Sanan eri asteet ja uudestisyntyminen

Magdalan Maria

Jumalan Sana Vanhassa Testamentissa sisältää taivaallisia salaisuuksia ja tarkoittaa kokonaan ja yksityskohdissaan Herraa, Hänen taivastaan, kirkkoa ja uskoa ja kaikkea uskossa. Kirjaimellisen merkityksen mukaan ei yksikään kuolevainen voi ymmärtää tätä. Kirjaimellisen merkityksen mukaan ei nimittäin näe muuta kuin yleisen selvityksen Juutalaisen kirkon ulkoisesta järjestyksestä ja käytännöstä. Kuitenkin kaikkialla Sanassa on sisäisiä merkityksiä jotka eivät ole havaittavissa ulkoisessa merkityksessä kuin erittäin harvoissa tapauksissa jotka Herra esitti ja selitti apostoleille, kuten että uhri tarkoittaa Häntä Itseään, että Kaanaan maa ja Jerusalemin kaupunki tarkoittavat taivasta, jota sen vuoksi kutsutaan taivaaliseksi Kaanaaksi ja taivaalliseksi Jerusalemiksi ja että paratiisilla on samanlainen sisältö. hetken päästä lisää....

22

734

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • että...

      Jumala on Jumala
      Jeesus on Jeesus
      herra on piru

    • eli nämä ihmiskäsin tehdyt temppelit, sillä ne
      kaikki ovat tässä lopun ajassa Saatanan synagogia.

      Siksi Jumala antoi vuonna 70 roomalaisten hävittää
      Jerusalemin temppelinkin (tämän Jumalan rakennuttaman)
      niin perustellisesti, että Jeesuksen
      ennustus sen kohtalosta täydellisesti toteutui:
      "Totisesti: kaikki revitään maahan, tänne ei jää
      kiveä kiven päälle."

      Jumala toteutti tämän hävityksen siksi, ettei
      näiden Saatanan rakennuttamien temppelien joukossa
      ole ainuttakaan Jumalan tahdosta rakennettua temppeliä. Siksi Paavalikin todisti:

      "Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä
      siinä on, hän, joka on maan ja taivaan Herra, ei
      asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä.

      Häntä ei myöskään palvella ihmiskäsin, ikään kuin
      hän tarvitsisi jotakin - itse hän kaikille elämän,
      hengen ja kaiken muun."

      Kun Jerusalemin temppeli tuhottiin ei silloin vielä
      elossa ollut ainutkaan alkuseurakunnan Totuuden
      Hengen saanut Kristuksen todistaja alkanut huokailla
      hävitetyn temppelin perään, koska he tiesivät totuuden.

      Toisin on tänään. Ei ole kuin viikko, kun eräästä
      Saatanan synagogasta paloi katto, niin jo heti
      ilmestyi pari piispaa suremaan sen kohtaloa:
      "Tapahtui suuri vahinko kun koti poltettiin", ja kohta
      järjestettiin tekopyhä ristisaatto, jossa surtiin
      kirkon kohtaloa.

      Miksi tämäkään - itsensä uskovaksi luuleva - kansa
      piispoineen ja pappeineen ei ymmärrä edes näin
      yksinkertaisen selvää Raamatun totuutta?

      • Magdalan Maria

        On erehdys ymmärtää että Kirkko sanassa tarkoittaisi ihmisen rakentamaa rakennusta, ulkoisessa se toki sitä merkitseekin mutta Sanan sisäisessä se merkitsee yksittäistä ihmistä tai ihmis ryhmää joka elää ja toteuttaa elämässään Uskon Totuutta ja Rakkautta. Tekstissä mainittu Kirkko on siis ensisijaisesti ihmisen sisimmässä.

      • Magdalan Maria kirjoitti:

        Siis näin:

        "Mehän olemme elävän Jumalan temppeli, niin kuin
        Jumala on sanonut.
        - Minä asetun heidän keskelleen ja vaellan heidän
        mukanaan. Minä olen oleva heidän Jumalansa ja he
        minun kansani.

        Siksi Herra sanoo:
        - Lähtekää pois heidän joukostaan ja erotkaa heistä
        älkääkä koskeko mihinkään saastaiseen niin otan
        teidät vastaan ja olen oleva teidän Isänne ja
        te olette minun poikiani ja tyttäriäni.
        Näin sanoo Herra, Kaikkivaltias."

        Tällä Jumala kutsuu jokaista pois näistä lopun
        ajan porttoseurakunnista ja heidän Saatanan
        synagogistaan.
        Viimeisin Jeesuksen kutsu on tässä: Ilm.18:3-5.

