On vielä yksi ihmisryhmä jota kirkko on aktiivisesti syrjinyt, ja se on yksinelävät.
Joko tahtoen tai tahtomattaan kirkko on järjestänyt kaikenlaista perheellisille, mutta useimmiten unohtanut sinkut. Tuo on sitäkin ihmeellisempää kun ottaa huomioon että siellä pyhässä kirjassa Paavali kyllä puhuu lämpimästi yksinelämisen puolesta!
Lisäksi syrjintää tapahtuu vieläkin pienemmillä paikkakunnilla.
Anteeksipyyntöä on kai turha odottaa, kun sinkut muistetaan lähinnä rukouslitaniassa "rukoilemme yksinäisten (lue: surkeiden) puolesta," mikä on jokseenkin loukkaavaa...
Kirkon harjoitt sinkkujen syrjintä (ennen ja nyt)
25
586
Vastaukset
- luterilainen.
Kerrohan miten haluaisit asiaa käsiteltävän.
- ~~~
"Voisi myös olla (enemmän) raamattupiirejä sinkuille."
Jos olet nuori aikuinen, niin kannattaa varmaan hakeutua oman paikkakuntasi nuorten aikuisten ja opiskelijoiden raamattupiireihin. Sellaisissa on paljon sinkkuja eikä kaikilla seurustelevilla tai naimisissa olevillakaan ole vielä lapsia, joten puheenaiheet eivät ole vielä liian perhe- ja parisuhdekyllästettyjä sinkun korviin.
Hieman vanhemmille olisi kyllä varmaan tarvettakin joillekin omille sinkkujen raamattupiireille, jotta voisi helpommin löytää samassa elämäntilanteessa olevia. - ap.
~~~ kirjoitti:
"Voisi myös olla (enemmän) raamattupiirejä sinkuille."
Jos olet nuori aikuinen, niin kannattaa varmaan hakeutua oman paikkakuntasi nuorten aikuisten ja opiskelijoiden raamattupiireihin. Sellaisissa on paljon sinkkuja eikä kaikilla seurustelevilla tai naimisissa olevillakaan ole vielä lapsia, joten puheenaiheet eivät ole vielä liian perhe- ja parisuhdekyllästettyjä sinkun korviin.
Hieman vanhemmille olisi kyllä varmaan tarvettakin joillekin omille sinkkujen raamattupiireille, jotta voisi helpommin löytää samassa elämäntilanteessa olevia.Kaikilla ei kuule ole koskaan lapsia.
- sad but true
Raamattupiirejä ei tarvitsisi olla sinkuille enemmän, enemmän jotain joista voisi löytää elämänkumppanin.
jeesus ei ole oikea opas ,koska viihtyi vain miesseurasssa :D
** sad but true ** - luterilainen.
sad but true kirjoitti:
Raamattupiirejä ei tarvitsisi olla sinkuille enemmän, enemmän jotain joista voisi löytää elämänkumppanin.
jeesus ei ole oikea opas ,koska viihtyi vain miesseurasssa :D
** sad but true **"jeesus ei ole oikea opas ,koska viihtyi vain miesseurasssa"
Jeesuksella oli naisia seuraajina, kuten vaikka pääsiäiskertomuksessa kerrotaan. Jeesus auttoi myös useita naisia Raamatussa. - ap.
sad but true kirjoitti:
Raamattupiirejä ei tarvitsisi olla sinkuille enemmän, enemmän jotain joista voisi löytää elämänkumppanin.
jeesus ei ole oikea opas ,koska viihtyi vain miesseurasssa :D
** sad but true **samaa nikkiä ei saa käyttää!
- sinkku täälläkin
Kyllä sinkkujen syrjintää tapahtuu isoillakin paikkakunnilla. Vaikka nimellisesti jotakin toimintaa olisikin, se on hyvinm vähäistä ja epämääräisesti. Esimerkiksi Tampereella on 11 seurakunnassa yhteensä yksi toimintaryhmä sinkuille - ja se toimii yhteiskunnallisen työn/diakonian alla. Miksi esim äiti-lapsikerhot ovat hengellistä toimintaa, mutta sinkkutyö diakoniaa tai yhteiskunnallista työtä - kuitenkin myös äiti-lapsi-kerhojen tarkoitus kai on tarjota äideille mahdollisuus tavata toisia samassa elämäntilanteessa olevia, aivan kuten sinkkutyönkin. Sinkut nähdään siis edelleen jonkinlaisina diakonian kohteina???
- luterilainen.
