Demareilla täysi paniikki->haukutaan kokoomusta ja pelotellaan porvarihallituksella

Kokoomus vahvistuu

Anteeksi demarit, mutta eipä ole tarttunut yhtään teidän teemaa keskustelusta, jolla vaaleihin lähdette. Tosin vaalikampanjan avaus on teilläkin kokoomuksen tapaan parin viikon päästä, mutta jotain omastakin politiikasta pitäisi julkituoda toisten haukumisen sijaan.

3

630

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kannattajat

      miettivät hartaasti mennäkkö ääänestämään ollenkaan tai ainakin ketä äänestävät. Olisiko vasemmistopuolue parempi vaihtoehto olisihan se ainakin delvästi vasemmistolainen. Demaripuolue ei aja enää demareiden asiaa vaan on puoluepamppujensa rikastumisien myötä ajamassa vaan omia etujaan. Pahempia kuin kokoomuslaiset, joilla on sentään periaatteita. Kansalla ei ole väliä kunhan vaan itsellä ja puoluekavereilla pankkitili kasvaa.

      • sen kummempi ole kuin demaritkaan.Kokoomus on aloittanut pelin tekemällä hallitusta ennen kansan mielipidettä.
        Vaalit ovat sitävarten että kansa sanoo ensin sanansa ja sen jälkeen tapelkaa hallituksen teosta.


    • demareilla

      Demareilla näkyy tosiaan olevan pelikuviot jo ihan sekaisin ja vaaleihin on vielä 2 kuukautta aikaa. Minkälaiseen sekoiluun vielä ehtivätkään ?

      Sohitaan sinne ja sohitaan tänne ilman kunnon päämääriä, syytetään muita siitä mitä itse ollaan tehty tai jätetty tekemättä. Tyypillistä demaripolitiikkaa.

      Ja nämä viime päivinä demaripoliitikoilta tulleet lausunnot, säälittävän alamittaisia "päästöjä" kokeneilta aammattipoliitikoilta.
      Tarkoitan tällaisia nimiä kuin Backman, Rajamäki ("porvarihallitus on vaara maan sisäiselle turvallisuudelle" - käsittämätöntä tekstiä) ja nyt tämä uusin rykäisy viisaaksi mieheksi luulemaltani Erkki Tuomiojalta.

      Kaikki kielivät hirmuisesta uhasta, pelosta
      ja tietysti kateudesta, kun kokoomukselle on kuin onkin tulossa aikamoinen vaalimenestys.

      Ja demareille enimmäkseen menetyksiä useissa vaalipiireissä.

      Sorry demarit, tyhmyydelle ei voi mitään.
      Teillä on ollut vuosia tai vuosikymmeniä aikaa korjata asioita - ja mitä on saatu. Ei ole tullut takkia, ei nuttua, ei edes sitä sadun tuluskukkaroa.

      Olette vaan ryssineet maan asiat ns. päin prinkkalaa ja nyt kansa maksaa kovia veroja teidän eliitin elättämiseksi ja lihottamiseksi.
      me suomalaiset todellekaan emme ole tyytyväisiä näihin demarikinkereihin.

      Pitää saada jotain parempaa - ja aika pian !

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      182
      4200
    2. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      33
      1538
    3. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      40
      1470
    4. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      21
      1433
    5. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      17
      1332
    6. Mitä ajattelet

      Kun näet kaivattuasi?
      Ikävä
      107
      1259
    7. Kyllähän tämä vähän kirpaisee

      Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah
      Ikävä
      38
      1167
    8. Moi, nainen

      Tunnustan, olen heikkona sun hymyyn, ja sekään ei auta yhtään, että sulla on täydellinen nenä. Joten ensi kerralla, kun
      Ikävä
      30
      1160
    9. Nyt on pakko tunnustaa

      AA että on ikävä sinua!!
      Ikävä
      12
      1067
    10. Sulla on uskomaton luonne

      Saat minut hetkessä iloiseksi, tai sanotaan nyt niin, että ajatus sinusta saa sydämeni hyppimään riemusta. En vain saa s
      Ikävä
      44
      1018
    Aihe