Ilta-lehti: "Microsoftin tukea esittävät huijarit ovat edelleen aktiivisia. Näissä puheluissa soittaja väittää, että uhrin kone on hakkeroitu, joten tähän tulisi asentaa TeamViewer-etähallintaohjelma puhdistamista varten.
Etähallinnan ja sosiaalisen manipuloinnin avulla rikolliset yrittävät saada käsiinsä uhrin luottokorttitiedot, henkilötietoja sekä kuvan passista tai ajokortista. Näitä tietoja käytetään kryptovaluuttaa välittävään palveluun kirjautumiseen ja näin uhrin tilin tyhjentämiseen.
Huijauspuhelut käydään tavallisesti englanniksi, mutta Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin Kyberturvallisuuskeskuksen tietoturva-asiantuntija Ville Kontisen mukaan vastaan on tullut myös muutamia TAPAUKSIA, joissa soittaja on puhunut aluksi todella huonoa SUOMEA, jonka jälkeen keskustelu on kääntynyt nopeasti englanniksi.
USEITA suuntanumeroita
– Kun katsotaan ilmoituksia viimeisten kuukausien aikana, vaihtelevat suuntanumerot paljon. Mukana on Ison-Britannian 44-, Saksan 49- ja Irlannin 353-, mutta myös KOTIMAAN lankasuuntaa eli 3585-alkuisia numeroita. Olemme saaneet myös ilmoituksia siitä, että puhelut voivat tulla SALAISESTA numerosta. Tällaisissa tilanteissa on sama, väärennetäänkö numeroa vai ei vastaanottajan perspektiivistä, Kontinen kertoo.
Lisäksi huijareiden käsikirjoitukseen on tehty muutoksia joissain tapauksissa.
– Olemme saaneet yksittäisiä ilmoituksia, joiden mukaan soittaja VÄITTÄÄ, että joku TILI on LUKITTU Tämä lukitus tulisi soittajan mukaan hänen avullaan avata. Emme ole vielä tiedottaneet laajemmin näistä huijauksista, sillä ei ole näyttöä siitä, että niitä olisi merkittävästi liikkeellä."
Sain tänään puhelun "Tuntematon numero" ja koska mm. lääkärini soittaessa
näytössä lukee "Tuntematon numero", vastasin. Se oli englanninkielinen
huijauspuhelu. Suljin heti.
Huijauspuhelut jatkuvat, puhelut voivat tulla salaisesta numerostakin
9
2158
Vastaukset
Minä luotan siihen, että minulle tuntemattomasti numerosta soittava joko soittaa pian uudelleen tai lähettää viestin. Olen lakannut vastaamasta tuntemattomiin numeroihin.
Myös pankkien nimissä lähetetyt sähköpostit ovat lisääntyneet.
En usko, että yksikään pankki viestittää sähköpostilla, ja omalla pankillani on henk.kohtainen viestiosio tilini yhteydessä.
Huvittavaa on, että eilenkin tulleessa "pankin" viestissä sanottiin, että koska eivät ole saaneet minuun yhteyttä, niin . . . .- Anonyymi
Jos en ole käynyt Nordeassa lukemassa minulle tulleita tiedotuksia,
kännyyni tulee pankilta ilmoitus, että minulla on lukematonta postia nettipankissani.
- Anonyymi
12vuotta vanha puhelin. Jossa ei internettiä,ei kameraa. Siihen ei tule huijausoitoja. Jos tuntematon numero soitaa tai numero ei näy. Siihen en vastaan.piste.
Ei se puhelimeen vastaaminen itsessään ole vaarallista.
Kunhan ei anna mitään tiedon murusiakaan.
Itsekään en vastaa näihin, jotka selvästi tulevat ulkomailta, sieltä ei minulle ole kellään asiaa.
Jos vastatessani alkaa kuulua engelskaa, suljen puhelimen.- Anonyymi
Miten on mahdollista että
pystytään huijaamaan pönttöä ja viemään rahat ...
koska pöntön ei luulisi puhuvan englantia niin paljon että ymmärtää
tulla huijatuksi
koska pöntöllä ei kaiken järjen mukaan pitäisi olla rahaa, mistä pönttö sitä?
En usko että englantia puhuvat pystyy huijamaan rahaa köyhältä- Anonyymi
"En usko että englantia puhuvat pystyy huijamaan rahaa köyhältä"
Hahhah, mikä johtopäätelmä, Ei rahaa pöntöiltä köyhiltä ole huijattukaan,
vaan varakkaammilta pöntöiltä, jotka ymmärtävät englantia.
- Anonyymi
Kyllä ne huijarit keinot keksivät.Pariin otteeseen on minullekin tullut puhelu, jossa lukee yksityinen puhelu. Ensimmäisellä kerralla vastasin, sieltä kuului " hello, I am Mike". Suljin heti puhelimen. Normaalisti esim. lääkäri soittaa yksityisestä numerosta.
Mihinkään ei voi enää luottaa, niin nopeita uusiin konsteihin on nuo huijarit, sotkevat vanhuksen pään, uskaltaako luottaa enää mihinkään?- Anonyymi
Minulle on tullut paljon huijauspuheluita molempiin liittymiini jo vuosi sitten.
Sitten oli paussi ja nyt syksyllä niitä alkoi tulla taas. Se on raivostuttavaa, koska en voi sulkea yöksi kännyjäni ja soittoja voi tulla joskus jo ennen kuutta aamulla tai myöhään illalla.
Mistä pirusta ne numeroja hankkivat ? Kuka niille myy numerotietoja ? Monet huijauspuhelut ovat löydettävistä netistä. Naputtele vain numero googleenm´, ja se kertoo millaisesta huijaripuhelusta olet soiton saanut.
Tänään juuri kokeilin yhtä numeroa, johon en vastannut, kun se tuntui vieraalta. Huijauspuhelu, kiertönyt puhelimissa jo useamman vuoden.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1824180
- 331538
Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi391447Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen211433Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,171332- 1071249
Kyllähän tämä vähän kirpaisee
Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah381167Moi, nainen
Tunnustan, olen heikkona sun hymyyn, ja sekään ei auta yhtään, että sulla on täydellinen nenä. Joten ensi kerralla, kun301150- 121067
Sulla on uskomaton luonne
Saat minut hetkessä iloiseksi, tai sanotaan nyt niin, että ajatus sinusta saa sydämeni hyppimään riemusta. En vain saa s441008