Toivottelen kaikil tasapualisesti Hyvää Uutta Vuotta 2011 !
Olisin linkittäny tähä Kari Tapion "Ei eksy Taivaan lintukaan"
muttem mää osannu :(
52 viikkoo onnee ja 365 päivää toivoo !
30
696
Vastaukset
- Tietovuoto NWO 666
Ja tässä pätkä yhdestä blogista. Kannattaa pitää mielessä, sillä muutokset ovat lähempänä kuin luuletkaan...
Olisi syytä jo tajuta, että valtionterrorismilla, kodinturvajoukoilla, pakkomikrosirustamisella, pakkorokotuksilla tuhotaan meidän jokaisen vapauden viimeisetkin rippeet ja se tässä huolestuttaa eniten, että silti edelleen valtaosa suomenkin kansasta on syvässä unessa. Miltei puhtaassa hypnoosissa ja ei näe mitään näitä meneillään olevia asioita ja jos niistä yrittää heille kertoa, niin eivät halua kuulla näistä asioista mitään. Ja vielä tunnetusti nukkuvilla on luontainen kyky olla kuulematta niistä mitään ja tämä näkyy mm. siinä, että nukkuvat eivät näe miten valtaeliitti ohjailee maailman kulkua koska eivät usko koko valtaeliitin olemassaoloon.
Tässä on tarkemmin kyse myös itsetietoisuudesta ja sen puuttumisesta. Eli jos henkilö ei ole vielä kyennyt kasvamaan laumaihmisen joukkotietoisuudesta pois, niin hän jää kiinni sinne eikä pääse pois, ellei hän itse tajua ja herää itsetietoisuuteen. Ja juuri tämä asia on se mitä kulissien takana piileskelevä valtaeliitti on pyrkinyt salaamaan meiltä kaikilta nämä useat tuhannet vuodet ja nyt on menossa ajat missä joukkoheräämisiä tapahtuu enemmän kuin koskaan ja tämä on saanut illuminatin demonit varpailleen. Joten nämä seuraavat vuodet tulevat tämän vuoksi olemaan heidän viimeistä kuolinkamppailuaan heidän yrittäessään toteuttaa hinnalla millä hyvänsä uutta maailmanjärjestystä vuoteen 2025 mennessä. Tietovuoto NWO 666 kirjoitti:
Ja tässä pätkä yhdestä blogista. Kannattaa pitää mielessä, sillä muutokset ovat lähempänä kuin luuletkaan...
Olisi syytä jo tajuta, että valtionterrorismilla, kodinturvajoukoilla, pakkomikrosirustamisella, pakkorokotuksilla tuhotaan meidän jokaisen vapauden viimeisetkin rippeet ja se tässä huolestuttaa eniten, että silti edelleen valtaosa suomenkin kansasta on syvässä unessa. Miltei puhtaassa hypnoosissa ja ei näe mitään näitä meneillään olevia asioita ja jos niistä yrittää heille kertoa, niin eivät halua kuulla näistä asioista mitään. Ja vielä tunnetusti nukkuvilla on luontainen kyky olla kuulematta niistä mitään ja tämä näkyy mm. siinä, että nukkuvat eivät näe miten valtaeliitti ohjailee maailman kulkua koska eivät usko koko valtaeliitin olemassaoloon.
Tässä on tarkemmin kyse myös itsetietoisuudesta ja sen puuttumisesta. Eli jos henkilö ei ole vielä kyennyt kasvamaan laumaihmisen joukkotietoisuudesta pois, niin hän jää kiinni sinne eikä pääse pois, ellei hän itse tajua ja herää itsetietoisuuteen. Ja juuri tämä asia on se mitä kulissien takana piileskelevä valtaeliitti on pyrkinyt salaamaan meiltä kaikilta nämä useat tuhannet vuodet ja nyt on menossa ajat missä joukkoheräämisiä tapahtuu enemmän kuin koskaan ja tämä on saanut illuminatin demonit varpailleen. Joten nämä seuraavat vuodet tulevat tämän vuoksi olemaan heidän viimeistä kuolinkamppailuaan heidän yrittäessään toteuttaa hinnalla millä hyvänsä uutta maailmanjärjestystä vuoteen 2025 mennessä.että muutokset ovat lähempänä kuin luulenkaan.
