Vapaa kuvaus

En meinannut saada nickiä rekisteröityä, kun aina oli joku ehtinyt ensin. Yritin useita erilaisia ja kun mikään ei tuntunut kelpaavan, niin väkisinkin siinä ryhtyi ajattelemaan aina uutta yrittäessään, että tääkin on jo "ehkä rekisteröity", kuten sitten olikin. Lopulta päätin sorvata itselleni nickin tuosta mikä on lainausmerkeissä. Ensimmäisestä otin synonyymin ja jälkimmäisen väänsin ensin murteelliseksi, jonka anagrammin sain jouhevasti sopimaan tuon ensimmäisen kanssa yhteen kirjoitettuna. Näin syntyi Kairakettu, jonka rekisteröintikin onnistui. "Mese"-nimeni on tuo sama. Aikaisemmin tuossa vieressä oli kohta, jossa luki, että asun ulkomailla. Ei lue enää, mutta en ole muuttanutkaan. Linkit: http://www.lyricsfreak.com/d/dire-straits/40681.html, http://www.youtube.com/watch?v=CF_-ThDLF34 Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: Varattu Lapset: Olen ylpeä vanhempi

Aloituksia

1393

Kommenttia

10579

  1. "Kamerat eivät kerro huonosta liikennesuunnittelusta vaan niiden tarve kertoo siitä, että asenteissa on vikaa."

    Asenteiden "huononeminen" on juuri huonon liikennesuunnittelun seurausta. Typeriksi miellettyjä sääntöjä ryhdytään rikkomaan ja siitä se lähtee.

    Ei niitä suojateitä Ruotsissa poistettaisi, ellei perusteluja olisi olemassa.

    Liikkuvalla kamerakalustolla on mahdollisuus saada kuvattua onnettomuustilannekin, ei ennaltaehkäistä sitä. Kuten sanoin, se on pitkä tie.

    "Et ymmärtänyt pointtiani korokkeista. Tarkoitin sitä, että autoilijat antavat vielä entistä vähemmän tietä jalankulkijoille, kun koroke kaistojen välissä antaa autoilijalle luvan ohittaa paikka pysähtymättä. Toki jalankuljijan turvallisuus paranee siellä, missä koroke on, mutta muualla se vähenee. Lisäksi seurauksena on se, että jalankulkija joutuu odottamaan kauemmin tien yli pääsyä. Sitäkö haluat ?"

    Sinä tässä et ymmärtänyt. Suojatien eteen pysähtyneen auton edestä ilmestyy jalankulkija melko nopeasti toista kaistaa ajavan eteen, koroke antaa molemmille aikaa reagoida. Missähän se turvallisuus vähenisi, kun korokkeet olisi rakennettu? Kumpi on parempi, jalankulkijan hetken odotus, vai viimeiseksi jäänyt ylitysyritys?
    Sitäpaitsi riippuu ihan tuo odottelu siitä, miten ylityspaikka toteutetaan ja siksi mainitsin nuo liikennevalot.

    Onhan aika tyhmää seisottaa autojakin risteyksissä joissa palaa jalankulkijoille vihreät valot, mutta jalankulkijoita ei ole, vai mitä? Tuo on osa sitä huonoa liikennesuunnittelua ja asenteet on lujilla.

    Siispä jos tehdään suojatie monikaistaisen tien yli, niin varustetaan se valotolpilla ja kaistojen välisillä keskikorokkeilla. Nappula tolppaan, millä jalankulkija saa punaiset syttymään autoilijoille, mutta ei mitään valoa itselleen. Näin hän tietä ylittäessään joutuu itse toteamaan autoilijoiden huomanneen hänet. (Tuo nyt oli vain yksi nopeasti otettu esimerkki).

    Viimeisen kommenttisi ymmärsin kyllä ja vastasinkin.
  2. Kamerat eivät ole hyvä idea, ne kertovat vain huonosta liikennesuunnittelusta, jota yritetään kameroin pitää sellaisenaan puuttumatta itse ongelmiin.

    Autoilijoiden asenteita ei noin vaan muuteta millään kameravalvonnalla. Ruotsissa jalankulkijoiden onnettomuudet vähenivät, kun suojateitä ryhdyttiin poistamaan ja Ruotsissahan jalankulkijat huomioidaan paremmin kuin Suomessa. Vikaa voidaan siis sanoa olevan jalankulkijoidenkin asenteissa.

    Liikkuvalla kamerakalustolla ei ennaltaehkäistä suojatieonnettomuuksia, kun sakotkin tulee vasta jälkikäteen postin mukana. Tuo on pitkä tie.

    "Korokkeita samaan suuntaan menevien kaistojen välillä en kannata missään nimessä. Periaatteessa ne parantaisivat turvallisuutta, mutta samalla ne antaisivat autoilijoille oikeuden ohittaa paikka pysähtymättä..."

    Parantaisivat turvallisuutta, mutta et kannata? Onpas erikoista.
    Se koroke ei anna autoilijalle sen kummempia oikeuksia ajaa päin punaista kuin muulloinkaan, paitsi valo-ohjaamattomissa paikoissa, mutta koroke saisi jalankulkijan pysähtymään/hidastamaan ja varmistumaan ylityksestään.

    "Minä ainakaan en halua sellaista vanhuutta, että saan oman vauhtini jo hiljennyttyä pelätä aina katua ylittäessäni jääväni auton alle."

    Tuohan on tervettä pelkoa, sehän panee varomaan ja onnettomuuksilta on mahdollisuus välttyä.