaalinen. Pitkän parisuhteen jälkeen ei tämä tarve ole sammunut, joten välillä on ollut otettava mistä on saanut. Kumppaneita on ollut kymmenkunta ja ikää vajaa 30. En myöskään ihan neitsyttä välttämättä, etsi mutta kohtalaisen kiltti riittää.
Olen nyt hieman heikosti tavoitettavissa. Netin kautta ja rullaluistelu lenkillä tavoittaa parhaiten. U2:ta olen menossa katsomaan tässä kuussa;)
T
- - Wandering man

-Naisten kanssa olen myös ollut kaveri, mutta silloin et saanut tyttöystäviä, joten hankkiuduin siitä roolista eroon.
- ................
Wandering man kirjoitti:
Naisten kanssa olen myös ollut kaveri, mutta silloin et saanut tyttöystäviä, joten hankkiuduin siitä roolista eroon.
"Naisten kanssa olen myös ollut kaveri, mutta silloin et saanut tyttöystäviä, joten hankkiuduin siitä roolista eroon."
Mitä muutit itsessäsi jotta aloit saamaan naisia, toisin sanoen kuinka paljon sinun täytyi muuttua omasta aidosta itsestäsi roolia vetäväksi peluriksi? - Wandering man
................ kirjoitti:
"Naisten kanssa olen myös ollut kaveri, mutta silloin et saanut tyttöystäviä, joten hankkiuduin siitä roolista eroon."
Mitä muutit itsessäsi jotta aloit saamaan naisia, toisin sanoen kuinka paljon sinun täytyi muuttua omasta aidosta itsestäsi roolia vetäväksi peluriksi?Enpä edelleenkään roolia vedä. Oma itseni olen, enkä muuta osaa.
Itsevarmuutta on tullut lisää, enkä ehdoin tahdoin ole naisten kaveriksi hakeutunut. Sinänsä takana oleva pitkä parisuhde on myöskin auttanut asiaa.
- tosiaan.......
on vaikeeta löytää kunnolliset ja fiksut ihmiset, sillä he eivät pyöri baareissa, ei hengaile kaupungilla, ei leffoissa eikä yleensä harrasta mitään "tavallisia" joukkuejuttuja. Enimmäkseen fiksut lymyää kotona ja käyvät vain välttämättömillä kauppareissuilla tai silloin tällöin lähtevät viihteelle. Fiksut harvemmin etsivät seuraa netistä, sillä netti pursuaa pervoja, huijareita tai muuten vaan lapsellisia ihmisiä. Parhaat mahkut löytää on kai työpaikalta tai harrastuksista jos siis on mitään sosiaalista työtä tai harrastusta.
- kannatta yrittää
Meillä on töissä yks älyttämän kaunis tyttö ja mikä lie heken mielenhäirö ( kiitoooooos siitä) sai minut yhdesti kysymään häntä kahville tauolla ja hän suostui ( jipiii) Kohta vuoden olen kuolannut sen perään ja ajatellut että ei mitään mahdollisuuksia.
Nyt on loma ja tömäsin sattumalta tähän kaunokaiseen, kysäisin lähtisikö syömään ( olin juuri tullut syömästä) ja toinen suostui jälleen ( jipiiiiiiii) Maha tuntui että repee ja vähän muukin olin mullin mallin.
Nyt odotan että tää perkeleen loma loppuu kun unohdin kysäistä tuon kaunokaisen puhelinnumeron. Tunnen itseni niin helvetin idiooootiksi, mutta kun se oli niin mukava ja upee että meni ihan plastmat sekaisin.
Hymyä lukuun ottamatta ei mitään viitteitä että olis ollut mitään mahiksia mutta nyt tuntuu että paistaa se aurinko joskus tänne risukasaankin.
Kerrankin on mahtava ajatella että pääsee takaisin töihin. Vielä kaksi viikkoa pitäis jaksaa kituutella tai muuten ottaa vähän selvää et missäpäin asuu jos vaikka törmättäis uusiksi. - Nähty tämäkin
kannatta yrittää kirjoitti:
Meillä on töissä yks älyttämän kaunis tyttö ja mikä lie heken mielenhäirö ( kiitoooooos siitä) sai minut yhdesti kysymään häntä kahville tauolla ja hän suostui ( jipiii) Kohta vuoden olen kuolannut sen perään ja ajatellut että ei mitään mahdollisuuksia.
Nyt on loma ja tömäsin sattumalta tähän kaunokaiseen, kysäisin lähtisikö syömään ( olin juuri tullut syömästä) ja toinen suostui jälleen ( jipiiiiiiii) Maha tuntui että repee ja vähän muukin olin mullin mallin.
Nyt odotan että tää perkeleen loma loppuu kun unohdin kysäistä tuon kaunokaisen puhelinnumeron. Tunnen itseni niin helvetin idiooootiksi, mutta kun se oli niin mukava ja upee että meni ihan plastmat sekaisin.
Hymyä lukuun ottamatta ei mitään viitteitä että olis ollut mitään mahiksia mutta nyt tuntuu että paistaa se aurinko joskus tänne risukasaankin.
Kerrankin on mahtava ajatella että pääsee takaisin töihin. Vielä kaksi viikkoa pitäis jaksaa kituutella tai muuten ottaa vähän selvää et missäpäin asuu jos vaikka törmättäis uusiksi.Ota vastaan varoituksen sana: Työpaikkaromanssit ovat niin kauan mukavia, kun kaikki menee hyvin.
Jos ei, työpaikasta tulee helposti ahdistava paikka olla. - Aktiivinen ja fiksu
"Enimmäkseen fiksut lymyää kotona ja käyvät vain välttämättömillä kauppareissuilla tai silloin tällöin lähtevät viihteelle."
Siis mitä ihmettä sinä oikein höpäjät? Ei kai se kenestäkään tee yhtään vähemmän fiksua, jos joskus käy vaikka kaupungilla tai leffassa, tai vaikka sinne baariinkin joskus esim. kaverin synttäreillä eksyy? Tuosta tekstistäsi sai vähän sellaisen kuvan, että ihminen on sitä fiksumpi, mitä enemmän jumittaa kotona. Ei kai se nyt niin mene? Kyllä niistä paljon ystäviensä kanssa aikaa viettävistä, sosiaalisista ihmisistä löytyy ihan yhtä fiksuja kuin aina kotona olevista tyypeistäkin. Ei epäsosiaalisuus ole sama asia kuin fiksuus.
Ja miksi ihmeessä fiksu ei voisi harrastaa joukkuejuttuja tms? Sehän tekee hyvää sekä fyysisesti että henkisesti, kun on liikunnan lisäksi se sosiaalinenkin puoli mukana. Valtaosa ihmisistä on sosiaalisia olentoja, myös niistä fiksuista. Ihan höpönlöpöä kirjoittelet, tai sitten lankesin provoon..?
- --------------
"Onkohan vika siinä, että yleensä baarista etsiikin tiedostamatta enemmän potentiaalista yhdenyön seuraa kuin kumppania?"
Sinä nyt olet täysin väärä henkilö saamaan kunnollisen naisen itsellesi, koska olet harrastanut yhden yön juttuja, ei kunnon naiset tuollaista pukkia huolis, anteeksi vaan mutta tämä on tosi. - <gdaad
Minut löytää yliopiston tiloista, kirjastosta, lenkkipolulta, kuntosalilta, taidenäyttelyistä, BAAREISTA, pubeista, terasseilta, leffateatterista, ravintoloista, opiskelija-asuntoloiden yhteistiloista, yleisistä kulkuneuvoista, puistoista.
Kyllä vain, vaikka olen kiltti ja nk. hikipinko, käyn myös usein ihmisten ilmoilla. Minulla on sosiaalinen elämä ja pidän baareista (en juurikaan juo vaan baareissa käyn lähinnä sosiaalisuuden vuoksi). Yhden illan suhteita en ole ikinä harrastanut. En ole yksinäinen, sillä minulla on paljon ystäviä, mutta silti kaipaan seurustelukumppania. Mieluummin olen kuitenkin yksin kuin otan kenet tahansa.
Minusta on ok, että mies on joskus hairahtanut yhden yön suhteeseen, mutta jos hän on harrastanut kyseistä toimintaa useampaankin otteeseen, on hänellä tuskin sellaista moraalia, jota mieheltä edellytän.- kunnon mies .
Hei, 'Kiltti tyttö'. Täytän jokaisen noista miestoiveistasi. Ja vapaa oon. Mut täytätköhän sinä minun...?
- just näin
kunnon mies . kirjoitti:
Hei, 'Kiltti tyttö'. Täytän jokaisen noista miestoiveistasi. Ja vapaa oon. Mut täytätköhän sinä minun...?
Jos sinä et tiedniin kuka tietää, aika paljonhan tuo tietoa antoi. Joten luultavasti ette sovi toisillenne.
- jotain ajatuksia
ja jäin pohtimaan että mikähän tekee ap:stä ja muista ketjuun vastanneista miehistä sitten NIIN HYVÄN, että vuosia yksin ollut kiltti tyttö tämän huolisi? Itselläni ainakin on rima todella korkealla, ja koska olen jo niin tottunut itsekseni olemiseen, en rimaa laske vain siksi että edes jonkun saisin vierelleni. (Ja itse asiassa mulla on sen verran kiireinen elämä, etten tiedä mihin väliin mahdollisen seurustelukumppanin edes mahduttaisin - vaatii mieheltä todella paljon töitä ja kaikkien mun "listani" kohtien ylittämisen jotta viitsisin raivata hänelle tilaa.)
Ja tuohon miehen töiden vaatimukseen: vain kahdenlaiset miehet toivovat naisen aloitetta - pelimiehet ja epävarmat miehet. Kumpaakaan en itse huolisi, joten heittäkääs parempia syitä miksi naisen pitäisi tehdä aloite!
Kunpa miehet ymmärtäisitte että meille tietyntyyppisille naisille ei ole temppu eikä mikään elellä yksikseen, emmekä käyttäydy katkeran lutkittelevasti kuten tämän palstan yksinäiset miehet vaan hankimme elämänilot sieltä mistä saa. Olemme onnellisia näinkin, joten miksi ihmeessä hankkiutuisimme suhteeseen sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa emme suhdetta oikeasti edes halua (se rima)?- siinäpätaas.
...sä et ole mikään kiltti nainen. Kiltti nainen antaisi epävarmallekin miehelle mahdollisuuden, eikä tuomitsisi tätä heti pelkästään sen perusteella, ettei mies ole tehnyt aloitetta. Ethän sinäkään tee aloitetta, miksi muka miehen sinut sitten pitäisi huolia?
Ja jos ei ole tilaa miehelle, niin miksi miehen edes pitäisi yrittää sun kanssa mitään. Miehenkö se kuuluisi kaikki kompromissit tehdä.
Ole yksinäsi vaan...tai muuta asennettasi. - Njääh
Nyt olet käsittänyt jotenkin ihan väärin. Eihän se että sinä olet ollut kauan yksin tee sinusta yhtään sen ihmeellisempää kuin kenestäkään muustakaan naisesta. Se että olet päättänyt nostaa rimasi johonkin pilviin ei tarkoita että oma tasosi olisi noussut yhtään mihinkään. Pikemminkin se vähitellen laskee, koska sinusta tulee jatkuvasti itsekeskeisempi ja itsekkäämpi, kuten itsekin huomasit tapahtuneen. Kiireinen elämä jne, miehen täytyisi sopeutua sinun elämääsi, sinä et enää yhtään kompromissia tee. Sitten tietysti vielä joku naurettava kriteerilistakin.
Voisi siis myös kysyä, että mikä muka tekee sinusta niin paljon tuhansia muita naisia paremman, että ansaitsisit paremman miehen kuin muut, tai että miehen täytyisi pomppia vain sinun pillisi ja elämäsi mukaan?
Voin sanoa, että muuten tavallinen mutta itsekeskeinen ja rimaansa pilvissä pitävä nainen ei ole kovinkaan houkutteleva vaihtoehto. Et sinä kuitenkaan niin ainutlaatuinen nainen ole, että kaikki miehet juuri sinut haluaisivat.
Miksi naisen ei pitäisi tehdä aloitteita? Miksi miesten pitäisi? Jos arvon neidille ei sinua lähestyvät miehet kelpaa niin sitten on turha vonkua ja valittaa miesten huonosta laadusta, kun et kuitenkaan joudu niiden aloitteiden eteen tekemään yhtään mitään. Mene itse tekemään aloitteesi sellaisille jotka sinulle kelpaavat. Siinä sinulle syy, miksi pitäisi tehdä aloitteita, jos ylipäätään miesseuraa haluat. Ei ole mitään ärsyttävämpää kuin nainen joka keskittyy narisemaan mitä kaikkia vikoja häntä lähestyvissä miehissä on, mutta itse ei vaivaudu tekemään yhtään ainoaa aloitetta. - 1+1= 10 sun logiikka
Njääh kirjoitti:
Nyt olet käsittänyt jotenkin ihan väärin. Eihän se että sinä olet ollut kauan yksin tee sinusta yhtään sen ihmeellisempää kuin kenestäkään muustakaan naisesta. Se että olet päättänyt nostaa rimasi johonkin pilviin ei tarkoita että oma tasosi olisi noussut yhtään mihinkään. Pikemminkin se vähitellen laskee, koska sinusta tulee jatkuvasti itsekeskeisempi ja itsekkäämpi, kuten itsekin huomasit tapahtuneen. Kiireinen elämä jne, miehen täytyisi sopeutua sinun elämääsi, sinä et enää yhtään kompromissia tee. Sitten tietysti vielä joku naurettava kriteerilistakin.