Elänköhän vielä vuonna 2025 saas nähdä, ikää on kuitenkin silloin paljon enemmän kuin nyt.- enkeliduo
Tätä harvoin soitetaan radiossa,en tajuu ,miks,kun niin nätti kappale on :)
Pari kertaa vain kuullu ja kosketti heti.
- ssssssssssssssssssss
ja toivottamaan sinulle Hyvää Uutta Vuotta. :)
Nauratti nimittäin ihan mahdottomasti, kaikkea sattuu ja tapahtuu.
Minulle soitti joku tuntematon mies Pohjois-Karjalasta, olin lähettänyt tekstiviestin väärään numeroon.
Se meni mokkulan kautta hänen tietokoneelleen ja hän soitti ottaakseen asiasta selvää.
Juteltiin pitkän aikaa, niin sitä yllättävästi ihmisiin tutustuu.
Ehkä hän soittaa toistekin. :)- onneksi olkoon!
oma sävellys ja sanoitus:
Laulajalegenda Kari Tapiolla on kolmen avioliitossa syntyneen pojan lisäksi myös yksi avioton lapsi, Karri. - ???
onneksi olkoon! kirjoitti:
oma sävellys ja sanoitus:
Laulajalegenda Kari Tapiolla on kolmen avioliitossa syntyneen pojan lisäksi myös yksi avioton lapsi, Karri.Yli 10v sitten oli Hymyssä kirjoitus jossa tämä Karri kertoi isänsä olevan Kari Tapion. Kari Tapio on pojan tunnustanut ja elatusmaksut maksanut. Perhe on ollut tietoinen tästä pojasta.
Matkatessa roiskuu, ja ei ainakaan minun arvomaailmassani himmennä Kari Tapion muistoa.
Ei uskoisi tälläistä lehdistön mässäoilyä yli 60v kirjoittavan? Harmittaako kun tietosi ei ollutkaan uutinen? - enkeliduo
puhelimes,ku tääl kirjoittaes
enkeliduo kirjoitti:
puhelimes,ku tääl kirjoittaes
täällä tunnistaa helposti ne ihmiset joiden kanssa tulisi toimeen muuallakin. :)
Sinä olet yksi heistä.Anceli kirjoitti:
täällä tunnistaa helposti ne ihmiset joiden kanssa tulisi toimeen muuallakin. :)
Sinä olet yksi heistä.Sanaleikit kiinostaa ja nyt ku tullaan toimeen ja mennään töihin.
Onko se toinen palkan nauttija ja toinen palkan ansaittija,mitäs luulisit?koti-kiusattu kirjoitti:
Sanaleikit kiinostaa ja nyt ku tullaan toimeen ja mennään töihin.
Onko se toinen palkan nauttija ja toinen palkan ansaittija,mitäs luulisit?Etkö sä enää tunne minua, nyt on kuule sanaleikit kaukana, olen erittäin uupunut, sellaista
tavaraa on taas tullut niskaan. Yllättäviä puolia on paljastunut entisitä ystävistäkin, harvaan enää voi luottaa. Sinuun aina.
Ansaitsen nyt kupillisen kahvia, päätäkin särkee.Anceli kirjoitti:
Etkö sä enää tunne minua, nyt on kuule sanaleikit kaukana, olen erittäin uupunut, sellaista
tavaraa on taas tullut niskaan. Yllättäviä puolia on paljastunut entisitä ystävistäkin, harvaan enää voi luottaa. Sinuun aina.
Ansaitsen nyt kupillisen kahvia, päätäkin särkee.Kattelin 50 ja tuntuu olevan sähköä ilmassa tekokuidut ja pakkanen saa sormet kipinöimään.
Jos olisin normaali itteni niin kirjoittaisin jotain samaan ketjuun mut nyt en jaksa .
