Keskusteluboikotti ja valtionapu

Rahahanat.kiinni

Palstalla trollaavat vaparit ovat nyt päättäneet olla reagoimatta niihin ketjuihin, joissa ei yksinomaan kehuta vapareiden toimintaa vaan kerrotaan myös ikävämpiä tosiasioita siitä.

Vapaa-ajattelijat nauttivat valtionapua, jonka eräs peruste on se, että vaparit harjoittavat kansalaiskeskustelua. Kun he nyt yksipuolisesti ovat päättäneet vetäytyä kaikesta muusta kuin omaan toivekuplaansa kuuluvasta keskustelusta, herää kysymys siitä, voidaanko heille enää maksaa valtion avustusta.

Minusta vapaa-ajattelijoiden tulisi viimeistään tässä keskustelupolitiikan muutostilanteessa panna henkselit valtionapuhakemustensa ylle. Se olisi reilua veronmaksajia ja valtion avustusperusteita kohtaan. Onko vapareista tähän?

12

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • korjaussarja

      Kansalaiseskeskutelu on jotain ihan muuta kuin yhdellä keskustelupalstalla jankaaminen moneen kertaan käsitellyistä aiheista. Asiallinen keskustelu lienee edelleen tervetullutta myös tällä palstalla, puolesta ja vastaan - esimerkiksi vaikkapa va-liiton tavoitteista.

      Häiriöiden kanssa ei ole pakko leikkiä, eikä etenkään häiriköiden säännöillä.

      • Rahahanat.kiinni

        No tämä aloitus siis ilmeisesti oli asiallinen, koska siihen tuli vastaus. Suurkiitos luottamuksesta. Ovatko muut vaparit kanssasi samaa mieltä?

      • Rahahanat.kiinni

        Jossain kommentissa kysyttiin, onko Jorin avaama pornoketju vaparien boikotissa vai ei. Minuakin kiinnostaisi. Niinpä kävin nostamassa pornoketjun ja kysynkin nyt kaikilta vapareilta, että onko Jorin pornoketju asiallinen vai onko se asiattomana joutunut boikottiin?

      • korjaussarja
        Rahahanat.kiinni kirjoitti:

        Ei näyttänyt olevan mitään uutta sanottavaa sielläkää. Jos ei ole mitään uutta kesksteltavaa niin eipä ole tarpeen kommentoidakaan.

        Toisekseen tällä palstalla ei ole mitää tekemistä valtion tuen kanssa, tänne kirjoittelua ei tueta, eikä se ole tuen edellytyksenäkään - mutta tämänkin sinä kyllä tiesit. Kansalaiskeskustelu on ihan muuta, ja kukaan ei ole sitä boikotoimassa. Loanheittoa aion kyllä boikotoida, en asiallista keskustelua.

        Tämänkin ketjun olisit halutessasi voinut otsikoida fiksusti, mutta et tehnyt niin. Siksi en tähänkään ketjuun kommentoi enää tämän enempää.

      • Rahahanat.kiinni
        korjaussarja kirjoitti:

        Et tietenkään voinut vastata kysymykseen: onko Jorin pornoketju ns. asiallinen vai ei? Onko se siis boikotissa vai ei?

        Mistä syystä muuten katsot, ettei tämä ole kansalaiskeskustelua? Tämähän nimenomaan on sitä. Olen monta kertaa sanonut, että kommentoin täällä nimenomaan verovelvollisena Suomen kansalaisena, joka maksamiensa verojen kautta rahoittaa vaparien toimintaa.

        Nyt siis ette suostu edes keskustelemaan rahoittajanne kanssa. Rahat kyllä tuntuvat edelleen kelpaavan. Se on sitä vaparimoraalia.

    • Äläpä nyt tee hätäisiä johtopäätöksiä. Minä kirjoittelen tällä palstalla juuri niihin keskusteluihin joihin haluan kirjoittaa ilman ulkopuolista ohjausta.

      Huomaa nyt myös tämä: tästä palstalle kirjoittelusta ei kukaan saa penniäkään. Tätä ei ole valtion rahalla kustannettu, vaan minä kirjoittelen ihan vapaa-ajallani ja omakustanteisesti, joten anna niiden verorahojen nyt kerrankin olla.

      • Rahahanat.kiinni

        On lohdullista huomata, että Humanisti-vaparin mahtikäskyt eivät itsenäisimpiä vapareita sido. Muut näkyvät olevan tottelevaisempia.

        Mikä tyyppi tuo Humanisti-vapari oikein on, kun luulee voivansa sanella ihmisille, missä ketjussa saa keskustella ja missä ei?

      • eroavapareista

        Samalla sopii kysyä, mitä kertoo vapareista se, että niin monet suostuvat kyselemättä noudattamaan yhden tyypin käskyjä.

    • Rahahanat.kiinni

      Mielenkiintoista, että vaparit ovat ruvenneet nostamaan omia ketjujaan urakalla, että nämä jäisivät piiloon. Näkyy yllä, että siihen ei suostuta ihan helposti. Naurettavaa toimintaa vapareilta. Säälittävää.

      • alasajo

        Vaparit tulevat kärsimään tulevaisuudessa jäsenkadosta ja talousvaikeuksista. Pään pensaaseen laittaminen ei muuta tätä tosiasiaa.

      • hehheheheheheh

        Naurettavaa se todellakin on.

    • Hyhhyhhuijaaa

      Trolli nostelee mollausketjujaan minuutin välein.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      182
      4180
    2. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      33
      1538
    3. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      39
      1447
    4. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      21
      1433
    5. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      17
      1332
    6. Mitä ajattelet

      Kun näet kaivattuasi?
      Ikävä
      107
      1249
    7. Kyllähän tämä vähän kirpaisee

      Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah
      Ikävä
      38
      1167
    8. Moi, nainen

      Tunnustan, olen heikkona sun hymyyn, ja sekään ei auta yhtään, että sulla on täydellinen nenä. Joten ensi kerralla, kun
      Ikävä
      30
      1150
    9. Nyt on pakko tunnustaa

      AA että on ikävä sinua!!
      Ikävä
      12
      1067
    10. Sulla on uskomaton luonne

      Saat minut hetkessä iloiseksi, tai sanotaan nyt niin, että ajatus sinusta saa sydämeni hyppimään riemusta. En vain saa s
      Ikävä
      44
      1008
    Aihe