Voisi siis myös kysyä, että mikä muka tekee sinusta niin paljon tuhansia muita naisia paremman, että ansaitsisit paremman miehen kuin muut, tai että miehen täytyisi pomppia vain sinun pillisi ja elämäsi mukaan?
Voin sanoa, että muuten tavallinen mutta itsekeskeinen ja rimaansa pilvissä pitävä nainen ei ole kovinkaan houkutteleva vaihtoehto. Et sinä kuitenkaan niin ainutlaatuinen nainen ole, että kaikki miehet juuri sinut haluaisivat.
Miksi naisen ei pitäisi tehdä aloitteita? Miksi miesten pitäisi? Jos arvon neidille ei sinua lähestyvät miehet kelpaa niin sitten on turha vonkua ja valittaa miesten huonosta laadusta, kun et kuitenkaan joudu niiden aloitteiden eteen tekemään yhtään mitään. Mene itse tekemään aloitteesi sellaisille jotka sinulle kelpaavat. Siinä sinulle syy, miksi pitäisi tehdä aloitteita, jos ylipäätään miesseuraa haluat. Ei ole mitään ärsyttävämpää kuin nainen joka keskittyy narisemaan mitä kaikkia vikoja häntä lähestyvissä miehissä on, mutta itse ei vaivaudu tekemään yhtään ainoaa aloitetta.Miksi kumpikaan teksi aloitteen ? Ainut missä osuit nappiin JOS HALUAA mies seuraa niin VOI tehdä aloitteen.
Rimaa kannattaa pitää korkealla JOS kelpuuttaa miehen joka ylittää sen KOSKA riman alittajilla ei tee mitään vaan päinvastoin JOS SELLAIEN HUOLII joutuu siihen kastiin jotka valittavat sitä miten vittumaista on KUN se mies on elämässä. Näitä löytyy ja paljon, viittis vilkaista uskottomuus, aviliitto, avioliitto ja huomaat että valtaosa suhteessa elävistä tuntuu olevan HELVETIN pettyneitä koska eivät pitäneet sitä rimaa riittävän korkealla vaan ottivat sen B-luokan yksilön viereensä.
Kukaan ei väitä ettei vapaita mieheiä ole, tai edes vingu siitä. Vikuminen johtuu siitä että niitä laadukkaista mieheä on vapaana niin helvetin vähän. Ja useimman sinkkunaiset tietävät totuuden on ihan mukavaa elää ja olla ilman sitä miestäkin. JOS tilanne vaivaa ja siihen näkee tarvetta niin tekeehän normaali nainen myös sen eteen töitä, mutta jos ei näe tarvetta muuttaa tilannetta niin ei myöskään tee.
Joten kun kyseessä on valioyksilö niin useimmat naiset tekevät myös se aloitteen, mutta kuka helvetti niille muille vaivautusi tekemään? Mutta jos niitä valioyksilöitä on niin himpuran vähän että niitä yrityksiäkin tulee todella vähän normaalinaisen elämän aikana vastaan.
Vähän sama kun neuvoisi sinkkumiestä hakemaan naisen joka on ikäloppu haahka ja ryyppää paljon ja ulkonäkö on kun kirveellä veistetty ettei tarvitse olla yksin ja alkaa sille lapatossuksi. Harvapa mieskään noin hullua neuvoa noudattaisi. - voi voi.....
"Ja tuohon miehen töiden vaatimukseen: vain kahdenlaiset miehet toivovat naisen aloitetta - pelimiehet ja epävarmat miehet. Kumpaakaan en itse huolisi, joten heittäkääs parempia syitä miksi naisen pitäisi tehdä aloite!"
Väärin. Myös me uskolliset, kunnolliset ja fiksut miehet toivomme naisilta aloitteita, koska mielestämme nainen joka ei halua tai uskalla tehdä aloitteita itse, ei ole oikeutettu vaatimaan miehiltäkään aloitteita. - mies -84
Njääh kirjoitti:
Nyt olet käsittänyt jotenkin ihan väärin. Eihän se että sinä olet ollut kauan yksin tee sinusta yhtään sen ihmeellisempää kuin kenestäkään muustakaan naisesta. Se että olet päättänyt nostaa rimasi johonkin pilviin ei tarkoita että oma tasosi olisi noussut yhtään mihinkään. Pikemminkin se vähitellen laskee, koska sinusta tulee jatkuvasti itsekeskeisempi ja itsekkäämpi, kuten itsekin huomasit tapahtuneen. Kiireinen elämä jne, miehen täytyisi sopeutua sinun elämääsi, sinä et enää yhtään kompromissia tee. Sitten tietysti vielä joku naurettava kriteerilistakin.
Voisi siis myös kysyä, että mikä muka tekee sinusta niin paljon tuhansia muita naisia paremman, että ansaitsisit paremman miehen kuin muut, tai että miehen täytyisi pomppia vain sinun pillisi ja elämäsi mukaan?
Voin sanoa, että muuten tavallinen mutta itsekeskeinen ja rimaansa pilvissä pitävä nainen ei ole kovinkaan houkutteleva vaihtoehto. Et sinä kuitenkaan niin ainutlaatuinen nainen ole, että kaikki miehet juuri sinut haluaisivat.
Miksi naisen ei pitäisi tehdä aloitteita? Miksi miesten pitäisi? Jos arvon neidille ei sinua lähestyvät miehet kelpaa niin sitten on turha vonkua ja valittaa miesten huonosta laadusta, kun et kuitenkaan joudu niiden aloitteiden eteen tekemään yhtään mitään. Mene itse tekemään aloitteesi sellaisille jotka sinulle kelpaavat. Siinä sinulle syy, miksi pitäisi tehdä aloitteita, jos ylipäätään miesseuraa haluat. Ei ole mitään ärsyttävämpää kuin nainen joka keskittyy narisemaan mitä kaikkia vikoja häntä lähestyvissä miehissä on, mutta itse ei vaivaudu tekemään yhtään ainoaa aloitetta."Ei ole mitään ärsyttävämpää kuin nainen joka keskittyy narisemaan mitä kaikkia vikoja häntä lähestyvissä miehissä on, mutta itse ei vaivaudu tekemään yhtään ainoaa aloitetta."
Samaa mieltä. Tuo nainen jolle vastasit vaikuttaa klassiselta esimerkiltä narisevata ja narsistisesta prinsessasta jolla kriteerit pilvissä ja liian suuret luulot omasta erinomaisuudesta. :D - mies -84
1+1= 10 sun logiikka kirjoitti:
Miksi kumpikaan teksi aloitteen ? Ainut missä osuit nappiin JOS HALUAA mies seuraa niin VOI tehdä aloitteen.
Rimaa kannattaa pitää korkealla JOS kelpuuttaa miehen joka ylittää sen KOSKA riman alittajilla ei tee mitään vaan päinvastoin JOS SELLAIEN HUOLII joutuu siihen kastiin jotka valittavat sitä miten vittumaista on KUN se mies on elämässä. Näitä löytyy ja paljon, viittis vilkaista uskottomuus, aviliitto, avioliitto ja huomaat että valtaosa suhteessa elävistä tuntuu olevan HELVETIN pettyneitä koska eivät pitäneet sitä rimaa riittävän korkealla vaan ottivat sen B-luokan yksilön viereensä.
Kukaan ei väitä ettei vapaita mieheiä ole, tai edes vingu siitä. Vikuminen johtuu siitä että niitä laadukkaista mieheä on vapaana niin helvetin vähän. Ja useimman sinkkunaiset tietävät totuuden on ihan mukavaa elää ja olla ilman sitä miestäkin. JOS tilanne vaivaa ja siihen näkee tarvetta niin tekeehän normaali nainen myös sen eteen töitä, mutta jos ei näe tarvetta muuttaa tilannetta niin ei myöskään tee.
Joten kun kyseessä on valioyksilö niin useimmat naiset tekevät myös se aloitteen, mutta kuka helvetti niille muille vaivautusi tekemään? Mutta jos niitä valioyksilöitä on niin himpuran vähän että niitä yrityksiäkin tulee todella vähän normaalinaisen elämän aikana vastaan.
Vähän sama kun neuvoisi sinkkumiestä hakemaan naisen joka on ikäloppu haahka ja ryyppää paljon ja ulkonäkö on kun kirveellä veistetty ettei tarvitse olla yksin ja alkaa sille lapatossuksi. Harvapa mieskään noin hullua neuvoa noudattaisi."Joten kun kyseessä on valioyksilö niin useimmat naiset tekevät myös se aloitteen, mutta kuka helvetti niille muille vaivautusi tekemään?"
Mutta mistä teet oletuksen että yksikään niistä narisevista sinkkunaisista olisi valioyksilö? :D - PerusMasa
voi voi..... kirjoitti:
"Ja tuohon miehen töiden vaatimukseen: vain kahdenlaiset miehet toivovat naisen aloitetta - pelimiehet ja epävarmat miehet. Kumpaakaan en itse huolisi, joten heittäkääs parempia syitä miksi naisen pitäisi tehdä aloite!"
Väärin. Myös me uskolliset, kunnolliset ja fiksut miehet toivomme naisilta aloitteita, koska mielestämme nainen joka ei halua tai uskalla tehdä aloitteita itse, ei ole oikeutettu vaatimaan miehiltäkään aloitteita.Tuskin tuossa kovinkaan moni nainen on vaatimalla vaatinut miehen aloitetta. Useampi on todennut että taitaa jäädä vanhaksipiiaksi jos sopiva, kunnollinen mies ei tee heille aloitetta. Miksi tuosta nyt sen kummenpaa mekkalaa taritsee nostaa? Jokainen eläköön tyylillään.
- lenkille^
lukea koko ketjua, joten olet ehkä jo saanut saman vastauksen.
Kerron kuitenkin, että minut löytää koiria ulkoiluttamasta tai vaikkapa kaupan kassajonosta.
Baareissa en käy ja kotikissa kun olen, niin kotona vietän aikaani.
Varmin tapa törmätä minuun on lähteä kävelylle. Olen joka päivä liikkeellä koirieni kanssa.- mies -84
"Varmin tapa törmätä minuun on lähteä kävelylle. Olen joka päivä liikkeellä koirieni kanssa."
Odotatko että vieras mies kävellessään vastaan siinä muutaman sekunnin aikana kerää rohkeutensa, pysäyttää sinut ja alkaa häiritsemään sinua? Älkää naiset oikeasti viitsikö. Kuinka moni teistä tykkäisi tuollaisesta aloitteesta? Ja jos tykkäätte, niin miksette itse mene kävelyllä pysäyttämään mielenkiintoista miestä ja kysy häntä treffeille? Vai onko taas niin että te vaaditte miehiltä uhkarohkeita aloitteita mutta itse ette uskalla? - edellinen
mies -84 kirjoitti:
"Varmin tapa törmätä minuun on lähteä kävelylle. Olen joka päivä liikkeellä koirieni kanssa."
Odotatko että vieras mies kävellessään vastaan siinä muutaman sekunnin aikana kerää rohkeutensa, pysäyttää sinut ja alkaa häiritsemään sinua? Älkää naiset oikeasti viitsikö. Kuinka moni teistä tykkäisi tuollaisesta aloitteesta? Ja jos tykkäätte, niin miksette itse mene kävelyllä pysäyttämään mielenkiintoista miestä ja kysy häntä treffeille? Vai onko taas niin että te vaaditte miehiltä uhkarohkeita aloitteita mutta itse ette uskalla?Minä ulkoilen koirieni ja itseni vuoksi. En siksi, että odotan jonkun tulevan iskemään minua.
Silti minun kanssani on useammankin kerran pysähtynyt vieras ihminen juttelemaan. Sekä mies- että naispuolisia. Koirista on helppo alkaa puhumaan. Treffipyyntöä ei kannatakaan mennä esittämään ennen kuin useamman kohtaamisen ja juttelun jälkeen jos tuntuu, että synkkaa.
Mutta mene sinä vain nopeasti ohitse. Ei se minulta ole pois. Kerroin vain aloittajalle, mistä voi löytää kiltin naisen. Tai sitten vähemmän kiltin. Mistä sen ikinä voi tietä
Kuten useampi muukin kiltti tyttö niin myös minut voi tavata esimerkiksi lenkkipolulta, kirjastosta, leffasta, kahvilasta ja myös joskus baarista. Rohkeasti vain juttelemaan :)
Yhden illan juttuja en ole harrastanut enkä tule harrastamaan. Takana yksi suhde, joka kesti 5 vuotta.- kiltti mies.
...rohkeasti vaan juttelemaan, myös sinä :)
- mies -84
"Kuten useampi muukin kiltti tyttö niin myös minut voi tavata esimerkiksi lenkkipolulta, kirjastosta, leffasta, kahvilasta ja myös joskus baarista. Rohkeasti vain juttelemaan :)"
Et voi vaatia miehiltä aloitteita jollet itse tee niitä samoissa tilanteissa. Oletko tehnyt? - 10+14
mies -84 kirjoitti:
"Kuten useampi muukin kiltti tyttö niin myös minut voi tavata esimerkiksi lenkkipolulta, kirjastosta, leffasta, kahvilasta ja myös joskus baarista. Rohkeasti vain juttelemaan :)"
Et voi vaatia miehiltä aloitteita jollet itse tee niitä samoissa tilanteissa. Oletko tehnyt?Ei voi vaatia mutta jos mies ei ole valmis tekemään aloitetta niin todellisuudessa aika harva nainen tekee sen miehelle. Samoin kun aika moni mies tekee sen aloitteen naiselle, joten se nainen joka ei tee aloitetta saa huomattavasti useimman kokea aloitteen kun se saman ikäinen mies.