      • Magdalan Maria
        Magdalan Maria kirjoitti:

        On erehdys ymmärtää että Kirkko sanassa tarkoittaisi ihmisen rakentamaa rakennusta, ulkoisessa se toki sitä merkitseekin mutta Sanan sisäisessä se merkitsee yksittäistä ihmistä tai ihmis ryhmää joka elää ja toteuttaa elämässään Uskon Totuutta ja Rakkautta. Tekstissä mainittu Kirkko on siis ensisijaisesti ihmisen sisimmässä.

        Kaikki ja jokainen yksityiskohta Sanassa, niin jopa pieninkin osa ja vähäisin pilkku tarkoittaa ja sisältää sellaista joka on henkistä ja taivaalista ja on totuus josta kristitty maailma on syvästi tietämätön. Sen vuoksi myös ollaan niin vähän kiinnostuneita Vanhasta Testamentista. Tästä jo voisi tietää että Sana, juuri siksi että se on Herran Sanaa ja tulee Häneltä, ei voisi olla olemassa jos se ei sisältäisi sellaista joka kuuluu taivaaseen, kirkkoon ja uskoon. Jos näin ei olisi ei sitä voisi kutsua Herran Sanaksi tai että siinä olisi mitään elämää. Mistä muualta voisi tämä elämä tulla, kuin siitä mikä liikuttaa elämää, toisinsanoen, jos ei pieninkin yksityiskohta elämästä liittyisi Herraan, joka on Elämä Itse. Mikä tahansa sellainen jonka sisäinen ei ole suuntautunut Herraan onkin sen vuoksi vailla elämää. Sellainen ilmaisu Sanassa joka ei ikäänkuin ole kiinni ja roiku Herrassa ei itseasiassa ole Jumalallinen...

      • mustarastas

        olet valinnut juuri tuon nimimerkin?
        Kuvaako se sinun omaa taustaasi?

      • Magdalan Maria
        mustarastas kirjoitti:

        olet valinnut juuri tuon nimimerkin?
        Kuvaako se sinun omaa taustaasi?

        Täytyy sanoa että kyllä. Jeesus ajoi Maria Magdaleenasta seitsemän pahaa henkeä ulos, Tämän jälkeen hänestä tuli hyvin läheinen Jeesukselle.
        Uskon että jokaisess naisessa on vähän Magdalan Mariaa.

      • Kirjoittelet valheellista tekstiä. Eivät seurakunnat ole luopioita. Tosin kirkossa on jotakin huonoja piirteitä. Mutta älä kiroa Jumalan seurakuntia, ne ovat silti uskovien seurakuntia.

        Katsoin s24 kotisivusi ja näytätkin olevan s-palvoja. Kaikkea sitä tuleekin vastaan. Etkö tajua, että sinun tulisi itse tehdä parannus pahuudestasi, että voit pelastua taivaan iloon ja lakata eksyttämästä ihmisiä täällä!

        http://www.jeesusonherra.net/uskoontulo.htm

        ja sinulle Teuvo, joka olet pahuuden siteissä, sanon, että tarvitset uskovien seurakunnan, jossa sinua hoidetaan niin, että pääset pois pahuudesta ja siihen mieltymisestä. Sinä tarvitset Jeesusta pelastuaksesi ja oikeita Jeesukseen uskovia ihmisiä, jotka voivat rukoilla ja auttaa sinut vapaaksi.

      • Jumalan seurakuntaa ei helvetin portit voita!

        18.Minä sanon sinulle: sinä olet Pietari. Tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit* eivät sitä voita.
        [Jumalan Kansan Raamattu: Matt. 16:18]

        Alaviitteet:
        [Matt. 16:18] Saatanan hallitseman pimeyden valtakunnan voimat.

        Tuo sana tuli sinulle Teuvo Suni. Palaa takaisin Jeesuksen luokse ja tee parannus pahuudesta!

      • Magdalan Maria kirjoitti:

        Täytyy sanoa että kyllä. Jeesus ajoi Maria Magdaleenasta seitsemän pahaa henkeä ulos, Tämän jälkeen hänestä tuli hyvin läheinen Jeesukselle.
        Uskon että jokaisess naisessa on vähän Magdalan Mariaa.

        minäkin tuntenut Maria Magdaleenan itselleni läheiseksi juuri samojen kokemuksien kautta.
        Miten sitten löysit Totuuden?

