Jarmo Korhonen oikeassa: Kemijärven tehdas pelastettava

.


LAINA TUOSTA ALEMPAA NIMETTÖMÄN KIRJOITAJAN JUTUSTA

''' - Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen on sitä mieltä, että Kemijärven tehdas tulee pelastaa, mutta pääministeri Matti Vanhanen vaikenee asiasta. Valtionyhtiöistä vastaava kokoomusministeri Jyri Häkämies toistelee julkisuudessa mantraa siitä, kuinka tehtaan lakkauttaminen on vain hyväksyttävä. Tässä on selvä kaksinkertainen ristiriita hallituspuolueiden edustajien välillä, Mustajärvi huomauttaa kannanotossaan. '''


***


Onneksi Keskustan johdosta löytyy selväsanaisia, selväpäisesti ajettelelevia henkilöitä. Tuon ryhmän edustajista puoluesihteeri Jarmo Korhonen pukee sanoiksi pääasian:

Kemijärven kuntaa ei saa ajaa konkurssiin jonkun Stora-Enson kannttavuuslaskelman perusteella. Sellutehdas edustaa haitta-hyöty -vertailussa omistajan intressille sen mittaista pääasiaa, jonka vastaisesti ei olisi yhtiössä pitänyt laisinkaan avomiesti liputtaa!


Keskustan varapuheenjohtaja Rantakankaan kannanilmaisut Kemijärven asiassa ovat myös selkeitä ja kannattettavia.


Suomen valtio on Stora-Enson suurin osakas.
Omistan yksiselitteinen etu vaatii että yhtiössä ei tehdä kevein perustein päätöksiä jossa pääosakkaan etua avoimesti loukataan.

Myöskään yhtiön muiden osakkaiden etuna ei voi olla jonkin marginaalisen spekulaation syystä asettua vastustamaan pääosakkaan selketä painavaa intressiä. Tuskin vastustusta esiintyykään seuraavassa yhtiökokouksessa jossa asiasta päätetään.

Ministeri Häkämiehen asemassa valtionyhtiöitä hoitavana ministerinä toki edellytetään painottavan myös yhtiön intressejä, mutta suorastaan outoa on että hän ohittaa omistajan pääintressin, omistaja kokonaisedun, jonka ymmärtäminen pitäisi olla kristallinkirkkaasti selvää jokaselle valtioneuvoston jäsenille!

Pääministeri Matti Vanhasen yksisilmäisyys, vastuun pakoilu ja Keskustan vastainen jupina pistäisi suorastaan vihaksi, ellei jo aikaisemmista linjattomuuksista, poukkoilevasta ja hapuilevasta tavasta johtaa olisi noussut säälin tunne estäisi suuttumusta.

Herääkin kysymys kuinka kauan Keskustassa siedetään puheenjohtajana Vanhasen tyyppistä johtajaa, jonka linjattomuus ja arvaamattomuus kiistatta häiritsee puolueen tarpeellista profiloitumista valtionhoitajana uskottavaksi suurimmaksi puoleeksi.

Vanhasen toimettomuus Kemijärven asiassa on katkaisemassa kamelin selän; Hapuilu on ymmärrettävistä syistä ollut viimeinen pisara monen keskustalaisen astiassa.

Kesäkuun puoluejojouksessa tulisikin valita puolueen puheenjohtajaksi ministeri Paula Lehtomäki.



Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta

9

488

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaikenee

      Eli kepu pelaa taas kerran härskisti kaksilla korteilla. On "vanha maalaisliitto" Jarmo Korhosen johdolla, joka pitää suurta ääntä maakuntien puolesta.

      Sitten on Vanhasen johtama virallinen linja ja tämä Vanhasen linja ei poikkea Jyri Häkämiehen linjasta - eli valtio tyytyy passiivisesti katsomaan sivusta.

      Kepu pettää - aina.

    • yrittävät

      harhauttaa äänestäjiä pääkettu Korhosen johdolla.
      Jotta,säilytettäis äänet itälapissa,kunnallisvaalit lähestyy.

    • No niin sitä pitää.

      Nyt sitä sitten ollaan niin työväen mielisiä ja ihan Hagigsen punalipun heiluttajia.

      Nyt sitten Hietasen mielestä pitäisi puuttua pörssiyrityksen liiketaloudellisin perustein tekemään täysin oikeutettuun päätökseen.