Useinmiten ne sinkku naiset ovat sinkkuja omasta tahdostaa, syystä tai toisesta ja eivätkä koe tilannetta edes ongelmaksi. Useimmalle miehelle ( täällä kirjoitusten perusteella ) se sinkkuus on miehelle enemmän se tilanteen tuoma tila, eikä suinkaan se oma valinta.
Joten faktaa on että jos nainen on normaalin näköinen ja oloinen niin ennen pitkää sille tehdään kyllä aloite jonka hän hylkää tai hyväksyy, mutta on paljon miehiä joille sitä aloitetta ei koskaa tulla esittämään vaikka hän olisi normaalin näköinen ja oloinen. Joten jos mies ei halua tehdä aloitetta vaan odottaa sitä naiselta niin sehän on sitten hänen oma valinta ja sinkuus valittu olotila, aivan samoin kun naisellakin.
Ja kysymykseen olenko tehnyt aloitteita on en ja enkä koskaan sitä tule tekemäänkään, mutta aloitteita olen kyllä usein saannut, joten tämä on ihan tarkoituksella valittu linja ja jos se tiputtaa joitakin miehiä pois niin ei se pahemmin nappaa.
Ja jos sitä sopivaa ei tule elämään niin sitten olen sinkku ja tilanteeseen täysin tyytyväinen. Ei tämä sinkkuna eläminen mitenkään huono vaihtoehto ole vaan elämä on näinkin tosi mukavaa. Joten en edes vaivaudu etsimään sitä prinssiä, sillä tulee jos on tullakseen, kuten sanoin koska elämä ei näinkää ole mitenkään huonoa vaan loistavaa. Ja jos miehellä on sama asenne niin me emme vain koskaan kohtaa - eikä se ole keneltäkään pois tai mitään vahinkoa ei tässä tapahdu. Molemmat olemme elämämme näinkin tyytyväisiä. Tätä kutsutaan vapaaksi valinnaksi johon jokaisella on oikeus. Ne jotka haluavat sen muutoksen niin tekevät sen aloitteen - oli mies tain nainen. mies -84 kirjoitti:
"Kuten useampi muukin kiltti tyttö niin myös minut voi tavata esimerkiksi lenkkipolulta, kirjastosta, leffasta, kahvilasta ja myös joskus baarista. Rohkeasti vain juttelemaan :)"
Et voi vaatia miehiltä aloitteita jollet itse tee niitä samoissa tilanteissa. Oletko tehnyt?Ei tuo minun lausahdus nyt mikään vaatimus ollutkaan. Pikemminkin ehkä rohkaisu :)
- hmmm....
10+14 kirjoitti:
Ei voi vaatia mutta jos mies ei ole valmis tekemään aloitetta niin todellisuudessa aika harva nainen tekee sen miehelle. Samoin kun aika moni mies tekee sen aloitteen naiselle, joten se nainen joka ei tee aloitetta saa huomattavasti useimman kokea aloitteen kun se saman ikäinen mies.
Useinmiten ne sinkku naiset ovat sinkkuja omasta tahdostaa, syystä tai toisesta ja eivätkä koe tilannetta edes ongelmaksi. Useimmalle miehelle ( täällä kirjoitusten perusteella ) se sinkkuus on miehelle enemmän se tilanteen tuoma tila, eikä suinkaan se oma valinta.
Joten faktaa on että jos nainen on normaalin näköinen ja oloinen niin ennen pitkää sille tehdään kyllä aloite jonka hän hylkää tai hyväksyy, mutta on paljon miehiä joille sitä aloitetta ei koskaa tulla esittämään vaikka hän olisi normaalin näköinen ja oloinen. Joten jos mies ei halua tehdä aloitetta vaan odottaa sitä naiselta niin sehän on sitten hänen oma valinta ja sinkuus valittu olotila, aivan samoin kun naisellakin.
Ja kysymykseen olenko tehnyt aloitteita on en ja enkä koskaan sitä tule tekemäänkään, mutta aloitteita olen kyllä usein saannut, joten tämä on ihan tarkoituksella valittu linja ja jos se tiputtaa joitakin miehiä pois niin ei se pahemmin nappaa.
Ja jos sitä sopivaa ei tule elämään niin sitten olen sinkku ja tilanteeseen täysin tyytyväinen. Ei tämä sinkkuna eläminen mitenkään huono vaihtoehto ole vaan elämä on näinkin tosi mukavaa. Joten en edes vaivaudu etsimään sitä prinssiä, sillä tulee jos on tullakseen, kuten sanoin koska elämä ei näinkää ole mitenkään huonoa vaan loistavaa. Ja jos miehellä on sama asenne niin me emme vain koskaan kohtaa - eikä se ole keneltäkään pois tai mitään vahinkoa ei tässä tapahdu. Molemmat olemme elämämme näinkin tyytyväisiä. Tätä kutsutaan vapaaksi valinnaksi johon jokaisella on oikeus. Ne jotka haluavat sen muutoksen niin tekevät sen aloitteen - oli mies tain nainen."Ja kysymykseen olenko tehnyt aloitteita on en ja enkä koskaan sitä tule tekemäänkään, mutta aloitteita olen kyllä usein saannut, joten tämä on ihan tarkoituksella valittu linja ja jos se tiputtaa joitakin miehiä pois niin ei se pahemmin nappaa."
Juuri tuo narsistinen asenne naisilla on suuri ongelma "pariutumismarkkinoilla". Naiset kokevat olevansa niin ihmeellisiä olentoja ja niin paljon miesten yläpuolella, että he eivät halua "alentua" tekemään aloitetta itse. - jus joo
hmmm.... kirjoitti:
"Ja kysymykseen olenko tehnyt aloitteita on en ja enkä koskaan sitä tule tekemäänkään, mutta aloitteita olen kyllä usein saannut, joten tämä on ihan tarkoituksella valittu linja ja jos se tiputtaa joitakin miehiä pois niin ei se pahemmin nappaa."
Juuri tuo narsistinen asenne naisilla on suuri ongelma "pariutumismarkkinoilla". Naiset kokevat olevansa niin ihmeellisiä olentoja ja niin paljon miesten yläpuolella, että he eivät halua "alentua" tekemään aloitetta itse.koska tietävät ettei se yksinäisyys ole mikään rangaistus mutta huono parisuhde sitä on.
Joten sehän on se miesten onni ettemme itseämme edes markkinoi itseämme sellaiselle jonka kanssa elämämme taso ei nouse. Joten jäämme omasta vapaasta tahdosta pois niistä "paritumismarkkinoilta", olemme siis tyytyväisiä olotilaamme vaikka saatamme paritua jos siitä on meidän itsemme kannalta etua.
Säälittää lähinnä ne yksilöt jotka ovat valmiita pariutumaan vaikka se oma elämisen taso laskisi - oli mies tai nainen. Miksi olla suhteessa jos siitä koko ajan pitää keksi pakotietä - kuten useimmassa suhteessa tuntuu olevan.
Miksi hukata omaa aikaa ja energiaa jos olo ei ole hyvä? Tämä on meidän narsistisien naisten suurin ihmetyksen aihe. Ja näitä suhteita on maailmassa paljon. Jos menemme jonkun kanssa yhteen niin haluamme myös arvostaa sitä tilannetta. Mies / nainen joka hakuu omaa kumppaniaan kertoo ettei hän kykene ajttelemaan omaa etuaan niin paljon että olisi mielummin yksi kun siinä huonossa suhteessa. Yksinäisyydessä on omat hyvät puolet, mutta useimmassa parisuhteissa ei näköjään ole kun niitä huonoja puolia. Miksi nähdä siis pienitäkään vaivaa. Miehet jotka selvästi halveksivat naisia väittävät haluavansa viettää pienenkään hetken sen halveksivansa sukupuolen seurassa. Jos ihminen arvostaa itseään ei hän myöskään hukkaa aikaa ( edes sitä pientä) viettääkseen aikaa sellaisen seurassa. Joten jos arvostaa itseään ja myös muita ei tuppaudu seuraan jos tietää että se aiheutta molemmin puolista pahaa mieltä.
Vaatimus on siis seuraava haluaa viettä aikaa joiden kanssa on hyvä olla ja myös toisella on hyvä olla. Normaalisti näitä henkilöitä yhdistää tapa ajatella - seksiin riittää se dildo -ajaa ihan saman asian ja on vaivaton käyttää -ottaa esiin ja sysätä syrjään - eikä vaadi mitään käyttäjältään ( tunnetta) Eli jos miehestä ei ole muutakuin muutaman minuutin nautintoon niin mihin sitä tarvitsee. Harvoin sitä työssäkään tarvitsee ( tai sitten sitä kutsutaan työkaveriksi joka voi olla kumpaa sukupuolta tahansa - ja siihen se sitten jääkin - siitä ei tarvitse edes pitää tai sitä edes miettiä) ja jos vapaa-aika sellaisen seurassa on kärsimystä niin niin paljon ei masokistin vikaa löydy että sitä tekis ehdoin tahdoin. Eikä niitä sadistisia piirteitä löydy myöskään siihen että haluaisi edustaa toiselle sitä elävää helvettiä.
Osa miehistä ajattelee että naisen paikka on nyrkin ja hellan välissä joten jätettäköön ne paikat niille jotka siitä osaavat nauttia, sillä minä en osaa enkä myöskään aijo sitä opetella. Rahaa osaa itsekin tehdä, miestä en tarvi orjakseni enkä myöskään itse siihen ala, töihin en myöskään miestä halua viedä. Mutta sielunkumppani jonka kanssa jakaa sekä ilot että surut - se kelpaisi. Mutta olen mitä olen ja toinen olkoo se mitä on, Turha edes yrittää sitä toista muuttaa - ei se olisi reilua kummallekaan. Joten jos emme löydä sitä sielunkumppania niin sitten emme. Emme myöskää murehdi sitä mitä meillä ei ole vaan nautimme siitä mitä meillä jo on. Etsimään emme vaivaudu - koska se olisi kuin neulan etsimistä heinäsuovasta.
Kun katselee ympärille huomaa että harva on tyytyväinen siihen omaan valintaa ( huom omaan) vaan narisee ja koittaa keksiä millä sitä toista näkee mahdollisimman vähän. Katkeruus ja kateus siitä että kaikkien ei ole pakko elää sitä paskaa ja sidottua elämää - jonka itse on valinnut on käsinkosketeltava.
Itsekästä ja narsismia varmaankin kun haluaa että suhteessa on molemmilla hyvä olla - ilman sitä jomman kumman alistusta. Mutta mielummin se kuin se parisuhde johon molemmat ovat ei tyytyväisiä.
Seksiä saa jos haluaa - eikä siihen toista tarvita. Lapsenkin saa aikaiseksi ilman sitä parisuhdetta jos tarvis tulee - vaikka siihen tuskin tulee tarvetta- mutta koskaanhan ei tulevaisuuten voi nähdä. Rahaakin saa tehtyä - joten siihenkään ei toista tarvita. Jos suhde ei sisällä jotain suurempaa niin eihän se ole sen panostuksen arvoinen. Eli jos miehestä ei ole iloa vapaa-aikaan niin mihin sitten? Kuka haluaa tilannetta missä toisen naama aiheutta pysyvää vitutusta tai tietää että itse sen aiheuttaa toiselle? Täytyy omistaa aimo annoksen sadistisia tai masokistisia piirteitä.
Jos oletamme että se mies on sen kaiken arvoinen ja on sen kumppanuuden kriteerit täyttävä ( siis minun ) niin teemme sen eteen töitä, mutta hyväsymme myös sen jos toinen kokee että me emme täytä sitä heidän kriteeriä ( toista ei voi pakottaa). Mutta emme myöskää usko että se kokeilemalla ja epätoivoisesti etsimällä löytyy. Osaamme siis nauttia olostamme vaikka sitä kumppania ei ehkä koskaa elämmäämme tule. - Masentaa jo
jus joo kirjoitti:
koska tietävät ettei se yksinäisyys ole mikään rangaistus mutta huono parisuhde sitä on.
Joten sehän on se miesten onni ettemme itseämme edes markkinoi itseämme sellaiselle jonka kanssa elämämme taso ei nouse. Joten jäämme omasta vapaasta tahdosta pois niistä "paritumismarkkinoilta", olemme siis tyytyväisiä olotilaamme vaikka saatamme paritua jos siitä on meidän itsemme kannalta etua.
Säälittää lähinnä ne yksilöt jotka ovat valmiita pariutumaan vaikka se oma elämisen taso laskisi - oli mies tai nainen. Miksi olla suhteessa jos siitä koko ajan pitää keksi pakotietä - kuten useimmassa suhteessa tuntuu olevan.
Miksi hukata omaa aikaa ja energiaa jos olo ei ole hyvä? Tämä on meidän narsistisien naisten suurin ihmetyksen aihe. Ja näitä suhteita on maailmassa paljon. Jos menemme jonkun kanssa yhteen niin haluamme myös arvostaa sitä tilannetta. Mies / nainen joka hakuu omaa kumppaniaan kertoo ettei hän kykene ajttelemaan omaa etuaan niin paljon että olisi mielummin yksi kun siinä huonossa suhteessa. Yksinäisyydessä on omat hyvät puolet, mutta useimmassa parisuhteissa ei näköjään ole kun niitä huonoja puolia. Miksi nähdä siis pienitäkään vaivaa. Miehet jotka selvästi halveksivat naisia väittävät haluavansa viettää pienenkään hetken sen halveksivansa sukupuolen seurassa. Jos ihminen arvostaa itseään ei hän myöskään hukkaa aikaa ( edes sitä pientä) viettääkseen aikaa sellaisen seurassa. Joten jos arvostaa itseään ja myös muita ei tuppaudu seuraan jos tietää että se aiheutta molemmin puolista pahaa mieltä.
