No Niin AKU ANKAT !

Miettikää Nyt ! Oikeasti mitä Te olette ? Mikäli pakolainen saa suomen kansalaisuuden, niin hän on suomalainen. Koska hän on suomen rekisterissä.
Eli asuu ja saa suomen kansalaisen oikeudet ja velvollisuudet. Hän voi olla myös
Venäläinen tai virolainen, mikäli hänellä on viron tai venäjän kansalaisuus.
Hän voi olla myös eurooppalainen, mikäli hänellä on euroopan unionin passi.

Mikäli Persu jätkä totisella naamalla vääntää jotakin kulttuuria tai muuta
perustelua asialle, niin se on aivan sama jos hän sanoo, että Te olette Aku Ankkoja.

Toki Poliittiset jätkät ja lutkat pyrkii, hämärtämään tätä kuvaa. Sillä kuka näistä
poliittisista suurista johtajista ei lipoisi lähes täydellisyyttä ovat jopa Mestareita.
Mitä niillä on Teille annettavaa muuta, kuin mielikuvat. Te saatte hurmosta ja
olette melkein jumalten kaltaisia ja rotuisia ja millä sitä luodaan ?

Kun pakolaiset ja ihmiset kautta maailman haluaa tulla Euroopan unionin
kansalaisiksi eli eurooppalaisiksi, niin ne haluvat sitä rahan ja talouden turvan perusteella. Miten sitten nationalismia luodaan Euroopan unionisssa muuten,
kuin Teitä maaritellaan lähes jumal olennon kaltaisiksi ja sana suomalainen, puolalainen saa kokonaan uuden määritteen ja Te saatte siitä olemisesta saman hyvän olon tunteen, kuin olisitte ostaneet lottokupongin ja haaveilette, mitä
minä ostan ja missä minä sitten asun ja kuinka hienon auton minä ostan ja
kenelle minä annan rahaa siitä voitosta.

Raamatusta löytyy tähän kyllä vertaukset ja tiedätte varmasti kummalta puolen
on kysymys. Euroopan unioni on taas luotu tasa-arvon ja oikeuden ja ihmisten vapauden arvoista. Sinulle halutaan antaa mahdollisuus olla mitä vain. Voit asua
ja elää ja tehdä työtä kaikkialla yhdenvertaisena. Eikö ole hieno asia. Jos joku
saa tukia ja elää niillä niin, eikö se ole sen antajan ongelma joka oli lähes täydellinen? Jos Teitä veroitetaan liikaa, niin saat vaihtaa kirjat ja maksaa ja
muuttaa ja saat elää kaikkialla Euroopan unionissa. Minä ymmärrän sen, että
nonet Teistä on sidottu velalla ja rahalla orjaksi. Vaadinkin suomen valtion ja
kuntain omaisuutta realisoitavaksi suomen kansalaisille. Taikka jokaiselle
mahdollisuutta tehdä henkilökohtainen konkurssi. Vapaus on yksiä ihmisen
ja yksilön perusoikeuksia. Älkää sotkeko sitä valtion vapauteen hallita Teitä.

Jos sitten yhteiset joukkovelkakirjat Euroopan unionissa ei sovi, niin miksi?
Eikö sinulla ole oikeuksia nauttia siitä alueesta, jonka luulet siitä hyötyvän?
Kuka sanoo, että sinun pitää olla Aku Ankka tai suomalainen tai Tarzan?
Näin ja huomasin, erään kuuluisan poliittisen johtajan tarkoituksella
harhauttavan kuulijoita ja koska tiesin aiheen ja asian, niin seurasin tarkoin
missä ja miten hän sen tekee, kun tiesin lopputuloksen. Aloitti asialla ja
puolessavälin kertoi seurauksista ja jatkoi sitten se seuraus ja oletus pohjana
eteenpäin puhettaan. Mutta samalla hän vaihtoi sen alkuperäisen asian ja
aiheen, koska siihen seuraukseen on monta muutakin syytä. Tyypillistä saatanaa.

Eli Poliittinen johtaja ujutti sen valheen sinne väliin ja olen varma, että se oli
suunniteltu valhe, koska hän tökki siinä välissä. Eli heittää, jotain läppää ja
jatkaa väärällä uralla tai väärällä kiskolla. Tätä ilmiötä voi verrata vaikka
matematiikkaan, kun lasketaan ja halutaan eri vastaus, kuin matemaattinen
kaava antaisi, niin siinä on vaihdettava lukua mitä lasketaan.

13

52

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jumala kerran jo hajoitti baabelin ja tekee sen uudestaan.
      Hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat.

      Että älä ala jakelemaan kansojen perintöosia uusiksi.