Turun seurakuntahyytymän sivuilla on tälllaista
http://www.turunsrk.fi/portal/fi/toimintaa/pikalinkit/sinkkutoiminta/ Suosittelen että menet seurakuntaasi ja otat jotain , vaikkapa diakonia hihasta ja kysyt mitä heillä on tarjota. Ei kysyvä tieltä eksy.
Itse olen toiminut monessa systeemissä kirkolla vapaaehtoisena, ja kysyntää oli juuri siksi koska yksinasuvana oli aikaa enemmän kuin perheellisillä.
Tapasin eräässä vapaaehtoistyössä myöskin mieheni, josta tosin olen jo eronnut, mutta se taas on eri tarina.- o - oo
näyttöä on siitä että sinkuille seurakunnissa on tarjolla työtä. Mutta miksi sinkuille ei järjestetä esim. virkistysleiriä ? Siksi kun heitä tarvitaan vapaaehtoisiksi, perheleireille. Ei millään pahalla, kyllähän sitä keittiössä, leirilläkin virkistyy.
- o - oo
o - oo kirjoitti:

.... kyllähän sitä leirillä, keittiössäkin virkistyy.
o - oo kirjoitti:
.... kyllähän sitä leirillä, keittiössäkin virkistyy.
Ehkäpä niitä järjestetäänkin jos riittävän moni ilmoittaa olevansa kiinnostunut.
Siksikin kannattaa pitää mölyä itsestään.- ap.
o - oo kirjoitti:
näyttöä on siitä että sinkuille seurakunnissa on tarjolla työtä. Mutta miksi sinkuille ei järjestetä esim. virkistysleiriä ? Siksi kun heitä tarvitaan vapaaehtoisiksi, perheleireille. Ei millään pahalla, kyllähän sitä keittiössä, leirilläkin virkistyy.
perheitten apulaisina seurakunnassa nähty.
kuten naiset vain ilmasena keittiötyövoimana,, vaikka kaikki muijat ei siellä edes tykkää olla :(
Kertoo paljonn piilevästä sukupuoli-ideologiasta. - niinkai
tulisilla kirjoitti:
Ehkäpä niitä järjestetäänkin jos riittävän moni ilmoittaa olevansa kiinnostunut.
Siksikin kannattaa pitää mölyä itsestään.On yritetty. Ainakaan omaa seurakuntaani ei kiinnosta. Niinkuin ei mikään muukaan uusi ajatus. Ainakaan ellet itse suostu ottamaan vastuuta koko touhusta - ja se taas ei oiekasti jokaiselle vaan sovi.
- kirkko on turha
Kirkkoa ei tarvita elämässä mihinkään.
Yksineläjille on muuallakin pilvin pimein viihdykkeitä ja seuraa ilman uskonlahkon jorinoita. Kaljakuppilassakin on tervehenkisempää väkeä ja lähimmäisen rakkautta ilmassa enemmäm kuin hymistelevien tekopyhien uskisten joukossa.- ap.
teilläkin on vaatimuksia, sääntöjä ja opinkappaleita. ja syrjimistä: esim. kaikki teidän tapahtumat on tasan maksullisia.
- sinkku, oma valinta
Meidän seurakunta järjestää sinkkuiltoja, joissa yksineläjät voivat kohdata, tutustua ja löytää kumppanin itselleen. Onko sinkkutoiminnan tavoite siis perheellistämisessä? Entäpä me, jotka elämme yksinään omasta tahdosta, emmekä etsi itsellemme kumppania.
- vreya
Ainakin Kansan Raamattuseuralla on monenlaista sinkkutoimintaa. Eikä KRS ole minun kokemusteni mukaan lainkaan semmoinen "uudelleenkoulutusleiri", kuin täällä eräs aktiivinen kirjoittelija antaa ymmärtää. Pikemminkin päinvastoin. Suosittelen siis.
Nimin. I- kräsä ja sinkut?
Onko muuallakin kuin pk-seudulla?
- vreya
kräsä ja sinkut? kirjoitti:
Onko muuallakin kuin pk-seudulla?
Kyllä ainakin joitakin vuosia sitten on ollut. Tarkemmat tiedot kannattaa kysyä suoraan Kräsältä.