Vaatimus on siis seuraava haluaa viettä aikaa joiden kanssa on hyvä olla ja myös toisella on hyvä olla. Normaalisti näitä henkilöitä yhdistää tapa ajatella - seksiin riittää se dildo -ajaa ihan saman asian ja on vaivaton käyttää -ottaa esiin ja sysätä syrjään - eikä vaadi mitään käyttäjältään ( tunnetta) Eli jos miehestä ei ole muutakuin muutaman minuutin nautintoon niin mihin sitä tarvitsee. Harvoin sitä työssäkään tarvitsee ( tai sitten sitä kutsutaan työkaveriksi joka voi olla kumpaa sukupuolta tahansa - ja siihen se sitten jääkin - siitä ei tarvitse edes pitää tai sitä edes miettiä) ja jos vapaa-aika sellaisen seurassa on kärsimystä niin niin paljon ei masokistin vikaa löydy että sitä tekis ehdoin tahdoin. Eikä niitä sadistisia piirteitä löydy myöskään siihen että haluaisi edustaa toiselle sitä elävää helvettiä.
Osa miehistä ajattelee että naisen paikka on nyrkin ja hellan välissä joten jätettäköön ne paikat niille jotka siitä osaavat nauttia, sillä minä en osaa enkä myöskään aijo sitä opetella. Rahaa osaa itsekin tehdä, miestä en tarvi orjakseni enkä myöskään itse siihen ala, töihin en myöskään miestä halua viedä. Mutta sielunkumppani jonka kanssa jakaa sekä ilot että surut - se kelpaisi. Mutta olen mitä olen ja toinen olkoo se mitä on, Turha edes yrittää sitä toista muuttaa - ei se olisi reilua kummallekaan. Joten jos emme löydä sitä sielunkumppania niin sitten emme. Emme myöskää murehdi sitä mitä meillä ei ole vaan nautimme siitä mitä meillä jo on. Etsimään emme vaivaudu - koska se olisi kuin neulan etsimistä heinäsuovasta.
Kun katselee ympärille huomaa että harva on tyytyväinen siihen omaan valintaa ( huom omaan) vaan narisee ja koittaa keksiä millä sitä toista näkee mahdollisimman vähän. Katkeruus ja kateus siitä että kaikkien ei ole pakko elää sitä paskaa ja sidottua elämää - jonka itse on valinnut on käsinkosketeltava.
Itsekästä ja narsismia varmaankin kun haluaa että suhteessa on molemmilla hyvä olla - ilman sitä jomman kumman alistusta. Mutta mielummin se kuin se parisuhde johon molemmat ovat ei tyytyväisiä.
Seksiä saa jos haluaa - eikä siihen toista tarvita. Lapsenkin saa aikaiseksi ilman sitä parisuhdetta jos tarvis tulee - vaikka siihen tuskin tulee tarvetta- mutta koskaanhan ei tulevaisuuten voi nähdä. Rahaakin saa tehtyä - joten siihenkään ei toista tarvita. Jos suhde ei sisällä jotain suurempaa niin eihän se ole sen panostuksen arvoinen. Eli jos miehestä ei ole iloa vapaa-aikaan niin mihin sitten? Kuka haluaa tilannetta missä toisen naama aiheutta pysyvää vitutusta tai tietää että itse sen aiheuttaa toiselle? Täytyy omistaa aimo annoksen sadistisia tai masokistisia piirteitä.
Jos oletamme että se mies on sen kaiken arvoinen ja on sen kumppanuuden kriteerit täyttävä ( siis minun ) niin teemme sen eteen töitä, mutta hyväsymme myös sen jos toinen kokee että me emme täytä sitä heidän kriteeriä ( toista ei voi pakottaa). Mutta emme myöskää usko että se kokeilemalla ja epätoivoisesti etsimällä löytyy. Osaamme siis nauttia olostamme vaikka sitä kumppania ei ehkä koskaa elämmäämme tule."koska tietävät ettei se yksinäisyys ole mikään rangaistus mutta huono parisuhde sitä on."
Väitätkö että aina kun nainen tekee aloitteen, siitä syntyy huono parisuhde? Voitko mitenkään loogisesti perustella tuota? Yleisö odottaa henkeään pidätellen, rumpujen pärinää... - 11+2
Masentaa jo kirjoitti:
"koska tietävät ettei se yksinäisyys ole mikään rangaistus mutta huono parisuhde sitä on."
Väitätkö että aina kun nainen tekee aloitteen, siitä syntyy huono parisuhde? Voitko mitenkään loogisesti perustella tuota? Yleisö odottaa henkeään pidätellen, rumpujen pärinää...Jos nainen tekee sen aloitteen koska olettaa miehen ylittävän omat kriteerit. Mutta kyllä jos hän sen parisuhteen saadakseen laskee tasoaan. Koska nainen vain ei ole koskaan tyytyväinen tälläiseen suhteeseen vaan kroonisesti tyytymätön, ja tämä muuten pätee ihan samoin mieheenkin. Karmaiseva yleistys ( ei siis päde kaikkiin, sillä aina niitä helmiä mahtuu joukkoon) Yleensä nämä aloitteen tekevät naiset eivät osaa nauttia yksinäisyydestä, mikä on minusta käsittämätöntä. Yleensäkään miksi edes yrittää muita kuin niitä jotka täyttävät kriteerit - oli mies tai nainen- pelkän yksinäisyyden poisto on onneton syy.
Mutta katso yhtäkään sinkkupalstaa
Miesten haku
ikä 16-100 v
paino 40-150 kg
vaatimus mielellään nainen tai ainakin sinne päin
Naiset sentään osaavat määritellä jotakin. ( Usein miten) - Masentaa jo
11+2 kirjoitti:
Jos nainen tekee sen aloitteen koska olettaa miehen ylittävän omat kriteerit. Mutta kyllä jos hän sen parisuhteen saadakseen laskee tasoaan. Koska nainen vain ei ole koskaan tyytyväinen tälläiseen suhteeseen vaan kroonisesti tyytymätön, ja tämä muuten pätee ihan samoin mieheenkin. Karmaiseva yleistys ( ei siis päde kaikkiin, sillä aina niitä helmiä mahtuu joukkoon) Yleensä nämä aloitteen tekevät naiset eivät osaa nauttia yksinäisyydestä, mikä on minusta käsittämätöntä. Yleensäkään miksi edes yrittää muita kuin niitä jotka täyttävät kriteerit - oli mies tai nainen- pelkän yksinäisyyden poisto on onneton syy.
Mutta katso yhtäkään sinkkupalstaa
Miesten haku
ikä 16-100 v
paino 40-150 kg
vaatimus mielellään nainen tai ainakin sinne päin
Naiset sentään osaavat määritellä jotakin. ( Usein miten)Mitä vittua oikein mölötät? Eikö nainen voi tehdä aloitetta omansa tasoiselle miehelle? Vai tekeekö nainen vain silloin aloitteen jos mies ylittää hänen kriteerinsä reilusti?
- Tekee tietyn tyyppis
Masentaa jo kirjoitti:
Mitä vittua oikein mölötät? Eikö nainen voi tehdä aloitetta omansa tasoiselle miehelle? Vai tekeekö nainen vain silloin aloitteen jos mies ylittää hänen kriteerinsä reilusti?
Nainen joka nauttii dominoinnista tekee enemmän kuin mielellään se aloitteen koska etsii alistuvaa miestä.
Mies joka kaipaa naisen iskua hakee myös ( tiedostamattaan) sitä naista joka vie ja mies vain vikisee.
Tiedän useita naisia jotka aina ovat sen aloitteen tekijöitä ja mies alusta asti siellä alakynnessä... mutta koska pysyy suhteessa niin varmasti nauttii.
Näyttäähän nuo Laydy Dominot olevan aika monen miehen fanttasioissa.... - ............
Tekee tietyn tyyppis kirjoitti:
Nainen joka nauttii dominoinnista tekee enemmän kuin mielellään se aloitteen koska etsii alistuvaa miestä.
Mies joka kaipaa naisen iskua hakee myös ( tiedostamattaan) sitä naista joka vie ja mies vain vikisee.
Tiedän useita naisia jotka aina ovat sen aloitteen tekijöitä ja mies alusta asti siellä alakynnessä... mutta koska pysyy suhteessa niin varmasti nauttii.
Näyttäähän nuo Laydy Dominot olevan aika monen miehen fanttasioissa...."Nainen joka nauttii dominoinnista tekee enemmän kuin mielellään se aloitteen koska etsii alistuvaa miestä."
Paskapuhetta.
"Mies joka kaipaa naisen iskua hakee myös ( tiedostamattaan) sitä naista joka vie ja mies vain vikisee."
Paskapuhetta.
- ei kiltti tyttö
en tiedä..kuule luulen että aika moni on kiltti tyttö niin kauan kuin sille ollaan ystävällisiä.
jos naiset eivät ihastu sinuun koska olet niin tavallinen ja kokematon, etsitkö kenties vääränlaisia naisia?
Ehkä jos etsisit kaltaistasi etkä meitä elämäntapaintiaaneja sinua voisi lykästää..
Mä ymmärrän ihan täysin sen että erilaisuus kiehtoo mutta kyllä kai säkin miehenä ymmärrät että JOS TOINEN EI KIINNOSTU SINUSTA niin sä et voi asialle mitään. VÄärin on aina kuitenkin antaa olettaa joten jos sellaisen kohteeksi olet joutunut, pahoittelen. Ehkä joku nainen paikkailee huonoa itsetuntoaan sun kanssa. Mutta älä lannistu se on vain elämää..- Wandering Man
Ihan mukava, etteivät kaikki kiltit tytö ole heti moralisoimassa yhdenyönjuttuja. Muutama niitä on takana ja tullut huomattua, että seksi on huomattavasti parempaa pitkässä parisuhteessa. Pitkään suhteseen on taas itselläkin tarkoitus pyrkiä, mutta sitä odotellessa...
Tässä jutussa ei ollut siitä kiinni, ettei toinen ollut kiinnostunut, vaan se oli molemmin puolista. Naisella vaan oli "ongelma", joka sitten vesitti koko jutun. Lähinnä ärsyttää se, kun muuten synkkasi niin hyvin. Se tässä myös nakertaa, että naisen mukavuudenhalu ajoi suhteemme edelle, eikä ollut mielenkiintoa selvittää voiko asialle tehdä mitään. Hänelle oli helpompi lähteä etsimään uutta, kuin puuttua asiaan. Eli toisen sanoen asenne puuttui.
Mutta näillä mennään, Ap ei luovuta koskaan:D
Vielä kysymys "kilteille tytöille". Jos joku tuntematon tulee teille juttelemaan kesken lenkin, pidättekö häntä jotenkin omituisena vai onko se ihan ok? Ehkä mulla on vähän se ongelma, et täysin ventovieraille on suhteellisen hankala mennä juttelemaan. Pitäs varmaan hankkia koira, niin olis koiranomistajien kanssa yhteinen puheenaihe heti;P Wandering Man kirjoitti:
Ihan mukava, etteivät kaikki kiltit tytö ole heti moralisoimassa yhdenyönjuttuja. Muutama niitä on takana ja tullut huomattua, että seksi on huomattavasti parempaa pitkässä parisuhteessa. Pitkään suhteseen on taas itselläkin tarkoitus pyrkiä, mutta sitä odotellessa...
Tässä jutussa ei ollut siitä kiinni, ettei toinen ollut kiinnostunut, vaan se oli molemmin puolista. Naisella vaan oli "ongelma", joka sitten vesitti koko jutun. Lähinnä ärsyttää se, kun muuten synkkasi niin hyvin. Se tässä myös nakertaa, että naisen mukavuudenhalu ajoi suhteemme edelle, eikä ollut mielenkiintoa selvittää voiko asialle tehdä mitään. Hänelle oli helpompi lähteä etsimään uutta, kuin puuttua asiaan. Eli toisen sanoen asenne puuttui.
Mutta näillä mennään, Ap ei luovuta koskaan:D
Vielä kysymys "kilteille tytöille". Jos joku tuntematon tulee teille juttelemaan kesken lenkin, pidättekö häntä jotenkin omituisena vai onko se ihan ok? Ehkä mulla on vähän se ongelma, et täysin ventovieraille on suhteellisen hankala mennä juttelemaan. Pitäs varmaan hankkia koira, niin olis koiranomistajien kanssa yhteinen puheenaihe heti;PVastaus kysymykseen omalta osalta: en pidä sitä omituisena. Tietenkin sitä aluksi vähän ihmettelee, koska se on aikas harvinaista että joku vieras kesken lenkin tai yleensäkään keskellä kirkasta päivää tulisi juttelemaan! Kerran on omalle kohdalle sattunut, että vieras mies tuli juttelemaan kun olin kävelyllä. Olin tuolloin kylläkin vielä suhteessa ettei mitään treffailun suuntaista voinut ajatella.
- Wandering man
neirahi kirjoitti:
Vastaus kysymykseen omalta osalta: en pidä sitä omituisena. Tietenkin sitä aluksi vähän ihmettelee, koska se on aikas harvinaista että joku vieras kesken lenkin tai yleensäkään keskellä kirkasta päivää tulisi juttelemaan! Kerran on omalle kohdalle sattunut, että vieras mies tuli juttelemaan kun olin kävelyllä. Olin tuolloin kylläkin vielä suhteessa ettei mitään treffailun suuntaista voinut ajatella.
