"Meidät on tehty samasta aineesta kuin unelmamme, ja uneen päättyy
tämä lyhyt elämämme."
Shakespearen 'Myrsky'-näytelmän lopussa Esko Salmisen Prosperona
yleisölleen lämpimästi lausuma ajatus.
Vaikka aikaa on kulunut, näytelmän salaperäisen saaren lumo säilyy
mielessä.
Prospero on saanut yhteyden ilman henkeen Arieliin
ja lukuisiin muihin luonnonhenkiin. Ariel oli joutunut vangiksi, mutta
Prospero vapautti hänet saarelle tultuaan.
Sibelius on säveltänyt Myrsky-näytelmään musiikin.
.
Sibelius ymmärsi myöskin meidän historiaamme, suomalaisten 'suuria kertomuksia', Kalevalan taruja, Kullervo-tarua hän alkoi ideoida keväällä 1891, - "hänen kirjeistään voi todeta alati kasvavan kiinnostukseen kaikkeen suomalaiseen – kieleen, Kalevalaan ja suomalaisiin tunnelma-arvoihin.
Hän kirjoittaa kihlatulleen Aino Järnefeltille: ”Minusta Kalevala on ihan moderni. Se on minun mielestäni musiikkia kaikki, teema ja muunnelmia. Toiminta on aina tunnelmalle alistettu, jumalat ihmisiä, Wäinämöinen muusikko jne.”
Sibeliuksen mielessä alkoi kangastaa jo Robert Kajanuksen uneksima kansallinen musiikkityyli." - (Kalevi Aho)
Unelmien lumovoima
88
93
Vastaukset
- Merilii_
Ai, nikistäni jäi pois i-kirjain, mutta onko se nyt niin nokon nuukaa...
- Merilii_
ent.siivoojaparka, sinulle on vastaus ketjun lopulla, koska tulin vasta illalla u-uudelleen. Tai no, käyn kopsaamassa sen tähän:
Merilii_
8.9.2016 19:57
UUSI
Siivoojaparka on aivan oikeassa,
aivan asiaa puhuit, olen jo lähtenyt...mutta riippuvuus ei katkea kertanykäisyllä.
Ihan kuin Juicen laulussa :
"...vaikk' en koskaan luotasi poistunutkaan, tulen u-uudestaan...."
Tai tarja halonen liittyessään SDP:hen 12 vuotta myöhemmin.
- ent.siivoojaparka
Etkös sinä joku aika sitten heittänyt hyvästit tälle palstalle?
Vai kuka se oli?- Saa-Mari
Tietyt eivät siedä mitään syvällisempää tai sielukasta.
Siksi ollaan häätämässä toisia pois vaivaantuneesti.
Sinulta nyt en muuta odottaisikaan!
Onko tämä SINUN hiekkalaatikkosi?
Mitään ei rakenneta, mutta hiekkaa silmille heitetää... - ent.siivoojaparka
Saa-Mari kirjoitti:
Tietyt eivät siedä mitään syvällisempää tai sielukasta.
Siksi ollaan häätämässä toisia pois vaivaantuneesti.
Sinulta nyt en muuta odottaisikaan!
Onko tämä SINUN hiekkalaatikkosi?
Mitään ei rakenneta, mutta hiekkaa silmille heitetää...Äläpä nyt tutise.
En minä ole häntä häätämässä pois.
Kunhan kysäisin, kun muistan ihan niinkuin hän olisi kirjoittanut joku aika sitten kommentin, missä heitti hyvästit palstalle ja kertoi alkavansa elämään näitten palstojen ulkopuolista elämää.
Kuka se sitten oli?
Tuossahan se onkin. Oikein muistin.
Merilii_
29.8.2016 11:09
"""Vapautumistani jatkan pyrkimällä eroon netistä.
Olen jo poistanutkin profiilini kolme kuukautta sitten kesustelupalstalta.
....
Nettiystävilleni parhainta jatkoa toivotan!
Merilii"""" - kouaföfoiaöo
Saa-Mari kirjoitti:
Tietyt eivät siedä mitään syvällisempää tai sielukasta.
Siksi ollaan häätämässä toisia pois vaivaantuneesti.
Sinulta nyt en muuta odottaisikaan!
Onko tämä SINUN hiekkalaatikkosi?
Mitään ei rakenneta, mutta hiekkaa silmille heitetää...Se on tuo siivoojaparka ja enmilläänkeksi päättäneet palstan alasajosta liekö sama ihminen. vai korppisko lie se toinen
- pyytäsit.anteeksi
ent.siivoojaparka kirjoitti:
Äläpä nyt tutise.
En minä ole häntä häätämässä pois.
Kunhan kysäisin, kun muistan ihan niinkuin hän olisi kirjoittanut joku aika sitten kommentin, missä heitti hyvästit palstalle ja kertoi alkavansa elämään näitten palstojen ulkopuolista elämää.
Kuka se sitten oli?
Tuossahan se onkin. Oikein muistin.
Merilii_
29.8.2016 11:09
"""Vapautumistani jatkan pyrkimällä eroon netistä.
Olen jo poistanutkin profiilini kolme kuukautta sitten kesustelupalstalta.
....
Nettiystävilleni parhainta jatkoa toivotan!
Merilii""""Mtä sinä kyyläät omistajan elkein oikein kaivelemalla entisiä, pikkusieluisuutta ei muuta.
- Saa-Mari
kouaföfoiaöo kirjoitti:
Se on tuo siivoojaparka ja enmilläänkeksi päättäneet palstan alasajosta liekö sama ihminen. vai korppisko lie se toinen
Hyvä on, että selitit minulle uudelle, id*ootille!
Pelkäänpä, että jos siivooja olisi voinut vapaasti valita,
niin hänkin olisi halunnut jotain muuta työkseen kuin
luuttuamisen toisten jälkeen, vaikka se on itsenäistä työtä.
Ihailen kaikkia perheensä puolesta tunnollisesti ahkeroivia
Ansaitsette totisesti vapautenne soffalla loikoillen ja huokaillen... - Saa-Mari
ent.siivoojaparka kirjoitti:
Äläpä nyt tutise.
En minä ole häntä häätämässä pois.
Kunhan kysäisin, kun muistan ihan niinkuin hän olisi kirjoittanut joku aika sitten kommentin, missä heitti hyvästit palstalle ja kertoi alkavansa elämään näitten palstojen ulkopuolista elämää.
Kuka se sitten oli?
Tuossahan se onkin. Oikein muistin.
Merilii_
29.8.2016 11:09
"""Vapautumistani jatkan pyrkimällä eroon netistä.
Olen jo poistanutkin profiilini kolme kuukautta sitten kesustelupalstalta.
....
Nettiystävilleni parhainta jatkoa toivotan!
Merilii""""Onko elämä opettanut sinua ottaamaan kiukustuneet huumorilla?
Oikein hyvä, vaikkapa vain omalle mielenterveydellesi.
Itsekin huomaan istuvani koneen kanssa kuin se olisi pullo!
Harmittaa, kun on tullut riippuvaiseksi TV:stä ja Sinistä.
Minun koneeni on oikein kastettu kapine. kissan puutteessa.
Merilii teki oikein viisaasti pitäessään tauon ja harrastaessaan muutakin.
Minäkin pidän TV:n ja radion kiinni ja kuuntelen vain tietyt ohjelmat.
Sydämellisin terveisin
S*-Mari - iki-musta-nicci
Saahan sitä marista mutta turhaa marinaa avoimilla keskustelupalstoilla, kuin huussiin huutelisi :D
- kissalanilmo
Joku mummo vittuuntu hömpsin ja expimotin sättäilystä ja kuvista nyt pitö kaikille marista kuin ukkospilvi peittoo palstan
- Mari.vaan
Minä en ole mikään "mummo"! Sa*mari!
Elän elämäni kultaisia keskivuosia, lähemmäs 70 kuin 60!
Tässä on parhaat vuodet meneillään!
On tullut hankittua vähän elämänkokemusta ja -näkemystä.
Terveyttäkin riittää kymmeniin vuosiin eteenpäin.
Hyvä on olla tässä iässä itsenäisenä "Vapaaherrattarena"! - ent.siivoojaparka
kouaföfoiaöo kirjoitti:
Se on tuo siivoojaparka ja enmilläänkeksi päättäneet palstan alasajosta liekö sama ihminen. vai korppisko lie se toinen
Olisiko sinulla aloituksen aiheeseen (sehän ei ole minusta) sitä jotain "syvällistä" sanottavaa?
Vai tuoko oli syvällisintä, mitä aivoistasi pystyy nousemaan? - ent.siivoojaparka
Saa-Mari kirjoitti:
Hyvä on, että selitit minulle uudelle, id*ootille!
Pelkäänpä, että jos siivooja olisi voinut vapaasti valita,
niin hänkin olisi halunnut jotain muuta työkseen kuin
luuttuamisen toisten jälkeen, vaikka se on itsenäistä työtä.
Ihailen kaikkia perheensä puolesta tunnollisesti ahkeroivia
Ansaitsette totisesti vapautenne soffalla loikoillen ja huokaillen...Väärin pelätty. Älä pelkää enää.