      • jumalan-tulenkantaja kirjoitti:

        Kirjoittelet valheellista tekstiä. Eivät seurakunnat ole luopioita. Tosin kirkossa on jotakin huonoja piirteitä. Mutta älä kiroa Jumalan seurakuntia, ne ovat silti uskovien seurakuntia.

        Katsoin s24 kotisivusi ja näytätkin olevan s-palvoja. Kaikkea sitä tuleekin vastaan. Etkö tajua, että sinun tulisi itse tehdä parannus pahuudestasi, että voit pelastua taivaan iloon ja lakata eksyttämästä ihmisiä täällä!

        http://www.jeesusonherra.net/uskoontulo.htm

        ja sinulle Teuvo, joka olet pahuuden siteissä, sanon, että tarvitset uskovien seurakunnan, jossa sinua hoidetaan niin, että pääset pois pahuudesta ja siihen mieltymisestä. Sinä tarvitset Jeesusta pelastuaksesi ja oikeita Jeesukseen uskovia ihmisiä, jotka voivat rukoilla ja auttaa sinut vapaaksi.

        Kun johdatti ahtaan portin kautta eteensä, puhdisti sydämen
        ja antoi sinne sinetiksi Totuuden Henkensä, ja sanoi:

        "Jo ollessasi äidin kohdussa minä valitsin sinut
        tähän tehtävään.Se eläketulo mikä sinulla on, saa
        sinulle riittää ja loppuelämäsi olet minun palveluksessani.
        Menet, minne minä sinut lähetän ja puhut kaikki,
        mitä minä käsken sinun puhua. Älä ihmisiä pelkää,
        sillä minä olen kanssasi ja pelastan sinut. Äläkä
        heitä kauhistu, etten minä kauhistuttaisi sinua
        heidän edessään."

        Siksi olen nyt täällä Raamattu-keskustelussa ottamassa
        vastaan tekopyhitettyjen antikristusten haukkuja,
        joten sinunkin sanojesi kautta käyvät Jeesuksen
        sanat kohdallani toteen:

        "Tyytyköön opetuslapsi samaan kuin isäntä. Jos
        talon isäntää nimitetään Belsebuliksi (pahojen
        henkien päämieheksi) kuinka paljon helpommin sen
        nimen saa talonväki!"

        Jo paljon sinua aikaisemmin minusta on näillä
        palstoilla tehty ja maailman toiseksi suurin
        antikristus, heti Stalinin jälkeen.

      • jumalan-tulenkantaja kirjoitti:

        Jumalan seurakuntaa ei helvetin portit voita!

        18.Minä sanon sinulle: sinä olet Pietari. Tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit* eivät sitä voita.
        [Jumalan Kansan Raamattu: Matt. 16:18]

        Alaviitteet:
        [Matt. 16:18] Saatanan hallitseman pimeyden valtakunnan voimat.

        Tuo sana tuli sinulle Teuvo Suni. Palaa takaisin Jeesuksen luokse ja tee parannus pahuudesta!

        tulenkantaja parka, kun et alkuunkaan näytä
        tietävän minkä hengen tulta sinä sydämessäsi kannat.

        Et näytä tietävän sitäkään, että Ilmestyskirjan
        aika ihmiskunnan historiassa alkoi täydellä
        teholla jo silloin, kun apostoli Johannes toimitettiin
        Efeson seurakunnasta vankeuteen Patmos-saarelle,
        koska seurakunnan johtoon noussut ensimäinen
        antikristus (ihmisoppien opettaja), Diotrefes,
        ei sietänyt kuulla Johanneksen julistamaa totuutta.

        Tuolloin Efeson seurakunnassa kävi toteen se,
        minkä Paavali oli viimeisen kerran sieltä
        lähtiessään ennustanut:

        "Minä tiedän, että lähtöni jälkeen teidän
        joukoonne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä.
        Teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka
        julistavat totuudenvastaisia oppeja vetääkseen
        opetuslapset mukaansa."

        Johanneksen ja monen muunkin apostolin kohdalla
        jo kävivät toteen Jeesuksen sanat:

        "Teidät erotetaan synagogasta, ja tulee sekin aika,
        jolloin jokainen, joka surmaa jonkun teistä,
        luulee toimittavansa pyhän palveluksen Jumalalle.
        Näin he tekevät, koska eivät tunne Isää eivätkä minua."

        Siksi Pyhä Henki johdatti minutkin pois luterilaisesta
        porttokirkosta, kun totuus ei sille kelvannut.
        Joten porttoseurakuntien ulkopuolella olen,
        kuten kirjoitettu on:

        "Siksi myös Jeesus kärsi ja kuoli kaupunginportin
        ulkopuolella pyhittääkseen kansan omalla verellään.
        Lähtekäämme siis hänen luokseen leirin
        ulkopuollelle, hänen häväistystään kantaen.
        Eihän meillä täällä ole pysyvää kaupunkia, vaan
        me odotamme ikävöiden sitä kaupunkia, joka tulee."