Pitänee kokeilla josku vaikka ihan testimielessä:)
Vaikka seuraavan kerran kun ohitan kivannäköisen naisen rullalluistimilla.
Onneksi en luistele sauvojen kanssa, sillä silloin tulisi vaaratilanteita.
Oot muuten neirahi nätti tyttö. Hieman nuori ja liian kaukana vain:) - mies -84
neirahi kirjoitti:
Vastaus kysymykseen omalta osalta: en pidä sitä omituisena. Tietenkin sitä aluksi vähän ihmettelee, koska se on aikas harvinaista että joku vieras kesken lenkin tai yleensäkään keskellä kirkasta päivää tulisi juttelemaan! Kerran on omalle kohdalle sattunut, että vieras mies tuli juttelemaan kun olin kävelyllä. Olin tuolloin kylläkin vielä suhteessa ettei mitään treffailun suuntaista voinut ajatella.
"Vastaus kysymykseen omalta osalta: en pidä sitä omituisena. Tietenkin sitä aluksi vähän ihmettelee, koska se on aikas harvinaista että joku vieras kesken lenkin tai yleensäkään keskellä kirkasta päivää tulisi juttelemaan! Kerran on omalle kohdalle sattunut, että vieras mies tuli juttelemaan kun olin kävelyllä. Olin tuolloin kylläkin vielä suhteessa ettei mitään treffailun suuntaista voinut ajatella."
Niinpä. Kuinkahan monta kertaa miehille on vieras nainen tullut juttelemaan keskellä kirkasta päivää? - 154154154154
Wandering Man kirjoitti:
Ihan mukava, etteivät kaikki kiltit tytö ole heti moralisoimassa yhdenyönjuttuja. Muutama niitä on takana ja tullut huomattua, että seksi on huomattavasti parempaa pitkässä parisuhteessa. Pitkään suhteseen on taas itselläkin tarkoitus pyrkiä, mutta sitä odotellessa...
Tässä jutussa ei ollut siitä kiinni, ettei toinen ollut kiinnostunut, vaan se oli molemmin puolista. Naisella vaan oli "ongelma", joka sitten vesitti koko jutun. Lähinnä ärsyttää se, kun muuten synkkasi niin hyvin. Se tässä myös nakertaa, että naisen mukavuudenhalu ajoi suhteemme edelle, eikä ollut mielenkiintoa selvittää voiko asialle tehdä mitään. Hänelle oli helpompi lähteä etsimään uutta, kuin puuttua asiaan. Eli toisen sanoen asenne puuttui.
Mutta näillä mennään, Ap ei luovuta koskaan:D
Vielä kysymys "kilteille tytöille". Jos joku tuntematon tulee teille juttelemaan kesken lenkin, pidättekö häntä jotenkin omituisena vai onko se ihan ok? Ehkä mulla on vähän se ongelma, et täysin ventovieraille on suhteellisen hankala mennä juttelemaan. Pitäs varmaan hankkia koira, niin olis koiranomistajien kanssa yhteinen puheenaihe heti;PJos yhtään huomioit, niin ed. kirjoittaja ei ole ns. kiltti tyttö, turha sinun on etsiä naista jolla ei olisi ollut yhden yön juttuja, koska sinullakin niitä on.
- 18+18
154154154154 kirjoitti:
Jos yhtään huomioit, niin ed. kirjoittaja ei ole ns. kiltti tyttö, turha sinun on etsiä naista jolla ei olisi ollut yhden yön juttuja, koska sinullakin niitä on.
Kuten AP:kään ei ole se kiltti poika joka turhaan olettaa että se kiltti tyttö kiinostuisi ei kiltistä pojasta.
Kuten moni kiltti tyttö kirjoitti. Jos itsellä on paska menneisyys niin on turha odoittaa toiselta yhtään sen puhtaampaa.
Kiltit tytöt odottavat sitä kilttiä miestä eivätkä yleensä ole niin epätoivoisia että ottaisivat sontasäkin vaivoiksi.
Joten ap:n kannattaisi todellakin keskittyä niihin naisiin jotka ymmärtävät niitä yhden illan panoja ja sen tarpeellisuutta, sillä kiltillä tytöllä ei ole tarvetta sitä ymmärtää.
Useimmat olivatkin sitä mieltä että toiselta ei voi odottaa sitä mihin ei itse kykene. Olipa se sitten aloite tai se menneisyys.
Ja ainahan voi haaveilla vaikka se ei koskaan toteutuisikaan - ei tämä sinkun elämä paha tai huono vaihtoehto ole - elämä on kivaa vaikka sitä toista ei kainalossa olisikaan.
- hgkgh
Suurin osa kilteistä tytöistä on manipuloinnin osaavien ja tunteettomien panomiesten patjoina.
- 30v
Olen siis ehkä semikiltti, kun on muutama pitkä parisuhde takana ja nyt vasta olen nostanut kriteereitä. Minut voi nähdä lasten kanssa metsässä tutkiskelemassa, rannalla mutta ei aurinkoa ottamassa, musiikkitapahtumissa, yliopistolla lukemassa, kaupassa, kuntosalilla jumpan jälkeen tai alkuillasta kahvilaympäristössä lukemassa lehtiä itsekseni.
Miten sitten mies uskaltaisi tulla juttelemaan... No varma tapa tunnistaa sinkkuäiti on se, että jos muut ovat siellä pariskuntina niin minä olen siellä itsekseni lasten kanssa. Ja väitänpä, että rautakaupassa tai it-kaupassa asioiva aikuinen nainen on suurella todennäköisyydellä sinkku. Myös itse pyöräänsä korjaava ja autoaan huoltava nainen on todennäköisemmin sinkku. Hyvyydestä on vaikea sanoa, mutta kyllähän nainen saa miehen tekemään palveluksia jos vaan viitsii pyytää ja kiltti tyttö ei ehkä ennemmin halua.
Aloitteen ei kannata olla lipevä treffipyyntö vaan siis jotain ihan tilanteeseen liittyvää. Liian kauaa ei kannata häiritä, joten miten siitä mitään tulee? Pitäisi sattumalta ulkoilla samaan aikaan samassa metsässä vai miten... Voisiko mies vaikka huomaamatta jättää sähköpostiosoitteensa pöydälle tai antaa puhelinnumeron jos on oikeasti kiinnostunut, että nainen voisi ottaa yhteyttä jos mielenkiinto heräsi. Viestiketjun perusteella aidot kiltit tytöt eivät tälläisestä kiinnostuisi, mutta aikuinen semikiltti nainen voisi olla hyvästä semikiltistä miehestä kiinnostunut ja pohtia ihan samaa "mistä löytäisi" -probleemaa.
Itsekin alan totutella ajatukseen että yksin sitten ollaan eikä se ole valitus. Peesaan aiempia kirjoituksia siitä, että mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa. Ja kaikille, jotka sanovat etten ole kiltti, niin enhän niin väittänytkään. Mutta en kyllä ole pelinainen, prinsessa tai katkeroitunut vanhapiikakaan. Mutta kiltit naiset ovat siis kotona. - ..............
30v kirjoitti:
Olen siis ehkä semikiltti, kun on muutama pitkä parisuhde takana ja nyt vasta olen nostanut kriteereitä. Minut voi nähdä lasten kanssa metsässä tutkiskelemassa, rannalla mutta ei aurinkoa ottamassa, musiikkitapahtumissa, yliopistolla lukemassa, kaupassa, kuntosalilla jumpan jälkeen tai alkuillasta kahvilaympäristössä lukemassa lehtiä itsekseni.
Miten sitten mies uskaltaisi tulla juttelemaan... No varma tapa tunnistaa sinkkuäiti on se, että jos muut ovat siellä pariskuntina niin minä olen siellä itsekseni lasten kanssa. Ja väitänpä, että rautakaupassa tai it-kaupassa asioiva aikuinen nainen on suurella todennäköisyydellä sinkku. Myös itse pyöräänsä korjaava ja autoaan huoltava nainen on todennäköisemmin sinkku. Hyvyydestä on vaikea sanoa, mutta kyllähän nainen saa miehen tekemään palveluksia jos vaan viitsii pyytää ja kiltti tyttö ei ehkä ennemmin halua.
Aloitteen ei kannata olla lipevä treffipyyntö vaan siis jotain ihan tilanteeseen liittyvää. Liian kauaa ei kannata häiritä, joten miten siitä mitään tulee? Pitäisi sattumalta ulkoilla samaan aikaan samassa metsässä vai miten... Voisiko mies vaikka huomaamatta jättää sähköpostiosoitteensa pöydälle tai antaa puhelinnumeron jos on oikeasti kiinnostunut, että nainen voisi ottaa yhteyttä jos mielenkiinto heräsi. Viestiketjun perusteella aidot kiltit tytöt eivät tälläisestä kiinnostuisi, mutta aikuinen semikiltti nainen voisi olla hyvästä semikiltistä miehestä kiinnostunut ja pohtia ihan samaa "mistä löytäisi" -probleemaa.
Itsekin alan totutella ajatukseen että yksin sitten ollaan eikä se ole valitus. Peesaan aiempia kirjoituksia siitä, että mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa. Ja kaikille, jotka sanovat etten ole kiltti, niin enhän niin väittänytkään. Mutta en kyllä ole pelinainen, prinsessa tai katkeroitunut vanhapiikakaan. Mutta kiltit naiset ovat siis kotona."Itsekin alan totutella ajatukseen että yksin sitten ollaan eikä se ole valitus."
Ja yksin jääminen on hyvinkin todennäköistä jollet itse tee aloitteita. - -M-
.............. kirjoitti:
"Itsekin alan totutella ajatukseen että yksin sitten ollaan eikä se ole valitus."
Ja yksin jääminen on hyvinkin todennäköistä jollet itse tee aloitteita.Olisiko se aloitteiden tekemättömyys syy naisettomuuteen myös näillä kilteillä, hiljaisilla ns. kunnon miehillä?? Vai voisiko olla että teitä kohdellaan väärin kun kauniit neisytnaiset eivät olekaan ovella tekemässä teille aloitteita. Sopii pohtia.
- juups.....
-M- kirjoitti:
Olisiko se aloitteiden tekemättömyys syy naisettomuuteen myös näillä kilteillä, hiljaisilla ns. kunnon miehillä?? Vai voisiko olla että teitä kohdellaan väärin kun kauniit neisytnaiset eivät olekaan ovella tekemässä teille aloitteita. Sopii pohtia.
"Olisiko se aloitteiden tekemättömyys syy naisettomuuteen myös näillä kilteillä, hiljaisilla ns. kunnon miehillä??"
Mistä olet saanut käsityksen että kiltti ja kunnollinen mies olisi aina hiljainen tai ei koskaan tekisi aloitteita? Kunnollinen mies tekee kyllä aloitteen kun tapaa kiinnostavan naisen. Suuri osa naisista on vain sellaista pohjasakkaa tai sitten varattuja että harvoinpa niitä aloitteita tulee tehtyä. - ujohko_mies
-M- kirjoitti:
Olisiko se aloitteiden tekemättömyys syy naisettomuuteen myös näillä kilteillä, hiljaisilla ns. kunnon miehillä?? Vai voisiko olla että teitä kohdellaan väärin kun kauniit neisytnaiset eivät olekaan ovella tekemässä teille aloitteita. Sopii pohtia.
"Olisiko se aloitteiden tekemättömyys syy naisettomuuteen myös näillä kilteillä, hiljaisilla ns. kunnon miehillä?"
Joten pieni rohkaisu naisen puolelta olisi enemmän kuin toivottu esim. katseen ja hymyn muodossa.
Mitenkä niin ns. kunnon miehillä. Eikö ujo ja hiljainen voi olla kunnon mies? - Myös ujo
ujohko_mies kirjoitti:
"Olisiko se aloitteiden tekemättömyys syy naisettomuuteen myös näillä kilteillä, hiljaisilla ns. kunnon miehillä?"
Joten pieni rohkaisu naisen puolelta olisi enemmän kuin toivottu esim. katseen ja hymyn muodossa.
Mitenkä niin ns. kunnon miehillä. Eikö ujo ja hiljainen voi olla kunnon mies?Vaikka aloitetta ei tule niin kyllä se katse, hymy tulee.
Ujo mies on yleensä se kiltti ja juuri sellaista moni toivoo myös tapaavansa.
mutta himpura kun siinä itsessä taitaa olla jotain vikaa kun se jää siihen vasta hymyyn ja katseeseen mutta mies ei halua tehdä aloitetta - Hyh!!!!!
Myös ujo kirjoitti:
Vaikka aloitetta ei tule niin kyllä se katse, hymy tulee.
Ujo mies on yleensä se kiltti ja juuri sellaista moni toivoo myös tapaavansa.
mutta himpura kun siinä itsessä taitaa olla jotain vikaa kun se jää siihen vasta hymyyn ja katseeseen mutta mies ei halua tehdä aloitetta"Ujo mies on yleensä se kiltti "
Täyttä paskaa, aivan sama, onko ujo vaiko puhelias, mies kuin mies niin pelimiehiä olette kaikki!! - ujohko_mies
Myös ujo kirjoitti:
Vaikka aloitetta ei tule niin kyllä se katse, hymy tulee.
Ujo mies on yleensä se kiltti ja juuri sellaista moni toivoo myös tapaavansa.
mutta himpura kun siinä itsessä taitaa olla jotain vikaa kun se jää siihen vasta hymyyn ja katseeseen mutta mies ei halua tehdä aloitetta...ihmetellyt tuolla kulkiessa, että aina kun mä katson naista, niin naisen katse hakeutuu sinne katutasoon tai sitten sivulle. Onko mussa joku vika? Ehken ole riittävän hyvännäköinen? Ehkä naiset on ujoja?
