Kansalaisten arviot kokoomuksen oppositiopolitiikan onnistumisesta näyttävät tiukentuneen. Kokoomuksen suosio oli huipussaan viime vuoden kesäkuussa, jolloin yli puolet kansasta piti sen politiikkaa onnistuneena.
Helsingin Sanomien joulukuussa Suomen Gallupilla teettämän tutkimuksen mukaan kokoomuksen suosio on palannut vuoden takaisiin lukemiin: melko tai erittäin hyvän arvosanan antoi kokoomukselle 47 prosenttia vastanneista. Pudotusta viime kesään verrattuna on kuusi prosenttiyksikköä.
Kokoomus sai kyselyssä kuitenkin parhaan arvion kolmesta suurimmasta oppositiopuolueesta. Kehnoimman arvosanan sai vasemmistoliitto, jonka politiikkaa piti huonona yli puolet vastaajista.
Vihreiden politiikkaa pitää melko tai erittäin hyvänä 39 prosenttia, huonona 44 prosenttia vastaajista.
Tutkimuksen virhemarginaali on kolme prosenttia.
YLE Uutiset
Kokoomuksen arvostus alamäessä
hyviä uutisia
4
149
Vastaukset
- Kokoomus on turha
En ole koskaan ymmärtänyt, miksi hyvätuloisilla veronmaksajien eläteillä pitää olla oikein oma puolue?
Kokoomus joutaakin mädättämästä Suomea. - symppaavat
kokoomusta - ei Katainen olisi ollenkaan hassumpi pääministeri, ainakin paljon parempi kuin Heinäluoma.
- liian kova sosialisti
orvokki6 kirjoitti:
Kuinka hyvä Heinäluoma olisi,vaikka päihittäisi kaikki!Jes!
tämä Heinäluoma, kyllä kapitalisti-Katainen on parempi valinta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1824200
- 331538
Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi401470Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen211433Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,171332- 1071259
Kyllähän tämä vähän kirpaisee
Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah381167Moi, nainen
Tunnustan, olen heikkona sun hymyyn, ja sekään ei auta yhtään, että sulla on täydellinen nenä. Joten ensi kerralla, kun301160- 121067
Sulla on uskomaton luonne
Saat minut hetkessä iloiseksi, tai sanotaan nyt niin, että ajatus sinusta saa sydämeni hyppimään riemusta. En vain saa s441018