- o - oo
monissa herätysliikkeissä, Krs.ssä, ja monissa muissakin yhdistyksissä on toimintaa sinkuille. Samoin suuremmissa seurakunnissa. Mutta kieltämättä totuutta, niin on hyvin yleistä että perheettömiä yksilöitä pyydetään helpommin työntekijöiksi kuin perheellisiä. Kyseessä voi olla vaikka sinkku pappi, rippikoululeireijä vetämään. Opettajat on toinen, ainakin kesäaikaan hyvinkin työllistetty ryhmä. Tottakai on mahdollisuus kieltäytyä, mutta, mutta... Ei se välttämättä ole syrjintää.
- salakütt

Minun tuntemissani herätysliikkeissä on toimintaa opiskelijoille ja nuorille aikuisille, ja molemmissa niissä toki on paljon sinkkuja. Sen sijaan aikusille ei ole juurikaan perhetyötä lukuunottamatta mitään, paitsi messut. Eikä se perhetyökään kaikkia aikuisia tavoita - ulkopuolelle jäävät sinkkujen lisäksi ainakin lapsettomat parit ja ne vanhemmat joiden lapset ovat jo liian isoja osallistumaan usein pikkulapsiperheille suunnattuun prhetyöhön.
- Syrjitty + unohdettu
...vanhojapiikoja syrjitään. Ei oo raukalla miestä voi voi.
Kyllä syrjintää on. Entä punatukkaiset, sääliä sääliä. Varakkaat lapsettomat. Syyllistämistä, tekin ahneet, ette laita lapsia, vaikka varaa olisi. Voi voi.
Pitäisikin aloittaa oma ketju missä syrjinnästä ja väheksynnästä saisi kirjoittaa. Jokainen syrjitty saisi omat säälipisteensä. "On vielä yksi ihmisryhmä jota kirkko on aktiivisesti syrjinyt, ja se on yksinelävät.
Joko tahtoen tai tahtomattaan kirkko on järjestänyt kaikenlaista perheellisille, mutta useimmiten unohtanut sinkut."
Varmaan monin paikoin sinkut on olleetkin unohduksissa, hyvä että heidänkin puolestaan pidetään melua. Itse en tosin kokenut siinä vaiheessa, kun vielä oli sinkku, niin edes tarvetta lähteä erityisiin sinkkujuttuihin, vaan osallistuin muuhun kaikenlaista seurakuntaa kokoavaan toimintaan, mutta varmasti on sitäkin väkeä, jotka ilomielin lähtevät. Siksi hyvä, että otit asian puheeksi.
"Anteeksipyyntöä on kai turha odottaa, kun sinkut muistetaan lähinnä rukouslitaniassa "rukoilemme yksinäisten (lue: surkeiden) puolesta," mikä on jokseenkin loukkaavaa..."
Mie en ajattele sinkkuja, kun mie rukoilen esirukouksessa yksinäisten puolesta, en viittaa lainkaan heihin. Viittaan ihmisiin, jotka tahtomattaan ovat vailla perhettä, ystävää, läheistä ihmistä missä tahansa muodossa, jotka kaipaisivat kovasti toista ihmistä rinnalleen, eikä välttämättä siis parisuhteesta ole kyse. Esimerkiksi vanhus tai mielenterveyskuntoutuja voi jäädä aika yksin, tai kuka tahansa meistä voi tuntea yksinäisyyttä ystävän jättäessä, jne. Mutta pyydän kuitenkin anteeksi, että olen ollut yksi heistä, jotka näillä sanoilla ovat rukoilleet ja mielesi pahoittaneet. Toivon, että jotenkin osasin pukea sanoiksi sen, mitä oikeasti itse sisällytän noihin sanoihin.
En usko, että seurakunnissa sinkkujen syrjiminen, jota olet kertomasi mukaan kokenut, olisi mitenkään tietoista. Ehkä sinkkujen jutut on usein jotain kautta kytköksissä diakoniatyöhön siksi, että seurakunnissa ei ns. "aikuistyön" tekijöitä juuri ole. Sinkkujen parissa tehtävään työhön osallistuvat varmaan usein lapsi- tai perhetyöntekijät, nuorisotyöntekijät, diakoniatyöntekijät ja papit, näistä ammattiryhmistä mikään ei ole erikoistunut erityisesti sinkkuihin, eikä ole erikseen nimettyä aikuistyöntekijää. Diakonian puolelta löytyy hyvää ammattitaitoa kohdata ihmisiä, myös muuten kuin ongelmien keskellä.
Tällaisin ajatuksin
Seija H., pappiOn paljon helpompi kirjoittaa lista niistä joita kirkko (ja kristinusko) ei syrji, kuin niistä joita se syrjii.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1562708
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262440Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?522349- 1352210
- 591870
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2471720- 311391
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201329Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161215Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi311212