KEPU nostaa ruuan hintaa ensi vuonna

Peruselintarvikkeiden eli muun muassa leivän, maidon ja lihan ostamiseen kuluu rahaa vuoden vaihteesta lähtien yhä enemmän.

Ruuan hinta nousee tammikuun alussa. Korotuspaineet kohdistuvat etenkin leipään sekä maito- ja lihatuotteisiin. Arviot siitä, kuinka paljon hinnat nousevat vaihtelevat tuotteittain kolmesta kymmeneen prosenttiin.

Näin KEPU pettää taas yhden vaalilupauksensa. KEPUhan lupasi vaalikampanjassaan, että ruuan hinta laskee.

Kiitos siis mannertenväliselle nahjukselle Zero-Matti Vanhaselle taas tästäkin vähästä.

Mitäpä muuta voi taas todeta kuin:

KEPU PETTÄÄ AINA!

13

312

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nostaa

      Känän hirteen. Heh heh.

    • aivan varmasti

      Syö saatanan apina afrikkalaista ruskeaa sokeria ja lähetä loppu omaisuutesi gepardihattujen sotatarvikerahastoon.

      Korvaa maito, leipä ja juusto aatteellisella asennevammalla, niin kurjuuden maksimointi on täydellistä.

      Ja sitten kun nälkä meinaa yllättää, alahuuli otsan yli ja nielaistaan..

    • Kaupunkilainen.

      ..ja sai myös tahtonsa läpi,että ruuan ALV vero laskee,joka näkyy ennen muuta köyhien kukkarossa.

      Mitä tässä muuta voi todeta kuin:

      KÄNÄ valehtelee aina.

    • Puhtain asein puhtaan asian...

      Känä meuhkasi vielä joku viikko sitten hallituksen kaatumisella maatalouden 141-tukikiistaan ja Tehyn lakkoon.

      Ei kaatunut kumpaakaan.

      Känä riemuitsi kotimaisen sokerituotannon loppumista.

      Ei lopu sokerin tuotanto Suomesta.

      Känä on antanut lähtöpasseja ministereille, monelle jo useampaan kertaan.

      Yksikään ministeri ei ole eronnut.

      Se kemikaalivirastokin tulee Suomeen ja kotimaiset kinkut ovat loppumassa kaupoista.

      Ja 1333 muuta harmin aihetta löytyy tuolta aikaisempien viestien sankasta joukosta.

      Puhtoisia aseita hyvinkin:

      http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000107&posting=22000000030966987

      • Sonnimies

        on tuo hullu lähettänyt. Kaikki samantasoisia. Yleisarvosana kaikille "perse".

        Kyllä hän vielä muutaman ehtii, jos löysäävät lepositeitä.


    • Akkre

      Känä jäi taas kiinni valheesta.kts ao. linkki:
      http://www.kuluttajat-konsumenterna.fi/docs/arvonlv_alent_vast.html

      Siinä lukee SELVÄSTI, että Keskusta ajaa ruuan arvonlisäveron laskemista 12 : een prosenttiin. Jos ruuan hinta ei laske, niin siihen taas on syyllinen kauppa. Keskusta ja kauppa ovat eri asioita, vaikka molemmat sanat alkavat koolla ja päättyvät aahan.

      Toisaalta miksi ruuan hinta ei saisi nousta ? Kaikkihan nykyaikana nousee palkkojen myötä. Miksi juuri ruuan pitäisi pysyä halpana? Kun nytkin vain runsas 10 prosenttia käytettävissä olevista tuloista kuluu ruokaan.

      Vastaa Känä tähän kysymykseen, ennen kuin teet seuraavan provon.

      • yleistä

        Jos saan tuloja kuukaudessa alle 600e, ja ruokani maksaa kuukaudessa hieman alle 300e, onko se 10%, oman laskuopin mukaan se tekee 50%, eiköhän tämä ole aivan tulotasosta kiinni, TÄMÄKIN, niinkuin kaikki muutkin. Mitä köyhempi olet sitä enemmän köyhdyt, yksinkertainen totuus nykypäivän Suomessa.


      • Akkre
        yleistä kirjoitti:

        Jos saan tuloja kuukaudessa alle 600e, ja ruokani maksaa kuukaudessa hieman alle 300e, onko se 10%, oman laskuopin mukaan se tekee 50%, eiköhän tämä ole aivan tulotasosta kiinni, TÄMÄKIN, niinkuin kaikki muutkin. Mitä köyhempi olet sitä enemmän köyhdyt, yksinkertainen totuus nykypäivän Suomessa.

        Keskusta ajaa ruuan arvonlisäveron alentamista. Sen vaikutuksista ovat asiantuntijat eri mieltä . Jaban on turha huolestua, ruuan arvonlisäveron alennuksesta eivät hyödy ainakaan maajussit. Ao. linkissä on Soinivaaran analyysi veronalennuksen vaikutuksista. Hänen mukaansa ei kukaan eikä mikään taho hyödy alennuksesta.
        http://www.soininvaara.fi/wordpress/2007/07/31/ruuan-arvonlisavero-ja-koyhat-elakelaiset/

        Soinivaaran analyysin mukaan nyt on keksitty Suomen kansantalouden musta aukko. Veroja vähennetään, mutta kukaan ei hyödy, kaikki häviävät.
        http://kurp.hut.fi/quasar/info/mustaaukko.htm


    • vastustat..

      ruoan arvonlisäveron alennusta?

    • sinua koske

      joka syöt halpaa tanskalaista ruokaa, joten turha on valittaa, minä maksan mielelläni jos tuottajat saavat myös palkkaa työstään, hyvä matti kun on taas tänään hyviä uutisia sokerijuurikkaan viljelijöiille,sehän känää hatuttaa.

    • Sonnimies

      jos sinulla ei ole rahaa ruokaan. Tai kaivele joulun jälkeen roskiksesta sianpäitä ja keitä tynnörinpuolikkaassa "alatoopia", riittää isommallekkin puliremmille.

    • suomalaiset puolueet

      Kepu nostaa ruuan maailmanmarkkinahintoja (känä) ja SDP on keksinyt ja levittänyt koko maailmaan maataloustuet(Oiva).

    • olette?

      Onko Känä noin tyhmä, mihin hänen kirjoituksensa viittaavat vai luuleko hän, että lukijoiden keskuudessa olisi niin tyhmiä, jotka uskovat hänen kirjoituksiaan?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      182
      4300
    2. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      34
      1584
    3. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      40
      1500
    4. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      25
      1484
    5. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      20
      1375
    6. Mitä ajattelet

      Kun näet kaivattuasi?
      Ikävä
      112
      1306
    7. Moi, nainen

      Tunnustan, olen heikkona sun hymyyn, ja sekään ei auta yhtään, että sulla on täydellinen nenä. Joten ensi kerralla, kun
      Ikävä
      30
      1190
    8. Kyllähän tämä vähän kirpaisee

      Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah
      Ikävä
      38
      1187
    9. Nyt on pakko tunnustaa

      AA että on ikävä sinua!!
      Ikävä
      19
      1149
    10. Sulla on uskomaton luonne

      Saat minut hetkessä iloiseksi, tai sanotaan nyt niin, että ajatus sinusta saa sydämeni hyppimään riemusta. En vain saa s
      Ikävä
      44
      1038
    Aihe