      On kohtalokas virhe, jos hallitus yrittää jotenkin keittiön kautta vaikuttaa StoraEnson operatiiviseen johtamiseen. Kemijärven sellutehtaan lopettamispäätös on tehty aivan oikein ja yhtiön johto nauttii yhtiön hallituksen luottamusta. Siinä ei mannertenvälisen nahjuksen Zero-Matti Vanhasen tapaisilla sekoilijoilla ole osaa eikä arpaa.

      • takinkääntöä:

        Kun Kemijärven tehdas lopetetaan, niin itälapista korjattavan puun kuljetusmatkat pitenevät sadoilla kilometreillä. Tämä taas johtaa siihen, että puun myyjien saama kantohinta alenee kuljetuskustannuksia vastaavasti. Syrjäisimmillä seuduilla metsäomaisuuden arvo putoaa nollaan.

        Keskusta on paljon huolestuneempi alueen metsänomistajien (kepu) toimeentulosta kuin sellutehtaan työntekijöistä.


    • Kirjoituksesi on hyvää alkiolaista keskustalaisuutta. Ei voi olla niin, että Kepu on hallituksessa asioista yhtä mieltä ja puolueena täysin vastakkaisella kannalla. Samanaikaisesti ei ole syytä kehua sekä Vanhasta että Korhosta. Teet tässä kohdin rehdisti arvostellessasi Vanhasen politiikkaa. Tällaisen rehellisyyden soisi palaavan yleisemminkin kepulaisuuteen. Onhan niistä rehellisyyden ajoista kulunut hyvä tovi, kuutisenkymmentä vuotta.

      Nyt kun kansalaiset ovat alkaneet menettää yleisemminkin luottamusta hallitukseen, Kepussakin voisi olla oikea aika tehdä johtopäätöksiä Vanhasen suhteen. Lehtomäki lienee puolueessa hyvin suosittu, mutta en olisi varma, että vaihtamalla Vanhanen toiseen melko liberaaliin kepulaiseen toisi mitään olennaista muutosta. Vanhanen, Lehtomäki, Kiviniemi, Mikko Alkio ja kumppanit ovat kuitenkin vähän sitä samaa peruslähtökohdat unohtanutta joukkoa. Uskottavat vaihtoehdot löytyisivät sellaisista kuin puoluesihteeri Jarmo Korhonen ja varapuheenjohtaja Antti Rantakangas. Naisista Sirkka-Liisa Anttila olisi sopivin. Hän on jo olemukseltaan niin kepulaisen näköinen kuin olla ja voi sekä tinkimätön periaatteissaan kyeten silti riittävään joustavuuteen takahuoneen kabineteissä.

      • tehtävästä.

        Alkiolainen keskustalaisuus kuten mikään muukaan poliittinen ajattelu ei saa vaikuttaa pörssiyhtiön toimintaan. Eikä pörssiyhtiö voi toimia vain yhtä omistajaa suosivalla tavalla, sen juristina takuulla tiedät.

        Omistaja voi vaikuttaa yhtiön hallituksen jäsenten kautta, sekä luonnollisesti suoraan yhtiökokouksessa. Hallitus valitsee toimivan johdon toteuttamaan strategiaansa. Jos johto tekee virheitä seuraa siitä nykyisin melko suoraan potkut.

        Kemijärven tehdas pyörisi varmaan voitollisena jonkun muun käsissä, ja siksi Stora-Enso ei myy. Se kun haluaa markkinoilta ylikapasiteettia pois ja muiden tehtaidensa tuotantoa ylös, sitä kautta parempaa katetta ja tuottoa omistajilleen, myös valtiolle. Pörssiyhtiön omistaja ei voi poliittisista syistä vaatia yritykseltä pienenpää tuottoa yhteiskunnallisista syistä. Näin se vaan valitettavasti on.

        Stora-Enso on epäonnistunut strategiassaan laajentua amerikkaan. Seikkailu lännessä kävi yhtiölle kalliiksi, ja strategiaa on tarkistettu. Tarkistuksen yhteydessä myös pienimmät yksiköt karsitaan. Kannattavuutta käännetään nousuun. Katseet on idässä, seuraavat investoinnit nähtäneenkin Venäjällä. Se on meille suomalaisille hyvä uutinen, paljon parempi kuin ameriikan valloitus, sillä tehtaat Venäjällä takaavat edes pääkontorin väelle hommia Suomessa. Kuten rakentajille ja koneiden tekijöille. Saattaapi lopputulos olla miestyövuosina parempi kuin Kemijärven tehtaan väkisin ylläpitäminen.

