Eri puolilla maata on saatu runsaasti noitahavaintoja. Tässä muutamia poimintoja:
SYSMÄ
Varhain aamulla talonväki heräsi kovaan rysäykseen ja kun säikähdykseltään selvisivät asiaa tarkemmin tutkimaan huomasivat noidan takertuneena hameestaan talon TV-antenniin.
Yhteisvoimin noita saatiin irti antennista ja matka saattoi jatkua. Tosin ilman hametta.
PUOLANKA
Kaksi noitaa törmäsi yhteen Puolangan kirkonkylän yläpuolella puolenpäivän aikoihin.
Törmäyksen voimasta toinen noita syöksyi alas lumihankeen. Toinen osapuoli pakeni paikalta.
Poliisi tutkii alkoholin osuutta asiaan.
HEINÄVESI
Isännän ripeä toiminta esti pahemmat vahingot Heinäveden Vesiperän kylässä. Navettaan tunkeutuneet trullit jäivät ilman lehmien häntäjouhia ja joutuivat paetessaan jättämään luutansakin navetan seinustalle.
Lisäksi ainakin yksi noita sai haulikon hauleja persauksiinsa.
HUUHAALA
Huuhaalan ilmatilassa nähtiin aamupäivällä harhautunut noita joka kuitenkin pian katosi tutkakuvasta. On mahdollista että noita loihti itsensä tutkassa näkymättömäksi.
Ilmoita mahdollisista havainnoista tähän.
NOITAHAVAINTOJA
12
574
Vastaukset
- NoitaNainen
nähtiin lauantaiyönä klo 02.12 mustiin pukeutunut noita heittelemässä lassolla. Täysikuuta lienee pyydystämässä. Välillä huusi perkeleitä ja outoa noitaloitsua sekä otti taskumatistaan pitkiä ryyppyjä. Baarista palaajien niskaan heitteli kiviä. Mediheli noukki noidan kyytiinsä ja kuljetti suljetulle osastolle hoitoon.
- Kuunkulkija-
kuuluvatko noidat ja haltijat samaan ryhmään? Entäpä menninkäiset ja keijut? Epätietoisuus ahdistaa...
- NoitaNainen
Kuunkulkija- kirjoitti:
kuuluvatko noidat ja haltijat samaan ryhmään? Entäpä menninkäiset ja keijut? Epätietoisuus ahdistaa...
Kirjoitan nyt ensimmäistä kertaa. Olen voinut hyvin, kuinka sinä?
Eiku...
Kyllääääh!Painappas nyt makuullesi tuohon punaiselle sohvalle, sulje silmäsi ja kuuntele hiljaisuuden ääntä. Kerron sitten sinulle että kaikki nuo mainitsemasi maahiset ynnä
muut mönkijäiset ovat noidan sukulaisia.
Vaihtoehtoisesti kysyisin, että mitä tarkoittaa kuunkulkija? Kuljetko kuussa vai kuljetko vain silloin kun on kuu näkyvissä?
Nimimerkki Atmosfääri is here. - Kuunkulkija-
NoitaNainen kirjoitti:
Kirjoitan nyt ensimmäistä kertaa. Olen voinut hyvin, kuinka sinä?
Eiku...
Kyllääääh!Painappas nyt makuullesi tuohon punaiselle sohvalle, sulje silmäsi ja kuuntele hiljaisuuden ääntä. Kerron sitten sinulle että kaikki nuo mainitsemasi maahiset ynnä
muut mönkijäiset ovat noidan sukulaisia.
Vaihtoehtoisesti kysyisin, että mitä tarkoittaa kuunkulkija? Kuljetko kuussa vai kuljetko vain silloin kun on kuu näkyvissä?
Nimimerkki Atmosfääri is here.Riskitekijöiden minimointi saa ihmisen kysymään kaikkea. Näin pääsiäisenä voi vastaan tulla kaikkia edellämainittuja ja on hyvä tietää miten niihin pitäisi suhtautua.