Aloin ihan vapaaehtoisesti siivoojaksi 49-vuotiaana, koska sillä tavalla pääsin kaikenmaailman lankutuksista ja muusta perstreenistä vapaa-aikanani. Mukavampaakin vapaa-ajan puuhaa tiedän.
Sain jopa maksua siitä, että pakarani, reiteni ja pohkeeni pysyivät kiinteinä, eikä tarvinnut niitten heikon kunnon takia pelätä kaatuvansa. - Mari.vaan
ent.siivoojaparka kirjoitti:
Väärin pelätty. Älä pelkää enää.
Aloin ihan vapaaehtoisesti siivoojaksi 49-vuotiaana, koska sillä tavalla pääsin kaikenmaailman lankutuksista ja muusta perstreenistä vapaa-aikanani. Mukavampaakin vapaa-ajan puuhaa tiedän.
Sain jopa maksua siitä, että pakarani, reiteni ja pohkeeni pysyivät kiinteinä, eikä tarvinnut niitten heikon kunnon takia pelätä kaatuvansa.:-D, minä san maksaa omista lankutuksistani ja se pe*se viistoo maata :-(
Hyvä on, kun olit valintaasi tyytyväinen. Joskus olen itsekin siitä saanut palkkaa.
Kyllä ne lapset ovat sinun silunelämäsi hoitaneet. Antaneet monenlaista ravintoa- Saa-Mari kirjoitti:
Hyvä on, että selitit minulle uudelle, id*ootille!
Pelkäänpä, että jos siivooja olisi voinut vapaasti valita,
niin hänkin olisi halunnut jotain muuta työkseen kuin
luuttuamisen toisten jälkeen, vaikka se on itsenäistä työtä.
Ihailen kaikkia perheensä puolesta tunnollisesti ahkeroivia
Ansaitsette totisesti vapautenne soffalla loikoillen ja huokaillen...Minä en usko mielipiteeseesi saa-mari.
Tunnen siivoojia jotka olisivat pärjänneet missä vain. Kuten uskon tämä meidänkin siivooja on valinnut ihan itse tiensä.
Mikä siinä on että niinkin tärkeä ammatti kuin siivoaminen tulee mieleen sellaisena että se on viimeinen mahdollisuus.
Itsekin siivosin taloyhtiömme rappukäytävät aika kauan, sitä pystyi tekemään vielä omaishoitajuus aikanakin. En ollut vielä eläke-iässä ja omaishoidontuki oli aika pieni.
Minäkin lupasin pitää taukoa, odottelen kaverin saapumista.
- tööttt
Monissa hengellisissäkin lauluissa tota Jumalan kunniaa luonnossa kuvataan vaikkapa suurten vetten pauhuna - niin hyvässä kuin pahemmissakin - toisaalta luovuudessa kuin
tuhoisuudessakin - kautta aikojen maan elementit, maa, tuli, vesi, taivas on ollut ehtymätön aarrearkku useammallakin taiteenalalla - pienistä puroista aina syntyy meriä kohti vaeltavat virrat - joskus sävelten tapailussa jostain soittimesta haaveillut jonkin trilogian tekemisestä esm teemasta joki se virtaa merelle päin
- millainen matka eri soittimille kokoonpantuna
- iiron musiikkituntimainos hauska
- aikoinaan oli joku hyvä biisi, vähän surumielinen väsähtäneistä, jotka onnellisia olivat vain unissaan ja nukkuessaan. Monille asioille sitä itsekukin varmaan elonsa aikana
hyvästit heittää tunteiden kera tai ilman - eikö sekin ole elämää?- Seurannut
"Tuli,vesi, maa, taivas" - niistähän me ihmiset koostumme!
Täällä ei tosin ole monia sotia kokeneita, mutta väitetään,
että taisteluissa moni huutaa Jumalaa, vaikka ei muuten tunustaisi.
Ihinen etsii jotain itseään enempää. Siitä kaikki sankarit, gurut, jumalat.
Kaikkea muuta kuin rauhaisassa yhteiselossa.
Luulen luonnon hiljentävän useimman tutkistelemaan sisintäänkin.
Me olemme kaikki vuosikymmeniä tuhertaneet kouluissa ja työssä.
Eipä monellekaan ollut mahdollisuutta ravita sieluaan taiteilla.
Tehtaita, ravintoloita, kauppoja; Koneiden kolistelua, hälyä, vaatimuksia...
Feng shui, tuuli ja vesi on konsepti kiinalaisessa elämänfilosofiassa joka perustuu juuri viiteen luonnonelementtiin ja qi-elämänenergiaan. Me käytämme sitä sisustuksessa tai ainakin käytimme kun se oli muotisana joskus parikymmentä vuotta sitten.
Tiedettäkö? Ei varmastikaan, vaan tietoa ja varmuutta siitä miten ihminen ja luonto toimivat parhaiten yhdessä.
Minä pidän aina mielessä nää luonnonelementit kun olen katselemassa asuntoa tai uutta kotoa. Maaseudulla se on helppoa: elementiti ovat lähellä ja vanhat talot 'hengittävät' , mutta kaupunki asunnossa joku pieni soliseva vesiastia olohuoneessa (suihkulähde), tulisija tai sen puutteessa kynttilät, eläviä kasveja multaruukuissaan ja mahdollisuus kunnolliseen tuuletukseen ovat ihmisen psyykisen ja fyysisen hyvinvoinnin elinehdot.- Mari.vaan
Hei, hengenheimolainen! Olen myös kaivannut esiin F.S.-kirjani, kun
iän mukana tarpeet muuttuvat ja F.S. antaa paljon käytännön tietoa.
Hämmästyin, kun koti tuli hankittua ja niin vähän tarvitsi tehdä muutoksia.
Voin kuin kuningatar nykyisessä kodissani ja se täsmää F.S:n kanssa.
Huvitti kulkiessa, että ne tiedot on tullut muillekin tutuksi ja
muutoksia näkyy heti tulleen parannusten mukaan.
Minulle ne kirjat ovat aika uusia. En ole ehtinyt ennen tutustumaan.
Mutta harrastan aika lailla intialaista ja kiinalaista terveysoppia...
Saan sinusta vastaisuudessakin pienen hengähdys-helpotuksen;-) Mari.vaan kirjoitti:
Hei, hengenheimolainen! Olen myös kaivannut esiin F.S.-kirjani, kun
iän mukana tarpeet muuttuvat ja F.S. antaa paljon käytännön tietoa.
Hämmästyin, kun koti tuli hankittua ja niin vähän tarvitsi tehdä muutoksia.
Voin kuin kuningatar nykyisessä kodissani ja se täsmää F.S:n kanssa.
Huvitti kulkiessa, että ne tiedot on tullut muillekin tutuksi ja
muutoksia näkyy heti tulleen parannusten mukaan.
Minulle ne kirjat ovat aika uusia. En ole ehtinyt ennen tutustumaan.
Mutta harrastan aika lailla intialaista ja kiinalaista terveysoppia...
Saan sinusta vastaisuudessakin pienen hengähdys-helpotuksen;-)Kertokaas paloma ja kumppanit mulle yks juttu?
Ellei oo lukenu tai muuten tierä tollasia käsitteitä niin asuuks ihan väärin vai toimiiko ihmises joku vaisto mikä sanelee asunpaikan mallin ja sijainnin?- Mari.vaan
koti-kiusattu kirjoitti:
Kertokaas paloma ja kumppanit mulle yks juttu?
Ellei oo lukenu tai muuten tierä tollasia käsitteitä niin asuuks ihan väärin vai toimiiko ihmises joku vaisto mikä sanelee asunpaikan mallin ja sijainnin?Kun itse olin hankkimassa uutta kotia, niin siinä vaiheessa
oli mahdollisuus valita useammasta mahdollisuudesta.
Minulla eiollut muuta tietoa kuin sisäinen hyvän-olon-tunto.
Nykyinen kotini teki minulle mahdolliseksi käyd läpi koko sukuni!
Muistella lapsuuden ajoista aina tulevaisuutta suunitellen.
Tämä e ole suinkaan virheetön koti, vaan kuvastaa omaa tilaani!
Ennen päätöstäni kuljin yksin huoneissa ja muistot virtasivat mieleeni.
Se ratkaisi minulle. Uskon kunkin omaan, sisäiseen vaistoon.
Oikeaa täässä ja nyt okaisuihin, parannuksiin ja sitten vaikka muuttoon!
Eihän kukaan kulje kengissä, joista kasvaa ulos! koti-kiusattu kirjoitti:
Kertokaas paloma ja kumppanit mulle yks juttu?
Ellei oo lukenu tai muuten tierä tollasia käsitteitä niin asuuks ihan väärin vai toimiiko ihmises joku vaisto mikä sanelee asunpaikan mallin ja sijainnin?Minulla on jonkinlainen sisäinen ääni joka varoittaa jos ympäristö ei ole harmooninen tai elementit tasapainossa.
Se sama vaisto kai josta Mari.vaan kertoo.
Luulen että se on kaikilla, muta me rationalisoimme sen pois.- eppu2
koti-kiusattu kirjoitti:
Kertokaas paloma ja kumppanit mulle yks juttu?
Ellei oo lukenu tai muuten tierä tollasia käsitteitä niin asuuks ihan väärin vai toimiiko ihmises joku vaisto mikä sanelee asunpaikan mallin ja sijainnin?Pitää kuunnella intuitiotaan. Kyllä se kertoo oikean laidan.