        Kemijärven kannalta tilanne on tietysti ikävä, se kuuluu niihin reuna-alueisiin jotka tippuvat ensimmäisinä kelkasta silloin kun tehokkuutta haetaan. Valtiovallan on yksittäisen tehtaan pelastamisen sijaan keskityttävä hoitamana maan asiat niin, ettei koko Suomi muutu reuna-alueeksi josta kaikki teollinen toiminta kaikkoaa muualle.


      • tehtävästä. kirjoitti:

        Alkiolainen keskustalaisuus kuten mikään muukaan poliittinen ajattelu ei saa vaikuttaa pörssiyhtiön toimintaan. Eikä pörssiyhtiö voi toimia vain yhtä omistajaa suosivalla tavalla, sen juristina takuulla tiedät.

        Omistaja voi vaikuttaa yhtiön hallituksen jäsenten kautta, sekä luonnollisesti suoraan yhtiökokouksessa. Hallitus valitsee toimivan johdon toteuttamaan strategiaansa. Jos johto tekee virheitä seuraa siitä nykyisin melko suoraan potkut.

        Kemijärven tehdas pyörisi varmaan voitollisena jonkun muun käsissä, ja siksi Stora-Enso ei myy. Se kun haluaa markkinoilta ylikapasiteettia pois ja muiden tehtaidensa tuotantoa ylös, sitä kautta parempaa katetta ja tuottoa omistajilleen, myös valtiolle. Pörssiyhtiön omistaja ei voi poliittisista syistä vaatia yritykseltä pienenpää tuottoa yhteiskunnallisista syistä. Näin se vaan valitettavasti on.

        Stora-Enso on epäonnistunut strategiassaan laajentua amerikkaan. Seikkailu lännessä kävi yhtiölle kalliiksi, ja strategiaa on tarkistettu. Tarkistuksen yhteydessä myös pienimmät yksiköt karsitaan. Kannattavuutta käännetään nousuun. Katseet on idässä, seuraavat investoinnit nähtäneenkin Venäjällä. Se on meille suomalaisille hyvä uutinen, paljon parempi kuin ameriikan valloitus, sillä tehtaat Venäjällä takaavat edes pääkontorin väelle hommia Suomessa. Kuten rakentajille ja koneiden tekijöille. Saattaapi lopputulos olla miestyövuosina parempi kuin Kemijärven tehtaan väkisin ylläpitäminen.

        Kemijärven kannalta tilanne on tietysti ikävä, se kuuluu niihin reuna-alueisiin jotka tippuvat ensimmäisinä kelkasta silloin kun tehokkuutta haetaan. Valtiovallan on yksittäisen tehtaan pelastamisen sijaan keskityttävä hoitamana maan asiat niin, ettei koko Suomi muutu reuna-alueeksi josta kaikki teollinen toiminta kaikkoaa muualle.

        En halunnut ottaa mitään kantaa tähän Kemijärven kysymykseen. Tarkastelin vain Kepun linjauksia asiassa ikään kuin periaatetasolla.


    • mvv

      ..riittääkö puu. Venäjän puutullit tekevät Venäjän tuonnin kanattamattomaksi. Samaan aikaan monet, erityisesti Keskustalaiset esittävät kuinka puulla on paljon energiakäyttöä. Samat piirit eivät ole suopeita ydinvoiman lisärakentamiseen.

      Jostakin valitettavasti on luovuttava, jos kaikki halutaan saada. Se jos nyt Lapissa metsänomistajat lupaavat taata puun saannin tehtaalle ei riitä . Kylmät laskelmat sen osoittaa. Jos puun hinta vielä tästäkin paljon nousee metsäteollisuudesta tulee kituteollisuutta joka on muutamassa vuodessa romahduksen partaalla.

      Puun riittävyys ei ole uusi asia. Muistan kun aikoinaan Kaskisten sellutehdasta suunniteltiin Mesäliiton toimesta, niin hankeella on kovasti vastustajia. Heistä nimekkäin oli silloinen Pääministeri tai Valtiovarainministeri Mauno Koivisto. Tosin ei Koiviston laskelmat silloin kovin hääppöisiä ollut, onhan sen jälkeen rakennettu valtavasti kapasiteettia ja vieläkin puun sanotaan riittävän.