      • SofiaDaan kirjoitti:

        minäkin tuntenut Maria Magdaleenan itselleni läheiseksi juuri samojen kokemuksien kautta.
        Miten sitten löysit Totuuden?

        sanan eri asteet ja uudestisyntymisen omalta kohdaltasi - jos saan vielä kysyä.

      • ruumiin jäsen
        TeuvoSuni kirjoitti:

        tulenkantaja parka, kun et alkuunkaan näytä
        tietävän minkä hengen tulta sinä sydämessäsi kannat.

        Et näytä tietävän sitäkään, että Ilmestyskirjan
        aika ihmiskunnan historiassa alkoi täydellä
        teholla jo silloin, kun apostoli Johannes toimitettiin
        Efeson seurakunnasta vankeuteen Patmos-saarelle,
        koska seurakunnan johtoon noussut ensimäinen
        antikristus (ihmisoppien opettaja), Diotrefes,
        ei sietänyt kuulla Johanneksen julistamaa totuutta.

        Tuolloin Efeson seurakunnassa kävi toteen se,
        minkä Paavali oli viimeisen kerran sieltä
        lähtiessään ennustanut:

        "Minä tiedän, että lähtöni jälkeen teidän
        joukoonne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä.
        Teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka
        julistavat totuudenvastaisia oppeja vetääkseen
        opetuslapset mukaansa."

        Johanneksen ja monen muunkin apostolin kohdalla
        jo kävivät toteen Jeesuksen sanat:

        "Teidät erotetaan synagogasta, ja tulee sekin aika,
        jolloin jokainen, joka surmaa jonkun teistä,
        luulee toimittavansa pyhän palveluksen Jumalalle.
        Näin he tekevät, koska eivät tunne Isää eivätkä minua."

        Siksi Pyhä Henki johdatti minutkin pois luterilaisesta
        porttokirkosta, kun totuus ei sille kelvannut.
        Joten porttoseurakuntien ulkopuolella olen,
        kuten kirjoitettu on:

        "Siksi myös Jeesus kärsi ja kuoli kaupunginportin
        ulkopuolella pyhittääkseen kansan omalla verellään.
        Lähtekäämme siis hänen luokseen leirin
        ulkopuollelle, hänen häväistystään kantaen.
        Eihän meillä täällä ole pysyvää kaupunkia, vaan
        me odotamme ikävöiden sitä kaupunkia, joka tulee."

        Miksi Suni halveksii Kristuksen ruumista-
        toki Kristuksen ruumiista voi erota .Kristuksen ruumiin ulkopuolella ei ole pelastusta.

      • ruumiin jäsen kirjoitti:

        Miksi Suni halveksii Kristuksen ruumista-
        toki Kristuksen ruumiista voi erota .Kristuksen ruumiin ulkopuolella ei ole pelastusta.

        kun alkuseurakuntia johtivat Totuuden Hengen
        saaneet Kristuksen todistajat.

        Tällaista seurakuntaa et enää maailmasta löydä,
        sillä kaikkia niitä hallitsevat erilaisten
        ihmisoppien opettajat eli antikristukset. Kukin
        juuri sillä opilla, minkä Pääantikristus eli
        Saatanan Kristusta matkiva persoona on kullekin
        opiksi määrännyt.

        Tätä aikaa sanotaan Raamatussa rajun eksytyksen
        ajaksi. Eksytys on todella raju, kun koko
        ihmiskunta ei edes tiedä eksyksissä olevansa,
        vaikka se näin selvästi on ilmoitettu:

        "Siksi Jumala lähettää (on jo lähettänyt) rajun
        eksytyksen, jotta he uskoisivat valheeseen, ja
        niin saavat tuomionsa kaikki ne, jotka eivät ole
        uskoneet totuuteen vaan ovat valinneet vääryyden."

        "Jumala näet panee heidät toimimaan oman suunnitelmansa
        mukaisesti. Siksi he myös yksissä tuumin antavat
        kuninkaanvaltansa Pedolle siihen saakka kun
        Jumalan sanat toteutuvat."