Se sisäinen ääni. - Mari.vaan
eppu2 kirjoitti:
Pitää kuunnella intuitiotaan. Kyllä se kertoo oikean laidan.
Se sisäinen ääni.Oiii! Onko "Eppu2" huomannut, että hänellä on "intuitio"?
(Niin vaikea sana, että en osaa sitä edes kirjoittaa!)
"Eppu2" on tainnut tulla oikein tutuksikin oman INTUITIONSA kanssa!
Oletteko oikein parhaat ystävät, vai pidätkö selkäsi takana -
vähän häpeillen - älykköjen kanssa turistessasi? - eppu2
Mari.vaan kirjoitti:
Oiii! Onko "Eppu2" huomannut, että hänellä on "intuitio"?
(Niin vaikea sana, että en osaa sitä edes kirjoittaa!)
"Eppu2" on tainnut tulla oikein tutuksikin oman INTUITIONSA kanssa!
Oletteko oikein parhaat ystävät, vai pidätkö selkäsi takana -
vähän häpeillen - älykköjen kanssa turistessasi?Lässyn lässyn.
- Mari.vaan
eppu2 kirjoitti:
Lässyn lässyn.
Äläs nyt, Eppu-Peppu, olet ainoa mies, joka uskalsi jotain
INTUITIOOTISTA edes mainita!
Täytyy siitä saada vähän kiusotella! Ethän sinä niin herkkähipiä oo?
Kuin kaverina löisin käpälällä selkään, hymyssä suin ;-) - ent.siivoojaparka
Mari.vaan kirjoitti:
Äläs nyt, Eppu-Peppu, olet ainoa mies, joka uskalsi jotain
INTUITIOOTISTA edes mainita!
Täytyy siitä saada vähän kiusotella! Ethän sinä niin herkkähipiä oo?
Kuin kaverina löisin käpälällä selkään, hymyssä suin ;-)Eppuhan oli hänen kissavainaansa nimi. Itse hän on nainen, ainakin sanoo olevansa.
- eppu2
Mari.vaan kirjoitti:
Äläs nyt, Eppu-Peppu, olet ainoa mies, joka uskalsi jotain
INTUITIOOTISTA edes mainita!
Täytyy siitä saada vähän kiusotella! Ethän sinä niin herkkähipiä oo?
Kuin kaverina löisin käpälällä selkään, hymyssä suin ;-)Voi kuule kun oon siitä joskus tehnyt aloituksenkin, joten kyllä porukat täällä tietää.
Hipiää mulla ei ole vaan h.....n paksu nahka.
Ja vielä viimeiseksi. En ole mikään mies, olen vanha akka. - ent.siivoojaparka
""""... mutta kaupunki asunnossa joku pieni soliseva vesiastia olohuoneessa (suihkulähde), tulisija tai sen puutteessa kynttilät, eläviä kasveja multaruukuissaan ja mahdollisuus kunnolliseen tuuletukseen ovat ihmisen psyykisen ja fyysisen hyvinvoinnin elinehdot.""""
Mitenhän minä olen pysynyt näin terveenä ilman tuollaisia "elinehtoja", ilman muuta veden lotinaa kuin mitä nyt pissalla ja suihkussa käydessä lotisee? Ne muutama kukka mitä minulla on, ovat keinokukkia. Kynttilää poltan vain jouluaattona. Vaan onhan minulla tosin sytkäri, minkä liekkiä välähytä silloin tällöin, kun käyn ottamassa raitista ilmaa parvekkeella. - Mari.vaan
eppu2 kirjoitti:
Voi kuule kun oon siitä joskus tehnyt aloituksenkin, joten kyllä porukat täällä tietää.
Hipiää mulla ei ole vaan h.....n paksu nahka.
Ja vielä viimeiseksi. En ole mikään mies, olen vanha akka.Kiitos informaatiosta! Akoille minulla on aina iso huone sydämessäni;-)
Kahvitellaan siellä ja turistaan - sinä kissastasi ja minä Sinistäni :-D - Mari.vaan
ent.siivoojaparka kirjoitti:
""""... mutta kaupunki asunnossa joku pieni soliseva vesiastia olohuoneessa (suihkulähde), tulisija tai sen puutteessa kynttilät, eläviä kasveja multaruukuissaan ja mahdollisuus kunnolliseen tuuletukseen ovat ihmisen psyykisen ja fyysisen hyvinvoinnin elinehdot.""""
Mitenhän minä olen pysynyt näin terveenä ilman tuollaisia "elinehtoja", ilman muuta veden lotinaa kuin mitä nyt pissalla ja suihkussa käydessä lotisee? Ne muutama kukka mitä minulla on, ovat keinokukkia. Kynttilää poltan vain jouluaattona. Vaan onhan minulla tosin sytkäri, minkä liekkiä välähytä silloin tällöin, kun käyn ottamassa raitista ilmaa parvekkeella.Olet niin - proosallinen!
koti-kiusattu kirjoitti:
Kertokaas paloma ja kumppanit mulle yks juttu?
Ellei oo lukenu tai muuten tierä tollasia käsitteitä niin asuuks ihan väärin vai toimiiko ihmises joku vaisto mikä sanelee asunpaikan mallin ja sijainnin?Minä luulen että ainakin täällä pohjolassa me asumme melkein aina "oikein". Luonto ja elementit ovat osa arkeamme eikä niitä tule sillai edes ajatelleeksi.
Suomalaisten (ja muiden pohjolan asukkaiden) suuri kaipuu luontoon, veden ääreen, mökeille, tuuleen ja tuiskuun, on osoitus siitä että vaistomaisesti tiedämme että olemme osa luontoamme, elementit ovat osa meitä ja tasapaino ja vuorovaikutus luonnonelementtien kanssa on se joka saa meidät voimaan hyvin.
Pääkaupunkimmekin on luonnonelementtien ympäröimä ja ne kulkevat vapaina puistoissa, puiden reunustamilla kaduilla, meren tuoksu ja puhtaat tuulet auttavat pitämään ihmiset terveinä ja tasapainoisina.- Mari.vaan
Paloma.se.co kirjoitti:
Minä luulen että ainakin täällä pohjolassa me asumme melkein aina "oikein". Luonto ja elementit ovat osa arkeamme eikä niitä tule sillai edes ajatelleeksi.
Suomalaisten (ja muiden pohjolan asukkaiden) suuri kaipuu luontoon, veden ääreen, mökeille, tuuleen ja tuiskuun, on osoitus siitä että vaistomaisesti tiedämme että olemme osa luontoamme, elementit ovat osa meitä ja tasapaino ja vuorovaikutus luonnonelementtien kanssa on se joka saa meidät voimaan hyvin.
Pääkaupunkimmekin on luonnonelementtien ympäröimä ja ne kulkevat vapaina puistoissa, puiden reunustamilla kaduilla, meren tuoksu ja puhtaat tuulet auttavat pitämään ihmiset terveinä ja tasapainoisina.Jo lapsena koulussa tajusin, kun lparantavaan voimaanuimme alkuaineista, että
luonnon kanssa samoista alkuaineista, mutta vain eri "reseptillä".
Maasta olet ja maaksi tulet....
Siksi uskon paremmin luonnon yrtteihin, ajatusten parantavaan voimaan, kuin
apteekin myrkkyihin kaikkine sivuvaikutuksineen. Joskus tosin täytyy niitäkin.
Nykyisin saa hyviä kirjoja ruoan, yrttien liikunnan parantavasta voimasta.
Jotkut väittävän ajatuksiensa manipuloimista - hypnootiksi, saatanasta.
Mutta mitä rukous sitten on ellei "assosioita", "mantroja",
yritystä kääntää kielteiset ajatukset myönteisiksi!
Kuunneella sisintään hiljentyen etsien vastauksia, mahdollisuuksia... - Mari.vaan
Mari.vaan kirjoitti:
Jo lapsena koulussa tajusin, kun lparantavaan voimaanuimme alkuaineista, että
luonnon kanssa samoista alkuaineista, mutta vain eri "reseptillä".
Maasta olet ja maaksi tulet....
Siksi uskon paremmin luonnon yrtteihin, ajatusten parantavaan voimaan, kuin
apteekin myrkkyihin kaikkine sivuvaikutuksineen. Joskus tosin täytyy niitäkin.
Nykyisin saa hyviä kirjoja ruoan, yrttien liikunnan parantavasta voimasta.
Jotkut väittävän ajatuksiensa manipuloimista - hypnootiksi, saatanasta.
Mutta mitä rukous sitten on ellei "assosioita", "mantroja",
yritystä kääntää kielteiset ajatukset myönteisiksi!
Kuunneella sisintään hiljentyen etsien vastauksia, mahdollisuuksia...Tämä kone elää omaa elämäänsä ja hyppii mainosten sun muun mukaan.
Koulussa tajusin, kun luin alkuaineista, että ihminen ja luonto on samoista
aineista, mutta eri reseptein.
Kirjoitan yhtä paljon väärin kuin oikein, sanat häviävät ja kirjaimet muuttuvat. - eppu2
Mari.vaan kirjoitti:
Tämä kone elää omaa elämäänsä ja hyppii mainosten sun muun mukaan.