Pelkään lipsahtavani kuunvarjon reunalta sivuun ja menettäväni oman elämäni hallinnan. Ainoa pelastus on kysyä erilaisilta maahisilta apua ongelmaan. Tilanteeseen olen joutunut etsiessäni itseäni tai henkilöä joka minut voisi löytää ja osoittaa miten tämä elämä on elettävä.
Olen käynyt kuussa Manaan MacLirin kanssa, joka tunnetaan laulusta King of the All the Fairies, ollen itse tuo laulun tarkoittama leprechaun, irlantilainen kaikkien Haltijoiden Haltija. Myös meillä oli hauskaa kääntäessämme Atlantin aallot kulkemaan toiseen suuntaan vuoroveden ajan muuttuessa hauskalla tavalla yllättäväksi. - NoitaNainen
Kuunkulkija- kirjoitti:
Riskitekijöiden minimointi saa ihmisen kysymään kaikkea. Näin pääsiäisenä voi vastaan tulla kaikkia edellämainittuja ja on hyvä tietää miten niihin pitäisi suhtautua.
Pelkään lipsahtavani kuunvarjon reunalta sivuun ja menettäväni oman elämäni hallinnan. Ainoa pelastus on kysyä erilaisilta maahisilta apua ongelmaan. Tilanteeseen olen joutunut etsiessäni itseäni tai henkilöä joka minut voisi löytää ja osoittaa miten tämä elämä on elettävä.
Olen käynyt kuussa Manaan MacLirin kanssa, joka tunnetaan laulusta King of the All the Fairies, ollen itse tuo laulun tarkoittama leprechaun, irlantilainen kaikkien Haltijoiden Haltija. Myös meillä oli hauskaa kääntäessämme Atlantin aallot kulkemaan toiseen suuntaan vuoroveden ajan muuttuessa hauskalla tavalla yllättäväksi.sielun peräkammarin nurkassa olevasta pölyisestä laatikosta löysin?
Minä menin itseeni kyseisen laulun kuuluessa ..Phantom Of The Opera: All I Ask Of You.
Sen itsenä löytää, jos haluaa. Minä puhun kokemuksesta. Joulun aikaan olin vähällä jo luovuttaa, mutta mutta...löysin itseni ja Jessssh! Ja se joku soitti ja pelasti minut. Ikuisesti olen kiitollinen sinulle sinä, joka minut luet kuitenkin.
Rakastin ja rakastan ! Eikä siittä sen enempää (voih tuo äänikin noilla sanoilla jo saa ulvomaan)
Anteeksi Kuunkulkija - olen poikennut reitiltä :o/
Älä lipsahda kuutamon reunalta, sillä sinua tarvitaan! Todella tarvitaan :o)
- amaryllie
tuo viimeinen havainto...köh...
olin tekemässä koelentoa huuhaalan yllä ja huomasin joutuneeni tutkaan, oli pakko toimia etten joudu putkaan!! anteeksi äkillinen katoamiseni...illaksi on ylilentokeikka tiedossa joten en halunnut jäädä kiinni...
turboluutani on vielä hiukan hallitsematon sen vuoksi nämä harjoituslennot........ - pikkudee
onki sellaaset valakiat nottei parane eres yrittää likille. Tai sopiihan sitä koittaa.
Paree ottaa vain krouvinpuoloonen palovakuutus ennen lähtyä.
Toresta puhuen täälon joka vuosi nähty muutama sinnikäs luutiaanen.
Saa nähärä tulooko ny.Kävikös siellä niitä noitia? Tästä lensi ohi kolmen noidan muodostelma iltakahdeksan aikoihin.
Yhdeksän maissa meni vielä yksi.. oikein turboluudan kera! Menihän hidusen lujaa..
No hyvää pääsiäisaikaa vaan kaikille t. Yrjö, Tiana, Riana ja George Laatta.- pikkudee
Y.Laatta kirjoitti:
Kävikös siellä niitä noitia? Tästä lensi ohi kolmen noidan muodostelma iltakahdeksan aikoihin.
