Minä uskon ja minä toivon että Anneli Jääteenmäki tekee komean paluun Suomen politiikkaan. Läpimeno olisi varma, samoin hallituspaikka. Helsingin vaalipiiristä hän vetäisi toisenkin keskustalaisen eduskuntaan.
Kansa ei ole unohtanut miten kavalasti hänet ajettiin pääministerin paikalta. Äänivyöry olisi valtaisa!
Jääteenmäki Helsinkiin ehdolle!
85
5164
Vastaukset
- voi teitä Helsingiläisiä
Raukkoja, kun Teillä ei olekaan omia ehdokkaita Eduskuntaan, kun pitää antaa äänensä Lapuan Mafialle.
- mafia...
ja sekin on jo kuivunut omaan mahdottomuuteensa'
- LUPUS!
JOS Anneli Jäätteenmäkeä ei olisi savustettu pikavauhtia pois pääministerin paikalta olisin hän vuorenvarmasti ollut Keskustan presidenttiehdokas.
1) KUKA HYÖTYI JA OMASI MOTIIVIN karkoittaa toinen ja ehdolle asettuessaan lyömätön naiskilpailija presidentinvaaleista ulos?
2) Kenen kansliasta IRAKgate vuoto Jäätteenmäkeä vastaan vuodettiin?
Miettikää sitä...
SDPmafia JA HALONENmafia ULOS SUOMESTA!
t. Femina femini lupus (nainen naiselle susi) - Nimetön
Kuulin juuri radiosta, että Patarouva aikoo harkita kansanedustajan paikkaa, harkittu tekohan se on, niin kuin vuonna 2003! Ja harkitustahan teosta voi saada pitkän tuomion maanpetoksena!
- Nimetön
LUPUS! kirjoitti:
JOS Anneli Jäätteenmäkeä ei olisi savustettu pikavauhtia pois pääministerin paikalta olisin hän vuorenvarmasti ollut Keskustan presidenttiehdokas.
1) KUKA HYÖTYI JA OMASI MOTIIVIN karkoittaa toinen ja ehdolle asettuessaan lyömätön naiskilpailija presidentinvaaleista ulos?
2) Kenen kansliasta IRAKgate vuoto Jäätteenmäkeä vastaan vuodettiin?
Miettikää sitä...
SDPmafia JA HALONENmafia ULOS SUOMESTA!
t. Femina femini lupus (nainen naiselle susi)Mitäs otti sen IRAK-kortin sieltä AHOn työreformikirjan välistä! Sai itselleensä juhannukseksi 2003 oman WATERSKATE-SKANDAALINSA!
- oivahärkönen
... Jäätteenmäki saisi valtavan äänimäärän Helsingissä. Hänen pitäisikin asettua ehdokkaaksi. Hänen ei pidä koskaan unohtaa sitä likaista temppua, jonka Lipponen hänelle teki. Paras tapa on asettua ehdolle ja antaa kansan antaa äänivyöryn hänen valitsemisekseen eduskuntaan, mikä olisi samalla kansan tuomio Lipposelle. Yhden vastauksen Lipponen jo sai, kun Anneli sai 150000 ääntä edellisissä eurovaaleissa.
Jäätteenmäki sai Helsingistä eurovaaleissa alle 12000 ääntä. Eduskuntavaaleissa Kepu sai yhden edustajan viimeksi läpi Helsingissä eli Jäätteenmäen, joka sitten petti äänestäjät nopeasti ja jätti eduskunnan.
Ei ole mitään syytä olettaa, että Kepu tälläkään kertaa keräisi Helsingissä ainakaan 20 000 - 25 000 ääntä enempää. Sillä kokonaisäänimäärällä Jäätteenmäki voi päästä eduskuntaan ja tiputtaa samalla Mari Kivinimen pois tai päinvastoin. Jäätteenmäki ei siis saanut eurovaaleissakaan mitään äänivyöryä helsuinkiläisiltä, jotka eivät ole tottuneet äänestämään valhetelijoita. Käy helposti niin, että rehellisemmän oloinen Kiviniemi kerää Jäätteenmäkeä enemmän ääniä.- tässäkin
kanssasi - kuten Nato-asiassakin.
- J-mäkeä
Mielipidepankki kirjoitti:
Jäätteenmäki sai Helsingistä eurovaaleissa alle 12000 ääntä. Eduskuntavaaleissa Kepu sai yhden edustajan viimeksi läpi Helsingissä eli Jäätteenmäen, joka sitten petti äänestäjät nopeasti ja jätti eduskunnan.
Ei ole mitään syytä olettaa, että Kepu tälläkään kertaa keräisi Helsingissä ainakaan 20 000 - 25 000 ääntä enempää. Sillä kokonaisäänimäärällä Jäätteenmäki voi päästä eduskuntaan ja tiputtaa samalla Mari Kivinimen pois tai päinvastoin. Jäätteenmäki ei siis saanut eurovaaleissakaan mitään äänivyöryä helsuinkiläisiltä, jotka eivät ole tottuneet äänestämään valhetelijoita. Käy helposti niin, että rehellisemmän oloinen Kiviniemi kerää Jäätteenmäkeä enemmän ääniä.kohtaan. Mistä se tulee kun kuitenkin puolustat täällä humaaneja arvoja ? En ymmärrä.