      • Kuules Aku Ankka... Ei se ihan tuolla tavalla mennyt !

        Raamatun Pedolle ja Saatanalle on annettu aikansa ja se päättyy Kansakuntien
        sekoitukseen ! Israelilaiset ottivat jo vaimoja toisista heimoista. Ei kait suomen
        hallitus ole jumalasta vai ?

        Kuules Aku Ankka ... Mistä sä tiedät, että olet suomalainen ?


    • Anonyymi

      EU on epäonnistunut valtioimitaatio. Sen lähisukulainen on viemärijäte. Me tolkun ihmiset emme perusta viemärijätteen fanituksesta. Sen jätämme ilomielin eu-uskovaisille hörhöille.

    • Kuten näette, ei löytynyt yhtään suomalaiseksi tituleeraavaa henkilöä.
      Toki hän on veli pakolaisen ja arabin kanssa muuten myös. Joka on saanut
      suomen kansalaisuuden. Toki yksi persu tiesi intuutiolla, että toimittajalla
      oli suomen passi... ?

      Muuten siinä saattaa tulla Aku Ankka myös kyseeseen.

    • Sanoppa Aku Ankka, yksikin hyvä syy, miksi minä tulisin suomeen ?
      Minulla on asumiskulujen jälkeen koko loppuelämän noin 1500 euroa
      kuukaudessa käyttörahaa ja se kasvaa siitä yli 2000 euroon, kun saan
      realisoitua omaisuuttani.

      Parturi maksaa alle 2 euroa ja olut alle euron baareissa ja kaupoissa ruoka
      on noin 1/3 osa kommunisti suomen hinnoista osa jopa reilusti alle.
      Voin syödä hyvin ja voin naixxx hyvin jos tahdon ja palmut ja meri ja aurinko
      ja lämmintä ja monipuolisuutta riittää... Kaupunkia, saaria, kyliä elämää ja
      eläimiä.

      Tajuatko Aku Ankka kuinka kiva on, kun on turvattu elämä ja vidun kommari
      persu ei ole minun ja euron välissä. Totta kait sinua Viduttaa,, ketä ei ...Niitä ei
      kenellä on mahdollisuus samaan. Minulla on siivouspalvelu ja pyykinpesu
      palvelu sun muut... Ajelen motskarilla ja teen mitä huvittaa.

      Tajuatko Aku Ankka... Tajuatko mitä on vapaus ja vapaa Euroopan unioni.
      Unionista rahat ja maailmalta elämä.

      • Anonyymi

        Saatko siellä hoitoa myös mielenterveydellisiin ongelmiin?
        Et sinä järin terveeltä vaikuta.


    • Niin, täällä lääkärit on myös halvempia ja pillereitä saa apteekista, ei tarvi
      reseptejä jos tietää mitä ostaa. Viagraa ja muita on ihan seven/elevenissä.

      Katsoin, noita Bensan hintoja Teillä siellä ja autojen hinnat sun muut huh huh !
      Hei Vuokrat ja asunnot on todella halpoja ihan kaupungeissa myös.
      Mutta todelliset hinnat taitaa näkyä junttiloissa Teillä siellä aika hyvin.

      Minä olen opettanut paria ulkomaalaista kaveria siellä, että hoitavat sen
      rahan ja tulotason mukaan ja sitten vain pois sieltä. Toki on kiva jos säkin
      saat rahaa, kun EKP sitä lainaa nyt, niin sitten vain kipin kapin hommaamaan
      rahalle vastinetta. Onneksin on EU ja voit käydä ostoksilla vaikka virossa.
      Niin... Se devalvaatio vähentää rahan arvo tajuat kait edes sen jos olisi markka.


      Minä harrastin samaa asiaa, kun minä asuin siellä, että toin sitä tavaraa
      ulkomailta ja sitten sinä sitä ostit. Tosin, jos luulet, että minä niistä veroja
      makselin, niin erehdyt kyllä. Miten Helvettx sä voit kilpailla monopoleja
      vastaan, muuten, kuin Veroilla mä vain kysyn... Kaveri ryhtyi puhumaan
      minua hänen businekseen... sanoin, että minulle riittää nämä asiakkaat mitä
      minulla on. En minä lähtenyt kuuta hakemaan taivaalta. Todellisuudessa
      hän yritti käyttää minun tietämystä ja osaamista hyväksi.

      Sehän siellä helvetissä on se ongelma, että ihmisillä ei ole vapautta ja heidät
      sidotaan rahalla ja velalla sinne onnelaan ja sitten syötetään propagandaa.
      Näin se toimii.. Kuten näitte, niin Teillä oli suuri huoltovarmuus varasto ja
      ja niin hienot valmiudet. No mitä oli todellisuudessa 150 tehohoito paikkaa
      ja pari laatikkoa vanhoja maskeja... Joku nyysi rahat ja sitten jopparilta lisää.