Koulussa tajusin, kun luin alkuaineista, että ihminen ja luonto on samoista
aineista, mutta eri reseptein.
Kirjoitan yhtä paljon väärin kuin oikein, sanat häviävät ja kirjaimet muuttuvat.Koko universumi on samaa energiaa, joka läpäisee kaiken olevan.
Jos ihminen kieriskelee vihan ja kielteisyyden syövereissä, jo pelkästään jatkuva stressihormoonien suuri läsnäolo sairastuttaa ihmisen.
Sitä ei ole vaikea ymmärtää kenenkään, luulisin. - Mari.vaan
eppu2 kirjoitti:
Koko universumi on samaa energiaa, joka läpäisee kaiken olevan.
Jos ihminen kieriskelee vihan ja kielteisyyden syövereissä, jo pelkästään jatkuva stressihormoonien suuri läsnäolo sairastuttaa ihmisen.
Sitä ei ole vaikea ymmärtää kenenkään, luulisin.Niin, ENERGIAA!
Materiakin on hiukan hittaanpuoleiseti värähtelevää energiaa.
Jumalakin on DYNAAMISTA ENERGIAA.
Eihän Jumala mikään vanha ukonkäppyrä ole,
mutta Hänet kuvataan meille niin, että ymmärtäisimme.
Mitä Jumala korvilla ja silmillä tekisi - maan ilmakehän ulkopuolella?
Se Isä-kuva on meidän nykyisen rajoittuneisuuden tähden, mutta -
Kyllä tässä vielä kehitytään, vaikka hittaan puoleisesti...
Sormia niin syyhyy päästä avaamaan ne "uudet kirjat",
joita ihmiskunnalle luvataan Ilmestyskirjassa.
Raamattu jää kuin vanha ABC-kirja hyllyyn.
Ajatella, että minäkin luulen vielä Korkeimman suojelusta nauttivan! - eppu2
Mari.vaan kirjoitti:
Niin, ENERGIAA!
Materiakin on hiukan hittaanpuoleiseti värähtelevää energiaa.
Jumalakin on DYNAAMISTA ENERGIAA.
Eihän Jumala mikään vanha ukonkäppyrä ole,
mutta Hänet kuvataan meille niin, että ymmärtäisimme.
Mitä Jumala korvilla ja silmillä tekisi - maan ilmakehän ulkopuolella?
Se Isä-kuva on meidän nykyisen rajoittuneisuuden tähden, mutta -
Kyllä tässä vielä kehitytään, vaikka hittaan puoleisesti...
Sormia niin syyhyy päästä avaamaan ne "uudet kirjat",
joita ihmiskunnalle luvataan Ilmestyskirjassa.
Raamattu jää kuin vanha ABC-kirja hyllyyn.
Ajatella, että minäkin luulen vielä Korkeimman suojelusta nauttivan!Raamattukin on kirjoitettu aikalaisilleen ja monta paikkaa väärennetty ja poistettu.
Kirjoja on paljonkin kirjoitettu. Eräs Raamattua uudempi on Urantia.
Samaa energiaa kaikki, sitä tähtipölyä.
Minäkin joskus sen mainitsin.
Ihmettelen vaan, ettet jo jotain ole siitä kimppuusi saanut. - Mari.vaan
eppu2 kirjoitti:
Raamattukin on kirjoitettu aikalaisilleen ja monta paikkaa väärennetty ja poistettu.
Kirjoja on paljonkin kirjoitettu. Eräs Raamattua uudempi on Urantia.
Samaa energiaa kaikki, sitä tähtipölyä.
Minäkin joskus sen mainitsin.
Ihmettelen vaan, ettet jo jotain ole siitä kimppuusi saanut.Kas, kun olen vasta vajaan kuukauden tässä 60 kieppunut!
Koneen hankin nyt helmikuussa. En ole tarvinnut ennen.
Kasvoin tynnyrissä. TV:n hankin viime joulukuussa.
Naama, silmät , hermot "palavat" valotaulujen ääressä.
Olen kyllä lukenut joskus kvantteoriaa ja muuta sellaista.
Kirjatoukka olen ollut ennen kouluun pääsyä!
Vai olet sinä sellainen Eppu2! Jaaha, jaaha... - Mari.vaan
eppu2 kirjoitti:
Raamattukin on kirjoitettu aikalaisilleen ja monta paikkaa väärennetty ja poistettu.
Kirjoja on paljonkin kirjoitettu. Eräs Raamattua uudempi on Urantia.
Samaa energiaa kaikki, sitä tähtipölyä.
Minäkin joskus sen mainitsin.
Ihmettelen vaan, ettet jo jotain ole siitä kimppuusi saanut.Kävin gurglaamassa vähän "Urantiaa". Taas uutta Amerikoista!
Sekalaista Raamatun oppien kanssa - sekosin alkuunsa.
Olen itse kylläkin ajatellut, että Jumala olisi yhteydessä ihmisiin myös tänä aikana.
Sanoisin nyt psalmistin ajatuksin:
"Kun minulla on sydämessäni paljon murheita,
niin sinun lohdutuksesi ilahuttaa minun sieluni."
Saan tyytyä siihen kuin - kävvelykeppiin. - eppu2
Mari.vaan kirjoitti:
Kas, kun olen vasta vajaan kuukauden tässä 60 kieppunut!
Koneen hankin nyt helmikuussa. En ole tarvinnut ennen.
Kasvoin tynnyrissä. TV:n hankin viime joulukuussa.
Naama, silmät , hermot "palavat" valotaulujen ääressä.
Olen kyllä lukenut joskus kvantteoriaa ja muuta sellaista.
Kirjatoukka olen ollut ennen kouluun pääsyä!
Vai olet sinä sellainen Eppu2! Jaaha, jaaha...Hienoa, että olet avannut tynnyrisi!
- kylmätotuus
koti-kiusattu kirjoitti:
Kertokaas paloma ja kumppanit mulle yks juttu?
Ellei oo lukenu tai muuten tierä tollasia käsitteitä niin asuuks ihan väärin vai toimiiko ihmises joku vaisto mikä sanelee asunpaikan mallin ja sijainnin?En ole perehtynyt näihin itämaisiin oppeihin, enkä tunne tarvetta niihin paneutuakaan. Eivätkä aikaisemmatkaan suomalaiset sukupolvet ole niistä mitään tienneet rakentaessaan asumuksiaan.
Minua kiinnostaa, miksi useimmat vanhat suomalaiset asuinrakennukset on tehty pohjois/etelä suuntaisesti ennen ns. korttelirakentamista?
Ikkunat olivat länteen ja itään päin, jos rakennuksessa oli useita huoneita.
"Makuukammarissa" vuoteen sai sijoitettua parhaiten länsi/itä suuntaan.
Pääpuoli oli lännessä ja jalkopää idässä.
Siis kasvot olivat itäänpäin herätessä.
Tämä sama ilmiö toistuu hautauksessa.
Vainaja viedään hautaan ns. jalat edellä ja hänen "katseensa" jää osoittamaan kohti itää, kun hänet lasketaan lepoon.
Näin on ainakin vanhoilla hautausmailla ja uudemmillakin.
Kai tämä tapa juontaa juurensa Raamatusta.
Rakennustapa johtuu jostain aivan muusta ja syyn siihen haluaisin tietää.
Ehkäpä esi-isillämme oli joku "alkukantainen" aisti tai tieto, jonka olemme kadottaneet?!
Aloituksen aiheesta poikkesin jälleen kerran, josta pahoitteluni!
- Merilii_
Siivoojaparka on aivan oikeassa,
aivan asiaa puhuit, olen jo lähtenyt...mutta riippuvuus ei katkea kertanykäisyllä.
Ihan kuin Juicen laulussa :
"...vaikka en koskaan luotasi poistunutkaan, tulen u-uudestaan...."
Tai tarja halonen liittyessään SDP:hen 12 vuotta myöhemmin.- M.....i
Korjaan: vaikk' en
- Mari.vaan
Kiitos ihanasta aloituksestasi!
Olen aivan vimmelkanttinen suomalaisista taiteilijoistamme!
Rakastan runoilijoitamme, säveltäjiämme, kirjailijoitamme,..
Koko ikäni ne ovat pitäneet "nenänpääni vedenpinnan yläpuolella".
Aino Sibelius sanoi: "Mieheni musiikki on kuin Jumalan sanaa minulle".
Miten totta, kuin rukousta! Meitä kehoitetaan tulemaan murheinemme
Jumalan luo ja jättämään ne hänelle.
Jean Sibelius tunsi masennuksen syöverit isän kuollessa häneltä lapsena.
Kun enlöydä sanoja tuskaani, hämmennykseeni, hiljennyn vaikka
Karelian mahtaviin säveliin ja annan sen viedä tunteeni ylöspäin.
Sitten seuraa hengen vapautus ja lopussa palautuu elämänuskallus! - Merilii_
Kiitos hyväätekevistä sanoistasi!
Aloitukseen,
Sibelius oli tietysti siinä mielessä eri asemassa hänen sävellyksensä kuultiin radiosta- missä niitä sitten oli- hän oli megatähti silloin ja tulkitsi suomalaista historian kulkua, luontoa ja jäyhää sielunmaisemaamme aivan uskomattoman taitavasti.