- oivahärkönen
Mielipidepankki kirjoitti:
Jäätteenmäki sai Helsingistä eurovaaleissa alle 12000 ääntä. Eduskuntavaaleissa Kepu sai yhden edustajan viimeksi läpi Helsingissä eli Jäätteenmäen, joka sitten petti äänestäjät nopeasti ja jätti eduskunnan.
Ei ole mitään syytä olettaa, että Kepu tälläkään kertaa keräisi Helsingissä ainakaan 20 000 - 25 000 ääntä enempää. Sillä kokonaisäänimäärällä Jäätteenmäki voi päästä eduskuntaan ja tiputtaa samalla Mari Kivinimen pois tai päinvastoin. Jäätteenmäki ei siis saanut eurovaaleissakaan mitään äänivyöryä helsuinkiläisiltä, jotka eivät ole tottuneet äänestämään valhetelijoita. Käy helposti niin, että rehellisemmän oloinen Kiviniemi kerää Jäätteenmäkeä enemmän ääniä.... äänestämään valehtelijoita. Saihan Lipponen kaksinkertaisen äänimäärän Jäätteenmäkeen verrattuna viime vaaleissa.
Joten voihan olla, että Anneli ei saa kovin suurta äänivyöryä, sillä hän ei ole valehdellut kertaakaan ainakaan Irak-jupakan yhteydessä. Mutta toisaalta on niinkin, että keskustalaisesti ajattelevat helsinkiläiset eivät edellytä ehdokkaaltaan valehtelua, jolloin Anneli saisikin äänivyöryn. - voi vittulan väki
Mielipidepankki kirjoitti:
Jäätteenmäki sai Helsingistä eurovaaleissa alle 12000 ääntä. Eduskuntavaaleissa Kepu sai yhden edustajan viimeksi läpi Helsingissä eli Jäätteenmäen, joka sitten petti äänestäjät nopeasti ja jätti eduskunnan.
Ei ole mitään syytä olettaa, että Kepu tälläkään kertaa keräisi Helsingissä ainakaan 20 000 - 25 000 ääntä enempää. Sillä kokonaisäänimäärällä Jäätteenmäki voi päästä eduskuntaan ja tiputtaa samalla Mari Kivinimen pois tai päinvastoin. Jäätteenmäki ei siis saanut eurovaaleissakaan mitään äänivyöryä helsuinkiläisiltä, jotka eivät ole tottuneet äänestämään valhetelijoita. Käy helposti niin, että rehellisemmän oloinen Kiviniemi kerää Jäätteenmäkeä enemmän ääniä.Naiset voivat olla katalia toisiaan kohtaan ja Jäätteenmäen kierouden ja kavaluuden me jo tiedämme. Ei ole mikään ihme, että hän asettuu Helsinkiin ehdolle piruuttaan ja tiputtamaan Kiviniemen Eduskunnasta. Rehellisen, nuoremman ja fiksuja ideoita täynnä olevan kepulaisen naisen.
- menee ...
oivahärkönen kirjoitti:
... äänestämään valehtelijoita. Saihan Lipponen kaksinkertaisen äänimäärän Jäätteenmäkeen verrattuna viime vaaleissa.
Joten voihan olla, että Anneli ei saa kovin suurta äänivyöryä, sillä hän ei ole valehdellut kertaakaan ainakaan Irak-jupakan yhteydessä. Mutta toisaalta on niinkin, että keskustalaisesti ajattelevat helsinkiläiset eivät edellytä ehdokkaaltaan valehtelua, jolloin Anneli saisikin äänivyöryn.justiinsa noin.
- oivahärkönen
oivahärkönen kirjoitti:
... äänestämään valehtelijoita. Saihan Lipponen kaksinkertaisen äänimäärän Jäätteenmäkeen verrattuna viime vaaleissa.
Joten voihan olla, että Anneli ei saa kovin suurta äänivyöryä, sillä hän ei ole valehdellut kertaakaan ainakaan Irak-jupakan yhteydessä. Mutta toisaalta on niinkin, että keskustalaisesti ajattelevat helsinkiläiset eivät edellytä ehdokkaaltaan valehtelua, jolloin Anneli saisikin äänivyöryn.Tuossa tuli esiin Lipposen taipumus valehteluun. Ennen viime vaaleja hänen kaksi suurinta vlhetta olivat:
Hän meni valehtelemaan Bushille päin naamaa, että Suomi hyväksyy hänen Irak-politiikkansa. Kun Jäätteenmäki tämän paljasti, kokoontui hallituksen ulkoasiainvaliokunta seuraavana päivänä ja korjasi tilanteen.
Pari päivää ennen vaalia Lipponen kertoi televisiossa, että hän on sopinut Italian pääministeri Perlusconin kanssa, että unionin elintarvikevirasto tulee Suomeen. Italiahan oli veto-oikeudellaan siihen saakka estänyt sellaisen päätöksen EU:n elimissä. Mutta jo seuraavana päivänä alkoi Italiasta kuulua, ettei sellaista ole sovittu. - Nimetön
voi vittulan väki kirjoitti:
Naiset voivat olla katalia toisiaan kohtaan ja Jäätteenmäen kierouden ja kavaluuden me jo tiedämme. Ei ole mikään ihme, että hän asettuu Helsinkiin ehdolle piruuttaan ja tiputtamaan Kiviniemen Eduskunnasta. Rehellisen, nuoremman ja fiksuja ideoita täynnä olevan kepulaisen naisen.
