Svenskfinlandiin erityistyönvälitystä!

Ruotsissa ja Norjassa on paljon työpaikkoja avoinna tuotsia osaaville.
Ihmettelemme, ettei RKP vaadi työvoimatoimistoilta erityistä ruotsinkielisille suunnattua toimistoa.
Toimisto voisi keskittyä ulkomailla sijaitsevien ja ruotsintaitoa vaativien työtehtävien välittämiseen.

14

53

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HerkkäMiesKirjoittaa

      Suvakki ämmä on pilanut tämän osa alueen elämäni enkä voi vastata nyt sillä tavalla miltä minusta tuntuu. Pelkään tätä manipuloitua ihmistä. Suvakki vaanii minua.... tekee hyviäkin tekoja mutta lähestyy minua aina suvakki asenteella ja testaten minua hänen suurella yliopisto alapäällä. Päätä hänellä ei ole. Alapäätä hänellä on. En väitä tätä kirjoitusta hyväksi teoksi mutta mitä pahaa teen hyväksymällä suvakin mutta hän ei hyväksy muuta kuin feminismiä ja miesten nöyryyttämistä.

    • PaavoLipponen

      Niinpä. Svekoeliitti aina sanoo, susujen pitäisi opetella pakkoruotsinsa, jotta he menisivät hyödyttämään Skandimaiden talouksia.

      Eikö olisi helpompaa lähettää jo valmiiksi ruotsia osaavia rusuja Skandimaihin töihin?

      Toki heitä enenevässä määrin lähteekin, mutta jostain syystä se ei innosta svekoja!?

      • Vet du varför? Därför att många upplever det här som sitt hemland. Faktum är ändå att allt flera börjar uppleva att vi inte får finnas här och att vi bara skall betala utan att kunna ha samma möjligheter som den som är finskspråkig.


      • Helsingissä on nuoret likat ottaneet RKP:n probagandasta kopin.
        Suurin joukoin on muutettu Tukholmaan ja muuallekkin Ruotsiin.
        On selvää, että ilmiö leviää pienemmille paikkakunnille.
        Ensi syksynä on muuttajia kuin heinäsirkkaparvessa.
        Muuttajat ovat pääasiassa nuoria likkoja, jotka lähtevät perheitään pakoon. Työnvälityksen avulla myös vanhemmat voisivat muuttaa.


      • twervig kirjoitti:

        Vet du varför? Därför att många upplever det här som sitt hemland. Faktum är ändå att allt flera börjar uppleva att vi inte får finnas här och att vi bara skall betala utan att kunna ha samma möjligheter som den som är finskspråkig.

        Olisko kannattanut luopua pakkoruotsista ajoissa? Ihmiset, jotka eivät elämässään koulun jälkeen ole käyttäneet ruotsia missään.
        He eivät halua samaa kohtaloa lapsilleen. Viha ruotsinkieltä kohtaan kasvaa vuosi vuodelta.


      • På samma gång kan vi sluta med tvångsfinskan


      • twervig kirjoitti:

        På samma gång kan vi sluta med tvångsfinskan

        Hyvin viisas ehdotus. Perustuslakia pitäisi muuttaa niin, että ruotsinkielisissä kouluissa suomen opettaminen on kiellettyä.
        Olemme monasti sanoneet, että RKP:n kansanedustajien pitäisi aina puhua ja kirjoittaa ruotsia. Tollot pistävät HS:n etusivulle ilmoituksen suomeksi.


    • åbcdefg

      Dumkorkiga dumbum du korkad dumbum du sluta bråk du korkad elak dum inte vara så du måste sluta förstå du nu korka dumbum?

    • täystyöllisyys_taattu

      Rusut eivät tarvitse työnvälitystä, koska niin moni heistä pääsee kieliperusteisiin julkisiin suojatyöpaikoihin.