Tietysti kansallisaarteiksi nousivat Eedelfeltin, Gallen Kallelan, Halosen, von Wrightin ym ym maalaukset - kuten tiedämme kulta-ajan taiteilijoista nousi myöhemmin myös Helene Schjerfbeck, hän on mielestäni aivan uskomattoman taitava omalla tekniikallaan.
Suomalaisuuden alkulähteitä haettiin karjalan seudulta, kainuusta. Silloin ennen itsenäistymistä luotiin kulttuurinen identiteetti johon samaistua, ym ym- Mari.vaan
Siksi tunnen itseni kuin amputoiduksi. Suomi-neidon mukana.
Niiden taulujen ääreen voi hiljentyä tunneiksi ja sielu liitää
toisiin ulottuvuuksiin. Me eme ole vain kolmiulotteisia ihmisiä,
vaan sisimässämme on paljon tuntematonta, joka yhdistää
menneen ja tulevan kokonaisuudeksi Universumissa.
Nin, olemme tähtipölyä...
Ne suomalaiset taiteiljat olivat aika hulivilejä välillä ryypiskellessän,
mutta miestä tarvittaessa. Sävelläpä" Porilaiste marssia", "Finlandiaa",
venäläisten huohottaessa niskaan ja vala vapauden uskallusta!
"Finlandiaa" kutsuttin ensin "Fantasiaksi", koska muuten se olsi kielletty.
Mutta historiaa ajatellessani pidän Suomi-neitoa Svea-mamman tyttrenä.
Tukholma oli vuosisatoja Suomenkin pääkaupunki. Samat lait molemmilla.
Kuningatar Kristiina perusti Turun Akatemian ja Raamattukin käännettiin.
Siitä saa sivistysä ja inspiraatiota vielä meidänkin päivinämme. - Merilii_
Suomen Kultakauden taiteilijat olivat todella taiteilijoita, joiden teoksissa on monia kuolemattomia. Ateneumissa olen vähän isommalla joukolla tai joskus yksinänikin syventynyt niiden sanomaan.
Kiasmaa ihmettelimme alkuun, nythän en ole siellä enää käynytkään, mokomassa
Hollin tallissa, paras taulu, minkä sieltä löysimme oli minun ja mieheni mielestä sen suuriiman ikkunan näköala vanhaan Töölöön.
Suomalaisten naurettava ulkomaalaisten ihailu tuotti taas kerran vesiperän,
Steven Hollin suunnittelema Kiasma tuntuu olevan väärässä paikassakin, liian pienella tontilla. Ei yhtään järkeä eikä taiteilijuutta! - M-a
Merilii_ kirjoitti:
Suomen Kultakauden taiteilijat olivat todella taiteilijoita, joiden teoksissa on monia kuolemattomia. Ateneumissa olen vähän isommalla joukolla tai joskus yksinänikin syventynyt niiden sanomaan.
Kiasmaa ihmettelimme alkuun, nythän en ole siellä enää käynytkään, mokomassa
Hollin tallissa, paras taulu, minkä sieltä löysimme oli minun ja mieheni mielestä sen suuriiman ikkunan näköala vanhaan Töölöön.
Suomalaisten naurettava ulkomaalaisten ihailu tuotti taas kerran vesiperän,
Steven Hollin suunnittelema Kiasma tuntuu olevan väärässä paikassakin, liian pienella tontilla. Ei yhtään järkeä eikä taiteilijuutta!En ole aikoihin päässyt mielipaikkoihini samoilemaan.
Turussa Väinö Aaltosen museo on kuin "rauhan-hengen-temppeli"!
Nautin joka askeleella sen kaikuvissa holveissa.
Hänen veistostansa ,"Suojelusenkeli"; kannan ikäni sydämessäni.
Sen hahmotukseen meni 40 vuotta! Täydellinen kappale sekin.
Nainen polvillaan kumartuneena, pää alaspaäin, mietiskellen.
Entä Sibelius-museo, Turussa?
Ihania musiikkihetkiä tunnelmallisessa ympäristössä. ,
Käsityöläispuiston vanhoilliset talot ja kahviot! Oi, miten ihanaa.
Helsingissä on paljon enemmän henkeä kohottavaa; en jaksa luetella.
Tampereella joitakin tähtihetkiä, mutta museioissa taulut vaihtuvat.
Mieluiten kuitenkin löydän "mansikkapaikkani" luonnon keskeltä. - Ottaisin-pois-
Mari.vaan kirjoitti:
Siksi tunnen itseni kuin amputoiduksi. Suomi-neidon mukana.
Niiden taulujen ääreen voi hiljentyä tunneiksi ja sielu liitää
toisiin ulottuvuuksiin. Me eme ole vain kolmiulotteisia ihmisiä,
vaan sisimässämme on paljon tuntematonta, joka yhdistää
menneen ja tulevan kokonaisuudeksi Universumissa.
Nin, olemme tähtipölyä...
Ne suomalaiset taiteiljat olivat aika hulivilejä välillä ryypiskellessän,
mutta miestä tarvittaessa. Sävelläpä" Porilaiste marssia", "Finlandiaa",
venäläisten huohottaessa niskaan ja vala vapauden uskallusta!
"Finlandiaa" kutsuttin ensin "Fantasiaksi", koska muuten se olsi kielletty.
Mutta historiaa ajatellessani pidän Suomi-neitoa Svea-mamman tyttrenä.
Tukholma oli vuosisatoja Suomenkin pääkaupunki. Samat lait molemmilla.
Kuningatar Kristiina perusti Turun Akatemian ja Raamattukin käännettiin.
Siitä saa sivistysä ja inspiraatiota vielä meidänkin päivinämme.tykkää-merkin, jonka vahingossa laitoin sinulle, "mari.vaan" ennen kuin olin lukenut VIIMOSEN kappaleen viestistäsi!
Voi herrajumala miten falskia ruotsalaisen sorron ihailua se onkaan!
Suomi oli 654 vuotta Ruotsin sorretamana Ruotsin alistuksessa,
Ruotsin hullujen kuninkaiden armeijoineen yllättäen hyökättyä muka kristinuskoa tuomaan Suomeen, ja valloituksen jälkeen ankara verotus, miesten riisto pakolla sotimaan Keski-Eurooppaa myöten vähensi Suomen väkilukua, köyhdytti ja kurjisti maan, sairaudet tulivat, kansa heikkeni.
Ja kaikki vain siksi, että Ruotsilla oli SUURVALTApyrkimyksensä !!! - Edelliseen
Ruotsin sortaminen jatkui siis melkein 700 vuotta, sitten vielä Venäjän alla sen Suomen sodan 1808 -1809 jälkeen 108 vuotta.
Onneksi Aleksanteri II siellä oli ihan ihminen, inhimillinen, Suomi sai itsenäisyytensä ilman sotaa takaisin vuonna 1917.
Sitä juhlistamme ensi vuonna! - Mari.vaan
Ottaisin-pois- kirjoitti:
tykkää-merkin, jonka vahingossa laitoin sinulle, "mari.vaan" ennen kuin olin lukenut VIIMOSEN kappaleen viestistäsi!
Voi herrajumala miten falskia ruotsalaisen sorron ihailua se onkaan!
Suomi oli 654 vuotta Ruotsin sorretamana Ruotsin alistuksessa,
Ruotsin hullujen kuninkaiden armeijoineen yllättäen hyökättyä muka kristinuskoa tuomaan Suomeen, ja valloituksen jälkeen ankara verotus, miesten riisto pakolla sotimaan Keski-Eurooppaa myöten vähensi Suomen väkilukua, köyhdytti ja kurjisti maan, sairaudet tulivat, kansa heikkeni.
Ja kaikki vain siksi, että Ruotsilla oli SUURVALTApyrkimyksensä !!!Olet aivan oikeassa Ruotsin sorrosta Suomea kohtaan!
Jatkuu vimmalla tänäkin päivänä. Olipa kysymys mistä tahansa.
Sama henki kuin aikoinaan suomalaista älymystöä mestaillen.
Enkä saa sulatettua ruotsalaista "jääkaappimentaliteettia".
Se on niin sielua/henkeä tappavaa. Roskakulttuuria kaikki.
Anna minun nyt pitää äiti-tytär suhteeni! Samaistan itseeni.
Oma äitini toimi samoin minua kohtaan. Kateellinen hirmuvaltias!
Sinäkö niitä "tykkäämisiä" jakelet? Kuin rohkaisuna... - Mari.vaan
Edelliseen kirjoitti:
Ruotsin sortaminen jatkui siis melkein 700 vuotta, sitten vielä Venäjän alla sen Suomen sodan 1808 -1809 jälkeen 108 vuotta.
Onneksi Aleksanteri II siellä oli ihan ihminen, inhimillinen, Suomi sai itsenäisyytensä ilman sotaa takaisin vuonna 1917.
Sitä juhlistamme ensi vuonna!Jaha, ja sieltä tulee sitten Venäjän ja Stalinin ihailija!
Voi herran pieksut frouvan jalassa! Muuta Venäjälle!
Älä Suomea venäläistä! Itse tosin opiskelen venäjää... - Pysy-tosiasioissa-
No EI tule todellakaan Venäjän ihailua, sillä tiedän myös vuodet 1939 - 45 ja vielä sen jälkeiset sotakorvausvuodet neukuille siitä, että tappoivat nuorta 100 000 suomalaista!
