Näin, iän myötä, oletko muuttunut?

Miksi olisin toinen kuin itseni alkujaan?
Olen oma jumalani ilman muita.
Miksi pitäisi olla paras, sillä en kilpaile kuin venäjän juutalaiset.

Ei iän, mutta elämän myöten kyllä.

Kovuutta tullut, katkeruuttakin kyllä. Ja todellakin, olen alkanut ymmärtämään, että toiset on heikkoja :D

Ja pölynimuri asioihin en ota kantaa, jokaisella kai on pölynimurinsa, oletan.


=DW=

Eläköön seesteinen vanhuus nythän me vasta ymmärrettäänkin toisten tapoja.
Mut vaik ymmärtäiskin niin ei niit kaikkia tarvii hyväksyä, 0n vaan mukavampi ollla kun tajuaa miks jokin tapahtuu.
Jokapäivänen tappelu leivästä jauhaa meitä kaikkia siin suuren myllys mitä elämäksi kutsutaan.
Toisit kuoriutuu esiin kunnon jyviä ja toiset on sitä pölyä jota mailman tuulet vie mukanaan hölmöilyst toiseen.
En todellakaan ole se sama hölmö kirkasotsa joka kerrran pelosta tärisevin polvin nousi lankonkia pitkin laivaan..
Ihmisyyren olen koittanu säilyttää ,jumalaksikin olen yht huono kun esikuvanakin kellekkään.

Olen muuttunut. Nuorempana uskoin esimerkiksi mitä kansanedustajasehdokkaat lupasivat. Monessa muussakin asiassa uskoin mitä luvattiin. Nyt en usko yhtäkään puoluetta, en usko mitään terveysjuttujakaan. Yhtenä päivänä se ja se on erinomainen lääke, seuraavana päivänä kirjoitetaan, että ei olekaan hyvä, siihen kuolee. Noin karkeasti sanottuna. Minusta on tullut iän myötä hirveän kriittinen. Rahaa en anna yhteenkään keräykseen, ei ne rahat mene sinne mihin tarvitsee, herrat vetävät välistä. Ja niin edelleen, tällaisia juttuja on vaikka kuinka paljon. Lyhyesti sanottuna, usko on mennyut!

Toki olen muuttunut ja hyvä niin.
Enää en ole hyväksikäytettävä.
Ennen ymmärsin toisia itseni kustannuksella.
En ole katkera, miksi olisin?
Olen omat virheeni tehnyt, ja nyt annan muiden tehdä omansa, ei minun tarvitse itseäni työntää joka paikkaan.
Jotenkin mustavalkoinen toi sun ajatukses. Että pitäisikö sitä vasta tässä iässä pehmentyä?
Ja paras minä olen, kukaan ei ole vielä tullut päihittämään :))
Oma jumalasi, en todellakaan ole. Niin korkealle en itseäni nosta.

Kokemuksen ja iän myötä ihminen muuttuu. Tiedostan oman rajallisuuden, ja sen, että enää ei tarvitse juosta pää kolmantena jalkana joka paikkaan, eikä tarvitse aina jaksaa.
Tietynlainen kyynisyys on lisääntynyt. Katkera en ole, päinvastoin, elämä on kasvattanut niin kovalla kädellä, että ymmärrän hyvien aikojen arvon.

Enää en suostu hyväksikäytettäväksi ja jalkoihin poljettavaksi, sisäinen kiltti tyttö joka koskaan ei ollut riittävän hyvä on kadonnut. Sen myötä ei enää tarvitse kompensoida mitään besserwisserinä huomion polttopisteessä.
Takavasemmalla, tavallisessa arjessa on hyvä olla.

Tärkeitä kysymyksiä. Viimeiseen on helppo vastata.
En taatusti (ja onnekseni) ole oma jumalani, enkä missään nimessä paras. Viime vuosina olen tosin alkanut uskoa, etten ole ihan huonokaan. Vanhetessa vastakohta-ajattelu hellittää otettaan.

Mikähän se luonne sitten on ? Elämänasenne minulla on pysynyt aika tavalla samana, optimistinen pessimisti olen aina ollut - tarkoittaa kai sitä, että lähden aina innolla uuteen, mutta petyn helposti, kun kriittisyys astuu kuvaan.

Ikä on tuonut kyllä olemukseen kärsivällisyyttä, asioitten ei tarvitse tapahtua heti. Kiva olisi tietenkin, jos ne tapahtuisi minun ehdoillani - eli täällä koti-rintamalla olen kyllä melkoinen päällepäsmäri. Toisaalta koti kai nyt on perinteisesti se naisenvallan alue - kuka sitä nyt saavutetuista eduista luopuisi ?

Omasta elämänosastani en ole koskaan ollut katkera, kiitollinen pikemminkin, mutta "maailman meno" saa minut välillä murheen alhoon.
Ajankohtaisten asioitten seuraaminen siirtää usein "vihan akselille", kuten me täällä kotona puhumme.

Toisten heikkousia olen mielestäni ymmärtänyt, koska ne ovat usein myös omiani ja silloin ei ole varaa tuomita. Toisten huomioonottamisesta itseni kustannuksella olen aika pitkälti päässyt, mutta edelleen minun on vaikea pitää puoliani tuttujen kanssa - eivät hekään tahdo luopua saavutetuista eduista...

Onko olemassa ihmistä, joka ei olisi muuttunut vuosien myötä.

Parempaan tässä pyrin, saa nähdä mihin kyvyt riittävät.