No ehkä tässä tapauksessa olisi parempi, jos se Kiviniemi saisi pitää paikkansa.
Jäätteenmäekä voidaan pitää jonkinlaisena marttyyrisankarina jossain Perä-Hikiällä ja Pohjanmaan lakeuksilla. Helsingissä hänen imagonsa on toisenlainen eikä herätä suurta vastakaikua äänestäjissä kroonisen valehtelemisensa vuoksi. Jonkinlaista suosiota hän voi saada puolivasemmistolaisesti ajattelevilta naisäänestäjiltä, jotka eivät tohdi äänestää demareitta, etteivät vaan mielissään profiloituisi sosialisteiksi. Pikkuporvarillisuus on mielikuvissa vahvana ja Jäätteenmäki voisi kanavoida tällaisia ääniä. Tosiporvarit äänestävät tietysti Kokoomusta.
Jäätteenmäen asettuminen Helsingissä ehdokkaaksi voisi olla hyväkin, sillä silloin helposti Kepun naiskärkinimistä toinen tipahtaisi kokonaan eduskunnasta.- kirjoituksiasi
mutta tämä kummastuttaa.
Mistä tuo väite valehtelusta ?
Ei sitä ole näytetty toteen minun mielestäni vaan se on tiettyjen tahojen provo.
Jos sanotaan, että Anneli oli pyytänyt fakseja niin totta kai pyyntö pitää voida osoittaa. Sitä ei ole tehty vaan joidenkin puheita on pidetty totena. Ei ole äänitteitä tai muuta dokumenttia joka vahvistaisi pyynnön, vai olenko vain tietämätön.
Toisaalta minulle on itsestään selvää että silloinen oppositiojohtaja yrittää olla aktiivinen hankkiakseen tietoa hallituksen puuhista. Sanoisin jopa, että se on oppositiojohtajan velvollisuus. Eihän hän muuten voi toimia tilanteen vaatimalla tavalla, kuten nyt onneksemme toimi.
Minulle J-mäki on ansioitunut ja rohkea poliitikko. - valhe
kirjoituksiasi kirjoitti:

Minulle J-mäki on ansioitunut ja rohkea poliitikko.Kun Jäätteenmäeltä kysyttiin, mistä hän on saanut tietonsa, joilla heilutti Suomen ulkopoliittista venettä, vastasi hän tuohon jotenkin näin: "Minulla on kaksi korvaa ja kuulen kaikenlaista". Kuitenkin hän oli saanut tietonsa presidentinlinnassa lymyilevältä kepumyyrältä, pöydät notkuivat faxeja. Amatöörimäisesti Jäätteenmäki toisti salaisten paperereiden tekstit sellaisenaan, kirjoitusvirheineen, nettisivuillaan. Amatööri kärähti nopeasti, Eduskunta vapautti hänet liian raskaasta vastuusta, antoi yhtenä miehenä napakan potkun persuksille ja poliisi vielä varmisti, ettei Jäätteenmäki jää jalkoihin pyörimään.
- Ginnyskainen91
kirjoituksiasi kirjoitti:
mutta tämä kummastuttaa.
Mistä tuo väite valehtelusta ?
Ei sitä ole näytetty toteen minun mielestäni vaan se on tiettyjen tahojen provo.
Jos sanotaan, että Anneli oli pyytänyt fakseja niin totta kai pyyntö pitää voida osoittaa. Sitä ei ole tehty vaan joidenkin puheita on pidetty totena. Ei ole äänitteitä tai muuta dokumenttia joka vahvistaisi pyynnön, vai olenko vain tietämätön.
Toisaalta minulle on itsestään selvää että silloinen oppositiojohtaja yrittää olla aktiivinen hankkiakseen tietoa hallituksen puuhista. Sanoisin jopa, että se on oppositiojohtajan velvollisuus. Eihän hän muuten voi toimia tilanteen vaatimalla tavalla, kuten nyt onneksemme toimi.
Minulle J-mäki on ansioitunut ja rohkea poliitikko.Otsikossa se tuli. Kateelliset demarit inisevät, kun Anneli listi Paavon. Mikäs Lipposesta on tullut jupakan jälkeen? Täysi surkimus, joka ei saa edes pakastevirkaa mistään. HAH.
Anneli ei ole valehdellut. Ei tosiaankaan. Oppositiojohtaja saa kysyä asioita ja hänen pitää tietää, mitä surkeat pääministeripaavot menevät lupailemaan puskille ja muille ihanille tyypeille. Anneli on rohkea ja osaava poliitikko, joka palaa ja vetää kaikille demareille luun kurkkuun.