TOTUUTTA kerroin historiasta, vuosilta 1155 - 1809. Näin se vain on. - Mari.vaan
Pysy-tosiasioissa- kirjoitti:
No EI tule todellakaan Venäjän ihailua, sillä tiedän myös vuodet 1939 - 45 ja vielä sen jälkeiset sotakorvausvuodet neukuille siitä, että tappoivat nuorta 100 000 suomalaista!
TOTUUTTA kerroin historiasta, vuosilta 1155 - 1809. Näin se vain on.Huokauksen helpotus!! Huh-huh!!! Minusta meillä on nyt
tarpeeksi murehtimista ISIS-morsiamissa ja lapsosissa.
Ne koko yhteiskunnan murentavat nykyisin kuin termiitit!
Onhan täällä vilahtanut "älykköjä", jotka ehdottavat Neukkulaan liittymistä.
Säästyy kaikilta puolustusvoimain rahanmenolta!
Monet on keinot akalla, joka... - Myös
ruotsalainen rasismi on tosiasia. ( Hitler sai sieltä oppinsa.)
Historian viitta, jota Ruotsi ei ole riisunut.
Ei rasismi rasismin ja rotuopin historiallisesta ydinpesäkkeestä eli Ruotsista minnekään kadonnut ole ihmisten asenteista ja ilmeistä vaikka julkinen keskustelu ja kulissit siistittiinkin edustuskelpoiseksi. Ruotsalaiset ovat aina osanneet olla edustuskelpoisia ja "unohtaa" oman imperialistisen historiansa.
Vielä 1970-luvulla Ruotsi oli räikeän avoimesti rasistinen ja pilkkaavaa maa.
Mellakkakesukselussa Suomessa on unohdettu kuinka törkeästi ja rasistisesti suomalaisia työsiirtolaisia kohdeltiin Ruotsissa.
Lapset laitettiin kellariluokkaan ja heitä kiellettin menemästä oikean koulun pihalle ja urheilukentälle.
Ei ihme että Ruotsissa on ollut hurja määrä suomalaisia ahdistuneita juoppoja, syrjytyneitä. http://yle.fi/uutiset/tukholman_mellakoiden_vakavi...
http://arhikuittinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/140793-ruotsin-mellakat-ja-perinteinen-ruotsalainen-rotuoppi
___
Ruotsalaiset perustelivat sortoaan sillä, että suomalaiset olisivat muka ''alempaa rotua''. Siksi heitä voi hyväksikäyttää ja ottaa sotiinsa resurssit Suomesta.
Tämä on vain muutamia satoja vuosia sitten ollut suomalaisten kohdalla arkea, jokapäiväistä kokemusta. Isät vietiin kodeista sotatantereille, ankara verotus, myös hevoset vietiin. Kansa köyhtyi ja kurjistui alistettuna. - Tuokin
tosiasioita sisältänyt sivu on ruotsalaisten toimesta poistettu. Historiaa salailevat ja peittelevät!
- eppu2
Myös kirjoitti:
ruotsalainen rasismi on tosiasia. ( Hitler sai sieltä oppinsa.)
Historian viitta, jota Ruotsi ei ole riisunut.
Ei rasismi rasismin ja rotuopin historiallisesta ydinpesäkkeestä eli Ruotsista minnekään kadonnut ole ihmisten asenteista ja ilmeistä vaikka julkinen keskustelu ja kulissit siistittiinkin edustuskelpoiseksi. Ruotsalaiset ovat aina osanneet olla edustuskelpoisia ja "unohtaa" oman imperialistisen historiansa.
Vielä 1970-luvulla Ruotsi oli räikeän avoimesti rasistinen ja pilkkaavaa maa.
Mellakkakesukselussa Suomessa on unohdettu kuinka törkeästi ja rasistisesti suomalaisia työsiirtolaisia kohdeltiin Ruotsissa.
Lapset laitettiin kellariluokkaan ja heitä kiellettin menemästä oikean koulun pihalle ja urheilukentälle.
Ei ihme että Ruotsissa on ollut hurja määrä suomalaisia ahdistuneita juoppoja, syrjytyneitä. http://yle.fi/uutiset/tukholman_mellakoiden_vakavi...
http://arhikuittinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/140793-ruotsin-mellakat-ja-perinteinen-ruotsalainen-rotuoppi
___
Ruotsalaiset perustelivat sortoaan sillä, että suomalaiset olisivat muka ''alempaa rotua''. Siksi heitä voi hyväksikäyttää ja ottaa sotiinsa resurssit Suomesta.
Tämä on vain muutamia satoja vuosia sitten ollut suomalaisten kohdalla arkea, jokapäiväistä kokemusta. Isät vietiin kodeista sotatantereille, ankara verotus, myös hevoset vietiin. Kansa köyhtyi ja kurjistui alistettuna.Tuo ´hevoset vietiin´ herätti muiston.
Edesmennyt äitini kertoi, että, kun hevonen tuotiin sodasta kotiin, pihaan päästessään suuret kyyneleet valuivat sen silmistä. - Merilii_
Meidän nuori tamma , nimeltään Varma, kun sotaan vietiin,
5 vuotta myöhemmin sodasta palattuaan se juoksi koululta kotiin koko matkan
ja sen nähtiin myöhemmin kaivon luona piehtaroivan pitkään.
Se tiesi tulleensa kotiin, oli isäni kasvattama alusta asti.
Tiedättehän piehtaroinnin? - Mari.vaan
Myös kirjoitti:
ruotsalainen rasismi on tosiasia. ( Hitler sai sieltä oppinsa.)
Historian viitta, jota Ruotsi ei ole riisunut.
Ei rasismi rasismin ja rotuopin historiallisesta ydinpesäkkeestä eli Ruotsista minnekään kadonnut ole ihmisten asenteista ja ilmeistä vaikka julkinen keskustelu ja kulissit siistittiinkin edustuskelpoiseksi. Ruotsalaiset ovat aina osanneet olla edustuskelpoisia ja "unohtaa" oman imperialistisen historiansa.
Vielä 1970-luvulla Ruotsi oli räikeän avoimesti rasistinen ja pilkkaavaa maa.
Mellakkakesukselussa Suomessa on unohdettu kuinka törkeästi ja rasistisesti suomalaisia työsiirtolaisia kohdeltiin Ruotsissa.
Lapset laitettiin kellariluokkaan ja heitä kiellettin menemästä oikean koulun pihalle ja urheilukentälle.
Ei ihme että Ruotsissa on ollut hurja määrä suomalaisia ahdistuneita juoppoja, syrjytyneitä. http://yle.fi/uutiset/tukholman_mellakoiden_vakavi...
http://arhikuittinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/140793-ruotsin-mellakat-ja-perinteinen-ruotsalainen-rotuoppi
___
Ruotsalaiset perustelivat sortoaan sillä, että suomalaiset olisivat muka ''alempaa rotua''. Siksi heitä voi hyväksikäyttää ja ottaa sotiinsa resurssit Suomesta.
Tämä on vain muutamia satoja vuosia sitten ollut suomalaisten kohdalla arkea, jokapäiväistä kokemusta. Isät vietiin kodeista sotatantereille, ankara verotus, myös hevoset vietiin. Kansa köyhtyi ja kurjistui alistettuna.Minäkin kutsun A.Hitleriä ruotsalaisten tiedemiesten opetuslapseksi.
A.H. toteutti vain ruotsalaisten teorioita "puhtaasta rodusta".
Ruotsalaiset eivät "puhtaaseen" kuulu ja vielä vähemmän JALOON!
Se suomalaisten vaino jatkuu tänä päivänä samaan tahtiin.
Suomi on Ruotsin kilpi Venäjää vastaan ja mitään apua ei sieltä saa, jos...
Toivon niin, että Putte naukkaisi tuon Gotlannin, mutta
herra näki hyväksi ottaa Karlashamin putkiensa säilytyspaikaksi sitä
kaasua sählätessään Itämeren pohjaan :-D
Ja ruotsalaiset ovat puhdistaneet heraalleen jo
iiison maapaikan ennen virallisia papereita!
Sitä kaksoispeliä kuten se ruotsalaisten "neutraalisuus"!
Sa*tanan silmänpalvelijoita, slmänkääntäjiä ne vellihousut on! - Mari.vaan
Merilii_ kirjoitti:
Meidän nuori tamma , nimeltään Varma, kun sotaan vietiin,
5 vuotta myöhemmin sodasta palattuaan se juoksi koululta kotiin koko matkan
ja sen nähtiin myöhemmin kaivon luona piehtaroivan pitkään.
Se tiesi tulleensa kotiin, oli isäni kasvattama alusta asti.
Tiedättehän piehtaroinnin?Hevoset ovat jaloja, lojaaleja hyvälle isännälleen.
Näen mielessäni sen kiitollisuuden osoituksen kotipihassaan... - Mari.vaan
Mari.vaan kirjoitti:
Minäkin kutsun A.Hitleriä ruotsalaisten tiedemiesten opetuslapseksi.
A.H. toteutti vain ruotsalaisten teorioita "puhtaasta rodusta".
Ruotsalaiset eivät "puhtaaseen" kuulu ja vielä vähemmän JALOON!
