piia.kiuru

Vapaa kuvaus

"Elämä on se hassu juttu joka sattuu matkalla kalmistoon..." :-) Linkit: http://www.pokerihuone.com Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: ---

Aloituksia

2

Kommenttia

109

  1. on sivistynyttä olla tuputtamatta uskoaan sellaiselle ihmiselle, joka ei ole itse pyytänyt luokseen kertomaan uskonasioista.

    Älä käytä raamattua tekosyynä sivistymättömyydellesi. Minulle on ainakin ihan sama, mitä siellä lukee, tyrkyttäminen on silti epäkohteliasta. Uskomatonta, että joku kehtaa tuputtaa uskoaan röyhkeästi raamatun varjolla.
  2. Kuulostaa vähän oudolta tuo sinun tapasi lähteä lätkimään ensihuuman haihduttua. Siis minun näkökulmastani. En lähde analysoimaan syitä siihen, sillä en ole ammattilainen. Ehkä taustalla voi olla kuitenkin jotakin, mene ja tiedä..? Itse olen ollut aviossa 17 vuotta - ensirakkauteni kanssa :) Eli siis olen ihan päinvastainen tapaus kuin sinä. Tottahan se on, että ei tässä vaiheessa enää elä koko aikaa onnen huumassa, mutta en minä sitä enää elämääni kaipaakaan. Rakastan ja arvostan kuitenkin miestäni, enkä haluaisi elää ilman häntä. Hän on myös parhain ystäväni, mukava, rakastettava ihminen, joka vetää yhtä köyttä pahoinakin päivinä. Siis elämän peruspilari kirjaimellisesti. Hän tekee tylsästä arjesta elämisen arvoista. Mikäs sen mukavampaa kuin nähdä hänet raskaan työpäivän jälkeen :) Vaikka enimmäkseen elämä sujuu tasaiseen malliin, mahtuu sekaan niitä rakkauden hetkiäkin, vaikka huuman aste ei ehkä enää ylläkään samalle tasolle mitä silloin nuorena. Rakkaus on selvästi muuttanut muotoaan alun "ruusunpunaiset lasit päässä" -huumasta arkiseen kiintymykseen ja lämpöön. Siitä en luovu, ellei ole pakko.

    Kyllähän tässä matkan varrella on tullut pikkuihastuksia vastaan, mutta koskaan ne eivät ole parisuhteeseemme vaikuttaneet - kun ei anna niiden vaikuttaa. Minä suhtaudun niihin tavallisina elämään kuuluvina asioina, joita tulee ja menee. Niiden perään ei kannata lähteä hinkuilemaan, sillä vain pilaa elämänsä. Arvostan pitkäkestoista kiintymystä ja luottamusta enemmän kuin hetken huumaa. Moraalini ei sallisi muutenkaan toisen pettämistä ja jättämistä oman mielihalun takia.
  3. yhtään mihinkään, mutta on mukava elämän sulostuttaja. Ripaus romantiikkaa saa jaksamaan arjessa ja vaikuttaa siten laajemmalti ihmisen hyvinvointiin. Itselleni se on ainakin tärkeä osa elämää.
  4. tarjoaa sitä evankeliumiaan väkipakolla kysymättä lainkaan, haluaako potilas sitä ottaa vastaan.
    Isoäidilleni kävi juuri niin. Ei kuolemansairas ja väsynyt ihminen jaksa kauaa vastustaa yli-innokkaita käännyttäjiä. Pääsee nimittäin helpommalla myöntymällä.
    Tässä tapauksessa näiden "uskovaisten" huoli mummin uskonasioista oli suurempi kuin mummilla itse.
    Törkeää, jos ja kun ei kunnioiteta toisten vakaumusta. Jokaisella on oikeus uskoa miten haluaa tai vaikka olla uskomatta yhtään mihinkään.
  5. en ole samaa mieltä siitä, että kotiäidin työ vastaisi kahta päivätyötä. On meinaan pikkuisen liiottelua, jota kuulee vain alemmuudentuntoa potevien kotiäitien suusta :) Niillä jotka ovat valinneet kotiäitiyden lastensa parasta ajatellen ja jotka arvostavat itseään, ei ole tarvetta typeriin isotteluihin. Olen itse ollut pari vuotta kotiäitinä, joten tiedän mistä puhun. Mielestäni kokopäivätöissä käyminen on paljon raskaampaa, sillä nythän minun on tehtävä ensin 8 h päivässä töitä kodin ulkopuolella ja sitten illalla päälle samat kotityöt ja lastenkasvatusjutut, mitkä tein ennenkin (tosin mieheni osallistuu niihin nyt enemmän, mutta silti työtä riittää).
    Ja huom, tämä ei ole kritiikkiä kotiäitejä kohtaan, vaan omakohtaiseen kokemukseen perustuva mielipide siitä kumpi minun mielestäni on raskaampaa juuri minulle.