Minusta on naurettavaa elää valheessa, että Anneli olisi paha ja kamala. Miten te edes itse voitte uskoa sitä? Miten te voitte luulla, että jos keskusta pääsee hallitukseen ja Anneli on eduskunnassa, että Anneli jäisi ilman salkkua? Täysin absurdi ajatus.
Olen samaa mieltä edellisen kanssa kaikesta.
Anneli saisi paljon ääniä, sen todella todistaa eurovaalit. Kyllä niistä äänistä kuule iso osa tuli myös Helsingistä. Kansa rakastaa Annelia, anteeksi vain.
Demarit inisevät, koska Anneli veisi heiltä paikan, kun vetäisi Kiviniemen (joka ei ole minusta kummoinenkaan) eduskuntaan. On mukava louksuttaa leukoja ja yrittää kovistella Annelia, ettei hän asettuisi ehdolle. Demareita taitaa nyt pelottaa? Heinäluomankin pöksyt tutisevat oikein kunnolla..
Minusta Anneli on todella hieno poliitikko. - olisi tilannut
valhe kirjoitti:
Kun Jäätteenmäeltä kysyttiin, mistä hän on saanut tietonsa, joilla heilutti Suomen ulkopoliittista venettä, vastasi hän tuohon jotenkin näin: "Minulla on kaksi korvaa ja kuulen kaikenlaista". Kuitenkin hän oli saanut tietonsa presidentinlinnassa lymyilevältä kepumyyrältä, pöydät notkuivat faxeja. Amatöörimäisesti Jäätteenmäki toisti salaisten paperereiden tekstit sellaisenaan, kirjoitusvirheineen, nettisivuillaan. Amatööri kärähti nopeasti, Eduskunta vapautti hänet liian raskaasta vastuusta, antoi yhtenä miehenä napakan potkun persuksille ja poliisi vielä varmisti, ettei Jäätteenmäki jää jalkoihin pyörimään.
nämä faksit ?
se kai nyt on oleellista
silloin hän olisi toiminut kenties väärin (minun mielestäni ei silloinkaan koska oppositiojohtajan tulee olla aktiivinen ja selvillä hallituksen puuhista) joidenkin mielestä mutta mitään faktaa siitä ei ole
Jos faksi työntää paperia niin minkäs hän sille voi... olisiko pitänyt soittaa ja sanoa, että lopettakaa lähettäminen ?
heh - kyllä Annelilla on puhtaat paperit ja hyvä jos on suostunut ottamaan vastaan tietoa jolla pelasti meidät pälkähästä - koko tajunta
olisi tilannut kirjoitti:
nämä faksit ?
se kai nyt on oleellista
silloin hän olisi toiminut kenties väärin (minun mielestäni ei silloinkaan koska oppositiojohtajan tulee olla aktiivinen ja selvillä hallituksen puuhista) joidenkin mielestä mutta mitään faktaa siitä ei ole
Jos faksi työntää paperia niin minkäs hän sille voi... olisiko pitänyt soittaa ja sanoa, että lopettakaa lähettäminen ?
heh - kyllä Annelilla on puhtaat paperit ja hyvä jos on suostunut ottamaan vastaan tietoa jolla pelasti meidät pälkähästäon sekaisin: jotkut eivät tunnu hyväksyvän että on löytynyt rohkea nainen joka pelasti maan ja nyt he vielä kaiken lisäksi ovat tehneet hänestä syntipukin !
Käsittämätöntä.
Itse olen kiitollinen ja tyytyväinen että tällaisia naisia löytyy.
Mikä teitä oikein vaivaa kun arvokkaan ja vaativan työn tehnyt nainen halutaan talloa maan rakoon ?
Jotain on pielessä ja pahasti. Ei ymmärretä omaa parasta enää. - ilkka*
kirjoituksiasi kirjoitti:
mutta tämä kummastuttaa.
Mistä tuo väite valehtelusta ?
Ei sitä ole näytetty toteen minun mielestäni vaan se on tiettyjen tahojen provo.
Jos sanotaan, että Anneli oli pyytänyt fakseja niin totta kai pyyntö pitää voida osoittaa. Sitä ei ole tehty vaan joidenkin puheita on pidetty totena. Ei ole äänitteitä tai muuta dokumenttia joka vahvistaisi pyynnön, vai olenko vain tietämätön.
Toisaalta minulle on itsestään selvää että silloinen oppositiojohtaja yrittää olla aktiivinen hankkiakseen tietoa hallituksen puuhista. Sanoisin jopa, että se on oppositiojohtajan velvollisuus. Eihän hän muuten voi toimia tilanteen vaatimalla tavalla, kuten nyt onneksemme toimi.
Minulle J-mäki on ansioitunut ja rohkea poliitikko.kyllähän kaikki tietää millainen valehtelija jäätteenmäki on. Ihmettelen suuresti miksi jotkut kepulaiset eivät näe millainen nainen hän on.
- onhan tämä nähty
ilkka* kirjoitti:
kyllähän kaikki tietää millainen valehtelija jäätteenmäki on. Ihmettelen suuresti miksi jotkut kepulaiset eivät näe millainen nainen hän on.
jo siitäkin, että ehdokkaat valitaan sen perusteella, kuka saisi eniten ääniä, ei sellaisten merkityksettömien sivuseikkojen kuin kokemuksen, taidon, rehellisyyden tai vaikkapa puhtaan rikosrekisterin perusteella.