Se suomalaisten vaino jatkuu tänä päivänä samaan tahtiin.
Suomi on Ruotsin kilpi Venäjää vastaan ja mitään apua ei sieltä saa, jos...
Toivon niin, että Putte naukkaisi tuon Gotlannin, mutta
herra näki hyväksi ottaa Karlashamin putkiensa säilytyspaikaksi sitä
kaasua sählätessään Itämeren pohjaan :-D
Ja ruotsalaiset ovat puhdistaneet heraalleen jo
iiison maapaikan ennen virallisia papereita!
Sitä kaksoispeliä kuten se ruotsalaisten "neutraalisuus"!
Sa*tanan silmänpalvelijoita, slmänkääntäjiä ne vellihousut on!Se on Etelä-Ruotsin rannikkokaupunki - KARLSHAMN!
Puttelin viimeisin anastus uutisten mukaan.
Mutta eihän tuo viiropää "Mari.vaan" osaa kirjoittaa! - Ruotsalainen-rasismi
Tuokin kirjoitti:
tosiasioita sisältänyt sivu on ruotsalaisten toimesta poistettu. Historiaa salailevat ja peittelevät!
Historian viitta, jota Ruotsi ei ole riisunut.
Ei rasismi rasismin ja rotuopin historiallisesta ydinpesäkkeestä eli Ruotsista minnekään kadonnut ole ihmisten asenteista ja ilmeistä vaikka julkinen keskustelu ja kulissit siistittiinkin edustuskelpoiseksi. Ruotsalaiset ovat aina osanneet olla edustuskelpoisia ja "unohtaa" oman imperialistisen historiansa.
Vielä 1970-luvulla Ruotsi oli räikeän avoimesti rasistinen ja pilkkaavaa maa.
Mellakkakesukselussa Suomessa on unohdettu kuinka törkeästi ja rasistisesti suomalaisia työsiirtolaisia kohdeltiin Ruotsissa.
Lapset laitettiin kellariluokkaan ja heitä kiellettin menemästä oikean koulun pihalle ja urheilukentälle.
Ei ihme että Ruotsissa on ollut hurja määrä suomalaisia ahdistuneita juoppoja, syrjytyneitä. http://yle.fi/uutiset/tukholman_mellakoiden_vakavi...
- KurppaMummu
Eikös ne tullut pakolla käännyttämään suomalaista pakanamaan kansaa kristinopin lukukinkereitä pitämään Suomi oli ruotsin maan kuninkaitten vallan alla suurinpiirtein 500 vuotta Kyllä sillä matkalla pahoja tehtiin käännyttämällä metsäkansalaiset sivistyksen siveysoppiin .Enpä tiedä kuin innokkaana metsäläiset ottivat vastaan kristittyjen sanomat kun olivat vielä myös omien mielensä jumalista innoittuneet ja voimansa hakeneet luonnon helmasta käyden painia karhun kanssa ja uskoivat siihen voimaan ja luonnon antimiin mikä oli ruokkinut heidän tarpeitaan ja elinvoimaista tapaansa lisääntyä maan päällä.Luonnon kansat ovat kärsineet kaikkialla sivistyksen tuomista uusista ulottuvuuksista.Heillä on omat taitonsa ja sivistyneet käyvät nykyään opin matkoilla tutkimassa hyödyntämässä pakanain tapoja sekä tutkimassa ötököitä joiden taitoja kopioivat ihmisten käyttövaroiksi.
- Suomalaisilla
oli oma uskonto, oli Ukko, Ylijumala, joka joskus kolisteli pilvissä,
oli Ahti, veden jumala ja Wellamo, veden emäntä,
Tapio, metsän jumala, Mielikki metsän emäntä, Tellervo- tytär...
Siinä uskonnossa ei ketään kidutettu naulaamalla hänet puutelineeseen kiinni
ja sitten auringonpaahteessa julkisesti antamalla vuotaa verta ja kitua kuoliaaksi.
Sitten syyllistettiin "meidät perisyntiset " murhasta.
Vaikka oli alibi: emme oleet vielä syntyneetkään silloin.
Tätä kristinuskoa tuli pitää oikeana ja MUUT uskonnot piti nimittää "pakana"-uskonnoiksi,
ja ellei niin tehnyt, joutui roviolla poltettavaksi. - Suru_sydämessä
Suomalaisilla kirjoitti:
oli oma uskonto, oli Ukko, Ylijumala, joka joskus kolisteli pilvissä,
oli Ahti, veden jumala ja Wellamo, veden emäntä,
Tapio, metsän jumala, Mielikki metsän emäntä, Tellervo- tytär...
Siinä uskonnossa ei ketään kidutettu naulaamalla hänet puutelineeseen kiinni
ja sitten auringonpaahteessa julkisesti antamalla vuotaa verta ja kitua kuoliaaksi.
Sitten syyllistettiin "meidät perisyntiset " murhasta.
Vaikka oli alibi: emme oleet vielä syntyneetkään silloin.
Tätä kristinuskoa tuli pitää oikeana ja MUUT uskonnot piti nimittää "pakana"-uskonnoiksi,
ja ellei niin tehnyt, joutui roviolla poltettavaksi.Istuin kerran kampaajalla. Yht´äkkiä kampaaja pudotti saksensa.
"Et sinä ole mikään ihminen! Olet Metsänhaltiatar!"
Vihreät silmät toisesta maailmasta voi pelästyttää kenet tahansa.
En minäkään peilistä mitään ihmistä nähnyt. - Suomalaisten.uskonto
oli kaunis runollinen, lempeä luonnonuskonto.
Sen valossa olisimme menestyneet hyvin ja kulttuurimme olisi kehittynyt hienosti !
Nyt se pysähtyi , taantui ja köyhtyneenä ja sairastuneena joutui melkein 800 vuodeksi alistuksiin. - Yhteensä_762_pitkää
alistuksen vuotta suomalaisilla historiassa niin lähellä, viime vuosituhannella!
Suomi oli sotatantereena ISON VIHAN ja niiden muiden sotien aikana,
joita Ruotsi ja Venäjä keskenään kävivät.
Viimeinen sota "rakkaitten" naapureittemme välillä oli vuosina 1808-1809
ja Venäjä voitti sen.
Silloin Suomi joutui Venäjän valtaan vielä 108 vuodeksi.
- KurppaMummu
Ruotsin kuningatar 👑 Kristiina halusi olla mies ja syntymähetkellä häntä jo luultiin poikalapseksi.
- M-a
Kuningatar Kristiinan miehisiä ominaisuuksia vahvistettiin monin tavoin.
Isänsä anti ensin määräyksen opettaa häntä kuinprinssiä, myöhemmin
halitsijan vastuut ja koko loppueläänsä jhtavisa asemissa huonekunnassaan.
Eipä hänen ulkonäkönsä hellyyden, suojeluksen tunteita miehissä herättänyt! - eppu2
M-a kirjoitti:
Kuningatar Kristiinan miehisiä ominaisuuksia vahvistettiin monin tavoin.
Isänsä anti ensin määräyksen opettaa häntä kuinprinssiä, myöhemmin
halitsijan vastuut ja koko loppueläänsä jhtavisa asemissa huonekunnassaan.
Eipä hänen ulkonäkönsä hellyyden, suojeluksen tunteita miehissä herättänyt!Muistaakseni Kristiina luopui kruunusta.
- Mari.vaan
eppu2 kirjoitti:
Muistaakseni Kristiina luopui kruunusta.
Yhdeksi syyksi sanottiin olevan herrojen vaatimusten
Kristiinan avioitumisesta perillisten tähden.
Kuka rehellinen nainen olisi sillä ulkonäöllä ja
LUONTEELLA miehen patjaksi alistunut!
Kaarle ties mikä oli ehdokas, mutta se tyrehtyi miehen moniin
naisseikkailuihin taisteluissa.
Ei sillä ylpeydellä aleta hovinaisten huvittelunaiheeksi!
Muuten, olen lukenut siitä "Oluttynnyri-Kaarle-ties mistä", serkusta,
että hän teki paljon kiitettävääkin vallassa ollessaan.
Historioitsijat ovat vain herkutelleet muulla juorulla.
Kristiinan isä taisteli luterilaisena katolisia vastaan.
Kristiina kuoli katolisena Roomassa; haudattiin suurena trofeena!
Itse luulen Kristiinan tiedonhalun ja älykkyyden
olleen suuri syy Ruotsista pakoon. - eppu2

olleen suuri syy Ruotsista pakoon.Historia on kiinnostanut minua aina, varsinkin oman maan.
Hiljattain löysin kirjastosta kaksi kirjaa, joissa kerrottiin merkittävistä naisista historiassa. Joitain ihan oudompiakin tapauksia oli.
Kirjat ovat vähän normikirjaa isompia.
Usein kun ainakin ennen se naisten historia on tupannut jäämään miesten varjoon.
Ne eivät olleet Utrion, joita myös olen lukenut, ne oli miehen kirjoittamia, mutten muista nimeä. - Merilii_
Sain lahjaksi sen Kaari Utrion Eevan tyttäret, en muista siitä paljoakaan, kun sain sen muistaakseni vuonna -89, ei se minua kovin koskettanut.