    Niin, mies ei saa uhkailla, mutta nainen saa? Tämän käsityksen saa kirjoituksestasi, jossa toteat, että mikäli et tue vaimoasi, saat sanoa hyvästi lapsillesi, ja sitten seuraavassa kappaleessa, että parisuhteen pitää olla turvallinen, naisenkin pitää saada huutaa ilman uhkailuja erolla. Aika ristiriitaista, vai mitä?
  6. ... sun kirjoituksista näkyy, miksi miehesi on jättänyt sinut. Eihän tuollaista agressiota kestä kukaan!

    "Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa..."

    En muuten ymmärrä kaltaisiasi itsekkäitä äitejä, jotka varastavat lapsiltaan oikeuden isäänsä.
  7. enpä minäkään osaa öljyjä vaihtaa, renkaat kylläkin, mutta eipä enää tarvi. On nimittäin olemassa kolmaskin vaihtoehto oman työn ja perinteisen huollattamisen lisäksi... Omassa autossa on nykyään huoltosopimus, joka kattaa kaiken. Vain bensaa tankkiin ja joskus jos viitsii tarkistaa öljyt ja lisätä tuulilasinpesunestettä, niin se on siinä. Sen osaa joka akka tehdä :) No mutta itse asiaan:

    Meidänkin poika oli alle vuoden ikäisenä kovaääninen yöhuutaja, joka ei antanut meidän vanhempien nukkua montaa tuntia yössä. Tiedän siis omasta kokemuksesta, että se (väsymys) jos mikä riipii parisuhdetta oikein pohjamutia myöten. Väsyksissä tulee sitten helposti tuiskahdettua puolisollekin pikkuasioista, eikä monesti kykene näkemään ollenkaan niitä asioita, mitkä ovat hyvin. Mutta meillä oli kyllä itsestäänselvää, että minä olen se, joka nousee yöllä hoitamaan lasta (vaikka useinhan mieskin heräsi siihen huutoon :)), koska olin se kotona oleva osapuoli. Mieheni kävi töissä, ja mielestäni hänen kuului saada nukkua yönsä, jotta jaksaa aamulla herätä ja hoitaa työtehtävänsä. Minulla oli kuitenkin mahdollisuus ottaa päivällä tirsat yhtä aikaa lapsen päikkäreiden kanssa. Hullua, että töissäkäyvän pitäisi muka hoitaa raskaan työpäivän päätteeksi vielä kaikki kotityötkin ja valvoa lapsen kanssa yöt... mitä tekee tämä armon kotona oleva puoliso? Tulisiko hänen saada vain olla, vai?