- voitto tulee
näin kirjoitin joa aikaisemmin ja toistan asian taas.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000022646893- että silleen maassamme
JÄÄTTEENMÄKEÄ EI KUKAAN HUOLI HALLITUKSEEN MINISTERIKSI, VOITOLLA EI MERKITYSTÄ. JÄÄTTEENMÄKI MENETTI LUOTTAMUKSENA EDUSKUNNAN SILMIEN EDESSÄ JA SIELLÄ HÄVITTYÄ LUOTTAMUSTA ON VAIKEA SAADA TAKAISIN. ONNEKSEMME!
- on tärkein
että silleen maassamme kirjoitti:

kansanvallassa ?
Noilla sanoillasi kumoat kansanvaltaa ja kannatat eliittivaltaa, jota edustuksellinen demokratia on. - kysytäänpä
on tärkein kirjoitti:
kansanvallassa ?
Noilla sanoillasi kumoat kansanvaltaa ja kannatat eliittivaltaa, jota edustuksellinen demokratia on.Ääni vaalissa, se on ainoa kansan valta on. Medialla on enemmän valtaa, kuin kansalla.
- sen itseään
kysytäänpä kirjoitti:
Ääni vaalissa, se on ainoa kansan valta on. Medialla on enemmän valtaa, kuin kansalla.
kuljettaa eikä osaa ajatella omilla aivoilla.
Mutta omien aivojen käyttö on sallittua ja siihen kannattaa panostaa.
Silloin pääsee kansanvalta esiin. - gopld
että silleen maassamme kirjoitti:
JÄÄTTEENMÄKEÄ EI KUKAAN HUOLI HALLITUKSEEN MINISTERIKSI, VOITOLLA EI MERKITYSTÄ. JÄÄTTEENMÄKI MENETTI LUOTTAMUKSENA EDUSKUNNAN SILMIEN EDESSÄ JA SIELLÄ HÄVITTYÄ LUOTTAMUSTA ON VAIKEA SAADA TAKAISIN. ONNEKSEMME!
eikös se lipponen ole munannut itsensä ja muut demarit kierolla pelillä
- Pennova
sen itseään kirjoitti:
kuljettaa eikä osaa ajatella omilla aivoilla.
Mutta omien aivojen käyttö on sallittua ja siihen kannattaa panostaa.
Silloin pääsee kansanvalta esiin.Pidä edelleen pää pystyssä Anneli, sinussa on teräsnaista vielä paljon, jolla hoitelet asiallisesti asioita. Aina on ilkeitä kuopan kaivajia. TSEMMPPIÄ!!
- Nimetön
gopld kirjoitti:
eikös se lipponen ole munannut itsensä ja muut demarit kierolla pelillä
Niillähän on kaikki kanalatkin! Ja Annelikin on taas iltalypsyllä sekoittamassa näiden vaalien laillisuutta!
- MattiLehtonen
Pääministeri on maalaisliitolainen, hyväuskoinen nahjus, hyödyllinen idiootti, joka on täysin sosialistien johdateltavissa.
Lenin aikoinaan käytti hyväuskoisia idiootteja, ei tämä mihinkään ole muuttunut nykyisessä Suomessa, jossa valtaa pitää neljänneksen kannatuksella sdp/sak-mafia.
Lipposen hallituksissa kokoomus oli samassa asemassa, mutta Niinistö sentään piti paremmin puoliansa.
Ett sillei - merkitystä...
koska todellisen vallan kahvaan ei enää pääse kiitos oman kepulointinsa
- lipinistien pöksyt tutaa...
Kyllä on hauska käväistä palstalla ja lukea lipinistien epätoivoisia antiannelivuodatuksia. Mutta Anneli tulee kuin tuleekin ja kokoaa taas kannattajansa mahtavaan äänisaaliiseen .
- saavat asian
päättää.
Mutta jos kansa haluaa niin siitä tuleekin ihan eri juttu.
Eikä J-mäki ole mitään menettänyt vaan häneltä on kepulikonstein viety valta, jonka kansa hänelle antoi. - napakkaa Annelia
takaisin Suomen politiikkaan. Mutta ei katsella enää taaksepäin menneitä mörköjä, vaan uusin silmin uusin voimin Suomea tervehdyttämään: terveydenhuolto pitää saada toimimaan sekä Suomen pitää alkaa huolehtia enemmän yhteiskunnan vähäosaisimmista ja syrjäytyvistä kansalaisistaan, varakkaat kyllä pärjäävät ! Ja kaikennäköiset homo ja lesbolait eivät kyllä ole niitä tärkeimpiä ajettavia asioita Suomessa.
- Nimetön
lipinistien pöksyt tutaa... kirjoitti:
Kyllä on hauska käväistä palstalla ja lukea lipinistien epätoivoisia antiannelivuodatuksia. Mutta Anneli tulee kuin tuleekin ja kokoaa taas kannattajansa mahtavaan äänisaaliiseen .
Kuulka pojat, kuulka pojat miten meidän kepulainen puhhuu! Nyt hä sä vast oikeen äläkän päästit suustas...