Olen käsittääkseni ymmärtänyt toisten heikkouksia - ja muitakin vähän erikoisempien toimintojen taustoja - jo ihan pikkulapsesta asti. Tai ihan pienenä tällaiset asiat jäivät lähinnä ihmettelynä mieleen, mutta vuosien kuluessa otin asiat muistista uudelleen puitavaksi ja, yllätys yllätys: ymmärsin.

En missään tapauksessa ole mustavalkoinen ihminen nytkään. Enkä varsinkaan katkera vaan iloinen ja positiivinen. Olisipa aika karmeaa, jos ihmisen ymmärrys ei iän myötä kasvaisi.

Ei ole koskaan tullut edes pieneen mieleen, että ihminen voisi olla oma jumalansa. Kyllä koko maailmankaikkeuden, saati sitten ihmiskunnan, "suuret linjat" säädetään ihan jossain muualla.

Jumalilla monet ihmisyhteisöt ovat tuntemattomia asioita selittäneet kautta vuosituhanten, mutta sehän on vain mielikuvitusta. Ihmisillä kun on perustarve selittää kaikki asiat. Sellaisetkin, mistä ei mitään tiedä. Ja usein selitykset ovat menneet niin hyvin läpi kansaan, että niistä on muodostunut uskonto. Ja uskonto on sitten kätevästi taipunut vallankäytön välineeksi. Ovelaa.

Kiitos teille kaikille!

Olen moneen kertaan lukenut mielenkiintoisia kommenttejanne.
Useimmissa oli samoja ajatuksia, joita omassa pääkopassanikin pyörii.

Ikä on ainakin minua opettanut. Varmasti on tullut tiettyä kyynisyyttä, lapsenusko kaiken helposti muuttumiseeen/muuttumiseen on haihtunut.
Mutta, onpa tullut onneksi myös ymmärrystä toisia kohtaan. Siitä, että olemme kovinkin erilaisia, ja silti olemme yhtä hyviä ihmisinä.

Tuo jumala-sana taisi olla ehkä hieman harhaanjohtava. Kuitenkin tuntuu, että joillakin ajan myötä on entisestään kasvanut tunne omasta erinomaisuudesta ja kaikkivoipaisuudesta, johon ei avuksi tarvita ihmisiä, ei jumalia. Kyllä osa ihmisistä pitää itseään sisimmässään jumalana, jolle lie lupa kaikkeen, jopa toisten halveksimiseenkin.

Katkeruutta voi aika tuoda tullessaan, vaikkapa sairauksien myötä, toisia ne taas auttavat ymmärtämään muitakin, kuin vain omiaan.
Ne myös tuovat viimeistään tajun kaiken rajallisuudesta.

Joku puhui pölynimurista, luoja ties miksi.
Meillä on joskus isännän kanssa kinaa, kun minä sanon moppi, ja hän sanoo sitä moopiksi. :))
Jyviä tai akanoita, onkohan se omassa ottamisessa.

Tietenkin!

Toki kokemukset muokkaavat ajatusmaailmaa ja asenteita.
Yhtenä esimerkkinä asenteeni etnisiin ryhmiin. Sveduihin mennessäni olin ennakkoluuloton. Palatessani joku olisi voinut luokitella minut rasistilsi.

Kirjava työelämä muokkasi osaltaan.
Vastuu perheen kaikinpuolisesta turvallisuudesta on osaltaan vaikuttanut.

Ikääntyessäni minusta on tullut laiska ja itsekäs.
En viitsi edes yrittää puoliväkisten sosiaalisten suhteiden ylläpitoa vaan olen tekemisissä vain niiden henkilöiden kanssa joiden seurassa aidosti viihdyn.

En taida olla paras kaikista mutta helvetin hyvä kuitenkin.
Näköpiirissäni ei ole parempiakaan.
Joiltakin osa-alueilta saattaa joku löytyäkin.

Oleellisin muutos nuoruuteni vuosiin.
Viranomaisyhteydet ovat jo pitkään rajoittunet harvoihin virastokäynteihin.

En ole, ainakaan paras, tietenkään.., mutta omanarvon tuntoisempi olen kuin mitä suurimman osan elämääni olen ollut.

Ja toivottavasti hiljaakin opin vielä kävelemään..:)

Tein kerran saman aloituksen 50 palstalle, joku nimitteli minua idiootiksi.

Olen muuttunut ! Nuorena uskoin ihmisten hyvyyteen, en enää.
Olen myös oppinut kyseenalaistamaan asioita ja ilmiöitä, enkä ole enää
" joo joo- lammas ", kuten nuorempana.
En ole katkeroitunut, ymmärrän toisten heikkouksia ja niin, huomaan kyllä
tulleeni kyynisemmäksi . Paha vika, josta pitäisi päästä eroon.

Tietenkin olen muuttunut. Joskus nuorena ajattelin, että pojan pitää osata tanssia. Seurustelin kauan tulevan mieheni kanssa ja vähitellen oivalsin, että hän on hyvä juuri sellaisena kuin on. Aikaisemmin kai yritin vähän muuttaa joitakin asioita. Sen jälkeen olen hyväksynyt muutkin miehet ihan omina persooninaan. Jos sukset on mennyt ristiin, niin eri teille vain- ja tutustumaan uusiin ihmisiin ennakkoluulottomasti. Itsevarmuus on lujittunut ja uskallan esim. esiintyä missä vain. Nuorena jännitin enemmän.