    Mielestäni kotityöt tulee jakaa suunnilleen tasan, mutta kuitenkin toisen ominaisuudet ja taidot huomioon ottaen. Minusta on älytöntä, että kaikki pantaisiin tasan puoliksi alkaen auton huollosta, remontointi- ym. hommista aina vaikkapa korjausompeluun. Minä kun en ole erityisen hyvä noissa "miesten hommissa" (eikä mua ne edes kauheasti kiinnosta) eikä mieheni puolestaan osaa ommella, leipoa ja silityskin on yhtä tuskaa. Eli luonnollisesti mieheni hoitaa kaikki tekniset hommat ja minä silitän ja korjaan vastineeksi hänenkin kuteensa sekä vastaan pääosin ruoanlaitto- ja leivontapuuhista. Muut kotityöt tehdään sitten suunnilleen tasapuolisesti, mutta ei olla joka hommaa jakamassa millimetrimitalla tai vuorottelemassa lista kädessä, vaan vähän näppituntumalla siten, että kumpikin tekee suunnilleen oman osansa (ja nykyään poikakin). Mies tekee kotitöitä myös oma-aloitteisesti (alussa ei kylläkään tajunnut, vaan aina piti olla pikkuisen sanomassa -> kotikasvatus, jossa miesten ei tarvinnut osallistua "naisten hommiin"). Poikkeuksena tosiaan on ollut äitiys-/vanhempainloma sekä pari työttömyysjaksoa, jolloin on ollut luonnollista, että kotona oleva hoitaa enimmän osan kotitöistä, koska toinen raataa päivät töissä. Rahasta meillä ei ole koskaan riidelty, vaikka toisinaan toinen onkin joutunut elättämään toista. Ollaan kuitenkin oltu molemmat vuorollamme toisemme elättäjinä. Meillä on myös ollut alusta alkaen yhteinen pankkitili, johon molempien tulot tulevat ja josta myös kaikki menot maksetaan, niin ei ole tarvinnut kauheasti kyylätä, että kenes euroilla se tääkin leipä nyt ostettiin ja sitten tapella siitä, kenellä olisi oikeus se syödä. Yksi pahimpia perheriitojen aiheuttajia on käsitykseni mukaan tuloerot tai oikeastaan niillä "lyöminen", jota näkee monessa perheessä. Vaikka esim. lapset on hankittu yhdessä ja myös päätetty yhdessä, että pienistä tuista ja tuloista huolimatta vaimo jää kotiin lapsia hoitamaan, niin mies sitten kuitenkin isottelee jatkuvasti isommilla tuloillaan ja muistuttaa joka paikassa, että kukas se tässä elättääkään ja ketä... tajuamatta lainkaan vaimon työsarkaa ja tekemää arvokasta kasvatustyötä ja muistamatta, että tästähän päätettiin yhdessä. Sairasta. Mä en semmoista sietäisi hetkeäkään.

    Aloittajalle: älä vielä luovuta, vaan yritä puhua vaimollesi. Valitse puhumiseen joku tyyni hetki (tuskin vaimosi sentään ihan joka minuutti raivona on?), ja kerro asiasi rauhalliseen ja rakentavaan sävyyn. Jos se ei onnistu, vaan vaimosi vetää heti eka lauseesta herneet, on varmaan ammattiapu paikallaan. Muista esittää asiat rakentavaan tyyliin "minusta tuntuu pahalta, kun osallistumiseni ja tekemiseni ei riitä" eikä "mikä vittu sua akka vaivaa, kun oot vaatimassa mun tekevän kaiken yksin". Ja vaikka nyt ketuttaa, yritä muistaa, että meillä muillakin on ollut vaikeuksia, ja ensimmäisen lapsen mukanaan tuoma muutos lienee yksi pahimpia niiden aiheuttajista. Meilläkin oli tosi vaikeaa noihin aikoihin, vaikka vaikeutemme olivatkin erilaisia kuin teillä, eivätkä oikeastaan liittyneet lapsenhoidon ja kotitöiden jakamiseen juurikaan. Eroakin harkittiin, mutta päätettiin sinnitellä! Nyt kuin nuo ajat ovat kaukana takana, tuntuu siltä että kyllä tässä voitettiin pitkäpinnaisuudella. Takana on pitkä yhteinen taival kaikkine vaikeuksineen ja iloineen, yhteisine ystävineen jne. ja edessä mukava huominen...
  8. miehesi siis kotona hoitamassa lastanne kotihoidontuella, kuten ymmärsin kirjoituksestasi? Vai käykö hän töissä ja kotihoidontuki tulee hänen nimiinsä?

    Yleensä kotihoidontuki vähennetään työttömän puolison päivärahasta. PAITSI jos tukea saava puoliso hoitaa lasta kotona ja kotihoidontuki on hänen ainoa tulolähteensä.

    Jos miehesi todellakin hoitaa lastanne kotona, eikä saa muuta tukea, on Kela menetellyt väärin. Siinä tapauksessa valittakaa päätöksistä, niin saatte mitä teille kuuluu.
  9. ... mukavimmat häät missä olen koskaan ollut, olivat sisareni häät. Läsnä vain pappi, he, minä ja mieheni (oltiin luonnollisesti todistajina, koska olimme heidän parhaita ystäviään ja paljon tekemisissä). Tilaisuus oli kaunis, harras, mutta myös sopivasti huumorilla höystetty. Sen jälkeen menimme yhdessä ulos syömään ja juhlistamaan tapahtumaa.