...Anneli tulee, Anneli menee... Mahtavalla äänivyöryllä SUOMALAISTEN ÄÄNESTÄJIEN HERMOIHIN JA PESII SINNE KEPULAISEN LOISEN!! - Anneli yritti
saavat asian kirjoitti:
päättää.
Mutta jos kansa haluaa niin siitä tuleekin ihan eri juttu.
Eikä J-mäki ole mitään menettänyt vaan häneltä on kepulikonstein viety valta, jonka kansa hänelle antoi.Ottaa kepulikonstein vallan joka ei hänelle kuulunut!
Onneksi jäi kiinni rötöksestään ja valehtelustaan.
" Puhun niin totta kuin osaan", eipä ollut korkealla tasolla Annelin totuuden puhumisen osaaminen.
- tulee tänne
Helsinkiin ehdokkaaksi, on minullekkin hyvä vaihtoehto Anneli jota voin äänestää. Tervettuloa!
- H---vetti
että joku ilkiääkin tunnustautua tuon lieron kannattajaksi, hävetkää nyt vähän.
- politiikanasiantuntija.
..eiköhän keskustalaisten vedätykset ole jo nykyiselläänkin ihan "tapissa" Kansa haluaa seuraavissa vaaleissa uskottavia ehdokkaita,joten luulenpa että annuli jää rannalle niissä vaaleissa.
- liukgkhiunm
Jäätteenmäki kyllä pärjää. mutta miten käy demari kieroilijoiden kyllä kansa valehtelijat muistaa
- politikkana
eiköhän näytetä mitä mieltä kansa on poliittisesta sirkuksesta ja äänestetään Anneli sinne minne Anneli kuuluu, eli pitämään huolta ettei pojat tee sopimuksia verhojen takana.....
- heisk
Joo annelin läpimeno on tietenkin varmaa.
Mutta kansa ei unohda että Anneli valehteli...- Nimetön
Copy/Paste!
- kujiss
...on menneen talven lumia. tuntui että valehteli silloin....
- pois suomesta
Pysyys ny pois suomesta, ettei ettei faksit mene sekaisin. valehteleva ämmä. Pääministerillä pitää olla jonkinlasta arvovaltaa, uskottavuutta, joka tänäpäivänä saa annelin naurunalaiseksi.
- ab1
...kenkää. Ovat unohtaneet kansan tyystin ja muuttuneet itsekkäiksi, itsepäisiksi idiooteiksi. Pihalle koko konkkaronkka ja oikeisiin töihin tienaamaan elantonsa. Äänestäkää ihmiset nyt niitä uusia ehdokkaita, vanhojen toiminnan te jo tiedättekin. Uusikaa koko eduskunta kerralla, älkää antako kenellekkään luuserille ääntä.
- Karvinen3
Hienoa! Anneli vie ääniä keskustalta kuin Väyrynen konsanaan. Kokoomus ja SDP kiittävät!
- oli miten oli
Olenkin miettinyt pääni puhki ketä äänestäisin eduskuntavaaleissa, kun puolueet eivät enää erotu toisistaan, jos Anneli ryhtyy ehdokkaaksi on hän todellinen vaihtoehto. Olen varma että moni muu minun lisäkseni on odottanut saavansa antaa palautetta sille jurylle joka ryvetti Jäätteenmäen
- heippa
Ehkä kansanedustajaksi, mutta siihen se sitten päättyykin. Puuttuu nääs karisma, jota vaaditaan politiikolta menestyäkseen urallaan. Hän on väritön ja aneeminen politiikko.
- osallistumisen
eilen ,ei kertonut syytä
osallistumisen kirjoitti:
eilen ,ei kertonut syytä
ETTÄ VALEHTELEE SIELLÄKIN JA JOUTUU KIINNI.
- tosi pettynyt...
Siinä porukassa on paskan puhujia jo tarpeeksi ilman tätä ämmää...! ei ole muuta asiaa ajettavana kuin oma etu ja oman perseen turvaaminen.
- perseen
turvaamisen mestari.
Suomen pankin nimityssotkut säälittävin esimerkki. Valitsi suomisyöjän ja laman yhden kunnisedän Erkki Liikasen Suomen pankin pääjohtajaksi. Miehen, joka laman alla pakeni ulkomaille piiloon vahvan markan politikalla alas ajettua suomen kansaa.
Sitten tämä Harja Talonen valitsee pankin johtoon ohi pätevämpien hakijoiden (Sixten Korkman) suokisyöjä erkki liikasen SDP.
Hänen paikkansa olisi vankilassa kuten muidenkin suomisyöjien ja lamanaiheuttajien vahvamarkkalaisten (kuten mauno koiviston ja Hesarin (SDP) raharuhtinas erkon sukulaistytön sirkka-liisa hämäläisen) eikä suinkaan suomen pankin johdossa.
Nimityksilään halonen antoi täyden tukensa vuosisadan laman aiheuttajille vahvan markan mafiosoille. - kirveelle olis töitä
perseen kirjoitti:
turvaamisen mestari.