        Ja kenen kohdalla Jumalan sanat toteutuvat, kuten
        ne ovat toteutuneet minunkin kohdalla, ne Jumala
        johdattaa pois näistä lopun ajan porttoseurakunnista,
        joille totuus on vain ivan ja pilkan kohde:

        "Jos teitä jossakin talossa tai kaupungissa ei
        oteta vastaan eikä teidän sanojanne kuunnella,
        lähtekää sieltä ja pudistakaa pöly jaloistanne.
        Totisesti: Sodoman ja Gomorran maa pääsee
        tuomiopäovänä vähemmällä kuin se kaupunki."

        Harvassa ovat täällä netissäkin ne, jotka vielä
        sietävät totuutta kuulla, koska miellyttämisen
        evankeliumit vetävät hyvin ihmisiä puoleensa,
        koska elämme tätä aikaa:

        "Jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia
        vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia
        kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee.
        He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät
        kuuntelemaan taruja."

      • profetian sanat
        jumalan-tulenkantaja kirjoitti:

        Kirjoittelet valheellista tekstiä. Eivät seurakunnat ole luopioita. Tosin kirkossa on jotakin huonoja piirteitä. Mutta älä kiroa Jumalan seurakuntia, ne ovat silti uskovien seurakuntia.

        Katsoin s24 kotisivusi ja näytätkin olevan s-palvoja. Kaikkea sitä tuleekin vastaan. Etkö tajua, että sinun tulisi itse tehdä parannus pahuudestasi, että voit pelastua taivaan iloon ja lakata eksyttämästä ihmisiä täällä!

        http://www.jeesusonherra.net/uskoontulo.htm

        ja sinulle Teuvo, joka olet pahuuden siteissä, sanon, että tarvitset uskovien seurakunnan, jossa sinua hoidetaan niin, että pääset pois pahuudesta ja siihen mieltymisestä. Sinä tarvitset Jeesusta pelastuaksesi ja oikeita Jeesukseen uskovia ihmisiä, jotka voivat rukoilla ja auttaa sinut vapaaksi.

        Tänä lopun ajan väkevän eksytyksen aikana nettilinkkeineen ja kotisivuineen, viimeisenä aikana, jota elämme ja jolloin anabaptistiset uudestikastajat pitävät allasbileitään kristittyjen kustannuksella ja kaikenmaailman hengen baarimikot ja muut tulenheittäjät ja nielijät on ennustettu tulevan eksyttämään Jumalan valituita uskovaisia, joilla on Totuuden Henki asuvaisena.

        "Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden."

      • Magdalan Maria
        SofiaDaan kirjoitti:

        sanan eri asteet ja uudestisyntymisen omalta kohdaltasi - jos saan vielä kysyä.

        Sofia Daan. Ihmisen uudestisyntyminen ei tapahdu kerralla, eri tiloja tai askelmia on seitsemän, ja kehittyminen jatkuu edelleen. Tämän päivän maailmassa harva saavuttaa edes ensimmäistä astetta ja todella harva jos kukaan seitsemättä. Itse olen tyytyväinen jos olen saavuttanut edes ensimmäisen asteen ja minulle riittää jos koen sisimmässäni tunteen että olen opetettavana. Ei ole tärkeää eikä mielekästä edes miettiä omaa kehitystasoa, tärkeämpää on tutkia itseään ja pyrkiä parannukseen, pyrkimys tai tahto hyvään ja totuuteen johtaa kohti Herraa, silloin Herra Itse antaa sydämmeen lähimmäisen rakkautta, uskon totuutta. Vielä vähäisemmässä määrin tulee arvioida muita sillä Herra yksin tietää ja näkee ihmisen sydämmeen.

        Voisitko paljastaa mikä uskonlahko julistaa
        tuollaista oppia, jossa ihminen jätetään maailmaan
        ilman Pyhää Henkeä ja koko totuutta, ja vielä
        väitetään, että tämä saa sinulle riittää, muuta et saa.

        Magdalan Mariasta Jeesus ajoi ulos kaikki Saatanan
        henget ja lahjoitti hänelle Pyhän eli Totuuden
        Henkensä ja sen mukana koko totuuden.

        Tämä sama toteutuu tänäkin päivänä kaikkien niiden
        kohdalla, jotka ahtaan portin kautta Kristuksen
        eteen pääsevät. Hän siinä puhdistaa omansa ja
        lahjoittaa heille Totuuden Henkensä, kuten oli luvannutkin:

        "Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan
        koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään,
        vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille,
        mitä on tuleva.

        Hän kirkastaa minut, sillä sen, minkä hän teille
        ilmoittaa, hän saa minulta.

        Kaikki, mikä on Isän, on myös minun. Siksi sanoin,
        että hän saa minulta sen, minkä hän teille ilmoittaa."