- kokemuksella
ujohko_mies kirjoitti:
...ihmetellyt tuolla kulkiessa, että aina kun mä katson naista, niin naisen katse hakeutuu sinne katutasoon tai sitten sivulle. Onko mussa joku vika? Ehken ole riittävän hyvännäköinen? Ehkä naiset on ujoja?
Silloin et ole riittävän kiinnostava sille naiselle.
- 30v.
ujohko_mies kirjoitti:
...ihmetellyt tuolla kulkiessa, että aina kun mä katson naista, niin naisen katse hakeutuu sinne katutasoon tai sitten sivulle. Onko mussa joku vika? Ehken ole riittävän hyvännäköinen? Ehkä naiset on ujoja?
mies on kiinnostava ja jälkikäteen harmittaa kun en uskaltanut vaan ylläpitää katsekontaktia. Miksi kääntää katse pois, jos toinen ei tee vaikutusta. Eri asia jos menee juttelemaan ja toinen siitä pälyilee pois, silloin ei ole kiinnostunut.
- jepulis....
"Missä ovat kiltit tytöt?"
Ovat miehekkäiden panomiesten kanssa ihanassa parisuhteessa tai muuten vain panevat niiden kanssa.- rjysrijhy
Huohh...Jokseenkin utopistinen haave tämä kilttityttöjuttu: Jos kahdesta pitää valita, niin kiltti tyttö häviää sille toisenlaiselle.. niin se vaan menee oikeassa elämässä, mutta don´t worry jos kuitenkin kiltin haluat, heitähän kyllä löytyy.. kotoa.. koulusta..töistä... jos vain näkee vähän vaivaa etsiäkseen.. :) Ja moni hyvä saattaa säilyä sinkkuna pitkäänkin, kun kukaan ei oo tullut ovelta hakemaan :)
- catis
rjysrijhy kirjoitti:

Ja moni hyvä saattaa säilyä sinkkuna pitkäänkin, kun kukaan ei oo tullut ovelta hakemaan :)
Toi on kyllä niin totta, itsekin tunnen yksi sellainen olevani. Ja varmasti ujojen hyvien miesten kanssa ihan sama juttu. Sikshän netti oliskin ihan oiva keino saada yhteen nämä varmasti monet ja monet kiltit kokonakuppaajat, harmittaa vaan kun kaikki deittisaitit tuntuu olevan vaan joko jotain lihamarkkinoita tai muuten vaan kaikilla todella tyhjänpäiväisillä määrityksillä toimivia. Ihan kun sillä oikeesti olis väliä minkäväriset silmät tai tukka, tai millanen musamaku, tai millasesta ruuasta tykkää tai edes sillä mitä harrastaa tai tekee työkseen! Kunhan ihmisten välillä on jotain oikeeta. En tiä...vihjaskaa ihmeessä jos on joku fiksunolonen deittisivusto olemassa, missä fiksuja ihmisiä.
Siitä vielä, että jos joku mies tulisi lenkillä juttelemaan. Musta se olisi tosi mukavaa,niin kauan kun se ei ole mitään limasta ehdottelua, vaan rentoa juttelua niin tulkaa ihmeessä! Usein näen jonkun mukavan olosen miehen vaikka kävelyllä ollessani ja toivon, että tulis juttelemaan mulle. minkä sille voi jos itellä vaan ei oo rohkeutta tehdä sitä itse, varmasti pitäisi, ehkä jonain kertana sitten onkin.
Mielenkiintoinen keskustelu täällä ainakin on musta käyty... - belle :)
catis kirjoitti:

Mielenkiintoinen keskustelu täällä ainakin on musta käyty...Olen juuri kuvailemasi kiltti tyttö, lukenut, sinkku ja nätti, mutta sitä miestä ei vain löydy joka minunlaiseni naisen ottaisi. En etsi mitään Brad Pittiä vaan fiksua, kilttiä, eläinrakasta ja mukavannäköistä miestä. Tärkeintä on että kemiat kohtaa ja mies osaa kohdella naista kunnioituksella. Harvemmin tosiaan baareissa tulee käytyä, viihdyn hyvien kirjojen ja leffojen ääressä, ulkoilemassa, yms. En tiedä missä voisin sen oman mieheni tavata, jonka kanssa rakentaa yhteinen elämä!! Tuntuu että tänä päivänä ihmiset ei vain jostain syystä kohtaa.
- satunnainen sankari
no niinpä tuntuu, kun ei kohtaa niin ei kohtaa. On liikuttu poluilla, käyty kielikursseilla, menty turhautumisen kautta baareihin, (no siellä ei kyllä kohtaa kuin oman ahdistuksensa) taas lenkille ja vähän vaikka minne seikkailuihin. ei vaan kohtaa. Luonto ilmeisesti säätelee syntyvyyttä. Yhtä asiaa ihmettelen suuresti, miksi nuoret ihmiset käyvät lavatansseissa? ei mahdu päähäni, koska pidän erilaisesta musiikista. ja minulla on sellainen stereotypia humppamenoista, että se on jo pariutuneiden "aikuisten" ihmisten extremeä. Jossain ne kaikki leidit on piilossa, en ole yhteenkään törmännyt edellisen suhteeni päätyttyä, pelkkiä rikkinäisiä sieluja. Montakohan vuotta tätä empiiristä tutkimusta pitää vielä jatkaa, koska en aio alistua ja tyytyä vaan johonkin "normiin". Tämä on uuvuttava maratooni.
Missä on leidit, joilla on itsetunto kohdallaan ja jotka eivät ole antaneet panna itseään tärviölle jonkin bemarikuskin toimesta..- sikasikasikasiksasik
Just joo. Siinä toinen aloittajan kaltainen "kunnon" mies. Itsellä kyllä on menneisyys mutta naiselta vaaditaan puhtoisuutta. Laskeudupas sinäkin omalle tasollesi niin eiköh seuraa ala löytyä.
- 25v. n
No siellä baarissa meihin voi törmätä muunmuassa. Itse käyn kavereiden kanssa baareissa tanssimassa ja pitämässä hauskaa. Hauskanpito ei minulle tarkoita joka miehen kaulassa roikkumista ja mukaan lähtöä vaan parin drinksun ottamista, läpänheittoa, tuttavien tapaamista ja ennen kaikkea tanssimista. Ja tosiaan, pääsen ehkä sun "kilttityttölistalle". Olen elämäni aikana ollut vain yhden miehen kanssa. Suhde kesti useita vuosia ja päättyi täysin muusta syystä kuin pettämisestä.
- satunnainen sankari
minun "kilttityttölistalle" pääsee ihan sillä, että on jokseenkin älyä, sosiaalinen/solidaarinen luonne ja arvomaailma ei ole täysin kieroutunut. Se ei ole arvomaailman kieroutumista, jos huumorintaju on vinksahtanut ;) ja omistaa jonkinlaisen itseironian tajun. Kilttityttölistalta putoaa helposti jos harrastaa hirveästi irtosuhteita, itsepetosta ja muita ilkeyksiä...
- movement_
satunnainen sankari kirjoitti:

Mielenkiintoinen keskustelu täytyy sanoa :)
Itsehän olen vasta 19 vuotias opiskelijatyttö. Käyn kyllä baareissa ja juhlin ystävieni kanssa, mutta pidän itseäni kyllä kilttinä tyttönä :) Urheilen suhteellisen paljon ja vietän aikaa ystävieni kanssa.
Että kyllä ne baareissa käyvätkin tytöt ja naiset voi olla ns. kilttejä :) Itse en yhden yön jutuista ole niin kiinnostunut. Ja seurustellut olen vain kerran ja joo suhde kesti vain muutaman kuukauden, mutta se ei johtunut siitä että olisin kyllästynyt vaan aivan muista syistä. - satunnainen sankari
movement_ kirjoitti:
Mielenkiintoinen keskustelu täytyy sanoa :)
Itsehän olen vasta 19 vuotias opiskelijatyttö. Käyn kyllä baareissa ja juhlin ystävieni kanssa, mutta pidän itseäni kyllä kilttinä tyttönä :) Urheilen suhteellisen paljon ja vietän aikaa ystävieni kanssa.
Että kyllä ne baareissa käyvätkin tytöt ja naiset voi olla ns. kilttejä :) Itse en yhden yön jutuista ole niin kiinnostunut. Ja seurustellut olen vain kerran ja joo suhde kesti vain muutaman kuukauden, mutta se ei johtunut siitä että olisin kyllästynyt vaan aivan muista syistä.minäpä seurustelinkin muutaman vuoden ja sen jälkeen olen ollut vain lyksinäinen ratsastaja, minäkin urheilen, urheilisin enemmänkin jos kroppani ei olisi niin rikki kuin se nyt on, ennen kehoni pirstoutumista tuli urheiltua 5-6 krt viikossa. baarit ei tällä hetkellä oikeen innosta, siellä on tullut ajoittain vietettyä liikaakin aikaa. ja elämäntilanteestani johtuen seikkailenkin vähän hämärillä reiteillä, eli kysymys kuuluukin. voinko minä tällaisena urheilevana rokki pahiksena saada itselleni kiltin tytön?? =)))
- Stargazer86
satunnainen sankari kirjoitti:
minäpä seurustelinkin muutaman vuoden ja sen jälkeen olen ollut vain lyksinäinen ratsastaja, minäkin urheilen, urheilisin enemmänkin jos kroppani ei olisi niin rikki kuin se nyt on, ennen kehoni pirstoutumista tuli urheiltua 5-6 krt viikossa. baarit ei tällä hetkellä oikeen innosta, siellä on tullut ajoittain vietettyä liikaakin aikaa. ja elämäntilanteestani johtuen seikkailenkin vähän hämärillä reiteillä, eli kysymys kuuluukin. voinko minä tällaisena urheilevana rokki pahiksena saada itselleni kiltin tytön?? =)))
Aika moni täällä tuntuu olevan sitä mieltä, että "kiltit tytöt" ei baareissa kuljeskele... Itse lukeudun, ainakin omasta mielestä "kiltteihin". Missä ikinä se raja meneekään...Käyn silloin tällöin baareissa, ehkä kerran parissa kuukaudessa kaverien kanssa. En vedä hirveitä kännejä enkä tyrkytä itseäni miehille. Vietän illan "sivistyneesti". Saan jonkun verran huomiota miehiltä baareissa, mutta en oikein innostu niistä. En halua olla osa pelimiehen kaatolistaa... Mutta mistä sen sitten tietää, jos mies tekee aloitteen, onko hän pelimies...?
Harrastan liikunta joka päivä. Käyn uimassa, lenkillä ym...Nytkin kesällä olen monesti törmännyt mukavan oloisiin miehiin maauimalassa ja muutaman kanssa katseet kohdannut useammankin kerran. Mutta siinä sitten kaikki onkin. En minä ainakaan uskalla aloitetta tehdä.
Pakko myöskin todeta kun ulkomailla asuin vuoden verran, että sain usein junassa matkaseuraa ym. Asuin pienehkössä kaupungissa espanjassa ja siellä miehet olivat aktiivisia. Suhteisiin en siellä ruvennut, mutta kyllä se tuntui hyvältä ja nostatti itsetuntoa kun aina joku huomasi minut. :) Asiaan tosin saattoi vaikuttaa se, että olen ulkomaalainen. Mutta kuitenkin. - kala..
satunnainen sankari kirjoitti:
minäpä seurustelinkin muutaman vuoden ja sen jälkeen olen ollut vain lyksinäinen ratsastaja, minäkin urheilen, urheilisin enemmänkin jos kroppani ei olisi niin rikki kuin se nyt on, ennen kehoni pirstoutumista tuli urheiltua 5-6 krt viikossa. baarit ei tällä hetkellä oikeen innosta, siellä on tullut ajoittain vietettyä liikaakin aikaa. ja elämäntilanteestani johtuen seikkailenkin vähän hämärillä reiteillä, eli kysymys kuuluukin. voinko minä tällaisena urheilevana rokki pahiksena saada itselleni kiltin tytön?? =)))
"voinko minä tällaisena urheilevana rokki pahiksena saada itselleni kiltin tytön?? =)))"
juu mut voisit :]
mie oon muuten kiltti tyttö mutta mulla on vähän tuhmat fantasiat.. Ja vaikka neitsyt olenki, uskallan väittää että oikea ihminen saa kiltteyteni karisemaan sängyssä. No joo ei varmaan anna kilttiä kuvaa puhua tämmösiä :) sori!
Mut muuten mä oon kiltti :)) - ed.
kala.. kirjoitti:
"voinko minä tällaisena urheilevana rokki pahiksena saada itselleni kiltin tytön?? =)))"
juu mut voisit :]
mie oon muuten kiltti tyttö mutta mulla on vähän tuhmat fantasiat.. Ja vaikka neitsyt olenki, uskallan väittää että oikea ihminen saa kiltteyteni karisemaan sängyssä. No joo ei varmaan anna kilttiä kuvaa puhua tämmösiä :) sori!
Mut muuten mä oon kiltti :))sie ja mie voitas olla tuhmia joo.. =) meinaatko leikkiä tulella vai?