    Myöhemmin he pitivät kahvitilaisuuden muille sukulaisille ja ystäville.

    Eipä tuosta kukaan herneitä vetänyt, kyllä ihmiset ymmärtävät. Mielestäni tuota herneenvetomahdollisuutta ei kannata pohtia, koska jokainen tekee niin kuin itse parhaaksi näkee. Ei omasta haaveesta tarvitse luopua vain miellyttääkseen sukulaisiaan.
  10. Minulla on takana kohta kaksi vuosikymmentä onnellista yhteiseloa ukkoni kanssa - kaikista vastoinkäymisistä huolimatta. Niihin ei kuitenkaan kuulu pettäminen. Ei ole koskaan edes tullut mieleen pettää ukkoani, vaikka tilaisuuksia olisi siihen kyllä ollut... yöks. Yksinkertaisesti en voisi. Luottamus, rakkaus ja toisen kunnioitus ovat sellaisia asioita, ettei niitä edes halua laittaa vaakalaudalle. En minä usko sinun edes rakastavan oikeasti avokkiasi, jos kykenet moisiin tekoihin. Tai sitten sinussa on jotain vialla, huono itsetunto tms., jota pitää pönkittää vieraissa vehtaamalla. Terveellä itsetunnolla varustetun ihmisen ei tarvitse hakea hyväksyntää ulkopuolisilta.
  11. te kaikki muka huolissaan olevat, suu vaahdossa paasaavat, täydelliset ihmiset kittaattee itse viiniä ja muita virvokkeita kotonanne (lue: salaa muilta) lastenne läsnä ollessa... oikein sädekehät loistavat tänne Pohjolaan asti.

    Juovatko kaiken alkoholin Suomessa muka sinkut ja lapsettomat? Pah, sanon minä. Ihan tavalliset perheelliset muiden muassa... lasten iästä riippumatta.

    Mielestäni kymmenvuotiaan seurassa voi kyllä vallan mainiosti ottaa muutaman oluen, ja pienemmänkin. Mielestäni määrä ei ole tässä ratkaisevinta, vaan se, kykeneekö huolehtimaan lapsestaan (luonnollista tietysti on, että jossakin vaiheessa määrä johtaa siihen tilanteeseen, ettei kykene, mutta ihan sen tason juomista en nyt tarkoita). Tuskin alkoholi on oikeasti mikään ongelma suurimmassa osaa lapsiperheitä. Kaikki vaan nyt leimataan ja kielletään niiden takia, jotka eivät sitä osaa kohtuudella käyttää! "Kun naapurin Ella ottaa aina liikaa ja sitten laiminlyö lapsensa, ei Piukkakaan saa ottaa koskaan yhtään mitään..."
  12. ...joka ilmoittaisi myös viranomaisille asiasta. Mutta ensin keskustelisi naapurin kanssa asiasta ja epäilyksistään - ja näin olen tehnytkin, vaikka ongelma naapurissa oli pikkuisen toisenlainen. Siinäpä jutellessa selvisi, että mikä oli perheen tilanne ja että asia ja koko perhe oli jo sosiaaliviranomaisten hoidossa.

    Aloittajan ajatus on mielestäni oikea, mutta nuo kuvailut tyyliin "amis, vuokratalo..." pistävät vähän mietityttämään... eivät mielestäni kuulu ollenkaan asiaan, vaan kertovat aloittajan katsovan toisia ihmisiä alaspäin.
  13. välttämättä todista yhtään mitään.

    Ovelimmat cheaterit poistavat varmaan arkaluontoiset tekstarit ja sähköpostiviestit heti ne luettuaan. Jättävät vain tavanomaiset kuulumistenvaihdot puolisonsa luettavaksi... varsinkin jos tietävät tämän käyvän tutkimassa asiaa säännöllisesti. Ellei sitten ole ihan vajukki..

    Siksikin toisen kännykän/sähköpostin tutkinen on turhaa puuhaa.

    Kuten jo aikaisemmin sanoin, jos luottamus on kohdillaan, ei toisen kännykkää/sähköpostia/kirjeitä ole tarvis lukea...
  14. Minä olen sitä mieltä, että toisen sähköposteja, tekstareita ym. ei lueta, jos siihen ei ole lupaa. Jokin yksityisyys täytyy parisuhteessakin olla!