Suomen pankin nimityssotkut säälittävin esimerkki. Valitsi suomisyöjän ja laman yhden kunnisedän Erkki Liikasen Suomen pankin pääjohtajaksi. Miehen, joka laman alla pakeni ulkomaille piiloon vahvan markan politikalla alas ajettua suomen kansaa.
Sitten tämä Harja Talonen valitsee pankin johtoon ohi pätevämpien hakijoiden (Sixten Korkman) suokisyöjä erkki liikasen SDP.
Hänen paikkansa olisi vankilassa kuten muidenkin suomisyöjien ja lamanaiheuttajien vahvamarkkalaisten (kuten mauno koiviston ja Hesarin (SDP) raharuhtinas erkon sukulaistytön sirkka-liisa hämäläisen) eikä suinkaan suomen pankin johdossa.
Nimityksilään halonen antoi täyden tukensa vuosisadan laman aiheuttajille vahvan markan mafiosoille.Konnat orteen!!!
- Jätemäki
ei helvetissä, onko otsikon kirjoittajalla jäänyt lääkkeet ottamatta?
- ei kiitos
yhtään pohoojalaiskepulaista ei enää huijaamaan ja valehtelemaan SUOMEN KANSALLE!jätösmäki on jo toiminnallaan osoittanut paikkansa,kaatopaikalle tommonen ämmä prkl.
- Jäkätinmäki
ei kiitos kirjoitti:
yhtään pohoojalaiskepulaista ei enää huijaamaan ja valehtelemaan SUOMEN KANSALLE!jätösmäki on jo toiminnallaan osoittanut paikkansa,kaatopaikalle tommonen ämmä prkl.
Pohojalaasena taviksena TIEDÄN omasta kokemastani, että täkäläiset keput vääntävät vaikka minkä tahansa MUIDEN syyksi.
Jokainen järkevästi ajatteleva TIETÄÄ, että 'salaliitto' on MAHDOTON jo ajatuksenakin Suomessa! Jos olisi juoni, sitä olisi seurattava, mutta koskaan ei tiedä, miten toinen/toiset käyttäytyvät kussakin tilanteessa.
Joten:
Mahdottomuus salaliitto olisi, mutta siitäkös umpipäiset maalaisliittolaiset välittävät?
Jäkätinmäki petti kansan luottamuksen ja sillä sipuli!
Suomen Eduskunta NAUROI Jäkätinmäelle siinä istunnossa, jossa tämä jäkätteli "niin totta kuin pystyi" ..
Tätä faktaa eivät oivaharkosetkaan muuksi muuta!
- Anneli !
Lipponen Paavo, tuo tuhanten juonten konstimestari, olisi itse saanut aikanaan joutua syytettyjen penkille, koska meni Bushille lupailemaan Suomen menoa Irak-vastaiseen koalitioon. Väärä ihminen joutui kaikenkaikkiaan eroamaan - näin on marjat!
Tervetuloa Anneli - äänivyöryn lailla eduskuntaan!- samantien
Odotellaan sitten mitä seuraavaksi töpeksit,,heh heh.
- sinua, Anneli
. . . takaisin Suomen politiikkaan. Mutta ei katsella enää taaksepäin menneitä mörköjä, vaan uusin silmin uusin voimin Suomea tervehdyttämään: terveydenhuolto pitää saada toimimaan sekä Suomen pitää alkaa huolehtia enemmän yhteiskunnan vähäosaisimmista ja syrjäytyvistä kansalaisistaan, varakkaat kyllä pärjäävät ! Ja kaikennäköiset homo ja lesbolait eivät kyllä ole niitä tärkeimpiä ajettavia asioita Suomessa.
- juki
On se kumma että Keskusta saa ääniä Helsingissä?Ilmeisesti tänne on muuttanut niin paljon maajussien lapsia.
- kepulikonstit
Ja tässä hän on mannekiinina huijauskampapanijassa. Kaivakoon itse kukin linkeistä lisää.
http://plaza.fi/muropaketti/bbs/t470027,58
http://plaza.fi/muropaketti/bbs/t472892 - Erja ja Kimmo
Anneli Jäätteenmäkeä vastenmielisempää riitapukaria ja oman edun tavoittelijaa ei Suomen poliittinen elämä tunne. Sasi-Zyskowicz Takkula jäävät kauas taakse.
Anneli Jäätteenmäki pitäisi karkottaa Suomesta.- Tolkuton tollo
Kuinka se kehtaa puhua paluusta. Luuleeko hän että Suomen kansa on niin tyhmää että on jo unohtanut hänen töppäilyt.Ei hän kyllä kansaa arvosta pätkääkään.
- ei ikinä
Tuohon akkaan on usko mennyt jo täysin, niin tökerösti hän toimi!
- Ei takaisin
Toivottavasti tuo valehteleva korppikotka ei enää palaa.
- Näin toivon minä
Minä uskon ja minä toivon että Anneli Jäätteenmäki painuu hornan kuuseen. Läpimeno olisi p***a juttu, samoin hallituspaikka. Helsingin vaalipiiristä löytyy kuitenkin varmasti tarpeeksi idiootteja, jotka äänestäisivät keskustaa (pienellä koolla).