... mutta melko kiltti kuitenkin :) Ikää 40 , pitkästä aikaa (eli pitkästä liitosta) sinkkuna, ja ihmettelen, mistä ne kunnolliset miehet löytää? Itse liikun ystävieni seurassa leffassa, kaupungilla syömässä, kyläilen heidän luonaan tai päin vastoin. Käyn töissä, liikun lapsen kanssa milloin missäkin silloin kun on minun viikkoni (vuoroasuminen), käyn tietenkin kaupassa :) Mukavan näköisiä ja -oloisia miehiä kohtaan aina silloin tällöin, mutta joko heillä on sormus nimettömässä tai sitten... niin mitä? Menee pupu pöksyyn, kun pitäisi hymyillä, sanoa jotain, aloittaa keskustelu :P Ei ole ihan helppoa tehdä aloitetta "missä tahansa", baarissa se on ehkä luontevampaa kun voi olettaa, että toinekin on siellä sitä varten - mutta baarissa taas törmää ehkä helpommin niihin pelimiehiin, joita taas en etsi. Toisaalta... kai siellä baarissakin voi olla kunnollisia miehiä (kunnollisella tarkoitan tässä tapauksessa pysyvämpää suhdetta etsivää, ei pikapanon perässä juoksevaa), mutta jotenkin tuntuu ettei se ole oikea ympäristö. Ei ole helppoa, muualla ei kehtaa ja baarissa epäilee jo etukäteen toisen tarkoitusperiä :D
Jos katson sinua pitkään, hymyilen mutten sano mitään, uskallatko sinä ottaa sen seuraavan askeleen ja tulla sanomaan "hei"?- kala..
ed. kirjoitti:
sie ja mie voitas olla tuhmia joo.. =) meinaatko leikkiä tulella vai?
heh, joo :) mä vaan hymyilen täällä :) toivottavasti tavataan vahingossa ja rakastutaan ja aletaan seurustella.
Mutta mun kanssa seurusteleva saa oottaa kauan että sänkyyn päästään.. Olen hidas, mulla on estoja. Jos tyyppi tuntuu väärältä niin seksiä ei tipu.
Olen niin yksin. Haluun sut tähän nyt heti mun luo :[ - .................
Stargazer86 kirjoitti:
Aika moni täällä tuntuu olevan sitä mieltä, että "kiltit tytöt" ei baareissa kuljeskele... Itse lukeudun, ainakin omasta mielestä "kiltteihin". Missä ikinä se raja meneekään...Käyn silloin tällöin baareissa, ehkä kerran parissa kuukaudessa kaverien kanssa. En vedä hirveitä kännejä enkä tyrkytä itseäni miehille. Vietän illan "sivistyneesti". Saan jonkun verran huomiota miehiltä baareissa, mutta en oikein innostu niistä. En halua olla osa pelimiehen kaatolistaa... Mutta mistä sen sitten tietää, jos mies tekee aloitteen, onko hän pelimies...?
Harrastan liikunta joka päivä. Käyn uimassa, lenkillä ym...Nytkin kesällä olen monesti törmännyt mukavan oloisiin miehiin maauimalassa ja muutaman kanssa katseet kohdannut useammankin kerran. Mutta siinä sitten kaikki onkin. En minä ainakaan uskalla aloitetta tehdä.
Pakko myöskin todeta kun ulkomailla asuin vuoden verran, että sain usein junassa matkaseuraa ym. Asuin pienehkössä kaupungissa espanjassa ja siellä miehet olivat aktiivisia. Suhteisiin en siellä ruvennut, mutta kyllä se tuntui hyvältä ja nostatti itsetuntoa kun aina joku huomasi minut. :) Asiaan tosin saattoi vaikuttaa se, että olen ulkomaalainen. Mutta kuitenkin."En vedä hirveitä kännejä enkä tyrkytä itseäni miehille."
Oletko sinäkin niitä naisia jotka käyttää "aloitteesta" käsitettä "itsensä tyrkyttäminen"?
"En minä ainakaan uskalla aloitetta tehdä."
No et varmasti. Ja vaikka uskaltaisitkin niin ethän sinä voisi sitä tehdä kun ethän halua tyrkyttää itseäsi.
Kiltti voit olla, mutta myös samanlainen passiivinen prinsessa niinkuin enemmistö naisista. - ed.
kala.. kirjoitti:
heh, joo :) mä vaan hymyilen täällä :) toivottavasti tavataan vahingossa ja rakastutaan ja aletaan seurustella.
Mutta mun kanssa seurusteleva saa oottaa kauan että sänkyyn päästään.. Olen hidas, mulla on estoja. Jos tyyppi tuntuu väärältä niin seksiä ei tipu.
Olen niin yksin. Haluun sut tähän nyt heti mun luo :[Sie taidat olla joensuussa, ei me sillon törmätä ehkäpä, vaikka on mulla kavereita siellä. Veikkaan sinun olevan aika reilusti nuorempikin. Minä en ymmärrä estoja, niitä on nykyään vähän liikaa, tiedätkö kun ihmiset on silleen sulkeutuneita. Mutta siihenkin on varmaan ihan ymmärrettävät syynsä. Maailma on suistunut radaltaan..
Pidä vaan estosi nuori neiti, ne ovat luultavasti sinulle hyväksi, ei kannata mennä pää edellä puskaan tai perse edellä puuhun.. :)
heti luo, en valitettavasti hallitse teleportaatiota ihan vielä, sillä jedikoulutukseni on kesken:))) - mie mie sie sie
kala.. kirjoitti:
heh, joo :) mä vaan hymyilen täällä :) toivottavasti tavataan vahingossa ja rakastutaan ja aletaan seurustella.
Mutta mun kanssa seurusteleva saa oottaa kauan että sänkyyn päästään.. Olen hidas, mulla on estoja. Jos tyyppi tuntuu väärältä niin seksiä ei tipu.
Olen niin yksin. Haluun sut tähän nyt heti mun luo :[missä "sie" oot yksinäinen..??
- kala..
mie mie sie sie kirjoitti:
missä "sie" oot yksinäinen..??
lapissa :) en joensuussa, mistä toi yks niin päätteli?
- Kiltti nainen
minna_681 kirjoitti:
... mutta melko kiltti kuitenkin :) Ikää 40 , pitkästä aikaa (eli pitkästä liitosta) sinkkuna, ja ihmettelen, mistä ne kunnolliset miehet löytää? Itse liikun ystävieni seurassa leffassa, kaupungilla syömässä, kyläilen heidän luonaan tai päin vastoin. Käyn töissä, liikun lapsen kanssa milloin missäkin silloin kun on minun viikkoni (vuoroasuminen), käyn tietenkin kaupassa :) Mukavan näköisiä ja -oloisia miehiä kohtaan aina silloin tällöin, mutta joko heillä on sormus nimettömässä tai sitten... niin mitä? Menee pupu pöksyyn, kun pitäisi hymyillä, sanoa jotain, aloittaa keskustelu :P Ei ole ihan helppoa tehdä aloitetta "missä tahansa", baarissa se on ehkä luontevampaa kun voi olettaa, että toinekin on siellä sitä varten - mutta baarissa taas törmää ehkä helpommin niihin pelimiehiin, joita taas en etsi. Toisaalta... kai siellä baarissakin voi olla kunnollisia miehiä (kunnollisella tarkoitan tässä tapauksessa pysyvämpää suhdetta etsivää, ei pikapanon perässä juoksevaa), mutta jotenkin tuntuu ettei se ole oikea ympäristö. Ei ole helppoa, muualla ei kehtaa ja baarissa epäilee jo etukäteen toisen tarkoitusperiä :D
Jos katson sinua pitkään, hymyilen mutten sano mitään, uskallatko sinä ottaa sen seuraavan askeleen ja tulla sanomaan "hei"?Olen ollut aina kiltti tyttö ja nyt olen kiltti 30 nainen. Itse toivoisin miestä, joka olisi viisas ja herkkä. Olen ollut nuorempana tosi ujo, se on vanhemmiten muuttunut empaattisuudeksi, luovuudeksi ja impulsiivisuudeksi tilanteissa, joissa tunnen olevani "turvassa". Jännittävissä tilanteissa vetäydyn vieläkin yliviralliseen rooliin. Kiinnostun herkistä miehistä, mutta en ole löytänyt herkkää ja älyllisestä pohdiskelusta pitävää miestä, joka kiinnostuisi minusta. Olen ehkä nykyään liian impulsiivinen ja tunteitani ilmaiseva, kun olen totaalisesti kyllästynyt vuosien ujosteluuni, ja ujot miehet säikähtävät sitä.
En ole koskaan kunnolla seurustellut monestakin syystä. Olen kasvanut uskonnollisessa suvussa, ja jo lapsena opin, että seurustellaan vain tositarkoituksella eikä esiaviollista seksiä saa olla. Herkkyyttäni muodostin asiasta varmaan itselleni liian suuren kynnyksen. Minulla on myös mennyt vuosia aikuistumiseen ja itsenäistymiseen joidenkin rankkojen elämänvaiheiden vuoksi. Nyt olen huomannut alkavani katsella sillä silmällä vähän jokaista eteen tulevaa miestä, ehkä nyt olisin valmis kokeilemaan seurustelua. Ulkomaalaisia miehiä tulee vähän väliä juttelemaan kadulla, ja monet perheelliset miehet esim. työpaikalla tuntuvat pitävän minua viehätttävänä.
En haluaisi eronnutta miestä, saati lapsellista, mutta varmaan kaikki ihanat miehet ovat joko onnellisesti naimisissa tai toisella kierroksella. Baareissa en ole käynyt koskaan, en käytä lainkaan alkoholia (kotoa opittua), ja melutaso baareissa on yleensä sietämätön. En ikinä voisi seurustella miehen kanssa, jolle alkoholi on tärkeä osa elämää. Harrastan klassista musiikkia intohimoisesti, ja ihan mahtavaa olisi, jos löytäisin miehen, joka jakaisi harrastuksen.
Minuakaan ei löydä paljon mistään. Käyn erilaisilla kursseilla, mutta eihän niillä käy kuin vakiintuneet miehet. Tänä syksynä olen ajatellut aloittaa kuoroharrastuksen, kuoroa hakiessani koetin löytää sellaisen, jossa olisi mahdollisimman paljon vapaita miehiä. Bussissa tai tiellä en haluaisi tutustua, parasta olisi jos jonkun kanssa voisi ensin tutustua vaikka harrastuksen kautta ja vaivihkaa miettiä, haluaisiko toisen kanssa jotain muutakin.
Yhteenveto: kiltit tytöt ja naiset ovat entisiä musiikkiopiston kävijöitä, heitä löytää kulttuurin parista. Konserteista, teatterista, näyttelyistä, oopperasta. Mutta eihän siellä voi mennä kenellekään juttelemaan! - Viisas ja herkkä
Kiltti nainen kirjoitti:
Olen ollut aina kiltti tyttö ja nyt olen kiltti 30 nainen. Itse toivoisin miestä, joka olisi viisas ja herkkä. Olen ollut nuorempana tosi ujo, se on vanhemmiten muuttunut empaattisuudeksi, luovuudeksi ja impulsiivisuudeksi tilanteissa, joissa tunnen olevani "turvassa". Jännittävissä tilanteissa vetäydyn vieläkin yliviralliseen rooliin. Kiinnostun herkistä miehistä, mutta en ole löytänyt herkkää ja älyllisestä pohdiskelusta pitävää miestä, joka kiinnostuisi minusta. Olen ehkä nykyään liian impulsiivinen ja tunteitani ilmaiseva, kun olen totaalisesti kyllästynyt vuosien ujosteluuni, ja ujot miehet säikähtävät sitä.
En ole koskaan kunnolla seurustellut monestakin syystä. Olen kasvanut uskonnollisessa suvussa, ja jo lapsena opin, että seurustellaan vain tositarkoituksella eikä esiaviollista seksiä saa olla. Herkkyyttäni muodostin asiasta varmaan itselleni liian suuren kynnyksen. Minulla on myös mennyt vuosia aikuistumiseen ja itsenäistymiseen joidenkin rankkojen elämänvaiheiden vuoksi. Nyt olen huomannut alkavani katsella sillä silmällä vähän jokaista eteen tulevaa miestä, ehkä nyt olisin valmis kokeilemaan seurustelua. Ulkomaalaisia miehiä tulee vähän väliä juttelemaan kadulla, ja monet perheelliset miehet esim. työpaikalla tuntuvat pitävän minua viehätttävänä.
En haluaisi eronnutta miestä, saati lapsellista, mutta varmaan kaikki ihanat miehet ovat joko onnellisesti naimisissa tai toisella kierroksella. Baareissa en ole käynyt koskaan, en käytä lainkaan alkoholia (kotoa opittua), ja melutaso baareissa on yleensä sietämätön. En ikinä voisi seurustella miehen kanssa, jolle alkoholi on tärkeä osa elämää. Harrastan klassista musiikkia intohimoisesti, ja ihan mahtavaa olisi, jos löytäisin miehen, joka jakaisi harrastuksen.
Minuakaan ei löydä paljon mistään. Käyn erilaisilla kursseilla, mutta eihän niillä käy kuin vakiintuneet miehet. Tänä syksynä olen ajatellut aloittaa kuoroharrastuksen, kuoroa hakiessani koetin löytää sellaisen, jossa olisi mahdollisimman paljon vapaita miehiä. Bussissa tai tiellä en haluaisi tutustua, parasta olisi jos jonkun kanssa voisi ensin tutustua vaikka harrastuksen kautta ja vaivihkaa miettiä, haluaisiko toisen kanssa jotain muutakin.
Yhteenveto: kiltit tytöt ja naiset ovat entisiä musiikkiopiston kävijöitä, heitä löytää kulttuurin parista. Konserteista, teatterista, näyttelyistä, oopperasta. Mutta eihän siellä voi mennä kenellekään juttelemaan!Aika mielenkiintoiselta kuulostava nainen. Tosin tuosta jää epäselväksi onko nainen edelleen uskovainen, mikä ei itseäni miellyttäisi.