        Vielä toistat, ettei muiden uskoa saa arvioida.
        Tämäkin on täysin Raamatun vastaista. Jo ei
        harhaoppista saa varoittaa, ei tällainen ihminen
        saa koskaan selville, että hänen oppinsa on
        harhaoppi.

        Tänäkin päivänä antaa Kristus omilleen samanlaisia
        tehtäviä kuin on aina antanut. Eikä tällaisen
        tehtävän saanut ihminen voi vaieta:

        "Kun minä uhkaan jumalatonta kuolemalla, asetan
        sinut vastuuseen hänestä. Ellet sinä puhu hänelle,
        ellet varoita häntä hänen elämänmenostaan, hän
        kuolee syntiensä tähden - ja hänen kuolemastaan
        minä vaadin tilille sinut.

        Mutta jo sinä varoitat jumalatonta hänen vaelluksestaan
        ja kehotat häntä häntä kääntymään tieltään eikä
        hän silti käänny, hän kyllä kuolee syntiensä
        tähden mutta sinä pelastat elämäsi."

      • muukalainen 4
        Magdalan Maria kirjoitti:

        Sofia Daan. Ihmisen uudestisyntyminen ei tapahdu kerralla, eri tiloja tai askelmia on seitsemän, ja kehittyminen jatkuu edelleen. Tämän päivän maailmassa harva saavuttaa edes ensimmäistä astetta ja todella harva jos kukaan seitsemättä. Itse olen tyytyväinen jos olen saavuttanut edes ensimmäisen asteen ja minulle riittää jos koen sisimmässäni tunteen että olen opetettavana. Ei ole tärkeää eikä mielekästä edes miettiä omaa kehitystasoa, tärkeämpää on tutkia itseään ja pyrkiä parannukseen, pyrkimys tai tahto hyvään ja totuuteen johtaa kohti Herraa, silloin Herra Itse antaa sydämmeen lähimmäisen rakkautta, uskon totuutta. Vielä vähäisemmässä määrin tulee arvioida muita sillä Herra yksin tietää ja näkee ihmisen sydämmeen.

        Raamatussa sanotaan, että uudestisyntyminen
        tapahtuu tipotellen?

        Tai mikä ihmisopin suunta opettaa uudestisyntymästä
        tuolla mainitsemalla tavalla?

        Sillä syntymä on syntymä, ethän sinä ole tänne
        maailmaankaan syntynyt vähitellen.

        Kun ihminen uudesti syntyy ylhäältä, Jumala sen
        saa tehdä, niin se on kertakaikkinen
        syntymä jonka ihminen kyllä tietää, nyt olen
        kohdannut Herran Jeesuksen saanut kuulla Häneltä
        "sinun syntisi ovat anteeksi annetut, mene
        äläkä täst edest enää syntiä tee"

        Mutta kasvu on asia erikseen.

        Mutta kasvua ei ensinkään voi tapahtua ellei ole
        syntynytkään.

        Ellei Jumala ole siis saanut ihmisessä synnyttää
        uutta elämää, kasvuakaan ei voi tapahtua.

        Niinpä kaikki jääkin ihmisen omaksi ponnisteluksi
        yrittäessään kelvata Jumalalle.
        Kun hän ei koskaan ole kohdannutkaan todellista
        vapauttajaansa, Vapahtajaa, Jeesusta.

      • Magdalan Maria kirjoitti:

        Sofia Daan. Ihmisen uudestisyntyminen ei tapahdu kerralla, eri tiloja tai askelmia on seitsemän, ja kehittyminen jatkuu edelleen. Tämän päivän maailmassa harva saavuttaa edes ensimmäistä astetta ja todella harva jos kukaan seitsemättä. Itse olen tyytyväinen jos olen saavuttanut edes ensimmäisen asteen ja minulle riittää jos koen sisimmässäni tunteen että olen opetettavana. Ei ole tärkeää eikä mielekästä edes miettiä omaa kehitystasoa, tärkeämpää on tutkia itseään ja pyrkiä parannukseen, pyrkimys tai tahto hyvään ja totuuteen johtaa kohti Herraa, silloin Herra Itse antaa sydämmeen lähimmäisen rakkautta, uskon totuutta. Vielä vähäisemmässä määrin tulee arvioida muita sillä Herra yksin tietää ja näkee ihmisen sydämmeen.

        ettei uusi ihminen hetkessä synny, kuten ei luonnollinen ihminenkään.
        Ensinhän se sikiää ja kehittyy pitkään piilossa.