      Tosin puun kasvu on lisääntynyt suunnitelmallisen hoidon ansiosta, vaikka silläkin on paljon arvostelijoita.

      Eivätkä sellumiehet itsekkään ole syyttömiä alan vaikeuksiin. Kyllähän monien lakkojen kautta on alan palkkataso sellainen että hyvin pitää katetta tulla. Monet tämän kyllä ennustivat viimeisen lakon aikana.

      • Itälappilainen

        Kyllähän Keskusta ei ole tässäkään kuviossa tyytynyt pelaamaan edes kaksilla korteilla, vaan niitä kortteja tuntuu olevan yhtä monta kuin puhujaakin. Tässä suhteessa toivoisi todellakin edes säädyllistä kunnianpalautusta äänestäjien kuluttajansuojaan!! Mutta taitaa olla turha toivo!
        Suurisuu-Korhonen paahtaa jo vallanhimo silmissään kepuvankkureilla kohti Uuttamaata ja Helsinkiä sekä muita Suomen suurimpia kaupunkeja uhoa säästämättä. Euroopan oikestolaisin keskustajohtaja Matti V. sallii samanaikaisesti puhdasoppisen markkinaliberalismin hengessä kaiken tämän tapahtuvan, jotta vahvasti oikeistolaistuneessa ja köyhän asian unohtaneessa Suomessa Kokoomukselle olisi edes jonkinlainen vaihtoehto tarjolla.

        Kemijärven kuvio on raaka esimerkki siitä, mitä tarkoittaa käytännössä, kun puolue, joka on aika päiviä sitten käytännön tasolla hylännyt alkiolaiset juurensa, hurskastelee maakunnissa alueitten valtapuolueena tekevänsä kaikkensa mutta ollen kuitenkin samanaikaisesti vankan ja kylmän oikeistolaisen politiikan takaajana. Sitten on kaiken maailman kyläpoliitikkoja, joiden annetaan patsastella kansanliikkeissä ja "kusta" maltillisesti puolueensa kintuille, jotta säilyisi mielikuva, että kyllähän puolue yrittää ja yritti kaikkensa.
        Tästä palkintona on pölyn laskeduttua mahdollinen menestys vaaleissa, tässä tapauksessa seutukunnan pahimmalle vallan kaapijalle ja pyrkyrille Heikki "Kettu" Nivalalle, jonka motiivit ovat todella surulliset asiassa. Oma lehmä ojassa ja ankara hurskastelu ja märehtiminen toisten ihmisten hädällä. Voiko olla puistattavampaa!!

        Sitten analyysiä laajemmin:

        StoraEnson kuvion uskon liittyvän laajasti heidän analyysiinsä tuotantokustannusten hyvin merkittävästä kasvusta viimeisen vuoden aikan yhdistettynä synkkiin tulevaisuuden näkymiin! Puun kantohintojen kova nousu tiedetään. Viime vuonna joka puolella on rikottu kantohintaennätyksiä. Tämä on osaltaan seurausta MTK:n/Kepun harjoittamasta politiikasta ja vedätyksestä. Nyt näyttää vaan siltä, että ainakin itälappilaisille ja lappilaisille metsänomistajille laajemmin annetaan karu opetus siitä, mihin tällainen "ahneus" voi olla johtamassa!!
        StoraEnso haluaa luoda mekanismin, jolla se vaikuttaa kantohintoihin pyrkien saamaan niiden heilahtelua vakiintumaan ja yleensäkin saamaan niitä alennettua.
        Toki taustalla on myös puupula mutta siitä näkökulmasta, että kakinkertaisesti kalliimpaa Baltian puuta ei yksinkertaisesti enää kannata tuoda. Rajakustannus tälle puulle on yksinkertaisesti kestämätömällä tasolla. Samanaikaisesti Venäjän puutullitilanne ei osoita selkiytymisen merkkejä, vaikka Väyrysen ketku muuta toitottaakin.
        Metsäkeskus Tapion vuoden alusta aloittanut uusi johtaja on todennut, että puun kantohintojen raju heilahtelu on vakava paikka suomalaisille metsäteollisuusyrityksille. Toisaalta hän on todennut sen, että on suuria paineita, että kantohinnat jatkavat edelleen nousuaan kohti em. Baltian tasoa. Puun hinta määräytyy markkinoilla ja toisaalta EU-oloissa ei voida soveltaa hintasuositusjärjestelmiä ym., jotka ovat kilpailulainsäädännön vastaisia menettelyjä.
        Kantohinnan lisäksi sähkön hinta tulee, vaikka rakennettaisiin 5 Vuotosta ja 3 ydinvoimalaa, nousemaan lähemmäksi keskieuroppalaista tasoa. Lisäksi dollarin heikentyminen toimii epäedullisesti siitä näkökulmasta, että katteet pienenevät, vaikka markkinahinta esimerkiksi sellun osalta onkin tällä hetkellä todella hyvä ja ylikapasiteettia esimerkiksi Kemijärven tehtaan tuottaman pitkäkuituisen mäntysellun osalta ei ole.
        Summa summarum, vaikka Kemijärven tehdas on kannattava, voittoa tuottava yksikkö, niin lakkautumispäätöksellä saadaan niin suuret marginaalit, että se on kannattavaa yrityksen näkökulmasta. Samalla varaudutaan toisaalta synkkenevien tuotantokustannusten olosuhteissa tulevaisuuteen. Tämä siksi, että ei tultaisi yllätetyiksi, kuten Härmälä Ameriikan seikkailuillaan, kun "terrori-iskut" 11.9.2001 katkaisivat painopaperin kysynnän. Samanaikaisesti sähköisen median käyttö lisääntyi voimakkaasti. Nämä johtivat nopealla aikataululla ylituotanto-ongelmaan, josta maksetaan koko metsäsektorilla kovaa hintaa tällä hetkellä.