Paha juttu kun keverit lipee viereltä vaik tää on sumean lokiikan puolelta niin silti ns kaverin ohari koskee.
Koitahan piristyä , juo se kahvi ja anna kaveris hieroa harteita kyl se siitä.koti-kiusattu kirjoitti:
Kattelin 50 ja tuntuu olevan sähköä ilmassa tekokuidut ja pakkanen saa sormet kipinöimään.
Jos olisin normaali itteni niin kirjoittaisin jotain samaan ketjuun mut nyt en jaksa .
Paha juttu kun keverit lipee viereltä vaik tää on sumean lokiikan puolelta niin silti ns kaverin ohari koskee.
Koitahan piristyä , juo se kahvi ja anna kaveris hieroa harteita kyl se siitä.otan ehkä liian tosissani nämä jutut, mutta kun ei esitä mitään kuten eräät muut, ottaa
kaiken itseensä ihan toisella tavalla.
Voimia sinulle, kerro miten menee ja pidä minut ajan tasalla.
Kaveri katsoo hiihtokisoja, ei hän nyt ehdi hieromaan, mutta kahvi piristi.
- Toivottaja
Toivotan sinullekin 51 viikkoa ja seittemän päivää onnea ja sitten 11 kuukautta ja kolkytä päivää siihen lisäksi toivoa. Näin toivotan:)
- Pirre*
Sinullekin kaikkea Hyvää noiksi päiviksi ja viikoiksi :)
P.s. kiva kun olet taas ilonamme :)- enkeliduo
Ovi vanhaan vuoteen suljettiin,
ilolla uuteen aukaistiin ja
eteenpäin uteliain mielin kuljettiin :)
Taiks joteski tämmöttis luki mun yhdes tekstiviästis.
Pst.Kait tänne saa hiukka etukätteen jo tulla,ku tual toises
kammaris oli aika tylyy usseen..? enkeliduo kirjoitti:
Ovi vanhaan vuoteen suljettiin,
ilolla uuteen aukaistiin ja
eteenpäin uteliain mielin kuljettiin :)
Taiks joteski tämmöttis luki mun yhdes tekstiviästis.
Pst.Kait tänne saa hiukka etukätteen jo tulla,ku tual toises
kammaris oli aika tylyy usseen..?Joku yrittää häätää ja ehkä sinuakin mutta on sulla ainakin yks puolustaja,
- enkeliduo
koti-kiusattu kirjoitti:
Joku yrittää häätää ja ehkä sinuakin mutta on sulla ainakin yks puolustaja,
sen kyl tunsi niin kovi...tuntuiki sitte: Ei tupata,
ku ei tykätä.
Kaik ei tykkää kaikist,eikä tarttekka,mut aika kurjii juttui siel tuli
joltain mustasukkaselt.... :) enkeliduo kirjoitti:
sen kyl tunsi niin kovi...tuntuiki sitte: Ei tupata,
ku ei tykätä.
Kaik ei tykkää kaikist,eikä tarttekka,mut aika kurjii juttui siel tuli
joltain mustasukkaselt.... :)Mustasukkanen mist mahta tullakka
Sit ko siihe laitta viel punase sukkanauha nii ollanki kuupas serenaari laulamas,nii se mailma meit kuljetta.- enkeliduo
koti-kiusattu kirjoitti:
Mustasukkanen mist mahta tullakka
Sit ko siihe laitta viel punase sukkanauha nii ollanki kuupas serenaari laulamas,nii se mailma meit kuljetta.voi olla että käsitin silloin väärin.
Mut meinasin häippästä ikiajoiks,ku se joku sun vaimooski säälis.
Kyl munt nimiteltii miestennielijäks :(
Enkä kyl niele omaltaka.....
Kertaakaa en ole käyny enää siäl...ainaska tänä vuan :)
Tääl on kypsempää porukkaa,yhtäkäs pahaa sanaa saanu :) enkeliduo kirjoitti:
voi olla että käsitin silloin väärin.
Mut meinasin häippästä ikiajoiks,ku se joku sun vaimooski säälis.
Kyl munt nimiteltii miestennielijäks :(
Enkä kyl niele omaltaka.....