Kansa ei ole unohtanut miten kavalasti hän valehteli pääministerin paikalla. Ei todellakaan. - hu huh
KPA eli kepu pettää aina
- Pekulainen
Kari-Pekka Kyröllä olisi varmaan sitten kanssa mahdollisuuksia.
-Å- takaisin
Huhhuh! ! !
- Kultakurkku
Minusta hän ei ole seuraavassa eduskunnassa. Kukas nyt häntä alkaa äänestämään? Kova mimmi puhumaan muunneltua totuutta eli p....a Tämä on nähty ja kuultu vuosien varrella. Kyllä kyseisellä puolueella on vaihtoehdot vähissä, jos hänet joukkoonsa hyväksyy.
Ei sovi politiikkaan vaan ohjaisin hänet suoraan valehtelijoiden klubiemännäksi Pinsiö-Ponsa-Pariisi linjalle. - tehnyt
Kansanedustaja ei saisi palata ehdokkaaksi eikä ryhtyä ehdokkaaksi. Jätteenmäki jätti eduskunnan sekä menetti kansan luottamuksen. Jätteenmäen vika että hän itse omilla touhuillaan menetti paikkansa, siitä ei voi syyttää kuin itseään vain.
- remuaa
Vaikka iltapäivälehdistö ja nettipalstoilla remuava roskajoukko yrittävät pöllyttää sumuverhoa todellisuuden ylle kaikki vähäiseenkin aivotyöskentelyyn kykenevät ovat nähneet ja ymmärtävät missä oikeat rikolliset lymyävät. Totuus ei pala tulessakaan Anneli tulee näin ja Voittaa
- kuka mitäkin teki
Anneli ei mitään rikosta tehnyt ja demarien kieroilun takia ja pyrkyri-Lipposen takia Anneli juoniteltiin pois pääministerin paikalta. Olisi ollut liian kova vastaehdokas Haloselle presidentinvaaleissa - toiselle kaudelle pääsy olisi ollut hyvin kyseenalainen Haloselle.
- kaunismerenneito
Hyvä Anneli,olen aina ihailut tyyliäsi ja toivon puhtaasta sydämestäni,että palailet virkaasi takaisin.Tule Anneli luokseni niin juodaan jotain hyvää punaviiniä ja ennustan sinulle ilmaiseksi.
- kaunismerenneito
Anneli ,kun tulet ota miehesi mukaan,kun ajateltiin mun siipani kanssa,että käytäisiin lounaalla syötäs jotain hyvää.Anneli laita mailia tulemaan,mulla on aina aikaa sinulle.
- sanna s
IKL vois pysyä lapualla jätekasan takapihalla
- Nökkönen
Eikö IKL olekaan kuollut.. ??? Luulin jotta kaikki Ammuttiin V. 1945 sotamuistona.. ;)))
No mutta oikeesti kaikilla sanan vapaus.!!
Saddam Hussein teloitettiin RAAKASTI.
- rehellisyys kunniaan
Irvistely ja kasvojen vääntely ,onko se tahatonta vai mitä. Antaa hyvin kieron ja epäilyttävän kuvan kyseisestä henkilöstä.
Sekä toiminta pääministerinä?? Ei sovelias ehdokkaaksi,Ehdokkaissa tarpeeksi konnia ilman Anneliakin. - mannä antaa
Antaa vaan Annelin häipyä politiikasta ja ruveta elämummoksi. Yök koko akka!
- Havukkaaho
Eikö olisi jo suomeen aika valita äly edustajia eikä sisu.Kierous paistaa läpi.
on - stadin lintu
Pohjanmaan tympeäja valehteva Lapuan Kalmakurki voisi pudota suohon mahdollisimman korkealta, jotta hänestä ei enää koskaan näkyisi höyhentäkään
- mkana
Mikä ihmeen spekulaatio??? Eihän siitä ole ollut juttua kuin päivälehdissä!!
Jäisi vain sinne lakeuksille muiden kanojen joukkoon... - hiekkalaatikolla
mkana kirjoitti:
Mikä ihmeen spekulaatio??? Eihän siitä ole ollut juttua kuin päivälehdissä!!
Jäisi vain sinne lakeuksille muiden kanojen joukkoon...Johan on kommentteja ihan tulee hiekkalaatikko mieleen. Jäätteenmäki valitaan äänivyöryllä Helsingissä jos hän asettuu ehdokkaaksi. Hän on teräväkatseinen pelkäämätön ja totuuden esiinkaivava poliitikko. Hän teki sen Lipposenkin kohdalla, kaivoi totuuden päivänvaloon, vaikka varmaan tiesi miten käy naisille jotka yrittävät jotain esittää demariäijiä vastaan......
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1824180
- 331538
Minulta loppuu aika
Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi391447Syvälliset keskustelut
Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen211433Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi
mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,171332- 1071249
Kyllähän tämä vähän kirpaisee
Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah381167Moi, nainen
Tunnustan, olen heikkona sun hymyyn, ja sekään ei auta yhtään, että sulla on täydellinen nenä. Joten ensi kerralla, kun301150- 121067
Sulla on uskomaton luonne
Saat minut hetkessä iloiseksi, tai sanotaan nyt niin, että ajatus sinusta saa sydämeni hyppimään riemusta. En vain saa s441008