- kesi.vä
Sattumaa liittyen tähän ketjuun. Pari viikkoa sitten järjestelin asuntoani uudelleen "feng shuit" huomioiden.
Eilen kävin kirjastosta hakemassa Kalevalan äänikirjana. Sieniä ja marjoja putsatessa on mukava kuunnella.
Metsän henki on vahvasti läsnä nyt elämässäni.- M-a
Kuulin itse Kalevalaa Birgitta ? , nimet sekoaa ja unohtuu.
Niin sen ruotsalais-suomalaisen "Muumimamman" lukemana.
Miten moni nainen tulee vain paremmaksi iän mukana!
Kalevalaa minullakin on monena käännöksenä. - Minä-olen
oppinut kouluaikoina ulkoa siitä pitkiä runoja.
Yhteen aikaan ulkolukua pidettiin huonona asiana, mutta nykyisin ymmärretään senkin parantavan muistia.
Sehän meille vanhoille ja edelleenkin vanheneville on vain hyvä asia! Minä-olen kirjoitti:
oppinut kouluaikoina ulkoa siitä pitkiä runoja.
Yhteen aikaan ulkolukua pidettiin huonona asiana, mutta nykyisin ymmärretään senkin parantavan muistia.
Sehän meille vanhoille ja edelleenkin vanheneville on vain hyvä asia!Minä kuulemma lausuin pielasängyssäni alle neljän ikäisenä vänrikki stoolin tarinoista kokonaisia runoja ulkoaopittuina...mikä edellyttää sitä että osasin lukea jo silloin. Mammani kertoi koko jengille 50-vuotisjuhlissani :)
Minä oletan sen olleen seurausta metän keskellä vietetyn lapsuuden harrastusmahdollisuuksien vähyydestä. Ei ollut telkkaria ja internetistä ei osattu nähdä edes unta vielä. Opittiin lukemaan varhain ja kahlattiin kansakoulun kirjahylly läpi ennen koulun alkua.- Mari.vaan
Paloma.se.co kirjoitti:
Minä kuulemma lausuin pielasängyssäni alle neljän ikäisenä vänrikki stoolin tarinoista kokonaisia runoja ulkoaopittuina...mikä edellyttää sitä että osasin lukea jo silloin. Mammani kertoi koko jengille 50-vuotisjuhlissani :)
Minä oletan sen olleen seurausta metän keskellä vietetyn lapsuuden harrastusmahdollisuuksien vähyydestä. Ei ollut telkkaria ja internetistä ei osattu nähdä edes unta vielä. Opittiin lukemaan varhain ja kahlattiin kansakoulun kirjahylly läpi ennen koulun alkua.Minä kirjoitin koulussa 6-vuotiaana vain kerakkeita.
Vokaalien kohdalla oli tyhjä kolo. Opettaja käski kirjoittamaan ja
minä intin itkien vastaa, että sitten kirjoitan a:ta liikaa, se on jo siinä.
Lopulta opettaja jätti minut mietteliäästi rauhaan.
Aloin sitä vastoin aikaisin puhumaan ja suoraan kokonaisia lauseita.
Paljosta selkäsaunasta olisin säästynyt ilman sitä oppia ;-D - Merilii_
Paloma.se.co kirjoitti:
Minä kuulemma lausuin pielasängyssäni alle neljän ikäisenä vänrikki stoolin tarinoista kokonaisia runoja ulkoaopittuina...mikä edellyttää sitä että osasin lukea jo silloin. Mammani kertoi koko jengille 50-vuotisjuhlissani :)
Minä oletan sen olleen seurausta metän keskellä vietetyn lapsuuden harrastusmahdollisuuksien vähyydestä. Ei ollut telkkaria ja internetistä ei osattu nähdä edes unta vielä. Opittiin lukemaan varhain ja kahlattiin kansakoulun kirjahylly läpi ennen koulun alkua.Kun isosiskoni luki minulle Sven Dufvan ekan kerran, aloin itkeä nuolen iskettyä Sveniin, kun hän yksinään puolusti sillalla kotimaataan iskien päinryntääviä vihollisia
"oikeaan ja vasempaan, niin että temput ties!. Silloin vihollisen nuoli iski Svenin sydämeen:
"Ei otsaan käydä huolinut,
sen huonoks arvioi,
vaan sattui sankar'sydämeen,
paremman valikoi!"
- Hei.lumooja
Ruotsalaisten vihaaja ilmestyi ketjuun tutuilla vihapuheilla, jätti mainitsematta Lipposen Sipilän mamut suvakit ennenpitkään on syypää suomi, koko maailma jumalakin miksi hylkäsit minut.
Vuosi-miljoonia sitten olin kaivamassa jotain Jordania.
Jesse saoi että kaadolla ei niin väliä, kunhan kaivat.
Maailma muuttuu vielä.
Jesse seisoi silloin jollain vuorella.
- Tämä vuori tulee säilymään ja minä nousen sille vielä toisenkin kerran.
Joku Mooseskin tulee.
Kysyin Jesseltä miksi heevetisssä?
- Alenpana olisi vettä ja leipää?
Tai siis joku toinen sana oli siinä, olen unohtanut miksi heevettiä silloin kutsuttiin.
- Tämä faijan työ-maa-kirja ennustaa siihen suuntaan.
-
Eli kyllä toteutuviakin ennustuksia on.
Ihan varmaan unelmallakin on... :)
H.Helsingin kulttuuritarjonta käsittää myös arkkitehtuurin johon Ateneum, Temppeliaukion kirkko, Kiasma, Musiikkitalo, Ooppera ja Finlandia talo esim. kuuluvat. Toki noiden rakennusten sisältö kuuluu yhteen ja on mielestäni hyvin arvokasta ja vetovoima ihmisten maailmoilta tulla ja tietenkin meille suomalaisille etuoikeutena ja sielullisena voimavarana, älkäämme vähätelkö myöskään maakuntien tarjontaa ..............
- Mari.vaan
kawe kirjoitti:
Helsingin kulttuuritarjonta käsittää myös arkkitehtuurin johon Ateneum, Temppeliaukion kirkko, Kiasma, Musiikkitalo, Ooppera ja Finlandia talo esim. kuuluvat. Toki noiden rakennusten sisältö kuuluu yhteen ja on mielestäni hyvin arvokasta ja vetovoima ihmisten maailmoilta tulla ja tietenkin meille suomalaisille etuoikeutena ja sielullisena voimavarana, älkäämme vähätelkö myöskään maakuntien tarjontaa ..............
Jos minulla olisi mahdollisuus, menisin käymään Helsinkiin ja koluaisin sen läpi.
Nyt saan tyytyä koluamaan netistä mainitsemiasi paikkoja nojatuolista käsin.
Oikein hyvä korvike ja valmistautuua todelliseen käyntiin - joskus.
Mielenkiintoinen ketju historian tulkintaa.............
Mielestäni Hitlerin kansallissosialismi sai oman tulkinnan Nietchen yli-ihmis teoriasta, josta natsismi puhtaasta rodusta kehittyi. En tunne ruotsalaisten variaatiota puhtaasta rodusta, ketjussa mainitaan.
Ruotsi on todellakin vaikuttanut Suomen kehittymiseen 400v yhteiselon kautta todella paljon. Suomi oli myös useiden sotien tanner, kun venäläiset tekivät maa-. ja merihyökkäyksiä. Aina vaikutteita tuli myös idästä, esim puurakentamiseen itäsuomeen ainakin. Luostarit itäsuomessa ovat lähihistoriaa, mutta länsisuomessa ruotsalaista taustaa hyvin vanhoja esim. Naantalissa. kivikirkot katolisia lännestäpäin levinneet ym ym.
Kirkkotaide on peräisin etelä Euroopasta, Gotlannin ja tietysti Ruotsin kautta siis vanhimmat.
Mielestäni yhteiskuntamme sivistys perustuu kristinuskon tuloon ja sen pohjalle luotuun lainsäädäntöön ja hallintomalliin.- Viime-vuosituhat
Suomalaisten uskonto oli kaunis runollinen, lempeä luonnonuskonto.
Sen valossa olisimme menestyneet hyvin ja kulttuurimme olisi kehittynyt hienosti !
. . .
Nyt suomalaisten kehitys (sodalla kristinuskoa tänne pakotettaessa) pysähtyi , taantui
ja köyhtyneenä ja sairastuneena kansa joutui melkein 800 vuodeksi alistuksiin,
sairaudet tulivat, miehet riistettiin Ruotsin hullujen kuninkaiden sotiin Keski-Eurooppaa myöten, samoin hevoset vietiin, raskas verotus riisti kansaa, kansa vähentyi ja heikentyi, köyhtyi ja näki nälkää sotien jaloissa.. - tuhatluvun.loppupuolella
sääty-yhteiskunta syntyi ruotsalaisen rasismin siivittämänä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1824200
- 331538
Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi401470Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen211433Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,171332- 1071259
Kyllähän tämä vähän kirpaisee
Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah381167Moi, nainen
Tunnustan, olen heikkona sun hymyyn, ja sekään ei auta yhtään, että sulla on täydellinen nenä. Joten ensi kerralla, kun301160- 121067
Sulla on uskomaton luonne
Saat minut hetkessä iloiseksi, tai sanotaan nyt niin, että ajatus sinusta saa sydämeni hyppimään riemusta. En vain saa s441018