      • Heille pitää välittää töitä sinne missä ruotsinkielestä on hyötyä, eli Ruotsiin ja Norjaan. RKP:n pakkoruotsi probagandan keskeinen väittämä on, että ruotsia pitää juuri sen takia pakolla opiskella.
        Ruotsin avatessa markkinat siellä on hyvä, että ruotsia osaavat ovat vihdoin tähän mahdollisuuteen tarttuneet. Viime vuosina on ruotsinkielisestä populaatiosta muuttanut 6%.
        Yhteiskuntarauha säilyy, kun mellakoijat muuttavat pois.
        Pieni ryhmä anarkisteja ja äärioikeistoa on hallittavissa.


      • Seuraus
        Lukiolaislikkoja kirjoitti:

        Heille pitää välittää töitä sinne missä ruotsinkielestä on hyötyä, eli Ruotsiin ja Norjaan. RKP:n pakkoruotsi probagandan keskeinen väittämä on, että ruotsia pitää juuri sen takia pakolla opiskella.
        Ruotsin avatessa markkinat siellä on hyvä, että ruotsia osaavat ovat vihdoin tähän mahdollisuuteen tarttuneet. Viime vuosina on ruotsinkielisestä populaatiosta muuttanut 6%.
        Yhteiskuntarauha säilyy, kun mellakoijat muuttavat pois.
        Pieni ryhmä anarkisteja ja äärioikeistoa on hallittavissa.

        Suomeen jäävätkin vain toistaitoiset rusut, jotka eivät pärjää ilman suojatyöpaikkoja yhteiskunnassa.


      • Seuraus kirjoitti:

        Suomeen jäävätkin vain toistaitoiset rusut, jotka eivät pärjää ilman suojatyöpaikkoja yhteiskunnassa.

        Olisi hyvä, jos valtiovarainministerlö tai Åbo Akademi tekisi laskelman, paljonko kaksikielisyys maksaa?
        Valtion kannattaisi maksaa tulkit kaikille ruotsinkielisille, jotka eivät osaa suomea. Tai muuttoavustus, jos muuttaa Ruotsiin.


      • SvekokratiaKäytännössä
        Lukiolaislikkoja kirjoitti:

        Olisi hyvä, jos valtiovarainministerlö tai Åbo Akademi tekisi laskelman, paljonko kaksikielisyys maksaa?
        Valtion kannattaisi maksaa tulkit kaikille ruotsinkielisille, jotka eivät osaa suomea. Tai muuttoavustus, jos muuttaa Ruotsiin.

        Hehheh! Mikään taho ei ole uskaltanut tehdä tutkimusta keinotekoisen kaksikielisyyden kustannuksista ja haitoista!

        Eräiltä Jyväskylän akateemisilta sitä kyseltiin ja he saivat shokin. Heidän mukaansa se tietäisi varmaa työuran ja apurahojen menetystä.

        TOSIN jos joku voisi sellaisen tehdä, niin juuri rusuakatemia! Olisiko tutkimus totuudellinen, on sitten eri kysymys...


    • hörduvasa

      Rusuille olis mielinmäärin työpaikkoja Ruotsissa, ihan oikeita duuneja, ettei tarvitse terminaaleissa palloilla

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      182
      4200
    2. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      33
      1538
    3. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      40
      1470
    4. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      21
      1433
    5. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      17
      1332
    6. Mitä ajattelet

      Kun näet kaivattuasi?
      Ikävä
      107
      1259
    7. Kyllähän tämä vähän kirpaisee

      Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah
      Ikävä
      38
      1167
    8. Moi, nainen

      Tunnustan, olen heikkona sun hymyyn, ja sekään ei auta yhtään, että sulla on täydellinen nenä. Joten ensi kerralla, kun
      Ikävä
      30
      1160
    9. Nyt on pakko tunnustaa

      AA että on ikävä sinua!!
      Ikävä
      12
      1067
    10. Sulla on uskomaton luonne

      Saat minut hetkessä iloiseksi, tai sanotaan nyt niin, että ajatus sinusta saa sydämeni hyppimään riemusta. En vain saa s
      Ikävä
      44
      1018
    Aihe