    Luottamus on myös sitä, että uskaltaa antaa toisen pitää ystäviinsä yhteyttä, eikä pyrkiä viestien näyttämisillä ja yhdessä tutkimisilla todistamaan millaista se viestittely on. Kun luottamus on kohdillaan, ei tarvitse toisen viestejä urkkia. Ei tulisi mieleenkään tutkia mieheni sähköposteja tai kännykkää omin nokkineni, vaikka tunnarit ovatkin tiedossani! Joskus me kyllä luemme sähköpostejamme toisen nähden, mutta emme mene tutkimaan toisemme postilaatikkoa omin päin.

    Ystävieni luottamuksella minulle kirjoittamat asiat eivät kuulu miehelleni! Ja hänen ystäviensä jutut minulle. En minäkään halua, että omat ystäväni näyttävät kirjoitukseni puolisoilleen... kamalaa!
  15. Meiltäkin samaa asiaa tivattiin vuosikausia. Aivan kuin elämän tarkoitus olisi pelkkä lisääntyminen! Pahimpia kyselijöitä olivat omat vanhempamme ja ne sisaruksemme, joilla itsellään on paljon lapsia (sattuneista syistä). En kehdannut sanoa heille, että kaikkipa eivät sikiä kuin siat... me kun emme saa - tosin emme myöskään halua - enempää lapsia.

    Nyt kyselijät ovat hiljenneet kun poika toisella kymmenellä... tajuavat kai jo itsekin, että lisää ei tule.
  16. Minullakin ylipainoa varmaan saman verran kuin sinulla. Eikä haittaa elämää... olen kuitenkin terve ja elämäniloinen.

    Kaikki eivät todellakaan ole läskejä siksi etteivät liikkuisi! Minäkin harrastan ahkerasti hyötyliikuntaa, kävelen ja pyöräilen. Silti olen pullukka. Kunto- ja jumppasalit eivät minua kiinnosta. Minusta sellainen rehkiminen on epänormaalia! Ihmisen tulee ylläpitää kuntoaan normaalisti liikkumalla eikä jossain helkatin jumpassa pyllistelemällä. Mutta muut olkoon omaa mieltä...

    Minustakin tärkeämpää on elämästä nauttiminen, mieluummin otan päiviini elämää kuin elämääni päiviä. Tyhjänpäiväiset senttien mittailijat ja grammojen vahtijat ja nimenomaan NIILLÄ ELÄMÄNSÄ TÄYTTÄVÄT ihmiset eivät minua jaksa kiinnostaa. Minun elämässäni on paljon tärkeämpiä asioita kuin joku painon mittailu.

    Joku tuossa edellä väitti että lihavilta puuttuu itsekuri. Paskapuhetta. Monet meistä EIVÄT HALUA laihtua! Minäkään en yksinkertaisesti näe laihduttamiseen mitään syytä, miksi sen pitäisi olla tavoitteeni? Ei kiinnosta mikään itsekidutus, kun elämästä voi nauttiakin... eikä ole mitään syytäkään painon pudottamiseen, en ole sairas, ruma, tai näe muutakaan syytä siihen. Itsekuria kyllä löytyy, olen elämässäni saavuttanut monta asiaa, joiden eteen olen joutunut tekemään jopa vuosikausia kovaa työtä.

    Entä jos hoikat ihmiset ovatkin oikeasti alipainoisia ja me "pullukat" normaaleja? :-) - Kriteerit ovat vain ihmisten itsensä luomia. Ja sitten meidän kaikkien pitäisi muka mahtua niihin...
  17. ... pitkän litanian haukkuja?

    Itelläni olis kyllä palanu käämit, ja olisin sanonut suorat sanat mokomalle valittajakääkälle!

    Kenenkään ei tarvitse omassa kodissaan kuunnella moista vittuilua.

    Minusta ongelma ei ole sinun ja miehesi yhteinen, vaan ainoastaan sinun ja anoppisi välinen. Jos hän kerran on vittuillut vain sinulle...

    Kun tuo akka tulee seuraavan kerran kylään, lähde kyläilyn mittaiselle kävelylle. Kyllä eukko tajuaa aika nopiaa, mistä on kyse...

