Hallituksessa puhaltavat uudet tuulet. Eero on jo ennen hallitukseen tuloaan pistänyt Matti Vanhasen ojennukseen.
Nyt hallituksessa alkaa kuulua isännän ääni, kun SDP johtavana hallituspuolueena alkaa jämäkän puheenjohtajansa avulla käyttää sille luonnollisesti kuuluvaa valtaa.
Eero sanoo - Matti anoo!
9
309
Vastaukset
- Well knowing man
Eikös se Heinäluoma ollut SAK:n marionetti? Hieman yksinkertaisen oloinen, sopii siis mainiosti demareiden puheenjohtajaksi.
- että...
alentaa sitä polttoaineveroa, kun se kerran kaikesta päättää!
- kova..
"nautinnon teeskentelijä"!
- puolueeton.
tosiaan puhaltaa, nimittäin uusi ministeri on peräti
valtiovarain ylioppilas! - KOKOOMUSLAINEN KEINOTTELEE
Höpö höpö. Idiootti-kokoomuslainen näkee märkiä päiväunia Eero Heinäluomasta johtamassa aivottomia kokoomuslaisia.
- Kansalaisten enemmistö
Punamulta alkaa olla tiensä päässä.
Suomessa palataan kansakunnan kannalta parhaaseen sinipunaan ennen tämän vuoden joulua. - ei kukaan
opposotiotaival jatkuu. Kansa ei kokoomukselle anna minkäänlaista arvoa, joten nauttikaa vain oppositiossa olostanne, teitä ei kukaan kaipaa!
- sisällä tyhjää
Eerossa jämäkkää vain iso pää ja koko, sisällä tyhjää?
Sitä ovat osoittaneet nämä viimeaikaiset toilailut?
Taitaa käydä Eerolle niinkuin Jäätteenmäelle, ettei rahkeet riitä?
Odotellaan miehen kelluvan siinä itsessään?
Mara laski vain alleen, ja yhä puhuu paskaa valtion rahoituksella, kun ei pressan eläke riitä... mitä tekee Eero? Mistä näitä demareita syntyy? Missä niitä viljellään? - jäykkikset
Jäykkikset on kavereita partiosta asti?
Miten sinne saataisiin normaaleja kunnon kansalaisia päättämään kansalaisten asioista?
Nämä poliittiset broilerit alkaa olla jo menneisyyttä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1824300
- 341584
Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi401500Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen251484Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,201375- 1121306
Moi, nainen
Tunnustan, olen heikkona sun hymyyn, ja sekään ei auta yhtään, että sulla on täydellinen nenä. Joten ensi kerralla, kun301190Kyllähän tämä vähän kirpaisee
Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah381187- 191149
Sulla on uskomaton luonne
Saat minut hetkessä iloiseksi, tai sanotaan nyt niin, että ajatus sinusta saa sydämeni hyppimään riemusta. En vain saa s441038