ihmiset tyhmiä

minä oikeassa

ei ihmiset voi olla näin tyhmiä? luvataan kuuta taivaalta.. oikeesti niitä kiinnosta kun raha.. taas on nähty et työläisiä viedään sata nolla.. koska ihmiset tajuaa olla äänestämättä!!!!!!!!!!!!

6

805

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ernesti68

      EI äänestämättä jättämisellä mitään voiteta !!!

      Sensiaan talletetaan tarkoin lupauksia antaneiden, puolueiden ja yksittäisten ehdokkaiden antamat lupaukset ja tarjoukset muistiin. Ja sitten eduskunta kaudella valvotaan täyttyvätkö, vaalien alla annetut lupaukset. Jos eivät ala toteutua, tartutaan edustajia kravatista kiinni ja kiristetään henkireikää ahtaammaksi ja kysytään mitä puolue ja edustaja on unohtanut eduskuntatyössään. Kansalaiset, me olemme kansanedustajien varsinaiset ja lainmukaiset työnantajat, siksi meidän velvollisuutemme on valvoa että kansanedustajat suorittavat työnsä antamiensa lupausten mukaan. Lopettakaamme punaisen maton levittely ja tarpeeton kansanedustajan palvonta, ja ryhtykäämme vaatimaan heiltä rehellistä työtä maan ja koko kansan hyväksi. Riisukaamme puolueilta ja kansanedustajilta häikäilemätön omanedun tavottelukäytäntö, jota he ovat käyttäneet ja käyttävät täysin lainvastaisesti. Siirtäkäämme valta sinne minne se perustuslain mukaan kuuluukin. NÄIN ESTETÄÄN puoluepolitikkojen ja kansanedustajien oman edun tavoittelu ja saavuttaminen !!!!!

    • Työläisiä vietäisiin kuin pässiä narussa jos jättäisi äänestämättä.Porvari yllyttää tietysti,koska se olisi heille eduksi.

    • äänestä

      niin älä sitten valita kun annat vallan juuri niille isoille puolueille jos äänestät PerusS niin valta siirtyy niille jotka ajavat heikompi osaisten asiaa

      • voi,voi

        kauhistus vai persuille.


      • KANSA-LAINEN

        niin kauan isoilla puolueilla, kunnes kansa huomaa olla menemättä äänestämän. Äänestämättä jättäminen on ainoa keino millä saadan koko valintajärjestelnä uusituksi.

        Niin kauan, kun äänestysprosentti littää 50% tulos on lainvoimainen.

        Äänestystulos ptää olla alle 50 %, että sen voidaan mitätödä.

        Äänestämättömyyttä pitää jatkaa niin kauan kunnes vaaleilla voidaan todella vaikuttaa politiikkaan.


    • raunio

      Olen samaa mieltä!Ei tavalisella kansalaisella ole muuta virkaa kuin äänestäminen!Sen jälkeen he eivät muista lupauksiaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      182
      4300
    2. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      34
      1584
    3. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      40
      1500
    4. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      25
      1484
    5. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      20
      1375
    6. Mitä ajattelet

      Kun näet kaivattuasi?
      Ikävä
      112
      1306
    7. Moi, nainen

      Tunnustan, olen heikkona sun hymyyn, ja sekään ei auta yhtään, että sulla on täydellinen nenä. Joten ensi kerralla, kun
      Ikävä
      30
      1190
    8. Kyllähän tämä vähän kirpaisee

      Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah
      Ikävä
      38
      1187
    9. Nyt on pakko tunnustaa

      AA että on ikävä sinua!!
      Ikävä
      19
      1149
    10. Sulla on uskomaton luonne

      Saat minut hetkessä iloiseksi, tai sanotaan nyt niin, että ajatus sinusta saa sydämeni hyppimään riemusta. En vain saa s
      Ikävä
      44
      1048
    Aihe