        Kuitenkin, jos lapsi on lähtenyt kehittymään, lähestyy vääjäämättömästi se aika, jolloin sen on synnyttävä tähän maailmaan.
        Mitä lähempänä tuo hetki on, sitä vaikeammaksi olo äidillä käy.
        Kun poltot ovat kovimmillaan ja lapsen syntymän hetki koittanut, on äidillä usein tunne, että tästä ei selvitä, vaan henki lähtee, ennenkuin lapsi syntyy.
        Sitten yhdessä hetkessä lapsi on maailmassa, kaikki tuska ohi ja sanoinkuvaamaton onni ja riemu tuskan tilalla.

        Näin käy myös uudestisyntyminen.
        Jokainen, jolle se on tapahtunut, myös tietää sen. Se on niin suuri ja mullistava tapahtuma, vaikka se ei saman kaavan mukaan kaikilla käykään.

        Mistään eri tiloista tai askelmista en Raamatussa löydä puhetta, mutta seitsemän on Jumalan täydellisyyden luku ja tuohon täydellisyyteen Jumala meitä haluaa vähä vähältä
        kasvattaa. Kasvatuksessa tarvitaan aina myös viisasta kuritusta, jossa on rakkaus takana. Tätä Jumala meille antaa. Hänellä on aina iankaikkisuusnäkökulma, me katsomme usein vain tätä elämää.

      • Magdalan Maria
        Magdalan Maria kirjoitti:

        Kaikki ja jokainen yksityiskohta Sanassa, niin jopa pieninkin osa ja vähäisin pilkku tarkoittaa ja sisältää sellaista joka on henkistä ja taivaalista ja on totuus josta kristitty maailma on syvästi tietämätön. Sen vuoksi myös ollaan niin vähän kiinnostuneita Vanhasta Testamentista. Tästä jo voisi tietää että Sana, juuri siksi että se on Herran Sanaa ja tulee Häneltä, ei voisi olla olemassa jos se ei sisältäisi sellaista joka kuuluu taivaaseen, kirkkoon ja uskoon. Jos näin ei olisi ei sitä voisi kutsua Herran Sanaksi tai että siinä olisi mitään elämää. Mistä muualta voisi tämä elämä tulla, kuin siitä mikä liikuttaa elämää, toisinsanoen, jos ei pieninkin yksityiskohta elämästä liittyisi Herraan, joka on Elämä Itse. Mikä tahansa sellainen jonka sisäinen ei ole suuntautunut Herraan onkin sen vuoksi vailla elämää. Sellainen ilmaisu Sanassa joka ei ikäänkuin ole kiinni ja roiku Herrassa ei itseasiassa ole Jumalallinen...

        Ilman sisäistä merkitystä on Sanan kirjaimellinen vielä kuollut, sillä Sanan suhteen on samoin kuin ihmisen, joka - on tunnettua kristityssä maailmassa - on niin ulkoinen kuin sisäinen ihminen. Ulkoinen ihminen, erotettuna sisäisestä ihmisestä, on pelkkä ruumis ja sen vuoksi jotain kuollutta. Sisäinen ihminen elää ja antaa elämän myös ulkoiselle. Sisäinen ihminen on ulkoisen ihmisen sielu. Samoin on Sanassa, jos tarkastelee vain kirjaimellista - on kuin tutkisi ruumista ilman sielua.
        Niin kauan kuin aistit pitävät kiinni kirjaimellisesta merkityksestä Sanassa, ei voi nähdä että sen sisältö on tällainen.
        Näin on jo esimerkiksi Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa, ensimmäisessä kappaleessa, jossa ei kirjaimellisen merkityksen mukaan voi nähdä muuta kuin että siinä käsitellään maailman luomista, Eedenin puutarhaa, jota kutsutaan paratiisiksi, ja Aatamia ensimmäistä luotua ihmistä. Kuka uskoo muutakaan? Että se mistä näissä kerrotaan ylimalkaan sisältää salaisuuksia joita ei koskaan aikaisemmin ole paljastettu mutta tässä tullaan paljastamaan seuraavasti. Ensimmäinen kappale, ensimmäisessä Mooseksen kirjassa käsittelee sisäisessä merkityksessään ihmisen uudelleen luomista, toisinsanoen UUDESTISYNTYMISTÄ yleisesti ja muinaista kirkkoa erityisesti - ja tätä yksityiskohtaisesti ja nämä kuvataan sillä tavoin että ei ole pienintäkään osaa yhdessä sanassa, joka ei olisi esikuvana, tarkoittaisi tai sisältäisi näitä....