Yhdeksän maissa meni vielä yksi.. oikein turboluudan kera! Menihän hidusen lujaa..
No hyvää pääsiäisaikaa vaan kaikille t. Yrjö, Tiana, Riana ja George Laatta.Emmä nähäny ku yhyren.. sen turpoluuralla meniän.
Se tiputti naapurin katolle jonku pommin ja käkätti päälle.
Kohennin valakiaa kusse lenti yli.. tais mennä muutama kipinä hamehen alle ku kiliahti siihellaihin ja lähti vinkiää muolleppäin.
Hyvää pääsiääsen aikaa vain teillekki. - amaryllie
pikkudee kirjoitti:
Emmä nähäny ku yhyren.. sen turpoluuralla meniän.
Se tiputti naapurin katolle jonku pommin ja käkätti päälle.
Kohennin valakiaa kusse lenti yli.. tais mennä muutama kipinä hamehen alle ku kiliahti siihellaihin ja lähti vinkiää muolleppäin.
Hyvää pääsiääsen aikaa vain teillekki.käry kävi sanamukaisesti!!! uutuuden viehko intianpuuvillahameeni sai muutaman kipinän helmaansa ja hetken sitä lennettiin tuli helman alla hiukan mutkille...onnesi tein ne koelennot muuten olisin menettänyt hallinnan siinä hamosta sammutellessa....
kaikenkaikkiaan aika mukava lentoreissu, loitsupullokin osui juuri tismalleen siihen kohtaan johon oli tarkoitus, koordinaatit kartalla oli laskettu oikein.....
nyt tämä noita laittaa ludan kaappiin odottamaan uutta pääsiäistä, sain muutaman lehmän häntäjouhenkin saaliiksi ihan kuin kunnon noidan kuuluukin saada, ne tarttui käteen jo täällä....oli tuo lähtö hiukan mutkikas ja koukeroinen........ - pikkudee
amaryllie kirjoitti:
käry kävi sanamukaisesti!!! uutuuden viehko intianpuuvillahameeni sai muutaman kipinän helmaansa ja hetken sitä lennettiin tuli helman alla hiukan mutkille...onnesi tein ne koelennot muuten olisin menettänyt hallinnan siinä hamosta sammutellessa....
kaikenkaikkiaan aika mukava lentoreissu, loitsupullokin osui juuri tismalleen siihen kohtaan johon oli tarkoitus, koordinaatit kartalla oli laskettu oikein.....
nyt tämä noita laittaa ludan kaappiin odottamaan uutta pääsiäistä, sain muutaman lehmän häntäjouhenkin saaliiksi ihan kuin kunnon noidan kuuluukin saada, ne tarttui käteen jo täällä....oli tuo lähtö hiukan mutkikas ja koukeroinen........siinä loitsupullos oli jonka nakkasit naapurihin?
Jotaki hirviää varmahanki.. - amaryllie
pikkudee kirjoitti:
siinä loitsupullos oli jonka nakkasit naapurihin?
Jotaki hirviää varmahanki..erään huolestuneen naapurin pyynnöstä tein kyöpelivuorella loitsun jolla sain pirttihirmun pulloon...sen pitäisi sitten viikon sisään sieltä pullosta muovautua ihan siihen pirttiin hirmuksi....sellainen pikkuinen loitsu vain......iuh!!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Se oli siinä sitten
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on määrännyt kaiken maan Ukrainalle toimittaman sotilaallisen tuen tauolle, kertoo7272316Paljonko aikaa on kulunut siitä kun viimeksi tapasit hänet?
Päiviä? Viikkoja? Kuukausia? Vuosia?502269- 1302255
- 1352160
- 551782
Trump tekee rauhan Amerikan ja Venäjän ehdoilla
Ukraina luovuttaa Venäjän haluamat alueet Venäjälle. Ukraina luovuttaa Amerikan haluamat arvokkaat mineraalit Amerikall2411643- 311371
Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen201309Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,161205Kyllähän tämä vähän kirpaisee
Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah381147