suhteen? Arvaa? Ei PS:ssa kukaan tiedä mistä on kyse!
Miksi PS:llä ei ole vaatimuksia SOTE-alueiden
18
80
Vastaukset
- 155
He ovat kaikesta samaa mieltä kuin Sipilä, jotta Audin takapenkki ei vaarannu. Selviää sitä paitsi helpommalla, kun ei tarvitse ottaa mihinkään kantaa.
Totta. Persut ovat yhtä aatteeton puolue kuin RKP, jolle kelpasi mikä tahansa hallitusohjelma kymmenien vuosien ajan. Olisi kelvannut edelleen, mutta Sipilä ja Soini eivät halunneet heitä enää mukaan.
Nyt onkin naurussa pitelemistä, jos Sipilä joutuu muodostamaan uuden hallituksen, jossa ovat Kokoomuksen tilalla juuri RKP ja KD. :D
- Eroa-odottava
MTV3 uutisissa Timo Haapala sanoi, että persuilla on muutakin ajateltavaa. Samoin sanoi, että onko persuilla eleensä mitään kantaa.
Koko MTV 3 uutiset oli täynnä persuja, persuja tuli takaisin, persuja pantiin ulos jne, - zxsdrty
Ne luulee, että SOTE tarkoittaa sosiaalitemokraatteja, ja luulee että niille ollaan perustamassa omia läänejä.
- sdgfsg
persut myöntyy aivan kaikkeen johtuu joko siitä että ei tiedetä hevon vittua yhtään mistään tai siitä että halutaan nostaa ministerin etuuksia.
- Acricola
Tässäkin asiassa persuja vievät muut puolueet kuin pässiä narussa.
- Himmelit
Tässä tehdään 18 maakunnan kepun hallintohimmeli ja niihin valitaan 18 kepulaista himmelin hämmentäjää.
- Joulukoriste
Joo, maakuntasatraappeja :)
- SSS-meininkiä
Sipilän asenteesta tuli himmeliä enemmän mieleen Himmler! Kauheaa!!!
Sehän Sipilän pelleilyyn juuri on syynä.
90-luvulla muodostettiin nykyiset maakunnat kepun toiveesta, jotta kepulaiset kunnallispoliitikot saisivat suojatyöpaikkoja sukulaisilleen. Nyt kepu haluaa, että maakuntiin palkataan vielä lisää virkamiehiä, että jokaisen poliitikon serkun lapsetkin saavat itselleen viran.- LisääTyötä
Ei työpaikkojen luomisessa ole mitään pahaa. Näinä aikoina on erittäin vaikea löytää hyväpalkkaisia ja vähätöisiä työpaikkoja, joissa ei olisi tutkintovaatimuksia.
- Businessclasstimo
Ovat kaikessa yes yes miestä niin audin kyyti on taattu. Yksinkertaista.
- syyonselkeä
Lähiön kaljaräkälästä saat kyllä helposti mielipiteitä homoista ja mamuista, mutta terveydenhuollon hallintomallin uudistamisesta on vaikeampi saada keskustelua aikaan.
- JosJos
Sama se on Perussuomalaisten puoluetoimistolla.
Porno-Mäntylänä tunnettu persujen sote-asiantuntijakaan ei nyt sattuneesta syystä anna mielellään haastatteluja. :D
- MölinälläMammonaa
Liike kirjoitti:
Porno-Mäntylänä tunnettu persujen sote-asiantuntijakaan ei nyt sattuneesta syystä anna mielellään haastatteluja. :D
Kyllä haastatteluja annettaisiin, mutta haastattelijan kysymykset ovat liian usein tarkoituksellisen spesifisiä. Jos ministeriltä kysyttäisiin lempiruokia ja lomakuulumisia, liikuttaisiin persujen kannalta oikeissa kysymyksissä.
- Esillä_jo_vaaleissa
Sairaanhoitopiireihin perustuva malli oli perussuomalaistenkin malli vaalien aikaan. Ei kai siitä luovuta, vaikka keskusta käyttääkin nimeä maakuntamalli. Sama asia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1824310
- 341584
Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi401500Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen251494Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,201385- 1121316
Moi, nainen
Tunnustan, olen heikkona sun hymyyn, ja sekään ei auta yhtään, että sulla on täydellinen nenä. Joten ensi kerralla, kun301190Kyllähän tämä vähän kirpaisee
Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah381187- 191149
Sulla on uskomaton luonne
Saat minut hetkessä iloiseksi, tai sanotaan nyt niin, että ajatus sinusta saa sydämeni hyppimään riemusta. En vain saa s441048