Keinokastelu maille jotka tuottavat noin puolet koko USAn hedelmistä ja vihanneksista saa aikaan maan vajoamisen jonka myötä teitä jää lopulta veden alle ja paikallinen koulukin menee siinä sekä nuoret että vanhat!
https://www.youtube.com/watch?v=BT3lU8CYc9c
kalifornia vajoaa valtavalla nopeudella alaspäin!
8
91
Vastaukset
- Anonyymi
Ihmeen vähän on tästä YLE informoinut kun on niin kiinnostunut venäjän asioista.
- Anonyymi
Se voisiko johtua siitä, että Venäjä on meille ehken vähän läheisempi kuin Sunny State.
- Anonyymi
Hyvä juttu. Koko maailman keskimääräinen ÄO nousee kun jenkit uppoaa suohon.
- Anonyymi
laattojen nliikkeet Kaliforniassa eivät tiedä hyvää kenellekään
- Anonyymi
Kaikkea ne vegaanit saavatkin aikaan.
- Anonyymi
Hesa jää myös tulevaisuudessa veden alle, onneksi siellä on vaan suvakkeja, matuja ja lahtareita. USA:ssa ovat suuret järvet kuivumassa kun niistä johdetaan vesi kaupunkeihin, venällä taas on ympäristökatastrofi joka puolella.
Multakerros vähenee kaikkialla jos jatkuvasti vaan viedään sato pois, eikä laiteta mitään tilalle. Maahan kuuluisi palautua ihmisten ja eläinten ulosteet ja virtsa, luonnossa myös puut maatuisi paikalleen, nyt ne kuljetetaan muualle. Pohjaveden aleneminen saa Suomessakin rakennuksia vajoamaan kaupungeissa kun sadevesi ohjataan mereen.- Anonyymi
norjassa tuli jo 40 cm lunta uskooko joku ilmaston lämpenemiseen
Normaalia, vajoaminen tapahtuu yleensä alaspäin, harvemmin ylöspäin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1824200
- 331538
Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi401470Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen211433Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,171332- 1071259
Kyllähän tämä vähän kirpaisee
Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah381167Moi, nainen
Tunnustan, olen heikkona sun hymyyn, ja sekään ei auta yhtään, että sulla on täydellinen nenä. Joten ensi kerralla, kun301160- 121067
Sulla on uskomaton luonne
Saat minut hetkessä iloiseksi, tai sanotaan nyt niin, että ajatus sinusta saa sydämeni hyppimään riemusta. En vain saa s441018