      Todellisuus tulee eteen sitten jossakin vaiheessa, kuten näille Espanjan
      pakolaisille ja kuvittelivat tulevansa onnelaan, kun ne lauloi Espanjassa oikein
      silmä tipassa, että kotimaani ompi suomi ja sitten luultiin luultiin ja luultiin.
      Kahden viikon jälkeen alettiin kysymään, että miten ja kuinka päästään pois
      sieltä onnelasta. Ne on just niitä Aku Ankkoja jotka ei tajua mitään ja mitä
      tyhmä persu Aku Ankka voisi edes kuvitella vapaudesta ja onnesta, kun sitä
      ei ole eläessään edes kokenut ja saatika nähnyt.

      Kun minulta kysyttiin, että tuletko suomeen tai kaverit kysyi, niin minä
      ajattelen ja ajattelin ensimmäisenä mitä minä teen siellä ja sitten puntaroin
      asiat ja riskit ... Näin viisas ajattelee. Kerro Persu miten muuten minun pitäisi
      ajatella ... Pitääkö minun mennä johonkin suomi uskoon vai mitä. Minä olen
      poistunut siitä uskosta, koska minä en ole katsonut heidän televisiota ja minä
      en tiedä siitä propagandasta mitään ja minä voitin juuri siten ja osasin.

      Persu... Minä opiskelin kieliä ja minulla oli Kieli-CD usein soimassa radiossa.
      Oli se tervanjuontia monesti, mutta siitä jäi aina jotakin mieleen ja sain lisää
      intoa opiskella taas ja taas. Nyt asiat tulee automaattisesti. Opiskelen aina
      uusia asioita ja otan selville netistä mitä en tiedä ja luen monesti Wikipedxxx.

      Minä kannusta jokaista ottamaan itseään niskasta kiinni ja tekemään asioita.
      Ette Te tarvitse ketään kaveria matkoille ja matkustamiseen... Baareista
      kyllä löytyy juttuseuraa ja siellä sitä kieltäkin oppii. Otatte vain sen ensi
      askeleen, niin kyllä se siitä lähtee. Katso youtubxxx retired hakusanalla ja
      siihen vaikka apartment rent... ja sillee. Ne on aika yksinkertaista sanastoa
      ja varmasti opit nopeasti mitä ne kertoo.

      Muista, jos tulee ikävä ja pitää nähdä kaveria tai muuta köyhää siellä ,niin
      muista, että ne on vain köyhiä persuja ja ei sinun tarvi niille mitään esittää.
      Mitä sen jälkeen, kun olet käynyt kerskumassa niille, kun ne ei osaa edes
      käyttää internettiä tai median mahdollisuuksi... Mitä sen jälkeen teet ...
      Sä haluut takaisin ulkomaille... Sä puhut vain, siitä mitä täällä ulkomailla oli
      ja elät siinä myös siellä Helvetix-suomessa ja kärsit.

      • Anonyymi

        Aika ylimieliseltä vaikutat.
        Jos siis olet siellä onnesi kukkuloilla, niin mitä edes kirjoittelet täällä katkeria kirjoituksiasi?
        Nyt juuri tunnustit, että olet tehnyt omaisuutesi veropetoksilla ja lähtenyt karkuun, siinä se syy miksi et uskalla takaisin.
        Ehkäpä EU mahdollistaa juuri tällaisen toiminnan ja siksi pidät siitä EU olemassaolosta niin kovin kiinni.
        Jälleenmyyjä tai maahantuoja on helpoin bisnesmuoto, ei tarvitse kuin toimia välikätenä ja vetää välistä, siinä ei paljon järkeä tarvita.
        Joten jos rehellinen työntekijä on tyhmä persu, niin sinun osassasi maanpaossa olevana rikollisena en kyllä paljon asialla kehuskelisi.
        Ja kristittykö olet, niin puhut ylimielisesti köyhiä persuja mollaten, että siinä meni sekin tittelisi.

        Taidat hermoilla jatkuvasti siitä, kun EU horjuu ja on hajoamassa.
        Ei sinulla mielenrauhaa ole, ne uutiset on sinulle huonoja uutisia.
        Se koira älähtää johon kalikka kajahtaa, näihän se meni.
        Loppujen lopuksi tuntuu kuin et osaisi nauttia elämästäsi, onni sinulta puuttuu.
        Maalaat kuvaa, että asiat on hyvin, kaikki on hyvin täällä paratiisissa, mutta jos näin olisi, et todellakaan olisi suomi24 palstalla kiukuttelemassa vaan nauttimassa niitä paratiisin hedelmiä.