Kertaakaa en ole käyny enää siäl...ainaska tänä vuan :)
Tääl on kypsempää porukkaa,yhtäkäs pahaa sanaa saanu :)joka päiuvä se joutuu lähtemään uudella ,pestyllä,tankatulla autolla hommiin ja ottamaan sen viel lämpimäst tallist .
Kotiintulles on takassa puut valmiina ,sytytyksen se raukka joutuu itte tekemään.
Uudella soffalla joutuu makaamaan ja kattomaan isosta telkkarista ihmissuhre draamoja.
Keittiöön mennes saa varoja uusia liukkaita parketteja ja uusien kaappien avaaminen on raskasta kun on jäykät saranat ja induktio hellan käyttö on vaikeet.
Makkamaan mennes joutuu itte säätämään sänkyn ja kaukosäärin on painava,mutta ota huomioon et mä lämmitän sen jalat ain kuuliaisest.
On sen elämäs jotain luksusta.- enkeliduo
koti-kiusattu kirjoitti:
joka päiuvä se joutuu lähtemään uudella ,pestyllä,tankatulla autolla hommiin ja ottamaan sen viel lämpimäst tallist .
Kotiintulles on takassa puut valmiina ,sytytyksen se raukka joutuu itte tekemään.
Uudella soffalla joutuu makaamaan ja kattomaan isosta telkkarista ihmissuhre draamoja.
Keittiöön mennes saa varoja uusia liukkaita parketteja ja uusien kaappien avaaminen on raskasta kun on jäykät saranat ja induktio hellan käyttö on vaikeet.
Makkamaan mennes joutuu itte säätämään sänkyn ja kaukosäärin on painava,mutta ota huomioon et mä lämmitän sen jalat ain kuuliaisest.
On sen elämäs jotain luksusta.toises kammaris joku säälis vaimoos,ku flirttisin sun kans ???
Mut met alataan tääl kyl joukol karettumaa hänt ;)
Ei vaiska ,kettää karehdi.
Pitäkää huolt toisistanne vastakin.
Meil onki viäl raskaampi kaukosäädin.....mää nimittäin.
Ei ol 1,eikä 9 kertaa,kun ukko on kadottanu sen piänemmän säätimen johonkis,
mää sit vaihtelen kuuliaisesti kanavii ja kuapin säätimen peiton alta,kjäh !
- meeriamanda
Sinulle myös olkoon onni myötäinen tulevalla vuodella. Sait kari Tapiota jo tuplaten mutteihan lisä ole pahitteeksi kuin selkäsaunassa, joten laitan lisää...
http://www.youtube.com/watch?v=sPxIa6RkZNk- enkeliduo
Harvemmin soi tämäkin.
Ihana kappale kans.
- k/k
Kovaa vastaseen kaipaa suojaa ja sun siipies suojaan ystäväni olen monesti päässyt.
Siksi suon ja toivon sulle kaikkea mahdollista hyvää uudelle vuodelle. - RosaLiiin
Samoin sinulle kaikkea hyvää,
kulkekoon enkeli valkosiipinen edessäsi
kaikki nuo 52 viikkoa ja jokaisena 365 päivänä.- enkeliduo
mut hyvää sitä vaan toivotaan.
Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.
Hyvää LOPPU vuotta kaikille !
Tämmöttis toivotti ain mun veikeä anoppi,ku vuosi oli vaihtunu.
Sit nauroi ilosesti,ku joku korjas:Hei,se vaihtus jo :)
Nii,nii,uuden vuoden loppuu tarkotinki,hihitti kultainen edesmenny anoppini.
Hyvää tätä kovaa vauhtia menevää vuotta sinullekin :))
Muutaman tunnin päästä on jo ensimmäinen vuorokausi takana ja 364 edessä :)- enkeliduo
aika menee ku siivillä.
Peräs meinaa pysyy,ku lapset vanhenee,onneks ei itte sentäs :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1783741
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7262710Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?582554- 1462361
- 672046
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall3151944- 311441
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen211403Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi381377Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161275