        Suomalainen metsäteollisuus on tällä hetkellä tilanteessa, jossa pitää ryhtyä kiireellisesti etsimään uusia parempikatteisia tuotantomuotoja, joista Metsäalan Tulevaisuusfoorumi onkin esittänyt ansiokkaita kannanottojaan. Bioenergia on tässä suhteessa todella keskeisellä sijalla. Muuten koko teollisuudenalaa uhkaa hiljaisen näivettýmisen tie, kuten foorumin tutkijat ovat todenneet.

        Kemijärven tehtaan henkilökunta on esittänyt hienoja vaihtoehtoja toiminnan jatkamiseksi mutta ne eivät ole käyneet SE:lle osittain edellä mainituista syistä johtuen.
        Kepu-ketkujen toimettomuus tässä suhteessa ihmetyttää! On esitetty tehtaan henkilökunnan toimesta hallitusohjelman tavoitteiden ja hengen mukainen ratkaisu, joka olisi suuntaa-antava koko metsäsektorille ja sen tuotannon uudelleen suuntautumiselle. Ongelmana on vaan, että Pekkarinen leimaa nämä esitykset tuulesta temmatuiksi omalla ylimielisellä tavallaan, vaikka johtavat alan professorit ovat tukeneet esitystä ja todenneet sen järkeväksi ja käyttökelpoiseksi.
        Ylipäänsä hallitus ei yritäkään vaikutaa "kulisseissa" niin, että yritys vakavasti ottaisi asian harkintaan ja olisi tätä kautta valmis tekemään asiassa uuden päätöksen toiminnan jatkamisesta. Täytyisi luoda kulisseissa tilanne, jossa syntyy win-win-win -asetelma, jossa Kemijärvi, Suomen kansantalous/metsäteollisuus ja hallitus sekä Stora Enso kaikki voittaisivat. Bioenergia/liukosellu-esitys ei vaikuta SE:n tavoitteisiin puunvirtojen ohjaamisesta etelän tuotantoyksiköilleen eikä myöskään toivottuun kantohintojen kehitykseen yrityksen näkökulmasta, koska käytettävä puu olisi ensiharvennuspuuta eikä olisi päätehakkuuvaiheen metsiä.
        Vaan eipä Kepu reagoi!! Puhutaan vaan paskaa 10 suulla ja yritetään pitää kentän rivit suorissa näennäisellä muka-tekemisellä!! Kokkareitten ja Häkäpään logiikka kyllä ymmärretään. Valtio ei saa antaa signaalia julkisesti, että se olisi aktiivinen toimija omistuksensa suhteen. Sehän laskee amerikkalaisten eläkesäätiöitten mielenkiintoa vallata kansallisomaisuuttamme jatkossa.
        Ja toki toisaalta onkin tunnustettava se tosiasia, että edellytyksiä valtiolla ei ole puuttua yhtiökokouksen kautta juurikaan, jottei tulisi kohtalokkaita jälkiseuraamuksia. Mustien pilvien vallitessa Suomen kovimmin kohdellun seutukunnan eli Itä-Lapin yllä, ei valonpilkahduksia ole juurikaan löydettävissä mutta em. vaikuttaminen kulisseissa tuotantosuunnan muuttamiseksi olisi ensiarvoisen tärkeää koko kansantalouden kannalta ja siihen voidaan vaikutaa, JOS SITÄ TAHTOA VAAN OLISI MUTTA KUN EI TUNNU OLEVAN...