        Tuskissasi siellä kuumottelet "miten tässä vielä käy".


    • Anonyymi

      EU harrastaa eu-nationalistista politiikkaa ja kolonialismia... Korkeita tulleja kolmannen maailman maiden tuotantoa vastaan, poliittista vaikuttamista kolmannen maailman maihin "kehitysavun" varjolla, jne.

    • En minä ole lähtenyt karkuun... Olen kyllä koko elämän kiertänyt veroja
      ja kusettanut valtioa minkä olen kerinnyt... Ei siinä mitään salaisuutta ole.

      Ei ole sellaista päivää ollut, että olisin sille kunniaa tehnyt.
      Minä olen ylpeä siitä... Se on ollut minulle haaste. Toki kaikki rikkaat on näin
      tehneet ja kenellekään ei ole pennit valuneet käsiin heittelemällä niitä
      valtiolle. Kyllä kyllä jokainen yrittää vartastaa... kun veroilmoitusta tehdään,
      mutta harva osaa tehdä mitään.. Minä kunnioitan kaikkia, jotka osaa varastaa
      valtiolta rahaa ... Pakolaisia myöten.

      Pakolainen opettelee lisäksi suomen kielen ja pystyy kymmenen kertaa
      parempaa, kuin perus/Aku Ankka suomessa.

    • Nyt mä tajuan... Miksi Persu ja Aku Ankka vihaa pakolaisia ja Euroopan
      unionia... Se luulee, että hänen tuki-rahat menee Euroopan unioille ja
      pakolaisille... Niikö... Oliko Teillä se suomalainen/Aku Ankka ensin ?

      Mutta Persu/Aku Ankka ... Huomaat kait, kuinka paljon rahaa oli ja ei sitä
      sinulle annettu ja 15 000 pakolaista kyllä maksettiin ja niille asunnot.
      Tiedätkö, kuinka paljon maksetaan sinulta pois ottamista lapsista eli
      huostaanotto lapsista sosialistiselle hyvälle korvauksi, mutta sinulle ei ?
      Sinä Persu menetit lapsesi köyhyyden vuoksi.

      Mistä persu sä voit edes tietää, että olet suomalainen ?
      Mistä persu sä voit lisäksi tietää, että sinä saat rahaa ja asunnon jos
      pakolainen lähtee pois ... Mistä sä persu sen voit tietää ? ?
      Oliko pakolaisen asunto rakenettu jo ennen vuotta 2015 Stadiin ja sää
      jäit juntteihin ja menetit lapsesi vielä köyhyyden vuoksi, kun et voinut
      muuttaa töihin ja palkka jäi alussa niin pieneksi...

      Kyllä pakolaisen asunto oli rakennettu ennen vuotta 2015.
      Kyllä pakolaiselle löytyi rahaa miljoona euroa per vuosi ... Mutta miten sinä
      voit saada sen rahan köyhä köyhä suomalainen ? Miten miten miten ?
      Ei ne sitä sulle antaneet aikaisemminkaan olithan soppajonossa jo ennen
      vuotta 2015... ja asuit veneen alla ja toisten nurkissa ... !! Oliko se EU:n vika?

    • Anonyymi

      Vaikka siellä on halvat lääkkeet ja lääkärit niin vaikuttaa siltä että lääkkeet eivät toimi.

    • Anonyymi

      Jaksaako joku oikeasti lukea tuon rännitenttua lipittävän häiriköin kirjoituksia? :O Minulla postausten lukeminen päättyy nimimerkin jälkeen, kun tietää, että mitään järkevää sanottavaa tuolla häiriköllä ei ole.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      182
      4310
    2. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      34
      1584
    3. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      40
      1500
    4. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      25
      1494
    5. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      20
      1385
    6. Mitä ajattelet

      Kun näet kaivattuasi?
      Ikävä
      112
      1316
    7. Moi, nainen

      Tunnustan, olen heikkona sun hymyyn, ja sekään ei auta yhtään, että sulla on täydellinen nenä. Joten ensi kerralla, kun
      Ikävä
      30
      1190
    8. Kyllähän tämä vähän kirpaisee

      Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah
      Ikävä
      38
      1187
    9. Nyt on pakko tunnustaa

      AA että on ikävä sinua!!
      Ikävä
      19
      1149
    10. Sulla on uskomaton luonne

      Saat minut hetkessä iloiseksi, tai sanotaan nyt niin, että ajatus sinusta saa sydämeni hyppimään riemusta. En vain saa s
      Ikävä
      44
      1048
    Aihe