- lapinmies78
kala.. kirjoitti:
lapissa :) en joensuussa, mistä toi yks niin päätteli?
misäs päin lappia ?
- Broken....
Samaa voisin kysyä kunnollisista miehistä. T:kiltti tyttö
- miehet ja naiset
20-30 - vuotiaat löytynee kirjastojen lukusaleista. Ne kiltit on sielläkin enempi yksikseen tai kaverin kanssa, menevämmät opiskelijat lukeekin porukassa.
Seurustelin opiskeluajan mutta ihmettelen miksei yksikään tyttö koskaan yrittänyt mitään vaivihkaista lähestymistä pänttäyksen lomassa. Eiväthän he tienneet että en ole vapailla markkinoilla.
Ps. Lähestymistä, ei iskemistä. "Olisko sulla lainata kynää" "Voisitko katsoa mulle yhden jutun, kun sulla on toi läppäri" tai huimasti rohkeampi "haen kahvia, tuonko sullekin" - hmm....
Yliopistojen kirjastot, kirjastot yleensäkin, hevostallit, harrastuspaikat...
- Wandering Man
AP
Hassua törmätä ketjuun, jonka aloitin noin 1,5 vuotta sitten.
Mitä tänä aikana olen oppinut?
En näköjään mitään. Sillä lähtöpisteessä ollaan edelleen.
Luulin kyllä löytäneeni kiltin tytön, mutta totuus taas paljastui toisenlaiseksi.
Tämän tapasin baarista, mutta pyysin häntä vain kahville. Tästä sitten alkoi rakkaustarina, ainakin niin luulin. Vuosi tuli seurusteltua ja matkusteltua, kunnes hän ilmoitti tylysti, ettei enää tiedä haluuko seurustella ja sitten se loppu koitti hyvin äkkiä. Kuulin vielä häneltä, että hän oli mennyt sänkyyn ensimmäisentapaamisemme jälkeen jonkun toisen äijän kanssa. Tämän jos olisin tiennyt, olisi varmasti toikin harharetki jäänyt tekemättä. Ehkäpä naisesta kanssa kertoo jotain, ettei ole lähemmäs kolmeen kymmennee ikävuoteen sanonut kenellekään, että rakastaa.
Ja kyllä tämä juttu on ERI minkä takia tämän ketjun aloitinkin. Onneksi tämän jo aiemmin kokeneena osaa asennoitua oikein. Tämä nainen ei vain ollut minua varten. Ikävä kuitenkin on joka hetki ja se meinaa musertaa.
Pitää nyt saada sydän surut surettua ja elää päivä kerrallaan.
Ehkäpä kesällä jatkan taas etsintöjä.- tsemppiä kuitenkin.
Onpa sulla paska onni! Ei ihme jos tuntuu että lähtöpisteessä ollaan taas... miten tota, onko nää naises ns. akateemisia tai ainakin työelämässä?
- Wandering man
AP
Kiitokset tsempistä, sillä sitä nyt tarvitaan.
Tällä hetkellä vaatii uskomattomia ponnistuksia pitää peruspakka kasassa. Käydä töissä, pitää itsestä huolta. Tekis kieltämättä vaan mennä nukkumaan ja katellaa maailmaa uudestaan kesällä.
No nää naiset näin jälkikäteen ajatellen olivat hyvinkin samanlaisia.
Kauniita, hoikkia, korkeakoulutettuja, hyvin pukeutuvia.
Ainakin paperilla jokaisen miehen unelmanaisia.
Konepellin alla kyllä sitten taisi mättää molemmilla aika pahasti.
Kummatkaan eivät ollet saaneet orgasmia koskaan, eivät osanneet puhua tunteistaan, eivät olleet koskaan sanoneet kenellääkään rakastan sinua.
Harmi vaan, että noi asiat eivät ole sellaisia, mitkä ihan ensitreffeillä selviävät, vaan vaativat pidemmän ajan yhdessäoloa. Tää saattaa kuulostaa joidenkin mielestä kaukaa haetulta, mutta väitän että orgasmin puuttuminen on merkki siitä, ettei ihminen tunnetasolla tunne riittävästi kyseistä ihmistä kohtaan. Jos nainen ei ole tätä kokenut kenenkään kanssa, hän tuskin kykenee rakastumaan kenenkään. Näillä ilmeisesti oli aiemmin kumppaneita ollut useampia, että eiköhän nämä olisi jotakin rakastaneen, jos olisivat siihen kykeneviä.
Mun pitää nyt oikeasti ottaa kylmästi se linja, että jätän naisen jos kuulen häneltä, että hän ei saa orgasmia tai huomaan, että se ei osaa puhua tunteistaan. Kolmatta samanlaista pettymystä en enää kestäisi. Oman kokemuksen pohjalta melkein suosittelisin samaa linjaa muillekin miehille, jotka etsivät pidempää suhdetta. Muuhun säätämisen tuollaiset naiset ovat kuin tehtyjä.- voiteitäpoikia...3
Jaa'a. Että ei ole koskaan saanut orgasmia kertoo siitä, ettei pysty rakastamaan?
Siis tiedätkö sinä siitä, miten nainen saa orgasmin yhtikäs mitään?
Jos on ollut huonoja rakastajia jotka eivät osaa naista tyydyttää ja nainen on kasvatettu niin, että masturboiminen on likaista, niin tottakai nainen ei ole saanut orgasmia.
Orgasmin saannilla ei ole mitään merkitystä siihen, ettei kykenisi rakastamaan ketään.
Puhumatta siitä, että todella harva nainen saa orgasmeja, koska miehet kun eivät jaksa keskittyä tyydyttämään sitä naista, vaan naisen kuuluu laueta siinä kun pökkäsee sen kepin sisään. - kuulostaa
voiteitäpoikia...3 kirjoitti:
Jaa'a. Että ei ole koskaan saanut orgasmia kertoo siitä, ettei pysty rakastamaan?
Siis tiedätkö sinä siitä, miten nainen saa orgasmin yhtikäs mitään?
Jos on ollut huonoja rakastajia jotka eivät osaa naista tyydyttää ja nainen on kasvatettu niin, että masturboiminen on likaista, niin tottakai nainen ei ole saanut orgasmia.
Orgasmin saannilla ei ole mitään merkitystä siihen, ettei kykenisi rakastamaan ketään.
Puhumatta siitä, että todella harva nainen saa orgasmeja, koska miehet kun eivät jaksa keskittyä tyydyttämään sitä naista, vaan naisen kuuluu laueta siinä kun pökkäsee sen kepin sisään.varmaan nuo esimerkkinaiset ei ole rakastaneet itseäänkään...
- Wandering man
Ap
No sen ainakin tiedän, että harjoittelun ja yrittämisen puutteseen ei tuo kyl jäänyt. Seksielämä oli molempien mielestä loistavaa, ainoastaan naiselta jäi orgasmi puuttumaan. Tämän eteen todellakin näin vaivaa. Silloin on vaan oikeasti pakko lopettaa, jos naiselta meinaa lähteä taju ennen laukeamista.
Päätelmäni perustuu myös siihen, että pitkässä suhteessani 5,5 vuotta sain naisen laukeamaan ja tämä kyllä pysyin vierelläni satoi tai paistoi. Harmi vaan, että oli liian räjähtelevä tyyppi, etten häntä enää jaksanut katsella. Nyt kyllä hieman harmittaa, mutta tiedän yrittäneeni hänen kanssaan kaikkeni.
Nämä orgasmittomat lähtivät heti kun alkuhuuma alkoi rakoilemaan. öööh...en kyllä ihan ensimmäiseksi kuvailisi itseäni kiltiksi tytöksi mutta sovin sinun määritelmääsi siitä.....niin taitavat kyllä sopia lähes kaikki naiset, niin löyhä se on.
Harva nyt ihan joka "jampan" mukaan lähtee (sehän olisi joidenkin mielestä parannus) tai ratko kaikkia suhdeongelmia kumppania vaihtamalla.
Harvoin sitä baareissa lopulta tutustuu uusiin ihmisiin, vaan töissä, kouluissa ja kavereiden kautta lähinnä.- Wandering man
AP
Sit vielä siihen orgasmikeskusteluun:
Löysin nettiä selatessani, että tuosta aiheesta on tehty tutkimuskin.
http://www.rakkaudeksi.fi/artikkelit/orgasmi/turvattomilla-orgasmivaikeuksia
Taisi tuo entinen kumppanini olla tuolla lailla turvattomasti kiintynyt. - jehovan todistaja
Voit tutustua meihin mm. raamattuleirillä ja eri uskonnollisten yhteisöjen tilaisuuksissa.
- ilkeitä löytyy
se että elää pakotettuna siveästi ei vielä kilttiä tee
- Kiltit tytöt
mistä teidät on isketty, missä iässä yms.?
jospa jotkut teistä vastaa niin ei tarttis uskoa ylläolevaa arvailua... - Matkaa tää on
Kiltteys on mielestäni käsite jonka jokainen määrittää omalla tavallaan. Mä pidän kilttinä naisena sellaista joka antaa tilaa, esim harrastukselle. Jonka kans jakaa asiansa, joka on läsnä. Aito ihminen. Joskus on ollut myös yli-kiltti, joka meni jo passiivisuuden puolelle, ei mielipidettä mistään, oli kuin sisäisesti kuollut. Se oli vaikea suhde, ja jollain ihmeen keinolla se halllitsi sillä yli-kiltteudellään koko suhdetta. Palautetta, huomioo,keskustelua, jakamista ei tullut hyvällä, ei pahalla, se vaan oli. Mistään ei inostunut, oli kuin en olisi ollut olemassakaan. Se oli yhtä tuskaa.
Pettämisasiat on sit luku erikseen, siinä en puhuisi kiltteydestä vaan epäluotettavasta henkilöstä. Niitä on uskomattoman paljon, molemmissa miehissä ja naisissa. Yhdessä suhteessa olin aluksi kolmas pyörä, se sala-rakas. Kymmenen vuoden jälkeen huomasin olevani se mies jonka vaimolla oli sala-rakas, niin se päättyi kuin alkoikin. Joka tapauksessa kaikista suhteistani olen saanut paljon, tunnen itseni paljon paremmin, olen rikkaampi elämän kokemuksissani. En usko siihen et tätä elämää on tarkoitettu kuljettavaksi yhen ihmisen kanssa. Se tästä kaikesta tekeekin mielenkiintoisen, ikinä ei tiedä mitä on tulossa. Edellisen eroni jälkeen olin jo aivan valmis viettämään yksin loppuikäni. Niin vaan kävi et kun ei vastakkainen sukupuoli kiinnostanut siinä mielessä niin johan ne kiinnostui minusta. Baareissa, kursseilla kyllä niihin törmää, ihan kassa jonoissakin. Mut millaisiin on sit se toinen juttu. Se hitusen helpottaa kun tietää jo itsensä, mitä tahtoo mitä ei, asettaa rajat, ja pitää siitä kiinni, jos on sellaisia merkkejä toisessa mistä ei pidä, pistää pelin poikki. Turha on jäädä tuhlaamaan aikaa sen enempää. Ottaa sen vaan kokemuksena. Wandering Man pääsee yli tuostakin naisesta, pääsi edellisestäkin. Fiksu kaveri on kun tietää suruajan olevan päällä, ja se on vaan käytävä läpi, sen jälkeen on jälleen valmis mitä sit tulossa onkaan, ja vahvempana, kokeneempana, viisaampana.
Mäkin tiedän mitä haen, kumppania, en täydellisyyttä, sitä en ole itsekkään. - 32vuottanuori
Wondering Manille täältä halit! Itse erosin monivuotisesta suhteesta keväällä, ja oli juuri samanlainen olo: antakaa miun nukkuu, kahellaan kesemmällä... :) No,aika on parantanut. Hassua, miten sitä opiikaan kaikkea itsestään...näin jälkeenpäin katsottuna, ero oli ehkä parasta antia tässä vuodessa, vaikka ei se hitto soikoon siltä silloin tuntunut! Ei se tietysti pelkästään hyvältä tunnu...ja.. Mitäs jos en löydäkkään uutta rakasta? Tai muotoillanko näin: ENNEN kuin hedelmälisyys on menneen talven lumia...hmh :) Aina ei naisena olo ole niin hurmaavaa...
No, tiedänhän minä että turha sitä on murehtia. Etiäpäin, sano mummo hangessa.. !
Matkaa tää on, sinulla myös oli sellaista tekstiä, että johan kolahti :) Aina sitä oppii enemmän itsestään, ja mitä kumppaniltaan haluaa. Ja se on hyvä niin. Toivottavasti ei omalla kohdalla tarvitsisi montaa kertaa näpeille saada, olen kyllä niin paljon yhden miehen nainen ;)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos271538Saako kaunis ihminen parempaa kohtelua?
Onko kauniin ihmisen elämä "helpompaa" kuin tavallisen näköisen ihmisen? Olen kuullut väittämän, että kaunis ihminen saa391449Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly121345Suomennettua: professori Jeffrey Sachs avaa Ukrainan sodan taustat luennollaan EU parlamentissa
Jeffrey Sachs on yhdysvaltalainen ekonomisti. Sachs toimii Columbian yliopiston The Earth Instituten johtajana. Aiemmin3391301Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681245- 12988
- 7951
- 20929
En muuttaisi sinusta mitään
Ensin olit etäinen ja yritin pysyä tutkan alapuolella. Mutta ei silmiltäsi jää mitään huomaamatta, kuten minulla ei kuul7881- 71816