arabi

mjjpäfdfvbl

Eli siis olen ruennut vuokraamaan arabia, mutta entisessä kodissa sitä hakattiin. Hevonen on niin arka että ei anna puhistaa kavioita (saattaa potkaista) ratsastaessa säikkyy kaikkia turhia asioita esim.lintuja,tuulta. Ja aina kun nousen selkään niin vähän ajan päästä alkaa ravistella itseään niin että meinaan tipahtaa. Kuumuu myös ratsastaessa esim. Kun lähtee raviin niin kohta se lähtee laukkaa sitten kiitolaukkaan eikä aina edes pydähdy vaikka "käsken" ja en haluaisi lopettaa sen takia vuokrausta,koska tallin omistaja lopettaa muuten hevosen kun hän ei itse ratsasta. (Yksityinen talli) antakaa neuvoja pliis!(: (tiedän että herkkyys on tavallista arabeille)

5

120

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Arkuuteen ei taida olla muita keinoja kuin tehdä mahdollisimman paljon sitä mitä se pelkää, ja tehdä siitä mukavaa hevoselle. Esim makupala joka kerta kun kavion on saanut puhdistettua. Juttele sille mukavia koko ajan kun puuhaat sen kanssa, ja pidä äänesi rauhallisena oli tilanne mikä hyvänsä. Kiroile vaikka tulikiven katkuisesti jos siltä tuntuu, kunhan se kuulostaa siltä kuin ihastelisit kaunista säätä.

      Arabi on luonnostaan energinen. Paljonko se saa liikuntaa ja paljonko ja mitä annat sille ruokaa? Tarkoitan väkirehua. Jos se saa kauraa tmv, jätä ne kokonaan pois. Useimmat arabit eivät tarvitse energiaa enempää kuin mitä ne saavat heinästä. Se on kuitenkin aavikkoratsu ja tulee toimeen hyvin vähällä.

      Ja jos liikunta on esim tunti päivässä kevyttä liikuntaa, niin tuplaa aika tai ratsasta muuten raskaammin, mieluummin molempia, että se saa purettua ylimääräisen energiansa. Ratsasta se kunnolla hikeen. Ja kun ratsastat, anna sille niin paljon tekemistä ettei se ehdi kiihdytellä. Kaarevia uria, nopeudenvaihteluita, pysähdyksiä, etuosakäännöksiä... Mitä tahansa mikä vaatii hevoselta keskittymistä. Kuumeneva hevonen alkaa yleensä kiihdyttelyn suorilla urilla, joten pysyttele kaarevilla teillä, tee juuri niin jyrkkiä kaaria kuin tarvitsee. Ja juttele sille edelleen.

      Voisit myös kokeilla juoksuttaa sitä ennen ratsastusta, jos mahdollista. Silloin se saisi purettua pahimmat energiansa jo ennen kuin nouset sen selkään.

      Ja mitä tarkoitat ravistelulla? Siis ravisteleeko se päätään, vai koko kroppaansa niin kuin koira joka ravistelee vettä turkistaan? Vai miten..?

      • arabin omistaja

        Se ravistelee koko kroppaansa vaikka ei olisi märkä.


    • Hevoset ravistelevat sillä tavoin jos niitä kutittaa. Tuota noin... milloin olet viimeksi penkonut sen karvoja mm. hännäntyvestä tai harjanjuuresta? Ei vain harjaamalla, vaan ihan tonkimalla sen karvaa ja katsomalla silmällä mitä löytyy? Äiti sanoi, että yksi ei niin kiva vaihtoehto on se, että hevonen on jostain saanut vapaamatkustajia (tunsi joskus hevosen joka ravisteli samalla tavalla kun sillä lähti ratsastamaan), joten sen mahdollisuuden poissulkemiseksi tarkista, ettei sillä ole täitä tms. Niitä kun saattaa tulla tyhjästä vaikka hevonen olisi miten hyvin hoidettu.

      Tai onko jotain muuta mikä sitä voisi kutittaa? Pitkä letti ratsastajalla? Takki joka hipoo sen selkää?

      • arabin omistaja

        tai voisiko syy olla esim. irtokarvat? mutta tarkistan hevosen ja katson löytyykö vaikka täitä :)


    • Voi kyllä johtua irtokarvoistakin, jos ravistelu on alkanut karvasadon myötä... En tosin ole tavannut hevosta johon irtokarvat vaikuttaisivat tuolla tavalla, mutta on kai se silti mahdollista. Kokeile mitä tapahtuu, jos käytät harjaamiseen enemmän aikaa ennen ratsastusta. Olisihan se helpotus jos syy olisi karvanlähdössä, ongelma olisi ohimenevä ilman muita toimenpiteitä kuin ahkeraa harjausta. :)

      Peukut pystyyn!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      182
      4200
    2. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      33
      1538
    3. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      40
      1470
    4. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      21
      1433
    5. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      17
      1332
    6. Mitä ajattelet

      Kun näet kaivattuasi?
      Ikävä
      107
      1259
    7. Kyllähän tämä vähän kirpaisee

      Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah
      Ikävä
      38
      1167
    8. Moi, nainen

      Tunnustan, olen heikkona sun hymyyn, ja sekään ei auta yhtään, että sulla on täydellinen nenä. Joten ensi kerralla, kun
      Ikävä
      30
      1160
    9. Nyt on pakko tunnustaa

      AA että on ikävä sinua!!
      Ikävä
      12
      1067
    10. Sulla on uskomaton luonne

      Saat minut hetkessä iloiseksi, tai sanotaan nyt niin, että ajatus sinusta saa sydämeni hyppimään riemusta. En vain saa s
      Ikävä
      44
      1018
    Aihe