        Vastauksia aiempiin.. En ole jäsen missään lahkossa, vaan olen kristitty. Pyhähenki on Jumalan vaikutus kaikissa uudesti syntyvissä.
        Toki Uudestisyntymisen ensimmäinen askel on merkittävä tapaus, siirtyyhän ihminen silloin pimeydestä valoon, mutta silloin on vasta "vauva" asteella, aivan kuten vauvana, olemme silloin vielä avuttomia joten meillä on vielä pitkä taival Taivaan Isän johdatuksessa.
        Pyhä henki on se vaikutus joka meitä johdattaa. Toki väärin tekijälle on ilmoitettava kantansa, esim; Jos aviorikoksen tehnyt uskoutuu sinulle eikä ymmärrä tehneensä väärin on kerrottava että kyseessä on rikos Jumalaa ja Sanaa vastaan ja että et halua olla osallisena tähän rikokseen, Tämän jälkeen ihminen itse päättää pyrkiikö parannukseen vai ei, mutta se ei ole enää sinun vastuullasi. Usko ja suhde Jumalaan on kuitenkin ihmisen ja Jumalan välinen asia, se annetaan ylhäältä Pyhän hengen vaikutuksesta jokaiselle joka Tunnustaa että on yksi Jumala Kaikkivaltias, Jeesus Kristus Vapahtaja ja Jumalan vaikutus Pyhä henki ja joka pyrkii parannukseen, etsii totuutta ja pyrkii tekemään hyvää eli toteuttaa lähimmäisen rakkautta.

      • SofiaDaan kirjoitti:

        ettei uusi ihminen hetkessä synny, kuten ei luonnollinen ihminenkään.
        Ensinhän se sikiää ja kehittyy pitkään piilossa.

        Kuitenkin, jos lapsi on lähtenyt kehittymään, lähestyy vääjäämättömästi se aika, jolloin sen on synnyttävä tähän maailmaan.
        Mitä lähempänä tuo hetki on, sitä vaikeammaksi olo äidillä käy.
        Kun poltot ovat kovimmillaan ja lapsen syntymän hetki koittanut, on äidillä usein tunne, että tästä ei selvitä, vaan henki lähtee, ennenkuin lapsi syntyy.
        Sitten yhdessä hetkessä lapsi on maailmassa, kaikki tuska ohi ja sanoinkuvaamaton onni ja riemu tuskan tilalla.

        Näin käy myös uudestisyntyminen.
        Jokainen, jolle se on tapahtunut, myös tietää sen. Se on niin suuri ja mullistava tapahtuma, vaikka se ei saman kaavan mukaan kaikilla käykään.

        Mistään eri tiloista tai askelmista en Raamatussa löydä puhetta, mutta seitsemän on Jumalan täydellisyyden luku ja tuohon täydellisyyteen Jumala meitä haluaa vähä vähältä
        kasvattaa. Kasvatuksessa tarvitaan aina myös viisasta kuritusta, jossa on rakkaus takana. Tätä Jumala meille antaa. Hänellä on aina iankaikkisuusnäkökulma, me katsomme usein vain tätä elämää.

        Ilmestyskirjassa mainittu, että Jumalan Pyhä Sana on seitsemällä sinetillä lukittu.

        Ainoastaan Karitsa, Jeesus Kristus,Vapahtajamme, voi nämä sinetit avata.

        Jumalan tarkoitus on ne meille avata.

        'Vanhurskaan polku on kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan, aina sydänpäivään asti'.

        Näin Jumala johdattaa omiaan - niitä, joita hän saa johdattaa - valosta valoon ja kirkkaudesta aina suurempaan kirkkauteen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      182
      4180
    2. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      33
      1538
    3. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      39
      1447
    4. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      21
      1433
    5. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      17
      1332
    6. Mitä ajattelet

      Kun näet kaivattuasi?
      Ikävä
      107
      1249
    7. Kyllähän tämä vähän kirpaisee

      Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah
      Ikävä
      38
      1167
    8. Moi, nainen

      Tunnustan, olen heikkona sun hymyyn, ja sekään ei auta yhtään, että sulla on täydellinen nenä. Joten ensi kerralla, kun
      Ikävä
      30
      1150
    9. Nyt on pakko tunnustaa

      AA että on ikävä sinua!!
      Ikävä
      12
      1067
    10. Sulla on uskomaton luonne

      Saat minut hetkessä iloiseksi, tai sanotaan nyt niin, että ajatus sinusta saa sydämeni hyppimään riemusta. En vain saa s
      Ikävä
      44
      1008
    Aihe