    Ja muista, sinulla ei ole mitään anteeksipyydettävää, koska et ole tehnyt mitään väärää (ketään ei voida vaatia tarjoamaan seitsemää sorttia, jos tullaan kylään puolen tunnin varoitusajalla...). Pistä siis akka polvilleen tai potkaise pois elämästäsi mokoma paskiainen.
  18. Kyllä minä tulkitsen tuota hiljaisuutta niin, että senkin aikana kaikki kohtuullinen "normaalielämä" on sallittua. Eli saunominen, suihkussa käynti jne, tietysti turhaa meteliä välttäen (esim. kovaääninen keskustelu saunassa -> kuuluu naapuriin ilmastointikanavia pitkin). Musiikkiakin meillä kuunnellaan, tosin volumea lasketaan pienemmälle hiljaisuuden alettua. Ja vieraitakin meillä käy usein (viikonloppusin), ja joskus tulee varmaan keskusteltua ehkä vähän turhan äänekkäästikin... Remmontti-/huonekalujen kasaus- ym. äänekkäitä hommia ei meillä hiljaisuusaikaan tehdä. Tosin meillä on suht hyvin äänieristetty talo, lisäksi asumme 1. kerroksessa, mistä äänet eivät ehkä niin helposti kantaudu muualle, ja sellaiset naapurit, jotka tajuavat että kerrostaloasumiseen kuuluvat asumisen äänet. Kukaan ei ole koskaan valittanut elämäntavoistamme, päin vastoin, pyydellyt omiaan anteeksi (yläkerran rouva omaa huutamistaan, mikä on vähän koomista). Emmekä mekään valita, vaikka naapurin lemmikit joskus yöllä juoksevat rallia niin että lattia (meidän katto) rapisee, tai lapset kiljuvat yms. yms. Mielestäni jos tällaiset häiritsevät, pitää muuttaa kerrostalosta pois!
  19. Itse olen jättänyt yhteydenpidon kaikkiin niihin ystäviin, jotka eivät koskaan soittaneet tai käyneet kylässä (suurin osa lakkasi pitämästä yhteyksiä avio-/avoliittonsa myötä). Koska ystävyyden ei tulisi mielestäni olla yksipuolista ja vain toisen osapuolen varassa.

    Kumma kyllä, kun lakkasin pitämästä yhteyttä, heistä ei kuulunut sen jälkeen mitään... ja tuosta on aikaa jo sentään kymmenkunta vuotta.

    Tulin siihen tulokseen että eivätpä sitten olleet ystävyyteni arvoisia...

    Minusta laatu on tässäkin määrää tärkeämpi. Itselläni on vain yksi ns. sydänystävä, joka sattuu kylläkin olemaan siskoni... tosin muutkin sisarukseni ovat minulle läheisimpiä kuin monet ystävistäni. Ystävieni kanssa yhteydenpito on supistunut satunnaisiin kyläilyihin, puheluihin, tekstareihin jne., eli kovin tiivistä yhteydenpito ei ole. Mutta enpä ole viime vuosina oikeastaan muuta kaivannutkaan.
  20. Minullakin on ystävä, joka käyttää minua roskiksena. Tai käytti... viime viikolla sanoin hänelle tiukkaan, mutta ystävälliseen sävyyn, että minun roskikseni on nyt täynnä ja tulvii nyt ylikin, en jaksa enää kuunnella ongelmiasi, kun omatkin asiat ovat solmussa. Ja että haluan pitää toistaiseksi taukoa yhteydenpidossamme... oman jaksamiseni takia.

    Tämä ystävä näet vielä harrastaa näitä "kivoja" itsemurhauhkailuja, eli soittaa aina silloin tällöin (ja yleensä yöllä) kertoen olevansa jättämässä jäähyväisiä, koska aikoo tappaa itsensä. Ja katoaa sitten kuin maan nielemänä, ja odottaa että me säntäämme hätääntyneinä sängyistämme etsimään häntä pitkin maita ja mantuja. Pari kertaa hän on itsaria yrittänytkin, mutta aina sellaisessa tilanteessa ja paikassa, että joku meistä pelastaa hänet... minä en jaksa enää tanssia hänen pillinsä mukaan! Eli seuraavan kerran kuin näin käy, sanon vain että päätös on omassa vallassasi, minua on turha uhkailla. Tosiasiahan on, että me emme voi häntä millään estää, jos hän oikeasti aikoo toteuttaa uhkauksensa.

    Että tällaisiakin "ystäviä" on. Tai oli.
    21. 3 / 6
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt