Ranskan eläkeikä-lakko

Iloinen ihminen

2

457

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näin se on

      Kukapa ei eläkkeelle lähtisi, jos eläke riittää elämiseen. Käytettävissä oleva eläkerahamäärä ei ehkä riitä suurista ikäluokista muodostuvalle eläkeläismäärälle jaettuna. Silloin pitää joko kehittää jostain lisää rahaa eläkkeisiin, laskea eläkkeiden euromäärää tai vähentää eläkeläisten määrää (eli viivästyttää eläkkeelle siirtymistä). Varmaan noita kaikkia kokeillaan.

      Itse olen valmis työskentelemään pidempäänkin, koska olen tehnyt pätkätöitä ja ollut aika-ajoin työttömänä, enkä ole joutunut ajamaan itseäni loppuun.

      Olen aivan varma siitä, että suomalainen työnantaja ottaa mielummin nuoremman työntekijän ulkomailta kuin, että palkkaisi yli-ikäisen suomalaisen. Toki yli 60-vuotiaat tullaan kelpuuttamaan toisarvoisiin tehtäviin, mutta iäkkään ihmisen suorituskykyyn ei luoteta, ja koulutus noteerataan nollaksi, kun on kyse jostain vaativammasta työstä. Lähivuosina Suomen nuorempaan sukupolveen tullaan ottamaan täydennystä ulkomailta, ja eläkeiän korotus jää pelkäksi visioksi, koska työnantajapuoli ei tule innostumaan yli 60-vuotiaiden palkkaamisesta.

    • Tää on taas näitten herrojen ja eläkerahastojen sotkuja, kun lähdetään leikkiin eläkerahoilla pörssiin ja tekemään pikavoittoja. Ainoa vika asiassa on, että pitäis hallita ala ennenkuin lähtee leikkiin mukaan. Ei ole mitään tarvetta nostaa eläkeikää kummassakaan maassa. Rahat piisavat eläkkeiden maksuun, mutta näin saadaan kansalaisten turvat tukkoon ( Suomessa). Onneksi tuolla etelämmässä osaavat vielä puolustaa oikeuksiaan. Omassa ammatissani oli aikanaan eläkeikä 53v, myöhemmin 55v ja nyt 63v ja kun katsotaan kokonaisuutta niin työn tuottavuus on kasvanut noin 10 kertaiseksi, mutta kenen kustannuksella. Ei pelkästään työntekijöiden vaan tavallisten ihmisten jotka matkustavat junalla. Heidän turvallisuutensa tässä on kärsinyt kaikkein eniten. Mikäli tämä on oikea tie niin nostetaan eläkeikä saman tien 100 vuoteen niin ei ole montaa eläkkeensaajaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      178
      3721
    2. Se oli siinä sitten

      Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo
      NATO
      726
      2700
    3. Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?

      Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?
      Ikävä
      55
      2541
    4. Mikä sinua ja kaivattuasi

      Yhdistää?
      Ikävä
      146
      2361
    5. Ajelen varmaan siellä suunnalla

      taas yöllä, vahingossa käyn sun pihalla. 😏 m
      Ikävä
      67
      2036
    6. Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla

      Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall
      Maailman menoa
      314
      1939
    7. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      31
      1441
    8. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      21
      1393
    9. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      38
      1367
    10. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      16
      1275
    Aihe