        Aluepoliittisestikin Kemijärven tehtaan kuvio näyttää muodostavan todella merkittäväksi symboliksi. Itä-Lappi rääkätään entistäkin toivottomampaan tilaan samaan aikaan, kun Sipoo joutuu pakkoluovuttamaan osan kunnastaan, jotta hajasijoitus toimisi aivan nurinkurisesti, mikä olisi taasen Suomen kannalta järkevintä.
        Ja jälleen kerran Kepu pääministeripuolueena on sallimassa tämän kehityksen, varsinkin kun se vielä oli Ahon hallituksen aikana luomassa ne suuntaviivat, jotka ovat myöhemmin johtaneet tähän kehitykseen ja Suomen ajautumiseen yhdeksi Euroopan oikeistolaisimmista valtioista!!

        TÄSSÄPÄ LYHYESTI SINISILMÄISILLE KEPULIKAANEILLE. KEPU TODELLAKIN PETTÄÄ AINAKIN LÄHES AINA. NÄIN ON OLLUT JA NÄYTTÄÄ MYÖS AINA OLEVAN!! ÄÄNESTÄJILLÄ EI VAAN NÄYTÄ RIITTÄVÄN MIELENKIINTO NYKYAJAN ROSKAVIIHTEELLÄ KYLLÄSTETYSSÄ HUTTU-SUOMESSA PEREHTYÄ NS. SUURIIN LINJOIHIN PUOLUEITTEN TEKEMISTEN JA TEKEMÄTTÄ JÄTTÄMISTEN SUHTEEN!!
        KYLLÄ ON MASENTAVAA NIIN KEPUN ÄÄNESTÄJIEN NÄKÖKULMASTA KUIN KAIKKIEN SUOMALAISTEN TULEVAISUUDEN NÄKÖKULMASTA!!!


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedätkö, että haluaisin panna

      Sinua. Onko sinulla samanlaiset ajatukset ja tunteet?
      Ikävä
      182
      4300
    2. Hyväksytty kaivattusi

      Vartaloa vai et? Rehellinen vastaus
      Ikävä
      34
      1584
    3. Minulta loppuu aika

      Halusin olla täydellinen. Nyt näyttää siltä että viimeinen kiristys jää puolitiehen, sillä h-hetki on jo ihan kohta käsi
      Ikävä
      40
      1500
    4. Syvälliset keskustelut

      Olisivat tärkeintä ensisijaisesti hänen kanssaan Tulisi sellainen hetki, mutta kaikki meni pieleen
      Ikävä
      25
      1484
    5. Olisipa sitä henkisesti eheämpi ja rohkeampi

      mikään maallinen mammona ei itseäni kiinnosta, eikä sen menetys kiinnostus. Mutta kun kohtaa jonkun sykäyttävän ihmisen,
      Ikävä
      20
      1375
    6. Mitä ajattelet

      Kun näet kaivattuasi?
      Ikävä
      112
      1306
    7. Moi, nainen

      Tunnustan, olen heikkona sun hymyyn, ja sekään ei auta yhtään, että sulla on täydellinen nenä. Joten ensi kerralla, kun
      Ikävä
      30
      1190
    8. Kyllähän tämä vähän kirpaisee

      Mutta oman sisäisen rauhan vuoksi jätän sinut nyt historiaan. Todennäköisesti olet jo sinäkin mennyt eteenpäin. Olipah
      Ikävä
      38
      1187
    9. Nyt on pakko tunnustaa

      AA että on ikävä sinua!!
      Ikävä
      19
      1149
    10. Sulla on uskomaton luonne

      Saat minut hetkessä iloiseksi, tai sanotaan nyt niin, että ajatus sinusta saa sydämeni hyppimään riemusta. En vain saa s
      Ikävä
      44
      1048
    Aihe